Kokeilussa antibiootit

Kävin tänään lääkärissä ja sain antibioottikuurin. Ohjasin maanantaina ja tiistaina, mutta sen jälkeen olen levännyt, koska ääneni on edelleen ongelmana. Tiistaina aloitin attack-tuntini ilmoittamalla, että minun pitää sitten ottaa varovasti ääneni kanssa. Kuitenkin jo ennen puolta väliä tuntia tajusin itsekseni, että tein kaikkea muuta kuin otin varovasti - miten ihmeessä attackia muka edes ohjataan varovasti?! Tulin siis siihen tulokseen, että ehkä parempi vain olla ohjaamatta, jos ei kerta pysty ottamaan iisisti. Lisäksi eräs ohjaajatuttu, jonka kanssa puhuin aiheesta, pelotteli minua ja sai minut ehkä oikeasti vähän miettimään tätä tilannetta. "No matter how great classes and groups you have, you only have one body and one voice. You can't sacrifice your health to your participants, no matter how great they are", hän kirjoitti minulle Facessa ja sen jälkeen ilmoitti, että jos aiheutan pysyvää haittaa äänelleni, mikään jumppaohjaajan palkka ei sitten muuten riitä maksamaan leikkauksia, joita tarvitsen. Kunnon pelottelua siis. Ja koska tunsin särkyä kurkussani, päätin hankkia sijaisia ja jäädä kotiin lepäämään.

Sijaisten hankkiminen on niin totaalisen vaikeaa ja aikaavievää, ettei sitä varmaan usko kukaan muu kuin toinen sellainen jumppaohjaaja, joka ohjaa paikassa, jossa sijaiset täytyy itse hankkia. Sain onneksi suurimman osan tunneistani katettua, mutta siihen on mennyt paljon aikaa sekä lukuisia sähköposteja ja tekstiviestejä. Muutama tunti on jouduttu perumaan, mutta yritin kovin olla potematta huonoa omaatuntoa niistä, koska kuten todettu, you can't sacrifice yourself. Tässä prosessissa tuli huomattua se, että salit tosiaan peruvat tunteja, jos ohjaaja on kipeä. Eli se, kun sen erään salin manageri ilmoitti minulle silloin jouluna, että minun pitää mennä vetämään tunti itse, jos en saa sijaista, kysymättä minulta, kuinka pahasti olin kipeä tai kuinka korkea kuume minulla oli, taisi olla vain tämän yhden henkilön omaa v-mäisyyttä tai Holiday Stressiä tai molempia. Mutta olen silti aikoinaan ollut täällä parikin kertaa sellaisten ohjaajien tunneilla, jotka selvästi olivat niin kipeitä, ettei heidän olisi pitänyt olla ohjaamassa. Ja mitään sairauslomaa ei siis ole. Jos ei voi ohjata, ei saa palkkaa.

Olen nyt siis levännyt tiistai-aamupäivästä saakka. Ei vaikutusta. Särkyä kurkussa ja ääni käheä, ei mitenkään erityisen paha enää, mutta kuitenkin. Mieheni totesi, että kuulostan jo melkein itseltäni, mutta ei minusta kyllä tunnu siltä. Minun piti jo eilen keskiviikkona mennä lääkäriin, mutten sitten mennytkään. Tänään aamulla kuitenkin päätin, että jos takana on 3,5 viikkoa, ei varmaan auta enää muu.

Meillä ei vieläkään ole Primary Care Physiciania eli omalääkäriä täällä, koska emme ole saaneet aikaiseksi hankkia sellaista, vaikka on pitänyt. Minulla ei siis vieläkään ollut muuta mahdollisuutta kuin vain mennä urgent careen. (Tosin en vieläkään tiedä, miten nämä asiat oikeasti täällä toimivat ja voisinko vain etsiä omalääkärin tässä vaiheessa keskellä sairaustilannetta. Todennäköisesti voisin. Älkää siis USA:n ulkosuomalaiset käyttäkö blogiani lähteenä, vaan soittakaa vakuutusyhtiöönne.) Koska ne urgent caret, joissa olen aiemmin käynyt, vaikuttivat vähän sellaisilta nyrkkipajoilta, päätin mennä johonkin uuteen paikkaan. Olisin halunnut Stanfordin Health Careen (hei huippuyliopisto, ei voi olla nyrkkipaja...), mutta en tosiaan lähde Palo Altoon saakka lääkäriin (attackia ohjaamaan sen sijaan lähden sinne saakka, haha). Katsoin Stanford Health Care Alliancen eli liittouman toimipisteet ja sellainen löytyi ihan melkein naapuristamme, joten menin sinne. Miksi pölötän jostain tällaisestä? No siksi, että tämäkin paikka oli samanlainen nyrkkipaja kuin ne kaksi muutakin mestaa, joissa olen käynyt. Vähän sellainen pieni ja ei mikään kliinisen kiiltävä niin kuin terveydenhuoltopaikat Suomessa monesti ovat. Voisi ehkä olla peräisin jostain 80-luvulta, vaikka onkin tätä päivää. Tämäkin paikka oli selkeästi kohtalaisen uudessa rakennuksessa, joten se ei selitä vanhuuden näköä. Täytyy siis nyt vain uskoa, että terveydenhuolto Piilaaksossa (USA:ssa?) näyttää monesti tältä. Alkaa Suomen Pulssit ja Terveystalot ja terveyskeskuksetkin näyttää aika elitistien paikoilta... ;)

Tämä nyt ei sinänsä liity nyrkkipajauteen - sen tuomion saa ihan muista jutuista -, mutta huvittava tämäkin on. Tiedättehän, kun invavessoissa on yleensä pöntön vieressä naru tai nappi, jonka avulla saa apua? Noh, tässä urgent caren invavessassa homma oli hoidettu näin. Pöntöltä ovelle oli matkaa parikin askelta. Toivottavasti ei ole kovin akuutti tarve apuun...

Lääkäri pyöritteli päätään, kun kerroin, ettei minulla ollut lepopäivää yli 30 päivään, kuunteli keuhkot, katsoi kurkkuuni ja totesi, ettei siellä näy mitään kovin erikoista ja että ongelma saattaa olla äänihuulissa, joita hän ei kuitenkaan pysty tutkimaan niillä välineillä. "Might be overuse." Ihan niin kuin olen pelännyt. Lääkäri selitti jotain jostain infektiostakin, mutten ihan käsittänyt muuta kuin sen, ettei minulla nyt sellaista välttämättä ole. Sain antibioottikuurin, koska ongelma on kestänyt 3 viikkoa ja koska kuuri kannattaa kuulemma kokeilla ennen kuin tekee mitään muuta. Jos ongelma jatkuu, minun pitää hakeutua erikoislääkärin vastaanotolle. Yritin kysellä, miten vaarallista on, jos jatkan ohjaamista tällaisella äänellä ja voinko tehdä pysyvää haittaa itselleni, mutta en tietenkään oikein saanut mitään vastausta. Pitää hakeutua erikoislääkärille. Ja erikoislääkäri kuulemma sitten voi kertoa "If this profession is suitable for you".

Sanomattakin selvää, että melkein itkin autossa kotimatkalla tuollaisen kommentin jälkeen. Tiedän, että nyt on ihan turha panikoida mitään etukäteen. Liikkeellä on kaikenlaista pöpöä, ehkä minulla on vain sellainen, ja lääkekuuri saattaa hyvinkin auttaa. Turhalla spekuloinnilla voisin samantien diagnosoida itselleni äänihuulisyövän, sillä sellainenkin totta kai löytyy netistä aika nopeasti, kun googlettaa käheää ääntä ja äänen menetystä ilman flunssaoireita. Mutta tietenkin panikoin silti.

Täytyy kyllä sanoa, että täällä tykätään antibiooteista. Viime vuonnakin ne määrättiin minulle mielestäni älyttömän helposti, vain sillä, että joku vähän kurkkaa kurkkuun. Vaikka mitäpä minä lääketieteestä tiedän, en mitään. En edes ole syönyt antibiootteja Suomessa varmaan sitten lapsuusajan eli en tiedä, miten niitä siellä myönnetään. Toivottavasti en tänä vuonna saa allergista ihottumaa niin kuin viime keväänä, kun söin antibioottikuurin ennen attack-koulutustani ja kun lähdin kuurin päättymisen jälkeen ulkoilemaan aurinkoon. Nyt sentään tiedän välttää aurinkoa ja aurinkorasvaa, vaikken saanutkaan lääkäriltä vastausta siihen, miten pitkään sitä pitäisi välttää. Yritä tässä nyt sitten vältellä aurinkoa Kaliforniassa... Ei mikään helpoin tehtävä, kun pilviä ei ole mailla eikä halmeilla (paitsi tänään itse asiassa oli). Ei vissiin auta muu kuin istua sisällä seuraavat viikot.

Nyrkkipajaterveydenhuoltomestoista pääsin todistamaan jälleen sitä, miten tehottomia amerikkalaiset apteekit ovat. Kävin lähiruokakauppamme apteekissa: pieni tiski keskellä ruokakauppaa. Työntekijöitä oli viisi, heistä yhdellä valkoinen takki eli hän oli farmaseutti. Olin ainoa asiakas.

Yleensä lääkkeiden saaminen kestää 15-20 minuuttia, jonka ajaksi saa mennä tekemään ostoksia. Reseptini vastaanottanut nainen totesi minulle: "He's (*osoittaa valkotakkista miestä kohti*) about to go to lunch. You need to wait here until he prepares your medicine and consults you first. You can't leave and do shopping. If you leave and come back, he's not here and I can not give you your prescription." Öh okei. Pienen tiskin takana on siis viisi ihmistä, joista vain yksi voi oikeasti tehdä sen, mitä apteekissa pitäisi tehdä. Sanoin odottavani. Sitten valkotakkinen mies kuitenkin huikkasi tälle naiselle jotain ja nainen totesi minulle: "Oh no, we missed that window. He'll leave now. Can you come back in an hour to pick up?"

Joo-o... Ymmärrän, että ihmisten pitää syödä lounasta ja sympatiani on täysin valkotakkisen farmaseutin puolella. Nyt ei ole kyse siitä, vaan siitä, miten tajuttoman tehotonta toimintaa täällä on! Koko pulju on täysin toimintakyvytön, kun yksi ihminen viidestä lähtee lounaalle. Mitä ihmeen porukkaa ne neljä muuta siellä tiskin takana on?!

Palasin tunnin kuluttua (kävin itsekin syömässä lounaan kotona - onneksi apteekkiin on lyhyt automatka). Sitten piti allekirjoittaa lappu siitä, suostunko vastaanottamaan farmaseutin konsultaation. Yes or no. Nimikirjaimet ja vielä allekirjoitus. Tämä farmaseutin konsultaatio, jonka takia ilmeisesti en voinut saada lääkkeitäni keltään muulta kuin farmaseutilta, sisälsi täsmälleen samat kaksi lausetta, jotka lukevat reseptissänikin. Ja jotka varmasti lukevat myös ohjeessa, joka tuli lääkepaketin mukana.

Jos jotakuta siis harmittaa se, että suomalaisessa apteekissa joutuu joskus vähän jonottamaan ja odottamaan, toivottavasti tämä tarina auttaa harmitukseen. :)

Blogissani on aiemminkin ollut kuva näistä oransseista lääkepurkeista, mutta ovat nämä vain niin amerikkalaisia, että pakko laittaa uusi kuva.