lauantai 13. joulukuuta 2014

Tämän ainakin tarvitsee, kun muuttaa amerikkalaiseen asuntoon

Kun muuttaa itselle täysin uuteen asuinmaahan, on kiintoisaa tutkailla, mitä kaikkea kummallista ympäriltä löytyy. Sitä myös kiinnittää helposti huomiota kaikkiin erinäisiin asioihin, vaikka normaalisti kotimaassaan kulkisi havainnoimatta ympäristöään. Myös sellaisiin asioihin, joita sieltä kotimaastakin löytyy. Yksi niistä hassuista asioista, jotka täällä ovat pistäneet minun silmääni, ovat "talonmiehen suudelmat". Tiedättehän - ne sellaiset isot imukupit, joilla voi avata tukkeutuneita viemäreitä ja vessanpönttöjä.

Minua jotenkin alussa kummastutti se, että täällä monissa kaupoissa myytävissä vessaharjoissa on mukana tälläinen imukuppi. Sellaisia pelkkiä vessaharjoja on valikoimissa huomattavasti paljon vähemmän. En voinut alussa ymmärtää, miksi maailmassa kukaan haluaisi vessaansa tönöttämään tuollaisen harja- ja imukuppiyhdistelmän. Miksi? Ja kun törmäsin asuinkompleksimme yhteisessä vessassa pöntön vieressä olevaan, nurkkaan työnnettyyn yksittäiseen imukuppiin, ihmettelin kovasti, miksi siivooja tai talonmies on jättänyt paikat niin sotkuiseen kuntoon. Mutta imukuppi pysytteli tuossa vessassa viikkotolkulla.
Joku hullu on kuvannut kaupassa vessaharjoja...
Mutta onpa tässä nyt selvinnyt, miksi talonmiehen suudelmia on täällä joka paikassa. Me emme olleet asuneet tässä asunnossa kahta kuukauttakaan ennen kuin toisen vessamme pönttö tukkeutui ensimmäisen kerran. Silloin kutsuin asuinkompleksistamme huolehtivat meksikolaiset apuun. Muutama kuukausi ensimmäisen kerran jälkeen sama pönttö tukkeutui uudelleen. Ja jälleen tuli meksikolainen hoitamaan likaiset työt. Silloin alkoi meilläkin aivoissa raksuttaa ja rupesimme miettimään, olisiko tarpeen ostaa oma imukuppi, niin pääsisi hieman helpommalla...

Ja niinpä kotitalouteemme liittyi kaunis talonmiehen suudelma. En ole ikinä eläissäni omistanut tai edes kaivannut sellaista, eikä ole mieskään. Yhden käden sormet riittävät vielä tällä hetkellä juuri ja juuri laskemaan ne kerrat, jolloin tuota imukuppia olemme tarvinneet. Huippuostos siis.

Tämän blogin kommenteissa on jo joskus aikaisemmin ohimennen sivuttu sitä, miten vessapaperit ovat täällä ohuita todennäköisesti juuri sen takia, etteivät putkistot muuten vetäisi. Me olemme löytäneet vähän sellaista paksumpaa paperia, mutta on se silti huomattavasti ohuempaa kuin joku perusserla. Ilmeisesti paperia ei pitäisi kuitenkaan käyttää ollenkaan, jos haluaisi pelata varman päälle. Suomessahan saa aika pahasti töpeksiä, että pöntön saa jumiin, mutta täällä siihen ei selvästikään vaadita kovin kummoisia tekoja. Ei ole vissiin väliä sillä, onko kyseessä uuden vai vanhan talon putket, sillä tämä meidän asuintalomme on täysin uusi ja silti tilanne on tämä. Älytöntä.

Suosittelen siis kaikkia jenkkiasuntoihin tai -taloihin muuttavia satsaamaan muutaman dollarin ja ostamaan talonmiehen pusun! Elämä on huomattavasti helpompaa, kun imukuppi on valmiina silloin, kun sitä tarvitaan. Nyt melkein kaduttaa, ettei meillä ole sellaista vessaharja- ja imukuppiyhdistelmää, sillä sitten imupille olisi oma, sopiva paikka... :D

Mutta toisaalta, mistäs minä tiedän, onko muillakin näitä ongelmia vai tykkäävätkö nämä jenkit muuten vain myydä imukuppeja... Vai onko vika vain käyttäjässä. Mites on, Amerikassa asujat?

4 kommenttia:

  1. Kyllä mä oon saanu pöntön tukkoon pari kertaa kans! Välillä unohtaa, ettei sitä paperia kannattais ihan mielinmäärin sinne pönttöön tunkea, ja sit saa jännätä, et vetääkö vai ei :D

    VastaaPoista
  2. No joo, pitää olla tarkkana näiden pönttöjen kanssa.... :) eli ette ole ainoita ! Tuntuu, että tilanne on parempi uusissa taloissa - ainakin meidän edellinen kämppä oli jo lähes kotimaan tasolla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meidän uudessa talossa ei ole kovin hyvä tilanne... Mut ehkä nää apartmentit onkin rakennettu mahdollisimman halvalla. :D

      Poista