Turussa! Paimiossa!

Terveiset Suomen Turusta ja Paimiosta! Saavuimme tänne tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Lensimme Oaklandin lentokentältä, jossa emme aikaisemmin olleet käyneetkään. Matkaan San Josesta Oaklandiin käytimme ekaa kertaa ikinä Uber-palvelua (kuin taksi, muttei kuitenkaan taksi, vaan yksityishenkilöiden tarjoamia kyytejä, jotka tilataan ja maksetaan kännykän appin avulla - palvelu toimii ilmeisesti nykyään myös Helsingissä?). Ajomatka kesti tunnin, ja kuulemani mukaan Uberin hinta tälle matkalle on huomattavasti halvempi kuin taksin. Me olimme ainakin todella tyytyväisiä. Oaklandin kentälle pääsee myös julkisilla, mutta se vaatii useita vaihtoja, ja meidän asuinpaikkamme sijainnin takia julkisilla matkustaminen olisi ollut kaikkea muuta kuin käytännöllistä. Ilmeisesti lentokentät yrittävät kieltää Uberia ajamasta lentokentille sakkojen uhalla, mutta meillä ei ollut ongelmaa. Kuski ajoi nätisti terminaalin ovelle saakka.

Lento Oaklandista Tukholmaan sujui kohtalaisen kevyesti 9,5 tunnin lennolla, ja Tukholmasta Helsinkiin pääsi tehokkaasti parin tunnin odottelun jälkeen (lentoyhteys Turkuun olisi ollut todella hankala ja hävyttömän kallis). Jos joku suunnittelee matkustamista San Franciscoon, Bay Areaan tai Piilaaksoon, suosittelen ehdottomasti katsastamaan Norwegianin tarjonnan, koska tuon yksinkertaisemmaksi matkustaminen Pohjois-Kaliforniaan ei realistisesti varmaankaan voi tulla. Ellei joku sitten kehitä suoraa lentoyhteyttä Helsinki-Vantaalle. (Valitettavasti tämä ei ollut maksettu mainos.)

Kummallinen kotimaan kaipuu iski jo Ruotsissa. Tukholman lentokentällä oli nimittäin mm. kahvila, jonka tiskillä esillä olevat erinäiset pullat, munkit ja leivokset aiheuttivat minulle sellaisen olon kuin olisin saapunut vähintään taivaaseen. Oi leivoskahvilat, miten olenkaan kaivannut teitä! Sellaisia kun ei pahemmin Piilaaksossa näy.

Helsinki-Vantaalle saavuttaessa heti matkatavarahihnalla karu todellisuus löi päin naamaa. :D Siellä huusi joku äiti kahdelle vaahtosammuttimen kokoiselle lapselleen kaikkia mahdollisia suomalaisia kirosanoja niin kuuluvasti, että koko halli raikui - tuli jumalautat ja v-sanat ja muut. Only in Finland? Minä totesin, että järkyttävää. Miehen kollega, joka matkusti kanssamme, totesi, että tietyllä tavalla aika kotoisaa, ja vaikka hän varmasti vitsaili, sanoissa oli silti perää... ;)

Olen kuullut joiltain Amerikan ulkosuomalaisilta, jotka ensimmäisen kerran palaavat Suomeen pitkän ajan jälkeen, minkälaisia fiiliksiä lähtö ulos Helsinki-Vantaalta aiheuttaa. En tiedä, miten paljon ennaltakuulemani vaikutti omiin havaintoihini - todennäköisesti jonkin verran. Mutta tuntuihan se Helsinki-Turku -motari aika pieneltä. Hassuinta oli kuitenkin se, kun missään ei oikein ollut ketään keskellä yötä. Pari autoa siellä täällä. Piilaakson öiset liikennemäärät ovat kevyitä vaikkapa Los Angelesiin verrattuna, mutta kyllä San Franciscon lentokentän ja San Josen välillä on öisinkin autoja liikkeellä paljon.

Aamulla, kun ajoimme Paimiosta Turkuun, olin aikamoisissa turkufiiliksissä. Kun saavuimme vanhan kotimme kulmille, olihan siinä lähes kyyneleet silmissä. Mutta olo oli vähän outo. Me olemme olleet poissa "vain" 9 kuukautta, ja tietenkin sitä nyt muisti, miltä kaikki näyttää. Paitsi että vaikka kaikki näytti samanlaiselta ja juuri sellaiselta kuin muisti, kaikki oli kuitenkin hivenen erilaista, pienin muutoksin. Kun ajoimme Skanssin (kauppakeskus) ohi, ihmettelin, onko se aina näyttänyt ulkoapäin noin pieneltä, vaikka kyseessä on kuitenkin yksi suurimmista ostoskeskuksista täällä päin. Sama tunne tuli Turun risteysten kanssa, vaikka kadut itsessään olivat juuri sellaisia kuin muistin. Esimerkiksi mielestäni yksi Turun isoimmista risteyksistä vaikutti hassun pieneltä. Mies ei kylläkään kokenut mitään omituisia fiiliksiä kaduista ja risteyksistä. Ehkä omiin tuntemuksiini vaikuttaa se, etten minä pahemmin ole ajanut Turussa ja se, että olen suhtautunut Turun liikenteeseen pelonsekaisin tuntein. Mies sen sijaan on ajanut Turussa yli 10 vuotta, joten muisti varmaan paremmin, miltä risteykset ja kadut oikeasti tuntuvat. (Ja minä muuten edelleen suhtaudun Turun liikenteeseen pelokkaasti enkä suostu nyt ajamaan autoa täällä.)

Kaikkia omia tuntemuksia ei välittömästi edes tajua. Jo heti yöllä saapuessamme miehen vanhempien luokse otin talouspaperin ja mietin itsekseni pääni sisällä, miksi maailmassa anoppi on ostanut niin pientä, ohutta ja heppoista leikkitalouspaperia. Kun tulin omien vanhempieni kotiin ja otin talouspaperin, ehdin noin kahden sekunnin ajan pohtia, miksi ihmeessä täälläkin on tätä leikkipaperia ennen kuin totuus iski tajuntaani. Ja olen sentään kirjoittanut täällä blogissakin amerikkalaisten jättimäisistä talouspapereista, mutta silti en vain ihan heti hoksannut, missä se "ongelma" on. Luulisi, että tällaiset asiat tajuaa tietoisesti, mutta selvästikään ei. Ja hei, meillä kotona San Josessa oleva talouspaperi on sentään amerikkalaisten mittakaavassa vielä pientä!

Ensimmäisten tuntien aikana Suomessa tuli myös aika hyvin selväksi se, miten nopeasti ihminen tottuu erilaisiin asioihin ja miten vikkelästi ihminen oppii toimimaan uudella tavalla. Vaikka alussa San Josessa valitin siitä, miten suihkua kotona ei saa käteen ja vaikka edelleen manaan sitä yleensä aina siivotessani (emme koskaan ole saaneet aikaiseksi ostaa sitä erillistä, letkullista suihkunpäätä), nyt kun suihkun olisi saanut käteen, en koskenutkaan siihen koko suihkuttelun aikana. Myös amerikkalaisten ohut vessapaperi kuuluu niihin asioihin, joista olen jaksanut San Josessa valittaa. Mutta nyt kun tulin tänne, alkoi heti ärsyttää paksu, kova ja tönkkö serla. Onko serlakin aina ollut tuollaista? ;)

Joo, isot on ongelmat taas...

Mutta Turku! Oi Turku! Eräs kaverini kysyi, tuntuuko Turku nyt ihan pieneltä tuppukylältä. Ei todellakaan tunnu! Tämä on kauniimpi, eläväisempi ja trendikkäämpi kaupunki kuin mikään Piilaakson kaupunki koskaan voi olla! Olen käynyt nyt Turun keskustassa vain nopeasti kääntymässä, mutta siellä oli enemmän elämää kuin San Josen keskustassa koskaan olen nähnyt. Toki nyt puhutaan vain keskustasta, mutta mielestäni keskustat ovat kaupunkien sydän.

Aah, tämä ei vaadi edes kuvatekstiä.

Olemme Suomessa vajaan parisen viikkoa. Paluu kotiin on 29. päivä. Saatan postailla tässä loman aikana jotain tunnelmia, jos hämmennyn vielä joistain niin arkipäiväisistä asioista kuin talouspaperista. Tai saatan olla postailematta. En lupaa mitään. :)