torstai 1. toukokuuta 2014

"Ei mulla mitään sateenvarjoa ole. Sadekaudenhan piti olla ohi", sanoo suomalainen vieras Kaliforniassa

Luvassa pieni tietoisku Kalifornian kevään säästä, koska ilmeisesti ainakin osa porukasta elää jossain ihmeellisissä kuvitelmissa. Haluan myös piristää kaikkia Suomessa olevia, jotka kaivaten odottavat kesää - ei tälläkään puolella maapalloa missään aavikolla eletä!

Kaliforniassa ei ole aina lämmin. Ei keväällä eikä varmasti kesälläkään. Aivan kuten Suomessakaan ei ole aina kylmä.

Televisiosta olen minäkin saanut sellaisen käsityksen, että Kaliforniassa paistaa aina aurinko, siellä on lämmintä ja siellä kuljetaan bikineissä. Viime kesänä tajusin totuuden. Tyynenmeren rannalla ei todellakaan välttämättä ole lämmintä, ja kesälläkin rannikolla sortseissa saattaa välillä pärjätä vain, jos on erityisen kuumaverinen.

Kevät on Kaliforniassa aivan kuten Suomessakin: välillä kylmä, välillä lämmin. Tosin korostetaan nyt tässä vaiheessa, että puhun vajaan kahden kuukauden kokemuksella Pohjois-Kalifornian tästä keväästä. On päiviä, jolloin on reilusti yli 20 astetta ja jopa yli 30 astetta, mutta myös päiviä, jolloin on noin 10-15 astetta. Ja 15 astetta täällä ei tunnu samalta kuin 15 astetta Suomessa. Täällä se voi tuntua kylmemmältä. Vaikka San Jose ei ole rannikolla, rannikolta päin tuleva meri-ilma voi kylmentää lämpötilaa.

Sadekausi San Josessa on marraskuusta maaliskuulle. Wikipedian mukaan tällöin sataa noin 82 prosenttia vuotuisesta sädemäärästä. Ja kyllä, sadekauden ulkopuolellakin voi sataa! :D Etenkin ennen kunnon kesää. Kyllähän Suomessakin tulee räntää pahimmillaan vappuna, kuten ilmeisesti tänäkin vuonna tuli, mikäli ihmisten Facebook-päivityksiin on luottamista. Jos siis suunnittelet matkaa Pohjois-Kaliforniaan keväällä, ota sateenvarjo mukaan! Meidän vieraillamme ei varjoa ollut, mutta onneksi sitä ei sateesta huolimatta olisi edes tarvittu, koska täällä ajetaan autolla ovelta ovelle.

San Francisco on sitten asia erikseen. Siellä taitaa aina olla viileää jossain vaiheessa päivää maantieteellisen sijainnin ja sumun takia. Joskus loppusyksystä siellä voi kai olla jotain lämpimän tapaistakin. "The coldest winter I ever spent was a summer in San Francisco", kuten Mark Twain on todennut. Viime heinäkuussa minulla oli pahimmillaan päällä t-paita, villatakki, nahkatakki, kaulahuivi ja hanskat sekä farkut ja silti palelin. Tosin välillä (saman päivän aikana!) oli niin lämmin, että oli pakko olla t-paidalla. Alkaako Suomen sää kuulostaa jo kivalta? Ainakin tiedät, miten pukeutua yhden ja saman päivän aikana.

Rannikolla on aina viileämpää kuin sisämaassa. Tämä on toki itsestäänselvyys. Täällä ero voi kuitenkin olla huomattava, kun ajetaan vain vähän sisämaahan päin. Viime kesänä meitä tuli tapaamaan San Franciscoon miehen työkaveri San Josesta. Hän tuli sortseissa ja t-paidassa, kun minä olin verhoutunut takkiin ja farkkuihin. Hän kertoi vain unohtaneensa tulevansa SF:oon; San Josessa kun oli San Franciscoa reilusti yli 15 astetta lämpimämpää. Jos siis aiot liikkua rannikon ja sisämään välillä, onnistunut kerrospukeutuminen on valttia täällä.

Turistit eivät tunnu aina tietävän, minne ovat menossa. Itse perehdyin lomakohteisiini viime kesänä mm. matkaoppaiden ja netin ihmeellisen maailman kautta, joten osasin varautua huivilla ja hanskoilla, eikä minulla ollut tarvetta vierailla turistikrääsäkaupoissa San Franciscossa siksi, että olisin palellut. San Francisco on kuuluisa siitä, että krääsäkaupoissa myydään turisteja varten fleecehuppareita ja kansitakkeja, koska turistit pukkaavaat kaupunkiin kesähepenissä ja järkyttyvät. Suosittelen kaikkia unohtamaan tv-sarjojen viljelemät stereotypiat ja perehtymään ilmastoihin, jos asia kiinnostaa ja on ajankohtainen.

Vieraitamme säät eivät alussa erityisesti suosineet, kuten joku tästä tilityksestä ehkä saattaa arvata. Viime viikolla täällä oli noin reilut 15 astetta tai hieman yli ja muutamana päivänä satoi. Tuntuu koomiselta, että Suomen ilmastoon ja etenkin talviin tottunut valittaa kylmyyttä, mutta ilmeisesti Kalifornialta vain odotetaan jotain epärealistista.

Tällä viikolla tänne pukkasi kuitenkin kova helleaalto, joka tarjoili sitä ilmaa, jota ihmiset tv-sarjojen ja kuulopuheiden perusteella ehkä odottavat. Mittari on noussut jo parin päivän aikana jopa yli 30 asteeseen! Myös Santa Cruzissa eli rannikolla oli eilen 30 astetta. Illatkin ovat olleet lämpimiä, vaikka täällä lämpötila vaikuttaa putoavan viileään heti, kun aurinko on laskenut.

Erot lämpötiloissa voivat täällä siis olla suuria vain muutaman päivän aikana: sateisesta 15 asteesta hypätään parin päivän sisällä yli 30 asteen helteeseen! Loppuviikosta päivälämpötila taitaa taas pudota noin 20 asteeseen.

Tarinan opetus on siis se, ettei tämä mikään hellemesta ole. Takille ja pitkille housuille on tarvetta. Sateenvarjokin saattaa olla hyödyllinen tarvike. Näin ainakin nyt keväällä. Ehkä palaan tähän sää-asiaan kesällä.

2 kommenttia:

  1. Me oltiin viime heinäkuu Kaliforniassa ja kierreltiin eri paikoissa. Sää vaihteli rannikon noin kahdesta kymmenestä Joshua Tree National Parkin +47 asteeseen. Kun ajettiin rannalta San Joséen, niin tunnin matkan aikana lämpötila nousi rannikon alle kahdesta kymmenestä reilusti yli 30 asteeseen. San Francisco oli ainoa paikka koko kuukauden aikana, jossa tarvitsi pitkähihaisia ja lahkeisiä vaatteita. Kaikkialla muualla tarkeni kesävaatteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa kamalalta toi Joshua Treen lämpö! Me oltiin viime kesänä Vegasissa, enkä kestänyt sitä yli 40 asteen kuumuutta kauaa. Los Angelesissa sitä vastoin ei pystytty olemaan rannalla sortseissa joka päivä, koska siellä ei ollut niin lämmin (alle 20 ja tuuli). Sisämaahan siirryttäessä taas sitten kyllä olikin! Hankalaa tämä ilmapolitiikka täällä tuntuu välillä olevan. ;)

      Kiitos kommentista! :)

      Poista