Rutiinien puutteesta ja muusta

Huhtikuun loppupuolella ennen vieraidemme tuloa olin sitä mieltä, että olen löytänyt jonkinlaiset rutiinit. Heräsin ihmisten aikoihin, halusin harrastaa joka arkipäivä liikuntaa, pidin kielikurssipäivistä ja vaikka periaatteessa en tehnyt paljon mitään, päivät tuntuivat kuitenkin koostuvan jostain.

Sitten tulivat vieraat, eikä arki enää ollut ihan arkea. En viitsinyt tällöin mennä kielikurssin tunneille enkä talomme ulkopuoliselle kuntosalille. Se pieni rutiinin tunne, jonka olin onnistunut saamaan, katosi. Kun vieraat lähtivät, tulin kipeäksi ja makasin muutaman päivän sisällä. Viime viikon lopussa sitten havahduin siihen, että uuden viikon alkaminen tuntuu hankalalta ja ettei minua huvittaisi tehdä mitään. Vasta vakiintumassa olevaa rutiinia ei selvästikään pitäisi katkaista.

Kun tänään aamulla heräsin, ensimmäinen ajatukseni oli se, etten millään viitsisi lähteä kielikurssille. Vaikka olenkin tykännyt siitä, että on joku paikka, jossa voi käydä säännöllisesti muttei liian usein, kurssin sisältö on aika puuduttavaa. Olen oppinut joitakin satunnaisia uusia sanoja ja asioita Amerikasta, mutta muutoin jatkuvat kuuntelutehtävien uudelleen kuuntelut ja sanalistojen ääneen lukemiset haukotuttavat. Kun tähän kyllästymiseen lisättiin rutiinin katkeaminen, vaikeudet olivat valmiina.

Otin itseäni kuitenkin niskasti kiinni ja menin tunnille. Ja oloni helpottui kyllä, kun vaivauduin sinne saakka. Sisältö nyt taas oli mitä oli, mutta silti. 

Tunnin jälkeen menin samalla kurssilla olevan naapurini kanssa hengailemaan uima-altaalle. Valitettavasti kuulin, että hän on lähdössä pois Amerikasta takaisin kotimaahansa todennäköisesti kesäkuussa. Hän on täällä siskonsa luona turistiviisumilla ja hänen tarkoituksenaan oli hakea poliittista turvapaikkaa, mutta ilmeisesti kriteerit eivät täyty, joten hänen täytyy lähteä. Olen surullinen, enkä vain siksi, että ainoa uusi tuttavuuteni lähtee, vaan myös siksi, ettei Venezuela kuulosta hänen kertomuksiensa perusteella miltään kovin turvalliselta paikalta.

Sää sentään hiukan piristi oloa, koska lämpöä oli tänään 30 astetta! Tänne on rantautunut kunnon kuuma-aalto, nimittäin viikon sääennustus näyttää tältä:

Harmi, että vieraamme ehtivät lähteä. :D

Kävimme muuten eilen miehen ja parin työkaverin kanssa pelaamassa minigolfia. Ja jälleen kerran amerikkalaiset osasivat yllättää annoskoollaan! Emme vieläkään ole oppineet, että joitain ruokia kannattaisi tilata vain yksi kappale ja katsoa, josko se riittäisi kahdelle. Yleensä se riittää. Vai mitä sanotte reilun litran kokoisesta pahvimukista täynnä jätskiä?!

Jätskiä yhdelle.

Valitettavasti yrityksistäni huolimatta astian koko ei ihan selviä kuvasta. Tuo muki oli tosiaan litran ja ehkä jopa vähän ylitse. Ja se ei ollut vain reunaa myöten täynnä - se oli täytetty kukkuralleen. Hinta oli vajaa 5 dollaria. Ja annos oli yhdelle.

Jätskiöverithän siitä tuli, vaikka ei kumpikaan syöty annostamme edes puolilleen.