Castle Rock State Park

Lähdimme viime lauantaina jälleen luontoon, koska edellislauantain retki Alum Rock Parkiin oli niin hauska. Nyt suuntasimme Los Gatokseen Castle Rock State Parkiin. Caste Rock sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä meiltä California State Route 35:n eli Skyline Boulevardin varrella Santa Cruzin vuoristossa.

Skyline Boulevard on 2-kaistainen tie, joka kiemurtelee vuoristossa metsässä. Taisin mainita tästä jo aiemmin Half Moon Bay -postauksessani. Reitti on hieno! Välillä mennään täysin metsän keskellä, mutta paikkapaikoin aukeaa valtaisat näkymät alas. Ajoimme tietä viime kesänä, kun lähdimme San Franciscosta ajamaan kohti Los Angelesia.

Sisäänkäynnin kyltti.

Castle Rock on yksi Kalifornian state parkeista. En tiedä, mikä on suomenkielinen vastine state parkille. Kansallispuisto on käsittääkseni käännös national parkille, joten se termi on ehkä hieman väärä. Käytän siis paremman sanan puutteessa vain termiä puisto, vaikka state park ja pelkkä park ovatkin kaksi eri asiaa.

Castle Rock tarjoaa kaksi lyhyempää ulkoilureittiä sekä pitkiä reittejä, jotka risteävät muiden state parkkien kanssa. Me valitsimme Saratoga Gap -reitin, jonka pituudeksi ilmoitettiin noin 9 km. Miehen sykemittari näytti kuitenkin vain 7,5 km matkaa eli emme ehkä epähuomiossa menneet koko reittiä.

Varo jyrkänteitä.

Castle Rock on suosittu paitsi ulkoilureittien takia, myös vuorikiipeilumahdollisuuksien vuoksi. Bongasimmekin kiipeilijöitä reittimme varrella. En kyllä itse ikinä uskaltaisi!

Vuorikiipeilijä.

Koska puiston sisäänkäynti itsessään oli jo ylhäällä keskellä vuoristoa, valitsemamme reitti ei tarjonnut pitkiä nousuja ja laskuja, kuten Alum Rock Park tarjosi. Maasto oli kuitenkin paikoitellen haasteellista, joten kävely ei ollut mitään kevyttä. Polku saattoi välillä loppua kiviin ja pieniin kallioihin, joiden yli piti mennä.

Polku oli ensin tällaista...

... ja sitten välillä tätä...

... tai tätä. Tässä kohtaa kallioon oli kiinnitetty köysi, jonka avulla pääsi kulkemaan yli.

Näkymät puistosta olivat upeat. Metsää niin kauas kuin näki. Mahtavaa! Paikka olisi ollut hyvä rauhoittumiseen, jos liikkeellä ei olisi ollut paljon ihmisiä. Todennäköisesti Memorial Day Weekend oli saanut useat liikkeelle, mutta varmasti ulkoilijoita muutoinkin riittäisi. Rauhassakin toki saimme olla.

Metsää täällä ilmeisesti riittää.

Kaukana näkyi myös sumua/pilviä. En tiedä, oliko tämä San Franciscon suunta, mutta tuollainen sumu on ominaista juuri SF:lle.

Lämpöä oli luvattu noin 27 astetta, ja uskon, että suurin piirtein sellaista olikin. Stressasin paljon sitä, onko metsässä yhtä lämmin, ja kyllä siellä oli! Suurin osa reitistä meni vielä itse asiassa vuoren rinteessä, jossa ei ollut edes varjoa. Tuli kuuma! Olimme onneksi edellisiltani käyneet ostamassa Banana Boatin aurinkosuojasuihketta suojakertoimella 50 ja minulle lippiksen.

Välillä onneksi pääsi myös metsän varjoon. Metsässä kuului pariin otteeseen pauketta ja rätinää, ja aika nopeasti tajusin, mistä mekkala tulee. Kun ajoimme puistoon, ohitimme kyltin, joka opasti ampumaradalle. "A safe place for a family to shoot", sanoi kyltti. Äänistä päätellen suosittu Memorial Day Weekendin viettotapa ampumisesta pitäville perheille.

Reitti varjossa.

Löysin taas puita, joita tuntui vaivaavan jokin.

Kun olimme toukokuun alussa miehen äidin ja siskon kanssa käymässä Big Basin Redwoods State Parkissa (ehkä teen siitäkin postauksen jossain vaiheessa), löysin vahingossa uuden harrastuksen: puiden halailun! Puiden kokoa on vaikea saada vangittua kuvaan, ellei ihminen ole antamassa vertailukohtaa. Joten totta kai puuta pitää sitten halata! Castle Rockissa halasin yhtä puuta. :D

Me olimme miehen kanssa varustautuneet sporttisilla vaatteilla, koska en kyllä lähtisi kävelemään metsään missään arkivaatteissa. Kuitenkin vastaan tuli muutamia, jotka olivat liikkeellä farkuissa ja yksi jopa flipflopeissa. Mutta kukin tyylillään tietenkin.

Reitin varrella oli toinenkin vuorikiipeilypaikka.

Tälle kalliolle oli kiivennyt muutama muukin kuin vuorikiipeilijä. Katselin heidän touhuaan kaihoisasti. Kun kiveltä laskeutui nuori pariskunta, kysyin heiltä, miten he pääsivät ylös. He kertoivat ottaneensa vauhtia juoksemalla ja sitten tarttumalla kiveen kiinni ja kiipeämällä ylös. Noooh, mitä muut edellä, sitä minä perässä! Ja helpostihan tuonne pääsi. Kuva ei nyt valitettavasti näytä korkeutta, mutta maa on aikalailla tuossa alhaalla kuvan reunan alapuolella. Mies ei muuten suostunut kiipeämään.

Tässä kohtaa olin jo aika väsynyt, mutta kiipeämisestä sain jonkin kummallisen adrenaliinipiikin ja väsymys katosi. Se olikin ainoa etu kiipeämisestä, koska maisema oli kalliolta täysin sama kuin muualtakin: samaa metsää. Napsasin nopeasti yhden kuvan, ja sitten piti laskeutua aikamoista pyllymäkeä alas. 

Lisää metsää.

Tältä kallio näytti alhaalta päin toiselta puolelta. Tuossa ei nyt näy vuorikiipeilijää, mutta siellä yksi kyllä oli.

Jännittäviä kallioita Castle Rockissa kyllä olikin. Tässä yksi esimerkki:

Tuonne koloon olivat jotkut ulkoilijat menneet, tai siis päässeet, koska sieltä kuului puhetta. Ihan niin daredevil en minäkään olisi. Tosin todennäköisesti he olivat vain kiivenneet kalliolle toiselta puolelta, josta koloon ehkä helposti pääsi.

Kaiken kaikkiaan ulkoilureissu oli taas mahtava. Aikaa kului noin 2,5 tuntia.