"Young lady, you have too many problems at your age."

Takana on puolitoista viikkoa töihin eli jumppatuntien ohjaamiseen paluusta. Taukoni vamman, loman ja flunssan takia venyi lähes 6 viikkoon, minkä aikana en siis tehnyt yhtään mitään liikuntaa, ellei lasketa kävelyä loman aikana. Fiksu olisi totta kai aloittanut ohjaamisen hitaasti, mutta minä en ole fiksu ja sitä paitsi olin amerikkalaisen työkulttuurin ja -byrokratian vanki ja jouduin hyökkäämään kaikille tunneilleni, jotten menettäisi niitä. Pääsin palaamaan myös sille salille, jonka kanssa oli niitä byrokraattisia ongelmia Leave of Absenceni takia. Benefits Department ei koskaan vastannut mitään siihen, kun lähetin heille lääkärin todistuksen siitä, että saan palata töihin. Esimieheltäni vain sain tiedon, että voin mennä ohjaamaan tuntini, kun sitä erikseen kysyin. Kun kirjaudun järjestelmään, Leave of Absence -pyyntöni on edelleen auki. Nämä kuviot eivät siis toimi kovin joutuisasti...

Paluu ohjaamaan oli totta kai paljon haasteellisempaa kuin olin pelännyt, koska taukoni venyi niin pitkäksi ja koska lähdin hommaan heti sataprosenttisesti. Kuuden viikon tauon jälkeen vedin heti ekana viikkona 13 tuntia. Jo ekana päivänä ohjasin kaksi bodypumppia, joiden jälkeen seuraavan kolmen päivän ajan minun piti käyttää hissiä portaiden sijasta ja ottaa tukea aina, kun halusin istua alas (vessassa käyminen oli ikävää, haha). Yksi pumppi viikon aikana oli pakko skipata, koska en yksinkertaisesti olisi voinut kyykätä, mutta muutoin vedin tuntini tekohymyllä kivusta huolimatta. Paitsi että hymy oli kyllä pitkälti aito - oli kivaa päästä takaisin! Herätin ehkä huvittavia katseita myös kotiympäristössäni, kun yritin verrytellä täysin jumissa olevia jalkojani kävelemällä ympäri talojamme farkut jalassa jalkojani nostellen. (Farkut, koska olin tulossa lounaalta.) Toisaalta erään kansakunnan edustajat kävelevät täällä takaperin, joten ehkä tämä sopii samaan sarjaan, enkä ollut yhtään omituinen.

Töihin paluu on tarkoittanut myös pyykin muuttumista takaisin tällaiseen. Urheiluvaatteille tarkoitettu pyykkikoppa täyttyy kahdessa päivässä, muille vaatteille tarkoitettu koppa reilussa viikossa - ja pääasiallisesti mieheni vaatteilla. (Kuvan alkuperäinen lähde tuntematon.)

Kyllä täytyy myöntää, että kuntotasoni on selvästi romahtanut tauon aikana. Esimerkiksi bodyattack on tuntunut maailman haasteellisemmalta lajilta. Tunteeseen toki ehkä vaikutti se, että ohjasin attackin viime viikolla 5 kertaa (yksi oli sijaistus, mikä minun oli pakko tehdä byrokraattisista syistä), mikä on aivan liikaa jopa huippukuntoiselle, saati sitten sellaiselle, joka yrittää palata vamman ja monen viikon tauon jälkeen takaisin. Olin koko viikon niin väsynyt, että teki mieli itkeä. Joka ilta ysin aikaan olin niin loppu, että oli pakko mennä sänkyyn, ja jopa nukahdin kymmenen aikoihin, mitä ei ikinä tapahdu minulle nukahtamisvaikeuksista kärsivälle. Toki sitten heräilin aamuyöllä enkä enää nukkunut kunnolla sen jälkeen. Kroppani on ilmeisesti tottunut siihen, että max. 6 tuntia unta saa riittää.

Kovan ekan viikon jälkeen sain vain yhden lepopäivän, sunnuntain, ja sitten rumba alkoi alusta. Tällä toisella viikolla oloni on ehkä hiukan helpottanut, mutta kroppani tuntuu silti olevan vielä jossain shokkitilassa siitä, mitä on tapahtunut. Attackointiin palaaminen laukaisi minulle tällä viikolla myös penikkataudin (sitä sattuu aina joskus) ja juokseminen alkoi sattua niin paljon, että minun piti pyytää tänään aamuattackiini sijainen. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä siitä, miten päästä eroon penikkataudista, niitä otetaan vastaan! Foam rollailu ja venyttely on jo käytössä, mutta ei tunnu aina auttavan. Onneksi penikkautauti vierailee luonani vain joskus.

Itse asiassa minulla on nyt enää vain 12 omaa tuntia viikossa, vaikka tuntimääräni piti näin syksyn myötä jopa nousta 15 tuntiin per viikko. Luovuin muutamasta tunnistani, sillä ääneni ei tule kestämään sitä, että palaisin ohjaamaan 15 tuntia viikossa. Toiset pystyvät siihen ja enempäänkin, mutta minua ei nyt vain ole luotu sellaiseen, ei ainakaan tällä hetkellä. Lopetin esimerkiksi siellä San Josen yliopiston yliopistoliikunnassa, vaikka juuri vasta pääsin sinne ja vaikka olin siitä innoissani. Olen sijaislistalla, mutta en kyllä todella ole sijaistamassa nyt yhtään mitään, en vain pysty ratkeamaan enempää. Tuosta 12 tunnistakin pitäisi edelleen vähentää ja varmaan aika paljonkin.

Fitness Instructor Problems Vol XXX. Tukkani voi huomattavasti paremmin sen kuuden viikon aikana, kun en käynyt töissä. Kun ohjaan, minun on pakko pestä hiukset joka päivä, sillä hikoilen niin paljon, ettei pelkkä huuhtelu riittäisi. (Kuvan alkuperäinen lähde tuntematon.)

Haluaisin sanoa, että olen pitkän tauon jälkeen kuin uudestisyntynyt. Ainahan sitä hoetaan, että lepo auttaa ongelmiin. Varmasti auttaakin, sitä en kiellä, mutta voi hyvänen aika sentään ei se lepo mitään ihmeitä välttämättä tee. Jalkaani särkee hiukan edelleen. Totta kai särkee, onhan ongelma rakenteellinen. Särky ei ole onneksi pahentunut ohjaamisesta, se on sellaista samanlaista satunnaista, jota se on koko ajan ollut. Myöskään ääneni ei ole parantunut. Tilanne on helpottunut entisestä, mutta valitettavasti äänen käyttö aiheuttaa lievää särkyä ja tiedostan, että jos nyt jatkan samalla tavalla, kohta tilanne pahenee takaisin vanhaan. Itseä saa totta kai syyttää. Pystyn laskemaan yhden käden sormin ne kerrat, joina olen tehnyt puheterapeutin antamia harjoituksia. Olen odottanut ihmeitä, mutta näköjään oikeasssa elämässä ihmeitä ei tapahdu. Varasin juuri ajan lääkärille äänen takia, vaikken kyllä tiedä, miten hän voisi enää auttaa.

Suoraan sanottuna tilanteeni ei siis ole mikään parhain mahdollinen tällä hetkellä. "I'm a lot better, thanks for asking", on vastaus, jota hoen kaikille osallistujilleni, jotka kysyvät, miten voin. Yhden tunnin jälkeen juttelin parin kanssa ja sanoin ihan suoraan, että onhan näitä vaikeuksia vielä, mihin toinen heistä sitten totesi otsikossa olevan lauseen. Minulla on paljon vähän vanhempia naisia osallistujina ja he ottavat aina joskus aika äidillisen asenteen ja ainakin teeskentelevät olevansa oikeasti huolissaan puolestani. En voinut kuin nauraa tälle tämän naisen kommentille, vaikka oikeasti ei naurata yhtään. Eräällä toisella tunnilla eräs vanha rouva totesi minulle: "You're like an old person with all those problems." Kaipa he ovat tietyllä tavalla oikeassa. Onhan tässä nyt ollut kaikenlaista.

Toki tilanne voisi olla pahempikin. Enkä ole edes ainoa, jolla on kaikenmaailman vammoja ja vaikeuksia. Tällä hetkellä meitä lähialueen bodyattackin ohjaajia täällä vaivaa todellinen vamma- ja sairausepidemia: yksi luokkasi polvensa ohjatessaan cxworxia, toinen loukkasi polvensa muualla, yksi sai selkävamman GRIT-tunnilla, yksi ohjaa aivan liikaa bodyattackia ja kaikkea muutakin ja taisi olla juuri jopa auto-onnettomuudessa ja eräs taistelee tällä hetkellä syöpää vastaan. Ehkä minulla on siis kaikki ihan kohtalaisen hyvin.

Näillä joka tapauksessa mennään. Jos postaustahtini taas hidastuu, se tarkoittaa sitä, että makaan kuolleena sohvalla ja katson Netflixia kaiken vapaa-aikani. Minulla on vielä pari lomapostausta lähes valmiina luonnos-kansiossa, mutten ole niitäkään jaksanut julkaista. Pahoittelut.

Postaukseen liittymätön kuva, mutta kävimme viime viikonloppuna katsomassa jälleen yhden kiertueella olevan Broadway-musikaalin, Phantom of the Operan. Niin paras! San Josen Broadwayhin on piakkoin tulossa myös mm. Sound of Music ja Annie. Jos San Josesta pitää etsiä hyviä puolia, tämä kulttuuritarjonta on varmasti yksi! (Kun ei kerta asu siellä oikean Broadwayn luona.)