AIM1-koulutukseen saa osallistua USA:ssa siinä vaiheessa, kun sertifikaatin saamisesta on kulunut vähintään 6 kuukautta. Ohjausta olisi siis hyvä olla takana puoli vuotta. Itse en olisi vielä tuolloin puolen vuoden jälkeen ollut valmis syventymään attackin ohjaukseen, ja halusin odottaa ainakin vuoden. Eikä AIM1-koulutuksia olisi varmaan ollut silloin edes tarjolla bodyattackiin, sillä se ei ole suosituimpien LM:n formaattien joukossa Kaliforniassa.
Olin kuitenkin jo sen puolen vuoden jälkeen päättänyt, että heti, kun AIM1 ilmestyy jonnekin lähiseuduille, ilmoittaudun. Juttelin asiasta kanssani samassa Initial Trainingissa eli peruskoulutuksessa olleen kanssa ja hän oli ajatellut samaa. Kuin ihmeen kaupalla koulutus ilmestyikin aika nopeasti tämän keskustelun jälkeen. Ja mikä parasta - kouluttaja oli Amanda Scales, joka oli kouluttajana myös silloin peruskoulutuksessamme. Meitä lähti kolmaskin samassa koulutuksessa ollut, joten kokoonnuimme jälleen yhteen, vuosi Initial Trainingin jälkeen.
Koulutus oli Kaliforniassa kaupungissa nimeltä Chowchilla, älyttömän pienessä kylänpahasessa, joka sijaitsee noin tunnin päässä Yosemiten kansallispuiston eteläpäästä. Täysin random paikka Les Millsin koulutukselle, ajattelimme. Mutta tästä yhden liikennevaloristeyksen kylästä löytyy eräs kuntosali, joka tarjoaa lähes kaikkia LM:n formaatteja ja jonka aikataulu on kattavampi kuin monen Piilaaksossa olevan kuntosalin aikataulu. (Epäreilua!) Tämä sali on kuulemma tilannut monia LM:n koulutuksia aikaisemmin eli emme olleet ainoita, jotka ovat joutuneet lähtemään keskelle ei-mitään.
Hotellihuoneessa oli kahvia nimellä kahvi. |
Chowchillan pääkatu lauantaina päivällä. |
Aivan kuten Initial Training, AIM1-koulutus keskittyy tiettyyn ohjelmaan. Tässä minun AIM:ssani käytettävä ohjelma oli bodyattackin ohjelma numero 92. AIM1:stä varten jokaiselle ohjaajalle määrätään yksi kappale, mutta kappaletta ei ilmoiteta etukäteen niin kuin Initial Trainingissa. Koulutukseen mentäessä pitää olla valmis ohjaamaan mikä tahansa kappale tästä tietystä ohjelmasta.
Kun AIM:n aika tuolloin kesäkuussa tuli, olin totta kai ajat sitten jättänyt 92-ohjelman taakseni ja siirtynyt takaisin vanhoihin ohjelmiin ja ohjelmien välisiin miksauksiin. Viikkoa ennen AIM:a minun piti uudelleenopetella 92:n koreografia. Vedin ohjelman jopa kahdesti lävitse omilla tunneillani. En varmaan enää koskaan koske 92-ohjelmaan, niin kurkkuani myöten olen nyt täynnä sitä. :D
Kouluttaja Amanda oli opetellut tervehdyksen jokaisen osallistujan omalla äidinkielellä. |
Chowchillan pääkatu toiseen suuntaan. |
Tämän haasteen jälkeen ohjasimme kappaleemme ensimmäisen kerran. Kappaletta ei ohjattu kokonaan kertaakaan, vaan ohjaus sisälsi noin pari ensimmäistä minuuttia, minkä perusteella Amanda antoi palautetta. Kenellekään ei määrätty 5-kappaletta (punnerruksia ja (askel)kyykkyjä) eikä core- tai venyttelybiisiä. Koska meitä oli 16 osallistujaa, kaksi eri ohjaajaa sai aina saman kappaleen. Vedimme siis määrätyt kappaleet läpi kahdesti, mutta jokaisen ohjaus kesti siis vain sen pari ensimmäistä minuuttia. Mutta kuten todettua, sain 92-ohjelmasta todellakin tarpeekseni tämän koulutuspäivän aikana.
Minä sain 9-kappaleeni perusteella palautetta muutamasta tekniikka-asiasta (joista mikään ei tullut yllätyksenä, tiedostan puutteeni aika hyvin), mutta myös äänenkäytöstäni, mikä on hyvin ajankohtainen asia minulle. Bodyattackin erilaiset kappaleet tulee ohjata erilaisella äänellä ja tavalla. Tiedän tämän ja olen aiemmin ohjannutkin sillä tavalla, mutta vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista ja olen tainnut huomaamattani luisua tapaan, jossa en täysin selkeästi enää muuta koko olemustani uudenlaisen kappaleen alkaessa. Niin kuin sanoin, attackin aerobic-puoli on vahvuuteni, ja palautteeni olikin, että minun pitää muuttaa "wuhuu-asenteeni" enemmän voimakkaaksi "power-asenteeksi". Toki ääniongelmillani oli vaikutusta. Olen joskus ohjannut power-kappaleita hyvinkin voimakkaalla äänellä, mutta viime aikoina en ole enää pystynyt. En tietenkään maininnut ongelmistani mitään koulutuksessa. En mennyt sinne valittamaan, vaan oppimaan uutta.
Ohjauksen lisäksi AIM1-koulutus sisälsi paljon teoriaa bodyattackin syvimmästä olemuksesta eli essence of bodyattackista. Les Mills tekee tutkimuksia siitä, mitä ihmiset odottavat, kun he menevät tunnille. Tämä on tärkeää tietoa ohjaajalle, sillä ohjaajan tarkoitus on saada ihmiset tulemaan takaisin. Jokainen attack-tunti pitää myös vetää oikealla tavalla, jotta essence of bodyattack tulee esiin ja jotta LM:n kriteerit täyttyvät. Meni minne päin maailmaa tahansa, LM:n tuntien pitäisi aina olla samanlaisia, sisältää samat jutut ja täyttää tietyt kriteerit.
Yhtä harjoitusta olin odottanut eniten, sillä olin kuullut siitä etukäteen: ryhtiteippausta. Moni kärsii ongelmasta, joka on minulle liiankin tuttu: olkapäät kääntyvät eteen ja rinta putoaa alas huonoon ryhtiin. Itse kiinnitän paljon huomiota ryhtiini, kun ohjaan, mutta "tavallisessa elämässä" tämä helposti unohtuu. Bodyattackissa ryhti on kaikki kaikessa. Oikeanlaisen ryhdin löytääksemme teippasimme koulutuksessa jeesusteipillä selkään ristikuvion: olkapäästä lapojen alapäähän. Teippi ei tietenkään pitänyt ryhtiä yllä, mutta jos olkapäät kääntyivät eteen, teippi alkoi kiristää, joten se todella auttoi hyvän ryhdin ylläpitämisessä. Oli hauska huomata, miten kaikki yhtäkkiä seisoivat ja istuivat hirveän ryhdikkäinä, kun teipit laitettiin paikoille. Vaikutus oli selkeä.
Tässä ei kiinnitetä teippejä, vaan tuhotaan LM:n jumppapaitoja Amandan puumerkeillä. |
Lankun jälkeen aloimme käydä lävitse uudelleen attackin liikkeitä, nyt ne teipit selässä. Voi että miten paljon haasteellisempia yksinkertaisetkin liikkeet olivat, kun piti ylläpitää hyvää ryhtiä, jottei teippi kiristyisi. Hiki nousi pintaan nopeasti, mikä valitettavasti aiheutti sen, että jeesusteippi alkoi irtoilla.
Minä tykkäsin teipeistä kovasti. Normaalisti tuntikausien seisoskelu ja istuskelu lattialla tuollaisessa koulutuksessa aiheuttaisi minulle kunnon hartiakivut, mutta kun pidin teippiä niin kauan kuin se pysyi, huomasin, miten särky väheni. Ja kun teipit otti pois, oli aika vapautunut olo ja hartiat pysyivät kuin itsestään oikealla paikallaan. Ainakin hetken. Haluan teipata selkäni tästä lähtien aina, kun lähden harjoittelemaan attackia. Loistava tapa kiinnittää huomiota omaan ryhtiin!
Tekniikkaharjoittelu ja kunnon ryhdin ylläpito vei paljon voimia, mutta fyysisyys vain jatkui. Meillä oli pieni kuntopiirityyppinen kiertoharjoittelu, jossa oli eri pisteitä eri liikkeillä. Liikkeet olivat tuttuja attackista, esimerkiski burpeita kerähypyillä, suoria hyppyjä, punnerruksia taputuksilla ja kaikkea muuta raakaa. Työskentely tapahtui pareittain: toinen veti 20 sekuntia ja toinen motivoi vieressä, sitten vaihdettiin. En muista, kuinka kauan tätä tehtiin, mutta ikuisuudelta se tuntui.
Toisen ohjauskerran aikana oli selvästi jo näkyvillä, miten väsyneitä kaikki olivat. Mikä ainakin erottaa attackin ohjaajan tavallisesta osallistujasta? Se, että ohjaaja uskaltaa ottaa sen low impact -vaihtoehdon siinä vaiheessa, kun tekniikka alkaa pettää tai kun väsyttää vain liikaa. Sanon aina omille osallistujilleni, ettei low impact ole ollenkaan huonompi vaihtoehto. Bodyattack on aina high intensity workout, teki mitä tahansa liikettä kummalla tahansa vaihtoehdolla. Itse asiassa joskus jollekin low impact olisi jopa parempi tapa saada turvallinen ja hyvä treeni, mutta jostain syystä harva uskaltaa ottaa sitä vaihtoehtoa.
AIM1-koulutuksesta ei saa arvosanaa Initial Trainingin tavoin eikä sen jälkeen tarvitse tehdä videota. Opitut uudet asiat pitää vain itse sisäistää ja uusia opetuksia pitää alkaa ottaa mukaan omaan ohjaukseensa. Jos kaiken vain unohtaa mielessään, ei voi kehittyä.
Maksoiko joku työnantajani minulle tämän koulutuksen? Ei. Saanko enemmän palkkaa tunneistani nyt, kun olen vähän advanced? En. Miksi sitten menin? Koska rakastan bodyattackia ja sen ohjaamista. Koska se on elämäni. Koska jos saisin tehdä vain yhtä asiaa koko loppuelämäni, saattaisin hyvin valita attackoinnin. Koska autiolle saarelle ottaisin mukaan attack-musiikkikokoelmani. Koska attack on vain parasta. (Tässä kohtaa minua alkaa lähes itkettää. Tämä teksti on kirjoitettu kesäkuussa. Tällä hetkellä en ole attackoinut neljään viikkoon, enkä tiedä, mitä vammajalkani tulee sanomaan, kun alan juosta ja hyppiä sen kanssa.)
Muutama muu ohjaaja koulutuksessa puhui siitä, miten heidän puolisonsa tai kaverinsa eivät ole ymmärtäneet, miksi he haluavat osallistua koulutukseen, josta pitää itse maksaa $129 ja joka ei johda edes palkankorotukseen. Kaikkien vastaus oli ollut samanlainen: "Because of passion."
Näihin tunnelmiin! Meemin (ja kirjoitustaidottoman ihmisen) lähde tuntematon. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti