Les Mills BODYPUMP® -ohjaajakoulutus

Osallistuin viime viikonloppuna Les Millsin BODYPUMP® Certification Trainingiin eli ohjaajakoulutukseen. Prosessi bodyattackin® kanssa meni niin hyvin ja minä innostuin ohjaamisesta sen verran paljon, että halusin saada samaan syssyyn toisenkin sertifikaatin. Lisäksi tiesin todeksi sen, minkä mentorinikin minulle sanoi: "One certificate is nothing, you need more" - mitä enemmän sertifikaatteja on, sitä todennäköisemmin pääsee jonnekin ohjaamaan.

Pakkasin pumppikoulutusta varten vähän vähemmän tavaraa kuin attack-koulutusta varten, mutta silti kamaa oli ihan liikaa mukana. 

Bodypump on ollut harrastuksenani vuosikausia, tosin välillä pitkillä tauoilla. Kävin ensimmäisellä tunnilla noin kahdeksan vuotta sitten, jos lasketaan mukaan yliopistoliikunnan pumppitunnit, jotka eivät olleet Les Millsin tunteja, mutta käytännössä samaa tavaraa kuitenkin, vain eri nimellä ja ohjaajan itse tekemillä ohjelmilla. Kun aloin miettiä toisen sertifikaatin hankkimista, bodypump tuli mieleen tietenkin heti ensimmäisenä, koska se on minulle niin tuttu laji ja koska pidän siitä. Epäilin kuitenkin aluksi, ettei kannata, koska bodypump-ohjaajia on niin paljon. "Yeah, but there're also a lot of bodypump classes", minulle totesivat lähes kaikki, joiden kanssa kävin tätä keskustelua. Bodypump on Les Millsin formaateista tunnetuin ja suosituin, niitä tunteja on paljon (täkäläisellä mittakaavalla) ja niillä käy paljon porukkaa. Päätin siis lähteä koulutukseen.

Ensin ajattelin meneväni koulutukseen vasta syyskuussa, mutta sitten päätin, että haluan nähdä mahdollisimman nopeasti, viekö tämä minun uusi urani johonkin vai ei. Siispä tungin itseni jo tämän kesäkuun koulutukseen. Muutaman kerran olen ehtinyt katua päätöstäni, sillä minun pitäisi tällä hetkellä opetella sekä bodyattackin uuden ohjelman koreografia että tätä pumppikoreografiaa. Sisäistettävää alkaa olla vähän liikaa näin heti alkuun... En käsitä, miten jotkut ohjaavat monia Les Millsin formaatteja ja pystyvät sisäistämään uudet koreografiat yhtä aikaa.

Viikonlopun mittainen bodypump-koulutus järjestettiin Alamedassa, mistä olin tyytyväinen. Mieheni oli työmatkalla ja jos koulutus olisi ollut San Franciscossa, olisin stressannut itseni kuoliaaksi, sillä en olisi tiennyt, miten päästä sinne (niillä kuntosaleilla ei ole parkkipaikkoja, joten auton pysäköiminen olisi ollut ongelma, vaikka olisinkin uskaltanut lähteä ajamaan sinne omalla autolla). Alameda on pieni kaupunki, joka sijaitsee Oaklandin vieressä saarella San Franciscon lahdessa. Meiltä ajoi sinne noin kolme varttia.

Tervetuloa Alamedaan. Ei vaikuttanut kovin viehättävältä mestalta. Tämä kuva on sunnuntailta. Lauantaina aamulla tuossa talon edessä bussipysäkillä kasa ihmisiä odotti bussia - mielenkiintoisesti he olivat kaikki tummaihoisia. 

Kun koulutuspaikkaan ajoi, piti mennä läpi täysin autioituneen alueen, jossa oli tällaista.

Alamedassa oli kyllä mystiset hoodsit. Alueella on aikaisemmin ollut jokin laivaston tukikohta tai jotain, mutta nyt siellä oli vain hylättyjä ja ränsistyneitä rakennuksia sekä täysin autioita kulmauksia. Bongasin taloja, jotka ovat ilmeisesti olleet laivaston asuntoja, mutta en tiedä, mitä ne nyt ovat. Siellä nimittäin näkyi ihmisiä lauantaina aamulla pihoilla, joten joku siellä selvästi vielä asuu. Eräs koulutuksessa ollut totesi, että talot on muutettu low-income housing -taloiksi, mutta en sitten tiedä, mikä totuus on. Mutta low-income -fiilistä Alamedassa kyllä oli. Ja sitten siellä keskellä autiota ja ränsistynyttä aluetta sijaitsi iso tehdashalli, jossa oli kuntosali sisäjalkapallokenttineen kaikkineen. Mystistä.

Näissä taloissa oli hämmentävän vähän ikkunoita ja ne vähäisetkin ikkunat olivat kovin pieniä. Luulin ensin, että nämä ovat laivaston asuintaloja, koska näin jonkun U.S Goverment -kyltin, ennen kuin tajusin, että laivasto on ajat sitten kadonnut tältä alueelta.

Näin Alamedasta kaikkein oudoimmat kulmat. Tällaisia ränsistyneitä taloja riitti entisellä laivaston alueella.

Osallistujia kurssilla oli 12, joista vain yksi oli mies. Luulin, että miehiä olisi enemmän tällä kurssilla, mutta olin väärässä. Attack-koulutuksessakin miehiä oli sentään kaksi. Kurssin trainer eli kouluttaja oli Uudesta-Seelannista alun perin kotoisin oleva Paula Adam. Koko Les Millshän on muuten Uudesta-Seelannista, ja bodypump oli ensimmäinen tunti, joka tuotiin ulkomaille. 1990-luvun alussa Phillip Mills, joka oli mukana isänsä Les Millsin kuntosaliyrityksessä, toi painot mukaan ryhmäliikuntaan ja siitä syntyi tunti, joka kulki nimellä PUMP. Tunti menestyi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa niin hyvin, että vuonna 1997 se uudelleenimettiin BODYPUMP-nimellä ja vietiin ulkomaille. Tällöin syntyi Les Mills International. Ketään ei varmaan kiinnosta nämä jutut, mutta kun muutamakin kaverini on ollut siinä käsityksessä, että Les Mills olisi alun alkaen amerikkalainen yritys, niin pitäähän moinen väärä tieto äkkiä korjata. :)

Koulutuspaikan parkkipaikalta näkyi USS Hornet Museumin WWII-laiva.

Jokainen Les Millsin koulutus alkaa Uuden-Seelannin alkuperäiskansan maoreiden tervehdyksellä ja kädenpuristuksella (Kia ora!). En tiedä, johtuiko kouluttajan alkuperästä vai mistä, mutta tällä kertaa ekan päivän alussa katsottiin myös pieni pätkä maorin tanssia. Tanssiesitys oli kyllä jostain Les Millsin tilaisuudesta eli ei välttämättä kovin autenttista menoa.

Bodypump-koulutus kulki täysin samalla kaavalla kuin attack-koulutuskin. Päivä alkoi kouluttajan vetämällä masterclass-tunnilla. Odotin paljon sitä, että pääsen näkemään, kun Les Millsin eliittiä oleva ohjaaja vetää pumppitunnin, mutta ei kyllä ollut kummoinen kokemus. Attack-koulutuksen trainer Amanda Scales oli niin uskomaton, että hän ehkä asetti odotukseni hiukan liian korkealle näitä muita ja muiden formaattien kouluttajia kohtaan.

Koulutuksessa oli käytössä uusin bodypump-ohjelma eli 94-ohjelma (ohjelman sizzler löytyy täältä). Kun olen kertonut aikomuksestani mennä koulutukseen parille ohjaajalle kuntosalillani, olen kuullut hiukan sääliä heruvia kommentteja siitä, että joudun kouluttautumaan 94-ohjelmalla. Tässä pump-ohjelmassa rikotaan nimittäin bodypumpin ennätyksiä: 55 minuutin ohjelman aikana tulee pumpin historiassa ensimmäisen kerran yli 1000 toistoa täyteen. Yleensä yhden tunnin aikana toistoja tehdään keskimäärin 800, joskus ehkä ollut 900. Myös kouluttaja Paula ilmoitti koulutuksessa, että tämä 94-ohjelma tulee todennäköisesti olemaan vaikein ohjelma, jota meidän koskaan täytyy opetella. Kiva lähtökohta sille sertifiointivideon teolle siis.

Koulutuspaikan kuntosalilla oli hämmentävät levypainovälineet.

Ensimmäisenä koulutuspäivänä käytiin lävitse pumppiliikkeiden tekniikkaa. Attack-koulutusta varten tekniikkaa oli hiottu yhdessä mentorini kanssa siinä mentorointiryhmässä, mutta nyt olin täysin oman tunneille osallistumiseni historian varassa. Mitä nyt näytin juuri ennen koulutusta pari liikettä mentorilleni, joka sattuu olemaan Les Millsin ohjaajaeliittiä (= kaikki jatkokoulutukset käynyt ja Elite-tittelin saanut) bodypumpissa ja joka on jopa toiminut USA:n länsirannikon Les Millsin bodypump-sertifiointivideoiden arvostelijana. Sen enempää meillä ei kuitenkaan ollut aikaa hioa tekniikkaani, mutta eipä siinä kauheasti korjattavaa kait ollutkaan, sillä Paula korjasi minua koulutuksen tekniikkasessioissa vain kaksi kertaa.

Mentorini on pari kertaa kieltänyt ottamasta tekniikka-asioissa mallia niistä Les Millsin videoista, joissa uusi ohjelma esitetään. Tuo video on koreografiavihkon tukena siinä, kun pitää opetella uusi ohjelma. Video on siis sama, josta tuo ylempänä linkitetty sizzlerkin on pätkitty. Vaikka näillä videoilla esiintyvät vain Les Millsin ehdoton eliitti, mentorini mukaan tekniikka-asiat eivät näillä ihmisillä välttämättä ole aina täydellisesti hallussa. Muutamalta keskustelupalstalta olen lukenut, miten ihmiset haukkuvat sitä, miten bodypumpin koreografin tekniikka näissä videoissa on usein vähän hakusessa. Eikö kansainvälisen ison tunnin koreografian tekijän itse pitäisi hallita oikea tekniikka?!, minä olen miettinyt. No, ilmeisesti ei, sillä koulutuksessa myös Paula mainitsi meille, ettei meidän tule ottaa mallia tältä koreografilta, vaan mieluiten muilta videolla esiintyviltä ohjaajilta. Koreografilla on ilmeisesti ollut tapaturmia, joiden takia tekniikka on kärsinyt.

Koulutuspäiviin sisältyi teoriaa, jossa keskityttiin siihen, mitkä ovat bodypumpin ja sitä ohjaavan ihmisen elementit ja miten bodypumppia tulee ohjata. Les Millsin eri formaatteja ohjataan ilmeisesti aika samoin tavoin, sillä sisällössä oli paljon tuttua attack-kurssilta. Pumpin ohjaukselle on täysin samat kolme layeria eli tasoa kuin attackinkin ohjaukseen.

Ohjauksen kolme tasoa.

Tässä koulutuksessa piti osata hallita vain ohjauksen ykköstaso eli se taso, jossa opastetaan, miten liike tehdään oikein ja turvallisesti. Lopullista sertifiointia varten pitää osata myös kakkostaso, jossa ohjeistetaan ja neuvotaan se, miten liikkeitä voi parantaa ja mitä hyötyä niistä saa irti. Kolmostaso on motivointitaso, joka muodostuu kokemuksen myötä, eikä sen hallinta ole edellytys sertifioinnille. Les Mills tarjoaa valmiina kaikki ykkös- ja kakkostason asiat, jotka pitää sanoa, joten jutut tarvitsee vain opetella ulkoa ja toki myös sisäistää.

Koulutuksessa käytettiin paljon aikaa siihen, että itselle määrättyä esityskappaletta sai käsikirjoittaa. Käsikirjoittaminen tarkoittaa sitä, että kirjoitetaan paperille ylös se, miten kappale aiotaan ohjata ja mitä aiotaan sanoa missäkin vaiheessa. Oli ihan kiva, että kirjoittamiseen sai käyttää paljon aikaa koulutuksessa - mitä nyt minä olin käsikirjoittanut koko kappaleeni jo valmiiksi ennen koulutusta! Olin käsikirjoittanut ohjaukseeni myös jo kakkos- ja kolmostason ohjauksen elementtejä, joita tässä koulutuksessa ei olisi vielä tarvinnut hallita, sillä ainakin kakkostaso pitää kuitenkin hallita totaalisesti sertifiointivideossa ja koska mikään ei ole niin kamalaa kuin se tunne, etten tiedä, mitä sanoisin kappaleen aikana. Minun on pakko kirjoittaa ylös kaikki, mitä aion sanoa (tai siis mitä kuvittelen sanovani - todellisuudessa puolet käsikirjoitetuista jutuista yleensä unohtuu, kun oikeasti ohjaa), myös ihan jo sen takia, ettei englannin kielen käyttäminen ole aina niin helppoa. Vaikka ajattelen ja opettelen näitä asioita vain englanniksi, välillä minut valtaa suuri blackout, jonka aikana tiedän tasan tarkkaan, miten pitäisi ohjeistaa, mutta jostain syystä asiat tulevat mieleeni yhtäkkiä vain suomeksi. Minulla muuten menee välillä sanat sekaisin, kun ohjaan, ja olen ajatellut sen johtuvan siitä, etten puhu äidinkieltäni. Mutta tässä koulutuksessa huomasin, että muutkin (natiivipuhujat) sekoilivat sanoissaan, eli ongelma taitaakin olla yleismaailmallinen aloittelijan ongelma.

Tässä koulutuksessa keskityttiin paljon myös sihen, minkälaista fiilistä musiikki luo pumppitunnille sekä siihen, minkälaista äänensävyä ohjatessa tulee käyttää ja miten sävyn tulisi muuttua yhdenkin kappaleen sisällä. Bodypumpissa on 5 erilaista ääntä, joita tulee käyttää. Les Mills tosiaan sanelee aika tarkasti sen, mitä ohjaajan kuuluu tehdä ja millainen olla. Olen joskus Suomessa miettinyt, miksi kaikki samaa tuntia ohjaavat ohjaajat sanovat aina samat asiat samalla tavalla ja ovat välillä hyvin samanlaisia. Nyt tiedän syyn siihen. Tai no, toki olen kyllä tiennyt, että Les Mills määrittelee jonkin verran sitä, millä tavalla tunteja kuuluu vetää - koko puljun ideahan perustuu siihen, että menit tunnille missä tahansa päin maailmaa, voit luottaa siihen, että tunti on samanlainen ja täyttää tietyt kriteerit - mutta aika tarkaksi tämä homma tuntuu kyllä menevän. Toinen juttu on tietenkin se, näkyvätkö nämä kehotukset tavallisen riviohjaajan työssä... Sitä paitsi Les Mills kyllä painottaa, että loppupeleissä ohjaaja itse luo omanlaisensa tunnin olemalla oma itsensä. Mutta tiettyjen kriteerien on silti täytyttävä.

Musiikki ohjaa ohjaajan toimet ja äänensävyt, mistä syntyy kokonaisuus - Ultimate You! 

Aivan kuten attack-koulutuksenkin kohdalla, myös tätä pumppikoulutusta varten osallistujille lähetettiin kahta viikkoa etukäteen materiaali, joka sisälsi 94-ohjelman. Samalla jokaiselle määrättiin kaksi kappaletta, joiden koreografia piti opetella ulkoa sataprosenttisesti. Koko ohjelmaa ei siis tarvinnut opetella kahden viikon aikana. Attackissa alkulämmittely oli määrätty jollekin, mutta tässä pumpissa ei. Myöskään core-biisiä tai venyttelyä ei oltu määrätty kenellekään.

Minulle oli määrätty kappaleet 7 ja 8 eli askelkyykyt ja olkapäät. Tiesin käytäntönä olevan, että koulutuksessa ohjataan vain toinen kappale ja että siinä toisessa kappaleessa ainoastaan varjostetaan, kun joku toinen ohjaa (eli tehdään liikkeet ohjaajan vieressä, mutta ei itse puhuta). Kuulin yhdeltä taholta, että eka kappale on se, joka oikeasti pitää ohjata koulutuksessa, ja toiselta taholta, että toka kappale on se, joka ohjataan. Ei siis auttanut muu kuin opetella ohjaamaan molemmat. Loppujen lopuksi se oli se ensimmäinen kappale, joka piti ohjata itse koulutuksessa ja jonka ohjaamiseen kouluttajan arviointi pitkälti perustui.

Ekana päivänä sai ohjata kahden minuutin ajan omaa kappalettaan, mistä Paula antoi sitten palautetta. Minä lähdin tähän koulutukseen huomattavasti itsevarmemmin kuin attack-koulutukseen. Osittain sen takia, että tiesin, mitä tuleman pitää, mutta osittain myös sen takia, että olin aika varma osaavani minulle määrätyt kappaleet. Ekan päivän lyhyen esiintymisen jälkeen itsevarmuuteni vain kasvoi, sillä esityksestäni puuttui vain yksi ohje (jonka olin kyllä käsikirjoittanut, mutta tietenkin unohdin). Tekniikkani ja sitä yhtä puuttuvaa ohjetta lukuun ottamatta ohjaukseni oli kunnossa. Kaiken lisäksi huomasin, että olin valmistautunut paremmin kuin monet muut: muutamalla oli pahoja ajoitusongelmia (liikkeet eivät menneet musiikin temmossa) ja ohjaus vähän hakusessa.

Bodypumpin nykyinen koreografi siinä posettaa. Post-it -lapuissa on meidän osallistujien näkemyksiä siitä, mitkä piirteet tekevät hyvän ja inspiroivan ohjaajan.

Ensimmäisen koulutuspäivän piti kestää puoli kymmeneen illalla, sillä koulutus alkoi vasta puoliltapäivin. Me olimme kuitenkin valmiita jo puoli yhdeksältä. En ollut ensimmäisen päivän jälkeen mitenkään erityisen väsynyt. Pumppiohjelma oli käyty lävitse kerran kokonaan Paulan ohjaamana aamulla ja sitten illalla kokonaan lävitse siten, että jokainen ohjasi omaa kappalettaan sen parin minuutin verran. Tosin tässä vaiheessa osa kappaleista tehtiin lävitse parhaimmillaan kolmekin kertaa, sillä osallistujia oli enemmän kuin kappaleita eli jotkut ohjasivat saman kappaleen toistensa jälkeen. Lisäksi päivän aikana oli hinutettu tangon kanssa siinä tekniikkosiossa. Mutta ihan siedettävä pumppailumäärä yhdelle päivälle siis. Etenkin kun illan sessiossa monet, myös minä, pitivät tangossaan aika pienet painot silloin, kun eivät ohjanneet.

Olen lukenut joistakin suomalaisten bodypump-koulutusta käsittelevistä blogipostauksista, että Suomen koulutuksissa olisi kehotettu pitämään tangossa koko ajan kunnolla painoja ja jopa sanottu, että kouluttaja arvostelee myös käytettyjen painojen perusteella. Meidän kouluttaja ei maininnut koulutuksessa käytettävistä painoista yhtään mitään. Hän totesi kyllä, että ohjaajana meidän tulee toimia roolimalleina käytettäville painoille. Toisaalta hän myös mainitsi, että 94-ohjelman joitain biisejä (esim. hauiksia) tulee tehdä pienillä painoilla, koska "low weights and high reps mean big calorie burn". Lisäksi tekniikkahan kärsii monella, jos painoja käytetään tällaisissa biiseissä liikaa - toistoja on kuitenkin hauiksille tässäkin hauiskappaleessa yli 140 kappaletta. Mutta oli miten oli, me koulutuksessa käytimme joko tavallisia painojamme tai vähän kevyempiä. Missään nimessä painoja ei tarvinnut lisätä totutusta. En tiedä, onko tämä vain fiksua, kun on tarkoitus keskittyä tekniikkaan, vai kuvastaako tämä sitä, mihin olen kiinnittänyt huomiota täkäläisessä ryhmäliikunnassa: täällä ei aina treenata naama irvessä.

Seuraava koulutuspäivä alkoi klo 11, joten yöllä ehti nukkumaan ihan kunnolla, kun ei tarvinnut herätä joskus viideltä niin kuin attack-koulutusta varten piti. Aamunkin ehdin ottaa rauhallisesti, joten lähdin uuteen koulutuspäivään hyvin mielin ja rauhoittuneena.

Tokan päivän eväät. Hiukan vähemmän evästä kuin attack-koulutuksessa ja tokana päivänä vielä hiukan ekaa päivää vähemmän. Silti jäi ylimääräistä ruokaa. Ruispalamme vetelevät viimeisiään, mutta ei kai se mikään ihme ole, sillä nuo tuotiin pakastimeemme joululomalta eli puoli vuotta sitten. Ei tule siis paljoa ruisleipää kaivattua.

Toinen koulutuspäivä alkoi pienen teoriahetken jälkeen oman kappaleen ohjaamisella ja nyt ohjattiin koko kappale. Samalla oli vuorossa myös sen itselle määrätyn toisen kappaleen varjostaminen. Tällä kertaa ne, joilla oli ohjattavana sama kappale, ohjasivat kaikki samaan aikaan ilman mikkiä, ja meidät muut jaettiin tasan heidän osallistujikseen. Paula sitten kierteli katsomassa ja kuuntelemassa kaikkia erikseen. Tällä tavalla tehden yhtäkään kappaletta ei tarvinnut tehdä enempää kuin kerran.

Askelkyykkykappaletta ei oltu määrätty muuta kuin minulle, joten minä jouduin (tai sain) ohjata ihan yksin koko ryhmälle. Ohjaukseni meni täysin putkeen. Unohdin osan asioista, joita olin käsikirjoittanut, mutta esityksessäni oli kaikki vaadittavat ohjeet ja myös jo kakkos- ja kolmostason ohjauksen puolia. Minä jopa onnistuin ujuttamaan joukkoon yhden osallistujan nimen mainitsemisen ja motivoinnin, mistä sain erityiskehut. Paula ei antanut esityksestäni yhtään mitään korjattavaa, vaan ilmoitti, että se oli "amazing" ja että olen loistava coach. Mielestäni oli vähän outoa, ettei hän antanut mitään parannusehdotuksia, sillä mielestäni jotain olisi pitänyt keksiä. En yritä vähätellä suoritustani, vaan mielestäni kouluttajan pitäisi olla paikalla motivoimassa ja haastamassa eteenpäin eikä ilmoittamassa, että "joo, toi oli tosi hyvä". Jopa mieheni totesi, että "eikö aina nyt jotain korjattavaa pitäisi olla?".

Sain kehuja myös muilta osallistujilta ja kaikki nämä kehut paransivat luottamusta itseeni. Minulla on nimittäin vaikeuksia olla puhelias ja avoin täällä (en ole sellainen Suomessakaan tuntemattomien kanssa), minkä takia koen olevani huono ohjaaja, sillä nimenomaan avoin siinä työssä pitää olla. Oli siis ihana huomata, että kun astun sinne lavalle, saan itsestäni irti asioita, joita en muuten saisi, ja edustan mallia, jota jopa amerikkalaiset pitävät kehumisen arvoisena. Mentorinikin on joskus todennut, että "you're so quiet and shy, but then you get up there and BAM".

Myös varjostukseni meni hyvin; siitäkin kappaleesta sai palautetta oman tekniikan osalta. Minä varjostin olkapäät-biisin. Ihmiset olivat selkeästi harjoitelleet ekan päivän jälkeen, sillä osa oli päässyt eroon ajoitusongelmistaan, mutta valitettavasti se, joka ohjasi olkapäät, ei kuulunut tähän joukkoon. Hän ei pysynyt ollenkaan musiikin tahdissa. Varjostaminen on todella hankalaa, jos ei voi luottaa siihen, mitä oikea ohjaaja tekee, sillä koko ajan pitää katsoa toista ja yrittää ennakoida. Ja varjostajan tulee siis tehdä se, mitä ohjaaja tekee, vaikka tämä tekisi kuinka koreografian ja musiikin rytmin vastaisesti. Sekin on taito. Kerran, kun varjostin attack-tunnilla, tajusin yhtäkkiä olevani lattialla punnertamassa, vaikka ohjaaja oli tekemässä kyykkyjä. Minä olin vain ohjaajaa katsomatta mennyt täysin sen koreografian mukaan, jonka tiesin osaavani, mutta ohjaaja olikin unohtanut jotain välistä. "Oh yeah, you're right, that's how it goes", hän joutui toteamaan. Ei näin siis. :)

Koulutuksen säännöt ja tavoitteet. Päivän aikana oli vain lyhyitä taukoja, 5-10 minuuttia, sekä yksi 30 minuutin lounastauko. Jos tauon jälkeen myöhästyi, piti punnertaa 10 punnerrusta varpailla per myöhästynyt minuutti. Toisena päivänä yksi osallistuja ilmestyi koulutukseen tunnin myöhässä. Hän ei joutunut punnertamaan. :D Les Millsin etukäteen lähettämissä ohjeissa sanotaan, ettei myöhästyjiä oteta enää mukaan, mutta tämä myöhästyjä kyllä pääsi sisään ja koulutuksesta läpi.

Toiseen koulutuspäivään sisältyi lisää teoriaa ja lisäksi Bodypump Challenge. Les Mills on selvästi poistanut kuntotestit koulutuksistaan, sillä sellaista ei ollut tässä sen enempää kuin attack-koulutuksessakaan (molemmissa on ennen ollut), mutta challenget ovat jääneet. Pump Challengessa tehtiin pumpista tuttuja liikkeitä, mutta painoja olisi pitänyt lisätä puolet enemmän siitä omasta tavallisesta painomäärästä. Siis olisi pitänyt. Paula ilmoitti, että jos et halua lisätä, niin sitten et lisää. Challengea varten muuten lämmiteltiin lähtemällä ulos 10 minuutin juoksulenkille. Kumma juttu, miten sitä jaksaa vetää jotain attackia, mutta juoksu tuntuu heti ikävältä. :D

Liikkeet tehtiin parin kanssa siten, että toinen teki ja toinen motivoi, sitten vaihdettiin. Tarkoitus oli valita sellainen pari, jonka kanssa voisi pitää samoja painoja. Valitettavasti minun ja parini kohdalla näin ei käynyt. Osassa liikkeistä meillä oli kunnon painot, mutta esimerkiksi kyykkyihin ja askelkyykkyihin hän valitsi hyvin kevyet painot, enkä minä todellakaan saanut itseäni motivoitua sen vertaa, että olisin lisännyt enemmän, kun ei toinenkaan lisännyt. Koko challenge meni siis omalta osaltani vähän penkin alle, mutta minkäs teet. Paula ei sanonut mitään, eikä tuo challenge nyt tietenkään ollut se syy, miksi tuolla koulutuksessa olimme. Silti hiukan harmittaa, sillä osa veti liikkeet todella kovilla painoilla. Olisi vain pitänyt yrittää haastaa itsensä, kun siihen olisi nyt ollut loistava tilaisuus. Mutta olipa oiva esimerkki siitä, miten ohjaajan tulee osata motivoida ja näyttää esimerkkiä, sillä aina löytyy niitä osallistujia, jotka eivät kykene haastamaan itseään yksin ilman malliesimerkkiä. (Niillä pumppitunneilla, joilla olen täällä käynyt, osa ohjaajista pitää niin kevyitä painoja, että suomalaisista kuntosaleista varmaan naurettaisiin sellainen ohjaaja pihalle...)

Koska en käyttänyt isoja painoja challengessa, ei toisestakaan koulutuspäivästä tullut rankka. Iltapäivällä challengen ja teoriaosuuden jälkeen oli vuorossa vielä toinen ohjauskerta, jolloin koko ohjelma tehtiin lävitse kerran. Eli päivään sisältyi kaksi kokonaista pumppituntia ja challenge. Lihakseni olivat väsyneet illalla, ja maanantaina aamulla oloni oli hetken aikaa kuin katujyrän alle jäänyt, mutta iltapäivään mennessä olin toipunut jo niin hyvin, että lähdin - yllätys yllätys - pumppitunnille. Huomasin kyllä, ettei homma oikein pelittänyt kunnolla ja että puhti oli osittain poissa.

Toinenkin ohjauskertani meni loistavasti ja sain äärimmäisen hyvän palautteen. Esitys arvioitiin kuten attack-koulutuksessakin eli kolmen osa-alueen osalta: koreografian, tekniikan ja ohjauksen ykköstason osalta. Läpäisin arvosanalla 3/3, kuten attackinkin. Ryhmämme toiveesta Paula kävi jokaisen palautteen ja "arvosanan" lävitse koko ryhmän kuullen, ja tuo 3/3 oli yleisin arvosana. Porukka kehittyi kahden päivän, yhteensä noin 17 tunnin aikana älyttömän paljon! Kuitenkin 12 osallistujasta kaksi ei pystynyt korjaamaan ajoitus- yms. ongelmiaan ja sai arvosanan 1/3, joka on "pass pending" ja tarkoittaa sitä, että heidän tulee vielä treenata sitä omaa yhtä kappalettaan, videoida se ja lähettää Les Millsin arvioitavaksi ennen kuin he saavat luvan siirtyä sertifiointivideon tekemiseen.

Tokan koulutuspäivän jälkeen olin niin nälkäinen, että halusin palkita itseni pitsalla. Kotimatkalla ajoin Pizza Hutin kautta. Ei ole aikoihin mennyt pitsa niin vauhdilla suusta alas. Söin jopa pepperonipitsaa kauhealla vauhdilla, vaikka sen maku ei ollutkaan mielestäni kauhean hyvä. Kahdesta pitsasta jäljelle jäivät nämä palat, kun miehenikin osallistui syömiseen muutaman palan verran.

Minä ihmettelin koulutuksen aikana, miten ihmiset oikein ovat harjoitelleet, kun niin monella oli alussa niitä ajoitusongelmia. Ajattelin, että joiltain puuttuu totaalisesti jokin rytmikorva, sillä musiikin temmon vaihtelusta kyllä kuulee minusta aika paljon sitä, miten liikettä pitäisi tehdä. Jouduin kuitenkin itse huomaamaan, että temmossa pysyminen on ihan hemmetin hankalaa, jos ei ole harjoitellut sataprosenttisesti ja jos vähän jännittää. Paula nimittäin tarjosi jollekin mahdollisuutta ohjata lämmittely, jota ei oltu määrätty kenellekään. Minä lopulta lähdin yrittämään, sillä olin aika varma osaavani koreografian, sillä olin harjoitellut muitakin kuin kahta omaa biisiäni jonkin verran. Siinä kuitenkin sitten huomasin, että on syytä harjoitella vielä paaaljon enemmän, sillä minäkin kadotin sen rytmin! Osasin koreografian, mutta menin väärään tahtiin. Sentään tajusin kadottaneeni rytmin ja etsin sen aika nopeasti takaisin sen sijaan, että olisin vain jatkanut väärässä temmossa. Mutta joo, practice practice practice.

Homma jatkuu siis harjoittelemalla. Attackin osalta osasin koko ohjelman koreografian ulkoa ennen koulutusta, kiitos mentorointiryhmän, mutta nyt en todellakaan osaa. Koreografian opettelun lisäksi pitää käsikirjoittaa kaikki loputkin kappaleet ja opetella ohjaamaan ne. Töitä siis riittää. Kun jutut on opeteltu, täytyy kuvata samanlainen sertifiointivideo kuin attackissakin. Aikaa videon tekoon on annettu kaksi kuukautta.

Kaiken kaikkiaan pumppikoulutus ei ollut mielestäni niin mukava kuin attack-koulutus. Amanda teki attack-kurssista upean, mutta varmasti vaikutusta on myös sillä, että uutuudenhohto oli nyt kadonnut, kun Les Millsin kurssille osallistui toisen kerran. Opin kuitenkin kurssilla ja materiaalia lukemalla älyttömän paljon bodypumpista. Vaikka olen käynyt tunneilla pitkään, en ole tiennyt, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla ja tietynlaisilla liikkeillä sekä liikkeitä vaihtamalla. Usein olen tunneilla lopettanut liikkeen siinä vaiheessa, kun polte on käynyt liian pahaksi, koska kukaan ei ole kertonut minulle, mikä hyöty on siinä, että siitä pisteestä jatkaa eteenpäin vielä hetken. Hei näitä toistoja on tässä sata, ei se nyt haittaa, jos mä hetken lepään... Toivon, että minusta joskus tulevaisuudessa tulee sellainen ohjaaja, joka osaa motivoida sen tietyn pisteen ohi ja yli.

Olin muuten kuvitellut, että pumppikoulutus olisi raskaampi kuin attackin koulutus. Jotenkin ajattelin, että aerobista ohjelmaa jaksaa vääntää helpommin kerta toisensa jälkeen kuin pumppiohjelmaa. Koska onhan se kamala tunne, kun lihas on väsynyt. Olin kuitenkin väärässä. Attack-koulutus oli fyysisesti paljon raskaampi ja minulla kipeytyivät polvitaipeet ja pakarat jo ekan päivän jälkeen. Nyt lihakseni eivät olleet erityisen kipeät lauantain jälkeen. Lisäksi attack-koulutusviikonlopun jälkeisen päivän olin täysin loppu, enkä ikimaailmassa olisi kyennyt menemään harrastamaan liikuntaa. Mutta kuten totesin, eilen maanantaina iltapäivällä lähdin jo pumppitunnille.

Tänään tiistaina olen käsikirjoittanut kappaleita kolmisen tuntia putkeen ja opetellut tarvittavia ohjeistuksia.

En muuten tainnut attack-koulutusta koskevassa postauksessa lainkaan mainita, että nämä Les Millsin Initial Certification Trainingit maksavat $290 / kurssi. Ei ole siis mitään ilmaista touhua. Kurssimaksu sisältää materiaalin, kurssin ja sertifiointivideon arvioinnin. En tiedä, mitä kurssit Suomessa maksavat. Mielenkiinnosta yritin etsiä tietoa netistä, ja löysin tiedon, että kurssi maksaisi noin 470 euroa, mutta sitten taas jossain väitettiin, että kurssi maksaisi joko vähemmän tai enemmän. En siis tullut kauheasti viisaammaksi.