torstai 15. toukokuuta 2014

Amerikkalaisten sänkyelämää

Olen vieraillut ennen tänne muuttoa kaksi kertaa Amerikassa ja ollut viidessä eri amerikkalaisessa hotellissa. Jokaisessa hotellissa olen todennut, etten yksinkertaisesti pidä amerikkalaisten tavasta pedata sänky tai heidän peittoviritelmistään. Tästä huolimatta en hoksannut kaupassa tavallista lakanaa etsiessäni, mikä ero on fitted sheetillä ja flat sheetillä. Asia piti googlettaa.

Amerikassahan ei tunneta pussilakanoita. Amerikkalaisille peiton virkaa toimittaa viltti tai peitto, jonka alle on laitettu sellainen meille tavallinen lakana. Tätä lakanaa kutsutaan nimellä flat sheet. Viltti/peitto ja sen alla oleva flat sheet on pedattu sänkyyn siten, että lakanan ja peiton reunat on taitettu tiiviisti patjan alle. Tämän viritelmän alle on tarkoitus sujahtaa ilman, että reunoja irrottaa patjan alta. Näin kokonaisuus pysyy kasassa.

Minun mielestäni peitto pitää saada rytättyä jalkojen väliin, joten olen aina hotelleissa irrottanut reunat. Aamulla olen herännyt siten, että päälläni on joko pelkkä lakana tai sitten se viltti ilman lakanaa. Hotellissa tämä on erittäin mukavaa, koska niitä vilttejä ei varmaan koskaan ole pesty.

Amerikkalaisten tapa pedata sänky ei siis sovellu minulle. Ikeasta onneksi löytyi pussilakanoita, joten voin jatkaa elämistä kuten Suomessakin.

Mikä se fitted sheet sitten on? No sehän on se meille tavallinen lakana eli patjan päälle tuleva lakana. Toistaiseksi olen löytänyt vain sellaisia lakanoita, jotka nimensä mukaisesti ovat fitted. Niissä on siis sellaiset ommellut reunat, jotka pujotetaan patjan kulmien ja reunojen alle.

Amerikkalainen sänky eli "jenkkisänky" koostuu box springistä eli patjaa tukevasta sängyn alaosasta ja siitä varsinaisesta patjasta. Nämä varsinaiset patjat ovat siis sellaisia korkeita. Myös box spring voi olla korkea. Mataliakin patjoja löytyy, mutta en osaa sanoa, kuinka helposti (Ikeasta ainakin, tietenkin). Patjakaupoissa näkemäni myytävät patjat taisivat olla poikkeuksetta korkeita. Koska meillä oli miehen kanssa Suomessakin käytössä jenkkisänky, nämä paikalliset korkeat patjat miellyttivät meidän silmiä, eikä matalaa tarvinnut ruveta etsimään.

Täällä ei tiedetä mitään petauspatjoista. Petauspatja on minulle niin itsestäänselvä asia, että oikein hämmästyin, kun täällä ei sellaisia harrasteta. Amerikkalaiset sänkykaupat mainostavat patjansuojuksia eli fitted sheetin alle laitettavaa ohutta suojalakanaa. Meillä ei toistaiseksi sellaista ole. Olemme ostaneet yhden fitted sheetin, joka on kuitenkin älyttömän ohutta kangasta: patja oikein kuultaa kankaan lävitse. Patjansuojus saattaa siis olla tarpeellinen.

Amerikkalaisissa patjoissa - tai siis niissä patjan alla olevissa box springeissä - ei myöskään ole jalkoja. Jenkki lätkäisee patjansa bed frameen. Saimme patjakaupasta metallisen framen kaupanpäälliseksi. Kyseessä on metallinen matala kehikko, jonka päälle box spring ja patja laitetaan. Framen saisi piilotettua esimerkiksi helmallisella lakanalla. Suurin osa amerikkalaisista taitaa kuitenkin harrastaa massiivisia bed frame & headboard -yhdistelmiä. Eli sellaisia puisia tms. kehyksiä ja sängynpäätyjä.

Me emme kaivanneet mitään massiivisia tilanviejiä. Kunnes sitten näin erään huonekaluliikkeen nettisivuilla kuvan puisesta siniturkoosista bed frame & headboard -yhdistelmästä. Olin myyty sillä sekunnilla. En ikinä Suomessa olisi kaivannut mitään sellaista. Mutta kun kerran täällä ollaan, niin kerrankos sitä sitten! Unohdin sopimuksemme siitä, että on turha ostaa mitään kallista ja hienoa, koska kaikki pitää kuitenkin jättää tänne sitten, kun muuttaa takaisin Suomeen. Sininen sänky oli vain pakko saada!

Ja kotiinhan se sitten haettiin.
I'm in love with my new bed! Oikea väri ilmenee oikeasta alareunasta.
Päiväpeiton virkaa amerikkalaisissa sängyissä toimittaa yleensä se flat sheetin päällä oleva viltti tai peitto. Ne kun voivat olla aika koristeellisia. Tai ainakaan en ole kauheasti nähnyt erillisiä päiväpeittoja. Ylhäällä kuvassa näkyvä päiväpeittomme ei oikeasti ole päiväpeitto, vaan juuri sellainen peitto, jota amerikkalaiset käyttävät peittonaan nukkuessaan.

Ehkä jenkit ovat niin laiskoja, etteivät jaksa erikseen pedata sänkyä enää sen jälkeen, kun ovat oikoneet peittonsa. :D

2 kommenttia:

  1. Kiva lukea arjesta ja kulttuurishokeista sieltä suunnalta ja kuulostaa niiin tutulta, mutta yllättävän nopeasti kaikkeen tottuu. Ikeasta on tullut itsekin käytyä hakemassa petivaatteita ja vähän muitakin "tuttuja ja turvallisia" tavaroita ;) Terveiset Houstonista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä tullut huomattua, että outoihinkin asioihin tottuu aika nopeasti! Kiitos kommentista! Kiva tietää, että joku Amerikassakin asuva on tänne eksynyt. Tulen varmasti vierailemaan blogissasi! :)

      Poista