Saikulta lomalle

Kun ensimmäisen kerran kirjoitin täällä blogissa terveydenhuollosta (aiheeni olivat piilarit), yhdistin kauneuden- ja terveydenhoidon omaksi yhdeksi tagiksi, koska ajattelin, ettei postauksia noista aiheista varmaan usein tule tehtyä. Eipä kannata katsoa tulevaisuuteen, ellei omista kristallipalloa. Terveydenhoidon pitäisi selkeästikin olla oma taginsa tässä blogissa, kun nyt ottaa huomioon, miten paljon kirjoitan ongelmistani. Ja ne ääniongelmani ansaitsisivat varmasti vielä ihan oman erillisen taginsa. Ei nyt mitenkään, että tagini muutoinkaan olisivat aina ihan loogisia...

Mutta hei, terveydenhoitoaiheeseen ja jalkaani. Olen ottanut jalkani hoitamisen tosissani. Takana on kaksi viikkoa sohvalla makaamista, ihmeellistä yhdellä jalalla hyppelyä ja sitä, etten todellakaan ole ottanut yhtäkään normaalia askelta kipeän jalkani kanssa. Aluksi käytin kävellessäni sitä hoitobootsia niin kuin lääkärin kanssa sovittiin. Hylkäsin sen kuitenkin ensimmäisen viikon jälkeen. Kipeää jalkaani nimittäin särki sen viikon lepäämisen jälkeen enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin - jalkani sivua vihloi enemmän kuin sitä vihloi silloin, kun vamma syntyi. Siitä huolimatta, että olin kävellyt bootsin kanssa lähinnä vain asunnossamme sohvan ja keittiön tai vessan väliä ja vaikka olin löytänyt sen kanssa yhteensopivan tarpeeksi korkean kengän (vaelluskenkäni). Totesin, ettei bootsi ehkä ollut minua ja jalkaani varten tai käytin sitä väärin, mutta joka tapauksessa lopputulos oli huono.

Siirryin ensimmäisen viikon jälkeen lääkärini silloin käynnillä ehdottamaan toiseen vaihtoehtoon ja kävin ostamassa kainalosauvat. (Kyllä, ne piti itse ostaa ihan niin kuin se bootsikin, ei niitä saanut lääkäriltä lainaan; hinta oli tosin vain parikymppiä, joten ei kovin iso satsaus.) Toisen lepoviikon loikin menemään sauvojen kanssa, tosin edelleen hengailin vain kotona ja pysyin siis lähinnä paikoillani. Särky väheni huomattavasti sen jälkeen, kun lakkasin käyttämästä bootsia. Yritin saada lääkärin kiinni puhelimitse ekan viikon jälkeen, jotta olisin voinut keskustella huolestani, mutta vastaanottovirkailija, jolle kerroin ongelmani, ei koskaan palannut asiaan, eikä lääkäri koskaan soittanut. Heidän olisi vielä pitänyt soittaa minulle kontrollipuhelu näin kahden viikon jälkeen käynnistä, mutta eipä kyllä kukaan ole soittanut. Mutta onneksi terveydenhuolto on täällä sitä bisnestä, niin voinpahan viedä itseni ja jalkani jatkossa muualle.

Kulkuvälineeni viimeisten kahden viikon aikana.

En ole siis kävellyt jalkani kanssa normaalisti kahteen viikkoon. Lääkäri puhui silloin vähintään kahdesta viikosta. Särky on laantunut, mutta ei se kyllä kokonaan ole kadonnut. Söin kaksi viikkoa myös reseptitulehduskipulääkkeitä, mutta niistä tuntui olevan yhtä paljon hyötyä kuin lumelääkkeistä (miksi täkäläisistä lääkkeistä ei kertaakaan ole ollut minulle vielä kunnollista apua?). Ihmiset aina tolkuttavat, että täytyy levätä, mutta minusta tuntuu, että vaikka olen levännyt nyt varmaan koko loppuelämäni edestä, olen silti yhtä raihnainen kuin ennen lepoakin. En tiedä, mikä minua vaivaa.

Eilen torstaina kävin kaupassa ja kävelin jälleen sen bootsini kanssa. En uskaltanut kävellä ilman sitä vielä pitkää matkaa. Sitten kotona otin kyllä jo muutaman normaalin askeleen ilman bootsia ja kainalosauvoja. Tänään kävin taas kaupassa, liikuin sekä bootsin kanssa että kotona vähän ilman.

Olisin ehkä voinut kärvistellä noiden välineiden kanssa vielä kolmannenkin viikon, mutta kun meillä koittaa huomenna lauantaina lähtö lomalle (sille itärannikon reissulle, jonka olemme mieheni kanssa halunneet tehdä yli vuoden ajan), niin pakkohan tässä oli yrittää ottaa kevyt lähtö normaaliin liikkumiseen. Lennot ovat olleet varattuna jo pitkään, mutta koska olemme molemmat laiskoja suunnittelemaan lomiamme, emme olleet varanneet mitään hotelleja. Olemmekin tässä kahden viikon aikana miettineet, pitääkö reissu perua kuntoni takia - olisimme menettäneet vain lentolippuihin käytetyt rahat. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että lähden, koska kai sitä on jo aika vähän kävellä, kun lääkärin ehdottama minimilepoaika on kulunut. Muutenhan tässä ihan surkastuu. En nyt kuitenkaan ole lähdössä maratonille juoksemaan enkä hyppimään minnekään. Pitäydyn rauhallisessa kävelyssä. Se bootsi lähtee mukaan, valitettavasti.

Täällä asuessahan on muuten tottunut siihen, että kävelykin on monesti minimaalista: autolla ajetaan paikasta A paikkaan B. Mutta totta kai nyt, kun hyötyisin autoilusta ja minimaalisesta kävelystä, olemme suuntaamassa juuri sellaisiin USA:n kaupunkeihin, joissa oikeasti voi jopa kävellä, joissa on julkista liikennettä ja joissa turistien kannattaa vain jättää se auto parkkiin (kait).

Ajattelin aiemmin, että tämän(kin) loman aikana pitäisi mennä jumppatunneille, koska olen jo monesti todennut sen, ettei tässä ohjaajan työssä voi olla pois liikunnan parista pitkään, ellei halua kuolla sitten, kun pitää palata ohjaamaan. Olin jopa vähän odottanut innolla sitä, että pääsisin vaihteeksi osallistujana ihan tuntemattoman ohjaajan tunnille. Nyt taitaa kyllä valitettavasti jäädä välistä. Ja toisaalta olen jo menetetty tapaus, koska takana on jo yli kaksi viikkoa pelkkää makaamista. Otetaan siis toinen kaksi viikkoa vielä lisää. Sitten kun palaan, en ole harrastanut liikuntaa yli 4 viikkoon. Siinäpä on itkussa pitelemistä sitten.

Olen luonnostellut joitakin postauksia julkaistavaksi reissun aikana - esimerkiksi siitä bodyattackin AIM1-koulutuksesta kertova postaus on vihdoin tulossa - joten pysykäähän kuulolla.