Taas uusi lääkärikäynti ja lasku tutkimuksesta

Edelliseen postaukseen pikaisesti liittyen... Kävin tänään täyttämässä työnantajani kanssa Googlen tiloissa papereita uuden työlupani takia ja kävin siinä sitten sen jälkeen tutustumassa uuteen Googlen tarjoamaan lounaspaikkaan. Sieltä löytyi nyt sitten sitä jenkkimättöäkin kaikkeen makuun: hampurilaisia ja pitsaa, burritoja ja sushia, intialaista ja "thai"-ruokaa (ehkä intialaiseenkin voisi heittää heittomerkit, mutta en maistanut sitä, joten en voi tuomita) sekä paljon jälkiruokia. Toki myös sitä salaattia. Onneksi tuntini ei ole tuon paikan vieressä, siinä voisi ilmaiset pitsat ja burritot koitua kohtalokkaaksi (vaikkei matka nyt mikään pitkä ole, mutta liikenne- ja parkkipaikkatilanteen kannalta se on kyllä kaoottinen). Nyt ehkä näen, miksi joku googlelainen voi kutsua ruokaa lihottavaksi... En kehdannut ottaa valokuvia, koska ihmisiä oli paljon, enkä halunnut vaikuttaa turistilta.

Mieheni palasi vihdoin Suomesta ja toi mukanaan nämä. Karkkia ei tullut, paitsi yksi suklaalevy. Kuten on ehkä monesti jo tullut ilmi, meille kelpaavat nykyään paremmin kuin hyvin amerikkalaiset herkut, eikä suomalaiset karkit jaksa innostaa niin paljoa, että niitä raahaisi puolen maapallon halki. (No okei, minä ehkä raahaisin, jos itse kävisin Suomessa ja näkisin sen karkkihyllyn omin silmin...)

Olin tällä viikolla käymässä taas sen Ear, nose, throat -lääkärin luona ja nyt tehtiin uudelleen laryngoskopia. Tällä kertaa en pyörtynyt, mutta toisaalta olinkin levännyt ja hyvinsyönyt, en tullut suoraan 1,5 tunnin jumppaputkesta ilman aamupalaa. Tutkimus kesti vain pari minuuttia ja olin ihan "Was that it?!", mutta tuli kyllä silti oksettava olo, joka jatkui vielä yli puoli tuntia käynnin jälkeen. Ei siis ole ihan minun juttuni edelleenkään tuo tutkimus.

Äänihuuleni ovat yhä hiukan turvonneet, mutta kuulemma tilanne on parantunut viime kerrasta. Kahden viikon hiljaisuus auttoi siis jotain. Itseäni huolettaa kuitenkin särky, josta kärsin lähes koko ajan. Lääkäri ei vaikuttanut olevan huolissaan siitä, kuulemma se on varmaan vain seurausta siitä äänen ylikäytöstä. En tarvitse uutta hiljaisuutta. Lääkärin mukaan siitä tuskin olisi enää mitään hyötyä kun olin jo kertaalleen kaksi viikkoa puhumatta. Hän sanoi, että voisin olla varmaan vaikka puoli vuotta hiljaa, mutta töihin on kuitenkin aina palattava ja jos jumppaohjaus on ammattini ja elinkeinoni, niin tasapaino pitää vain löytää. Minun täytyy siis käydä vielä muutaman kerran puheterapiassa, opetella puhumaan ja ohjaamaan uudella tavalla ja vain katsoa, miten homma etenee. Särky katoaa siitä sitten toivottavasti. Ja jos ei katoa, niin... Täytyy vain löytää se tasapaino, aivan kuten lääkäri totesi. Oli se tasapaino sitten tuntien vähentämistä tai jotain radikaalimpaa. Kyllähän lääkäri antoi vähän rivien välistä ymmärtää sen, mitä se urgent carenkin lääkäri totesi silloin huhtikuussa. Voihan se olla, ettei minun ääntäni vain ole tehty tällaista ammattia varten, ainakaan tässä mittakaavassa.

Mutta onneksi tässä nyt on aikaa opetella ja katsoa, josko puheterapiasta saisi vinkkejä. Jos särky jatkuu vielä viikkoja, voin saada lääkäriltä lähetteen myös erikoistuneemmalle lääkärille, jonka luona voidaan tehdä ilmeisesti jonkilainen videolaryngoskopia. Lääkäri kuitenkin totesi, että eiväthän tutkimukset itsessään mitään auta. Lisäksi hän totesi, että tämä kattavampi tutkimus on huomattavasti pidempi kuin se, joka minulle nyt on tehty, ja että "You will most likely faint there". Hah. En siis ihan välttämättä halua tutkimuksiin, jotka eivät ole täysin välttämättömiä juuri nyt.

Siitä on parisen viikkoa, kun ohjasin 6am- ja 5:45am -tuntejani. Silloin oli vielä pimeää ennen tunnin alkua. Nyt tunneille palatessani havahduin siihen, että onpas valoisaa jo ennen tuntia. Tältä näyttää kuntosalin parkkipaikalla ennen aamukuutta. Ironisesti tässä kuvassa näkyvässä rakennuksessa on myös puheterapiapaikkani. Hoidan ongelmia siis siellä, missä ne ovat syntyneetkin. 

Mieheni ei ihan ymmärrä, miten voi olla, ettei pitäisi olla hiljaa, jos kerta särkee. Voi toki olla, että hän vain haluaisi minun joutuvan olemaan hiljaa enemmän. ;) Täytyy kyllä myöntää, etten itsekään ihan tajua, miksei pitäisi olla huolissaan siitä, että äänihuulia särkee jatkuvasti, mutta toisaalta eihän puhuminen satu, joten se on varmaan tärkeintä. Kaipa sitä pitää vain uskoa lääkäriä. Ellei halua hankkia second opinionia.

Second opinionista ja lääkärissä ravaamisesta puheen ollen... Kovin ilmaista touhua tämä terveydenhuolto ei tässä maassa tosiaan ole. Kun me muutimme tänne ja mietimme terveysvakuutusta (joka siis tuli mieheni työnantajan kautta ja johon emme paljoa saaneet vaikuttaa), taisimme todeta, että onneksi olemme terveitä lapsettomia ihmisiä. Noh, mites sitten kävikään. Näihin Ear, nose, throat -lääkärin käynteihin on kulunut nyt yhteensä $150 dollaria. Ei ole iso summa mielestäni, käyntejä on kuitenkin ollut kolme. Suomessakin kävisin yksityisellä. Mutta aivan kuten lääkäri epäili, laryngoskopia-tutkimus ei kuulunut vakuutukseni piiriin (kokonaisuudessaan?). Ensimmäisestä skooppitutkimuksesta tupsahti lasku kotiin kätevästi juuri sen jälkeen, kun palasin kotiin toisesta tutkimuksesta. Tämä muutaman minuutin toimenpide kustansi minulle $450 eli vähän reilut 400 euroa. Ja kun tutkimus nyt piti tehdä uudelleen, tulossa on toinen samanlainen lasku. Rahaa tulee siis menemään yli tuhannen dollarin verran. Pikkasen saa siis näillä tuntipalkoilla jumpata, että homma tulisi plussan puolelle. Jossain vaiheessa jonkinlainen omavastuuosuuksien katto on täyttymässä, joten ehkä sen jälkeen vakuutus korvaa taas enemmän. Kait. En minä tiedä.

Laskun maksaminen tässä maassa on niin raivostuttavan hankalaa, että alkaa ihan ärsyttää koko homma. Kolme vaihtoehtoa: netissä, soittamalla automaattiin tai kirjeitse shekillä. Totta kai yritin maksaa netissä, mutta eihän mikään ole täällä yksinkertaista, vaikka siltä kuulostaisi. Nettisivuille olisi pitänyt rekisteröityä täyttämällä paperinen lomake, joka postitetaan terveydenhuollolle. Sitten 7-10 arkipäivän kuluttua tili olisi aktivoitu. Tietenkään minulla ei ole aikaa odotella yhden laskun kanssa 10 arkipäivää. Shekkejä en jaksa alkaa lähetellä. Niinpä soitin automaattiin. Kaipa voisi sanoa, että se oli yksikertaista - mitä nyt piti näpytellä erilaisia numeroita laskun tunnuksesta luottokortin kaikkiin mahdollisiin numeroihin -, mutta oikeasti olen kyllä sitä mieltä, että tällä maalla olisi paljon petrattavaa näissä laskukuvioissa. Sain laskun kuitenkin maksettua, joten turhaan tässä kai valitan. Seuraavaa odotellessa.

Kuntosalin sisäänkäynti, ennen aamukuutta. Hetki sitten viiden aikoihin oli vielä ihan pimeää.

Näillä siis mennään. Ohjailen omia tuntejani siten kuin pystyn ja muutoin yritän olla mahdollisimman paljon hiljaa. Ongelmani ääneni kanssa ovat jatkuneet nyt yli 12 viikkoa. En enää edes muista, miltä tuntui, kun joku niin yksinkertainen ja itsestäänselvä asia kuin hengittäminen ja puhuminen oli juuri sitä, yksinkertaista ja itsestäänselvää. Tai ehkä tuossa takana piileekin syy ongelmilleni - koska pidin kaikkea itsestäänselvänä, enkä ajatellut asioita sen enempää.

Oli miten oli, viikonlopustani on tulossa toivottavasti mahtava. Huomenna perjantaina suuntaan kohti mystisen kuuloista kaupunkia - Chowchillaa - ja osallistun Les Millsin bodyattackin Advanced Instuctor Module 1 -koulutukseen. Bodyattack pelastaa, pystyin sitten ilmaisemaan innostukseni äänelläni tai en!