Paluu töihin sairauslomalta ja puheterapia

Sairauslomani loppui tällä viikolla, kun palasin maanantaina ohjaamaan. Olin kaksi viikkoa pois töistä, mutta itse asiassa vain ensimmäinen viikko oli lääkärintodistuksella. Toisen viikon päätin pitää itse, mutta kutsun tätä nyt kuitenkin sairauslomaksi. Kovin moni työpaikka tuskin sallii sitä, että työntekijä vain ilmoittaa jatkavansa sairauslomaa sen jälkeen, kun lääkärin mukaan voisi jo palata töihin. Onneksi minun työssäni ei paljoa kysellä, kunhan vain hankkii itselleen sijaiset. Sijaiset olen muuten koko ajan joutunut hankkimaan itse, vaikka olisinkin ollut virallisella sairauslomalla.

Sairauslomalla oleminen vaihtelee täällä työnantajakohtaisesti ihan kuin Suomessakin. Palkallinen sairausloma kerrytetään eli se ei ole automaattinen. Tai ei ainakaan minun työpaikoissani. En tiedä, onko jossain työpaikassa USA:ssa automaattinen palkallinen sairausloma kuten Suomessa, mutta jotenkin olen saanut sen käsityksen, että sairausloma usein kerrytetään täällä aivan kuten vaikkapa vuosiloma. Sairausloman kertyminen on varmasti työpaikkakohtaista, enkä tiedä edes omien työpaikkojeni kohdalla, miten se menee. Mutta esimerkiksi yhdellä saliketjulla olen ollut töissä vajaan vuoden, työskennellyt noin 250 tuntia ja sairauslomaa minulle oli kertynyt 11 tuntia. Ei siis kovin huimaa.

Parkkihallin tolpassa olevaa syvällistä ajattelua. Kuva ei liity postauksen sisältöön. :)

Sairauslomasta ilmoittaminen luonnollisesti vaihtelee työnantajakohtaisesti. Yhdellä saliketjulla riitti, että itse vain ilmoitin olevani sairaslomalla. Syötin tuntini tietojärjestelmään ja sain saman palkan kuin muutoinkin saisin ohjauksesta, mutta minulla oli siis käytettävissä vain se kerrytetty tuntimääräni. Ei tarvittu edes lääkärintodistusta, oma ilmoitus riitti.

Toisessa paikassa minun piti ensin kysyä omalta esimieheltäni, aluemanagerilta, miten toimia, ja odottaa hänen vastaustaan kauan (vaikka hän yleensä vastaa nopeasti sähköposteihin, tosin aina hyvin kryptisesti). Minun piti anoa virallinen Leave of Absence -pätkä Human Resources -osastolta: täytin lomakkeen HR:n tietojärjestelmän kautta. Sitten piti odottaa päivä, kunnes sain HR:lta pyynnön toimittaa lääkärintodistus. Skannatun todistuksen lataaminen tietojärjestelmään onnistui onneksi helposti. Koska halusin käyttää kertyneitä sairauslomatuntejani poissaolooni, minun piti täyttää hakemus HR-osastolle. Kyllä, annan luvan kertyneiden sairauslomatuntieni käyttämiseen. Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan lisäksi minun piti täyttää jokaisesta tunnistani, josta halusin sairauskorvauksen, lomake ja toimittaa se sille klubimanagerille, joka on vastuussa siitä salista, jossa tuntini olisi ollut. Tämä saliketju ei maksa sairauskorvauksia ohjauspalkan mukaan, vaan osavaltion minimipalkan mukaan, missä ei mielestäni ole reiluutta, mutta eipä minulta kysytä. Töihin paluuta varten olisi pitänyt täyttää vielä yksi lomake, joka ilmoittaa, että olen palaamassa töihin. Siitä huolimatta, että HR-osasto lähetti minulle ilmoituksen siitä, että Leave of Absence -jaksoni on loppunut. En muuten muistanut täyttää sitä lomaketta, oho... Mutta lomakkeiden luvattu maa siis.

Kolmas saliketju olisi vaatinut, että lääkärini täyttää heidän lomakkeensa - heille ei riittänyt se todistus, mikä minulla oli. Minulla olisi ollut käytettävissä heillä vain yksi sairauslomatunti, joten samapa tuo. Säästyypähän tulevaisuuteen. Nyt olen nimittäin muissa työpaikoissani käyttänyt kaiken kertyneen sairauslomani, joten jos jatkossa joudun olemaan pois (ja pahoin pelkään, että vielä joudun...), en saa rahaa.

Tämäkään kuva ei liity postaukseen. Edessä Levi's Stadion, joka on San Francisco 49ersin kotikenttä, vaikka sijaitsee noin 80 kilometriä San Franciscosta, kivenheiton päässä meiltä. Täällä pelattiin keväällä se Super Bowl.

Olin sairauslomani aikana 10 päivää täysin puhumatta. Sen jälkeen puhuin puheterapiakäynnin verran ja kerran kaupan kassalle, mutta sitten olin taas täydet 3 päivää hiljaa. Oli muuten omituinen olo, kun avasin suuni ensimmäistä kertaa 10 päivän jälkeen. Kuka tää tyyppi on, jonka ääni kuuluu... Ääneni on ehkä palautunut pahimmasta käheydestä, mutta kipu äänihuulissa ei ole edelleenkään kadonnut. Pientä särkyä oli koko sen ajan, kun pysyin hiljaa, eli kyse ei ole siitä, että kipu olisi palannut puhuessa. En tiedä mikä tässä on. Turhauttavaa ja järkyttävää, ei voi muuta sanoa. Jätin soittopyynnön lääkärille tiistaina, ja minulle soitti takaisin lääkäriä konsultoinut sihteeri, joka sanoi, että lääkärin mielestä pitää varata uusi aika. Aika meni viikon päähän. Sitten katsellaan taas, mitä pitäisi tehdä.

Olen ohjannut omista tunneistani 9 tuntia tällä viikolla (niitä olisi ollut 4 enemmän, mutta niille hankin sijaiset) ja huomenna olisi vielä yksi, mutta en tietenkään ohjaa sillä tavalla kuin normaalisti ohjaisin. Tiedän, että olisi pitänyt varmaan pysyä edelleen vain kotona hiljaa, mutta ilman lääkärintodistusta tai edes sitä lääkärikäyntiä minulla ei ole resursseja jatkaa sijaisten hankkimista tunneilleni viikosta toiseen. Ja halusin toki myös nähdä, miten tilanne etenee. Puhuminen itsessään ei satu, mutta mitä enemmän puhun, sitä enemmän ääni väsyy ja sitä enemmän tulee sitten särkyä. Aika huono tilanne siis. Olen myös aloittanut sen puheterapian, jossa olen käynyt nyt kahdesti. Sieltä on saanut paljon ajattelun aihetta. Olen jo koittanut ottaa haltuuni uusia tapoja puhua ohjatessani, mutta helppoa se ei ole, kun pitäisi vetää siinä onnistunut tunti joukolle ihmisiä. Kuulunkin nykyään näköjään niihin ohjaajiin, jotka aloittavat tuntinsa kertomalla ongelmistaan. Onneksi minulla on äärimmäisen ymmärtäviä osallistujia.

Puheterapiakäynnit sisältävät erilaisia harjoituksia, joita pitäisi sitten tehdä kotonakin. Tähän mennessä on mm. puhalleltu kuplia vesilasiin ison pillin avulla ja sitten hyräilty onnittelulaulua pieni pilli suussa ilmaan. Niin ja lisäksi on oltu tosi isänmaallisia ja luettu ääneen Pledge of Alligiancea. Sanomattakin selvää, että on siis ollut hauskaa.

Siitä sitten harjoittelemaan kotona. Kun tein tämän puheterapiakäynnillä, terapeutti kysyi, miltä puheeni omasta mielestäni kuulosti. "Sounded like I have A LOT of problems with talking", vastasin. Ei siis tosiaan ole helppoa oppia hallitsemaan hengitystä ja puhetta samalla, kun ohjaan, mutta onpahan ainakin haastetta tulevaisuuteen.

Sen lisäksi, että pitää oppia uusia tapoja puhua ja ohjata, myös elintapoja täytyy muuttaa: pitää lopettaa tupakointi, alkoholin juominen ja mausteisen ruoan syöminen. Aah, onpa elämäni helppoa. :D En ole koskaan tupakoinut. Turussa asuessani tuhosin mieheni kanssa yleensä yhden viinipullon puoliksi joka viikonloppu, mutta tänne muuton jälkeen olen juonut alkoholia hyvin harvoin ja hyvin vähän (kuka nyt Kaliforniassa viiniä joisi, hah...). Sen sijaan mausteisen ruoan ystävä olen, enkä osaa ajatella elämääni vaikkapa ilman intialaista ruokaa, mutta onneksi en syö mausteisia ruokia usein. Kotiruokamme ei maistu miltään, joten ongelma tulee eteen vain etnisissä ravintoloissa käydessä. Myös iltasyöminen on kuulemma pahasta äänihuulille, ja minähän en mitään muuta harrastakaan. Hups. Mutta kun minulla on nälkä parin tunnin välein ja kuka haluaa mennä nukkumaan nälkäisenä?!