sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Tarinoita jumppatunneilta, osa 2

Jatketaan tarinoita jumppatunneilta.

Les Millsin tunnit perustuvat siihen, että ohjaaja toimii roolimallina: ohjaaja tekee kaikki liikkeet itse hyvällä tekniikalla mallia näyttäen ja osallistujat voivat vain kopioida kaiken. Niinhän ryhmäliikunnassa kuuluukin toimia. Kopioit ohjaajaa ja sillä selvä. Mutta monella jumppatunnilla Piilaaksossa on näkyvillä pieni marginaaliryhmä sellaisia ihmisiä, jotka kopioivat aivan kaiken, myös sellaisen, mitä ei tarvitsisi.

Esimerkkejä:

- Jos minä näytän attackissa kädellä suuntaa, jonne liikutaan, tämä porukka nostaa oman kätensä ylös ja näyttää saman suunnan.

- Jos minä vaikka levitän käteni konkretisoimaan sitä, että tehdään liikkeestä leveämpi, tämä porukka levittelee omia käsiään.

- Jos minä alan näyttää attackissa low impact -vaihtoehtoa liikkeelle, tämä porukka varmasti lopettaa sen kovemman liikkeen ja siirtyy tekemään täsmälleen sitä, mitä minäkin teen, huolimatta selkeästä sanallisesta ohjeistuksesta. Sama toistuu pumpissa, jos vaikka näytän ojennusdipeille tai punnerruksille kevyemmän vaihtoehdon. Homma toimii joskus myös toisin päin: jos siirryn vaikkapa punnertamaan varpailla, nämäkin ihmiset siirtyvät samaan, vaikka heidän ei tarvitsisi.

- Ohjaan attackia kerran viikossa hyvin isossa salissa, joten välillä tykkään lähteä hakemaan kontaktia kauempana sivuilla olevien osallistujien kanssa, ja siirryn keskeltä "omalta paikaltani" kohti sivua. Tämä porukka lähtee juoksemaan perääni sieltä osallistujien keskeltä, jälleen ohjeistuksesta huolimatta.

- Jos minä joskus pumppitunnilla lopetan oman liikkeeni teon vaikkapa rinta-biisissä, jotta voin nousta ylös nähdäkseni, tekevätkö kaikki hyvää treeniä, tämä porukka todennäköisesti lopettaa oman liikkeensä ja osa jopa nousee ylös istumaan ja tuijottamaan, mitä minä teen. Les Mills -ohjaaja ei saisi lopettaa liikkeiden tekemistä itse muuta kuin ihan poikkeussyistä, ja esimerkiksi pumpissa lautansa luota ei saisi lähteä. Tämä porukka on juuri se syy sille, miksi ohjaaja ei saa lopettaa.

Suurimmalle osalle riittää, kun ohjaaja ohjaa sanoin ja käskee jatkamaan tai kertoo näyttävänsä vaihtoehdon tai ilmoittaa siirtyvänsä katsomaan ja kehottaa osallistujia pysymään paikoillaan ja jatkamaan ja niin edelleen. Mutta aina on joku yksi tai kaksi osallistujaa, joka kuuluu tähän pieneen marginaaliryhmään nimeltä Täydelliset Kopioijat. Puhuin tästä yhdelle kaverilleni ja hän kysyi, ovatko nämä osallistujat ulkonäkönsä perusteella peräisin tietystä maanosasta. Suurin osa on, mutta eivät kaikki, joten alkuperä ei taida selittää tätä kuviota.

Kuviota ei selitä myöskään ohjaaja eikä ohjaajan kyky pitää osallistujat kontrollissa, vaikka toki ohjaajan selkeys vaikuttaa asian. Itse olin alussa vakuuttunut olevani huono ohjaaja, kun porukka sekoilee tällä tavalla. Sitten kuitenkin tajusin nähneeni näitä ihmisiä aina ennenkin muiden ohjaajien tunneilla, ja olen jutellutkin aiheesta kollegojen kanssa. Esimerkiksi omalla kädellään suunnan näyttäjät ovat tunnettu juttu attack-tunneilla, samaten ne, jotka eivät osaa jatkaa pumpissa rintaliikkeitä, jos ohjaaja lopettaa. Tämä pieni marginaaliryhmä on olemassa ja kukoistaa, tunnista ja ohjaajasta huolimatta. Meitä ihmisiä on erilaisia, ja osa toki oppii vain katsomalla ja kopioimalla. Ehkä nämä ihmiset kuuluvat niihin oppijoihin.

Kävin Suomessa monella eri jumppatunnilla eri saliketjuilla. Yksikään osallistuja ei kuulunut tähän porukkaan. En siis tiedä, mikä tässä on. :D

6 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen juttu. Minäkään en kyllä ole Suomessa (harvoin) ryhmäliikuntatunneilla käydessäni huomannut tällaista ilmiötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ihan kummallinen (kulttuuri?)ero.

      Poista
  2. Jos ne ei ymmärrä englantia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla jonkinlaisena syynä joo. Tosin muutaman tähän porukkaan kuuluvan kanssa oon joskus jutellut ja kyllä ne siinä keskustelussa ainakin pärjäsivät, joskin tietty keskustelua on ehkä helpompi ymmärtää kuin edessä yksinään kiljuvaa ohjaajaa :)

      Poista
  3. Erikoista. Jos ne tosiaan ei ymmärrä englantia? Täällä Saksassa en ole tuollaiseen ilmiöön törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huono kielitaito aiheuttaa kyllä varmasti ymmärrysongelmia suuntaan jos toiseenkin.

      Poista