lauantai 20. helmikuuta 2016

Madrid koettu

Loma on lomailtu, ja nyt on aika palata kotiin. Oli oikein loistava idea jäädä hengailemaan pariksi päiväksi Madridiin ennen lentoa kotiin.
The Bear and the Strawberry Tree -patsas Puerta de Sol -aukiolla on ilmeisesti tunnettu "Madridin sydän".  Oli ainakin kohtalaisen suosittu paikka turistiselfieille.
Madrid oli oikein kaunis kaupunki. Tai siis on. Vanhoja rakennuksia ja pieniä kujia, elämää, vilskettä ja paljon ihmisiä liikkeellä, oli sää mikä tahansa. Eli paljon sitä, mitä monissa eurooppalaisissa kaupungeissa mielestäni on ja ehdottomasti paljon juuri sitä, mitä Piilaaksosta puuttuu täysin kokonaan. Ei nyt mitenkään, että näitä paikkoja voisi välttämättä järkevästi verrata, mutta vertaanpa kuitenkin. Euroopassa vain on sitä jotain.
Parque de El Retiro ei ollut ehkä ihan parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta.
Kuningas Alfonso XII:n patsas puistossa ja lampi, jossa souti useampikin turisti viileästä säästä huolimatta.
Puerta de Alcalá, Madridin oma pieni riemukaari.
Madridissa näkyi poliiseja paljon monessa paikassa. Pistivät todella kirkkaasti silmään, en muista törmänneeni vastaavaan muualla. Etenkin otti silmiin se, että monilla poliiseilla oli sellaiset isot aseetkin vielä kaiken lisäksi. Turvallisuuteen suhtauduttiin muutenkin aika tiukasti, sillä esimerkiksi Alicantesta Madridiin kulkevaan junaan oli turvatarkastus läpivalaisuineen. Yhdysvalloissa on tottunut siihen, että turvallisuus vaikuttaa välillä jotenkin liiankin korostuneelta, mutta osaavat espanjalaisetkin näköjään aika hyvin.
"Refugees welcome", Espanjan virallinen sanoma?
Kuninkaanlinna, jossa kuningas ei kyllä virallisesti asu. Emme käyneet sisällä, vaikka EU-kansalaiset pääsisivät kuulemma ilmaiseksi arkipäivinä.
Kävimme takana näkyvässä Faro de Moncloa -näköalatornissa. Bongasin tämän tornin aika vahingossa jostain esitteestä, sillä sitä ei oltu lueteltu Madridin must-nähtävyydet listoilla. Pikaisen googlettelun perusteella selvisi, että torni on aiemmin ollut suljettuna turvallisuusongelmien vuoksi. Emme selvittäneet tarkemmin, mitä ongelmia turvallisuudessa on ollut, mutta täytyy sanoa, että aika huteran oloinen hissi oli edelleen, haha.
Ihan kivat näkymät.
Espanjassakin näkyy lunta.

Voisin ehkä mennä joskus Madridiin uudestaankin. Mieluusti kesällä. :) Nyt olemme jo takaisin rapakon toisella puolella, Atlantan lentokentällä odottamassa jatkolentoa SFO:lle. Inhoan lentämistä East Coastin kautta, koska kotiin kestää vielä yli 5 tuntia (sen 10 tunnin Atlannin ylityslennon jälkeen), mutta nyt ei ollut vaihtoehtoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti