Tänä lauantaina...

... kävin sijaistamassa tuttavani bodypump-tunnin 24HF:lla Fremontissa (noin 25 minuutin ajomatkan päässä meiltä, kun ei ollut ruuhkaa). Olen aina omistanut sellaisen 24:n jäsenyyden, jolla pääsee lähes kaikkiin 24:n saleihin, mutta olen käynyt ihan vain parissa. Nyt olen sijaistanut jo kahdesti sellaisilla saleilla, joissa en ole koskaan aiemmin käynyt, ja maanantaina on tulossa taas tunti ihan uudessa paikassa.

Tunnin jälkeen eräs nainen tuli kysymään minulta, mistä olen kotoisin. Noin 99 prosenttia niistä ihmisistä, jotka tulevat juttelemaan tunnin jälkeen, kysyvät joko heti alussa tai jossain vaiheessa keskustelua, mistä olen kotoisin. Alussa olin ihan apuanääihmiseteioovissiintajunneetsanaakaansiitämitämäoonhöpöttänyttunninaikanakunmunaksenttionniinkamalaapua, mutta sittemmin olen vähän rentoutunut ja ymmärtänyt, että osa kysyy varmaan ihan vain silkasta uteliaisuudesta - suomalainen aksentti kun nyt kuitenkin on aika erikoinen, eikä sitä kuule täällä paljon. Kun nainen kuuli minun olevan Suomesta, hän totesi arvanneensa asian ja osoitti sitten paitaansa, jossa oli suomen kieltä. Hän oli siis itsekin suomalainen. Kyllä toinen suomalainen aina toisen tunnistaa! Viimeistään siitä aksentista ainakin, haha...

Salin mikki ei muuten toiminut ja huusin koko tunnin ajan kurkku suorana. Ääneni on tässä jo hieman reagoinut siitä, että sitä on käytetty eri tavalla kuin ennen ja yksinkertaisesti ihan siitäkin syystä, että olen puhunut - ja huutanut, sen mikinkin kanssa :D - viime aikoina enemmän kuin pitkään aikaan. Tällaisesta mikittömyydestä ääneni ei oikein tykkää, ja nyt tuntuu vähän ikävältä kurkussa. Pitäisi mennä jonnekin äänenhallintakurssille ja opetella myös näyttämään ohjeita enemmän käsillä tällaisia mikittömiä tilanteita varten.

Ne 24:n salit, joissa olen itse aiemmin käynyt, ovat edustaneet kaikki samaa 24:n saliluokkaa, sellaista toiseksi ylintä luokkaa. Nämä minulle uudet paikat ovat olleet alempia luokkia, ja kutsunkin niitä nyrkkipajoiksi, kun ne ovat niin pieniä. Tuo logokin on ihan erilainen kuin se, mihin olen tottunut, ihmeen kasikytlukumainen. 

... kävimme kurkkaamassa naapuriin rakennettua uutta asuintaloa mieheni kanssa. Asuinkompleksiimme on ollut koko ajan rakenteilla uusi kolmas asuintalo ja nyt se on vihdoin avautumassa. Jo avoimia asuintaloja on ollut kaksi, ja nämä kaksi taloa jakavat keskenään yhteiset tilat, kuten kuntosalin, grillialueet, klubihuoneen, netti"kahvilan", elokuvateatterin ja uima-altaan. Uuteen kolmanteen taloon on onneksi rakennettu lisää yhteisiä tiloja, joita mekin saamme tulevaisuudessa käyttää, kunhan paikka avautuu lopullisesti. Nykyisille asukkaille järjestettiin tänään uuteen taloon pieni kierros, jonne lähdimme miehen kollegan innostamana. Näimme yhteiset tilat ja muutaman asunnon.

Oikealla meidän talo ja vasemmalla uusi talo, joka on jostain syytä väritykseltään täysin erilainen, vaikka kuuluu samaan kompleksiin.

Uuden asuintalon sisäpiha, josta löytyy uima-allas (pienempi kuin nykyisten kahden talon välissä oleva "meidän allas") ja ihmeellinen puttaus-golfrata.

Meidän asuintalosta löytyy sellainen noin 20 hengen elokuvateatteri. Uudesta talosta löytyy pieni, vain muutamalle pariskunnalle tarkoitettu teatteri, jota aletaan käyttää kuulemma enemmän romanttisiin elokuviin. Emme ole kertaakaan mieheni kanssa olleet asuinkompleksimme tarjoamissa leffailloissa, vaikka monesti olemme osallistumista miettineet.

Tämän uuden talon rakennustyömaalla muuten kuoli yksi työntekijä muutama viikko sitten. Siellä tapahtui jokin onnettomuus. Asiasta jaettiin jokaisen kotioveen ilmoitus. En tiedä, mitä tapahtui, mutta jotenkin minulla on sellainen fiilis, että kyseessä oli onnettomuus, joka oltaisin ehkä voitu estää, jos täällä olisi mitään käsitystä siitä, mikä on hyvä työturvallisuus... Noiden meksikolaismiesten, jotka rakennustyömailla työskentelvät, meno kun näyttää välillä sellaiselta, että melkein hirvittää.

Täkälaisissa asuinkomplekseissa on yleensä panostettu yleisiin tiloihin. Nykyisten kahden talo klubihuone on kohtalaisen simppeli, mutta uudesta talosta löytyy jo astetta mukavampi klubitila. Tilaa saa vuokrata itselleen, mutta se maksaa. Silloin, kun se on vapaana, siellä saa kyllä hengailla ilman maksua.

Uudesta talosta löytyy myös pokerihuone. Asuinpaikkamme on kahdesti järjestänyt pokeri-illan ja nyt sellaista varten on rakennettu ihan oma huone.

Yhdestä asunnosta, jossa kävimme, oli näkymä kotimme takana menevälle lenkkipolulle, jossa minäkin joskus todella harvoin käyn. Asuinkompleksimme on kuulemma lahjoittanut tuon asuintalon ja lenkkipolun välissä olevan maan San Josen kaupungille, ja kaupunki aikoo rakentaa siihen pienen puiston. Niin ja tuolla pusikossa asuu (tai ainakin jossain vaiheessa asui) joitakin kodittomia. Se on San Joseta se.

... kävimme mieheni kanssa yhdessä kenkäkaupassa, Designer Shoe Warehousissa (nimestään huolimatta sieltä ei löydy designer-kenkiä, vaan ihan tavallisia kenkiä joka lähtöön, tarkoitukseen ja tilaisuuteen). Menimme ostamaan miehelleni läpsyjä, mutta minä hävisin aika nopeasti omille teilleni ja mies-parka jäi yksinään ihmettelemään vaihtoehtoja. Minä olen tunnettu kenkäfriikki, mutta tällä kertaa tutkailin vain lenkkarivalikoimaa, sillä tarvitsen lisää kenkiä liikuntaan. Mies ilmestyi yhdessä vaiheessa viereeni ja totesi, että maailmankirjat ovat sekaisin, kun minä katson lenkkareita enkä korkokenkiä.

Lenkkarivalikoima ei tällä kertaa kyllä tyydyttänyt. Onneksi tiedän, mitä haluan ja mikä on kokoni siinä, mitä haluan, niin voin tilata Amazon Primesta ilman postituskuluja lenkkarit suoraan kotiovelleni.

Designer Shoe Warehousista löytyy aina alehyllyt, joista voi tehdä hyviä löytöjä. Kengät on aina jaoteltu koon mukaan. Ei tule siis sitä ongelmaa, että iskee silmänsä johonkin kivaan, ja sitten ei olekaan omaa kokoa (tosin aina koko voi silti olla väärä).

... söimme pitkän päivän päätteeksi All you can eat -sushipaikassa älyttömän hyvää sushia. Laadukkuudesta en tiedä enkä niin välitäkään, mutta hyvää oli! Valitettavasti konsepti vain toimi niin, että lähes kaikki rullat tulivat 6-8 palan annoksissa ja yksi ihminen sai tilata kerrallaan vain kolme eri annosta. Voi siis arvata, että kun kaksi ihmistä tilaa kolme 6-8 rullan annosta, siinä ei kauheasti kykene eri makuja maistelemaan.

Nämä me tilasimme ja joka ikisen palan söimme ihan kahdestaan. Sitten tilasimme vielä kaksi nigiriä kummallekin. Friteerattu sushi on muuten aika parasta! Hinta All you can eat -sushille oli noin $28/hlö (+ verot ja tippi) eli ei mikään ihan halpa. Toimii varmaan paremmin isommalla porukalla, kun on enemmän syöjiä ja kun saa maistella enemmän eri laatuja.

Alkuviikosta cxworx-koulutuksen jälkeen pelkäsin sitä, miten jaksan tällä viikolla ohjata maanantaista keskiviikkoon 7 tuntia liikuntaa. Olin iloinen, että loppuviikko oli vapaata. Sittemmin kuitenkin otin loppuviikkoon muutaman sijaistustunnin lisää. Kokonaissaldoni tälle viikolle oli 9,5 tuntia ohjaamista. Jos mukaan lasketaan vielä se, että ohjasin koko cxworx-tunnin mentorini tunnilla, niin 10 tuntia tuli täyteen. Ehkä alan pitää ennätyslistaa... Huomenna voisin kyllä mennä pitkästä aikaa jumppatunnille, jossa minun ei tarvitse itse ohjata!

Ja kyllä, mentorini kuvasi ohjaamani cxworx-tunnin, jonka ohjasin siis hänen tunnillaan eli en ollut töissä. Videosta tuli hyvä (mitä nyt mikki piti ihan kamalaa rätinää, mutta onneksi musiikki ja ääneni kuuluvat selvästi) ja lähetin sen Les Millsille arvioitavaksi. Vain neljä päivää koulutuksen jälkeen! Jaiks!

Les Mills CXWORX® -ohjaajakoulutus ja ekat ohjaustunnit

Ohjasin tiistaina ekan cxworx®-tuntini ja tänään toisen. Initial Trainingista on vain pari päivää aikaa, mutta eipä tuo tuntunut paljoa menoani estävän. :) Opin koreografian ulkoa jo ennen koulutusta, sillä se ei ole monimutkainen, ja koulutuksen aikana koreota nyt tuli vedettyä lävitse kerta toisensa jälkeen.

Jotkut kuntosaliketjut täällä antavat sijaistaa tunteja itsenäisesti jo pelkän koulutuksen jälkeen. Kouluttajakin sanoi, että läpäisy 3/3 tarkoittaa sitä, että on "cleared to teach independently". Virallinen sertifiointi vaatii kuitenkin vielä sen videon teon.

Cxworx ohjelma numero 19.

Minä löysin Les Millsin cxworxin vasta vähän aikaa sitten. Itse asiassa menin kokeilemaan lajia siinä vaiheessa, kun mentorini oli jo parisen kuukautta puhunut siitä, että minun pitäisi mennä cxworx-ohjaajakoulutukseen, koska hänen mielestään sopisin loistavasti ohjaamaan tätä formaattia vahvan coreni takia. Olin jotenkin alussa vähän sitä mieltä, että ensin pitäisi harrastaa lajia itse ja vasta sen jälkeen miettiä tunnin ohjaamista. Kävin tunnilla kerran katsastamassa, mistä on kysymys ja miltä tunti tuntuu. Sitten jäin pohtimaan asiaa. Aika nopeasti tulin siihen tulokseen, että voin ihan hyvin saman tien alkaa opetella lajia ja sen ohjausta yhtä aikaa sen sijaan, että opettelisin ensin vain lajia. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole mikään rakettitiede. ;) Sitä paitsi cxworx on usein yhdistettynä bodypump-tunnin kanssa, joten molempia kannattaa osata ohjata, jotta voi ottaa näitä yhdistelmätunteja. 

Sillä välin, kun minä vielä vähän pohdin asiaa, mentorini oli jo päättänyt, että minä olen menossa koulutukseen, ja kertonut asiasta YMCA:n koordinaattorille. Tämä koordinaattori ilmoitti minulle, että heillä olisi avoinna yksi cx-tunti, jonka voisin saada (hävyttömän aikaisin maanantaina aamulla). Minulle varmistui siis oma tunti ennen kuin edes olin tehnyt täysin lopullisen päätöksen koulutuksesta! Ja itse asiassa, kun ensin ilmoitin, etten halua tulla ohjaamaan vain yhtä cx-tuntia, koska tunti kestää ainoastaan 30 minuuttia, koordinaattori hoiti tilanteen siten, että saan myös tätä cx-tuntia edeltävän bodypump-tunnin ohjattavakseni (vielä hävyttömämmän aikaisin maanantaina aamulla). Mentorillani taisi olla näppinsä pelissä tässäkin asiassa, ainakin vähän. Mutta eipä siinä sitten ollut muuta miettimistä. Ilmoittauduin koulutukseen, lupasin vastaanottaa oman tunnin ja sillä selvä.

Cxworx on Les Millsin formaatti ja kohtalaisen uusi sellainen. Nyt ollaan menossa vasta ohjelmassa numero 19 (ohjelmat vaihtuvat 3 kk välein; esimerkiksi bodypumpissa mennään numerossa 94). Kyseessä on 30 minuutin core-treeni. Kyseessä on kokonaisvaltainen ja toiminnallinen treeni, jossa ei keskitytä vain vatsalihaksiin ja kylkiin, vaan kaikkiin lihaksiin, jotka yhdistävät ylä- ja alavartalon ja raajat toisiinsa. (19-ohjelman, jonka avulla minä sertifioidun, teaseri löytyy täältä.) Tunnilla käytetään välineinä kuminauhaa ja irtopainoja. 

Tätä cxworx on.

Ennen koulutusta ehdin käydä kolmella tunnilla, kaikki mentorini. Vain yhdellä, sillä ensimmäisellä, pysyin täysin osallistujana ja kahdella seuraavalla harjoittelin jo ohjaamaan. Ekalla kerralla ohjasin vain minulle koulutusta varten määrätyt kaksi kappaletta, mutta toisella kerralla ohjasin jo koko tunnin, koska mentorini käytännössä pakotti minut ohjaamaan kaikki kappaleet. Hän on aikamoinen päällepäsmäri aina välillä, mutta hyvällä tavalla. 

Cxworxin Initial Training eli koulutus oli viime viikonloppuna San Franciscossa. Materiaali tuli jälleen kaksi viikkoa etukäteen, ja samalla sai tietää, mitkä kaksi kappaletta täytyy opetella ohjaamaan koulutusta varten. Koulutus kesti lauantaina 9 tuntia ja sunnuntaina 7 tuntia (oikeasti sen piti kestää 8 tuntia sunnuntaina, mutta tulimme valmiiksi ajoissa). Koulutuspaikan ryhmäliikuntasali sijaitsi maan alla, eikä päivän aikana ehtinyt käydä ulkona, joten siellä oltiin aikamoisessa kellarissa tunteja putkeen. Koulutuksen veti Portia Page, joka on ilmeisesti jonkinlainen pilates-guru tai jotain. Hän oli niitä sarjassamme "tuollainen minä haluan olla, kun kasvan aikuiseksi" -roolimalli. En tiedä, minkä ikäinen hän on, mutta keski-ikäinen ja voisi hyvin olla äitini. Ja älyttömän timmissä ja tiukassa kunnossa, huh! 

Attack-koulutusta varten minulla oli järkyttävästi tavaraa, vaihtovaatteita ja ruokaa mukana. Pumppia varten vähensin tavaraa ja ruokaa, mutta silti kaikkea oli liikaa. Nyt vähensin jälleen ja tällä kertaa reilusti: siirryin putkikassista reppuun ja isommasta coolerista tällaiseen pieneen käsilaukkucooleriin. Kuten pilkistävästä vesipullosta näkee, kamani mahtuivat juuri ja juuri reppuun. Ja kuten arvata saattaa, tavaraa oli jälleen liikaa. Vaihtovaatteita cxworxissa ei tarvittu kertaakaan. 

Koulutus kulki aikalailla samanlaista rataa kuin muutkin käymäni Les Millsin koulutukset. Ensin Portian vetämä master class, sitten teoriaa. Suurin ero kahteen muuhun koulutukseen oli se, että cxworxin teoriassa keskityttiin todella paljon siihen, mitä lajissa tehdään ja miksi. Attackissa ja pumpissa on ollut vain yleistä löpinää ohjaamisesta, ei niinkään paljon juttuja lajin syistä ja seurauksista. Vaikka kaikkien Les Millsin formaattien takana on pätevät asiantuntijat ja laaja kasa tutkimusta ja näyttöä (Les Millsin omaa tutkimusta siis...), cxworx perustuu kuitenkin niin vahvasti tutkimukseen, että koulutuksessa keskityttiin alussa vain kysymyksiin "miksi" ja "miten". Portia teki asioista yksinkertaisia - eihän cxworxin ohjaajan tarvitse olla anatomian asiantuntija -, mutta pienen lyhyen hetken ajan olo oli kuin milläkin lääketieteen luennolla latinankielisine termeineen kaikkineen. Mutta toisaalta kyllähän sitä pitää ohjaajana ymmärtää, mitä tehdään ja miksi. Tuli muuten sellainen olo, että voisi oikeasti olla ihan fiksua hankkia myös jokin yleisempi liikunnanohjaajan sertifikaatti. Ehkä sitten ymmärtäisi vähän paremmin näitä kaikkia lihasjuttuja.

Minulta löytyy nykyään kokonainen kansiollinen Les Millsin pump-, attack- ja cxworx-juttuja. Cxworxin teoriaperustasta kertonee hyvin ehkä se, että ohjaajan käsikirja on yli 100 sivua pitkä. Vertauskohtana bodypumpin käsikirja, joka ei ole sataa sivua, eikä sisällä juuri lainkaan mitään lihasjuttuja, vaikka pumppi on lihaskuntotunti.

Muutoin koulutuksen teoriaosuudet sisälsivät samoja juttuja ohjauksesta kuin attack- ja pumppikoulutuskin. Cxworxin ohjaaminen eroaa ehkä aivan hivenen noista kahdesta muusta, mutta käytännössä ero ei ole suuri. Luojan kiitos tässä koulutuksessa ohjauksen eri tasoihin käytettiin hiukan vähemmän aikaa kuin kahdessa muussa käymässäni koulutuksessa. En olisi ehkä jaksanut niitä samoja juttuja taas uudelleen. 

Oli kyseessä mikä tahansa Les Millsin formaatti, fitness magic luodaan samoin keinoin. Kuva on Cxworxin materiaalista eli creditit Les Millsille.

Teorian lisäksi käytiin lävitse tekniikkaa. Paljon. Minun tekniikassani ei ollut korjattavaa, vaikken koskaan ole cxworxia harrastanutkaan. Kuten todettua, lankut, vatsalihasliikkeet, askelkyykyt ja muut eivät siis todellakaan ole rakettitiedettä. :D

Cxworx-koulutus erosi attackin ja pumpin koulutuksista siten, että ensimmäinen oma kappale ohjattiin kokonaan jo heti ensimmäisenä päivänä ja toisen kerran toisena päivänä ja siten, että myös toinen oma kappale piti ohjata toisena päivänä. Attackissa ja pumpissa ohjattiin ekana päivänä vain minuutin ajan ja tokana päivänä kaksi kertaa se sama kappale. Ehkä ero johtuu siitä, että cxworx kestää vain sen 30 minuuttia, joten koulutuksessa on enemmän aikaa vetää ohjelma lävitse monta kertaa kuin 60 minuutin formaattien koulutuksissa on.

Meitä oli koulutuksessa 14, joten monille oli määrätty samat kappaleet, sillä kappaleita cxworxissa on vain kuusi. Ohjauksessa ei käytetty mikkiä, ja saman kappaleen saaneet ohjasivat aina samaan aikaan. Jumppasali oli pieni, ja oli kyllä mielenkiintoinen kokemus huudella omia ohjauksia samaan aikaan, kun vain muutaman metrin päässä joku toinen ohjaa samaa kappaletta täysin samaan aikaan.

Minun ohjaukseni menivät erittäin hyvin. Ainoa asia, johon kouluttaja ensimmäisen ohjauskerran jälkeen puuttui, oli se, että käytin liikaa sanaa "now" (mentorini on kieltänyt minua käyttämästä sitä, mutta siitä on näköjään huomaamatta tullut minulle tapa). En ollut aivan kauhean jännittynyt oman ohjauksen suhteen, sillä olin harjoitellut hyvin. Enemmän jännitti yleiset asiat. Olin stressannut etukäteen paljon sitä, etten ole tottunut tekemään mitään kuminauhojen kanssa ja sitä, etten jaksa tehdä tiettyjä liikkeitä minkään kovin voimakkaan nauhan kanssa. Jännitys näiden suhteen laantui kuitenkin heti ekan päivän alussa. Kaikki osallistujat nimittäin valitsivat itselleen kevyet vihreät kuminauhat, ja lähes kaikilla oli samoja ongelmia kuin minulla ja samoissa liikkeissä - hitsit ne liikkeet ovatkin vaativia! Monilla oli itse asiassa vaikeuksia ihan muissakin liikkeissä... Esimerkiksi 2-kappaleen hämähäkkilankut varpailla olivat muutamalle melkein liikaa. 

Olen hankkinut kotiin kaksi omaa kuminauhaa. Tuon violetin Les Millsin nauhan hankin ensimmäisenä, mutta se on niin tuhottoman raskas, että oli pakko hankkia toinen vähän kevyempi.

Kaikkiin Les Millsin koulutuksiin sisältyy jonkinlainen formaatille ominainen challenge. Cxworxissa se oli mielestäni aika antikliimaksinen: 5 minuutin lankku. Olin etukäteen kuvitellut joitain kauhuliikkeitä kuminauhoilla ja muilla, mutta olin kyllä sitten kuullut, että haaste on vain lankku. En ole koskaan kokeillut lankuttaa niin pitkään kuin jaksan. Keväällä olin pt:n ilmaisella tapaamisella lankussa minuutin, mikä on pisin aikani, eikä se tuntunut miltään. Kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riitä tuollaisen kokeilemiseen yksinäni, eikä jumppatunneilla yleensä lankuteta kuin ehkä 30 sekuntia putkeen. 

Ekana koulutuspäivänä harjoiteltiin ja piti lankuttaa 3 minuuttia ja sen jälkeen sivulankut 1,5 minuuttia molemmille puolille. Huomasin, että 3 minuuttia oli ihan tehtävissä ja päätin pystyä siihen 5 minuuttiinkin seuraavana päivänä. Lankku oli tarkoitus pystyä pitämään varpailla ja kyynerpäiden varassa, mutta oikeasti sai laskea polvet maahan, jos oli pakko, tai nousta välillä suorille käsille. Minä päätin, etten laske polvia maahan tai suorista käsiä, ellei ala olla kysymys elämästä ja kuolemasta. Eikä sellaista kysymystä tullut. 3 minuutin jälkeen oli hetki hankalaa, mutta sitten kummallisesti helpotti. Minä ja vieressäni ollut mies olisimme jaksaneet vielä 5 minuutin jälkeen jatkaa, emmekä olisi luovuttaneet, ellei kouluttaja olisi käskenyt meitä lopettamaan, haha. Kyseessä ei ollut omien rajojen rikkominen, vain haaste. 

Lankut tehtiin kahdessa erässä siten, että toinen puolisko osallistujista lankutti ja toinen puolisko tarkkaili ja kannusti. Samalla harjoiteltiin siis motivointia. Minä kuuluin ekana lankuttajien joukkoon. Toisena haasteeseen joutujat joutuivat mielestäni vaikeampaan asemaan, sillä heidän tehtävänä oli laittaa oman ohjauskappaleen musiikki soimaan korvakuulokkeista ja lankussa ollessa ohjata omaa kappaletta ääneen. Ohjaajana on pystyttävä siihen, että vaikka kuinka tekisi pahaa ja olisi hankalaa, pitää pystyä puhumaan ja ohjaamaan, joten tuossa piti harjoitella sitä. Lähes kaikki lankuttajat kyllä aikalailla hiljenivät 3 minuutin jälkeen.

Oikeasti tuo 5 minuuttia ei ole mikään pitkä aika. Pitäisi varmaan kokeilla, kuinka kauan jaksaisi olla. Maailmanennätys on yli 5 tuntia, joten ehkä vähän pitäisi treenailla...

Lankkuhaaste oli sen jälkeen, kun cx-tunti oli vedetty aamulla kertaalleen, sen jälkeen vähän vielä harjoiteltu ja sitten istuttu luennolla. Niin ja heti lounaan jälkeen. Onneksi minun lounasevääni eli kala, kvinoa ja kasvikset oli kevyt lounas. Kumma kyllä ei alkanut oksettaa, vaikka heti syömisen jälkeen pitikin kyetä moiseen 5 minuutin suoritukseen.

Lounaani sekä lauantaina että sunnuntaina näytti tältä. Tämän lisäksi eväinä oli vain proteiinijuomaa ja -patukoita, pähkinöitä sekä baanaani. Hyvin pärjäsin, ja ruokaa jäi taas yli.

Idea haasteen takana oli sama kuin muissakin Les Millsin formaattien haasteissa. Ensin väsytetään kroppa ja sitten pitää vielä pystyä ohjaamaan yhden kerran oma kappale. Minä en ollut lainkaan niin väsynyt kuin attack- tai pumppi-koulutuksessa olin. Kummallista kyllä jatkuva cx-ohjelman läpikäynti, tekniikkahinutukset ja ne kymmenet hämähäkkilankut eivät saaneet kroppaa mihinkään superväsymykseen. Toki väsytti - ihan jo lyhyiden yöunien ja liian pitkän sisälläolon takia -, mutta hyvin sitä jaksoi vielä lankkuhaasteen jälkeenkin vetää koko ohjelma lävitse ja ohjata toinen oma kappale. Koulutuksessa viimeisenä ja kaikista väsyneimpänä piti siis vielä ohjata se toinen oma kappale ensimmäisen ja viimeisen kerran. 

Kaiken kaikkiaan cxworx oli käymistäni koulutuksista helpoin, sekä fyysisesti että muutoinkin. Ehkä se johtui siitä, että formaatti kestää vain 30 minuuttia tai sitten siitä, että olen kohtalaisen hyvä core-treeneissä tai ehkä siitä, että olen jo tottunut Les Millsin koulutusviikonloppuihin. Kuka tietää. Juttelin muutaman muun osallistujan kanssa, ja monet olivat sitä mieltä, ettei koulutus ollut fyysisesti erityisen raskas.

Sain kouluttajalta äärimmäisen hyvää ja positiivista palautetta. Sovellun kuulemma erittäin hyvin cxworxin ohjaajaksi ja edustan kauniisti formaatin syvintä olemusta. Olen siis todella tyytyväinen siihen, että lähdin tähän koulutukseen, vaikka ensin vähän epäröinkin. 

Kouluttaja on kirjoittanut arvostelulomakkeeseen kolmeen eri kohtaan "excellent role model" ja siihen se arvostelu sitten oikeastaan jäikin. Mitään pitkäsanaisia nämä arvostelut eivät siis todellakaan ole.

Kun koulutus sunnuntaina loppui, piti jatkaa samalla perinteellä kuin aiempienkin koulutusten kohdalla: ensin jotain hyvää ruokaa ja sitten porealtaaseen.

Kävimme ketjuravintolassa Olive Gardenissa, jossa tarjoillaan vähän sellaista roskaruokaa paria astetta parempaa italialaistyyppistä ruokaa. Tämä ketjun piste sijaitsee halvoista hinnoista tunnetussa Great Mall -kauppakeskuksessa ja oli sunnuntaina loppupäivästä täynnä meksikolaisia lapsiperheitä. 

Ravintolan pöydissä oli pienet näytöt, joissa pyöri mainoksia, ja joiden avulla pystyi tilaamaan lisää juomia. Myös laskun maksaminen hoidettiin näytön avulla.

Olin niin nälissäni, että söin niin paljon, etten muista, koska olisin viimeksi syönyt sellaista määrää. Ensin monta palaa pullamössöleipää, sitten ISO kasa pastaa ja lopuksi vielä "munkkeja", joista olisi vissiin kuulunut syödä ainakin neljän ihmisen. Muutaman tunnin jälkeen tuosta kotona vedin vielä puoli kiloa suklaata. Vissiin hämähäkkilankut olivat kuitenkin vaatineet sen veronsa...

En yleensä tykkää pekonista ruoissa, mutta nyt pasta carbonara kanalla, katkaravuilla ja pekonilla upposi hyvin. Oli kyllä silti ällöttävin annos mitä aikoihin olen syönyt. Kaloreita menun mukaan 1570, mutta kukapa sellaisia laskee...

Jälkkäri"munkit". Tässä kuvausvaiheessa olin syönyt tästä annoksesta jo yli puolet eli 6 tuollaista munkkia. Tämä oli siis varmasti tarkoitettu jälkkäriksi jollekin kokonaiselle perheelle. Söin noista vielä kaksi, loput kolme lähtivät kotiin mukaan. Äitini kertoi tuossa juuri joskus ruokakuvia nähdessään ihmettelevänsä, mihin mahaan vedän sen kaiken ruoan ja ne herkutkin vielä. Voin sanoa ihmetteleväni joka päivä ihan samaa! En ole koskaan ollut mikään pienten ruoka-annosten pupertaja. 

Kuljin muuten koulutukseen 24 Hour Fitnessin ryhmäliikunnan aluemanagerin kyydillä, sillä hänkin osallistui koulutukseen. Hän on se, joka tekee salien jumppatuntien lukujärjestykset ja joka valitsee tunneille ohjaajat. Olen aiemmin tavannut hänet vain attackin koe-esiintymisessäni. Suhtaudun häneen erinäisistä syistä hyvin varovaisesti. Epäilin hiukan autokyydin jakamista, sillä en ole mikään kovin kova puhumaan tuntemattomien kanssa, ja pelkäsin vain lisääväni sitä käsitystä, mikä hänellä minusta on (koe-esiintymisessä hän sanoi, että minun pitäisi ottaa enemmän kontaktia ihmisiin ja hymyillä enemmän). Olen amerikkalaisten mielestä varmasti aivan liian hiljainen ja jopa outo, kun suuni ei käy koko ajan small talkissa. No, selvisin niistä tuntien ajomatkoista pienten keskustelujen avulla - sunnuntaina kyytiin tuli onneksi eräs toinenkin -, mutta tuskin silti annoin itsestäni mitään kauhean avointa kuvaa. Parasta on kuitenkin se, ettei minun tarvitse nyt erikseen koe-esiintyä cxworxia varten, sillä manageri näki koulutuksessa tarpeeksi. Ja itse asiassa tiistaina varmistui, että saan kaksi omaa bodypump-tuntia 24:n saleille. En tiedä, vaikuttiko asiaan se, että vietin managerin kanssa aikaa, vai se, ettei tunneille tarjoutunut kukaan muu ohjaaja. Mutta samapa tuo. Olen tyytyväinen. Myöskään YMCA:lle minun ei tarvitse koe-esiintyä, kiitos mentorini. Eikä kyllä tarvitse sinne kolmannellekaan salille, jossa työskentelen. Siellä itse asiassa sijaistin nämä ekat cxworx-tuntini tänään ja tiistaina.

Pitkän viikonlopun ja kunnon syömisen jälkeen oli ihana pulahtaa kuumaan porealtaaseen. 

Mentorini on muuten sitä mieltä, että minun sertifiointivideoni kuvataan jo huomenna hänen tunnillaan. En ole ihan vakuuttunut. 

Liikunta pitää kiireisenä

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika kiireisiä. Tällä viikolla ohjasin 7 tuntia. Myös edellisviikolla ohjasin 7 tuntia. Sitä edeltävällä viikolla ohjasin 8 tuntia, vaikka kuka nyt niin kauas jaksaa muistella (paitsi ehkä kroppa...).

Aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat tulleet nyt tutuiksi. Tässä epätoivoinen yritys päästä motarille, joka oli jo valmiiksi tukossa. Entrancen jonossa vierähti hetki. En ihan ymmärrä amerikkalaisten logistiikkaa: tässä kohtaa on kaksi kaistaa + carpool-kaista, mutta juuri ennen liittymistä sille motarille, nämä kaistat sulautuvat yhteen ja niihin liittyy vielä yksi kaista toisesta entrancesta. Helvetillinen tukos on siis saatu aikaiseksi. (Tosin tietenkään autot eivät mahtuisi entrancen jonoon, jos olisi vain se yksi kaista...)

Kummallista kyllä moiset liikuntamäärät tuntuvat paljon rankemmilta, kun itse ohjaa, kuin ne muutoin tuntuisivat. Ei uskoisi, että olen joskus jaksanut käydä kymmenellä tunnilla viikottain, kun olen nyt aivan loppu tällaisten määrien jälkeen...

Edellisperjantai oli ehkä kaikista pahin, sillä minulla oli kaksi attack-tuntia vain 1,5 tunnin tauolla välissä. Tauko oli niin lyhyt, ettei ihan kannattanut ajaa kotiin 20 minsaa ja takaisin toiselle salille 20 minsaa. Otin mukaan siis eväät ja mussutin niitä kuntosalin pihalla. Oli vähän surullista. :D

Tämä kuva on otettu motarilla yhtenä aamuna klo 7.00. Tuohon mennessä olin jo ohjannut yhden attack-tunnin! 

Mutta totta kai kaikkien noiden ohjaustuntien päälle ovat tulleet omat treenit. Olisin halunnut opetella vanhoja bodyattackin ja -pumpin ohjelmia, jotta olisin saanut miksejä tunneilleni, mutta en yksinkertaisesti ole ehtinyt. Nimittäin vapaa-aikani on viimeisen parin viikon aikana näyttänyt pitkälti tällaiselta:

Kotitalomme kuntosalin spinning-huoneessa kelpaa treenailla. Tosin ei niillä pyörillä...

Kyllä, olen jälleen treenannut uuteen Les Millsin koulutukseen. Ja tänä viikonloppuna se koulutus toteutui.

Lauantaina 9 tuntia ja sunnuntaina 8 tuntia putkeen.

Takana loistoviikonloppu, jälleen kerran! Nyt on väsynyt kroppa. Lepoa ei valitettavasti ole ihan vielä tiedossa, sillä seuraavan kolmen päivän aikana ohjaan 7 tuntia. Olen varmasti ollut jossain äkillisessä mielenhäiriössä, kun olen lupautunut noihin... Tosin loppuviikko onkin sitten vapaana. Ainakin toistaiseksi. Mieheni tuossa juuri totesi, että loppuviikkoon mahtuisi siis hyvin buukkaamaan vielä lisää. :D

Liebster Award: Uusien ja kiinnostavien blogien kirjoittajien haastattelu

Sain Mamuna maailmalla -blogin Minnalta Liebster Awardin. Kiitos Minna!

Tämän haasteen tai kiertokirjeen tavoitteena on löytää uusia blogeja ja tutustua näiden blogien kirjoittajiin pienen haastattelun avulla. Liebster Award kulkee bloggaajalta toiselle bloggaajalle, ja toivottavasti sekä bloggaajat että lukijat löytävät sen avulla uusia mielenkiintoisia blogeja lukulistalleen.

Haasteen saajan tulee vastata hänelle esitettyihin 11 kysymykseen ja sitten antaa palkinto eteenpäin valitsemilleen bloggareille ja esittää heille uudet 11 kysymystä. Blogien pitäisi olla sellaisia, joissa on alle 200 seuraajaa, koska tarkoitus on esitellä uusia ja tuoreita blogeja. (Ks. tarkemmat säännöt postauksen lopusta).

Minna esitti minulle seuraavat 11 kysymystä:

1) Mikä on parasta bloggaamisessa?

Ehkäpä se, että saa vertaistukea muilta ulkosuomalaisilta ja etenkin muilta Amerikassa asuvilta ulkosuomalaisilta. On niin helpottavaa kuulla kommenteissa, jos joku muukin on ihmetellyt samoja asioita tai kärsinyt samoista ongelmista!

2) Mitä harrastat?

No tätä bloggailua. Aikaisemmin harrastin myös ryhmäliikuntaa, mutta ehkä en enää ihan voi kutsua sitä harrastukseksi, kun nykyään ohjaan sitä työkseni. Harrastan tietyllä tavalla myös valittamista. Valittelen monesti erinäisistä asioita, joista ei oikeastaan tarvitsisi sanoa mitään. Se on sellaista turhanpäiväistä valittamista, minkä takia siis kutsun sitä harrastukseksi (joku voisi kutsua sitä myös huonoksi tavaksi :D).

3) Mitä haluaisit harrastaa, mutta et jostakin syystä voi?

Haluaisin harrastaa crossfittiä. Olen halunnut jo pitkään. Olin vähällä lähteä tutustumaan lajiin alkuvuodesta, mutta sitten minulle heitettiin tämä idea ryhmäliikunnanohjaajaksi alkamisesta ja elämäni sai uuden suunnan. Tällä hetkellä minulla ei ole aikaa eikä energiaa alkaa harrastaa mitään uutta urheilulajia, eikä etenkään sellaista, jota pitäisi treenata tosissaan ja monta kertaa viikossa.

4) Jos saisit 1000 euroa, mitä tekisit sillä ja miksi?

Ensin hehkuttaisin miehelleni sitä, että olen saanut omaa rahaa! Tällä hetkellä ei ole mitään sellaisia isoja ostoksia, joita pitäisi saada ostettua, joten todennäköisesti kuluttaisin rahat urheiluvaatteisiin ja -kenkiin, sillä niiden käyttö on lisääntynyt viime aikoina valtaisasti ja niitä todella tarvitsen päivittäin ja jopa useita kertoja päivässä.

5) Jos toimisit minulle turistioppaana kotikaupungissasi, niin minkä paikan näyttäisit ehdottomasti ja miksi?

Jonkun kivan ulkoilupaikan kukkuloilla, mistä aukeaa hienot näkymät Piilaaksoon. Sieltä saisi hyvän käsityksen siitä, millaiselta Piilaakso näyttää (se näyttää aika maaseudulta).

6) Elämänohjeesi itsellesi?

Yritä stressata vähemmän ja koita keskittyä enemmän itseesi, äläkä siihen, mitä muut mahdollisesti ajattelevat.

7) Kaupunkiloma vai patikkaretki?

Kaupunkiloma. Tykkään haikkailuista päiväretkillä, mutta en oikein ole valmis yöpymään missään teltassa keskellä luontoa ilman modernin elämän ihanuuksia. Ehkä jokin päivä kykenen siihenkin...

8) Mitä haluat tehdä ennen kuolemaasi?

Ihan vain yksinkertaisesti elää mahdollisemman kivutonta ja mukavaa elämää, en mitään sen kummempaa.

9) Makeaa kakkua vai suolaista piirakkaa?

Öh, molemmat tietenkin! Ensin suolaista ja sitten jälkkäri perään. Jos olisi pakko valita toinen, niin ehdottomasti kakku. Rakastan makeita asioita.

10) Mistä haaveilet juuri nyt?

Siitä, että minusta tulisi kovakuntoinen, timmi ja energinen ryhmäliikunnanohjaaja, joka vetää niin loistavia tunteja, että kaikki ihmiset haluavat tulla niille tunneille.

11) Mikä on elämässäsi parasta juuri nyt?

Viime viikolla kaverini kertoi eräälle kaverilleen, että "vuosi sitten Hanna sanoi toivovansa, että hänellä olisi jokin intohimo, josta saisi aikaiseksi työtä, ja nyt hänellä on sellainen". Vuosi sitten en tajunnut, että voisin kehittää työn ryhmäliikunnasta, joka todellakin oli elämässäni isossa osassa. Olin kateellinen niille tutuilleni, jotka olivat hylänneet Suomen ammattinsa, muuttaneet tänne ja kehittäneet itselleen työn omista intohimoistaan. Nyt minä kuulun niihin ihmisiin. Se on parasta tällä hetkellä.


Siinä minun vastaukseni. Vaikeinta on löytää ne blogit, joille antaa tämä palkinto eteenpäin. Tuntuu, että monilla tämä on jo käynyt tai sitten lukemani blogit ovat niin suosittuja, että niillä on satoja seuraajia. En todellakaan siis löydä 11 blogia.

Annan tämän seuraaville bloggaajille:

• Ribs and Coke -blogin takana olevalle Piilaaksossa asuvalle blogikollegalleni Kaisalle

• Hetkiä Houstonissa -blogin Sannalle

• Kappelikukkulan Kuulumisia -blogin Leenalle

• Matkalla jonnekin -blogin Emmille

Koska tämä palkinto on kiertänyt paljon blogeissa, joita luen, voi olla, että joku nimeämistäni henkilöistä on jo saanut tämän joltain toiselta, muttei vain ole ehtinyt vielä tehdä postausta. Ei siis tarvitse tehdä kahtaa kertaa - mutta tietenkin saa, jos haluaa. Ja jos joku ei halua tätä ottaa, niin ei todellakaan tarvitse. :)

Nämä kysymykset esitän:

1) Mikä on saanut sinut jatkamaan bloggailua?
2) Mitä ulkomaille muutto on opettanut sinulle eniten?
3) Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle?
4) Jos saisit päättää, mitä saisit tehdä päivät pitkät, mitä tekisit?
5) Mikä on lempipaikkasi nykyisessä kotikaupungissasi ja miksi?
6) Mitä kaipaat eniten Suomesta?
7) Puna- vai valkoviini ja miksi?
8) Kuka teidän kotitaloudessa siivoaa?
9) Jos saisit matkustaa ajassa taakse- tai eteenpäin, mihin vuoteen tai vuosikymmeneen siirtyisit?
10) Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?
11) Jos tapaisit nyt teini-ikäisen itsesi, minkä neuvon antaisit?


Ja säännöthän ovat siis seuraavat:
1) Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2) Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3) Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4) Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyillä.

Ensimmäinen työpaikka, jota hain, varmistui viimeisenä

Vihdoin ja viimein minut on virallisesti palkattu sille kuntosalille, johon ensimmäisenä hain, eli 24 Hour Fitnessille. Koe-esiintyminen oli kesäkuun alussa, ja new hire -paperit kävin täyttämässä kesäkuun puolessa välissä. Kuntosalin teettämä background check vei loppujen lopuksi aikaa lähes 6 viikkoa! Tuttavani ovat selvinneet parissa viikossa, eli joko minulla kävi huono tuuri tai sitten mamu-statukseni hidastutti selvitystä.

Sain taustatutkimustulokseni postitse kotiin edellisviikolla. Koska olin silloin juuri jokin aikan sitten kysellyt kuntosalilta taustatutkimukseni perään ja koska minulle oli sanottu, että minuun ollaan yhteydessä, kun homma on selvä, jäin odottamaan työnantajan yhteydenottoa. Odotin melkein viikon, minkä jälkeen lakkasin olemasta kärsivällinen ja laitoin sähköpostia ryhmäliikunnan aluemanagerille. Hän ei vastannut mitään, mutta noin tunti sähköpostini jälkeen salin service manager laittoi minulle viestin, jonka sisältö oli suurin piirtein tämä: "Kappas, huomasin, että taustatutkimuksesi on valmis." Eli toisin sanoen homma oli ollut valmiina jo viikon, mutta kukaan ei vain ollut hoksannut asiaa ja ollut minuun yhteydessä. Huoh.

Nämä tiedot se 6 viikkoa kestänyt background check sisälsi. Luonnollisestikaan minusta ei löytynyt mitään tietoja mistään rikosekistereistä. En tiedä, onko tässä oikeasti kaikki, mitä on tarkistettu. Esimerkiksi luottohistoriakysely puuttuu, mutta toisaalta enhän minä tiedä, kyselevätkö työnantajat yleensä sellaisia. 

New hire -papereiden täyttämiseen meni aikoinaan aikaa melkein tunti. Nyt kuitenkin minulle ilmoitettiin, että jokin paperi ja jokin kohta jostain paperista oli vielä täyttämättä. Minun piti mennä tapaamaan service manageria. Ilmeni, että se kohta, joka papereissa oli täyttämättä, oli tämän managerin nimi ja titteli yhdessä kohtaa. Onneksi kuntosali sijaitsee kotini lähellä, niin ei harmittanut ihan niin paljoa, että ajoin sinne sitä varten, että katsoin vierestä, kun manageri näpytteli nimensä ja tittelinsä oikeaan kohtaan.

Rekrytointiprosessi ei ollut vielä tässä. Minun piti odottaa pari päivää, että sain työntekijäkoodin. Sen jälkeen minun täytyi käydä suorittamassa muutama kurssi. Näitä tämän kuntosalin omia, uusille työntekijöille suunnattuja kursseja kutsutaan nimellä "University". Kyseessä olivat tietokonekurssit, jotka tehtiin itsenäisesti omaan tahtiin, mutta ne piti käydä tekemässä kuntosalilla - netin kautta niihin ei päässyt käsiksi.

Oli kyllä aikamoiset kurssit, etten sanoisi. Sisältönä erinäisillä kursseilla oli kuntosalin etiikka ja ohjeet, diversiteetti ja inkluusio (aah, Finglish :D) eli se, miten tämä kuntosali ei syrji ketään työntekijää tai asiakasta ihonvärin, rodun, taustan, sukupuolen tms. takia, salassapidettävät tiedot sekä sitten vielä työaikajärjestelmä ja palkkausjärjestelmä. Käytännössä kurssit olivat täynnä tylsiä powerpointteja ja itsestäänselviä ohjeita. Lisäksi oli "tenttejä" siitä, mitä on oppinut. Kysymykset olivat tyyliin "Lindsaylla on rahahuolia ja hän päättää maksaa omia laskujaan firman luottokortilla. Toimiiko hän oikein? Kyllä vai ei" ja "Megan saapuu töihin kello kahdeksan, mutta leimaa kellokorttinsa siten kuin olisi saapunut jo kello seitsemän. Saako Megan toimia näin?". Tai sitten: "Brianilla on paljon työkiireitä ja hän on päättänyt olla pitämättä lounastuntia ja työskentelemällä silloin. Hän kuitenkin ilmoittaa työantajalleen pitävänsä lounaan. Mitä Brianin pitäisi tehdä? A) Jatkaa toimiaan. B) Jutella pomonsa kanssa kiireistä. C) Irtisanoutua." Alussa luin kaikki kalvot tarkasti, koska pelkäsin vastaavani väärin lopussa tuleviin kysymyksiin. Nopeasti kuitenkin tajusin, ettei minun tarvitsisi edes vilkaista kalvoja ja osaisin silti vastata oikein. Mieheni ilmaisi asian hyvin: Amerikkalaiset aliarvioivat toisiaan aika pahasti. :D

Aikaa näiden "yliopistokurssien" suorittamiseen minulla meni 2 tuntia ja 15 minuuttia. Siinä oli siis istumista. Ohjeissa oli ilmoitettu, että aikaa menee 2-3 tuntia - yksi tuttu on kertonut tehneensä noita 4 tuntia, mutta siinä taisi kielitaito olla vähän hidastamassa. Viimeisen kurssin lopussa tietokone jäätyi, eikä rekisteriin tallentunut se, että olin jo suorittanut kurssin. Jouduin siis klikkailemaan sen yhden kurssin uudelleen lävitse ja vastaamaan kysymyksiin siitä, saako John varastaa työpaikaltaan t-paitoja vanhoilla firman logoilla.

Nämä kurssit olivat viimeinen askel kohti sitä, että minut palkattiin ihan virallisesti. Nyt homma on siis hoidossa ja olen ohjaajana sillä kuntosaliketjulla, jolla olen täällä asuessa itsekin käynyt. Jos lasketaan kesäkuun alun koe-esiintymisestä, aikaa tähän rekrytointiprosessiin meni vähän yli 7 viikkoa! Ei siis todellakaan mikään ihan lyhyt prosessi. Ja vain sitä varten, että saa ohjata ryhmäliikuntaa. Voisi kuvitella, että tässä ajassa olisi tullut valituksi vähintäänkin joksikin presidentin assistentiksi tai jotain...

Omia tunteja minulla ei vielä 24HF:llä ole luvassa. Ilmeisesti siellä pitää ensin sijaistella ennen kuin omia tunteja aletaan antaa.

Jouduin muuten suorittamaan kaksi kurssia myös YMCA:n työtä varten, joskin ne sai suorittaa työllistymisen jälkeen, aivan kuten background checkikin tehdään vasta sen jälkeen, kun on jo otettu töihin. Kaiken lisäksi kurssit sai suorittaa kotona, joten tein ne viime sunnuntaina sohvalla maaten.

Kurssit liittyivät tapaturmien ehkäisyyn ja lasten hyväksikäytön tunnistamiseen ja ehkäisyyn (en oikeastaan työskentele lasten kanssa, mutta silti kurssi piti suorittaa). Tapaturmien ehkäisy -kurssi oli jälleen sarjassamme aivan naurettavaa touhua. Siinä mm. ohjeistettiin videon avulla, miten raskaita esineitä nostetaan oikein. Tuli myös selväksi, että täällä rakastetaan biohasardi-roskiksia, suojakäsineitä ja käsidesiä. Tosin tuon käsidesirakkauden tiesinkin jo...

Tapaturmien ehkäisy -kurssissa oli opastus myös maanjäristyksiä varten. Vielä jokin aika sitten luulin, että järistyksen aikana pitää hakeutua ovenkarmien alle, mutta se on vanhentunut ohje.

Lasten hyväksikäyttöä koskeva kurssi osoittautui kuitenkin sellaiseksi, että piti oikeasti jopa vähän ajatella. Myös minun, sosiaalialan ihmisen. ;) Vastasin muutamaankin kysymykseen ensin väärin (myös kielitaidolla ja väsyneellä mielentilalla oli tässä merkitystä), mutta onneksi amerikkalaisissa kursseissa saa aina uuden yrityksen, kunnes oikea vastaus löytyy. Kurssin sisältö oli vähän hassu. Siinä oli esimerkiksi kuvitteellisten lasten repliikkejä, joiden perusteella piti valita se lapsi, joka on todennäköisimmin kaltoinkohtelun kohteena. En nyt tiedä, miten opettavaa tuollainen on. Mutta opin minä kait jotain uuttakin. Tiedän nyt esimerkiksi sen, että minulla on työssäni velvollisuus ilmoittaa viranomaisille, jos epäilen, että joku lapsi on pahoinpitelyn tai hyväksikäytön uhrina. Muutoin voi joutua oikeuden eteen ja saada tuomion. En olisi ihan heti arvannut, että ryhmäliikunnanohjaajalla on tällaisia velvollisuuksia, vaikka toisaalta olen sitä mieltä, että kenellä tahansa on velvollisuus ilmoittaa lasten kaltoinkohtelusta viranomaisille.

Suurin uusi tieto kyllä oli tämä:

Vastasin ekalla kerralla väärin, vaikka kai olisi pitänyt arvata, miten tämä menee, kun amerikkalaiset ovat kerta kyseessä.

En tiedä Kalifornian seksuaalilaista yhtään mitään, mutta siis mitä ihmettä. 17-vuotiaat saavat kyllä harrastella kaikenlaista muuta, mistä seuraukset voivat kestää seuraavat 18 vuotta ja pidempäänkin, mutta ou mai gaad, jos mukaan tulee tuo, mitä nyt en viitsi kirjoittaa tänne, ettei tänne ala eksyä ihmisiä moisten googletuksien takia. :D Amerikkalaiset ovat kyllä niin......

Oho, meni vähän sivupoluille. Mutta nyt on siis työsuhteet kunnossa. Ja onhan tässä näitä sijaistustunteja riittänytkin, jo ihan ilman 24:n työsuhdettakin.

Valkosipulifestareilla maailman valkosipulipääkaupungissa

Tänä viikonloppuna juhlistimme mieheni kanssa synttäreitäni ja ensimmäisiä työviikkojani käymällä ulkona syömässä perjantaina. Sitten vielä eilen lauantaina juhlistimme minun synttäreitäni, kaverimme synttäreitä ja yhden kaverinkaverin synttäreitä San Franciscossa, jossa kävimme illallisella ja yökerhossa. Tämä oli minulle ja miehelleni ensimmäinen kerta San Franciscon yöelämässä. Olen välillä miettinyt sitä, että on vähän surku, ettemme ole käyneet tutustumassa SF:n ilta- ja yöelämään, mutta nyt täytyy sanoa, että kyllä se aika on tainnut ajaa minun yökerhoilujeni ohi. Olimme kotona jo vähän kahden jälkeen - ja meidän kotimatkakin kesti jo sen 45 minuuttia autolla. Suurin osa yökerhoista täällä sulkeutuu muuten jo kello kaksi yöllä, mikä on kyllä todella enemmän minun mieleeni kuin suomalaiset aukioloajat ovat.

Ainoa kuva tämän viikonlopun touhuista. Tämä on San Franciscosta.

Tästä viikonlopusta ei ole oikein mitään kerrottavaa eikä edes valokuvia, joten palataan hetkeksi viime viikonlopun tunnelmiin. Viime viikonloppu oli kiireinen, sillä sen kuuman haikkailun ja luolatutkiskelun lisäksi kävimme sunnuntaina valkosipulifestareilla Gilroy-kaupungissa.

Gilroy, lempinimeltään Garlic Capital of the World, sijaitsee meiltä noin tunnin ajomatkan päässä etelässä. Monet suunnistavat Gilroyhin, koska siellä sijaitsevat Premium Outlets, jossa mekin olemme kerran viettäneet kokonaisen päivän vieraidemme kanssa (emmekä ehtineet koluta kaupoista kuin pienen murto-osan). Mutta outlettien lisäksi Gilroy on tunnettu siitä, että siellä kasvatetaan valkosipulia. Paljon valkosipulia.

Gilroy on täynnä peltoja ja teiden varsissa olevia myyntikojuja. Valkosipulin lisäksi löytyy kaikkea muutakin, kuten kirsikoita, sieniä, maissia ja avokadoja.

Joka kesä Gilroyssa järjestetään Gilroy Garlic Festival. Viime vuonna missasin tämän tapahtuman. Tänä vuonna en enää edes muistanut tapahtuman olemassaoloa, mutta loistavan sattuman kautta kohtasimme lauantaina haikille lähtiessämme autohallissa naapurimme ja tuttumme, joka kertoi olevansa lähdössä valkosipulifestareille vaimonsa kanssa. Ilmoitin heti miehelleni, että meidänkin on pakko lähteä tapahtumaan seuraavana päivänä. Pidän valkosipulista, mutta halusin paikalle myös sen takia, että aina onnistun missaamaan kaikki tämän alueen tapahtumat (ja niitä on paljon!), koska en koskaan jaksa seurata mitään kanavia, joissa tapahtumista ilmoitetaan. Nyt oli kerrankin tilaisuus päästä katsastamaan yksi Bay Arean monista (kesä)tapahtumista.

Festareille johtavassa motarin exitissä oli jo aamulla ennen klo 11 aikamoinen tukos. Autojono alkoi mailia (1,6 km) ennen exitiä.

Sunnuntaina ajoimme sitten festaripaikalle. Tai pikemminkin ajoimme suurelle peltoalueelle, joka oli muutettu parkkitilaksi. Tuhannet ja taas tuhannet autot tungettiin nätisti riveihin pelloille, ja alueelta oli bussikuljetus festaripaikalle. Todella hyvin järjestetty, eikä jonottaakaan täytynyt mitenkään liian kauaa - joskin me olimme liikkeellä jo ajoissa ennen puoltapäivää.

Jono parkkialueelta bussikuljetukseen. Olo oli kuin Ruisrockin jonossa konsanaan.

Festareilla hengasi eräs mies tällainen valkosipuliasu päällään. Festarilehden valokuvista päätellen tämä valkosipulina toimiminen on tämän miehen vakioammatti, sillä sama mies poseerasi edellisvuosien festarivalokuvissa. Festarit on järjestetty vuodesta -79 saakka, ja tähän kuluvaan vuoteen mennessä paikalliset hyväntekeväisyysjärjestöt ovat onnistuneet saamaan tuollaisen aika ison rahasumman lahjoituksia. Monet asiat tässä maassa tuntuvat pyörivän pitkälti vain erilaisten lahjoitusten varassa...

Valkosipulifestareille sisäänpääsy maksoi $20/henkilö, mikä oli mielestäni aika kova hinta siitä, että menee alueelle, jossa on tarjolla lähinnä maksullista ruokaa. Oikeasti festareilla oli myös paljon muuta kuin maksullista ruokaa, mm. musiikkiesityksiä ja bändejä, tekemistä lapsille ja nuorille, sekä erilaisia ruoanlaittoon liittyviä esityksiä ja kilpailuja. Me katsoimme yhden vähän kuin Master Chef -tyylisen kilpailun, jossa kasa paikallisten ravintoloiden kokkeja sai tietyt raaka-aineet, joista piti tunnin aikana väsätä kunnon gourmet-annokset. Kilpailu oli todella tylsää katsottavaa. Me jaksoimme katsoa siihen saakka, kunnes ruoat olivat valmiit ja kunnes tuomarit alkoivat arvostella annoksia, mutta sitten oli pakko luovuttaa. Miksi kukaan haluaa katsoa sitä, kun muut saavat syödäkseen kivan näköisiä annoksia...?

Kokkikilpailu. Äärimmäisen tylsää katsottavaa.

Minä olin halunnut paikalle ehdottomasti eniten syömisen takia. Festarialue olikin täynnä kojuja, joissa myytiin kaikenlaista valkosipuliruokaa. Ruoat valmistettin ihan paikan päällä, mutta aikamoista festariruokaa ne kyllä olivat. Minä tykkäsin, mutta mieheni oli sitä mieltä, että ne olivat aivan tavallisia ruokia, joihin oli vain lisätty valkosipulia. Ja tottahan se tietenkin oli.

Gourmet Alley -ruoka-alueita oli festarialueella useampia. Ruoka ei todellakaan ollut mitään gourmeta, mutta hyvää silti.

Valkosipulia ruoka-annoksissa oli todella reilusti. Ja kun ruokia söi useampia, suussa alkoi melkein poltella. Onneksi poltetta sai hiukan sammutettua valkosipulijätskillä. Olen kuullut valkosipulijätskistä, mutten ole koskaan maistanut sellaista missään. Festareilta sai pieniä maistiaisannoksia tavallisesta valkosipulijätskistä ilmaiseksi. Lisäksi siellä oli jätskikoju, jossa myytiin eri makuja: löytyi mm. pekaanipähkinävalkosipulijätskiä ja suklaavalkosipulijätskiä. Täytyy sanoa, että ilmainen valkosipulijätski ei maistunut erityiseltä, mutta pekaanipähkinävalkosipulijätski oli todella hyvää. Tosin söin sen lopuksi, joten suuni maistui valkosipulilta jo ihan valmiiksi.

Ilmaista valkosipulijätskiä.

Ruokia, joita söimme päivän aikana: valkosipulijätskiä, friteerattua artisokkaa, simpukoita, friteerattua mustekalaa ja valkosipulileipää, joka oli muuten parasta valkosipulileipää, jota koskaan olen maistanut. Aivan kaikki annokset eivät päässeet kuvaan.

Kerroin San Josen kirppistä koskevassa postauksessa siitä, miten ihmiset kulkivat kirppiksellä kaljamukit kädessä. Myös valkosipulifestareilla ihmiset kulkivat kaljojensa kanssa. Kaljaa sai ostaa erikseen rajatuilta "anniskelualueilta", mutta juomien kanssa ei tarvinnut jäädä tälle alueelle, vaan juomat sai ottaa mukaan.

Ihan hauskaa viihdettä festareilla olivat kokit, jotka valmistivat ruokia kioskeihin. Liekit leimahtelivat suurina ja korkeina ja yleisö hurrasi.

Myös se mielestäni maailman paras valkosipulileipä valmistettiin paikan päällä. Tässä naiset ahertavat ja upottavat valmiita leipiä valkosipuliseokseen.

Minulla ja miehelläni ei mennyt kaljanosto ensin ihan putkeen, sillä emme tienneet, miten kuuluu toimia ja päädyimme toimimaan aivan väärässä järjestyksessä: Ensin menimme anniskelualueelle ja yritimme ostaa kaljat. Meille sanottiin, että meillä pitää olla kaljaliput, ja meidät käskettiin alueen ulkopuolella olevaan kioskiin ostamaan nämä liput. Kävelimme kioskille, jossa meiltä kysyttiin, missä meidän kaljarannekkeet ovat. Siis mitähäh. Jotta kaljalipun sai ostaa, piti olla ranneke. Rannekkeen sai, kun kävi todistamassa henkilöllisyytensä ja alkoholin ostoon vaadittavan ikänsä (vähintään 21 vuotta) toisella kioskilla. Siirryimme vieressä olevalle rannekekioskille, jossa näytimme ajokorttimme. Ajokorttien viivakoodi vedettiin jonkun skannerin läpi, ja sitten käteen sai rannekkeen, joka ilmoitti koko maailmalle, että me saamme ja haluamme ostaa kaljaa. Lopulta ranneketta näyttämällä sai ostaa kaljalipun, jonka kanssa sai käydä hakemassa sen kaljan anniskelualueelta. Aikamoinen prosessi siis. Oikeasti tähän kaikkeen kului aikaa ehkä 5 minuuttia, koska jonoja ei ollut, mutta iso prosessi se silti oli yhden kaljan ostamista varten. Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko kaljat jääneet ostamatta, jos henkkariksi olisi yrittänyt tarjota jotain passia, jota ei olisi voinut ajaa viivakoodinlukijalaitteen lävitse...

Kaljarannekkeet, jotka kelpasivat vain kaljalipun ostoon, mutta eivät muiden alkoholijuomien ostoon. Kun ostin jäämargaritan, piti näyttää henkkarit. Ei mitään tietoa, miksi kaljan ostaminen oli niin paljon vaikeampaa. Tosin siinä margaritassa ei tainnut olla alkoholia oikein nimeksikään eli ehkä se selittää asian... :D

Päivän aikana tuli juotua vain yksi kalja ja yksi todella ylihinnoiteltu jäämargarita, mutta syötyä tuli sitäkin enemmän. Valkosipulin maku ja haju alkoi loppua kohden vähän ällöttää. Kotimatkalla oli pakko käydä Yogurtlandin kautta vetämässä vähän frozen yogurtia ihan vain sen takia, että saisi valkosipulinmakua vähän pois. Maha oli ihan täynnä, mutta se ei estänyt minua ostamassta jopa lisäannosta ekan annoksen jälkeen. Valkosipulin maku ei kyllä kadonnut mihinkään, vaan maku pysyi suussa vielä kaksi päivää festareiden jälkeenkin...

Olen viimeksi käynyt syömässä frozen yogurtia yli vuosi sitten. Pitäisi käydä ehkä useammin, sillä se on aivan sairaan hyvää! (Ja halpaa.)

Illalla oli vähän etova olo. Osa johtui valkosipulin ja rasvaisen ruoan yliannostuksesta ja osa siitä, että päivä tuli vietettyä suorassa auringonpaisteessa yli 30 asteen kuumuudessa ja liian vähäisellä veden juomisella. Onneksi oli sentään ollut päässä hattu.

Gilroyssa oli porottavan kuuma auringonpaiste. Varjopaikkoja oli tehty joitakin, mutta ne olivat aivan ääriään myöten täynnä koko ajan. Jostain syystä kukaan ei halunnut istua näissä auringonpaisteeseen asetetuissa heinäistuimissa. 

Sauna-asu

Kävin viime viikolla urheilukaupassa ja silmiini osui tälläinen:

Sauna Suit, tyylikäs kokopuku urheiluun. Näyttää vähän siltä kuin olisi vetänyt ylleen jätesäkin, mutta ei kai se haittaa - kukin tyylillään. Sitä paitsi tällä asulla on huimia vaikutuksia: Sheds excess water weight, Keeps muscles warm and limber ja mikä parasta Burns calories.

Paketissa ei sanota, palavatko kalorit jo vain sillä, että vetää tuon asun ylleen, vai pitääkö ihan kunnolla liikkuakin. Mies etukannessa saattaa ainakin jollain mittakaavalla näyttää siltä, että hän urheilisi... Mutta takakannessa vain venytellään.

Noh, ehkä venyttelyssä on hyötyä siitä, että puku pitää lihakset lämpiminä ja vetreinä. Kun eihän täällä niitä saunoja paljon ole, niin ehkä tämä sauna-asu korvaa sitten senkin puutteen.

Ehkä tämän avulla ei myöskään haittaisi niin paljon, vaikka syön niitä irtokarkkeja ja muita, kun tämä polttaa ne muutamat ylimääräiset kalorit... Ei ehkä tarvitsisi bodyattackoidakaan sitten niin kamalasti. Ei muuta kuin puku päälle ja lattialle venyttelemään, niin johan katoavat kalorit kropasta. Kauan eläköön parhaat keksinnöt ikinä! :D