Muir Woods - turistikaaos kaukana luonnon rauhasta

Milloin on hyvä aika lähteä katsomaan suosittua turistikohdetta? Viikonloppuna? Ehkäpä 4th of July viikonloppuna? Kenen tahansa järki ehkä sanoo, ettei todellakaan, myös meidän taisi sanoa, mutta näin me kuitenkin teimme.

Pari viikkoa sitten USA:n itsenäisyyspäivää edeltävänä sunnuntaina, kun kaverini oli vielä vierailemassa luonamme, pakkasimme itsemme autoon aamulla ja suuntasimme matkan kohti Muir Woodsia, kuuluisaa ja suosittua punapuumetsää. Muir Woods sijaitsee San Franciscosta pohjoiseen, noin 100 kilometrin ja 1,5 tunnin ajomatkan päässä meiltä. Kyseessä on National Monument, jota ylläpitää USA:n National Park Service. Punapuita näkee täällä muuallakin, ja aiemmat vieraamme olemme vieneet Big Basin State Parkiin, koska Muir Woodsilla on maine kaameana turistirysänä. Kaverini halusi punapuumetsään, ja ajattelimme mieheni kanssa, että ehkä olisi kiva meidänkin päästä johonkin uuteen paikkaan.

Siitä observatoriomatkasta viisastuneena kaverini istui tällä kertaa takapenkillä, sillä tiesin loppumatkan olevan mutkikasta tietä. Hän istui takana ja oli kuin mikäkin amerikkalainen: söi sipsejä. Pitäähän automatkalla olla snäksit kunnossa.

Aikoi Muir Woodsiin mennä koska tahansa, sinne kannattaa lähteä joko hyvin aikaisin aamulla tai sitten vasta tosi myöhään päivällä. Puisto aukeaa kahdeksalta aamulla, ja kaikkien lukemieni arvostelujen mukaan alimitoitetut parkkialueet täyttyvät tunnin sisällä. Me lähdimme kotoa vähän kahdeksan jälkeen, koska ketään ei kiinnostanut herätä liian aikaisin, ja olimme paikalla hiukan ennen kymmentä. Jos virhe numero yksi oli lähteä 4th of Julya edeltävänä viikonloppuna, virhe numero kaksi oli lähteä tällaiseen aikaan.

Loppumatka oli paitsi mutkikas, myös tolkuttoman sumuinen.

Kaikki kolme (?) pientä parkkialuetta olivat totta kai jo täyttyneet. Jos tilanne on tämä, auto täytyy jättää jonnekin tien varrelle. Lähdimme ajamaan tietä eteenpäin. Taskuparkeissa olevat autot vain jatkuivat ja jatkuivat mutka toisensa jälkeen. Mutkien takia monet kohdat tiessä oli merkitty "No Parking" -kyltein. Meinasi loppua toivo. Lopulta löytyi parkkeerattujen autojen pää. Emme mitanneet autolla, kuinka pitkä matka puistosta oli sinne, minne saimme automme. Koitin käyttää kävelymatkamme aikana yhtä appia, mutta se näyttää aina hivenen liikaa, joten täysin varmoja emme ole, mutta epäilemme, että matka puistoon oli noin 3 kilometriä. Kävelimme tien piennarta noin 40 minuuttia. Mieheni taisi vitsillä mainita liftauksen, ja paluumatkallamme eräs pariskunta todella liftasi ja sai heti kyydin. Olisi siis ehkä kannattanut. Tosin ihmeellisen helposti se kävelymatka kyllä sujui, mitä nyt jotkut autot ajoivat mutkikasta tietä pelottavan kovaa.

Tervetuloa metsään ja luonnon rauhaan. Tältä näytää Muir Woodsin parkkikaaos, kilometrien verran. Sitten erikseen oli vielä se turistibussikaaos.

Kävelymatka autolta puistoon oli jännä, sillä toisella puolella näkyi kirkas sininen taivas, toisella puolella tiheä sumu. Kuvassa siis sumua, ei pilviä.

Sisäänpääsy Muir Woodsiin oli $10/henkilö, mikä on tolkuttomin hinta, johon olen luontopaikoissa törmännyt, kun kyseessä ei ole edes kansallispuisto. Yleensä hinta erinäisiin puistoihin on autokohtainen, mutta Muir Woodsissa jostain syystä henkilökohtainen. Tosin lipputiskin ohi olisi voinut vain kävellä, eikä lippua tarkistettu missään. Homma tuntui siis olevan enemmän sellainen "maksa omantunnon mukaan". Me kiltit suomalaiset maksoimme totta kai. Luonto on sitä paitsi sellainen kohde, jota mielellään rahoittaa. Eihän National Park Service näitä kohteita voi ilman rahaa pitää auki, ja minä arvostan yli kaiken esimerkiksi vessoja, joista löytyy vessapaperit ja saippuat.

Forest voice olisi varmaan hyvä minulle äänihuuliongelmaiselle (tosin kuiskia en saa), mutta harmi vain, että kailotan edelleen aivan liian kovalla äänellä, olin missä olin.

Luin Yelpin arvosteluista, että Muir Woodsin turistikaaos on disneylandimainen, ja sitä se tosiaan oli. Ihmisiä oli niin paljon, että hyvä, että niitä puita näki. Mihinkään ei voinut kunnolla pysähtyä ihastelemaan, kun porukkaa tunki takaa eteenpäin. Kaiken lisäksi metsä on totta kai haluttu tehdä sellaiseksi, että sinne pääsee helposti. Kulkureitti oli siis laudoitettu. Olen esteettömien kulkureittien kannalla totta kai, mutta onhan sellainen aika kaukana aidosta metsäfiiliksestä. Onneksi metsään lähti kuitenkin polkumaisia haikkireittejä, joten menimme sellaiselle.

Tämä kuva valehtelee sen, kuinka rauhallista paikalla oli.

Koska ihmisiä oli paljon, paikalla oli enemmänkin kylttejä muistuttamassa siitä, että ääni voisi olla hiljainen.

Snäksihetki. Amerikassa metsään kuuluu ehdottomasti sipsipussin rapina. ;) En ollut muuten koskaan elämässäni maistanut Doritoksia ennen kuin kaverini osti niitä kaupasta täällä ollessaan. Jäin melkein koukkuun.

En tiedä, miten pitkän reitin kuljimme, mutta kyllä siinä taisi vierehtää pari tuntia. Ruuhkaa oli hiukan vähemmän kuin laudoitetulla reitillä, mutta kuitenkin porukkaa oli välillä niin paljon, että lähinnä ärsytti kulkea siinä jonossa.

Bongaa kuvasta ihmiset.

"Family Power" taisi olla tämän rykelmän edessä olevan kyltin otsikko. Tai jotain sinne päin. Keskellä oleva puu on tuhoutunut metsäpalossa joskus kauan sitten, mutta sen juurista lähtivät kasvamaan nämä muut komeudet. 

Olen nähnyt punapuita kahdessa eri paikassa ennen. (Ks. linkki postauksen alusta.) Punapuut Muir Woodsissa ovat isompia kuin ne, joita olen muualla nähnyt. Suuret puut ovat ehkä syy sille, miksi Muir Woods on niin paljon suosituimpi kuin muut paikat. Toisaalta San Franciscoon meneville turisteille Muir Woods on helpommin saavutettavissa kuin muut metsät, mikä on varmasti suurempi syy.

Puunhalaaja iski taas pitkästä aikaa.

Laudoitetulla reitillä puita ei voinut halailla, koska reitiltä ei saanut poistua, mutta polkumaisella haikkireitillä esteitä halailuun ei ollut. Tosin jos tuhannet ja taas tuhannet halailevat näitä puita, ei se ehkä tee niille kauhean hyvää. En siis välttämättä suosittelisi kellekään tällaista toimintaa.

Itse en ehkä menisi Muir Woodsiin uudestaan. Mitään luonnon rauhaa sieltä ei saa. Onhan se metsä, mutta kyllä se fiilis vähän katoaa sen turistilauman keskellä. Toki ajankohtamme oli älyttömän huono, mutta jos kuulopuheisiin ja nettiarvosteluihin on luottaminen, Muir Woodsissa on aina paljon ruuhkaa ja turisteja. Ja jos ajattelee sitä parkkipaikkatilannetta, niin täytyy kyllä sanoa, ettei reissu ehkä ihan ollut sen arvoista, että kävelee yhteensä 6 kilometriä vain pelkän parkkipaikan takia. Tosin kävelymatka sujui kyllä helposti, ja tulipahan enemmän liikuntaa. Seuraavat vieraat saatamme kyllä kuitenkin viedä taas sinne muualle punapuita katsomaan. Ellei joku nyt välttämättä halua disneylandmetsään. Ehkä joku arkipäivä ei-kesäaikaan voisi olla parempi aika vierailla...?

Kävimme kiipeämässä kaverini kanssa yhdelle pienelle kukkulalle (mieheni ei jaksanut). Sieltä ei näkynyt paljon mitään, mutta kirkas taivas aukeni sumun keskeltä, kun pääsi ylös saakka.

Kaliforniassa on vielä vettä joessa tähän aikaan vuodesta. Hädintuskin.

Löydä kuvasta metsäneläin.

Tunnetuin turistivalokuva Muir Woodsista taitaa olla se, kun ihmiset ajavat autolla ison punapuun rungon lävitse. Punapuut ovat todellakin isoja, ja ainakin yksi puu tuolla on niin paksu, että runkoon on saatu auton mentävä reikä. En kyllä tiedä, miksi maailmassa siihen on sellainen aukko tehty. En muistanut puun olemassaoloa etukäteen, ja paikan päällä emme tienneet emmekä nähneet, missä se puu on. Emmekä kyllä etsineetkään. Muir Woodsissa ei todellakaan ollut nettiä eikä edes kännykkäkenttää, joten googlettamaan ei pystynyt. Puu vähän kuin unohtuikin siinä kaaoksessa, joten emme käyneet edes kysymässä infotiskiltä. Aikamoinen kokemus jäi nyt siis välistä. Syy mennä uudelleen? Ehkei. (Edit 25.7.2016: Jaa, ilmeisesti kyseinen puu ei olekaan Muir Woodsissa?!)

Cheesecake Factoryn juustokakku kuuluu olennaisesti metsäpostaukseen. Paluumatkalla kinastelimme siitä, mihin menemme syömään. Olimme päässeet kompromissiin ja olimme ajaneet jo hetken ja minä olin melkein unessa. Kuin kohtalosta raotin vähän silmiäni ja näin tien vieressä olevan kauppakeskuksen pihalla Cheesecake Factoryn kyltin. Pakko päästä! Kaverini kertoi myöskin olleensa unessa ja oli havahtunut hätkähtäen siihen, kun autossa kuului kiljahdukseni "Cheesecake Factory!". Ruoka paikassa on aika jenkkimoskaa, mutta nuo juustokakut, ai että... Pitihän kaverini viedä niitä maistamaan. 

Onko joku muu käynyt Muir Woodsissa ja mitkä olivat kokemukset ihmispaljoudesta?