Lick Observatory - matkapahoinvoijan painajainen

Kävimme tällä viikolla Lick Observatoryssa, koska kaverini oli bongannut sen ja halusi mennä käymään. Observatorio on kuulunut minunkin to do -listaan pitkän aikaan, sillä näen sen useasti kaukana kukkuloiden huipulla motarilla ajaessani ja koska se löytyy myös 100 Things to do in San Jose Before You Die -kirjasta. En kuitenkaan aiemmin ole saanut aikaiseksi käydä, mutta nyt voin onneksi ruksata yli tämän kohteen.

Observatorio kuvattuna matkan varrelta, joskaan tämä kuva ei todellakaan ole minun ottamani. Eikä tähän aikaan vuodesta ole noin vihreää, vaan ainoastaan kuivan keltaista. Kuvan lähde observatorion Wikipedia-sivulta, kuvan ottanut Sean O'Flaherty.

Ja uudelleen en muuten ole menossa. Hyi että mikä matka! Observatorio sijaitsee Mount Hamiltonin huipulla 1283 metrin korkeudessa, joten olihan sinne matkaa Piilaakson pohjalta. Mieheni ajoi ja halusin kaverini näkevän maisemia, joten menin itse takapenkille. En muistanut, että mutkittelevat kukkulatiet aiheuttavat minulle usein hieman huonon olon. Olin jo ennen puoltaväliä huonovointinen. Ei nyt sentään kunnolla oksettanut, mutta teki erittäin pahaa. Matka observatoriolle kesti reilusti yli tunnin ja siitä suurin osa meni kukkuloilla mutkikkailla pikkuteillä. Loppua kohden minulla oli melkein kyyneleet silmissä. Eikö tämä mutkikkuus lopu koskaan?!

Siellä se mutkitteleva tie menee. Minun piti istua autossa pää käsissä ainakin viisi minuuttia ajomatkan jälkeen ja tasoittaa oloa ennen kuin pystyin kävelemään ja katsomaan maisemia. Tuolla kaukana usvan keskellä on Piilaakso, joka ei valitettavasti tuona päivänä näkynyt usvan takia.

Ennen vanhaan turistit tulivat hevoskärryillä. Aiheuttaisikohan sellainen enemmän vai vähemmän pahoinvointia...?

Lick-observatorio on edelleen aktiivisessa toiminnassa ja se toimii University of Californian alaisuudessa. Nytkin, kun olimme siellä, oli meneillään jonkinlainen "tähtitieteilijöiden kokous". Mount Hamiltonin huipulla keskimäärin 300 yötä vuodessa on kirkkaita, joten hyvä paikka observatoriolle. Visitor Center sulkeutuu viideltä päivällä, joten tähtiä ei valitettavasti pääse katselemaan, ellei observatoriolla satu olemaan jotain spesiaalitilaisuutta.

Yksi suunta.

Toinen suunta.

Me olimme paikalla puolta tuntia ennen sulkemisaikaa, joten aikaa ei ollut paljon. Eipä siellä kyllä paljon nähtävääkään ollut. Pääsimme näkemään lahjatavarakaupan, näyttelyn ja kaksi suurta teleskooppia, joista toinen oli ilmeisesti maailman toiseksi suurin teleskooppi. Meidän lisäksemme paikalla oli yksi moottoripyöräpariskunta nopeasti kääntymässä sekä neljän hengen seurue, joka tuli paikalle vielä myöhempään kuin me. Rauhassa sai siis olla.

Maailman toiseksi suurin teleskooppi? Tämä ei ole enää tutkimuskäytössä, mutta muutoin kyllä käytettävissä.

Toinen teleskooppi, joka sijaitsi alla olevassa kupolissa.

Tänne sisään oli pääsy. Menimme sisään kello 4:55pm ja paikka sulkeutui kello 5:00pm. Viisi minuuttia riitti hyvin, kun ei mielenkiintoakaan olisi riittänyt montaa minuuttia pidempään.

Näkymät Piilaaksoon olisivat varmaan hienot, mutta laakson yllä lepäsi pieni usva, joten ei näkynyt. Sen sijaan keltaisia kukkuloita näkyi ja paljon.

Tervetuloa Kaliforniaan.

Vähän vihreääkin sentään näkyy, kun kasvusto on erilaista.

Observatoriolla ei saa lennettää droneja.

Paluumatkalla istuin suosiolla etupenkille, mutta silti tuli hiukan paha olo. Huonovointisuus jatkui iltaan ja yöhön saakka. Ei siis ole minun paikkani tuo Lick Observatory. Ehkä jos ajaisin itse, tosin sitten saattaisi olla suurempia ongelmia kuin pahoinvointi, sillä tie oli paikkapaikoin niin kapea ja reuna niin olematon, että pienikin väärä liike olisi suistanut auton rinnettä alas...

1283 metrin korkeudessa oli muuten paahtavan kuuma!

Huvittavasti 100 Things to do in San Jose Before You Die -kirja luettelee tämän observatorion hyvien treffipaikkojen listaukseen. Note to self: Älä vie matkapahoinvointiin altista ihmistä treffeille paikkaan, jonne johtaa mutkikas tie. Tai älä ainakaan odota, että treffit olisivat loistomenestys.