torstai 10. syyskuuta 2015

Lyhyitä fiiliksiä

Päivän paras hetki tänään: Kun ajelin aamulla kello seitsemän kotiin 5:45AM bodyattack-tunniltani ja kun sain nauttia aivan uskomattoman siististä auringonnoususta. Aurinko nousi hehkuvan oranssina mollukkana kukkuloiden takaa. Todella hieno. Olen jo muutaman kerran ajellut tuolta tunnilta kotiin, mutta aurinko on aina ollut noustessaan tylsän tavallinen. Täällä on ollut tällä viikolla järkyttävä helleaalto (noin 35 astetta joka päivä!), ehkä se jotenkin vaikuttaa tähän auringonnousuun
Kyllä, tämä kuva on nyt kerrankin otettu autoa ajaessa. Aiai. Olisinpa ollut jossain paremmassa paikassa ja kunnon kameran kanssa, niin olisi saanut upeita kuvia. Oli ihana päristellä motaria pitkin (varsinkin, kun ruuhka oli toiseen suuntaan) ja nauttia nousevasta auringosta.
Maanantaina täällä oli Labor Day, joka virallisesti aloittaa syksyn. Ja kun syksy kerta on alkanut, niin minä päätin ostaa toppaliivin, oli helleaalto tai ei. :D En ole käyttänyt toppaliivejä sitten ala-asteen, mutta nyt odotan kovasti sitä, että pääsen vetämään sellaisen päälle. Toppalivii ja flipflopit - asu Kalifornian syksyyn (ja varmaan talveenkin).
Uniqlo, japanilainen ketjuvaatekauppa, palvelee hyvin toppa-asuasioissa: löytyy kevyttoppatakkia ja -liiviä joka lähtöön jokaisessa värissä. Näihinhän ne aasialaiset täällä pukeutuvat, osa vetää sellaisen päälle varmaan ihan näillä näppäimillä, vaikka ulkona on vähintään 25 astetta. Näköjään minä kuulun nyt samaan porukkaan. Tosin en ehkä ihan vielä ota omaa liiviäni käyttöön... Paitsi ehkä torstaiaamuisin ennen sitä 5:45am-tuntia. 

Päivän toiseksi paras hetki: tuoreilla viikunoilla herkuttelu. Tutullani kasvaa kotipihallaan kaikenmaailman hedelmiä, ja tällä hetkellä viikunapuu sylkee kypsiä viikunoita kuulemma kovaan tahtiin. Olen saanut jo kasapäin tuoreita viikunoita sekä myös tuttuni itse tekemää viikunahilloa, joka piristää aamupuuroa mukavasti. Parasta! Kiitos paljon, Tiina!
Tuoreita viikunoita, suoraan pihamaan puusta. Ei tosin oman pihamaan.
En tiedä, olenko Suomessa oikein koskaan syönyt viikunoita missään muodossa, mutta en ainakaan tuoreena. Täällä olen löytänyt viikunapatukat (fig bar), ja nyt olen saanut tilaisuuden herkutella myös täysin tuoreilla viikunoilla, suoraan toisen kotipihalta. Olen muuten vähän kateellinen, kun ihmisillä kasvaa täällä kotipihalla kaikenmaailman sitruunoita, limejä, viikunoita, mandariineja, appelsiineja, avokadoja ja ties-mitä. Joillakin on myös parvekkeella esimerkiksi pieni sitruunoiden tai limejen tuottaja. Meillä ei ole mitään, koska meidän parvekkeelle ei kauheasti osu muuta kuin aamuaurinko. Mutta toisaalta kuulemma on aika homma siinä, kun nämä puut puskevat näitä hedelmiä koko ajan kilotolkulla ja niistä hedelmistä pitää jotenkin hankkiutua eroon. Eli en sitten tiedä, onko syytä olla kateellinen. Etenkään kun en todellakaan ole mikään viherpeukalo (ja siksi en ole edes vaivautunut yrittämään parvekekasvatusta).

Viikon hauska hetki: Kun vihdoin ja viimein uskaltauduin vetämään bodyattackin ohjaustunnilleni jalkaani Les Millsin sortsit (jotka ovat hävyttömän lyhyet eivätkä siis kovin imartelevat, mutta onneksi täällä kaikki kukat saavat kukkia haluamallaan tavalla, eivätkä nämä pukeutumisjutut ole niin justiinsa) ja kun salin käytäviä pitkin kävellessäni vastaantuleva asiakas kommentoi iloisesti: "Like a soccer player!" Jalkapallo ei todellakaan kuulu lempilajeihini, ja itsehän kuvittelin näyttäväni todella bodyattackmaiselta, mutta kieltämättä tämä asu muistuttaa vähän jalkapallosta, varsinkin kun tuo paita oli minulla silloin toisinpäin (se on kääntöpaita) ja toinen puoli on valkoinen:
Tämä asu on kenkiä lukuunottamatta täysin samanlainen kuin on päällä niillä, jotka vetävät attackin 90-ohjelman Les Millsin videolla. Reebokin nettikaupasta sai ostettua tämän asun, mutta ei valitettavasti videon vetäjien kuntoa, kroppia, tekniikkaa tai energisyyttä. Minä muuten usein pilkkaan vähän vitsillä miestäni, jolla on suurin piirtein joka päivä päällään t-paita, jossa on hänen työpaikkansa logo sekä edessä että takana. Olen sanonut, etten käsitä, miksi työpaikan logoa pitää kanniskella joka päivä, ja sitä paitsi mielestäni hänellä olisi hienompiakin paitoja. Nooh, hän on tässä viime aikoina tutkaillut näitä lukuisia Les Mills -vaatteita, joita olen vetänyt ylleni, ja totesi tässä asuni nähtyään, että "Sulla ei oo kyllä varaa sanoa mitään mun vaatteista noiden logojen kanssa. Sä oot ihan kävelevä Les Millsin mainos." Osui ja upposi, haha. :D
Tällä viikolla on tullut taas liikuttua melkein jopa liikaa, kun omien ohjaustuntieni lisäksi olen harjoitellut uutta bodyattack 90-ohjelmaa kotimme salilla. Tämän päivän ei-niin-paras hetki liittyykin liikuntaan: Kun reiteen sattuu niin pahasti, että pumppitunnilla jo alkulämmittelyssä tuntuu pahalta ja kun edessä on vielä koko tunti kovien kyykky- ja askelkyykkybiisien kanssa ja kun pitäisi edustaa täydellistä roolimallitekniikkaa... Ja kun edessä on vielä toinenkin tunti illalla. Ei hyvä.
Muutamasta Les Millsin vaatteesta löytyy sisäpuolelta hauskoja tekstejä. Olen kyllä aika varma, että kipu reidessä ei ole tekosyy, vaan oikeasti merkki siitä, ettei pitäisi pumppailla niin paljoa.
Huomenna on onneksi lepopäivä. Tai ei ohjaustunteja ainakaan. Ehkä pitää pysytellä pois myös kotisalilta, vaikka toisaalta attackin 90-ohjelmaa pitäisi treenailla - ja sitä paitsi se on aivan paras ohjelma!! :D (En tiedä, onko se tullut käyttöön saleille jo Suomessa. Täällä otetaan käyttöön lokakuun alussa niissä paikoissa, joissa vedän tuntejani.)
Kävin tiistaina illalla kavereiden kanssa dinnerillä. Söimme Capital Clubilla, joka on yksityisklubi (johon kaverini kuuluu) ja jolla on terassi 17. kerroksessa. Hienot näkymät ilta-auringossa San Josen ylle.

6 kommenttia:

  1. Myös täällä Losissa on tolkuttoman kuuma, me kun vielä asutaan täällä laaksossa. Lohduttaudun sillä, ettei minun tarvitse päivän aikana poistua ilmastoidusta asunnosta jos en halua. Valitettavasti öisinkin elohopea jää noin +30 asteeseen, joten koiran iltalenkit ollaan myös menty arktisen koirarodun tahtiin, eli hitaasti läähätellen.

    Ja ei kannata itseään riehuessa rikkoa, siitä ei seuraa mitään hyvää. Keho kaipaa myös rehellistä lepoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, siellä SoCalissa varmaan vasta kuuma onkin! Mäkin oon käyttänyt vähän samaa taktiikkaa siinä, että pysyttelen vain sisätiloissa ja lähinnä tyyliin kävelen autolle ja takaisin. Ja sit oon ihan, että whaat, miten täällä on näin KUUMA. :D

      Ja jepjep, ei tosiaan pidä riehua liikaa. Yritän muistutella tässä itselleni, että jää ura muuten lyhyeksi. :/

      Poista
  2. Ne voi olla noi sun polvisukat, jotka saa sinut näyttämään jalkapalloilijalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kieltämättä! Mutta kyllä nyt kompressiosukat tarvii olla! :)

      Poista
  3. Mä muuten näin tänään koulun pihalla yhden aasialaistytön aamulla toppatakki päällä.

    Hyvä, että viikunat maistuu! Meillä käy puutarhuri, joten ei niitä hedelmäpuita varten tarvitse olla viherpeukalo. Sen sijaan luovia hedelmänkäyttötapoja pitää keksiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä aamuisin on aika kylmä. Tosin ei tässä helleaallossa...

      Just söin tässä taas kasan viikunoita iltapalan kanssa. Ai että! :)

      Poista