lauantai 19. syyskuuta 2015

Half Moon Bay ja sen downtown

Olen käynyt muutamia kertoja rannikkokaupunki Half Moon Bayssa, joka on noin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Olen kuitenkin keskittynyt siellä vain rantaan ja satama-alueeseen, enkä ole koskaan käynyt sen downtownissa. Eilen perjantaina vein äitini Tyynenmeren rannalle, ja hän halusi tsekata myös Half Moon Bayn downtownin. Tässä muutamia kuvia eiliseltä.
Poplar Beach Half Moon Bayssa. Olemme äitini kanssa molemmat meri-ihmisiä - meren ääni on jotain maailman parasta! -, ja äitini ihastui tähän rannikkoon aivan totaalisesti.
Olihan sitä pakko kävellä hiekalla paljain jaloin. Rannalla ei ollut mikään erityisen lämmin, koska siellä tuuli, muttei kovin kylmäkään, sillä lämpöä oli kuitenkin jotain 20 astetta. Huppari kyllä pysyi tiukasti minun ylläni.
Äitini halusi kastella varpaansa Tyyneen valtamereen. Minunkin sitten piti. Olen koskenut tuohon meriveteen täällä asuessa vain silloin, kun kävin surffaamassa. Olihan se kylmää, mutta kyllä siinä nyt kahlasi hetken. Varoittelin äitiäni siitä, että isot aallot voivat yllättää, mutta minä olin lopulta se, jonka farkut olivat sääriä myöten märät.
Half Moon Bayn downtown yllätti todella positiivisesti. Lyhyt kadunpätkähän se on - aivan kuten kaikissa pikkukaupungeissa täällä - mutta siellä on useita symppiksiä pikkuputiikkeja ja muutama kivan näköinen kahvila. En tiedä, miksen ole aiemmin eksynyt sinne.
Downtownissa.
Hieno seinämaalaus.
City Hall.
Taas kahvila, jossa oli oikeat kahvikupit ja lautaset, eikä kertakäyttökamoja! Ihanaa!
Kävimme mieheni kanssa viime lokakuussa Half Moon Bayssa katsomassa kurpitsoja Halloweenin aikaan. Halloween-kamat ilmestyivät täällä joihinkin kauppoihin jo elokuussa, ja Half Moon Bayssakin vaikutti olevan kurpitsavillitys jo täydessä tohinassa. Muutama kurpitsafarmi oli auki, ja bongasin jopa yhden avatun, lapsille tarkoitetun kauhutalon.
Kurpitsakoristeluja kadulla.
Tuntuu, että vähän ollaan ajoissa liikenteessä kurpitsajuttujen kanssa, mutta toisaalta eihän siihen Halloweeniin nyt niin pitkä aika enää ole.
Eräässä kaupassa oli hauska t-paita.
Kävimme vähän pällistelemässä myös satama-alueella, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että Half Moon Bayn downtown on satamaa mukavampi paikka pällistellä (vaikka eihän niitä nyt voi verrata keskenään). Kiva, kun äitini to do -listassa on paikkoja, joissa en itse ole koskaan käynyt. Suustani onkin kuultu tässä mm. "Ei täällä kyllä sit oo mitään. Eiku jaa kato, täällä onkin tällänen, onpa kiva." Haha.
Satama-alueella eli Pillar Point Harborissa. Iltapäivällä laiturilla oli paljon miehiä kalastamassa. Meitä kiinnosti kuitenkin enemmän meressä uiskentelevat sea lionit.
Piti käydä ostamassa salt water taffyyta, jota myydään monissa rannikkokaupungeissa, mutta toki myös sisämaassa karkkikaupoissa. Veruke oli vähän kuin se, ettei äitini ole koskaan maistanut tällaisia, mutta eihän hän pahemmin välitä karkista, joten popsin näitä sitten hyvin mielin yksinäni. 
Menomatka Half Moon Bayhin kesti meiltä kotoa puolenpäivän aikoihin vähän alle tunnin. Takaisin päin tultaessa, perjantai-iltapäivän ruuhkassa, matkaan menikin sitten 1 tunti 45 minuuttia. Onneksi äitini saa kokea tämän ruuhkapuolenkin tästä elämästä Bay Arealla.
Half Moon Bayn downtownissa yhden kaupan ulko-oven yläpuolella oli hauska teksti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti