Mission Peak Regional Park ja polviongelmat

Tuossa loman aikana muodostin ääneen tällaisen kysymyksen miehelleni: "Mikäs loma se olikaan, kun me silloin käytiin katsomassa niitä merinorsuja?" Öh, ei se mikään loma ollut. Ihan tavallinen viikonloppu vain. En tiedä, johtuiko siitä epämääräisestä vanhaan kotiini kohdistuvasta koti-ikävästä vai hävinneestä aikakäsityksestäni vaiko kenties siitä, etten käy nyt töissä, mutta minulla oli pieniä vaikeuksia erottaa arki lomasta.

Jonkin aikaa piti myös tuossa viikonloppuna miettiä, mitä me yleensä ollaan tehty viikonloppuisin, vaikka tuon merinorsukysymyksen vääristyneisyyden tajuttuani vastauksen tähän olisi pitänyt olla aika selkeä. Nopeasti kuitenkin muistin kasvaneen ulkoiluinnostukseni, ja halusin sitten heti lähteä haikkailemaan. (Tämä termi hiking on kyllä aika huvittava. Täällä voi oikeasti vakavalla naamalla väittää käyvänsä haikkaamassa, jos vähän kävelee muutaman kilometrin jossain kuivan kukkulan kupeessa. :D) Menimme Fremont-kaupungissa sijaitsevaan Mission Peak Regional Parkkiin. Tässä puistossa pääsee kipuamaan Mission Peakin huipulle, joten tällä kertaa haikkaus kävi ihan oikeasti urheilusta. Tosin Mission Peakin huippu on vain noin 760 metrin korkeudessa. Tai siis minä sanon jostain syystä "vain" - mies ihmetteli, onko se noinkin korkealla.

Ulkoilureitin alussa oleva kyltti. Vain amerikkalainen tarvitsee kyltin kertomaan, ettei ulkoilemaan kannata lähteä korkkareissa?

Koko tuota 750 metriä ei kuitenkaan kävelty, koska puiston parkkipaikka on jo hiukan korkealla. Reitti parkkipaikalta huipulle oli 5 kilometriä pitkä ja vei meiltä aikaa 1h 20min, kun kävelimme niin hitaasti, että sporttisimmat menivät ohi. Nousua oli ihan tuntuvasti, vaikka tie kiemurtelikin. Meitä vastaan tuli kuitenkin lapsia, yksi vanhus ja monia ihmisiä lastenrattaiden kanssa, joten ehkä en kuitenkaan kutsu tätä lenkkiä "kunnon urheilusuoritukseksi". Paitsi että oli se ylös kävely oikeasti ihan hyvä treeni, etenkin näin kun on pitänyt taukoa liikunnasta. Ehkä ne lapset eivät olleet menneet huipulle saakka. ;)

Näkymät matkan varrelta viereisille kukkuloille. 

Matka ylös oli maisemien kannalta todella tylsä, koska tien varrella ei ollut mitään muuta kuin kuivaa mäkeä. Näkymät ylhäältä olivat kivat, tosin aika lailla samanlaiset kuin muistakin vastaavista paikoista. Hiukan hassua oli se, että huipulla oli tolppa, jonka kanssa ihmiset poseerasivat ja ottivat valokuvia sellaisessa kunnon huipun valloitus -meiningissä. Kyseessä nyt kuitenkin on vain 760 metriä, ei mikään Mount Everest siis. Mietimmekin, onko tällä tolpalla jokin muu merkitys. Joka tapauksessa itsekin piti sitten poseerata sen tolpan kanssa, haha.

Ja samat näkymät huipulta.

Polveni kipeytyivät jälleen tästä 10 kilometrin lenkistä. Itse asiassa polveni ovat oireilleet aina välillä, vaikka olisin ollut kotona ja makoillut koko päivän. Tällä hetkellä olen ottanut totaalisen fuck this shit -asenteen, ja tänään kävin pitkästä aikaa ryhmäliikuntatunnilla. Koska oikeasti, mitä se tauko muka auttoi? Ei mitään. Jos näitä muutamia satunnaisia ulkoilukertoja ja muutamaa salikertaa (jossa en ole tehnyt mitään polvia kuormittavaa) ei oteta lukuun, olen pitänyt taukoa liikunnasta 9 viikkoa! Jos tauoksi lasketaan myös heinäkuu, jolloin kävin vain kolmella tunnilla, taukoa on ollut yli 13 viikkoa.

Näkymät Fremontiin ja San Franciscon lahden alkuosaan sekä huipulle johtavaan hiekkatiehen.

Epäilenkin nyt, että reisilihasten jumitus heijastuu polviin ja aiheuttaa polvikipua (itsediagnosointi on muuten vaarallista, enkä suosittele sitä kenellekään; tämänkin oman teoriani olen esittänyt eräälle hierojalle). Olen äärimmäisen tunnollinen venyttelijä silloin, kun liikun. Mutta jos en liiku, en myöskään venyttele, vaikka urheilualan ammattilaiset paasaavatkin liikuntataukojen aikana tapahtuvan lihashuollon perään. Syksyn taidankin nyt siis viettää venytellen ja foam rollereideni kanssa lattialla maaten. Hierontakin voisi ehkä olla kova juttu.

Misson Peak Parkissa näkyi paljon eläimiä laiduntamassa.

Olin muuten järkyttynyt, kun palasin tämän pitkän tauon jälkeen liikuntatunnille. Kummallisesti olin ehtinyt unohtaa, minkälainen meininki täällä on näillä tunneilla ja salilla. Tuntuu siltä kuin eläisin osan niistä keväällä kohtaamistani kulttuurishokeista uudelleen. Toisaalta onpahan hyvä virkistää muistia, koska se kuntosalia koskeva blogipostaus on yhä työn alla. :)