Loma Havaijilla osa 2: Big Islandin pohjoisen kaupungit Waimea, Honoka'a ja Hawi

Konasta pohjoiseen voi ajaa joko aivan länsirannikkoa pitkin tai sitten sisämaassa menevää tietä pitkin. Me lähdimme tutkimaan saaren pohjoisia osia sisämaan reitin kautta. Tämä tie kiertää koko saaren ja on nimeltään Hawaii Belt Road tai Mamalahoa Highway. Konasta pohjoiseen lähdettäessä reitti oli mielestämme aika tylsä. Ensin on vain kuivunutta laavaa ja sen jälkeen avaraa peltomaisemaa tai mäkiä. Mitään metsiä tai erityisen vihreää luontoa ei alussa ollut.

Kuivunutta laavaa riitti.

Tieltä aukeaa näkymät tulivuorille, jotka tosin eivät näyttäneet ollenkaan siltä kuin tulivuoret kuvitelmissani näyttävät. Ne olivat vain mäkiä. Kirkkaalla säällä tieltä näkyi kuitenkin hienosti korkeimman tulivuoren, Mauna Kean, huipulle.

Tien vierellä syöviä elukoita, mitä lienee ovatkaan, ja taustalla Mauna Kea. Liikkuvasta autosta napattu kuva, joten laatu on mitä on...

Hawaii Belt Road on pieni tie, vain 1 kaista/suunta. Olemme tottuneet Kaliforniassa siihen, että ajomatkat voivat olla pitkiä. Nyt kuitenkin huomasimme, että pienellä tiellä jo puolen tunnin ajo alkoi puuduttaa, vaikka Piilaaksossa freewaylla voimme huristella 45 minuuttia ja silti pitää matkaa "ihan lyhyenä". Puutuminen tuli siitäkin huolimatta, että laava- ja peltonäkymät havaijilaiselta pikkutieltä ovat huomattavasti mielenkiintoisemmat kuin näkymät motareilta.

Maisema Hawaii Belt Roadilla muuttui kuitenkin vihreämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi, kun aloimme lähestyä Waimea-nimistä kaupunkia. USA:n postitoimisto käyttää Waimeasta nimeä Kamuela, koska Havaijin osavaltiossa on kaksi muutakin Waimea-nimistä paikkaa. Jostain syystä tuntuu, että Havaijilla on hirveästi samannimisiä paikkoja. Mistä lienee mielikuvituksen puutteesta ovat kärsineet.

Waimea sijaitsee 2600 jalan eli noin 790 metrin korkeudessa tulivuorten välissä. Sää siellä on usein sumuista ja hiukan sateista. Nytkin siellä tihkutti hieman, tosin en ole varma, tuliko tihku sateesta vai kaupungin yllä lepäävästä sumusta. Kaupungissa kukoistaa paniolo-kulttuuri eli havaijilainen cowboy -kulttuuri, mutta me emme nähneet läpikulkumatkallamme mitään erityistä tähän kulttuuriin viittaavaa. Ellei oteta lukuun näitä hassuja stop-merkkejä, joissa stop-sanan sijasta lukee jotain ihan muuta:

Waimealainen stop-merkki.

Waimean suurimmat nähtävyydet ovat suuria maatiloja. Waimeassa ja sen ympäristössä sijaitsee esimerkiksi Parker Ranch, joka on ilmeisesti yksi Yhdysvaltojen suurimmista yksityisomistuksessa olevista rancheista. Me kävimme vähän ajelemassa Parker Ranchin ympäristössä, mutta ei siellä ollut oikein mitään. Emme varmaan osuneet siihen pahimpaan turistikeskittymään, mikä maatilalta totta kai löytyy.

Maatilamaisemia. Olimme korkealla ja niin olivat pilvetkin.

Me pysähdyimme Waimeassa vessaan ja syömään hiukan välipalaa. Waimea vaikutti pieneltä tuppukylältä, mutta ilmeisesti sieltä löytyy paljon laadukkaita ravintoloita. Me olimme liikkeellä aamulla, joten monet paikat olivat edelleen kiinni. Vessa ja pieni välipala löytyi totta kai mistäs muualtakaan kuin Starbucksista! Aivan sama missä päin Amerikkaa on, Starbucksissa näyttää ilmeisesti aina samanlaiselta: ihmiset istuvat kahviensa ja MacBookkiensa kanssa.

Me ajoimme Waimeaan Konasta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla suuntasimme Waimeasta koilliseen ja ajoimme pätkän vanhaa Mamalahoa Highwayta, jossa maisema oli huomattavasti rehevämpää, vihreämpää ja mäkisempää kuin uudella Hawaii Belt Roadilla / Mamalahoa Highwaylla. Tie vei lopulta pieneen kaupunkiin nimeltä Honoka'a. Sieltä löytyi turistin pahin painajainen eli ravintola, jossa ei ole vessaa. :D Työntekijä opasti käyttämään viereisen rakennuksen vessaa. Tämä viereinen rakennus oli jokin virasto. Normaalisti ei tulisi mieleenkään etsiä vessaa jostain virastosta, mutta raflan työntekijä vakuutti, että sinne voi mennä. Kuikuilimme pelokkaina hiukan viraston ovelta, jolloin heti joku työntekijä viittoili meitä sisemmäs ja pyydettäessä näytti vessat. Rentoa meininkiä siis!

Honoka'aan teatteri. (Hmm, mitenköhän ne oikeinkirjoitusasiat tällaisen kaupungin nimen kanssa menevät, haha?) Vieressä Bank of Hawai'i.

Itse asiassa tällaisia ravintoloita, joissa ei ole vessaa, kohtasimme Havaijilla useamminkin. Meininki oli vähän kuin Vietnamissa. :D Joissakin paikoissa ei ollut vessaa, eikä mitään neuvoa helpotuksen löytämiseksi annettu. Parissa paikassa vessa oli jossain ulkona. Yhdessä paikassa oli ihan bajamaja. Useassa paikassa vessa oli jossain tyyliin "across the street" jonkun kaupan/viraston/random-paikan tiloissa.

Toisella kerralla, kun käytimme Waimeaa ohiajamiseen, jatkoimme matkaa pohjoiseen Kohala-tulivuoren lävitse menevälle Kohala Mountain Roadille. Niistä viidestä tulivuoresta, jotka ovat luoneet Big Islandin, Kohala on vanhin. Käsittääkseni se luokitellaan nukkuvaksi tulivuoreksi, vaikkei se ole mitään ikuisuuksiin tehnytkään. Matkaopaskirja kehotti olemaan tööttäilemättä, jottei nukkuva tulivuori herää. :)

Maisemia Kohalan vuoristotieltä.

Kohalalla menevä vuoristotie nousee ainakin kilometrin korkeuteen. Maisema on mäkistä ja todella vihreää. Matkan varrella on paljon maatiloja, ja näimme ainakin lampaita, lehmiä ja sonneja.

Big Islandin luonnon monimuotoisuus kyllä hämmensi, vaikka olinkin lukenut siitä etukäteen. Muutaman tunnin aikana ajoimme Konasta laavan ja peltojen lävitse tulivuorten väliin Waimean sumuisiin ja vihertäviin maastoihin ja sieltä edelleen kilometrin korkeuteen tulivuoren rinteillä sijaitsevien maatilojen luokse. Vuoristotieltä avautuivat hienot näkymät, mutta valitettavasti kännykällä räpsäisty kuva ei tee maisemalle oikeutta.

Big Islandin länsirannikkoa. Tästä näkee, ettei tuolla sisämaassa oikeastikaan ole yhtään mitään.

Kohala Mountain Roadin pohjoispäästä tulee kaupunki nimeltä Hawi. Nämä Big Islandin pienet kaupungit ovat kaikki aika samanlaisia: yksi selkeä pääkatu ja sitten ne asuinalueet. Saaren pitkät päätiet kulkevat yleensä pikkukaupunkien keskustan lävitse. Kritisoin ensin Big Islandin länsipuolen pieniä pääteitä, koska niiden varrella ei ole yhtään mitään. Loppujen lopuksi ajateltuna tiet kuitenkin kulkivat jokaisen kaupungin lävitse, joten ajomatkalla tuli yleensä nähtyä kaikki mahdolliset pikkukylät. Ja joitakin asuinalueitakin, jos kävi heittämässä pienen kiertotien. Me kävimme muutaman kerran. Talot ovat suurimmaksi osaksi pieniä taloja, mies kuvasi osan näyttävän jopa suomalaisen silmään pelkältä mökiltä. Mutta amerikkalainen arkkitehtuuri nyt on välillä vähän ränskää, ihan täällä mainlandillakin (joksi Yhdysvaltojen mannerta Havaijilla kutsutaan), ainakin Kaliforniassa.

Hawin pääkadulla.

Koska ajoimme paljon, emme voineet olla kiinnittämättä huomiota siihen, että suurin osa autoista Big Islandilla oli pick-uppeja eli avolavoja. Jos ei ollut avolavaa, auto oli jonkinlainen elämääkin suurempi maasturi. Näimme joitain aivan uskomattoman isoja maastureita! Ja yleensä ne avolavatkin olivat isoja. Ajoimme yhtenä viikonloppuna erään asuinalueen lävitse, ja lähes kaikkien talojen pihoissa oli pick-up sekä jokin toinen auto (yleensä sekin iso). Mutta totta kai kunnon maasturit ja nelivetoautot ovat Big Islandilla oikeasti ihan tarpeen. Jenkithän nyt muutoinkin rakastavat isoja autoja ja avolavoja, vaikka täällä Piilaaksossa sellaisia ei usein näy.

Havaijilla avolavan lavalla myös kuljetetaan ihmisiä ihan tyytyväisenä. Tätä tyyliä näkyi koko ajan. Todella turvallista. Yleensä kyydissä oli mies, jolla ei ollut paitaa. Letkeä havajilaismeininki siis. Ei puuttunut kuin lei kaulasta! ;) Havaijilla ei muuten ole kypäräpakkoa, eikä kukaan mopolla tai skootterilla ajava kypärää käyttänyt. Moottoripyöräilijöistä joku käytti, joku ei.

Kohalan vuoristotieltä siintävä meri.

Big Islandin pohjoisosassa sijaitsevat ehkä upeimmat saaren luontopaikat: Waipi'on ja Pololun laaksot. Valitettavasti olen kuitenkin nyt sen verran kipeä, etten saa aikaiseksi kirjoitettua niistä kunnolla mitään, joten jääköön ne seuraavaan kertaan.