tiistai 21. maaliskuuta 2017

Aamupäiväkävelyllä

Ensimmäisen vuoden aikana täällä asuessa kävin jonkun verran kävelylenkeillä kotimme ympäristössä. Sitten se jäi, kun jumppatunnit alkoivat viedä enemmän aikaani ja energiaani. Koska kävely ei tosiaan ole mikään lempilajini, en ole enää ensimmäisen vuoden jälkeen pahemmin käynyt lenkeillä missään lähiympäristössä. Jos haluan kävelemään, lähden mieluummin täkäläisittäin ja suomalaisittain sanottuna haikkaamaan eli kävelemään luontoon ja kukkuloille. Nyt, kun en saa jumpata ja kun selkäni ei tykkää mäkisestä maastosta, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hankkia kevyttä liikuntaa kävelemällä.

Eilen aamupäivällä ei vielä satanut, joten ei muuta kuin vaatteet niskaan ja menoksi. Korvissa soi bodyattack-musiikki, mutta vauhtini oli rauhallinen ja leppoisa. Oli kuin olikin ihan kiva tunnin kävelylenkki!
Maaseutua eli North San Joseta.
Appelsiini(?)puutarha, vajaa pari kilometriä meiltä.

Appelsiineja ei parane lähteä poimimaan, sillä nurkilla on isoja kylttejä "Private Property. No Trespassing.".
Puut kukoistavat osa 1.
Osa 2.
Jostain syystä appelsiinipuutarhan luona on myös kaktuksia. Hmm...
Vuosi sitten kirjoitin tästä paikallisesta ruohonleikkauspalvelusta. Goat rent on päivän sana. Ne olivat siellä taas, jo tammikuussa, aivan kuten viime vuonnakin. Sitten ne katosivat ja nyt olivat tulleet uudelleen. Ne eivät olleet niin kiinnostuneita minusta kuvaushetkellä, koska joku työntekijä oli juuri tuomassa niille jotain. Niin parhautta!
Täällä on ihan järkyttävä määrä siitepölyä! Kaduilla, autojen päällä, uima-altaamme jokaisessa lepotuolissa, ulko-ovien karmeissa ja kynnyksissä, autohallissa... En ole koskaan nähnyt näin paljon siitepölyä. Ei kahtena aiempana keväänä ole ollut näin paljon. Suomessa kärsin joka vuosi pahoista siitepölyallergiaoireista, mutta täällä oireita ei ole ollut tai ne ovat olleet todella lieviä. Nyt kuitenkin aloin ottaa allergialääkkeitä, ihan vain varmuuden vuoksi.

Täytyy myöntää, että oli ihan virkistävä kävelyhetki. Joskin mieluummin olisin ollut siellä jumppatunnilla. Vaikka kävelyhän se on parasta terveys- ja kuntoliikuntaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti