Joulujunassa yhdellä Kalifornian vanhimmalla rautatiellä: Niles Canyon Train of Lights

Kävimme perjantaina mieheni ja äitini kanssa pienellä historiallisella juna-ajelulla. Meiltä vajaan 30 kilometrin päässä pohjoisessa Fremontin kaupungissa sijaitsee Nilesin kanjoni, joka on tunnettu siitä, että sen vierustaa kulkee yksi Kalifornian ensimmäisistä rautateistä. Ehkä kanjoni ja rautatie ovat jollekulle tuttuja esimerkiksi Charlie Chaplin -elokuvan Kulkuri kautta, jos ei muutoin. Ensimmäinen junamatka raiteilla oli vuonna 1866. Raiteet on kunnostettu 80-luvulla, ja nykyään raiteilla operoi Niles Canyon Railway.

Näin joulun alla Niles Canyon Railway järjestää Train of Lights -ajelun. Juna koristellaan valoin ulko- ja sisäpuolelta. Kuulin tästä viime vuonna, ja päätin hankkia liput tänä vuonna. Valojuna kulkee vain kiitospäivän ja uudenvuoden välissä, ja liput myydään kuulemma helposti loppuun. Sinä aamuna, kun liput tulivat myyntiin, minä olin kärppänä valmiina netissä. Vartti lipunmyynnin alkamisen jälkeen suurin osa lipuista oli jo mennyt.

Juna lähti Fremontista Nilesin historiallisesta kaupunginosasta puoli viideltä. Me olimme suomalaisina paikalla asemalla hyvissä ajoin. Junaakaan ei näkynyt vielä siinä vaiheessa. Juna kulkee Nilesista Sunolin kaupunkiin. Matkan pituus taitaa olla jotakuinkin 7 mailia, mutten nyt ole tästä aivan varma.

Emme sentään olleet ainoita paikalle ajoissa tulleita.

Juna tulee! 

Juna matkan päätyttyä pimeällä.

Olin hankkinut meille peruslippuja hiukan paremmat liput, joilla pääsimme junan ns. kupolivaunuun. Koska olimme paikalla ajoissa, saimme paikat vaunun pienestä yläkerrasta eli sieltä kupolista. Mitkään valojunan liput eivät sisällä tiettyjä varattuja istumapaikkoja, vaan istumapaikat menevät first come, first serve -periaatteella. Kupolipaikkaa ei saanut edes pitää sekä meno- että paluumatkalla, vaan menomatkan päätyttyä piti siirtyä, jotta kaikki paremman liput ostaneet saivat nauttia pienestä yläkerrasta. Tämä ei kyllä meitä haitannut, sillä halusimme joka tapauksessa liikkua junassa.

Junan yläkerrassa kupolissa.

Koska juna lähti matkaan puoli viideltä, menomatkalla riitti vielä vähän päivänvaloa maisemien ihasteluun. Maisemissa ei kyllä ollut kehumista. Juna ajoi Nilesin kanjonin vierustaa ja tässä kohtaa kanjoni tarkoittaa lähinnä pientä puroa, joka menee kukkuloiden välissä. Mistään suuresta kanjonista tai rotkosta ei siis ole kysymys. Junan ikkunasta näkyi lähinnä pöpelikköä. Toki taustalla näkyivät välillä Piilaakson kukkulat, mutta ne nyt ovat kohtalaisen nähtyjä maisemia meille. Eikä äitinikään ollut erityisen otettu.

Nilesin kanjonin varrella.

Auringonlasku värjäsi taivasta kauniisti. 

Maisemien katselu ei ehkä kuitenkaan ollut valojunan idea. Jokainen vaunu oli koristeltu erilaisin valoin, ja junaa pääsi kävelemään edestakaisin. Me istuimme menomatkan paikoillamme, mutta paluumatkalla kävelimme junan päästä päähän. Vaunut oli koristeltu hienosti ja runsaasti, mutta ei liian överisti. Ja oli muuten monta vaunua. Junassa oli myös muutama ulkovaunu, jossa olisi varmasti kiva istua valoisalla, ainakin jos on pukeutunut kunnolla. Auringon laskiessa ulkoilma on kylmä. Mielestäni junassa sisälläkin oli aika vilpoisaa.

Osassa vaunuista soi joulumusiikki kaiuttimista. 

Hienot jääpuikkokoristeet. Yksityiskohtia vaunuissa oli paljon, esimerksi erilaisia lahjapaketteja matkatavarahyllyillä. 

Ulkovaunu. 

Junamatka oli käsittääkseni loppuunmyyty, mutta mitään kamalaa ruuhkaa junassa ei joutunut sietämään, mikä yllätti minut positiivisesti. Lapsiperheitä oli luonnollisesti paljon. Myös joulupukki ja joulumuori kiersivät junassa. Monella matkustajalla oli mukana aitoon amerikkalaiseen tapaan omat eväät ja juomat. Meillä ei ollut mitään eväitä, sillä juuri ja juuri pärjäämme ilman snäksejä pari tuntia. Minua kyllä vähän pelotti, että tulee nälkä, haha. Onneksi parempiin lippuihimme sisältyi pieni ilmainen tarjoilu: rajaton määrä keksejä, kahvia, teetä, mehua, limsaa ja kuumaa omenasiideriä, jolla ei ole mitään tekemistä siiderin kanssa, vaan joka on kuuman omenamehun tyyppinen juoma; siiderinsä sai muuten lorauksella brandya, jos halusi. Junasta löytyi myös ravintolavaunu niille, joilla ei ollut lippuun sisältyvää tarjoilua eikä omia eväitä, sekä pieni krääsäkauppa.

Junan kyydissä kuvaamassa. 

Menopaluu-matka kesti kokonaisuudessaan reilun parisen tuntia. Matka oli ihan hauska kokemus, mutta ei rahan arvoista. Meidän kupolivaunuun oikeuttavat liput maksoivat nimittäin noin $50 per henkilö plus käsittelykuluja hiukan päälle. Eli maksoimme 160 dollaria kolmen ihmisen pienestä junamatkasta. Halvempi peruslippu olisi tainnut irrota noin hintaan $30. En missään nimessä suosittelisi kenellekään kalliimman lipun hankkimista.

Jouluinen palmuteema. 

Tällainen valojuna ei ole mikään tämän Niles Canyon Railroadin erikoisuus, vaan samanlaisia joulu- tai valojunia löytyy hyvin monesta paikasta. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen perinne Yhdysvalloissa. Niles Canyon Railroad järjestää myös muunlaisia erikoisjunamatkoja, esimerkiksi oluen- tai viininmaistelua, ystävänpäiväajelun ja äitien- ja isänpäiväajelut.

Joulun odotetuin vieras on täällä

Joulupukki ei ole meidän kotitaloudessa käynyt enää vuosikausiin, ja meidän perheen odotetuin jouluvieras onkin pukin sijasta äitini. Äitini vietti meillä viime joulun ja päätti tulla kutsusta tänä vuonna uudelleen. Hän saapui meille eilen maanantaina ja viipyy uudenvuoden yli eli yli kolme viikkoa.

Suomi-vieraan mukana tulee totta kai Suomi-herkkuja. Yleensä en pahemmin pyytele suomalaisia karkkeja (koska täältä löytyy kyllä ihan tarpeeksi herkkuja), mutta tänä vuonna minulla on ollut kova suomalaisen joulusuklaan kaipuu, joten konvehteja ja pari suklaalevyä tuli tilauksesta.

Tuliaiset Suomesta, kaikki tilaustavaraa. Mieheni on ruisleivän perään, minä suklaan perään. Onneksi vastapainona on ksylitolihammastahnaa ja -purkkaa. Uusia Fiskarsin saksia olemme kaivanneet jo pitkään, roll on -deodorantit ovat edelleen harvinaisuus tämän maan kaupoissa, Ikean kulahtaneet patakintaat on kiva uusia Finlaysonilla ja tulevaa joukukinkkua varten mieheni toivoi kunnon suomalaista sinappia. Kyllä kelpaa.

Aiemmin olemme pakastaneet Ruispalat-pussit sellaisenaan, mutta nyt päätimme kokeilla pakastaa leivät yksittäin minigrip-pusseissa. Jos vaikka ilmaa jäisi vähän vähemmän sisään ja leipä säilyisi paremmin. Nähtäväksi jää.  Edit: Facebookin puolella ihmeteltiin, miten ruisleipä ei muka säily pakkasessa hyvin ilman yksittäispakkausta. Säilyyhän se - jonkin aikaa. Mutta meillä nämä ovat pakkasessa jotain 6-12 kuukautta, joten kyllä siinä ajassa avattuihin pusseihin ehtii syntyä kaikenlaista routaa.

Viime viikonloppuna kävimme mieheni kanssa hakemassa myös joulukuusen, joten joulufiilis on nyt ihan virallisesti alkanut. Aivan kuten kahtena edellisenä vuonna, kuusi kuljetettiin kotiin avoautolla. Katto alas, kuusi takapenkille ja nokka kohti kotia. Vaivattoman helppoa, eikä autoa tarvitse siivota jälkikäteen, kun penkin suojaa muovilla ja vetäisee muovin ja kuusen yhtäaikaa ulos. Onneksi oli lämmin 17 asteen sää ja lyhyt kotimatka. Ei sitä ihan muutoin viitsisi ajella katto auki keskellä joulukuuta, vaikka tulee niitä sellaisiakin autoja tuolla liikenteessä välillä vastaan. Täällä on kyllä viime aikoina ollut kummallisen lämmin.

Ei joulukuusi, vaan poliittisesti ja uskonnollisesti korrekti holiday tree. 

Ehdottomasti parhain tapa kuljettaa kuusi kotiin. Viereiseen parkkipaikkaan autonsa pysäköinyt mies ei aivan saanut pidettyä naamansa peruslukemilla, kun katsoi touhuamme.

Joulukuusikaupassa silmään osui tällainen vekotus, jonka voi istuttaa kotipihalleen tuomaan Holiday-iloa. Tuon koko on sarjassamme ei-iso, vaan julmettuman iso. Siivet liikkuivat ja valot vilkkuivat. Mysteeriksi jäi se, miten lohikäärme liittyy jouluun, mutta samapa se. 

Äitini kanssa aiomme ottaa aika rennosti, sillä perusnähtävyydet hän on jo viime kerroilla nähnyt. Suunnistamme kyllä Yosemite National Parkiin loppuviikosta. Ja sitten onkin kohta jo joulu!

Ihan arkipäivä se oli, kun Suomi täytti 100 vuotta

Jo toisena vuotena putkeen missasin täysin Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnan. Kun Linnan juhlat alkoivat, minua kutsui bodyattack-tunnin sijaistaminen ja siihen heti perään oman bodypump-tuntini ohjaaminen. Kun palasin kotiin, linnasta oli siirrytty jo jatkoille, eivätkä ne Linnan Jatkot ole mielestäni mitenkään mielenkiintoinen ohjelma, enkä minä halua katsoa edes niitä kättelyitä enää jälkikäteen tallenteena. Meno oli siis aivan kuin viime vuonna, jolloin jo kirjoitin ajatuksistani.

Olen seurannut Suomi 100 -hypetystä Suomen medioiden kautta vain ohimennen. Upea asia joo, mutta on sitä ollut muitakin uutisia luettavana ja ohjelmia katsottavana. Suomi 100 -juhlinta toki rantautui myös tälle puolelle rapakkoa. Piilaakson alueella on järjestetty gaala-bileet ainakin Nokian ja Supercellin tiloissa, ja ainakin toiseen olisi saanut ostaa lippujakin, muttei kyllä tullut mieleenkään mennä tuollaiseen tapahtumaan. San Franciscon City Hall valaistiin itsenäisyyspäivän kunniaksi sinivalkoisin värein, mutten lähtenyt ajamaan 60 kilometriä valaistun talon takia. Ohi meni siis tämäkin suomalaisten suuri juhla. Mitä nyt yksi espanjalainen ja yksi amerikkalainen tuttuni onnittelivat minua Suomen 100-vuotissynttäreiden takia. Toinen on ollut Suomessa vaihdossa ja toinen tietää Suomesta asioita jonkin mystisen metallibändin takia, joten siinä syyt tällaiseen kummallisuuteen. Ketään muuta ei-suomalaista ei todellakaan ole kiinnostanut.

Vaikka olenkin elänyt ihan tavallista arkea tämän juhlan yli, olen sentään viettänyt paljon aikaa suomalaisten kavereideni kanssa: eilen kävin yhden kaverin kanssa kävelemässä ja teellä ja tänään tapasin kahta muuta kaveria kahvittelun merkeissä. Kilistimme Suomelle pahvimukiemme kanssa.

Onnea 100-vuotias Suomi! Muuten melkein joka kerta, kun olemme julkisella paikalla puhumassa suomea, joku tulee kysymään "What is that weird/fascinating/fun sounding language you speak?".  

Tältä näyttää kahvilan ulko"terassi" North San Josen kulmilla. 

Ja onneksi Suomi on kuitenkin läsnä meidän suomalaisen kotitalouden arkielämässä. Puhumme suomea, luemme suomalaisia uutisia netistä ja olemme tekemisissä suomalaisten kollegoiden ja kavereiden kanssa. Suomalaisuus on meissä vahvasti. Sitähän se kotimaan rakastaminen lopulta on - eikä mitään mahdollisesti väkisin väännettyä juhlintaa vain yhtenä päivänä vuodessa. Vanne pääni ympärillä on siis selvästi vähän löysentynyt siitä viime vuodesta, kun oikeasti pahoitin mieleni, kun en millään tavalla ehtinyt juhlistaa itsenäisyyspäivää. Saa nähdä, noteeraanko tätä juhlapäivää ensi vuonna edes postauksella. ;)

Toivottavasti kaikki muut ovat saaneet haluamansa irti Suomi 100 -huumasta! Sain minäkin siitä jotain irti. Olen nimittäin nauranut niille alpakkameemeille jo aika monta kertaa.

Saksalaista joulutunnelmaa Piilaaksossa

Joulukuu on pyörähtänyt kunnolla käyntiin ja sen myötä joulutapahtumien määrä on räjähtänyt käsiin. Jostain kumman syystä saksalaisia joulutapahtumia tuntuu olevan Piilaaksossa muutamia. Kävimme viikonloppuna kaveripariskunnan kanssa yhden San Josen downtownissa sijaitsevan saksalaisen ravintolan järjestämillä joulumarkkinoilla.

San Josen downtownin kulmilla. Tässä vieressä on iso puisto, joka oli täynnä kodittomia. 

Olimme paikalla puolenpäivän aikaan, ja jono ravintolaan oli jo pitkä. Seisoskelimme jonossa hetken, kunnes eräs työntekijä tuli huutelemaan jonon olevan vain ruokaa varten. Joulumyyjäisiin ravintolan alakertaan pääsi sisään jonottamatta. Myös ravintolan sisäpihalle pääsi jonottamatta ja siellä oli tarjolla mm. glühweinia, saksalaisia kakkuja ja makkaraa; toki niitäkin piti kaikkia hetki jonottaa. Ilmeisesti myöhemmin päivällä jonot olivat kasvaneet, eikä osa ollut päässyt sisälle ollenkaan.

Ryysis ravintolan edustalla.

Ja tungos sisäpihalla.

Oli pakko jonottaa glühweinille.

Täytyy sanoa, että oli kyllä tujun punaviinistä glühweinia. Rikoin elokuun alussa alkaneen täysin alkoholittoman putkeni tämän takia, ja jo pieni määrä juomaa humahti kivasti päähän. Kyytipoikana vedimme mieheni kanssa puoliksi saksalaisen omenapiirakan palan. 

Tapahtuma oli pieni, enkä nyt ehkä ihan kutsuisi sitä termillä "saksalaiset joulumarkkinat", mutta ajatus kai on tärkein. Joulumyyjäisten osuus tässä tapahtumassa oli pieni, ja tapahtuma keskittyi lähinnä ruokaan ja juomaan. Meiltä jäi makkarat ja sauerkrautit maistamatta, mutta onneksi Saksan reissustamme ei ole paljon aikaa ja saksalaisten makkarat ovat siis hyvässä muistissa.

Joulukuusi olutpulloista. 

Tapahtuman pienuudesta huolimatta oli kuitenkin oikein kivaa viettää hetki sunnuntaipäivästä kavereiden kanssa näin. Ja onpahan joulukuu polkaistu kunnolla käyntiin!

Söimme myös yhden pretzelin puoliksi mieheni kanssa. Ei vetänyt vertoja niille, joita söimme Saksassa, mutta hyvää kuitenkin. 

Ulkosuomalaisen joulu ainakin alkaa ajoissa - ruoan hamstraamisen suhteen

Joulu alkaa joka vuosi entistä enemmän ajoissa, muistan äitini joskus sanoneen Suomessa. Joulukamat ilmestyvät kauppojen hyllyille jo marraskuussa ja marketeissa alkavat soida joulun pilipalimusiikit. Täällä Piilaaksossa joulun merkkejä on näkynyt kaupoissa jo hetken, mutta Thanksgiving on hiukan rajoittanut joulun tunkua markkinoille. USA:ssa joulutohinat lähtevätkin käyntiin sekunnissa heti kiitospäivän jälkeen. Ja oikeasti sekunnilla tarkoitan sekuntia: joulutavaroiden määrä marketeissa eskaloituu kiitospäivän ja Black Fridayn jälkeisenä yönä, jolloin työntekijät ilmeisesti siivoavat pois loputkin kiitospäivän koristeet ja nostavat tilalle joulun; kiitospäivän jälkeinen viikonloppu on suosittu ajankohta ostaa joulukuusi (ja jo nyt puhutaan kuusien loppumisesta?! Kuusien kasvatuksessa lienee ollut huono sato jossain päin...?) ja kuusi koristellaan heti paikoilleen (olen seonnut laskuissa siitä, kuinka monta koristellun kuusen kuvaa näin viime viikonlopun aikana Facebookkini uutisvirrassa); ja joulukuusen lisäksi amerikkalaiset nostavat esiin muutkin joulukoristeensa ja -valonsa vissiinkin sillä energialla, jota ylenpalttisesta kalkkunan syömisestä on saatu (esimerkiksi meidän ovinaapurimme syksyinen ovikranssi vaihtui Black Fridayn jälkeisenä yönä joulukranssiin kuin taikaiskusta, ja olen kuullut ihmisten virittävän niitä amerikkalaisten övereitä jouluvaloja talojensa pihoihin keskellä yötä).

Vaikka minun joulufiilistelyni käynnistyi autossani jo viikko ennen kiitospäivää, kun eräs paikallinen radiokanava muuttui joululauluja soittavaksi kanavaksi (vuoteni kohokohta - rakastan joululauluja!), en silti missään nimessä kykenisi laittamaan joulukuusta esille ihan vielä. Viime vuonna meillä taisi olla yksi joulukoriste tässä vaiheessa, samoin edellisvuonna, mutta nyt ei ole kyllä sitäkään vähää vielä, koska on vähän laiskottanut.

Piilaakson säät ovat viilenneet 20 asteeseen ja alle, mutta viime viikonloppuna oli 26 astetta päivällä. Nautimme lämmöstä kävelylenkillä mieheni kanssa. Värit ovat enemmänkin syksyisiä kuin jouluisia. 

Sanoisin, että näyttää syyskuulta eikä ihan juuri joulukuun alulta.

Ulkosuomalainen ei kuitenkaan voi olla miettimättä joulua vakavasti tässä kohtaa. Jos nimittäin haluaa jotain Suomesta tuttuja jouluherkkuja, ne on joko pitänyt hamstrata itselleeen jo pari viikkoa sitten tai viimeistään tässä kohtaa. Piparit, glögit, luumuhillot ja joulukinkut ovat itsestäänselviä asioita Suomessa asuville, mutta eihän sellaisia täältä noin vain saa (ellei halua itse tehdä tietenkin).

Luumuhillon tilasin jo viikkoja sitten netistä (sitä saisi ehkä parista kaupastakin, mutten jaksanut mennä etsimään, ja vaikka sen tekeminen itse olisi helppoa, en jaksa sitäkään). Joulutorttuihin sopivaa voitaikinaa sentään onneksi saa vuoden ympäri perusruokakaupoista; tosin en ole omaani vielä ostanut. Glögit ja piparit ostin viikko sitten World Market -nimisestä kaupasta, joka myy esimerkiksi erilaisia eurooppalaisia tuotteita. Suomalainen kaverini totesi minun olevan liikkeellä hirveän ajoissa joulun herkkujen kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, ettei glögipulloja ja piparipaketteja välttämättä olisi enää jäljellä pitkään (tai ainakin niiden perässä pitäisi juosta, kuten tein viime vuonna, kun jouduin käymään kahden eri kaupungin World Marketissa etsimässä). Suklaakonvehdeista saa täällä vain uneksia, harmi kyllä. Tosin jonkinlaisia suklaakonvehteja saisi ehkä Ikeasta, ja toki jos kelpuuttaisi vaikka jonkinlaiset saksalaiset konvehdit, niin niitä olisi kyllä tyrkyllä.

Tarpeelliset jouluherkut. Tuli kotoinen olo, kun ruotsalaisessa piparipaketissa oli isolla suomeakin. Tätä glögiä mainostettiin termillä Scandinavian winter drink.

Eilen kävimme mieheni kanssa tilaamassa jouluun myös kinkun. Suomalaista perinteistä harmaasuolattua joulukinkkua vastaa täällä kuulemma Swedish Ham, jota ei todellakaan myydä perusruokakaupoissa. Piilaaksossa on muutama lihakauppa, joka tarjoaa Swedish Hamia, mutta tilaus pitää tehdä hyvissä ajoin ennen joulua. Viime vuonna en tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, mutta tänä vuonna muistin viime vuonna oppimani. Tilauslistassa näkyikin jo monta nimeä ennen kuin sinne rustattiin minun nimeni. Kinkku on nyt siis tilattuna. Saa nähdä, mitä sieltä sitten tulee.

Lihakaupasta löytyisi myös herkkuja, kuten Mozartin kuulia ja After Eightteja (!). Harmi, etteivät ole koskaan kuuluneet minun lemppareihini. 

Seuraava stressin aihe onkin graavattu lohi. Ostin Ikean tarjoamia pakasteita viime vuonna todella ajoissa, mutta nyt ei ole ollut asiaa Ikean suuntaan. Muutamassa ruokakaupassa olen nähnyt graavattua lohta myynnissä, joten täytyy toivoa, että joulunkin aikaan on. Tai sitten laitan meille jouluvieraaksi tulevan äitini tekemään. :)

Ulkosuomalaisen voisi olla helpompi, jos olisi sellainen kätevä emäntä, joka jaksaa tehdä aivan kaiken itse. Mistähän spesiaalikaupasta sitä kätevyyttä ja emännyyttä saisi ostettua...


Mutta hei, kukas muu on jo joulufiiliksissä ja ovatko muut ulkosuomalaiset etsimässä vähänkään tuttuja herkkuja joulupöytiinsä...?

NHL-pelissä: San Jose Sharks

Thanksgiving-viikonloppuun kuuluu monesti urheilun seuraaminen. Tv-sarjojen perusteella tavallisinta olisi katsoa jotain amerikkalaista jalkapalloa tv:sta, mutta oikeasti kaikenlaista urheilua löytyy. Meitä pyydettiin tänä viikonloppuna jopa kahteen eri urheilutapahtumaan: koripalloon ja jääkiekkoon.

Somesta päätellen aika monet Piilaakson suomalaiset suunnistivat perjantaina illalla katsomaan koripallo-ottelua, jossa pelasivat vastakkain täällä East Baylla sijaitsevan Oaklandin Warriorsit ja Chicagon Bullsit. Warriors on kait kohtalaisen iso juttu täällä Bay Arealla, mutta suomalaisia taisi kiinnostaa enemmän tuo vastajoukkue. Siinä kun pelasi suomalainen Lauri Markkanen. En todellakaan tiennyt tätä, vaan kaverit kertoivat.

Me olemme kokeneet täällä asuessa baseballin ja jääkiekon, joten koris olisi kyllä vähän kiinnostanut. Amerikkalaiset urheilutapahtumat ovat aina elämys, vaikkei urheilulajista niin välittäisikään. Lippujen hinnat olivat kuitenkin minusta sen verran suolaiset (jotain $125), etten kokenut tarpeelliseksi käyttää yli sataa dollaria siihen, että pääsen katsomaan korista. Jostain ihmeen solidaarisuudesta miehenikin päätti sitten olla menemättä. Ehkä vielä joku päivä menemme sitten yhdessä.

Sen sijaan lähdimme katsomaan eilen lauantaina lätkää eli San Jose Sharkseja. Menimme sillä samalla porukalla, jonka kanssa vietimme kiitospäivän ja Black Fridayn. Suomalaiset kaverimme seuraavat aitojen sanjoselaisten tapaan kohtalaisen tosissaan San Jose Sharksien pelejä. Ja olihan tässäkin matsissa niitä suomalaisia pelaamassa tietenkin, Joonas Donskoi Sharkseissa ja kukahan-muu vastajoukkueessa Winnipeg Jetseissa.

San Jose SAP-Centerin edustalla. Palmut ovat saaneet hienot valot.

Olemme olleet vain kerran aiemmin San Josen SAP-centerissä eli the Shark Tankissa katsomassa kotikaupunkimme kuninkaita. Siitä kerrasta voi lukea täältä. Minä olisin pärjännyt hyvin, vaikken olisi kokenut tätä toista kertaa, mutta toisaalta olihan se kiva tapa viettää iltaa kavereiden kanssa. Kävimme ensin syömässäkin, koska kaksi päivää putkeen kiitospäivän ruokia ei ole ollut tarpeeksi saamaan ähkyvarastoja täyteen.

Hervottoman kokoinen mac and cheese. Tämä ei ollut pääruoka, vaan small plate, jonka otin alkupalaksi mieheni kanssa puoliksi. Halusin havainnollistaa suuruutta mieheni käden avulla, kunnes tajusin, ettei se mitään auta - ihmisillä kun on eri kokoisia käsiä. Saan joskus tosi hyviä älynväläyksiä. No, iso tämä kuitenkin oli.

Pulled Pork Sandwich eli vissiinkin suomalaisittain sitä nyhtöpossua. Mielestäni suomenkielinen termi nyhtöpossu on huomattavasti vastenmielisempi kuin pulled pork. Possuparan nyhtäminen kuulostaa raadollisemmalta kuin sen pullaaminen. Ja kyllä, mietin outoja asioita.

Meininki matsissa oli aika samanlaista kuin viimeksikin, kun siellä olimme. Kaikkiin asioihin reagoidaan voimakkaasti, vastajoukkueelle buuataan ja Sharks-fanit tosissaan antavat äänensä kuulua. Sharks-fanien kummallisista rituaaleista voi lukea tuolta ensimmäisestä postauksestani.

Sharksien pelaajat tulevat jäälle hain suusta.

Amerikkalaiset suhtautuvat kansallislauluun kohtalaisen riehakkaasti. Hurraus ja taputus kuuluvat asiaan. En ole koskaan ollut urheilumatsissa laulamassa Suomen Maamme-laulua, joten en tiedä, tönötetäänkö niissä hartaana laulun aikana?

Sharksit voittivat tämän pelin, joten kannatti mennä. Jouduin muuten kysymään kaveriltani, miksi ihmeessä matsissa laulettiin Kanadan kansallislaulu... NHL-jutut eivät tosiaan ole hallussa.

Voitto tuli.

Tänään sunnuntaina olisi ollut tarjolla myös amerikkalaista jalkapalloa. En käsitä, miten paljon urheilutapahtumia tänne mahtuu... Jenkkifutiksen haluan ehdottomasti käydä joskus kokemassa, mutta se jäänee tulevaisuuteen.

Friendsgiving eli kiitospäivä ystävien kanssa

Eilen torstaina vietettiin amerikkalaista Thanksgivingia eli kiitospäivää. Voisin melkein linkata tähän viime vuotisen postaukseni ja todeta, että vietimme päivän aikalailla samoin tavoin kuin viime vuonna.

Minulla oli omista ohjauksistani vapaa päivä, sillä ohjaan tällä hetkellä torstaisin vain Googlella ja kiitospäivä on (monissa) toimistoissa vapaapäivä. Lepopäivää en silti viettänyt, vaan aloitin aamuni omalla treenillä, kuten viime vuonnakin. Tänä vuonna en kylläkään mennyt ryhmäliikuntatunnille, vaan tein salitreenin talomme kuntosalilla ja vedin perään supertehokkaan 8 minuuttia kestävän HIIT-pyrähdyksen. Lähti päivä käyntiin ehkä vähän turhankin tehokkaasti, sillä HIIT tuntui kropassa pitkään...

Aamiaisen aikana avasin telkkarin ja laitoin tavaratalo Macy'sin New Yorkissa olevan kiitospäiväparaatin pyörimään. En kyllä jaksanut enää kiinnostua paraatin katselusta kuten aiempina vuosina - se on joka vuosi ihan samannäköinen. Ehkä joskus tulevaisuudessa pitäisi mennä itse paikan päälle. En ottanut edes valokuvaa tv:sta tänä vuonna, sillä päätin, että blogissani on jo tarpeeksi kuvia tästä paraatista television kautta.

A Minion Reasons... to be thankful, kuvittelisin, vaikka sanoma näyttää  hajonneen hieman käsiin. Tämä oli yhdellä kuntosalilla, varmaan lastenhoidon lasten tekemä. Kuinka monta syytä sinulla on kiitollisuuteen?  

Päivääni kuului viime vuoden tapaan myös kehonhuoltoa foam rollauksen ja lyhyen joogapätkän merkeissä. Elämäni ja kiitospäiväni kuulostavat hirveän rutiininomaisilta näköjään.

Iltapäivällä suunnistimme naapuriin kaveripariskunnan luokse. Kiitospäivää voi viettää kenen kanssa haluaa: perheen, sukulaisten, naapurien, kavereiden, puolituttujen... Jos sitä viettää kavereiden kanssa, puhutaan usein Friendsgivingista. Meillä oli nyt toisena vuotena putkeen Friendsgiving suomalaisseurueessa. Kaveripariskunta oli kokannut jälleen kaikki perinteiset kiitospäiväruoat. Aivan kuten viime vuonna, minä ja mieheni ja pari mieheni kollegaa tulimme paikalle vapaamatkustamaan. Voi vitsit että kelpaa! Olen kiitollinen kokkaavista ystävistä. :)

Ennen ruokailua saimme oikein kirjallisen menun. Ruokien kanssa oli valittu sopivat viinit, jotka minä tosin skippasin.

Alkupalaksi myskikurpitsakeittoa ja maissileipää. Näin tiivistettynä. Hienot yksityiskohdat näkyvät menusta. Pidän maissileivästä muuten aika paljon, ja tällainen tummempi itsetehty oli aivan älyttömän hyvää.

Kiitospäivän kuningas eli kalkkuna. Minusta tämä tipu oli söpö tuossa ketarat levällään. Taustalla näkyy vähän stuffingia eli täytettä, joka ei ollut siihen ihan perinteiseen tapaan linnun sisällä, vaan erikseen valmistettu (lienee nykyään yleisempi tapa pitää täyte pois kalkkunan sisältä). Stuffing on herkkua (sisältää mm. leivän palasia) ja aika jytkyä tavaraa.

Kiitospäivän ruokia: kalkkunaa ja kastiketta, karpalohilloa, stuffingia, bataattia, ruusukaaleja ja salaattia. Jälkkäriksi oli vielä ihanaa omenapiirakkaa. 

Ruoasta tuli lievä ähky totta kai. Amerikkalaisten kiitospäivä vastaa kuin suomalaista joulua: ennen juhlapäivää media ja some täyttyvät vinkeistä siitä, miten välttää ähky ja kuinka paljon kaloreita mikäkin ruoka sisältää, suurin osa ihmisistä syö kuitenkin liikaa ja sitten seuraavat päivät podetaan morkkista.

Minä olen viime aikoina syönyt hiukan liian vähän ravintorikasta ruokaa kulutukseeni nähden, sillä 90 Days Challengen (ehkä vähän turhan extreme) ruokavalio on jäänyt vielä osittain päälle, vaikka haaste päättyi ajat sitten. (Pahoittelut muuten siitä, etten ole tehnyt yhteenvetoa haasteestani; siitä kirjoittaminen on tuntunut jotenkin henkisesti raskaalta.) Söin siis paljon kiitospäivän herkkuja ja todella hyvällä omallatunnolla. Alkoholiin en kyllä koskenut, sillä en koe tarvetta sille, vaikka ruokiin mätsäävät viinit olivatkin ilmeisesti oikein maukkaita.

Pääruoan jälkeen ennen jälkiruokaa päädyimme kaverini kanssa sohvalle lötköilemään ja sulattelemaan. Pääosassa kuvassa piti olla kaverin ihana koira, mutta jostain syystä jalkani halusi kuvaan koiraa enemmän. 

Tänään perjantaina olikin sitten Black Friday eli päivä, jolloin minä pysyttelen ehdottoman kaukana kaupoista ja ostoskeskusten läheisyydestä. Ohjasin omat aamun ja aamupäivän tuntini normaalisti. Pitäähän ihmisille antaa purkautumiskanava sille morkkikselle ja potkia kalkkunaan kyytiä. Varsinkin bodypump-tuntini olikin ihan täpötäynnä porukkaa! Iltapäivä minullakin on sentään vapaa, sillä normaalisti käyn iltapäivällä Googlella ohjaamassa, mutta Black Friday on kiitospäivän tapaan yleinen vapaapäivä joissakin (monissa?) toimistoissa. Käytin vapaan aikani minkäs muun kuin kehonhuollon parissa taas vaihteeksi.

Tänään illalla jatkammekin sitten samoissa merkeissä kuin eilen: Friendsgiving Vol 2 samalla porukalla. Eihän se kalkkuna vielä eilen tullut syödyksi. Pidän kiitospäivän ruoista todella paljon, ja tällainen syömiseen keskittyvä juhlapyhä on muutenkin mieleeni, haha.

Toivottavasti kaikki USA:ssa asuvat suomalaiset ovat viettämässä mukavaa ja rentouttavaa pitkää viikonloppua! Ja hyvää viikonloppua kaikille muillekin!