sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Broadway-musikaali San Franciscossa

Emme käy San Franciscossa usein, mutta kun käymme siellä, menemme sinne näköjään saman viikon aikana monta kertaa. Juuri maanantaina ajoimme katsomaan Tuntematon sotilas -leffan ja nyt eilen lauantaina hyppäsimme jälleen autoon ja suunnistimme kohti the citya, kuten piilaaksolaiset San Franciscoa kutsuvat.
Ajomatkalla San Franciscoon näkyi hienon värisiä pilviä, kun aurinko alkoi laskea.
Meillä oli liput Broadwayn Aladdin-musikaalikiertueelle. Rakastan musikaaleja, ja olemme monta Broadway-musikaalia käyneet katsomassa, mutta aina täällä San Josessa. Aladdin-kiertue ei valitettavasti tullut San Josehen, mutta onneksi San Franciscoon on viikonloppuisin helppo ajaa, kun ei ole työmatkaruuhkia tukkimassa motareita. Muunlaista ruuhkaa on kyllä tietenkin aina, mutta yleensä noin tunnissa on perillä, ellei käy todella huono tuuri.
Yritin kuvata San Franciscon downtownissa olevia korkeita taloja, mutta jäi vähän laihaksi yritykseksi. Oli muuten todella kirkas ilta; yleensä aina kun olen tuolla päin, ilmassa leijuu SF:lle ominainen sumu.
Päätimme käydä myös ravintolassa syömässä ennen musikaalia. Kunnon trefffi-ilta siis. Valitsin italialaisen ravintolan, koska teki mieli vetää kunnolla pastaa. Oli hyvää, mutta valokuvaa ei ole. Ravintola oli kiva ja hieno, mutta palvelu sen verran hidasta, että meille tuli melkein kiire musikaaliin, vaikka olimme varanneet ruokailuun yli 1,5 tuntia aikaa.
Teatteri oli Market Streetin, yhden San Franciscon suurimman pääkadun, varrella. Oli kaikenlaista hiipparia ja koditonta liikenteessä noilla hoodeilla, mutta olen kätevästi rajannut kaiken realistisen, oikean elämän pois tästä kuvasta.
Kuuluisa keltainen San Franciscon street car
Aladdin oli ihana! Todella hienot lavasteet, etenkin kun kyseessä oli musikaalikiertue, joissa lavasteet ovat yleensä luonnollisesti hieman vähemmän näyttäviä kuin siellä "oikealla" Broadwaylla pysyvästi olevissa musikaaleissa. Sitten kun vielä olisi olemassa Jafarin paluu -musikaali, niin elämä olisi astetta kivempaa. Olen sitä mieltä, että Disneyn pitäisi ehdottomasti tehdä Aladdinista samanlainen "ihmisnäyttelijät-versio" kuin Kaunottaresta ja hirviöstä, eikä keskittyä mihinkään uusiin Leijonakuninkaan animaatioversioihin...Mutta kukapas minua kuuntelisi.
Ihmiset jonottivat ottamaan valokuvaa itsestään ja tästä julisteesta ja lampusta, mutta minä tyydyin tällaiseen pikaotokseen.
Emme olleet muuten aiemmin käyneet minkäänlaisessa teatterissa San Franciscossa, joten tämä oli ensimmäinen kerta. Tarjontaa olisi vaikka millä mitalla, ja nyt tuli todistettua, että helposti tuonne 70 kilometrin päähän ajaa kulttuuria katsomaan. Mitä nyt olimme kotona aika myöhään, vasta puolenyön aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti