Turistitunnelmia Berliinistä valokuvin

Tänään jätimme Berliinin taaksemme. Vietimme siellä kolme kokonaista päivää. Kaupunki vaikutti todella mielenkiintoiselta kaikkine historioineen ja erilaisine alueineen. En ollut tajunnut ajatella asiaa etukäteen, mutta Berliinihän on aika sodan runtelema kaupunki: sodan jälkiä on nähtävillä ja monet rakennukset näyttävät vanhoilta, kuten eurooppalaiselta suurkaupungilta voi odottaakin, mutta eivät ne oikeasti ole vanhoja, ne on vain uudelleenrakennettu näyttämään samanlaisilta ja sitten on totta kai vielä se vanhan Itä-Berliinin fiilis, joka ympäröi monta paikkaa. Tosi kiintoisa kaupunki siis.

Berliinin muurin paikka on merkitty katuun.

Me ehdimme katsastaa kolmen päivän aikana monet perusturistinähtävyydet mielestäni kohtalaisen hyvin, mutta museoihin emme valitettavasti kerinneet. Osallistuimme heti ensimmäisenä aamuna reilun neljän tunnin opastetulle kävelykierrokselle, mikä oli hyvä alku, sillä kierroksen aikana vilkaistiin monta näkemisen arvoista paikkaa ja samalla sai kuulla historiaa. Itselläni aikoinaan oli lukihistorian numerot tosihiken tasolla ysiä ja kymppiä, kirjoitin kymppimiinuksen esseitä juuri toisen maailmansodan ajasta ja jakautuneesta Saksasta ja kylmästä sodasta, mutta myönnän, että olen sittemmin autuaasti unohtanut suurimman osan.

Berliinin Spree-joki. Jokimaisemaa tuolla riittikin, vähän kuin Turussa, hah. Meidän hotelli oli aivan näillä nurkilla, Museuminsel-alueella eli museosaarella. Tuollainen kuvassa näkyvä turistijokiristeily olisi kiinnostanut, mutta meno näytti ihan liian kylmältä lokakuun loppuun.

Berliner Dom eli tuomiokirkko museosaarella. Vain reilut 100 vuotta vanha. 

Berliini ei ehkä vuodenajan takia näyttänyt ihan sitä parhainta puoltaan. Näimme tolkuttomasti avoinna olevia terasseja ja jotkut niissä istuivatkin, mutta silti sellainen eläväinen ihmisvilinä puuttui. Sää oli lähinnä harmaa ja meille aika kylmän tuntuinen, 11-13 astetta. Minä palelinkin kolme päivää putkeen, vaikka oli sukkahousut, farkut, villatakki, lämmin syystakki, kaulahuivi ja tuplahanskat. Toki nyt vietimmekin tunteja putkeen aikaa ulkona kävellen (ihanat eurooppalaiset kaupungit, voi kävellä!). Onneksi vain yhtenä päivänä satoi.

Minulla jäi muuten kaupungista mieleen sellainen hauska fiilis siitä kuin porukka joisi alkoholia koko ajan ja joka puolella. Ihmisiä kulki kaljapullot kädessä niin toreilla kuin metrossakin. Sunnuntaina aamulla kuljimme Friedrichshain-kaupunginosassa ja siellä oli "nuorisoa" edelleen bilettämässä: musiikin jumputus kuului baarista kadulle ja oven edessä ihmiset joivat viinaa suoraan pullosta. Sunnuntaina aamulla yhdentoista aikaan siis. Loistomeno varmaan. Maanantaina lounaalla ihmisillä oli kokonaisia viinipulloja tai jopa vain rehellisesti olutta lounaan kanssa - tiedän toki lounaan juomistavan olevan eurooppalainen tyyli, mutta oli se silti jännää katsoa bisnesihmisiä kittaamassa viiniä kesken työpäivän. En tiedä, osuiko minulla nämä asiat vain silmään syystä tai toisesta, mutta mielessäni on nyt varmaan aina muisto alkoholiinmenevästä Berliinistä.


Alla tunnelmia turisteilusta:

Bebelplatz-aukio, jossa natsit aikoinaan polttivat kirjoja. Taustalla Humboldt-yliopiston rakennus.

Natsien kirjarovioiden muistomerkki, tyhjiä kirjahyllyjä maan alla. Yksinkertainen, mutta jotenkin myös hyvin dramaattinen. 

Brandenburgin portti. Me emme käyneet tämän lähempänä porttia, sillä olimme tässä vain kävelykierroksemme aikana. Meidän piti palata, mutta silloin kun oli aikaa, satoi vettä ja minun oli niin kylmä, että menimmekin kahville sisätiloihin.

Hotelli Adlon Pariser Platz -aukion luona Brandenburgin portin vieressä. Hotelli on aikoinaan tuhoutunut kokonaan ja sittemmin uudelleenrakennettu, ja kyseessä on kuulemma hyvin tunnettu hotelli. En ollut kyllä itse koskaan kuullutkaan tästä. Mutta tämä on se hotelli, josta Michael Jackson roikutti sitä vauvaa parvekkeelta. Nyt minäkin siis tiedän, mistä hotellista on kyse. ;)

Kuva pusikosta on olennainen. Takana on alue, jolla on aikoinaan sijainnut Hitlerin bunkkeri, jossa herra päätti päivänsä. Kävelykierroksemme oppaan mukaan paikkaa ei ole merkitty mitenkään, siellä on vain parkkipaikka, mutta luin kyllä netistä, että joitakin vuosia sitten paikalle olisi tuotu pieni infotaulu. En sitten tiedä, kumpi on oikeassa. Ainakaan opas ei näyttänyt mitään infotaulua, eikä tuolla ollut mitään; kyseessä oli vain ruman peruskerrostalon sisäpiha ja parkkis. 

Berliinissä on totta kai paljon nähtävyyksiä, jotka herättävät tunteita historiansa vuoksi. Yksi tällaisista on Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki, joka koostuu 2711 eri korkuisesta betonisesta kivipaalusta kahden hehtaarin alueella. Maa on tehty hieman mäkiseksi. Eri korkuisten kivipaalujen keskellä ja epätasaisella maalla käveleminen sai aikaan labyrinttimaisen fiiliksen ja jopa lievän paniikin olon, mikä ehkä lienee tarkoituskin. "Apua miten täältä löytää pois", ajatus tuli nopeasti.

Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki.  

Osa ihmisistä ei muuten ollenkaan osannut kunnioittaa tällaista paikkaa. Yksikin perhe kiipesi paalujen päälle ja hyppeli kiveltä toiselle - niin ne lapset kuin vanhemmatkin. Joillakin vanhemmilla on kiintoisa tapa opettaa jälkikasvuaan.......... Onneksi vartija tuli nopeasti vihaisena käskemään heidät alas. Ihan oikeasti, ihmiset.

Paalujen lomassa pystyi kävelemään. Maa oli tehty lievästi mäkiseksi. 

Berliinin muurin rippeitä näkyy ripoteltuna useassa eri paikassa Berliinissä, mutta alkuperäispaikallaan olevaa muuria pääsee ihastelemaan muutamassa eri kohdassa. Me kävimme natsien kauhutekoja esittelevän Topographie des Terrors -museon vieressä olevalla muurinpätkällä sekä Friedrichshain-kaupunginosassa East Side Galleryssa, jossa on muuria jopa 1,3 kilometrin mittainen pätkä. East Side Galleryn muuri on täynnä taideteoksia ja kyseessä on kait maailman suurin ulkoilmagalleria.

Parin sadan metrin pituinen pätkä Berliinin muuria ja alla tuhoutuneiden rakennusten perustuksia ja kellaritiloja Topographie des Terrors -museon vieressä. Takana näkyvä harvinaisen ruma rakennus on natsien rakentama. Kyseessä on virastotalo, joka oli natsi-Saksan aikaan ilmailuministeriön käytössä ja nykyisin Saksan valtiovarainministeriön käytössä. Talon seinissä ja etenkin ikkunoiden pielissä on luotien jälkiä maailman sodan ajalta. Sama pätee muuten joihinkin muihinkin Berliinin rakennuksiin: luotien jälkiä on, kun niitä osaa katsoa (me emme olisi tajunneet, mutta kävelyoppaamme näytti niitä). 

Berliinin muuri, East Side Gallery.

Toinen puoli East Side Galleryn muurista.

Se ehkä kuuluisin taideteos muurissa. Tämän luona palloilikin mm. bussilaumallinen aasialaisia turisteja selfie-tikkujensa kanssa. 

Länsi- ja Itä-Berliinin välinen rajanylityspaikka, Checkpoint Charlie, kuulosti netistä luettuna mielenkiintoiselta vierailukohteelta, mutta todellisuus on vähän jotain muuta: yksi risteys, jota valloittaa lähinnä amerikkalaiset pikaruokaällötykset kuten Mäkkäri ja KFC ja sitten turistivalokuvamahdollisuus "rajavartijoiden" kanssa. Kulmauksessa on totta kai muutama museo, mutta meillä ei nyt ollut aikaa museoihin. Ne olisivat varmasti tuoneet sitä mielenkiintoa huomattavasti enemmän.

Checkpoint Charlie, idän ja lännen välinen rajanylityspaikka.

Lienee alkuperäinen kyltti...? En tiedä.

Alexanderplatz-alue oli meidän makuun liian ostoskeskuskaaos, mutta alue oli mielenkiintoinen sinänsä, että vanha ja uusi on niin radikaalisti vieri vieren: moderni shoppailukeskittymä ostareineen, kiiltävine pintoineen ja ketjuliikkeineen ja sitten siinä vieressä vanhan itä-Berliinin tunnelmaa DDR:n rakennuskantoineen. Kävimme tietenkin siinä Alexanderplatzin pahimmassa turistirysässä eli Fernsehturm-tornissa, tv-tornissa, katsomassa maisemia 203 metrin korkeudesta.

Fernsehturm-torni eli tv-torni, jossa on näköalatasanne 203 metrin korkeudessa. Me ostimme fast track -lipun ja jouduimme odottamaan noin tunnin omaa sisäänpääsyaikaamme. Jonossa tuolla ei tarvitse seistä, sillä jonotussysteemi on rakennettu siten, että turistit pääsevät kiertelemään muualle omaa aikaa odottaessaan. Fast track -lipulla oman kellonajan sai tietää heti lippua ostaessa, mutta peruslipulla aika ilmoitetaan tekstiviestitse puolta tuntia etukäteen. 

Joku voisi sanoa vanhan Itä- ja Länsi-Berliinin välisen eron näkyvän selvästi Berliinissä. En tiedä, olisinko ajatellut asiaa ollenkaan, jos en olisi lukenut siitä. Tämä kuva lännen puolen suuntaan, joskin rajaus on aika kehno havainnollistamaan mitään. 

Vanhan Itä-Berliinin puoli. Iso valtakatu on Karl-Marx-Allee, jonka varrella näkyy DDR:n ajalle tyypillisiä rakennuksia.

Ihan DDR:ssä ollaan hei. Siinä Alexanderplatzin modernin shoppailualueen nurkilla on tällainen, jota kukaan ei sitten näköjään ole jaksanut purkaa pois. 

DDR-ajoilta säilynyt maailmankello Alexanderplatzilla. Jostain syystä kello oli tunnin väärässä ajassa, sillä San Franciscon aika näytti kello viittä, vaikka oikeasti kello oli meillä kotona kuusi. 

Vanha raatihuone, Rotes Rathaus, Alexanderplatzin kupeessa.

Vanha raatihuone ja tv-torni kauempaa.

Me vietimme varmaan suurimman osan ajastamme vanhan Itä-Berliinin puolella, sillä siellä sijaitsee paljon turistinähtävyyksiä. Kävimme totta kai Länsi-Berliinin puolellakin esimerkiksi Charlottenburgin kaupunginosassa. Lontoon Harrodsin lisäksi on nyt nähty Berliinin KaDeWe-luksustavaratalo. Ei ollut kyllä ihmeellinen. Charlottenburgin pitkillä pääkaduilla ja shoppailualueella olisi ollut kiva kävellä kunnolla, mutta valitettavasti kylmyys ja sadeilma ajoi meidät pois, koska shoppailu itsessään ei kiinnostanut.

KaDeWe-luksustavaratalo. 

Berliinissä on eläintarha, ja tässä köyhän miehen eläintarhavinkki: Bikini Berlin -ostoskeskuksen kattoterassilta näkyy eläintarhan apinahäkit. Näimme punapyllypaviaaneja ja muutaman gorillan vai mitä-lie ne nyt oli. 

Charlottenburgissa sijaitseva Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis -kirkko, jonka torni on vahingoittunut sodassa ja jäänyt korjaamatta. Ei mitään tietoa, mikä tuo rakennusviritelmä tuossa vieressä on. 

Berliinin eri kaupunginosiin olisi ollut kiva tutustua enemmän, mutta meillä oli aikaa piipahtaa vain hiukan esimerkiksi döner-kebabin synnyinsijoilla Kreuzbergin alueella ja sitten Friedrichshain-kaupunginosassa. Kreuzberg ei ollut edukseen sateisena päivänä, mutta älyttömästi siellä oli ihanan näköisiä ravintoloiden terasseja. Niin ja se döner-kebab oli todella hyvää, kuten jo kerroin, mutta maistoimme vain yhtä. Toinen perinteinen herkku, curry wurst, jäi maistamatta.

Kreuzbergin kaupunginosassa.

Friedrichshain puolestaan oli edukseen, sillä olimme siellä sunnuntaina, kun alue oli elossa kirpputoreista. Saksa on vielä sen verran jälkeenjäänyt, että kaupat ovat kiinni sunnuntaisin, mutta onneksi Berliinissä kukoistavat sunnuntaisin kirpparit. Me kävimme kahdella: RAW Tempel -alueella, joka on vähän niin sanotusti vaihtoehtoisen kulttuurin mekka ja jonka kirppis oli kyllä ihanan tosihipsteri ja sitten perinteisemmällä kirppiksellä Boxhagener Platzilla. Nämä kaksi kirpparia olivat aivan lähekkäin, ja voin suositella molempia sunnuntain viettoon. Alueella on paljon myös ravintoloita ja terasseja, ja niissä olikin sunnuntain kunniaksi menossa brunssimeiningit. Minun 90 Days Challengessani edelleen osittain roikkuva mieleni ei suostunut brunsseiluun, vaan olin vetänyt salaattia, kananmunia ja hiukan leipää hiilarin lähteenä hotellimme aamiaisella.

RAW Templen hipsterikirppis. Siistiä kamaa oli kyllä. Löytyisi kunnon kuteet Turun Dynamoon. 

Se vähän perinteisempi kirppis Boxhagener Platzilla. 

Mutta mihin ihastuinkaan eniten Berliinissä? No itä-saksalaiseen liikennevaloukkeliin tietenkin! Jo heti ensimmäisenä aamuna ja ensimmäisissä liikennevaloissa huudahdin ensirakkaudesta nähdessäni suojatien ylittäjien liikennevalon: tomera ukko hattu päässä ylittämässä tietä tehokkaan näköisenä. Myöhemmin päivällä näimme liikennevalomerkille omistettuja turistikrääsäkauppoja, ja meille selvisi, että Ampelmann eli itä-saksalainen liikennevaloukkeli on ihan juttu. Niin ihana! Lähti magneettina kotiin. Näitä liikennevaloja oli myös Länsi-Berliinin puolella levittämässä iloa.

Tomera toveri ylittämässä katua saksalaisella tehokkuudella. Tästä ukosta on todella osattu ottaa kaikki irti, sillä turistikrääsää löytyy magneeteista ja rantapyyhkeistä vauvojen potkupukuihin, kahvikuppeihin, vihkoihin ja karkkeihin. En ole varmaan siis ainoa ukkoon rakastunut. Akkaversiokin löytyy totta kai, sukupuolten välisen tasa-arvon kunniaksi. 

Visiittimme Berliinissä oli oikein onnistunut kokemus. Kannatti lentää etukäteen ennen hääjuhlia tutustumaan tähän kaupunkiin. Jetlag vaivasi turisteilua vain hiukan. Varsinkin minua väsytti joka iltapäivä aivan kamalasti. Tosin väsymykseeni saattoi vaikuttaa sekin, että nukahdin joka yö vasta puolenyön aikaan tai jälkeen ja heräsin joka aamu kuudelta (ihan ilman herätyskelloa) ja lähdin hotellin kuntosalille treenaamaan. Mieheni pärjäsi minua paljon paremmin ja nukkui yleensä jostain ilta yhdestätoista (kerran jopa kymmenestä) siihen saakka, kunnes palasin aamulla kuntosalilta takaisin huoneeseen.

Tämä postaus on muuten kirjoitettu yli 700 kilometrin automatkalla Berliinistä kohti Hohenschwangauta. Mieheni autobahnaili parastaan sillä, mitä vuokra-BMW:mme kulki (220 km/h alkoi olla sille moottorille jo vähän liikaa), ja minun amerikkalainen kännykkäliittymänikin pisti parastaan, kun sen tarjoama ilmainen, ulkomailla toimiva hitain mahdollinen nettiyhtyes pelitti niinkin hyvin, että sain hotspotin kautta netin läppäriini. Kyllä meni 8 tunnin ajomatka nopeasti!

Terveiset Saksasta ja Berliinistä!

Minä olen siirtynyt Euroopan maille, tarkemmin sanottuna Saksaan ja Berliiniin. Saavuimme tänne mieheni kanssa myöhään perjantaina. Takana on nyt kaksi kokonaista päivää ja yksi vielä edessä ennen kuin vuokraamme auton ja autobahnailemme etelään päin. Käymme Hohenschwangaun kylässä yöpymässä ja katsastamassa Neuschwansteinin ja Hohenschwangaun linnat. Sen jälkeen suuntaamme Müncheniin, jossa vietämme yhden kokonaisen päivän ennen kuin menemme Garmisch-Parterkircheniin. Saksassa asuva suomalainen ystäväni järjestää siellä hääjuhlat, ja nämä häät ovat syy sille, miksi olemme yhtäkkiä matkustaneet Saksaan. Häähumut kestävät viikonlopun. Meillä kun oli pitkä matka, päätimme tulla etukäteen vähän turisteilemaan ja selviämään jetlagista. Minä en ole koskaan aiemmin ollut Saksassa, mieheni on ollut työmatkalla Münchenissa.

Olemme molemmat varmaan hieman loman tarpeessa. Elämä on ollut aika hektistä ja stressaavaa viime aikoina. Minä olen elänyt totaalisessa ylikierrostilassa 90 Days Challengeni kanssa, ja mieheni puolestaan on tehnyt töitä aamusta yömyöhään. On ollut aika rankka syksy molemmilla siis. Emme edes ehtineet suunnitella Saksan reissuamme oikein ollenkaan. Hyvä että pakata ehti, viimeisenä iltana paniikissa. Täällä Berliinissä olemme nyt turisteilleet aina edellisiltana hotellihuoneessa tehdyn suunnitelman mukaisesti.

Stressasin tätä matkaa 90 Days Challengeni takia aika paljon. Haaste on sujunut minulta hyvin ja olen saanut aikaan huimia tuloksia, joten on ikävä joutua olosuhteiden pakosta "tauolle". Muutamastakin eri syystä oli kuitenkin hyvä päästä vähän höllentämään tahtia nyt tässä kohtaa. (Ehkä kirjoitan myöhemmin yhteenvetoa haasteestani ja kerron näistä syistä sitten enemmän.) En pysty enkä nyt haluakaan toteuttaa haastettani kunnolla täällä lomaillessa, mutta olen etsinyt kultaista keskitietä. Treenaamista en jätä kokonaan pois: hotellien päättämisessä hotellin kuntosalin varustelutaso nousi prioriteettilistassa kärkeen, ja tänään aamusta suunnistinkin jo ennen aamuseiskaa vetämään hiukan treeniä, kun mieheni vielä nukkui; sama suunnitelma on huomiselle. Ruokailussa pidän järkeä päässä: pääsääntöisesti yritän syödä terveellisesti, mutta aion myös nauttia vähän lomastani vetämättä kuitenkaan övereitä. Lentokoneeseen roudasin omat eväät, ja täytyy sanoa, että vajaan 20 tunnin matkustaminen tuntui paljon freesimmältä, kun ei vetänyt niitä lentokoneruokien hiilariövereitä ja kun ei tarvinnut turvautua vaihtokenttien ruokavalikoimiin. Safkat pysyivät viileinä coolerissa koko pitkän matkan ja vielä 18 tunnin matkustamisen jälkeen hotellihuoneeseen saapuessa sain vähän terveellistä omaa iltapalaa.

Tänään aamulla tein myös oman aamupalani, sillä meillä on hotellihuoneessa pieni keittiö. Munakokkelia, sieniä, kasviksia ja avokadoa ja sitten vielä sivuun vähän kaurapuuroa, jonka mieheni sai näyttämään enemmän liisterimäiseltä perunamuusilta. Syytämme saksalaisia pikakaurahiutaleita. Maku oli kyllä hyvä. Jatkossa hotelleissa aamupala sisältyy huoneen hintaan ja suuntaamme niihin. Tässäkin hotellissa kävimme testaamassa, mutta aamupalabuffetista piti maksaa erikseen, enkä halua maksaa täyttä hintaa buffasta, josta voin syödä lähinnä vain kananmunia ja salaattia.

Mutta helppoa ei muuten kropallani ole. Kotoa lähtiessäni oli haasteeni 74. päivä. Olen siis elänyt 74 päivää esimerkiksi ilman suolaa. Nyt olen jo saanut kroppaani suolaa, mielestäni liiaksikin, ja sehän muuten sekä tuntuu että näkyy. Huh. Jos joku kamppailee pöhötyksen kanssa, kannattaa koittaa miettiä omaa suolankäyttöä. Itse en kotona koskaan aiemminkaan ole laittanut suolaa mihinkään ja inhoan suolan makua, nyt vielä enemmän kuin ennen.

Olen elänyt myös ilman sokeria 76 päivää, enkä koskenut esimerkiksi berliinin munkkiin, jonka mieheni söi eilen. Ei kyllä tehnyt edes mieli, ei ollut hyvän näköinen. 

Saksalaista ruokakulttuuria en kuitenkaan suostuisi kokonaan missaamaan. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Tänään testasimme aidot berliiniläiset döner-kebabit. Oli kyllä maukasta!

Jonotimme oikeastaan tasan tunnin, ehkä hiukan jopa yli, kulttimaineeseen nousseeseen döner-kebab-kiskaan Kreuzbergin kaupunginosassa. Paikan nimi on Mustafa's Gemüese Kebab, ja se on monella listalla mainittu yhdeksi parhaimmista Berliinin döner-kebab-paikoista. He tarjoilevat vain kanaa tai kasvista.

Hähnchen Döner mit Gemüse eli kananlihainen döner-kebab kasviksilla ja kaikilla mausteilla. Suola-, rasva- ja hiilariöveri taattu. Totally worth it! Niin hyvää että tekisi mieli mennä ostamaan uudelleenkin. (Ainakin jos joku muu jonottaisi sen tunnin puolestani.)

Vähän erilainen koe-esiintyminen

Kävin edellissunnuntaina pitkästä aikaa koe-esiintymässä. Tämä oli jo viides koe-esiintymiseni, mutta poikkesi edellisistä siinä suhteessa, että tähän sisältyi myös pieni haastattelutilaisuus. Kaiken lisäksi koe-esiintyminen järjestettiin ulkona rakennustyömaan vieressä.

Koe-esiintyminen oli kuntosalille, joka on vielä vähän rakennusvaiheessa. Paikka kutsuu itseään termillä luxury club, ja siltä se esittelylehtisen perusteella vaikuttaakin. Klubista tulee löytymään esimerkiksi ainakin neljä uima-allasta (ellei enemmänkin, olen jo unohtanut), viisi ryhmäliikuntastudiota ja todella kattava aikataulu ryhmäliikuntatunteja, esimerkiksi kaikkia Les Millsin -formaatteja (en tiedä tällä alueella yhtäkään salia, joka tarjoaisi kaikkia formaatteja).

Päädyin hakemaan tälle klubille töihin, koska eräs tuttuni suositteli minua sinne. Innostuin kuullessani kattavasta Les Mills -tarjonnasta. Toivon saavani ainakin bodystep-tunnin. Käytännössä aikataulussani ei ole kauheasti tilaa uusille tunneille, sillä äänihuuliani suojellakseni minun ei kannata lisätä ohajustunteja viikkoon enempää. Tulevaisuudessa ajattelin kuitenkin tehdä mahdollisesti pieniä muutoksia aikatauluuni, jos uusia, parempia tunteja tulee tarjolle.

Koe-esiintymistilaisuus oli jännä, sillä klubille ei päässyt sisälle, koska se ei ole vielä valmis. Rekrytointiprosesseja hoidettiin rakennustyömaan vieressä olevassa parakissa, jonne on pystytetty membership office. Klubi on myynyt kuulemma jo satoja jäsenyyksiä, vaikka tarkka avaamisajankohta on hiukan epäselvä. Sisätiloja asiakkaat eivät pääse tutkimaan muuta kuin nettisivujen interaktiivisten esittelyjen kautta. Jotenkin mielenkiintoista, että joku ostaisi jäsenyyden jo tuossa vaiheessa, mutta toisaalta miksikäs ei. Avaamisajankohta ei kuulemma ole kaukana, ja rakennukset näyttivätkin jo ulkopuolelta valmiilta.

Uuden klubin rekrytointiprosessi on kovassa käynnissä. Tämä mainoskyltti oli sisällä parakissa.

Koe-esiintymisiä ei mahtunut pitämään parakissa. Me jumppasimme ulkona parakin vieressä parkkipaikan ja rakennustyömaan välissä. Oli kyllä erikoisin järjestely, johon toistaiseksi olen törmännyt. Minun piti ottaa valokuva, mutta unohdin siinä jännityksessä. Lämpöä oli yli 25 astetta eikä taivaalla pilviä. Meille oli ilmoitettu, että paikalle tuodaan katos suojaksi auringolta. Minulla oli mielessäni sellainen iso juhlien katos, mutta katos olikin pieni ja sen alle mahtui vain pari ihmistä liikkumaan. Auringossa siis pitkälti oltiin. Hyvä puoli oli se, että tuona päivänä tuuli todella kovasti. Ei siis tullut kamalan kuuma. Huono puoli oli se, että katos pysyi hädin tuskin pystyssä heinäpaalujen avulla siinä tuulessa ja tuuli lennätti heinänkorsia ympäriinsä.

Koe-esiintymisessä oli minun lisäkseni muitakin ohjaajia. Tarkemmin sanottuna 12 zumba-ohjaajaa ja sitten minä, ainoa Les Millsin edustaja. (Koe-esiintymisiä oli kolmena eri päivänä, joten muitakin LM-ohjaajia oli ollut.) Oli kohtalaisen kamala kokemus, jos nyt suoraan sanon. Minä en todellakaan ole mikään zumbaaja ja olen käynyt zumba-tunnilla vain satunnaisia kertoja pari vuotta sitten. Tällaisissa koe-esiintymisissä me ohjaajat olemme yleensä osallistujina toistemme koe-näytössä. Siinä oli varmaan 12:lla upealla zumba-ohjaajalla pokassa pitelemistä, kun minä yritin pysyä tahdissa ja tehdä liikkeitä perässä. En ole mistään ihan jäykimmästä päästä, mutta voin sanoa, etteivät nämä paikalliset kalifornialaiset, aasialaiset ja latina-amerikkalaiset zumba-ohjaajatkaan ole mitään kovin energittömiä tai pieniliikkeisiä tapauksia, haha. Itse asiassa osan energia oli niin isoa, että olin tukehtua. Liekö tunteeni taustalla ollut kulttuurieroa vai henkilökohtaisempaa syytä, en tiedä.

Onneksi jokainen ohjaaja veti vain muutaman minuutin ajan, joskin zumba-ohjaajat joutuivat ohjaamaan kahta erilaista kappaletta ja osa koe-esiintyi vielä Zumba Strong -formaattia vartenkin. Minun piti ohjata vain noin parisen minuuttia yhdestä bodyattackin ja yhdestä cxworxin kappaleesta. Muita ohjaamiani formaatteja en voinut tässä tilaisuudessa esitellä, sillä meillä ei ollut saatavilla mitään välineitä. Muutama ohjaaja koe-esiintyi zumban lisäksi joogaan ja POP-Pilatakseen. Joogamatolla hengailu asfaltin päällä ei muuten ole kiva kokemus, en suosittele kenellekään.

Koe-esiintymistilaisuuteen sisältyi siis tosiaan myös pienimuotoinen työhaastattelu. Haastattelu ei ollut koe-esiintymisiä seuraavan ryhmäliikunnan managerin kanssa, vaan ylemmän tason managerin kanssa. En stressannut itse koe-esiintymistä paljon, sillä tiesin osaavani vetää valitsemani kappaleet loistavasti, mutta haastattelua jännitin hiukan. Yhdessäkään aiemmassa koe-esiintymisessäni ei koskaan ole ollut mitään erillistä haastattelua. Muistan joskus aiemmin googlanneeni, millaisia asioita ryhmäliikunnanohjaajalta kysytään työhaastatteluissa. Vaivannäköni oli silloin turhaa, sillä minulta ei ole ikinä kysytty mitään sellaisia "työhaastattelukysymyksiä". En myöskään koskaan ennen ole tavannut koe-esiintymisissä muita managereita kuin ryhmäliikunnasta vastaavia.

Olin miettinyt mielessäni vastauksia muutamiin kysymyksiin tätä haastattelua varten, mutta turhaa se oli taas. Yleismanagerin pitämä haastattelu oli enemmänkin tämän managerin ylistyspuhetta siitä, miten hieno ja mahtava klubi he tulevat olemaan. Tapaaminen kesti ehkä vartin ja suurimman osan ajasta manageri hehkutti klubia höystettynä pepsodent-hymyllä ja kalifornialaisittain valkaistuilla hampailla. Hän kysyi minulta vain, miksi haluan juuri heille töihin ja miten olen päätynyt liikunta-alalle. Jälkimmäiseen liittyvän kertomuksen hän totesi olevan "great story". (Jos tarina ei ole tuttu, siitä pääsee lukemaan vähän täältä.) Onneksi olen kolmen vuoden Kaliforniassa asumisen aikana oppinut jo jotain turhanpäiväisestä löpöstelystä, pääsin hyvin juttelun makuun ja pystyin jopa kommentoimaan ylistyspuhetta muutamaan otteeseen omilla näkemyksilläni.

Tämä koe-esiintymistilaisuus poikkesi edellisistäni myös siinä suhteessa, ettei tulosta saanut kuulla heti. Ryhmäliikunnan manageri ja yleismanageri tekivät päätökset yhdessä muutaman päivän sisällä. En epäillyt, ettenkö tulisi valituksi, koska olen oikeasti aika hyvä valinta, jos nyt itse sanonkin. Sainkin parin päivän kuluessa sähköpostin siitä, että olin läpäissyt sekä koe-esiintymisen että yleismanagerin seulan.

Seuraava askel prosessissa on saatavuudesta ilmoittaminen. Olen ilmoittanut, mihin ajankohtiin voin ottaa tunteja. Ryhmäliikunnan manageri alkaa koostaa tuntiaikataulua, joka tosiaan vaikuttaa todella kattavalta. Jos ajankohtani mätsäävät klubin aikataulutarpeiden kanssa, rekrytointiprosessi lähtee liikkeelle. Klubi palkkaa kuulemma vain sellaisia ohjaajia, jotka voivat vetää mieluiten ainakin kaksi säännöllistä tuntia viikossa. Katsotaan, mitä minulle tarjotaan.

Johan tässä on aikaa siitä, kun hankin uuden työnantajan. Kun luovuin San Jose State Universityn kanssa solmimastani työsuhteesta viime vuonna, minulla on tällä hetkellä "vain" neljä työnantajaa.

Saavutuksia: ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaatti ja paluu BODYSTEPIN® ohjaukseen

Olen viime ja tämän viikon aikana saavuttanut kaksi asiaa, jotka ovat olleet työn alla melkein vuoden ajan: tein ja läpäisin ryhmäliikunnan ohjaajaan sertifikaattiin vaadittavan kirjallisen kokeen ja ohjasin vihdoin ja viimein Les Millsin BODYSTEP®-tunnin.

1) Aloitetaan sertifikaatin saamisesta. Läpäisin siis ryhmäliikunnan ohjaajan kansalliseen (national) sertifikaattiin vaadittavan kokeen. Olen nyt Athletics and Fitness Association of American sertifioima ryhmäliikunnan ohjaaja, tasolla Primary.

Postissa tulee jossain vaiheessa vähän hienompikin todistus, mutta näin alkuun sai tällaisen kevyen sähköisen version.

Kurssi oli itsenäisesti suoritettava nettikurssi, joka taisi maksaa vähän alle kaksisataa dollaria. Kurssiin kuului paksun kirjan lukeminen ja nettiluentojen katsominen, ei mitään käytännön tunteja. Aiheet käsittelivät esimerkiksi energiansaantia, ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa sekä tietenkin ryhmäliikunnan ohjaamista niin yleisellä tasolla kuin tarkemmalla tarkastelulla keskittyen erilaisiin tunteihin (strength training, cardio training, flexibility yms.).

Kokonaisuus oli hyvin kompakti ja enemmänkin vain pintapuolinen raapaisu aiheisiin. Kurssin olisi suorittanut noin kuukaudessa, jos olisi opiskellut joka päivä. Aikaa suorittamiseen annettiin kuitenkin vuosi. Ostin kurssini viime vuoden marraskuun lopussa, mutta aloitin lukemisen vasta tämän vuoden loppukeväästä. Alkuvuodesta en löytänyt itsestäni motivaatiota tällaisten asioiden opiskeluun ollessani sairauslomalla selkäkivun takia. Sitten kun aloitin opiskelun, etenin hyvin leppoisasti ja pidin kesällä viikkokausia taukoa. Nyt otin sitten sellaisen loppukirin ja suoritin homman pois alta ennen kuin aika loppui kesken.

Lihasten nimiä piti opetella, joskin aika pintapuolisesti. Ryhmäliikuntaa ja etenkin bodypumppia yli kaksi vuotta ohjanneelle näissä ei kyllä ollut mitään uutta.

Kurssi läpäistiin suorittamalla kirjallinen loppukoe, joka oli monivalintatesti ja joka tehtiin kotona omalla tietokoneella, mutta valvonnan alaisena. Tuo valvonta oli muuten minulle ihan uudenlainen kokemus. Valvoja oli jonkin ulkopuolisen tahon, ei kurssin järjestäjän, kautta, ja häneen otettiin videoyhteys. Hänelle piti näyttää huone ja ympäristö, jossa kokeen suoritin, mutten kyllä muuten usko, että hän yhtään tutkaili minua kokeen aikana.

Monivalintatestissä oli 100 kysymystä ja jopa 20 olisi saanut olla väärin. Minulla oli 5 väärin. Täytyy myöntää, että näin ehkä hiukan turhaa vaivaa, kun opiskelin niin tosissani ja stressasin koetta. Olisin läpäissyt testin todennäköisesti lähes lukematta jo pelkästään niillä tiedoilla, joita Les Millsin formaatteihin kouluttautuminen on minulle antanut ja myös vähän maalaisjärkeä käyttäen. Mieheni tolkutti minulle monta kertaa tässä kuukausien aikana, että "Muista, tämä on Amerikka" - viitaten esimerkiksi naurettavan helppoon ajokortin kirjalliseen testiin, jonka oikeasti läpäisee aika kevyesti vain maalaisjärkeä käyttäen. Olin kuullut myös kollegaltani AFAA:n kokeen olevan naurettavan helppo. Mutta hikke mikä hikke. Sitä paitsi opiskelin itseäni ja uraani varten, en koetta varten. Opinkin jonkin verran uusia asioita, joita voin hyödyntää. Kohtalaisen suppea kurssi tämä kuitenkin oli.

Hankin tämän sertifikaatin oikeastaan huvin vuoksi. Yksikään työnantajani ei toistaiseksi tällaista yleistä ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaattia ole minulta vaatinut, enkä tule saamaan enemmän palkkaa. Periaatteessa yksi työnantajani on vaatinut jonkinlaista sertifikaattia, asia on kirjattu työsopimukseeni, mutta minut palkattiin kuitenkin ilman, eikä kukaan ole koskaan kysellyt sertifikaatin perään jälkikäteen. Minä olen siis aiemmin kouluttautunut ohjaamaan vain tiettyjä Les Millsin formaatteja; en saisi ohjata mitään itse tekemiäni tunteja, ns. freestyle-tunteja. En itse asiassa tiedä, saisinko ohjata sellaisia tämänkään sertifikaatin turvin - tämä maa kun on täynnä erilaisia sertifikaatteja tähän alaan. En kyllä osaisikaan tehdä omaa tuntia tämän kurssin perusteella, oli se sen verran suppea. Laajempiakin kursseja on tarjolla, ja ehkä joskus tulevaisuudessa kouluttaudun vielä lisää.

Kuten yllä olevasta todistuksesta näkyy, tämä sertifikaatti ei ole voimassa ikuisuutta, vaan vaatii ylläpitoa. Tulevaisuudessa pitää opiskella tietty määrä kahden vuoden välein, jotta pysyy sertifioituneena ohjaajana. Onneksi ainakin Les Millsin tapahtumiin osallistuminen lasketaan opiskeluksi.

Onpahan hoidettu. Olen nyt AFAA Certified.

2) Ja sitten Les Millsiin ja BODYSTEP-aiheeseen. Tänään sunnuntaina ohjasin elämäni ensimmäisen bodystep-tunnin oikeille osallistujille. Jee! Kouluttauduin ohjaamaan tätä formaattia yli vuosi sitten, mutta erinäisten terveyshankaluuksien takia ohjaaminen jäi. En ole koskaan ohjannut tuntia sen jälkeen, kun ohjasin sertifiointivideotani varten kavereilleni ja tutuilleni viime vuoden kesällä. Tässä reilun vuoden aikana olen muutaman kerran miettinyt, pitäisikö minun vain luopua sertifikaatistani (sitä ylläpitääkseen pitää maksaa uudesta ohjelmasta 4 krt/vuosi), koska BS-tunteja ei pahemmin ole tarjolla tällä alueella. En koskaan voinut edes sijaistaa, sillä en opetellut uusia ohjelmia ja vähän kuin putosin rutiinista pois. Olen kuitenkin pitänyt sertifikaatistani kiinni, ja nyt vihdoin ja viimein oli aika yrittää, josko minusta kuoriutuisi bodystepin ohjaaja.

Tänään aamulla ennen tuntiani. Mitäs muuta sitä Piilaaksossa kuvaisi kuin parkkipaikkoja? Täällä oli muuten tänään mukava lokakuinen ilma: 28 astetta lämmintä. Metsäpalojen savut tuntuvat vielä joissain paikoissa, mutta itse en ole viettänyt aikaa ulkona, enkä pahemmin ole huomannut mitään. 

Ja löytyihän minusta kunnon steppaaja! Viime maanantaina kävin vierailemassa yhden toisen ohjaajan tunnilla ohjaamassa puolet kappaleista ja tänään sunnuntaina ohjasin oman tunnin. Tunti meni hyvin ja olin kyllä aivan fiiliksissä. Ihanaa stepata! Bodystep on minulle oikeastaan aika uusi laji: kävin kahdella BS-tunnilla, rakastuin lajiin ja lähdin heti kouluttautumaan ohjaajaksi käymättä muilla tunneilla. Vuoden tauko kouluttautumisesta ei antanut parasta lähtökohtaa lähteä ohjaamaan tuntia tässä kohtaa, mutta olen varmaan synnynnäinen steppaaja, sillä pääsin kuvioihin kiinni kohtalaisen helposti. Hiukan itsenäistä harjoittelua ja tekniikan hiomista ja olin valmis ohjaamaan. Olen jo niin rutinoitunut ohjaaja, että opin sanallisen ohjauksen todella nopeasti.

Fiksu ihminen olisi ehkä ottanut kuvan vain tuosta mainostaulusta, jottei tarvitsisi tehdä näitä mustapäitä.

Minulla ei edelleenkään ole omaa viikottaista bodystep-tuntia, vaan ohjaan yhtä tuntia 1-2 kertaa kuukaudessa. Tunti on normaalisti freestyle-step-tunti, ja minä käyn ohjaamassa bodysteppia, joka on kyllä aivan erilaista näiden täkäläisten freestyle-steppien kanssa. Katsotaan, miten alkaa luistaa, sekä minulta että osallistujilta. Toiveissani on saada ainakin yksi vakituinen BS-viikkotunti, jotta pääsisin kunnon rutiiniin tämän lajin kanssa. Saisin tunnin varmaan tältä salilta, jossa ohjaan nyt pari kertaa kuukaudessa, mutta valitettavasti sali sijaitsee Palo Altossa, jonne en voi ajaa arkisin ruuhka-aikoina, ja ei-ruuhka-ajat kalenterissani ovat jo buukattuja muille tunneille.

Challengeeni viime viikolla ilmestynyt cheat meal toistui tänään. Valitsin poke bowlin, ehdottoman lempparini! Ruokaahan tuossa on vaikka kuinka paljon, mutta kaipa silti kohtalaisen terveellisestä päästä, jos nyt ajatellaan ravintola- ja take away -ruokia. Ennen annosta vedettiin 20 minuutin oma HIIT-treeni. Pidin muuten eilen lauantaina ihan kokonaisen lepopäivän, tiedoksi huolestuneille. ;)

Tällaista on siis kuulunut viime aikoina. Toivottavasti kaikilla on ollut hauska viikonloppu!

Savuista menoa - Kalifornian maastopalot tuntuvat Piilaaksossa saakka

Suomessa ilmeisesti tulvii, mutta täällä meillä Kaliforniassa roihuaa. Nimittäin maastopalot. Koko osavaltioon on julistettu hätätila monien erinäisten maastopalojen takia. Ihan meidän naapurustossa ei pala, mutta esimerkiksi meiltä reilut 100 kilometriä pohjoiseen Napan ja Sonoman viinialueilla tuli roihuaa ja pahasti muuten roihuaakin. Ainakin 22 ihmistä on kuollut, satoja on kateissa ja 20 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Tuhoalue on iso. Kaikesta tästä on uutisoitu Suomenkin mediassa ja pääuutisissa, taisi olla eilen.

Meiltä pohjoiseen palaa aika pahasti. Välimatkaa karkeasti reilut 120 kilometriä. Myös tuossa etelämpänä on iso maastopaloalue, mutta rajasin sen nyt vahingossa tästä pois enkä jaksa ottaa toista kuvaa. Kartta otettu Kalifornian osavaltion nettisivuilta täältä. 

Tänään maastopalot tuntuivat meillä asti, vaikkei ihan vieressä palakaan. Menin aamulla yhdeksältä kuntosalille, enkä huomannut silloin mitään muuta kuin sen, että oli jotenkin sumuista ja pilvistä. No, eihän se ollut sumua eikä pelkkää pilveä, en vain tajunnut. Tein oman treenini, ohjasin tuntini ja lähdin ulos salilta vasta puoleltapäivin. Kollega oli jo sisällä varoitellut huonosta ilmasta, ja tosiaan salin ovesta ulos astuessani kamala ilma löi vasten kasvoja. Savun haistoi ja sen tunsi. Olen yhden kerran aiemmin ollut isojen maastopalojen lähellä Portlandissa pari päivää ja silloin sain allergisia oireita, silmiä kirveli ja kurkkuun alkoi sattua nopeasti. Nyt tilanne ei ollut ihan niin paha onneksi, tosin minun ei tarvinnut olla ulkona ollenkaan.

Ei ehkä näytä miltään tässä, mutta tällainen harmaus ei ole kovin tyypillistä meidän kotirnurkille. 

Muutaman tunnin kuluttua iltapäivällä lähdin takaisin liikenteeseen kohti kiropraktikkoa. Tilanne oli pahentunut. Moottoriteillä näki, miten ilma oli täynnä savua, sillä Piilaakson kukkuloita ei näkynyt lainkaan. Ilma oli myös harmaan ja likaisen oloista. Lievä savun haju tunki sisään autoon, vaikka ikkunat olivat kiinni.

Edessä nousevat Piilaakson kukkulat, kokonaan savun peitossa.

Ilmanlaatu muuttui päivän aikana ihan virallisesti epäterveelliseksi. Air Quality Index (AQI) San Josessa meidän kotimme zip coden alueella oli tuossa illalla puoli kuuden aikoihin 183 ja äsken, kun katsoin, niin jo 191. Ilmanlaatu luokitellaan luokkaan unhealthy, kun luku on 151-200. Epäterveellisestä ilmanlaadusta sanotaan näin: "Everyone may begin to experience health effects, members of sensitive groups may experience more serious health effects."

Ei paljon tee mieli hengittää hei. AQI:ta voi tutkia omalta zip code -alueeltaan täältä: AIRNow. 

Voipi olla, ettei tänä iltana viitsi ollenkaan avata ikkunoita kämppää tuulettamaan. Kuulin radiosta, että ilmanlaatu pysyy huonona vielä muutaman päivän ja ehkä vielä huononeekin.

Savua edessä, ainakin jos kuvittelee sen tähän kuvaan oikein tarkkaan. 

En kyllä muuten tiedä, mikä AQI San Josessa normaalisti usein on. Kuulin nimittäin yhdeltä kaveriltani Piilaakson AQI:n lähentelevän useasti hyvin epäterveellisiä lukemia ja vetävän välillä ihan vertoja Aasian suurkaupunkien lukemille... Hän tsekkailee AQI:n säännöllisesti ennen kuin päättää, lähteekö ulkoilemaan vai ei. Itse en ole usein asiaa ajatellut, mutta tokihan liikennemäärät ovat täällä suuret ja muutakin saastetta varmasti riittää.

Cheat meal -päivä ja hektinen viikonloppu

Tänään oli 90 Days Challengeni 63. päivä, ja ensimmäistä kertaa oli vapaus syödä cheat meal. Tähän saakka jokainen päivä on ollut tarkkaa ruokavaliota, ilman mitään herkuttelua. Termi cheat meal on varmasti monelle tuttu. Fitness-ihmiset ja jotkut muutkin hard core -fitnesspopulaa astetta kevyemmät terveellisten ja puhtaiden syömistapojen suosijat sallivat itselleen silloin tällöin aterian, jolloin saa syödä kaikenlaista, jota normaalisti ei söisi. Jotkut vannovat tämän systeemin nimeen. Cheat mealin tarkoituksena on vähän boostata aineenvaihduntaa.

Cheat mealin voi toteuttaa hyvin tai sitten sen voi totta kai toteuttaa myös hyvin huonosti. Haasteen valmentaja suositteli meille kohtuullisen kokoista annosta (ei siis kokonaista pitsaa tai purkkia jäätelöä) ja rasvaisen ruoan sijasta esimerkiksi perunan, pastan tai leivän kaltaisia hyviä hiilihydraatteja. Aterian oli ehdottomasti sisällettävä hyvää proteiinia. Eikä cheat mealia saanut syödä ihan milloin vain tänään, vaan 90 minuutin sisään treenin (20 minuutin HIIT-tyyppinen treeni) jälkeen.

Minun ei ole kauheasti tehnyt mieli mitään tiettyjä ruokia, paitsi ehkä thai-ruokaa, mutta pidin thaita liian tuhtina ajatuksena. Itse asiassa ajatus cheat mealista ei herättänyt minussa mitään erityistä intoa. Viikonloppuni oli niin kamalan kiireinen, että jopa cheat mealin syöminen tuntui vain suorittamiselta, ja ruokailu jäikin ihan tähän sunnuntai-iltaan. Minun olisi vähän ehkä tehnyt mieli syödä pastaa, muttei tullut kuuloonkaan, että olisin ehtinyt tehdä sellaista ja ravintoloiden pasta-annokset olisivat olleet aivan liian kermaisia, juustoisia ja/tai rasvaisia. Päädyin lopulta take away -sushiin, jota mieheni haki illalla.

Sushia minulle ja miehelleni. Emme syöneet kaikkea, vaan miehelleni jäi tästä huomiseksi päivällinen. Me olemme muuten mieheni kanssa koko haasteeni ajan syöneet ihan samaan ruokaa iltaisin. En siis todellakaan ole millään dieettiruoalla, vaan syön ihan kuten me yleensä normaalistikin olemme ilta-aterialla syöneet. 

Huomasin, että vedin aika innolla annokseen kuuluvaa lisäkesalaattia, johon en normaalisti ikinä ennen ole edes koskenut, sekä sushiin kuuluvia inkivääripaloja liiaksikin. Jotain on siis tapahtunut makuhermoilleni. Sushikin kyllä upposi, muttei sellaisella vauhdilla kuin se ennen on uponnut, vaikka päiväni on ollut aktiivinen.

Kiintoisaa nähdä, miten kroppani reagoi nyt tällaiseen ruokaan. Testaukselle oli oivallinen hetkikin nyt, sillä olen kohta matkustamassa Saksaan lomalle ja häihin 1,5 viikon ajaksi. Vähän jännittää, mitä kroppani meinaa siitä, että kohta syödään paljon ravintoloissa, olkoonkin että (toivottavasti) terveellisesti.

Mutta hei, kerrotaan tässä nyt samalla vähän viikonlopustani. Edellisessä postauksessa kuvaamani maanantaipäivä ei ollut mikään erikoinen, vaan kuvasti aikalailla sitä hektisyyttä, jossa olen nyt viime aikoina elänyt. Tämä viikonloppu ei ollut poikkeus: Lauantaina kello soi aamukuuden jälkeen ja olin puoli kahdeksalta lähisalilla aloittamassa haasteeseeni kuuluvaa tiukkaa jalkatreeniä. Siihen meni 1,5 tuntia. Sitten kotiin ja hidasta aamupalaa sekä hiukan foam rollausta ennen kuin piti lähteä sijaistamaan bodyattack ja cxworx, jotka olin hulluuksissani lupautunut tekemään ajat sitten. Yritin laiskuuttani saada erästä toista ohjaajaa sijaistamaan puolestani, mutten onnistunut. Noh, menivät rutiinilla. Tuntien jälkeen olisi ollut kiva rentoutua loppupäivä, mutta sen sijaan minun piti myöhäisen lounaan jälkeen siirtyä kotitaloni kuntosalille harjoittelemaan bodystepin ohjausta. Muistatteko, kun yli vuosi sitten sertifioiduin siihen lajiin, mutten koskaan alkanut ohjata sitä? No nyt minulle on viimein tullut mahdollisuus yrittää päästä bodystepin ohjaamiseen vähän kiinni. Näin yli vuoden tauon jälkeen siihen palaaminen on vaikeaa ja vaatii todella sitä, että menen harjoittelemaan itsekseni paljon. Illalla kävin lojumassa hetken porealtaassa ja sitten olikin aika mennä nukkumaan.

Onneksi kotitalossani on kuntosali ja tilaa harjoitella omia juttuja. Ei tarvitse kauas lähteä. Steppilaudan roudaaminen kotoa salille käy kyllä jo liikuntasuorituksesta - käytän tuota kuvassa näkyvää Ikean kassia apuna siihen.

Tänään sunnuntaina sain sentään nukkua hiukan pidempään, mutta puolenpäivän jälkeen lähdin yhteen koe-esiintymiseen. Siellä menikin muutama tunti. Jouduin osallistumaan aivan liian monen ohjaajan zumba-koe-esiintymiseen ja vielä ulkona yli 25 asteen lämmössä. Onneksi sentään tuuli. Kirjoittelen tästä koe-esiintymisestä ehkä myöhemmin, sillä se oli vähän erilainen kuin ne, joissa aiemmin olen käynyt. Prosessi ei kuitenkaan ole vielä ohitse, joten en viitsi siitä vielä kirjoittaa enempää. Koe-esiintymisurakan jälkeen söin kotona nopeasti ja siirryin jälleen treenaamaan bodysteppia. Sitten piti suorittaa vielä haasteeni oma treeni, lyhyt 20 minuutin hiittimäinen pyrähdys. Rehellisesti sanottuna olin miettinyt skippaavani tämän sunnuntain treenin, sillä bodystepin harjoittelu olisi ollut tarpeeksi ja oikeasti tarvitsisin vain lepoa. En kuitenkaan lopulta skipannut, koska siinä tapauksessa myös cheat meal olisi pitänyt rehellisesti jättää väliin.

Oli siis lähes järkyttävä viikonloppu, etten sanoisi. Mutta sainpahan sushia. Myös jälkkärin sai sisällyttää cheat mealiin. Minä söin yhden baananin sellaisen nut butterin kera, joka on tehty paahdetuista ja suolatuista pähkinöistä. En olekaan muuten syönyt hedelmiä (tai sokeria) 62 päivään! Banaani maistui kyllä aivan samalta kuin ennenkin.

Jälkkäriä. Söin kyllä vähän ekstrapähkinöitäkin vielä.

Harrastaako joku arjessaan hyvin kurinalaista tai edes todella terveellistä ruokailutapaa ja tuo mukaan aina välillä cheat mealit? Miten toteutatte omat cheat mealinne?

Ryhmäliikunnanohjaajan ja liikuntahaasteessa elävän maanantai näyttää esimerkiksi tällaiselta

Monissa blogeissa näkyy aika ajoin postauksia, joissa seurataan kirjoittajan arkipäivää kellon tarkkuudella. Siitä huolimatta, että tykkään itse lukea tuollaisia postauksia (ihmisten arki on mielenkiintoista!) muiden blogeista, en ole pitänyt omaa arkeani niin ihmeellisenä, että olisin tehnyt samanlaisia postauksia.

Tänään päätin kuitenkin kertoa, millaiselta jumppaohjaajan ja liikuntahaasteessa elävän maanantai saattaa näyttää. Joskus esimerkiksi tällaiselta:

Herätyskelloni olisi ollut soimassa aamulla kello 5:45am, muistuttamassa minua siitä, että pitäisi mennä kotitalon kuntosalille hoitamaan haasteeseeni kuuluva cardio-treeni pois alta. Mitään syytä herätykselle ei tänään ollut, sillä olin heräillä jo viiden jälkeen. Takana on noin 5 tunnin yöunet, jotka ovat katkenneet kerran vessareissuun. Ei siis mikään paras lähtökohta nousta ylös liikkumaan, mutta haluan hoitaa treenin pois alta, sillä myöhemmin päivällä minulla ei ole aikaa ja illalla en jaksa. Nousen sängystä hiukan puoli kuuden jälkeen.

Vedän jumppakamat nopsasti päälle, avaan hiukan kehoani foam rollerilla ja lähden ulos ovesta. Kuntosalille päästäkseni minun pitää kävellä pihan poikki ja sen takia vedän ylleni kevyen pitkähihaisen, sillä inhoan kylmyyttä. Vaikka mittari näyttää 14 astetta, Pohjois-Kalifornian aamukuuden hämäryys on oikeasti aika vilpoinen, vaikka ehkä Suomen lokakuuta tällä hetkellä elävä ei sitä uskokaan. 

Matka kuntosalille vie sisäpihan poikki. Kukaan ei ole uimassa aamulla kuudelta. Sen sijaan kuntosalilla oli minun lisäkseni kaksi muutakin ihmistä vetämässä aerobista. Olin tänään siellä kolmannen maanantain putkeen samaan aikaan ja kahdella edellisellä kerralla siellä on ollut ne kaksi täysin samaa ihmistä. 

Olen valinnut aamuaerobiseksi liikuntahetkekseni spinningpyörän polkemisen. En ole koskaan tykännyt sisäpyöräilystä, mutta olen nyt yrittänyt antaa sille mahdollisuuden. Se ei aiheuta impaktia alaselkääni, kuten juoksumatolla juokseminen aiheuttaisi. Asento pyöräilyssä ei tietenkään ole paras alaselän kannalta, mutta koitan elää. Ulkona olo voisi tehdä hyvää, mutta en oikein voi juosta sielläkään, eikä kävely nosta sykettäni mielestäni tarpeeksi ylös tätä treeniä ajatellen. 

Kotitalomme kuntosalilla on cycle room. Siellä on aika ajoin ohjattuja tunteja. En ole eläissäni käynyt, eivätkä ne kyllä olisi edes ilmaisia.

Alhaalla salin puolella on lisää cardiovälineitä. En tajua, miksi salillamme on panostettu moniin juoksumattoihin, pyöriin ja steppereihin lihaskuntolaitteiden sijasta. 

Valitsen Youtubesta jonkun kohtalaisen kämäisen cycling-videon, joka kestää 30 minuuttia. Kokeilin tänään aamupyöräilyä kolmatta kertaa ja kolmannen erilaisen Youtubesta löytyvän videon voimin. Ne kaksi edellistä (enemmän HIIT-tyylisiä) olivat kamalan teennäisiä, enkä voisi kuvitella käyväni niitä uudestaan lävitse. Tubessa on mielestäni hyvin kaikenmaailman jumppavideoita, mutta jostain syystä en ole onnistunut löytämään hyvää cycling-videota... (Vinkkejä?)

En ole mikään haka sisäpyöräilyssä, enkä oikein jaksa pysyä videon tahdissa. Haasteeni cardiotreenin minimiaika on 30 minuuttia, ja jaksan juuri sen. Eikä pidempään olisi kyllä aikaakaan, sillä minun pitää mennä töihin. 

Pimeys katoaa täältä aamuisin nopeasti. Seiskan aikaan oli jo valaistunut. 

Hiukan ennen seitsemään palaan asuntooni, otan pikasuihkun, vedän päälle uudet jumppavaatteet, venytän hiukan jalkojani, keitän kahvia ja syön aamupalaa. En näköjään ottanut valokuvaa mistään. Aamupalani oli egg cupcake: munan valkuaisia, lehtikaalia, selleriä ja kesäkurpitsaa paistettuna uunissa muffinssivuoassa - valmistin ne eilen. Muffinin sivuun toinen kasa samoja vihanneksia kuin muffinissa jo on. Syön ja selaan uutisia (voi Las Vegas ja joukkoampumiset sentään). Tarkkailen samalla vähän liikennetilannetta navigaattorista. Minulla on bodypump-tunti Mountain Viewssa puoli kymmeneltä. Viime viikolla olin lähes myöhässä pahan aamuruuhkajumin takia, enkä halua olla myöhässä kahta viikkoa putkeen. Kun kello alkaa lähentyä kahdeksaa, navigaattori näyttää moottoritiet jo pitkälti punaisella ilmoittamassa siitä, että ruuhkaa ja jumeja on. Matkaa minulla on vajaa 20 kilometriä, mutta lähden yleensä vähintään 50 minuuttia ennen tuntini alkua. Yleensä matka vie 30-40 minuuttia. Tänään lähdin jopa vähän aikaisemmin, jotta varmasti ehtisin ja olinkin paikalla hyvissä ajoin.

Jono motarin liittymään. Tänään olin tässä vain ehkä jonkun reilun 5 minuuttia. Viime viikolla varmaan melkein vartin. 

Ohjaan tälle ryhmälle ensimmäistä kertaa bodypumpin 103-ohjelman. Kyykkyybiisi saa jotkut kadottamaan hymynsä, hah. Samoin ojentaja-biisi (se on kyllä aika armoton!). Jostain syystä Justin Bieberin Let me love you -hauisbiisi saa osan laulamaan ääneen... Noh, hyvä että tykkäävät. Askelkyykkybiisi nyt odotetusti saa ihmisissä aikaan voimakkaita reaktioita. Nautin sen ohjaamisesta, sillä tiesin, että 32:n bottom-half pulsen (miksi tätä kutsutaan Suomen pumppitunneilla?) esiin tuominen on rajua monelle perusjumpparille. Tuntini menee hyvin ja nautin ohjaamisesta, vaikka lyhyet yöunet ja pyörällä solkkaaminen painaakin päälle jo tässä vaiheessa. 

Tuntini jälkeen vedän nopeasti vatsaani vähän steel cut -kauraa ja munan valkuaisista tehtyä mössöä, kirjaan tuntini kuntosalin järjestelmään palkkani saadakseni ja sitten siirryn lihaskuntolaitteiden ja vapaiden painojen puolelle. Ei muuta kuin omaa treeniä tekemään taas! 

Bodypumpin ohjaaminen ei ole mikään minun treenini, vaan treenaan omat juttuni tunnin jälkeen. Tai siis treenaan nyt, kun haasteeni niin käskee. Normaalisti paneutuisin kehonhuoltoon ja foam rollaisin. Tykkään itse asiassa enemmän tästä lihaskunnon jynssäämisestä. PS. Nuo painot ovat muuten ihan paunoissa, eivät kiloissa, hih. 

Maanantaisin haasteessani treenataan selkää. Minulla on vajaa 60 minuuttia aikaa ennen kuin joudun lähtemään seuraavalle tunnilleni. Liikun ehkä liian hitaasti ja aikani loppuu lähes kesken. Menee jopa vähän hosumiseksi. Varttia vaille kaksitoista ryntään parkkipaikalle autolleni, vedän esiin takaluukun coolerista perunapussin (haasteeni mukaan heti salitreenin jälkeen pitää syödä perunaa) ja lähden ajamaan kohti seuraavaa työpaikkaani, Googlea, jossa ohjaan bodyshredin ja cxworxin puoleltapäivin. 

En siinä kiireen keskellä ehtinyt kuvata perunoitani, mutta tämä kuva on parin viikon takaa ja kiteyttää tilanteeni: uunissa kypsennettyjä perunaviipaleita kevyillä mausteilla (ei suolaa, ei öljyä). Tällä kertaa jouduin syömään ne samalla, kun ajoin autoa. Onneksi niitä on helppo syödä ja tarvitsee vain yhden käden, sitäkin vain välillä. 

Googlen kampus on onneksi lähellä, mutta lähdin hitusen liian myöhään ja olen jumppasalissa 12:01pm, kun tunnin pitäisi alkaa tasalta. Hups. Kukaan ei yleensä ole ajoissa näillä tunneilla; normaalisti minä odottelen kiireisiä googlelaisia. Tänään totta kai minua odottaa neljä ihmistä. Ei hyvä. Pyytelen anteeksi, mutta kukaan ei tunnu olevan kovin kiireinen tänä maanantaipäivänä. Tosin paikalla on vain 7 ihmistä, normaalin noin 12-15 sijaan. 

Vaikka söin salitreenini jälkeen perunani autossa, vetoni alkaa loppua ohjatessani. Onneksi osaan fake it 'till you make it -linjan, enkä anna oman fiilikseni vaikuttaa ohjaukseeni. Bodyshredin ja cxworxin päätyttyä hoipertelen takaisin autolleni ja suhautan kotiin. Piti ottaa valokuvia, mutta unohdin. En ole muuten saanut nauttia Googlen lounaista kahteen kuukauteen haasteeni takia - tavallisesti menisin tuntieni jälkeen syömään viereiseen ravintolaan ilmaisen lounaan.

Nykyään syön vain kotona. Tällaista oli tänään. En muista, milloin olisin syönyt punaista lihaa kotona (paitsi satunnaista naudan jauhelihaa), mutta nyt koitin sen ikuisen kanan, kalkkunan ja kalan tilalle vähän lihaa, sillä haasteeni ruokavalioon sisältyy mahdollisuus syödä vähän vähärasvaista, punaista lihaa. Tässä on London Broil -nimellä löytyvää nautaa (ei mitään hajua, mitä se on suomeksi) sekä sipulia, purjoa ja paprikaa. 

Googlen ruoan sijaan väkerrän kotona kasaan proteiinia, vähän hiilareita ja vihanneksia ja vedän ruokani nopeasti samalla Facebookia ja taas uutisia selaillen. Sitten vedän päälle bikinit, levitän aurinkorasvaa ja suuntaan uima-altaalle. En suinkaan rentoutumaan, vaan opiskelemaan. Minulla on ollut melkein vuosi aikaa suorittaa ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaatti. Homma on kerta toisensa jälkeen jäänyt, ja nyt kun vuosi on kulumassa umpeen marraskuun lopussa, otan tällaista paniikkimaista loppukiriä.

Tämäkin kuva on viime viikolta. Tänään oli sama meininki, miinus kahvi. Olin viime viikolla niin väsynyt, että oli pakko vetää Starbucksin jääkahvia (mustana, ilman makeutuksia - lisäsin itse kotona vähän mantelimaitoa), jotta jaksaisin opiskella. Tänään sinnittelin ilman.

Vaikka lokakuu juuri alkoi, täällä on vielä lämpöä. Tänäänkin oli kunnolla yli 20 astetta ja altaalla oli juuri sopiva. Aurinko tosin paistaa iltapäivästä jo aika matalalta ja jouduin vaihtamaan paikkaani kolme kertaa parin tunnin aikana, jotten jäisi asuintalojen luomaan varjoon. Kahden tunnin luku-urakan jälkeen hengasin hetken porealtaassa ja sitten palasin kotiin. Tein 30 minuutin mobility- ja venyttelyjumpan Youtubesta ja sitten söin taas. Olikin jo kaamea nälkä! Naudan lihaa ei riittänyt enää yhteen annokseen, joten jouduin tekemään emävirheen ja ottamaan lihan vierelle kanaa. Oheen taas vähän hiilareita ja iso kasa vihanneksia. Tuo annos ei todellakaan ansainnut valokuvaa. 

Syömisen jälkeen aloin kirjoittaa tätä postausta. Osa valokuvista on tosiaan viime viikolta, sillä minun piti tehdä tämä postaus jo silloin, mutta se jäi (viime maanantaini oli lähes täysin samanlainen kuin tänään, sillä erotuksella, että kävin kiropraktikolla altailun ja opiskelun sijasta). Kirjoittaessani vedin tässä hiukan samalla vielä lisää vihanneksia, vaikka haasteeni sallima kourallinen tuli kyllä jo täyteen ruoka-annoksen yhteydessä. Noh, vihanneksia tuskin voi syödä liikaa. 

Nyt kello on jo puoli kahdeksan. Pitäisi mennä suihkuun (ihossani haisee kloori, hyi) ja kohta olisi jälleen aika syödä uudelleen. En malta odottaa.

Huomenna samanlainen rumba käynnistyy uudelleen: aamulla on taas herätys ennen kuutta, edessä oma salitreeni (vuorossa rintalihakset) ja heti sen perään HIIT-treeni (yäk apua!) ja sen jälkeen bodyattackin ja cxworxin ohjaus. Ja lisää opiskelua.