torstai 25. lokakuuta 2018

Mitä Suomessa asuva ihmettelee Kaliforniassa ja Piilaaksossa? Otos 2.

Kun appivanhempani olivat meillä kaksi viikkoa vierailulla Suomesta, minulla oli jälleen oiva tilaisuus kuunnella kiinnostuneena sitä, mitä kaikkea Suomessa asuvat huomaavat ja ihmettelevät, kun saapuvat Piilaaksoon vierailemaan. Mieheni äiti oli meillä jo toista kertaa, mutta hänen isänsä sen sijaan ensimmäistä kertaa.

Olen jo aiemmin kirjoittanut oman äitini ihmetyksen aiheista pitkän listan, joka löytyy täältä. Tuosta postauksesta on kuitenkin jo melkein kaksi vuotta aikaa, joten ajattelin keräillä näitä hämmästelyjä uuteen postaukseen, vaikka tokihan nuo Suomesta tulevat vieraamme ihmettelevät usein samoja asioita. Kaisa Ribs & Coke -blogin takaa kirjoitti juuri postauksen samasta aiheesta, ja tuttuja juttuja näkyi heidänkin vierailla olevan. Tietyt asiat kyllä ihmetyttävät varmasti ketä tahansa suomalaista, oli tausta mikä tahansa.
Aah, tuliaisia Suomesta. Emme yleensä pyydä karkkia tai suklaata paljon, mutta halusin ehdottomasti maistaa tuota turkinpipppusuklaata. Pyysimme kaksi levyä, saimme kuusi. Näin kolme viikkoa myöhemmin kuudesta levystä jäljellä on enää kaksi, mikä on se syy sille, miksemme normaalisti pyydä suklaata - sen syö pois vain aivan liian nopeasti.
Alla olevista aiheista keskusteltiin meidän vieraiden kanssa. Valokuvat ovat satunnaisia otoksia vieraiden kanssa tekemiemme retkipäivien ajalta.


Liikenteestä


- Lähes jokainen vieras, joka meillä on käynyt, on aina heti laskenut, kuinka monta kaistaa on moottoritiellä, jota ajamme lentokentältä kotiin. Näin nytkin. Vaikka takana olisi joku 20 tuntia matkustusaikaa, suomalainen jaksaa kummastella valtaisaa moottoritietä. Viisi kaistaahan siinä on per suunta, jossain kohtaa jopa kuusi.

- Kun kaistoja on paljon, toki myös autoja on paljon. Autojen määrä hätkähdyttääkin hetkessä Suomesta tulleet. Aivan kamalan paljon autoja, totesivat appivanhempani moneen kertaan. Myös sunnuntaisin, kun ei edes ollut ruuhkaa. Vaikka kaikki kaistat olisivat täynnä autoja, jos vauhti on normaali 65 mph/h (noin 100 km/h) tai yli, ei puhuta ruuhkasta. Silloin kyseessä on vain tavallinen Piilaakson liikenne.

- Appivanhempani ihmettelivät ja sitten ylistivät sitä, miten sutjakkaasti liikenne kuitenkin sujuu autopaljoudesta ja ruuhkista huolimatta. Olimme muutaman kerran liikkeellä juuri pahimpaan ruuhka-aikaan, jolloin vauhdit moottoritiellä matelevat jossain 20-30 km/h -vauhdissa. Kyllä Suomessa lentäisi ärräpäät jo tässä vaiheessa. No kyllä varmaan, kun ei siellä niin pahoihin ruuhkiin ole totuttu. Mutta piilaaksolaiset ovat tottuneet. Pakkohan se on ottaa rauhallisesti. (Tosin minä, joka ajelen pahimpaan ruuhka-aikaan monta kertaa viikossa, olen hiukan eri mieltä siitä, onko liikenne rauhallista vai ei, mutta kaikki on toki suhteellista.)

- Appeni huomasi nopeasti sen, miten älyttömän huonokuntoisia isot moottoritiet (ja pienemmätkin tiet) ovat ja ihmetteli laadutonta kuntoa. Kaliforniassa on tunnetusti USA:n korkeimmat autoverot ja huonokuntoisimmat tiet. Jotkut pätkät isoista moottoriteistä ovat niin kamalassa kunnossa, että autoa ajaessa voisi kuvitella renkaiden olevan täysin puhki. Kun autoja ajaa miljoonittain joka päivä, tokihan ne tiet kärsivät.

- Appeni totesi autokannan olevan aivan kuten Suomessakin. Hän ilmeisesti odotti amerikkalaisittain isoja avolavoja ja SUVeja. Sellaisia ei ole paljon Piilaaksossa. Täällä ajetaan ekologisilla autoilla. Jos haluaa nähdä isoja autoja, kannattaa suunnata Los Angelesin suuntaan tai muihin osavaltioihin.

- Ruuhka-ajan kestäminen myöhään herätti hämmästystä. Miten tämä voi olla töistäpaluuruuhkaa, kello on jo kuusi illalla?, ihmetteli anoppini. Ne suomalaiset, jotka pääsevät töistään neljältä tai viideltä, olkoon onnellisia. Monet piilaaksolaiset painavat töitä myöhään iltaan ja sitten siellä ruuhkassa istutaan tunti tai pari. Illan ruuhka-aika yltää melkein kahdeksaan, joten anoppini ihmettely kuuden aikaan oli aivan liian aikaista.

- Huonokuntoisten ajoteiden lisäksi mieheni vanhemmat ihmettelivät huonokuntoisia jalkakäytäviä. "No ainakin tässä on jalkakäytävä", minä totesin, sillä sellainen ei ole niin itsestäänselvyys kuin Suomessa, vaikka täällä onkin jalkakäytäviä ihan kiitettävästi.
San Franciscon liikenne on ihan oma lukunsa, samoin kaupungin mäet.


Asumisesta 


- Anoppini on käynyt meillä silloin, kun olimme juuri muuttaneet Piilaaksoon, eli yli neljä vuotta sitten. Hän ihmetteli meille nyt tullessaan ensimmäisenä sitä, miten meillä on uudet yläkerran naapurit. (Yläkertamme ihmisiä ei nykyään voi olla kuulematta.) Me ihmettelimme tätä kysymystä hetken. Totta kai meillä on uudet naapurit, ollut jo monen monta kertaa! Useat naapurimme ovat vaihtuneet, joidenkin asuntojen asukkaat tiuhaankin, vähintään kerran vuodessa. Mutta sitten tajusimme... Suomessahan monet asuvat samassa asunnossa iät ajat, ehkä jopa vuosikymmeniä. Mekin asuimme mieheni kanssa Turussa kerrostalossa vuokralla monta vuotta, eivätkä naapurimme vaihtuneet muuta kuin yhden mummon kuoleman takia. Piilaaksossa kuitenkin monet muuttavat vuosittain, jos asuvat apartment-komplekseissa, koska vuokrat nousevat ja muuttamalla uuteen kompleksiin saattaa saada hiukan edullisemman hinnan.

- Appivanhempieni mielestä omakotitalot Piilaaksossa ovat pieniä töllejä. Aika röttelöitä. Suomessa ei ikinä rakennettaisi tuollaisia, kuten appeni asian totesi. Jepjep. Me olemme aina mieheni kanssa ajatelleet sanjoselaisten omakotitalojen olevan kuin suomalaisia kesämökkejä. Totta kai täällä on myös isoja omakotitaloja ja talojen ulkonäkö vaihtelee asuinalueesta ja kaupungista riippuen, mutta pääsääntöisesti rakennuskanta on kyllä aivan erinäköistä kuin mihin suomalainen on tottunut. (Toisaalta Suomessa lienemme tottuneet aivan liian hyvään ja säännösteltyyn...?) Syyt ovat totta kai pitkälti ilmastossa, ja Kaisan postauksessa, jonka linkitin tuonne ylemmäs, on tästä aiheesta hyvää tietoa. Valitettavasti minulla ei ole valokuvaa esittämään näitä töllejä, vaikka jo äitini aikoinaan ihmetteli näitä taloja ja jo silloin olisin halunnut kuvan blogiini tehostamaan tätä kertomusta.
Merileijonat San Franciscossa. Näitä jaksaa aina käydä katsomassa vieraiden kanssa.

Ihmisistä


- Se, että Piilaakso on maahanmuuttajien kehto ja kulttuurisesti erittäin monimuotoinen ja rikas, tulee helposti yllätyksenä niille vieraillemme, jotka eivät ole lukeneet blogiani paljon. Appeni ihmetteli ensimmäisenä päivänä sitä, miten kaikki työntekijät eri paikoissa ovat "ulkomaalaisen näköisiä". Yritimme siinä sitten selittää, että Piilaaksossa kaikki ovat ulkomaalaisen näköisiä, koska kaikki ovat ulkomaalaisia eli maahanmuuttajia tai koska keskivertoamerikkalainenkin voi olla ihonväriltään ja taustaltaan ihan mitä tahansa. Piilaakson tietynlainen "ulkomaalaisuus" on ollut keskustelunaihe kuulemma myös täällä asuvien suomalaisten kavereideni vieraiden keskuudessa eli se on yllättänyt monet.

- Anoppini ihmetteli ihmisten pukeutumista: Miksi jalassa on hienot korkkarit ja päällä kaunis paita, mutta jalassa jumppahousut? Miksi ylipäänsä ihmisillä on jumppahousut jalassa joka puolella? Niinpä niin. Olen joskus kirjoittanut aiheesta piilaaksolainen pukeutumistyyli. Jumppahousut ovat täysin normaali varustus täällä, oli menossa minne tahansa, ja ne voi yhdistää ihan mihin tahansa.

- Ihmisten kohteliaisuus saa suomalaisen hämmästelemään. Meidät ohitti nainen lastenrattaiden kanssa yli metrin päästä ja hän sanoi totta kai "Excuse me". Mahdottoman kohteliaita nämä ihmiset täällä, appeni totesi. Kohtasimme monet muutkin excuset met ja sorryt. Amerikkalaiset käytöstavat näyttäytyvät toki hyvin erilaisilta suomalaiselle, joka on tottunut siihen, että jos joku tönäisee, se joku sanoo ehkä "oho" tai "sori" tai todennäköisesti ei mitään. Mutta amerikkalaiset ja amerikkalaistuneet pahoittelevat aina, jos joutuvat ohittamaan, vaikka sitten sieltä parin metrin päästä.
Yksi appivanhempieni ihmetyksen aiheista: Miksi San Franciscon Golden Gate -sillan nimi on Golden Gate, vaikka sillan väri on oranssi, ei kultainen? No en tiedä, vaikka höpisimmekin kaikkea Kalifornian kultaryntäyksestä osavaltion the Golden State lempinimeen. Eikä blogini ole Wikipedia, joten en edes selvittäntyt syytä. :D


Ravintoloista


- Se, ettei mihin tahansa ravintolaan voi vain kävellä sisälle ilman, että täytyy odottaa, saattoi tulla pienenä yllätyksenä vieraillemme. Me kävimme pari kertaa aamupalaravintoloissa, joihin molempiin piti odottaa 1-1,5 tuntia. Aamupalamestat ovat ehkä pahimmasta päästä, sillä harva niistä ottaa pöytävarauksia. (Toisaalta 1,5 tuntia voi olla jopa lyhyt odotusaika; San Franciscossa joihinkin paikkoihin voi joutua odottamaan esimerkiksi 2,5 tuntia.) Myös lounasaikoina joihinkin paikkoihin kasvaa jono ja odotusaika saattaa venyä, eivätkä kaikki illallispaikatkaan ota varauksia. En tiedä, miten yleistä Suomessa on se, että ravintolaan on jono, mutta täällä se on aivan normaalia. Joskin ilman jonotustakin pääsee hyvin, jos valitsee ajan ja paikan oikein.

- Ravintoloiden annoskoot puhututtivat totta kai. Liikenteen lisäksi jokainen Suomi-vieraamme aina hämmästelee annoskokoja, eikä toki suotta, sillä amerikkalaiset annokset ovat suuria. Mutta siinä missä suomalainen monesti ajattelee, että lautanen pitää syödä tyhjäksi, amerikkalaistunut kokee ravintolan olevan huono, jos sieltä ei saa ylijäänyttä ruokaa kotiin doggybagissa. Ei niitä annoksia siis ole tarkoitus yhden ihmisen kerralla syödä. Välttämättä.

- Ruokakauppojen laajat hevi-osastot tekivät mieheni vanhempiin vaikutuksen. Niin paljon tuoreita vihanneksia ja paljon erilaisia hedelmiä, he hämmästelivät. En muista, millaisia suomalaisten markettien hevi-osastot ovat, joten en osaa sanoa tähän mitään, mutta varmasti esimerkiksi juuri hedelmävalikoimat ovat laajemmat.
Gilroyssa, maailman valkosipulipääkaupungissa. On muuten harvinaisen kuollut mesta lokakuussa keskellä arkipäivää.


Kaikesta muusta sekalaisesta


- Suomalainen on tottunut jokamiehenoikeuksiin ja pitää niitä helposti niin itsestäänselvinä, että kun on ulkomailla, jossa ei voikaan oikaista jonkun pellon vierusta tai ei voi mennä ihastelemaan naapurustossa kasvavia appelsiinipuita, se ihmetyttää. (Kyllä, meidän naapurustossa on isoja appelsiinipuuviljelyksiä - Piilaakso on niin maaseutua...) Onneksi kävimme appivanhempieni kanssa keskustelun siitä, ettei USA:ssa ole koskaan kuultukaan mistään jokamiehenoikeuksista, ennen kuin he lähtivät kävelyretkillään kävelemään Private Propertylle. He olivat vähän siinä käsityksessä, että jos ei ole aitaa, on lupa mennä, mutta USA ei toimi niin.

- Automaattisesti itsensä vetävä vessanpönttö julkisissa vessoissa pelästytti anoppini neljä vuotta sitten ja pelästytti myös nyt. Eikö Suomessa ole tällaisia? Sellaiset vessat ovat kyllä ihan käteviä. Paitsi sillon, kun ne vetävät itsensä pienestäkin ihmisen liikehdinnästä kesken kaiken. Valitettavasti tuo on yleistä, sillä automaattinen mekanismi monissa pöntöissä on todella herkkä.

- Jos Suomeen haluaa viedä tuliaisia, petivaatteet saattavat aiheuttaa päänvaivaa. Tämä selvisi anopilleni, joka ihmetteli täkäläisessä tavaratalossa lakanoita. Amerikkalaiset eivät esimerkiksi käytä pussilakanoita (tosin kyllä niitäkin löytyy nimellä duvet cover) ja patjat, peitot ja tyynyt ovat eri kokoisia kuin Suomessa. (Lue lisää amerikkalaisten sänkyelämästä täältä.) Eli kun täältä ostaa lakanasetin, sieltä saattaa paljastua kaikenlaisia yllätyksiä, eikä lakanoiden toimiminen Suomessa välttämättä onnistu ihan noin vain.
Santa Cruzissa ihastelemassa Tyyntä valtamerta. Tuona päivänä oli niin lämmin, että hame ja t-paita olivat tarpeeksi. Santa Cruzissa ei varmaan koskaan ole ollut niin lämmin, kun olen käynyt siellä. Yleensä siellä on kylmä meri-ilma.
- Erilaisten petivaatteiden lisäksi painot ja mitat ihmetyttivät totta kai. Me emme osanneet mieheni kanssa paljon auttaa tässä asiassa, sillä gallonat, unssit, paunat ja jotkut jalat ja tuumat ovat ehkä osittain vähän salamyhkäisiä meillekin yhä edelleen, hävettää myöntää.

- Jos me ihmettelemme Suomeen mennessämme minikokoista talouspaperia, Suomesta tänne vierailemaan tulleet kummastelevat, miksi meidän talouspaperimme on kokoa peitto ja paksuutta matto.

- Ja siinä missä me säikähdämme Suomessa hanasta kunnon paineella pulppuavaa vettä joka kerta, kun vierailemme siellä, vieraamme täällä kummastelevat, mistä veden painetta saa lisättyä suihkuun. Vastaus: ei mistään. Eikä sitä käteen otettavaa suihkuakaan löydy.
Saimme ihastella vieraidemme kanssa hiukan myös Halloween-koristeita. Ensi viikolla se on, tuo amerikkalaisten suuri ilon päivä!

Niin että tervetuloa vain vierailemaan Piilaaksoon, kaikki perheenjäsenet ja kaverit! Täällä on hauskaa. :)

2 kommenttia:

  1. Tuosta suihkusta tuli mieleen, että kun mulla meni pitkien hiusten kanssa ikä ja terveys saada ne märiksi kokonaan suihkussa täälläkin ni menis varmaan sitten usiampi ikä ja terveys siellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, ei täällä ihan niin huono vedenpaine sentään ole suihkussa kuin teillä tuntuu olevan. Mun paksu revahka kyllä tulee nopeasti kokonaan märäksi, mutta toki huuhtelussa menee hetkisin kauemmin kuin Suomessa. Kyllä paineen eron huomaa heti, kun astuu Suomessa ekan kerran suihkuun. :D

      Poista