sunnuntai 6. elokuuta 2017

Fastest Wieners of the West - mäyräkoirien juoksukilpailu

Kävimme tänään mieheni kanssa katsomassa Annual National Wiener Dog Race -tapahtumaa eli mäyräkoirien juoksukilpailua. Mieheni kuuli tästä sattumalta radiosta ja naureskelimme sille kotona hetken, kunnes todellakin päätimme lähteä katsomaan.
Juoksukilpailut järjesti Wienerschnitzel-snägärikiskaketju. En ole muuten koskaan käynyt syömässä sellaisessa.
Jos joku lukija ei vielä tiedä, niin meillähän on siis ollut mäyräkoira. Valitettavasti emme halunneet altistaa selkävaivaista koiraa pitkään ja kovaan muuttoon lentokoneineen, joten mäyris muutti äitini luokse, kun me muutimme Piilaaksoon. Perheessäni on ollut mäykky siitä saakka, kun olin ekaluokkalainen, joten olen aina ollut pienoinen mäykkytyttö.

Emme selvittäneet mäykkyjuoksutapahtumasta muuta kuin ajan ja paikan. Vasta perillä tajusimme juoksukilpailun oleva Santa Clara County Fair -tapahtuman sisällä. Kilpailun nettisivu oli väittänyt tapahtuman olevan ilmainen ja olihan se - kunhan ensin oli ostanut maalaismarkkinoille sisäänpääsylipun, $10/hlö. Maksoimme siis parikymppiä plus vitosen pysäköintimaksua pienestä tapahtumasta. Onneksi mäykyt ovat aina tuon arvoisia.
County Fairin sisäänkäynti.
Aamupäivällä oli mäykkyjuoksun esikarsinnat. Kahdeksan lähtöä ja kahdeksan mäyräkoiraa joka lähdössä. Finaaliin valittiin jokaisen lähdön nopein. Pienoisena mäykkytyttönä en ihan hyväksynyt sitä, että mukana oli myös koiria, jotka eivät kyllä olleet mäyräkoiria. Säännöissä luki, että vain "genuine, low-to-the-ground" (ihana käännös matalalle maavaralle) mäyräkoirat hyväksytään kisaan, mutta ei se vissiin sitten ole ihan niin justiinsa. Osa näytti olevan jotain mäyräkoiran ja chihuahuan risteytyksiä ja ilmeisesti ne olivatkin juuri sellaisia, nimittäin googletin asiaa ja minulle selvisi, että chiweenie on olemassa.
Ennen lähtöä maaliviivalle menevät omistajat näyttivät koirille kaikenmaailman leluja ja helistimiä, joiden kanssa koiria sitten huudeltiin maaliviivalta.
Kova kilpailu. Tuo harmaa oli minun lempparini, niin kaunis! En ole nähnyt tuollaista väriä koskaan Suomessa.
Kova kisa.
Vipinää ja vilskettä riitti. Oli kyllä niin ihania makkaroita että voi vitsit! Tuli totta kai kauhea mäykkykuume, mistä etukäteen varoittelinkin miestäni, sillä arvasin niin käyvän. Olen Piilaaksossa asuessa epäsäännöllisen säännöllisesti haikaillut mäyriksen perään, mutta käytännön syistä emme ole uutta koiraa hankkineet.
Loppukiri maaliviivalle.
Alla lyhyt video, koska en voi saada mäyriksistä tarpeekseni. Jos meillä olisi mäykky, se varmaan moisessa kilpailussa käyttäytyisi juuri noin kuin tuo yksi rassukka, joka ei ihan hoksaa, mikä on homman nimi. (Video ei näy mobiiliversiossa, pahoittelut.)
video

Esikarsintojen ja finaalin välissä oli aikaa parisen tuntia, emmekä kyenneet odottamaan finaaliin saakka, joten meille ei selvinnyt, kuka oli the Fastest Wiener of the West. Tai siis pikemminkin the Fastest Wiener of the Bay Area. Katselimme kyllä yli tunnin ajan County Fairin menoa, mutta oli kyllä niin väsynyt tapahtuma, ettei siellä kyennyt kuluttamaan aikaa. Huvipuistolaitteita, snäksikioskeja ja krääsäkojuja, jotain epämääräisä esityksiä sekä pieniin häkkeihin sullottuja erinäisiä elukoita lapsille ihasteltavaksi. Eihän siellä ollut aikuisille mitään, paitsi ehkä kaljan ja viinin maisteluun tarkoitettu teltta, muttei sielläkään kyllä puolenpäivän aikaan vielä kukaan ollut. Kaiken lisäksi oli ihan kamalan kuuma. Mäykkyjuoksut kyllä olivat vetäneet porukkaa, joten emme tainneet olla ainoita, jotka tulivat paikalle vain mäyristen vuoksi ja kaikkosivat saman tien.
Väsyneet maalaismarkkinat ja tolkuttoman kuuma päivä.
Huvipuistoilua olisi ollut tarjolla.
Maailman surullisin iso kilpikonna. Onneksi olen nähnyt näitä niiden oikeassa elinympäristössä Havaijilla.
Surkuttelin näitä possuja, kunnes mieheni totesi, ettei niillä kasvatettavilla sioilla ole oikeissa karsinoissaan yhtään sen paremmat oltavat, varmaan vielä huonommatkin. 
Vuohia. Eikun lampaita. Eikun en tiedä.
Tämä oli kaikkein surullisin: sea lion eli merileijona suljettuna pieneen vesialtaaseen. Porukka sai isoa maksua vastaan poseerata kuvaan elukan kanssa, vielä suuremmasta maksusta sai pusun poskelle ja heittää palloa. Toivon, että nuo tuolla olevat vanhemmat veisivät lapsensa katsomaan merileijonia sinne, missä tuon lajin edustajat elävät juuri siten kuin haluavat, esimerkiksi Santa Cruzin rantaan tai San Franciscoon.
Mäykkyjuoksujen esikarsintojen lisäksi katsoimme hot dogin syöntikisat. Jo pelkästä katsomisesta aloin voida vähän pahoin, vaikka olin itse asiassa nälkäinen.
Kolme minuuttia aikaa syödä. Voittaja söi 7 hotdoggia. Ei ehkä ihan Coney Islandin kuuluisan hotdogin syöntikisan vertainen kokemus, mutta katsominen sai silti suustani ulos kommentin "Hulluja nää amerikkalaiset".
Vipeltävistä mäyräkoirista sai kyllä ihanaa energiaa viikon alkuun! Voi kunpa joka viikonloppu pääsisi maykkytapahtumiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti