tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kaveritreffit Tampereella

Olen kuullut ja lukenut joidenkin ulkosuomalaisten valitusta tyyliin näin: "Itse sitä tulee Suomeen niin ja niin monen tuhannen kilometrin päästä ja sitten muut eivät vaivaudu edes vähän vastaan, vaan olettavat sinun juoksevan ympäriinsä." Joitakin kotimaassa vierailevia ulkosuomalaisia nyppii se, että sukulaiset, kaverit ja kummin kissan kaimat olettavat automaattisesti ulkosuomalaisen Suomen reissullaan tulevan käymään. Kaikki nämä sukulaiset, kaverit ja ne kaimat eivät välttämättä kuitenkaan itse ole valmiita liikkumaan yhtään vastaan tai fiksailemaan omia aikataulujaan.
"Jee juna!" tekstasin aamulla kaverilleni, joka omalla tahollaan oli myöskin menossa junaan. "On vissiin vähän aikaa siitä, kun viimeksi junailit Suomessa?" kaverini naureskeli vastaukseksi. Onhan siitä. Melkein neljä vuotta. 
Minulla ja miehelläni on hyvin onnellinen tilanne: meidän perheenjäsenemme ja kaverimme ovat oikeastaan kaikki Turussa tai lähialueen pikkukunnissa, vain pari kaveria asuu Helsingin suunnalla. Mutta yksi vanhimmista kavereistani asuu entisessä kotikaupungissani Vaasassa, josta muutin teini-ikäisenä Turkuun.
Vaasaan saakka en päässyt, mutta näissä maisemissa vietin tiistaini. Tamperehan se siinä.
En ole nähnyt tätä kaveriani melkein neljään vuoteen. (Itse asiassa viimeksi, kun olin junassa Suomessa, olin menossa vierailemaan juurikin tämän kaverini luona.) Valitettavasti Turun ja Vaasan väliä ei ihan helposti yhden päivän aikana matkata edestakaisin, eikä yövierailuihin ollut oikein mahdollisuutta. Mutta ei hätä ole minkään näköinen. Kun on iso tarve nähdä ja kun molemmat ovat motivoituneita ja valmiita tulemaan vastaan, niin kuviot saadaan kyllä järjestymään. Tällä kertaa se tarkoitti sitä, että matkasimme molemmat tahoillamme saman pituisen matkan - ja päädyimme Tampereelle.
Mikäs se tuolla ollessa. Oli kyllä viileää ja vähän sateistakin.
Tamperelaista taidetta, joka vetosi myös tähän vale-turkulaiseen.
Takana on siis kiva päivä Tampereella. Tapasimme rautatieasemalla puolenpäivän aikaan, kävimme lounaalla, joimme vähän kaljaa, kävelimme ympäriinsä, nautimme jätskiä Tammerkosken rannalla, maistelimme lonkeroa (en muistanutkaan, ettei kyseinen juoma ole mitenkään erityisen hyvää minun makunystyröissäni, hyhh) ja menimme kahvilaan syömään kakkuja. Aikamoinen herkkupäivä siis ja hyvässä seurassa! Illalla kahdeksan aikoihin olin jo takaisin Turussa, kaverini noin puoli yhdeksän aikaan Vaasassa. Tehokasta toimintaa.
Panimoravintolassa piti vähän maistaa olutta, vaikken sellaista kyllä oikeastaan ikinä missään juo.
En ole muistaakseni aiemmin Suomi-lomillani juonut lonkeroa enkä aio juoda enää jatkossakaan.
Sen sijaan tällaista pätkis-juustokakkua voisin maistaa vaikka joka viikko. Kaverini nautti leivoksen, jonka etuliitteenä oli sana "amerikkalainen". Oltiin siis vähän toistemme vastapainona. 
Vaikkei oltaisi nähty vuosiin ja vaikka välissä olisi normaalisti tuhansia kilometrejä, isoja meriä ja muita maita, joidenkin kanssa sitä vain juttu luistaa kuten ennenkin. Kiitos ihana kaverini piristävästä päivästä!
Tampere on vissiin jonkinlainen munkkikaupunki vai mitä ihmettä? Nyt jäi munkit syömättä, mutta onneksi söin yhden jo heti ekan Suomi-päivän aikana. Nutturani ei kyllä löysty millään. 

2 kommenttia:

  1. Olen seurannut jo jonkin aikaa blogiasi,sitä on mukava lukea näin iltaisin. Näin tamperelaisena on aivan pakko kommentoida tuohon munkki-asiaan. Pyynikin munkit ovat perinteisiä ja kuuluisia. Ne on aina todella tuoreita ja parhaita munkkeja,mitä olen ikinä syönyt! :) Ensi kerralla kannattaa siis ehdottomasti maistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äiti just mainitsi samoista munkeista! Lieneekö yleissivistyksen puutetta vai mitä mulla :) Kiitos kommentista ja kiva, että on iltalukemista!

      Poista