maanantai 17. huhtikuuta 2017

Menetetty pääsiäinen

Toivottavasti kaikilla oli Suomessa kiva pääsiäinen! Meiltä meni tuo juhla ihan totaalisen ohitse, niin kuin moni muukin Suomeen kuuluva juhla täällä asuessa on mennyt. Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnan missatessani kirjoitin siitä, miten suomalaiset juhlapyhät saavat ulkomailla asuessa korostuneemman aseman kuin kotimaassa, mutta pääsiäistä en jaksanut edes kunnolla noteerata. En ole uskonnollinen, joten pääsiäisellä ei ole minulle sellaista merkitystä. Mutta pääsiäinen Suomessa nyt kuitenkin on aina pääsiäinen Suomessa ja siihen liittyy kivoja tapoja ja omia ihania muistoja: lammasruoat ja valkosipuliperunat, suklaamunat ja mämmit ja ennen kaikkea se neljän päivän pyhäputki.
Kävimme lauantaina ulkoilemassa ja pystyin hyvin kävelemään tunnin ilman kipujeni lisääntymistä. 
Koska pääsiäinen on uskonnollinen juhla, sitä ei huomioida tässä osavaltiossa sillä tavalla laajasti. Eilisen sunnuntain kohdalla kalenterissa luki Easter, mutta ko. päivä ei ole federal holiday eikä state holiday Kaliforniassa. Mitään perjantaita tai maanantaita ei todellakaan huomioida. (Huom! Puhun siis vain Kaliforniasta nyt, muusta USA:sta en tiedä mitään.)

Pääsiäinen ei pahemmin näkynyt täällä Piilaaksossa muuta kuin kauppojen karkki- ja krääsävalikoimassa ja joidenkin tahojen järjestämissä Easter Egg Hunt -lastentapahtumissa. Tajusin pääsiäisen tulevan vain näiden kauppojen valikoimien takia. Viikonlopun Facebook-statuksista päätellen täkäläisistä tutuistani vain harva tuntui viettävän juhlaa nimeltä Easter. Jos sitä vietettiin, siihen näytti sisältyvän perhe- ja sukupäivälliset sekä lasten pääsiäismunakorit. Ehkä hieman useampi tuttuni tuntui kuitenkin hehkuttavan juhlaa nimeltä Passover. En tiedä, pitäisikö hävetä, mutten tiennyt mitä tuo tarkalleen tarkoittaa ennen kuin selvitin: kyseessä on tietenkin juutalaisten pääsiäinen.
Vihreydestä päätellen tätä ei ihan heti uskoisi Piilaaksosta löytyväksi kulmaksi.
Polkujen varsilla oli kukkia.
Vaikka olen jo elänyt läpi kolme pääsiäistä täällä, olin silti yhä vähän hämmentynyt. Kun toisaalta pääsiäinen ei ole virallinen juhlapyhä eikä sitä huomioida laajasti, mutta sitten kuitenkin toisaalta se vaikuttaa elämään. Kysyin yhdeltä kollegaltani, onko yritysten jumppatunteihin nyt maanantaina yleensä muutoksia pääsiäismaanantain takia (vaikka sellaista ei täällä siis ole edes olemassa, mutta muistin viime vuodelta kevyemmän liikenteen, mikä viittaisi monien lomailleen), ja hän vastasi minulle: "There is no Easter here. Jesus", mikä vastasi kysymykseeni kahdella eri tasolla: ei ole pääsiäistä, koska se liittyy Jeesukseen, ja ei ole pääsiäistä, duh. Mutta miksi jotkut kuntosalit vähensivät tuntitarjontaansa tai poistivat tunnit kokonaan sunnuntaiksi Easter Sundayn kunniaksi? Ja miksi toiset paikat eivät sitten huomioineet tuota päivää ollenkaan? Miksi jotkut kaupat olivat eilen sunnuntaina kiinni tässä maailmankolkassa, jossa kaupat ovat aina auki, koska oli Easter Sunday, vaikka ko. päivä ei ole state holiday? Ja miksi suurin osa kaupoista kuitenkin oli auki ja miten maailmassa pitäisi voida tietää, mikä on auki ja mikä ei? Ja jos kerta suurin osa ihmisistä ei täällä huomioi pääsiäistä jeesusteluineen, niin miksi ihmeessä täällä sitten edes on kaikenmaailman pääsiäismunanmetsästystapahtumia ja muita? Koska kaikki erikoispäivät täytyy saada markkinoistettua jotenkin, oli päivän tausta mikä tahansa? En vain ihan ymmärrä. Nämä hämmennyksenaiheeni ovat muuten samoja lähes joka juhlapäivä, sillä loogisuutta kalifornialaisista juhlapäivistä ei kannata yrittää löytää.
Jos olisimme olleet ulkoilemassa kolme tuntia aiemmin, olisimme voineet osallistua ilmaiseen "California Wild Flowers" -kävelykierrokseen. Ehkä sen jälkeen olisin tiennyt, mikä kukka tämä on.
En tiedä, lieveneekö tämä hämmennykseni koskaan, koska olen tottunut siihen, että Suomessa kaikki toimivat samalla tavalla. Pitäisi muistaa, että tämä osavaltio ja maa koostuu niin monista eri uskontokunnista, ihmisistä ja kansalaisuuksista, ettei mitään tiettyjä, kaikille kuuluvia pyhiä tietenkään voida viettää. Asiat eivät ole valtion määräämiä ja yksioikoisia täällä, vaan jokainen taho saa päättää itse, mitä tekee. Olisi silti kiva tietää, miksi kolmesta vierekkäin olevasta kaupasta vain yksi päätti olla auki Easter Sundayna. (Ehkä koska se oli ruokakauppa, kaksi muuta ei?)
Joku oli päättänyt sulkea niityn.
Viime vuonna en tainnut mainita pääsiäisestä mitään täällä blogissani. Niin ohi se menee täällä asuessa. Se on ihan niin kuin mikä tahansa muukin ajankohta vuodessa. Perjantaina mieheni oli töissä ja minä kävin tolkuttoman kiireisessä lounasraflojen keskittymässä hakemassa itselleni ruokaa, lauantaina kävimme ulkoilemassa ja ulkona syömässä sekä Costcossa (jossa oli muuten hämmentävän hiljaista noin niin kuin viikonlopuksi!?), sunnuntaina laiskottelimme muuten vain ja tänään maanantaina oli taas paluu tavalliseen arkeen. Miehelläni ei siis ollut lomaa, joskin hän olisi saanut pitää sitä, jos olisi halunnut. Meille ei tullut mieleenkään tehdä mitään pääsiäisruokia, vaikka lammas olisikin hyvää, koska emme ole kovia kokkaajia. Mämmiä en ole syönyt yli kolmeen vuoteen, mutta suuni muistaa tarkalleen, miltä mämmi maistuu vaniljakastikkeen kanssa (nam!). Kindermunat ovat ihania, mutta en halua rikkoa lakia, enkä kyllä tiedä, mistä niitä laittomuuksia edes löytäisi. Muut suklaamunat tai pääsiäiskarkit eivät jaksaneet innostaa, koska tavalliset karkit ovat paljon parempia. Mitään koristeita en halunnut laittaa pölyä keräämään parin hassun päivän, jotka tuntuvat samoilta kuin kaikki muutkin päivät vuodessa, takia.
Ulkoilun jälkeen lauantaina kävimme syömässä ihan parasta intialaista ruokaa. Olen aiemmin käynyt täällä vain sellaisissa intialaisissa ravintoloissa, joista saa samanlaista ruokaa kuin Turussa olevistakin intialaisista. Mieheni oli kuitenkin löytänyt intialaistaustaisen työkaverinsa avustuksella ravintolan, jossa tarjoiltiin erilaisia kastikkeita leipien kanssa. En tiedä intialaisen ruoan alalajeja tai niiden nimiä, enkä edes tiedä, mitä tämä ruoka tarkemmin oli, mutta tajuttoman maukasta se oli ja nousi uudeksi lempparikseni.
Ehkä joku päivä tämä ulkosuomalainen vielä löytää sen keskitien siinä, mitä juhlia ja tapoja tuoda omasta kotimaasta uuteen kotipaikkaan ja mitkä vain suosiolla unohtaa ilman sen kummempia tunnontuskia. Tästä postauksesta päätellen en ole vielä siinä pisteessä.

12 kommenttia:

  1. Aika jännä juttu, en tosiaan ole tullut ajatelleeksi ettei pääsiäistä juhlittaisi yleisellä tasolla Kaliforniassa. Jouluahan nyt kuitenkin juhlitaan, vaikka samalla lailla se on kristittyihin perinteisiin pohjautuva. Enpä tosiaan muista koskaan nähneeni pääsiäisaikaan perustuvaa elokuvaa tai erikoista pääsiäisjaksoa tv-sarjassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on kyllä tosiaan selkeämmin näkyvillä kuin pääsiäinen, mutta virallisena juhlapyhänä joulukin on hyvin lyhyt, vain sen yhden joulupäivän. Joulun aika on kyllä niin markkinoistettu joulupukkeineen ja muineen, että se uskonnollinen tausta hukkuu aika hyvin sinne... ihan niin kuin Suomessakin.

      Toi elokuva- ja tv-sarjahuomio on muuten niin totta! Monissa sarjoissa on selkeät kiitospäivä- ja joulujaksot, mutta pääsiäistä ei. Muistan kyllä nähneeni niitä juutalaisten pääsiäisviettoja joskus jossain sarjassa, mutta silti termi Passover oli mulle uusi.

      Poista
  2. Suomessa oli myös hiukan outo pääsiäinen. Kaupat olivat auki koko pyhän eikä telkkarista tullut mitään pääsiäiseen viittaavaa ohjelmaa.
    Itse olisin kaivannut edes jotain pääsiäiseen liittyvää toimintaa, kun ei tullut edes laitettua rairuohoa.
    T: Riksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin niin hämmentynyt, kun näin iltapäivälehden nettisivuilla Cittarin mainoksen "auki joka päivä myös pääsiäisenä"! Sitten kyllä muistin lukeneeni siitä, että kauppojen aukiolot vapautettiin, mutten ollut tajunnut, et kaupat on auki myös selkeänä pyhänä.

      Ehkä Suomessakin pikkuhiljaa uskonnolliset juhlaperinteet väistyy tieltä...? Jos nyt vaikka ajattelee sitä, ettei kouluissakaan enää ole niitä uskontojuttuja vaikkapa joulu- ja kevätjuhlissa... Tai ainakin näin oon kuullut.

      Poista
  3. Lueskelin viime viikolla Kalifornian työaikalainsäädäntöä, ja siellähän sanotaan jotenkin niin, että työnantajan ei tarvitse mistään syystä antaa työntekijälle vapaata, ei palkallista eikä palkatonta. Jos ja kun joku taho siis päätti juhlistaa pääsiäistä ja laittaa puljun kiinni, siinä oli kyse omistajan päätöksestä. Osa yrityksistä täällä Kaliforniassa on avoimesti kristittyjä. Esim. huvipuistoketju Six Flags. (Voit kuulla joulun aikaan lauluja muistakin kuin joulupukista.) Ja jotkut ruokakaupat. (Voit löytää kassalta Jeesus-aiheisen värityskirjan.) Tämä voi sitten vaikuttaa aukioloihin - tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole lakia lukenut, mutta ymmärtääkseni on juurikin niin, ettei työnantajalla ole velvoitetta antaa mitään vapaapäiviä. Sen takia täällä on niitä hassuja juhlapäiviä, kun jotkut firmat on kiinni, mutta toiset ei, ja sen takia tällaisen mamun on vaikea päästä kärryille täkäläisistä pyhistä.

      Me mietittiin mun miehen kanssa just tota, että joidenkin kauppojen tai ketjujen takana saattaa olla uskonnollisempaa väkeä, minkä takia ne on kiinni. En oo koskaan huomannut täällä mitään avoimen uskonnollista toimintaa, mutta ehkä oon kävellyt silmät liian kiinni...

      Poista
  4. Musta pääsiäinen on yleisesti USAssa vähän sellainen salapyhä. Ei ole virallisesti mikään pyhä kai oikein missään, mutta kun teen töitä noin kymmenen eri organisaation kanssa, heistä noin puolet oli sulkenut ovensa joko perjantaiksi tai maanantaiksi (tai kummaksikin). Mitään logiikkaa, mikä pulju oli kiinni ja mikä ei, ei tuntunut olevan, muuta kuin että yliopistot vähän useammin kuin yksityiset.

    Muuten pääsiäinen meni minulla ihan samalla tavalla ohi kuin sullakin. Sentään lammasta ostin, mutta sehän ei ole pääsiäisruoka täällä. Sain kutsun kaverin pääsiäisillalliselle, jossa pääjuhlaruoka olisi ollut "the traditional ham", mutta kieltäydyin kohteliaasti kutsusta, koska ko. juhlaillallinen kuulosti kertaluokkaa uskonnollisemmalta kuin suomalaiset keskimäärin.

    Jos et muuten seuraa Saturday Night Livea, niin siellä oli mainio selitys Passoverista: https://www.youtube.com/watch?v=_RvfzFv3c6Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salapyhä on aika osuva termi. Mä muuten kans kiinnitin huomiota siihen, et ruokakaupassa myytiin niitä samoja kinkkuja, joita oli joulunakin eli selvästi jonkinlainen joillekin "perinteinen" pääsiäisruokamenu on olemassa.

      Ja haha, hyvä että SNL tulee pelastamaan päivän ja tietämättömät ;)

      Poista
  5. Meni itselläkin pääsiäinen aika ohi, paitsi! meidän lähikaupoista täällä Missionissa saa kindereitä! Eli ens vuonna tänne vaan ostelemaan niitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whaat?? Onko se ihan ns. peruskauppa? Mä oon joskus kuullut, että Kindereitä voisi löytää joistakin pienimmistä paikoista joskus (muistelen kuulleeni tarinan meksikolaisten kaupoista), mutten kyllä tajua miksi, kun ne on sakkotuotteita läpi maan...

      Poista
    2. En tiedä mitä lasketaan peruskauppojen piiriin, mutta näitä tälläisiä minimarketteja mitä on lähes joka kadunkulmassa täällä. Meillä kulkee lähikaupan nimellä :)
      En näitä kindereitä sen koommin hypistellyt, en sitten tiedä sisälsikö ne lelua vai olivatko kenties jotain amerikka ystävällisiä kindereitä ;)

      Poista
    3. Nojoo, oli aika huono termi multa. Tarkotin täällä paljon näkyviä ruokakauppaketjuja. Siellä cityssa taitaa kyllä olla tosiaan paljon erilaisia pienempiä kauppoja, joita täällä laaksossa ei niin paljoa ole.

      Poista