Matka kohti kalifornialaista ajokorttia, osa 2

Toivoin, että tästä ajokorttisarjasta tulisi 2-osainen, ja niinhän siitä tulikin! Kävin tänään DMV:ssä behind-the-wheel -testissä eli ajokokeessa ja läpi meni!

Olin saanut stressikäyräni taivaisiin tämän ajokoeasian takia. Ajoitsetuntoni vaihtelee hyvästä älyttömän matalaan, päivästä riippuen. Jos olen nähnyt liikenteessä paljon ihmisiä, joilla ei tunnu olevan mitään hajua siitä, miten autoa ajetaan (niitä täällä riittää), itsetuntoni nousee. Mutta joskus taas saan itsetuntoni todella matalalle, yleensä silloin, kun ajattelen sitä omaa 8 vuoden ajotaukoani (olen kirjoittanut ajohistoriastani täällä) sekä ylipäänsä älyttömän lyhyttä ajohistoriaani. Olen ajanut täällä nyt vain noin 4 kuukauden ajan, mitä tosiaan edelsi tuo 8 vuoden tauko, joten välillä koen olevani täysin samalla tasolla kuin 18-vuotiaat. Eikä ajokoetressiäni millään tavalla auttanut se, että jokainen vastaantuleva suomalainen (ja itse asiassa myös yksi saksalainen ja yksi japanilainen) ilmoittaa ajokokeen olevan ihan helppo. Minulle on jopa sanottu, että kuka tahansa läpäisee kokeen, ellei mokaa todella pahasti. Kiitti vaan, auttaa tooosi paljon huonosta itsetunnosta kärsivää.

Viimeisen viikon aikana olen melkein koko ajan vaahdonnut mielessäni erinäisiä asioita ajokokeeseen liittyen. Tällä viikolla olen viettänyt kolme lähes unetonta yötä ajokoetta stressaten. Ja en oikeasti nyt liioittele ollenkaan, vaikka toki unettomuuteen vaikuttavat myös muut seikat (kun ei ole voinut harrastaa liikuntaa ja kun on vain maannut sohvalla, ei ole väsy, ja kun ei ole väsy, jaksaa katsoa Netflixiä keskiyöhön saakka, ja kun katsoo Netflixiä pitkälle yöhön, väsy menee helposti ohitse ja mieli pysyy liian virkeänä). Lisäksi olen nähnyt pari kertaa unta ajokokeesta, ja toinen kerta oli niin elävä, että herätessä kesti hetken aikaa ennen kuin tajusin, etten ole vielä oikeasti edes käynyt kokeessa (unessa feilasin kokeen ylinopeuden takia). Ajatukseni ovat sekavasti vaihdelleet ääripäistä toiseen: toisaalta olen ajatellut, että totta kai pääsen kokeen lävitse, koska osaan ajaa turvallisesti ja oikein ja koska olen saanut loistavan ajokoulutuksen Suomessa (verrattuna esimerkiksi Amerikan olemattomaan ajokoulutukseen), mutta toisaalta taas olen ajatellut, etten mitenkään voi lyhyen ajokokemukseni avulla läpäistä ajokoetta ekalla kerralla.

Eilen kävimme miehen kanssa vielä harjoittelemassa Los Gatoksen DMV:n ympäristössä. Ajoimme ympäristössä vuorotellen jo viime viikolla teoriakokeen jälkeen, mutta halusin vielä uudestaan tutkailemaan. Kadut ja risteykset ovat siellä nimittäin paljon pienempiä kuin täällä meidän kotihoodeilla. Ja muutoinkin on hyvä tutkia etukäteen mm. nopeusrajoituksia.

Sain itseni eilen ruuhka-aikana täynnä olevassa Los Gatoksen pienessä keskustassa harjoitellessa täyteen megatressitilaan ja oloni muuttui lopulta niin pahaksi, että kyyneleet nousivat silmiin. Ja ei, en edelleenkään liioittele (mies voi todistaa, koska joutui kaivamaan minulle nenäliinan nopeasti, sillä ajaminen kyyneleet silmissä ei ole kauhean helppoa :D). Tästä ajokoeasiasta oli tullut minulle suuren vuoren korkuinen este, joten oireetkin olivat selvästi sen mukaisia. Asiaa on ehkä vaikea ymmärtää, jos ei omista minunlaiseni huteraa ajohistoriaa, joka perustuu lähinnä 18-vuotiaan pelonsekaisiin kokeiluihin.

Ehkä joku jo arvaakin, miten tämä tarina päättyy. Nyt tekisi mieli melkein itkeä sen takia, että olen käyttänyt älyttömästi aikaa ja jopa muutaman yön jonkin näin yksinkertaisen, helpon ja typerän asian miettimiseen. Behind-the-wheel -testi oli nimittäin helppo! Ja ehkä vähän naurettavakin. Etenkin kun muistelee Suomen inssiä...

Pahinta oli odotus. Kuten jo edellisessä ajokorttiasiaan liittyvässä postauksessa kerroin, DMV on tunnettu pitkistä jonoistaan ja odotusajoistaan. Odottelu pätee myös ajokokeeseen. Vaikka ajokoetta varten on varattava aika, homma ei todellakaan toimi niin, että koe alkaa saman tien. Olin kuullut, että omaa vuoroa saattaa joutua odottamaan jopa 2 tuntia.

Minun aikani oli 2.15 p.m. Olin paikalla noin puoli tuntia etukäteen. Ensin ilmoittauduttiin tiskille, jossa tsekattiin oma väliaikainen ajolupa ja asianmukaiset auton rekisteröinti- ja vakuutuspaperit. "Give all the papers at the same time!" nainen tiskin takana tiuskahti minulle, kun saatoin ehkä hetken näyttää siltä, että aion ojentaa paperit yksitellen. Kuri ja järjestys on DMV:ssä kohdillaan.

Amerikassahan ajokoe ajetaan siis omalla autolla, koska täällä ei ilmeisesti pahemmin harrasteta mitään ajokouluja, vaan "ajotunnit" ajellaan vanhemman/kaverin/jonkun tutun kanssa omalla autolla (eikä niihin autoihin vissiin tarvitse asentaa sitä toista jarrupoljinta "opettajan" puolelle!?). Tämän takia siis kaikki vakuutukset ja rekisteröinnit pitää olla autossa kohdillaan (toki muutoinkin pitäisi). Viime viikolla kuulin, kun joku yritti ajokokeeseen ilman vakuutusta. Tuli vähän huutia DMV:n virkailijalta.

Kun paperit oli tsekattu ja sormenjälki otettu (sellainen otettiin viimeksikin teoriakoekerralla, itse asiassa jopa kahdesti, vaikka unohdin kertoa - täällä on jo tottunut siihen, että sormenjäljet otetaan aina kaikissa mahdollisissa paikoissa, joten en enää huomaa edes ihmetellä sitä), oli aika lähteä ajokoejonoon. Hain oman auton parkista ja ajoin viraston kulmalla olevaan autojonoon. Jonotus ajokokeeseen tapahtuu siis omassa autossa istuen! Voitte arvata, oliko kivaa, kun ulkona oli lämmintä noin 30 astetta. Ja koska moottoria ei viitsinyt pitää käynnissä, ei ilmastointi toiminut. Yritin tunkea päätäni ulos ikkunasta, mutta ei se paljon auttanut, kun ilma oli lämmintä. Huh!

Jono ajokokeeseen.

Taisin päästä autojonoon noin kahden aikaan eli vartin ennen omaa aikavaraustani. Edessäni oli kolme autoa, joista ensimmäinen oli kuitenkin juuri lähdössä kokeeseen. Käytännössä siis edessäni oli kaksi autoa. Siitä huolimatta odottelua kesti noin tunti. Hyvä, ettei tullut lämpöhalvaus! Tunnin odottelun aikana jono liikkui eteenpäin tasan sen kaksi kertaa, kun ne kaksi edessäni olevaa autoa lähtivät kokeeseen.

Lopulta sitten tuli minun vuoroni. Koe alkoi sillä, että auton turvallisuus tsekattiin: katsottin, toimivatko vilkut, jarru ja jarruvalot. Sitten minun piti osoittaa osaavani käyttää käsijarrua (täällä yleensä emergency brake -nimellä) ja näyttää, mistä auton valot laitetaan päälle (täkäläisiin autoihin ei yleensä syty etuvalot automaattisesti, eikä valoja tarvitse edes pitää päällä päivällä, ellei näkyvyys ole huono). Ohjeiden mukaan ajokokeessa täytyy näyttää parkki-, sumu-, lyhyet- ja pitkätvalot, mutta virkailijalle riitti, kun näytin vain sen nappulan, josta valot säädetään. Lisäksi piti näyttää, mistä pyyhkimet saa päälle. Vivun osoitus riitti tässäkin. Sitten tsekattiin vielä hätävilkut ja torvi sekä etulasin huurteenpoistin. Joku varmasti nyt ajattelee, että saa olla aikamoinen palikka, jos ei näitä asioita osaa. Uskon kuitenkin, että aika moni on pihalla - etenkin ne 16-vuotiaat, ekaa ajokorttia hankkivat amerikkalaiset. Ja rehellisesti sanottuna en olisi tiennyt, missä on huurteenpoistin, ellemme olisi tsekanneet sitä miehen kanssa etukäteen. Myös moninaiset valot hiukan hämmensivät ennen miehen opastusta, koska meidän auto on aikalailla erilainen kuin se isäni rotisko, jota ajoin 10 vuotta sitten. :D

Autoon liittyvien ominaisuuksien lisäksi tsekattiin vielä käsimerkit. Täällä Kaliforniassa (ehkä muissakin osavaltioissa?) omat kääntymis- ja pysähtymisaikeet täytyy (mukamas) näyttää auton vilkkujen lisäksi vasemmalla kädellä sivuikkunasta, jos 1) on kirkas ja häikäisevä auringonpaiste tai 2) auton vilkut/jarruvalot ovat rikki. Kirkas auringonpaistehan täällä on joka päivä ainakin keväällä ja kesällä, mutta ei näitä käsimerkkejä kukaan oikeasti tee. Olen kaksi kerta nähnyt jonkun huitovan jotain mystistä ikkunasta. Minua tämä tapa (tai siis ohjeistus) huvittaa hiukan... Mutta osasin näyttää kaikki kolme käsimerkkiä oikein.

Käsimerkit Kaliforniassa.

Tässä pre-drive checkissä virheitä olisi saanut tehdä 3! Ei siis ilmeisesti haittaa, vaikkei tiedä, miten käsijarrua tai pyyhkimiä käytetään...

Kun virkailija sitten vihdoin tuli istumaan autoon, pääsimme liikkeelle. Minulle osunut virkailija oli intialainen nainen, jonka aksentista en tahtonut saada selvää. Onneksi hän ilmoitti lähinnä vain "turn right/left", joten ei jäänyt paljon oman tulkinnan varaan.

Ajokoe oli todella lyhyt, noin 10-15 minuuttia! Netistä löytyy googlettamalla Los Gatoksen DMV:n ajokokeen reitti, jota olimme käyneet ajamassa miehen kanssa. Ajokokeesta saamassani arvostelulomakkeessa on kohta "Route: 1, 2, Alt.", mistä voisi päätellä reittejä olevan kahta erilaista tai sitten joku virkalijan ihan oma. Minun reittini oli paljolti sama kuin netistä löytynyt reitti. Täytyy kyllä myöntää, että harjoittelu kannatti, sillä muuten olisin voinut olla hiukan hukassa.

Menimme paria korttelia ympäri ja sitten paria isoa tietä (tuolla päin Los Gatosta iso tie=1-2-kaistaa/suunta eli siis todella pieni tie!) eri suuntiin. Reitillä oli usea stop-merkki ja kunnon 4-way stop -risteyksiä (=stop-merkki kaikissa 4:ssä risteävässä tiessä) kaksi kertaa sekä oikealle kääntyminen (punaisia päin) ja vasemmalle kääntyminen pari kertaa molemmat. Vasemmalle kääntyminen tuli molemmilla kerroilla nuolivaloristeyksestä, mikä oli mielestäni outoa. Voisi kuvitella, että nimenomaan testattaisiin sitä, osaako kääntyä vasemmalle ilman sitä nuolivalon antamaa suojelua, mutta näköjään ei. Freewaylle (tai edes isolle highwaylle) ei menty - ei vaikka tämä on motarien luvattu maa! Tosin itse olen sitä mieltä, että motarilla on todella helppo ajaa. Ajan paljon mieluummin siellä kuin kaupunkiajossa.

Ajokokeeseen kuului myös ajaminen tien reunaan ja siinä peruuttaminen suoraan taaksepäin. Jos rengas osuisi kivetykseen, tulisi ilmeisesti heti hylsy koko ajokokeesta. Itse ajoin riittävän kauas kivetyksestä ja pelasin varman päälle. Ihme touhua kyllä, etten sanoisi. Ilmeisesti tuon peruutuksen ideana on testata, kääntyykö ihminen katsomaan taaksepäin ennen kuin peruuttaa ja peruutuksen aikana vai kyttääkö hän vain peilejä. Fail napsahtaa heti, jos ei käänny katsomaan. Tuntuu ihmeelliseltä leikiltä tuollainen helppo peruutus suoraan taaksepäin ajokokeessa, mutta kyllä täällä parkkipaikoilla näkeekin usein ihmisiä, jotka vain peruuttavat ilman, että katsovat taakse...

Minä rynkyttelin siinä pikkuhiljaa taaksepäin, vain lyhyitä pyrähdyksiä kerrallaan. Virkailija vieressäni huokaili ja puhdisti aurinkolasejaan eikä mitenkään tuntunut tarkkailevan, mitä teen. (Ylipäänsä muutoinkaan häntä ei tuntunut paljon kiinnostavan koko testi.) Peruuttelin aikani hitaasti, mutta sitten kun virkailija ei sanonut mitään eikä antanut ymmärtää nähneensä jo tarpeeksi, repäisin kunnolla taaksepäin jopa puolentoista metrin verran, haha. Se sitten riitti ja sain jatkaa matkaa! :D Mitään muuta peruutusta tai edes parkkeerausta ei kokeessa ollut.

Ellei yhtä asiaa olisi tapahtunut, sanoisin vain, että Kalifornian ajokoe ainakin Los Gatoksessa on lyhyt ja siksi helppo. Mutta koska yksi asia tapahtui, sanon, että koe on naurettavaa pelleilyä. Kun olimme ajaneet ehkä kaksi korttelia eteenpäin ja kääntyneet pari kertaa oikealle, ajoimme tien sivuun juuri tuota peruutusta varten. Mutta ennen kuin sain peruuttaa, virkalija alkoi paasata "Okay, when you turn right - -" ja siitä sitten tuli litania siitä, miten käännyn katsomaan kuollutta kulmaa väärin ja liikaa ja väärästä paikasta! Anteeksi mitä?! Miten kuolleen kulman voi katsoa väärin? Ilmeisesti voi. Virkailijan mielestä käänsin liikaa päätäni ja katsoin vielä kaiken lisäksi liian takaa (tämä kyllä saattaa pitää paikkaansa, koska pelkääjänpaikan penkki oli todella takana ja näin ollen pahasti kuolleen kulman edessä). Virkalija myös ilmoitti, että kuollut kulma täytyy katsoa sellaisella pikkukadulla, jolla olimme olleet, vain silloin, jos on pyöräkaista vieressä. Sivupeilistä näkee kuulemma muuten kaiken. Öh, okei... Mutta mites ne kävelijät? Ei ehkä ihan se, mitä Suomessa opetettiin (tai mitä DMV:n Handbookissa opetetaan), mutta ei kannata jankata DMV:n virkailijan kanssa. Virkailja totesi minulle myös tietävänsä, että olen varmasti kuullut ja lukenut DMV:n tuijottavan juuri sitä, käännänkö päätäni, mutta käski minua olemaan liioittelematta. Mutta en oikeasti kauheasti liioitellut. Kun sitten jatkoimme matkaa ja seuraavassa käännöksessä vain vilkaisin nopeasti, virkailija ilmoitti olevansa tyytyväinen.

Olin tietenkin pikkuisen paniikissa siinä vaiheessa, kun tajusin virkailijan alkavan moittia kääntymistäni. Intervention by examiner on lueteltu arvostelulomakkeessa kriittiseksi virheeksi, joka johtaa ajokokeen hylkäämiseen. Tietenkin ajattelin, että jokin virhe oikealle kääntymisessä on paha juttu, jos siitä pitää pysähtyä oikein puhumaan. Noh, ehkä virkailijan piti päästä vain moittimaan jostain. Tai sitten en vain ymmärtänyt hänen pointtiaan sen aksentin takia.

Eikä sitä moitittavaa sitten muuta ollutkaan. Minulle oli kerrottu, että kokeen lopuksi virkalijat kertovat ensin kaikki tehdyt virheet ja vasta sen jälkeen sen, onko koe hyväksytty vai hylätty. Kun olin saanut auton parkkiin DMV:n pihaan (ruutuun ajettiin suoraan edestäpäin eli en tosiaan väitä, että pysäköinti kuuluisi ajokokeeseen), virkalija ilmoitti heti kokeen hyväksytyksi. Virheistä hän ei tässä kohtaa enää maininnut. Hän kertoi vain, mistä voin hakea uuden väliaikaisen ajolupani, tyrkkäsi arvostelulomakkeen käteeni ja nousi autosta hyvästelemättä.

Arvostelulomakkeeseeni on kuitenkin merkitty yksi virhe, eikä tämä virhe ole vääränlainen tapa katsoa olan yli (sellaista vaihtoehtoa lomakkeessa ei edes ole). Virheeksi on merkitty hidastus/jarrutus. Ota tuosta nyt sitten selvää, kun ei kukaan selittänyt, mitä olin tehnyt. Todennäköisesti jarrutukseni on ollut vähän liian töksähtävä. That happens. :) Ei-kriittisiä-virheitä ajokokeessa olisi muuten saanut olla 15.

Arvostelulomake. Motarille on oma sarake eli ehkä joku rassukka joskus sinnekin joutuu.

Ja lomakkeen loppuosa.

Mutta nyt minulla on Kalifornian ajokortti, jee! Tällä hetkellä ajolupa on edelleen paperinen. Oikea kortti tulee postissa muutaman viikon sisällä. Olimme miehen kanssa jostain mukamas lukeneet, että kun DMV myöntää Kalifornian ajokortin, vanha ajokortti tuhotaan. :D Onneksi eivät edes yrittäneet kajota minun Suomen ajokorttiini. Ties mitä humpuukia olemme taas löytäneet netin syövereistä... ;)

Mies soitti muuten tänään DMV:lle ja sai itselleen ajokoeajan ensi viikoksi. Nyt aikoja Los Gatokseen yllättäen löytyi useitakin, vaikka viime viikolla asiakaspalvelija puhelimessa ilmoitti seuraavat 45 päivää täyteen buukatuiksi...

Niin ja kuka naureskeli viime viikkoisen postaukseni jälkeen sitä, että jenkit tekevät teoriakokeensa paperilla? Tänään DMV:ssä olivat jo käytössä ne tietokoneet, joista kerroin viimeksi. Kyllä oli modernin näköistä touhua!

Mutta joo, oli tässä pitkässä ajokoestressisepustuksessa myös se punainen lanka. Tarinan opetus on nimittäin se, että jos pään sisällä on jokin ongelma, se ongelma ei poistu kotipaikkaa, asuinmaata ja elämäntapaa muuttamalla. Olen aina ollut paha stressaaja, mutta viime vuodet olen silti kuvitellut stressikäyrieni olevan korkealla lähinnä töiden takia. Nyt tajuan, ettei tämä ole koko totuus. Stressinaiheita löytyy aina, oli missä tahansa. Mies totesikin eilen, että käytän selkeästi nyt kaikki stressivoimani ajokokeeseen, kun ei ole töitä, joita stressata. Ehkä kielikurssin jatkeena voisin mennä nyt jollekin stressinhallinta ja -sietokurssille.

Olisi kyllä muuten mielenkiintoista tietää, onko niiden 16-vuotiaiden amerikkalaistenkin ajokoe oikeasti näin helppo ja lyhyt, vai onko DMV:llä käytössä jokin aikuiselle maahanmuuttajalle tarkoitettu oma ajokoe. Haluaisin uskoa, että amerikkalaisilla on vaikeampi. Toivon, että on. En kuitenkaan laskisi sen varaan...

Ps. Halusin avautua tänne tästä kamalasta stressistäni, koska kirjoitan todellakin myös vain itseäni varten ja haluan muistaa tämän tunteen jälkikäteen. :)

Meillä on verhot ja lamput!

Kun anoppi tuli kylään huhtikuussa, hän ihmetteli melkein ensimmäisenä sitä, kun meillä ei ole verhoja. No, verhot eivät ole olleet meidän prioriteettilistalla ihan ensimmäisinä. Ikkunoista löytyy sälekaihtimet, joten elämä ilman verhoja oli ihan helppoa.

Jos jonkun mielestä onkin outoa se, ettei asunnossamme ole eteistä, käteen otettavia suihkuja tai kunnon tiskipöytätasoa, mitäs sanotte siitä, ettei asunnossamme ole myöskään verhotankoja tai -kiskoja valmiina? En tiedä, onko tämä jokin tavallinen amerikkalaisiin asuntoihin kuuluva puute vai kuvastaako se vain tätä apartment-maailmaa.

Hakusessa ovatkin nyt olleet siis sekä verhot että verhotangot. Olohuoneeseen verhot ja tanko löytyivät Ikeasta, ja kokonaisuudesta tuli hyvin onnistunut. Makuuhuoneeseen halusimme kuitenkin light blocking -verhot eikä sellaisia löytynyt Ikeasta, joten etsimme niitä sitten muualta.

Makkarin verhot löytyivät lopulta Bed, Bath & Beyondista, joka on kaikenmaailman kylppäri- ja makkarikrääsää sekä muuta vastaavaa kamaa myyvä ketjukauppa täällä. Verhojen kanssa yhteensopiva tankokin ostettiin samasta paikasta. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että verhotankoasiassa Ikea peittoaa amerikkalaisen kaupan ihan 6-0! Mies pyöritteli jenkkiverhotankoa hetken aikaa kädessään ja totesi jo siinä vaiheessa, että vaikuttaa ihme venkulalta - siis jopa siihen Ikean venkulaan verrattuna. Harmi vain, että tanko oli Bed, Bath & Beyondissa pakattuna pahviin, joten sitä ei paljon päässyt hypistelemään ennen ostamista.

Ja aikamoinen venkula se tanko kyllä onkin. Kuten Ikeankin tangossa, tämän tangon pituuden saa itse säätää. Harmi vain, ettei tämä jenkkikauppatanko tarjoa mitään ratkaisua siihen, että tangosta saisi säätämisen jälkeen tasapaksuisen. Kun tangon toinen pää menee toisen sisälle, tanko on tietenkin eripaksuinen. Ikean tanko tarjosi tähän ratkaisuksi jonkinlaisen pehmusteen (emme kyllä tarvinneet sitä, koska lyhyt tanko riitti), mutta Bed, Bath & Beyondin tanko ei. Hirveän hyvä lähtökohta verhojen ripustamiselle.

Nyt meillä on siis verhot makkarissa, mutta toinen verho on toista pidempi, vaikka tanko on asennettu suoraan. :D Yritimme pelastaa tilanteen Ikean pehmusteratkaisun avulla, mutta ei paljon auttanut. Ongelmia aiheuttaa myös se, että tämä Bed, Bath & Beyondin tanko vaatisi kolme pidikettä seinään sen äärimmäisen kummallisen keskiosansa (se osa, missä toinen puoli tangosta menee toisen puolen sisään) takia. Harmi vain, että meidän ikkunan yläreunan vuoksi kolmatta pidikettä ei saa seinään kiinni. Tietenkin tämä on oma vika, koska kyllähän tangon olisi voinut asentaa ylemmäs, jos verhojen pituus olisi sallinut sen. Olisi pitänyt tutkailla tangon asennusta tarkemmin ennen ostopäätöstä tai ostaa vieläkin pidemmät verhot.

Tällä hetkellä tanko näyttää siis hieman siltä, ettei se kestä ilman kolmatta pidikettä. Se on vähän sellainen lerppa keskiosastaan. Naurattaisi, jos ei hieman harmittaisi. Tarvitsee ehkä käydä ostamassa uusi verhotanko jostain. Ikeassa ei valitettavasti ole makkarin verhojen väriin sopivaa tankoa. Kaipaan Suomen asunnoista tuttuja verhokiskoja tällä hetkellä...

Verhotankojen lisäksi tästä asunnosta puuttuu myös paikat kattolampuille. En tiedä, eivätkö amerikkalaiset harrasta kattolamppuja vai miksi paikkoja lampuille ei ole. Meillä huoneet valaistaan lattia- tai pöytälampuilla. Sähköpistokkeet on kytketty siten, että nämä lamput saa päälle ja kiinni seinässä olevista valokytkimistä. Ei siis tarvitse kävellä lampulle aina joka kerta - laiska ihminen kiittää. :D

Elimme melkein kesäkuun loppuun saakka ilman valoja makuuhuoneessa. Valoille todella olisi ollut tarvetta, koska täällä tulee kunnolla pimeää jo ennen iltakymmentä. Onneksi vaatehuoneessa on valo, jolla sai valaistua tarvittaessa myös makkarin.

Täysin tuntematon käsite kattolamppu ei siis tässä asunnossa ole. Vaatehuoneiden lisäksi kattovalot löytyvät keittiöstä ja vessasta tietenkin. Myös olohuoneen puolelta löytyvät spottivalot katosta. Näiden kaikkien asunnossa valmiina olleiden valojen vaihtaminen kuuluu ilmeisesti vuokraan. Jos valo hajoaa, joku meksikolainen tulee vaihtamaan ne.

Keittiön valot. Tällaisia löytyy kaksi kappaletta.

Ps. Eivät ne Bed, Bath & Beyondin verhot edes ole kunnolla light blocking. Paketin mukaan verhojen pitäisi olla myös noise reducing. Voitte varmaan arvata, ovatko... ;)

Vedät röökiä ja hoipertelet kännissä kadulla - et muuten Kaliforniassa! (Mutta älä huoli, sillä surun voi hukuttaa lääkekannabikseen!)

Yksi ensimmäisistä asioista, joihin kiinnitin täällä huomiota, oli se, ettei tupakoitsijoita näy missään. Suomessa on tottunut siihen, että lähes jokaisen kaupan, ravintolan tai baarin edessä on yleensä porukkaa polttamassa. Täällä ei sellaista näe. Olen toistaiseksi nähnyt vain kaksi kertaa jonkun polttavan: molemmat tyypit polttivat omassa autossaan liikenteessä. Tupakkaa en ole haistanut kertaakaan missään.

Näkyvien tupakoitsijoiden puute taitaa selittyä lainsäädännöllä. En tarkkaan ole selvittänyt, koska tupakka ei meitä kiinnosta, mutta Kalifornian lainsäädäntö tupakoinnille taitaa olla kohtalaisen tiukka. Lainsäädäntö ymmärtää, että ei-tupakoitsijoilla ei ole mitään mahdollisuutta suojella itseään tupakansavulta, minkä vuoksi laki kieltää tupakoinnin useassa julkisessa paikassa.

Mikäli Wikipediaan on uskominen, työpaikoissa, joissa on 5 tai useampi työntekijä, tupakointi kiellettin vuoden 1995 alussa. Eli toisin sanoen ravintoloissa ei ole saanut polttaa vuodesta 1995 lähtien. Jostain syystä baarit ovat tulleet tupakointikiellon alle parisen vuotta myöhemmin, vuonna 1998. Mikäs vuosi Suomessa kiellettiin polttaminen baarissa? Siitä ei kovin kauaa vielä ole.

Polttaminen on kiellettyä myöskin 20 jalan (noin 6 metrin) päässä julkisesta rakennuksesta. Julkinen rakennus on osavaltion, maakunnan, kaupungin tai California Comminity Collegen omistuksessa tai vuokrauksessa oleva rakennus. Näin ollen esimerkiksi monien teatterien edessä polttaminen on kielletty. Polttaminen on ilmeisesti kielletty myös ruokamarkettien edessä, ainakin aukioloaukoina.

Osavaltion yleisten lakien lisäksi kaupungit asettavat omia kieltojaan. Esimerkiksi San Josessa tupakointi kiellettiin kaikissa kaupungin puistoissa vuonna 2007. Myös vuokranantajat ja etenkin näitä suuria apartment-komplekseja omistavat yritykset voivat halutessaan kieltää tupakoinnin. Meidän asuintalomme on kokonaan smoking free ja säännöissä lukee tarkkaan, kuinka monen jalan päässä kompleksin aidoista tupakan saa sytyttää. En nyt muista, kuinka pitkä matka se on. Valitettavasti kaikki ihmiset eivät taida noudattaa tätä kieltoa... Itse en ole nähnyt, mutta joku on joskus valittanut asuinkompleksimme nettisivuilla tupakoitsijoista.

On vaikea sanoa, mistä johtuu se, ettei tupakoitsijoita näy täällä. Selittääkö lainsäädäntö asiaa paljon? Vai voiko olla, että ihmisillä on täällä hiukan terveellisemmät elämäntavat kuin Suomessa ja ettei tupakointi kuulu täällä monen arkeen? Vai onko tupakoiminen kenties niin nolo ja ikävä asia, että se tehdään omassa kodissa muilta piilossa?

Tupakoinnin lisäksi myös alkoholin käyttöä julkisesti on rajattu lailla, luonnollisesti. Mutta kiinnostavinta on, että täällä on laki, joka rajoittaa public intoxicationia eli (alkoholista, huumeista tai lääkkeistä) päihtyneenä olemista julkisella paikalla. Meille on väitetty, ettei Kaliforniassa saa olla humalassa julkisella paikalla. Rupesin sitten hiukan tutkimaan asiaa.

Ihan noin yksiselitteistä, kuin meille on väitetty, päihtyneenä olemisen kieltäminen ei täällä ole. Päihtynyt sinänsä saa olla. Lain mukaan ihmisen syyllistyy rikkomukseen, jos hän on sellaisessa kunnossa, että hän ei pysty huolehtimaan omasta tai muiden turvallisuudesta, tai jos hän jollain tavalla estää tai puuttuu katujen, jalkakäytävien tai muiden julkisten kulkuväylien käyttöön. (Huom! Suomennus on todella vapaa; olkaa ystävällisiä, älkääkö vedotko suomennoksiini, jos joudutte pulaan. :D)

En nyt tiedä tarkkaan, miten Suomen laki määrittelee näitä juttuja, mutta epäilen, että yllä oleva toiminta on Suomessakin kiellettyä. Käytännössä Suomessa kuitenkin saa hoiperrella ja kaatuilla aikalailla ennen kuin poliisi puuttuu asiaan. Ei tarvitse käydä kuin Turun keskustassa viikonloppuyönä toteamassa, että oli laki mikä tahansa, käytäntö voi olla jotain aivan muuta. On aivan normaalia, että kännissä oleva istuu katukivetyksellä tai jopa makaa siinä. No, täällä se olisi heti jalkakäytävän käyttöä estävä teko ja näin ollen teon tehnyt ihminen olisi syyllistynyt rikkomukseen.

Toinen juttu on tietenkin se, kuinka paljon täälläkään poliisilla on resursseja valvoa näitä juttuja. Tuskin paljoa. Mutta olen joka tapauksessa kuullut, että täällä päihtyneenä käyskentelyä kadulla kannattaa välttää. Toisaalta kysyin yhdeltä amerikkalaiselta, onko public intoxication täällä laitonta, ja hän antoi ymmärtää, että kyllä pitäisi aika paljon aiheuttaa ongelmia ennen kuin poliisi pidättää... Eli en sitten tiedä, onko tämä kysymys vastaajasta kiinni vai mitä. Ehkä suomalaiseen alkoholikulttuuriin tottuneen kannattaa kuitenkin olla varovainen. ;) Luin myös netistä juttuja siitä, ettei public intoxication -lain tulkinta ole välttämättä aivan yksioikoista, ja jos poliisi on sitä mieltä, että näytät siltä kuin et pysty huolehtimaan itsestään, niin ongelmissa olet.

Joku saattaa nyt ihmetellä, miten ihmiset sitten kulkevat täältä yöelämästä kotiin. No, eihän sitä julkista liikennettä kunnolla ole. Taksejakaan täällä Piilaakson alueella ei pahemmin näy, vaikka toki niitä on. Mutta ei kukaan mitään takseja käytä. Koska välimatkat ovat täällä pitkiä, ihmiset ajavat tietenkin autoilla! Kyllä, myös sinne baariin. Ja ehdottomasti myös sieltä baarista kotiin!

Kännissä ajaminen on tietenkin laitonta. Rattijuopumusraja on täällä yli 21-vuotiaalla 0.08% (yksikkö on BAC by volume), mutta emme ole vielä miehen kanssa ihan ymmärtäneet, miten tämän näiden prosenttiyksikön saa muutettua meille ymmärrettävään promillerajaan. Näiden raja taitaa olla korkeampi kuin Suomen, koska jos jälleen uskomme aina-niin-luotettavaa Wikipediaa, Suomen raja prosenteissa olisi 0.05%. Joka tapauksessa, laitonta se autoilu alkoholin vaikutuksen alaisena on. Tästä huolimatta autoilu baarista kotiin taitaa olla täällä enemmän sääntö kuin poikkeus. Noloa on vain se, jos jää kiinni.

Itse olin kerran Meetup-ryhmäläisten kanssa baarissa ja join vain limsaa. Minulta kysyttiin, miksen juo alkoholia, ja vastasin, että koska olen autolla. Sain hieman oudoksuvia katseita ja ilmoituksia siitä, että lähes kaikki muutkin olivat autolla (milläkäs muullakaan). Eräs paikalla ollut amerikkalainen tyttö kertoi, että silloin kun hän ajaa, hän juo vain olutta tai viiniä, ei ollenkaan väkeviä eikä drinkkejä. Näin siis Amerikassa.

Entäs sitten, jos sattuukin asumaan niin hyvässä paikassa, että baarista voisi kävellä kotiin? Ei muuten kannata! Koska se public intoxication -laki. Olen kuullut tällaisen tarinan: Miehen ennen täällä asunut työkaveri oli ollut viettämässä iltaa kaverinsa kanssa. Tämä kaveri asui lähellä ja päätti illan päättyessä jättää autonsa parkkiin ja kävellä kotiin. Kotimatkalla poliisi pysäytti hänet (ja ilmeisesti antoi sakon, en ole ihan varma) ja syytti häntä juuri tästä public intoxicationista. Kaveri oli sitten yrittänyt selittää, ettei halunnut ajaa kotiin, koska halusi pelata varman päälle. Poliisi oli kuulemma sanonut, että olisit vain ajanut!

Että näin. Olen kyllä sitä mieltä, että käveleminen on huomattavasti pienempi ongelma kuin autoilu pienenkään alkoholimäärän juomisen jälkeen, mutta ei kannata ruveta väittelemään amerikkalaisen poliisin kanssa.

Olen ollut täällä käymässä iltaelämässä vain kahdesti ja molemmat kerrat hyvin ohimennen. En siis osaa pahemmin kertoa ihmisten tavasta juoda ja olla päihtynyt. Uskon kuitenkin, että mitään örveltämistä tai muuta sellaista suomalaiseen yöelämään liittyvää perusmeininkiä täällä ei näy. Eikä varmasti näy humalaisia ihmisiä kadullakaan, kun porukka pakenee autoihin sakkojen pelossa. :D Baarit menevät täällä kiinni kahdelta yöllä.

Kolmaskin päihteisiin liittyvä piirre on kiinnittänyt huomioni: lääkekannabis on täällä sallittua, eikä sitä kuulemma ole edes vaikea saada. Täällä on paljon ns. Green Doctorseja, joilta suosituksen lääkekannabista varten saa ilmeisen helposti - toki hinta ei välttämättä ole mikään ihan halpa. Lääkekannabista myyviä puljujakin löytyy ihan hyvin; tosin tällä viikolla törmäsin uutiseen, jonka mukaan osa näistä paikoista San Josessa joutuu sulkemaan ovensa uusien säädösten vuoksi.

Kannabis on muutoinkin ihan yleistä täällä. San Franciscossa kannabis tuntuu haisevan vähintään joka kolmannen nurkan takana. Eikä tarvitse edes sinne asti lähteä. Eräänä leppoisana iltana nimittäin makoilin sohvalla ja katsoin Netflixiä, kunnes yhtäkkiä haistoin jotain täysin omaan kotiini kuulumatonta. Avoimesta ikkunasta tulvi sisään aivan täysin puhdas kannabiksen tuoksu! Siinä kyllä pamahti ikkunat aika nopeasti kiinni. En tiedä, kärsiikö joku seinänaapurimme jostain ikävästä, lääkekannabista vaativasta vaivasta vai mikä oli homman nimi. Ja itse asiassa onhan eräs nuori nainen, jonka kanssa olen jutellut uima-altaallamme, kerran jo kertonut minulle täysin yhtäkkisesti ja arkipäiväisesti olleensa "so high". Totisesti toivon hänen poltelleen vain kannabista.

Matka kohti kalifornialaista ajokorttia, osa 1

Social security numberini putosi nätisti postiluukusta noin viikko sosiaalitoimistossa käymisen jälkeen, joten tänään oli aika suunnata toiseen virastoon - Department of Motor Vehiclesiin eli DMV:hen. DMV on paikka, josta haetaan ajokorttia ja jossa tehdään kaikki tarvittavat kokeet. Ja paikka, jota suurin osa siellä asioineista tuntuu inhoavan tolkuttoman pitkien jonojen, tympeän palvelun ja/tai sotkuisen byrokratian takia.

Jos rehellisiä ollaan, minulla ei ole ollut mitään hinkua hankkia ajokorttia täällä. Saamme ajaa Kaliforniassa suomalaisen ajokortin turvin, koska olemme vain vierailijoita emmekä vakituisia asukkaita. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että hän haluaa ehdottomasti hankkia kalifornialaisen ajokortin. Ja jos molemmilla olisi jenkkikortti, auton vakuutusmaksut saisi halvemmalla. Näin ollen minäkin sitten päädyin siihen, että samalla kai voin hankkia kortin kuin mieskin. Kortti maksaa $33.

Kalifornian ajokortin saadakseen pitää suorittaa sekä teoria- että ajokoe. Mikäli olen käsittänyt oikein, mitään ajoteoriatunteja täällä ei ole, ei edes amerikkalaisille. Ajo- ja liikennesäännöt opetellaan Driver Handbookista, joka on 100 sivuinen läpyskä. Ja varmaan ainakin 20 sivua tuosta vihkosta on jotain turhaa kuten sisällysluetteloa, tyhjiä sivuja, DMV:n mainoksia tai muuta turhanpäiväistä yleistä tietoa.

Näitä oli Driver Handbookissa useampia. Ja amerikkalaisille täytyy ilmoittaa, että sivu on tahallaan tyhjä. :D

Jokainen tuntemani suomalainen teoriakokeen suorittanut on ilmoittanut kokeen olevan ihan helppo ja on ollut sitä mieltä, ettei kokeeseen tarvitse kauheasti mitään opiskella (jos siis on suomalainen ajokortti). Myös venezuelalainen tuttavani ilmoitti kokeen olevan maalaisjärjellä tajuttava. Koska minä olen hikke ja minulla oli aikaa (ja koska haluan oppia oikeat ajosäännöt ja -tavat myös oikeaa elämää, en vain koetta varten), luin ohjevihkon lävitse, tein alleviivauksia ja muutamia muistiinpanoja. Sitten myös hiukan kertasin. Ja sressasin.

Tässä älypuhelinmaailmassa teoriakokeeseen pystyy harjoittelemaan myös lukuisten ilmaisten appien avulla. DMV:kin tarjoaa oman virallisen appin. Nämä harjoitukset olivat ihan käteviä ja lievänsivät stressikäyrää hiukan, koska kysymykset olivat niin naurettavan helppoja. Koska mieheni ei ole hikke, hän opiskeli koetta varten vain appien avulla. Taisi kerran vilkaista paria sivua siitä vihkostakin. Mahtaakohan Suomessa nykyään saada omaan kännykkään/tietokoneeseen harjoitusohjelman teoriakoetta varten? Silloin joskus 10 vuotta sitten harjoitukset käytiin tekemässä autokoulun tiloissa olevalla tietokoneella.

Tänään aamulla lähdimme sitten kohti DMV:tä. Kuten sosiaalitoimistonkin kanssa, myös DMV:n kanssa saa asioida missä tahansa kaupungissa haluaa. Me menimme Los Gatokseen, koska olin kuullut, että ajokoe siellä on helppo. Ja tämän viikon aikana netissä näkyvät jonotusajat Los Gatokseen ovat olleet huomattavasti lyhyempiä kuin San Josehen.

Los Gatos DMV.

Olimme DMV:llä klo 8.05, kun pulju oli auennut tasalta. Parkkipaikka oli jo täynnä tuohon aikaan, joten auto piti pysäköidä kadulle. Odotustilassakin oli paljon ihmisiä eli ilmeisesti porukka on ollut paikalla jonottamassa ennen viraston aukeamista.

Ensin piti jonottaa alkutiskille. Varatuille ajoille ja ilman aikavarausta tuleville oli omat jonot, mutta jonosta ihmisiä ottavia työntekijöitä vain yksi. Meillä ei ollut varattua aikaa, ja meitä palveltiin sitten, kun aikavarausjonossa ei ollut ketään. Ei kyllä tarvinnut odottaa kauaa. Saimme käteemme lomakkeet, jotka piti käydä täyttämässä sivussa. Lomakkeessa tosiaan vaadittiin sitä social security numberia tai Social Administrationin tositetta siitä, miksei SSN:a ole. Myös pituus ja paino sekä silmien ja hiusten väri piti ilmoittaa, ja nämä tiedot tulevat näkyviin ajokorttiin.

Täytetyn lomakkeen kanssa piti palata takaisin tiskille menevään jonoon, tosin tällä kertaa siihen aikavarausjonoon, ja odottaa taas vuoroaan. Oma vuoro tuli oikeastaan heti. Kun työntekijä oli tsekannut lomakkeen läpi ja tarkistanut passin sekä maahantulon todistavan I-94-lomakkeen, hän antoi vuoronumerot. Sitten mentiin odotustilaan odottamaan. Mies teki huomion siitä, että DMV:n toimisto on väritykseltään samanlainen kuin sosiaalitoimistokin: harmaa. Ehkä kaikki amerikkalaiset virastot ovat saman värisiä. Suomessa sentään on vähän eri värityksiä.

40 minuutin odotuksen ja kahden hermostuneen vessakäynnin jälkeen koitti minun vuoroni. (Miehen vuoro tuli noin 5-10 minuuttia minun jälkeeni.) Tiskillä tsekattiin taas passi ja I-94 sekä nyt myös suomalainen ajokortti. Lisäksi haluttiin tietää, onko käytössä silmälasit. Tiskillä tehtiin myös näkötesti. Tämäkin oli aiheuttanut minulle pientä stressiä, koska näköni on huono, enkä tiennyt, minkälainen perusnäkötesti Amerikassa on.

DMV:n tiski. Taustalla näkyvät näkötestitaulut.

Näkötestitaulussa oli kirjaimia, jotka olivat todella isolla. Yksi rivi piti luetella molemmat silmät auki ja yksi rivi toinen silmä peitettynä. Jostain syystä minun piti peittää vain toinen silmä kerran (ja avoimen silmän sain itse valita), mutta mies joutui peittämään kummatkin silmät vuorotellen. Peitin oikean silmäni ja koin pienen kauhun hetken, kun tajusin, että näkymä sumentui ihan kunnolla! Ja silmissä oli siis piilarit. Olisikohan aika käydä tarkistuttamassa näkö tai jotain... Koska kirjaimet tosiaan olivat isolla, minulla ei kuitenkaan ollut mitään vaikeuksia luetella niitä sumentumisesta huolimatta, etenkin koska olin juuri nähnyt ne molemmat silmät auki. Eikä sitä virkailijaa tuntunut edes kiinnostavan; hän naputteli tietokonetta siinä samalla. :D

Tämän tiskin jälkeen mentiin taas jonottamaan - tällä kertaa valokuvaa varten. DMV on tehokas ja saman katon alla hoidetaan asiat näkötesteistä valokuviin ja kokeisiin. Valokuvajonossa vierähti lyhyt tovi, mutta todella lyhyt. Kuva napsaistiin (sai hymyillä!) ja siinä se. Kuvaa ei todellakaan saanut itse arvioida eikä edes nähdä. DMV asettaa nämä kriteerit. Jälkikäteen näin sen sitten paperista. Tuli ihan hyvä kuva, molemmille. :) Mies tosin väittää näyttävänsä ihan terroristilta omassa kuvassaan, haha.

Valokuvan jälkeen tuli se jännittävin hetki eli teoriakoe. Käteen törkättiin lappu, ja koe mentiin ruksailemaan sivuun. Täällä päin Amerikkaa ei todellakaan ole siirrytty mihinkään nykyaikaa vastaavaan meininkiin, vaan teoriakoe on paperinen läpyskä! Joissain osavaltioissa käytössä taitaa olla tietokone, joten tämä pätee nyt siis vain tänne. Ja itse asiassa tuolla DMV:n toimistossa oli tietokoneita ja ilmoitus siitä, että sähköinen koe on tulossa! Vau!

Tila, jossa teoriakoe tehtiin. Vieressä odotustilan istuimia. Ja huomatkaa, ettei lasta saa asettaa tiskille.

Mutta siis koe tosiaan tehtiin siellä ison odotushuoneen sivustalla. Mekkalaa oli (vuoronumerokuulutuksia ja tiskeillä asioivia ihmisiä), mutta niinhän liikenteessäkin on. :) Koe sisälsi 36 kysymystä, joissa jokaisessa oli 3 vaihtoehtoa oikeaksi vastaukseksi. Minulla kysymyksistä kaksi koski liikennemerkkejä. Kokeita on erilaisia, ja minun ja miehen kysymykset olivat hiukan erilaisia. Kaksi ei-suomalaista tuttuani kertoivat, että heillä oli sekä nämä kysymykset että erillinen liikennemerkkiosio. Molemmilla on oman kotimaansa ajokortti, eli en tiedä, mistä nämä kokeiden erilaisuudet johtuvat.

Ja olihan se koe ihan helppo! Etenkin kun oli lukenut. Pari kysymyksistä oli sellaisia vähän kompakysymysmäisiä, joita Suomenkin teoriakokeessa on ja jotka vaativat keskittymistä. Kysymykset koskivat aika yleisiä asioita liikeenteestä. Lähes naurettavan helppoa itse asiassa. Ihan todella typeriä vastausvaihtoehtoja oli joissakin kysymyksissä, eli vastauksen saattaa helposti pystyä myös päättelemään, jos hiukankin osaa käyttää järkeään. Ja mitään reaktiokuvia, joita Suomessa on, ei täällä siis harrasteta. Koe oli vain nuo kysymykset.

Tsekatkaa itse (kaikki kokeen kysymykset eivät näy näissä, pahoittelut):

Olisitko osannut? :D

Kun koe oli tehty, se käytiin heittämässä yhden työntekijän eteen koriin, ja sitten mentiin taas odottamaan sitä, että työntekijä tarkistaa kokeen. Odottelua kesti ehkä 10 minuuttia, en oikein osaa arvioida. Sitten huudeltiin nimellä tiskille. Tässä kohtaa työntekijä pyysi taas nähtäväksi suomalaista ajokorttia ja halusi jopa vähän smalltalkata. Hän ilmoitti Suomen olevan hänen "favorite Scandinavian country" ja mainitsi jostain epämääräisestä saunakokemuksesta. Sitten hän iski käteeni väliaikaisen ajolupapaperin ja kehotti varaamaan ajan ajokokeeseen soittamalla. Lopuksi sain vielä takaisin teoriakoepaperini, josta työntekijä ei koko kanssakäymisen aikana maininnut mitään. Ja se oli siinä.

Minä sain kokeessa kaikki 36 kysymystä oikein! :) Miehellä oli 3 virhettä. 6 virhettä olisi saanut olla. Mielenkiintoista on se, että käteen sai jo tässä vaiheessa ennen ajokoetta väliaikaisen ajolupaperin. Vaikka kuinka onkin oman maan ajokortti, täällä viranomaiset ja vakuutusyhtiöt tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei maahanmuuttaja osaa ajaa ennen kuin on suorittanut Kalifornian ajokortin. Ilmeisesti osan ajotaidosta saa sitten jo pelkän teoriakokeen läpäisemällä... :D Jostain kumman syystä minun väliaikaiseen ajolupaani on merkitty voimassaoloajaksi 2 kk aika, mutta miehen omaan vain 1 kk. Emme kyllä tiedä, mitä tämä tarkoittaa, koska koko koeprosessin läpikäymiseen annetaan aikaa vuosi. Mystisiä juttuja.

Astuimme sisään DMV:n toimistoon noin klo 8.10 ja poistuimme paikalta noin klo 10.30. Aikaa meni siis kiitettävästi, mutta uskon, että pääsimme kuitenkin aika tehokkaalla tahdilla eteenpäin. Olen kuullut, että DMV:ssä voi joutua odottamaan tuntikaupalla, mutten tiedä, mitä odotusta tällä tarkoitetaan - koko prosessin läpikäymistä vai oikeasti sen ensimmäisen oman tiskivuoron odottamista?

Mikä tuomioni DMV:lle nyt sitten on? Mielestäni huomattavasti helpompaa kuin kuulopuheiden perusteella oletin. Olin jostain lukenut, että DMV:ssä pitäisi pystyä todistamaan asuvansa oikeasti Kaliforniassa (ja ettei vuokrasopimus ole todiste), joten meillä oli mukana kasa kotiin tulleita laskuja. Mitään todistuksia ei kuitenkaan pyydetty. Byrokratia oli siis aika vähäisen oloista, mitä nyt noita samoja passeja, ajokortteja ja iiysineljä-lomakkeita piti näytellä useampaan kertaan. Tietyllä tavalla koen DMV:n aika tehokkaaksi mestaksi: saman katon alla saa hoidettua valokuvat, ajokorttihakemuksen ja teoriakokeen! Suomessa olisi pitänyt ravata kolmessa eri paikassa, joista yksi olisi joku ihan satunnainen passikuvapaikka. Toisaalta toki aamupäivän olisi voinut viettää myös muualla kuin tuolla DMV:llä odottelemassa... Ei tuo mikään nopea paikka ole. Puolensa ja puolensa siis.

Seuraavana vuorossa on siis ajokoe, joka on suurin syy siihen, etten olisi halunnut lähteä heti hankkimaan amerikkalaista ajokorttia. Lyhyen ajohistorian ja yhdeksän vuoden ajotauon jälkeen inssiin meneminen ei todellakaan tunnu yksinkertaiselta ja helpolta, vaikka kaikki jälleen väittävätkin ajokokeen olevan ihan yksinkertainen ja helppo sellaiselle, joka on saanut ajokoulutuksensa Suomessa. Onneksi sentään tiedän parikin suomalaista, joilla ei ole ihan heti ekalla (tai edes tokalla) kerralla mennyt ajokoe täällä lävitse. :)

Ajokokeen varaaminen ei vaikuta olevan ihan yksinkertaista. Se ei onnistunut netistä, joten piti soittaa. DMV:lle odotusaika puhelimitse keskellä päivää oli tunti. Mahdollista oli myös jättää soittopyyntö, minkä mies teki. Automaattinen vastauspuhelu tuli sovitusti tunnin sisällä, mutta puhelu vain yhdistyi jonoon ja noin vartin jälkeen puhelu katkesi. Mies soitti uudestaan ja tajusi, että ajan varaaminen saattaisi ehkä onnistua automaatinkin kautta. Valitettavasti mies ja automaatti eivät kuitenkaan aivan ymmärtäneet toisiaan, joten pimentoon jäi, olisiko ajanvaraus onnistunut näin, sillä automaatti ohjasi puhelun lopulta vain jonoon.

Jonotusta kesti 52 minuuttia ennen kuin kukaan vastasi. Ja ajokokeeseen vasta törkeät jonot ovatkin! Yhtä satunnaista peruutusaikaa lukuunottamatta seuraavat ajat ovat yli 45 päivän jälkeen, eikä DMV ota varauksia näin paljon etukäteen. Jösses! Työntekijä kehotti siis soittamaan jossain vaiheessa uudestaan ja kyselemään peruutusaikoja. Stressikäyräni jatkavat siis korkealla oloaan...

Hiuksista ja kuulumisista

Minulla oli eilen se uusi aika kampaajalle. Jos nyt totta puhutaan, olin sunnuntain ja maanantain aikana rauhoittunut huomattavasti tässä hiusasiassa, eikä asia vaivannut enää lainkaan niin paljon kuin lauantaina. Hiusten peseminen kampaajan jäljiltä varmaan auttoi. Itse asiassa eilen aamulla kampailin tukkaa peilin edessä ennen kampaamoaikaa ja tosissani mietin, mistäköhän nyt niin kamalasti vedin herneen nenään. Toki tukka oli kerrostettu, ja todellakin vähän omituisesti, vaikken halunnut, mutta kyllähän sen kanssa nyt elää.

Ja hyvä ehkä, että ajattelin näin. Koska korjausleikkaus oli lähes yhtä turhan kanssa. Kampaaja kampasi tukkani, tsekkasi tasaisuuden ja saksi hiuksia alle 10 minuuttia. Hän ilmoitti leikanneensa tukan jonkinlaiseen ympyrän malliin (en muista tarkkaa englannin kielistä termiä ja tämä suomennos on siksi ehkä vähän väärä) ja kysyi, haluanko sen mieluummin olevan täysin suora. Koska halusin tukan olevan suora, hän hiukan lyhensi edessä olevia hiuksia. Nyt jakauksen paikkaa voi vähän siirrellä. Lisäksi hän tasoitti latvoja jonkin verran, mutta ratkaisua siihen minun mielestäni suurimpaan ongelmaan eli latvojen pieneen epätasaisuuteen ei tullut.

Olen tehnyt sen päätelmän, että latvat ovat ohennetut tai sillä tavalla hiukan ihan latvoista kerrostetut, eivätkä siis kampaajan mielestä epätasaiset. Kampaaja ei tainnut lainkaan ymmärtää, etten ollut tyytyväinen juuri tähän kummalliseen ohennukseen.

Joka tapauksessa elän nyt tyytyväisenä näiden kanssa. En olisi halunnut mitään kerrostusta, mutta kasvaahan hiukset aina takaisin. Opin tästä kerrasta sen, että jatkossa teen heti selväksi, etten halua mitään kerrostuksia (tosin nytkin käytiin mielestäni selkeä ja yksiselkoinen keskustelu: -"Do you want some layers?" -"No.") ja että haluan leikkauksen toimivan oli jakaus missä tahansa.

Kampaamopuljun puolesta sanottakoon, että he käsittelivät valituksen hyvin. Yksityiskohtaisia selityksiä tyytymättömyydestäni ei vaadittu, eikä kohtelu ollut millään tavalla nihkeää. En kuitenkaan aio tuonne enää mennä.

Vaikka hiusongelmasta on nyt selvitty, minulle ei kuulu kauhean hyvää. Ainakaan fyysisellä puolella. Polveni kipeytyivät kesä-heinäkuun vaihteessa, eikä tilanteeseen ole tullut parannusta. Epäilen polvieni liikarasittuneen liikuntamäärän ylenpalttisesta ja nopeasta kasvusta. Kerroin täällä toukokuun lopussa, miten olin huomannut, ettei kroppani ihan jaksa tuplaantunutta liikuntamäärää. Itse asiassa liikuntamääräni oli silloin ehkä jopa osittain triplaantunut siitä, mitä se oli Suomessa. Vaikka tiedostin toukokuun lopussa, että on menty vähän liian kovaa, en kuitenkaan ottanut taukoa, vaikka tiesin sen olevan tarpeen.

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, ei voi muuta sanoa. En tiedä, miksi kuvittelin, että voisin omalla taustallani tuplata tai jopa triplata liikuntamääräni kertaheitolla ja selviytyä ongelmitta. Jotkut voivat, ja olen heille siitä kateellinen, mutta minä en voi. Toki ongelma on myös valitsemissani liikuntatyypeissä. Aloin toukokuussa käydä minulle täysin uudella ryhmäliikuntatunnilla bodyattackissa, joka sisältää paljon hyppyjä. Ja olen aina vähän sortunut liikuntajutuissa siihen, että teen asioita täysillä, vaikkei aina pitäisi. Eli kun pitää hyppiä, minä myös hypin. Välillä saatoin attack-tunnin jälkeen vetää vielä bodycombatin, joka myös sisältää jonkin verran hyppyjä ja paljon potkuja.

Näin jälkikäteen mietittynä en tajua, miksen käsittänyt, ettei tämä kuvio ehkä ole ihan hirveän hyvä. Tosin vähensin kyllä toukokuussa aerobisia-liikuntatunteja ja yritin käydä hiukan salilla, koska ajattelin, ettei ole mitään järkeä pomppia 10 tuntia viikossa. Tajusin oikean ongelman kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun iltaisin havahduin siihen, että polviani särkee. Alkoi oikeasti vähän pelottaa.

Olisi ehkä voinut vähentää vielä enemmänkin ja aikaisemmin (tai siis pikemminkin alusta alkaen nostaa liikuntamäärää vähitellen...), niin saattaisin nyt olla ikäisessäni kunnossa, enkä kävelykyvyltäni samalla tasolla vanhusten kanssa. Olin pitänyt 1,5 viikkoa taukoa liikunnasta (pois lukien pari kävelylenkkiä), kunnes tämän viikon maanantaina kävin combatissa. Tunti aiheutti polvien särkyä ja jopa pistelyä. Oireet jatkuvat edelleen. Ei hyvä.

Tällä hetkellä näyttää siis siltä, ettei näillä jaloilla nyt harrasteta liikuntaa ihan heti. Olenkin vähän päättänyt, että ehkä vain löhöilen tämän loppukesän ja katselen syksyllä tilannetta uudelleen. Havaiji-matkamme on elokuun lopussa, enkä todellakaan halua, että polveni ovat tällöin kipeät. Ja ihan ilman matkojakin polvisärky taitaa olla merkki, jota pitää kuunnella.

Hiukan nyt pelottaa, koska minulla ei ole koskaan ollut ongelmia polvien kanssa. Ja totta kai harmittaa myös aika paljon. Motivaationi liikuntaan on aina ollut se, että sitten voin syödä karkkia, ja eniten rassaakin nyt se, ettei karkkia ehkä voi enää vetää niin paljon, haha. :D Tällä hetkellä olen totaalisesti koukussa niihin aussilaisin lakuihin, joita löysin Trader Joe'sista. Lähes päivittäiseen ruokavaliooni onkin kuulunut vähintään noin 200 grammaa noita lakuja (plus ehkä jotain muutakin karkkia). Tuosta samaisesta kaupasta löytyy kasapäin myös muita hyviä karkkeja, joita käyn koko ajan ostamassa, enkä tiedä, mitä nyt teen, jos en voi liikkua noita kaikkia kaloreita pois. Sokeririippuvuus on mielestäni sairaus, josta ei pääse irti vain päättämällä. :D

Onneksi arjessani on nyt viime aikoina ollut paljon ohjelmaa, joten liikkumattomuus ei ole ainakaan tylsistyttänyt. Olen tavannut kielikurssilla tapaamiani ihmisiä kaksi kertaa lounaalla. Lisäksi olen käynyt tapaamassa kolmea eri suomalaista naista. Olen myös hiukan bondannut yhden naapurini kanssa uima-altaalla sekä tutustunut erääseen toiseen naapuriini hänen Meetup-ryhmänsä tapaamisessa. Valitettavasti kuitenkin myös auringonotto on tällä hetkellä rajoitettujen asioiden listalla, joten sosiaalisten kontaktien luominen altaalla on aika vähäistä. Sallin uima-altailun itselleni vain maksimissaan kerran viikossa ja mieluummin ei niinkään usein.

Yhden saamani sosiaalisen kontaktin olen nyt myös menettänyt. Venezuelalainen tuttavani lähtee huomenna takaisin kotimaahansa. Sain häneltä tänään lahjan. Hän antoi minulle kuumasta vedestä väriä vaihtavan kahvimukin. En tiennyt tapaavani häntä vielä tänään (koska hyvästelimme kerran jo alkuviikosta), eikä minulla todellakaan ollut hänelle mitään. Hiukan kiusallista. Onneksi hän on kuitenkin avoimin, rennoin ja rempsein tapaamani ihminen koskaan, joten kerroin rehellisenä, etten ollut tajunnut ostaa hänelle mitään, eikä hän ollut moksiskaan.

Emme loppujen lopuksi viettäneet hänen kanssaan hirveän paljon aikaa yhdessä, koska ainakin oma motivaationi yhdessä hengaamiseen laski silloin, kun kuulin hänen lähtevän kesällä. Olen juuri jättänyt kaverini toiselle puolelle maapalloa, joten en yksinkertaisesti jaksa tutustua uusiin ihmisiin vain menettääkseni heidätkin heti. Mutta toisaalta tämä puoli on Piilaakson suurin ongelma: harva on täällä pysyvästi. Ihmisiä tulee ja menee, eikä koskaan voi olla varma, kuka lähtee seuraavana. Tämä puoli täytyy siis vain hyväksyä, ja ihmisten seurasta kannattaisikin oppia nauttimaan niin kauan kuin se on mahdollista.

Año Nuevo State Park ja merinorsut

Kävimme eilen Pescaderossa Año Nuevo State Parkissa. Puisto sijaitsee rannikolla. Koska San Josen ja tämän puiston välissä on vuoristoa, matka täytyi taittaa joko pohjoisesta tai etelästä kiertäen Pacific Coast Highwaylle eli 1-tielle. Google Maps antoi vaihtoehdoiksi ajaa joko pohjoisesta Half Moon Bayn kautta tai etelästä Santa Cruzin kautta. Jostain syystä se ei antanut vaihtoehdoksi ajaa 84-tien ja La Hondan kautta.

Lähtöpaikka North San Josesta. Google Mapsin antamat vaihtoehdot olivat ajaa joko Half Moon Bayn tai Santa Cruzin kautta. Aikamoinen kiertäminen siis. (Älkää välittäkö noista tähdistä, ne eivät mitenkään liity tähän.) 

Meidän piti ajaa Santa Cruzin kautta, koska se oli lyhyempi reitti, mutta ajauduimme vahingossa jotenkin väärälle reitille, joka vei kohti Half Moon Bayta. Ehkä valitsimme Google Mapsista väärän vaihtoehdon tai sitten ajoimme jossain kohtaa väärin, minkä takia navigaattori ohjasi uudelle reitille. Emme tajunneet lähteä tutkimaan tuota 84-tietä ja kiersimme siis aikamoisen mutkan. Ei vissiin pitäisi luottaa aina vain näihin navigaattoreihin, vaan joskus ajatella ihan itse...

Ja kyllä matka kestikin! Aikaa meni 2 tuntia. Olimme liikkeellä pahimpaan aikaan eli viikonloppuna keskipäivän aikaan tiellä, joka vei rannikolle. Olen eräältä paikalliselta kuullut, että viikonloppuisin ruuhkat rannikkokaupunkeihin ovat yleensä pahat aamukymmenen jälkeen. Half Moon Bayhin vievä tie motarin jälkeen on vielä kaiken lisäksi todellinen kinttupolku eli siinä on vain yksi kaista per suunta. :D Tolkuton autojono mateli siinä sitten eteenpäin.

Jumissa ruuhkassa. Tuo autojono jatkui usean kilometrin verran. Vauhti oli joku 30 km/h.

Ruuhka onneksi hälveni heti Half Moon Bayn jälkeen, ja rannikkotiellä eli Pacific Coast Highwaylla saikin jo posotella kovempaa. Myös maisemat olivat kivat!

PCH eli tie 1.

Huomaa kyllä, että on kesä. Sen lisäksi, että autoja oli liikkeellä selvästi enemmän kuin huhti-toukokuussa oli, kaikki mahdolliset coastal accessien ympäristöt olivat täynnä parkkeerattuja autoja. 

Vaikka on kesä, joulukuusiviljelykset kukoistavat:

Santa's tree farm & village Half Moon Bayn lähellä.

Kahden tunnin ajamisen jälkeen saavuimme vihdoin state parkkiin. Año Nuevossa on paljon luontojuttuja, mutta suurin osa ihmisistä taitaa mennä sinne katsomaan elephant sealeja. Suomenkielinen nimi tälle eläimelle on merinorsu. Nisäkäsnimistötoimikunta (anteeksi, mikä tämä on? :D) on ehdottanut, että nimeksi vaihdettaisiin isohylje. Taisin olla eilen todella väsynyt, koska minua nauratti tämä termi isohylje aivan hirveästi. Jos nimi olisi tuo, voisi puhua isosta isohylkeestä ja pienestä isohylkeestä. Valitettavasti nimi on edelleen vain merinorsu, joka sekin on kyllä aika hassu nimi.

Näkymiä Año Nuevo State Parkista.

Tähän aikaan vuodesta merinorsuja saa mennä ihan itsekseen katsomaan. Joulukuun puolesta välistä maaliskuun loppuun eli silloin, kun eläimet lisääntyvät, puistossa järjestetään vain opastettuja kierroksia. Katselua varten oli nytkin kuitenkin haettava lupa puiston työntekijöiltä. Lupa oli ilmainen eikä sitä tarvinnut varata etukäteen. Lupia ei oltu myöskään rajattu tiettyyn ihmismäärään päivittäin. Kukaan ei myöskään kysynyt lupaa nähtäväksi suojellulla Natural Preserve -alueella, jonne lupa vaadittiin. Lupaa hakiessa meitä neuvottiin, mitä saa ja ei saa tehdä, joten ilmeisesti lupa piti hakea vain neuvot kuullakseen.

Kävelyreitti kohti merinorsuja.

Matka merinorsujen katselupaikalle oli hiukan tuskaisa. Ensinnäkin oli kuuma, vaikka oltiin rannikolla. Toiseksi kävelyreitti oli pitkälti vain hiekkaa, jossa ei ole ihan hirveän kiva tarpoa pitkää matkaa. Maisema oli aika yksitoikkoista. Kävelystä hauskaa teki kuitenkin eläinten ääni: jo parin kilometrin päähän rannasta pystyi kuulemaan lähellä rantaa olevassa saaressa asuvien sea lionien eli merileijonien äänen (nämä ovat niitä samoja elukoita, joita hengailee San Franciscossa Pier 39:lla). Ne pitävät ihanaa ääntä! Välillä kuului myös merinorsujen murahtelua. Merinorsujen ääni toi minulle mieleen suuret virtahevot, mutten tiedä miksi, koska en todellakaan tiedä, miten virtahepo ääntelehtii. :D

Puistossa on kolme merinorsujen katselupaikkaa, joista kaksi oli eilen auki. Me kävimme vain lähimpänä olevassa, koska emme yksinkertaisesti jaksaneet tarpoa enää kauemmaksi. Katselupaikalla oli puiston työntekijä kertomassa merinorsuista. Hän näytti myös eläimen nahkaa ja viiksiä.

Elephant seals eli merinorsut.

Merinorsut tulevat huhtikuussa rannalle karvanvaihtoa varten. Karvanvaihtoaika kestää elokuun loppuun. Naaraat vaihtavat karvansa touko-kesäkuussa ja urokset heinä-elokuussa. Eilen rannalla makoilikin siis lähinnä uroksia. Syksyllä eläimet lähtevät rannalta merelle ja palaavat sitten loppuvuodesta parittelemaan ja synnyttämään.

Lähikuvaa.

Siellä niitä lillui vedessäkin.

Merinorsut kasvavat isoiksi, ja urokset voivat painaa lähes 2,5 tonnia! Merinorsu voi liikkua yllättävän nopeasti, vaikkei näytä vikkelältä, minkä takia eläimistä piti pysytellä kaukana jo ihan turvallisuussyistä. Katselualue olikin rajattu, eikä rannalle tietenkään saanut lähteä hortoilemaan.

Varoituskyltit löytyi totta kai, jostain syystä kyllä keskeltä luontoa eikä sieltä rannalta.

Valitettavasti unohdin kaiken puiston työntekijän kertoman infon merinorsuista lähes saman tien. Sen kuitenkin muistan, että urosmerinorsun pystyy houkuttelemaan lähelle naarasmerinorsun kokoisella ja näköisellä mallinukella - tai siis mallimerinorsulla. Tällä tavalla tutkijat saavat merinorsun lähelleen.

Rannikkoa lähellä sijaitsee saari, jossa asustelevat ne merileijonat, jotka vastasivat puistossa raikaavasta äänestä. Puiston työntekijän mukaan merileijonat ovat vallanneet kokonaan saarella olevan talon. Kuulemma kylppärin ammekin on täynnä merileijonia.

Merileijonien koti.

Edestakainen matka parkkipaikalta lähimmälle merinorsujen katselupaikalle oli vähän päälle 5 kilometriä. Matka ei siis ollut pitkä, mutta lämmön ja maaston takia se oli kyllä tarpeeksi raskas.

Kävelyreitin maasto ei mielestäni ollut erityisen mielenkiintoinen.

Meillä meni aikaa 5 kilsan lenkkiin kaksi tuntia, mikä kertoo siitä, ettei maastossa todellakaan päässyt lujaa. Toki katselimme eläimiä jonkin aikaa. Ja kävimme myös eräällä rannalla.

Cove Beach.

Päätimme ajaa takaisin kotiin etelästä eli Santa Cruzin kautta. Santa Cruz on söpö pieni surffauskaupunki. Meininki siellä on vähän sellaista hippimäistä. Kävimme kaupungissa syömässä, mutta emme jaksaneet tutkailla nyt sen enempää. Olemme kerran aiemmin käyneet Santa Cruzissa huhti-toukokuun vaihteessa, ja ehdottomasti haluan sinne vielä ennen kuin kesä loppuu!

Kotimatka Santa Cruzista kesti reilun tunnin. Ja ruuhkaa oli jälleen! Ajoimme kotiin selvästi samaan aikaan kuin kaikki rannalle tulleet muutkin ihmiset pyrkivät takaisin laaksoon. Nyt tie oli onneksi 2-kaistainen motari.

Motari kotiin.

Yhteensä kilometrejä kertyi reissusta noin 200 km. Taisin kotimatkalla autossa todeta, etteivät merinorsut nyt ihan ehkä kaiken tämän istumisen arvoisia olleet... Mutta toisaalta täällä on jo turtunut tähän autoiluun. :D

Älä kehu liian aikaisin

Taisinpa kehua kampaajakokemustani liian aikaisin ja liian nopeasti. Käsitykseni on nyt täysin muuttunut. Hyvältähän se tukka eilen näytti, kun oli kampaajaan föönaama ja auki. Tänään sitten yritin aamulla laittaa hiukset poninhännälle. Ja ai kauhea, mikä näky! Hännän pää ei todellakaan ollut sileä ja tasainen niin kuin aina ennen on ollut. Etenkin toinen puoli hiuksista oli täysin epätasaista! Eikä epätasaisuus ollut sellaista kuin kerrostetussa tukassa olisi, vaan eripituisten hiusten reunat olivat todella selkeät ja terävät.

Rupesin sitten tutkailemaan tukkaa vähän tarkemmin. Kampaaja oli laittanut jakaukseni sivulle, jossa se oli kampaajalle tullessanikin. Kun siirsin jakausta hieman enemmän sivulle, latvojen epätasaisuus tuli selkeämmin esille. Kun siirsin jakauksen keskelle päätä, helvetti olikin jo irti.

Ehkä tämä on oma vikani. Ei tullut mieleen sanoa kampaajalle, että haluan, että jakauksen voi siirtää mihin tahansa ja että malli silti toimii. Koska kuka maailmassa tasoittaa suoran ja pitkän tukan sillä tavalla, että jakauksen on pakko olla millilleen samassa paikassa aina ja ikuisesti?? Suomessa kampaajani ei ole koskaan leikannut mallia vain tiettyyn jakauksen paikkaan, eikä ole koskaan asiasta edes kysynyt.

Meinasi tulla itku. Siis oikeasti. Aivan järkyttävää. En valitettavasti tajunnut päivällä ottaa kuvaa, jotta tämä tilanne selkenisi hiukan paremmin, ja nyt tukkani on pesun jäljiltä märkä.

Nyt mietin täällä, mistä tämä johtuu. Oliko kampaaja oikeasti vain huono? (Tosin en voi käsittää, kuka itseään koulutetuksi kampaajaksi kutsuva ei osaa tasoittaa latvoja!) Vai tekikö hän vain virheen? Tai kenties ajatteliko hän tämän olevan hyvä näin? Leikataanko Amerikassa hiukset vain eri tavalla - tiettyyn jakauksen paikkaan? Vai voiko kyseessä olla hiuslaatukysymys: tälläinen epätasainen reuna ei ehkä näy pöyheässä, paksussa ja karheassa tukassa, mutta suomalaisessa ohuessa, suorassa ja kiiltävässä tukassa kyllä näkyy ja vielä pahasti (tosin minun tukkani ei ole ohut). Vai onko tämä vain universumin opetus tällaiselle onnettomalle, kurjalle ja ennakkoluuloiselle ihmiselle, joka kuvitteli saavansa luotettavampaa palvelua, kun valitsi amerikkalaisen "professionaalisen" kampaajan aasialaisen ja edullisemman kampaajan sijasta?

Totta kai soitin kampaamoon ja ilmoitin, etten ole tyytyväinen. Minulle varattiin time for adjustment. Valitettavasti aika on vasta tiistaina, koska pulju on sunnuntain ja maanantain kiinni.

Saman kampaajan luokse meneminen kyllä nyt jännittää. Viimeksi, kun kampaaja Turussa pilasi tukkani, en enää koskaan mennyt hänen luokseen, vaan hain avun uudelta kampaajalta. (Tämä uusi kampaaja silloin kyllä rehellisesti sanoi, että hänen mielestään minun pitäisi mennä valittamaan ja vaatimaan korjausta hiukset käsitelleeltä kampaajalta, eikä maksaa uudelle kampaajalle korjauksesta.) Jos tämä kampaaja ei osannut ensimmäisellä kerralla tehdä leikkausta hyvin, miksi hän osaisi korjata tilanteen? Sitä paitsi olin tyytyväinen siihen, että 10 senttiä lähti, mut nyt jos tilannetta yritetään korjata, senttejä lähtee varmaan lisää. :( Mutta ei tätä nyt ihan tällaiseksi voi jättää. Ärsyttää ja suututtaa.

Vielä kuivasta ruohosta ja myös kuivasta tukasta, jonka kampaaja tänään pelasti

On tämä Amerikka kyllä kummallinen maa. Alkuviikosta uutisoitiin uudesta asetuksesta, jonka mukaan veden tuhlauksesta voi elokuusta alkaen saada sakon ja josta juuri eilen kirjoitin tänne. Tänään sitten bongasin uutisen siitä, miten eräs eteläkalifornialainen pariskunta oli juuri saanut kotikaupungiltaan uhkakirjeen, koska eivät olleet kastelleet pihanurmikkoaan tarpeeksi ja nurmikko oli kuivunut. Brown lawn warning. En edes tiennyt tällaista varoitusta olevan olemassa.

"On the same day the state approved mandatory outdoor watering restrictions with the threat of $500 fines, the Southern California couple received a letter from their city threatening a $500 penalty for not watering their brown lawn." (Ks. artikkeli täältä.)

Siis onhan tämä nyt hiukan hullua! Onneksi meillä ei ole omaa pihaa, niin ei tarvitse yrittää löytää sitä kultaista keskitietä veden liikakulutuksen ja liian vähäisen kulutuksen välistä.

Kuivuusongelmista minäkin kuitenkin kärsin. Nimittäin kuivasta tukasta! Kävin leikkauttamassa hiuksiani maaliskuussa ennen tänne muuttoa, ja nyt latvat olivat niin järkyttävän kuivassa kunnossa, että oli vihdoin aika etsiä käsiin kampaaja. Sain miehen kollegan vaimolta suosituksen kampaajapaikasta, jossa hän oli käynyt muuttamassa hiusmalliaan. En hirveästi jaksanut alkaa etsiä vaihtoehtoja, joten päätin mennä samaan paikkaan. Toki tsekkasin hieman paikan saamia arvosteluja myös Yelpistä.

Halusin ehdottomasti mennä professional hairdresser -paikkaan, vaikka se tarkoittaakin enemmän hintaa. Täältä löytyy pilvinpimein aasialaisten partureita ja kampaamoita, joissa hinnat ovat alhaisia. Vaikka itse halusin nyt vain latvojen tasoitusta, haluan hiuksiani saksilla lähestyvän ihmisen olevan kuitenkin ammattitaitoinen ja koulutettu "oikea kampaaja". Okei, saatan olla nyt aika ennakkoluuloinen, en kiellä sitä. Mutta mieheni kävi aasialaisessa paikassa ja vaikka hän olikin tyytyväinen, minun mielestäni tulos oli vähän sinne päin tehty (verrattuna parturin tekemään jälkeen Suomessa).

Valitsemani kampaamo on valittu Piilaakson parhaimmaksi kampaamoksi useana vuotena jonkun lehden tai jonkin tuollaisen äänestyksessä. Ei voi siis olla huono paikka, ajattelin. Ajan sai varattua kätevästi netin kautta, ja aina on plussaa, jos ei tarvitse soittaa! Ja ajan sai vielä parin päivän sisälle, kun on tällainen päivisin vapaa kotirouva. Kaiken lisäksi kampaamo sijaitsee "lähes naapurissa". Ei tarvinnut kuin rynkytellä autolla yhtä ja samaa, kotimme nurkilta lähtevää suoraa tietä pitkin 12 kilometriä ja sitten kääntyä hiukan vasemmalla ja siellä se oli. ;)

Paikka oli supertrendikkään oloinen. Ihmeellistä, miten täällä ei kauheasti mitään tosi tyylikkäitä ihmisiä näy, ja sitten sitä vain yhtäkkiä pelmahtaa sisälle kauhean autotien varressa olevaan kampaamoon, josta sisältä löytyy tosi fancya porukkaa. Ja musiikki soi kovaa. Siis oikeasti kovaa.

Leikkaus oli ihan jees, ei mitään ihmeellistä. Vähän kummallisesti kampaaja ehkä saksi latvoja lopuksi, sillä tavalla vähän niin kuin hiukan kerrostaen, vaikka sanoin, etten halua kerrostusta. Ehkä täällä vain leikataan noin, vaikea sanoa. Lopputulos on kuitenkin ihan mukava. Kampaajan mielestä olisi voinut ottaa vain noin inchin kuivia latvoja pois, mutta halusin, että kerralla lähtee kunnolla, joten päädyimme neljään inchiin. Eli noin 10 cm lyheni.

Mielenkiintoista oli se, ettei kampaaja harrastanut mitään small talkia. Pelkäsin etukäteen, että joudun kertomaan taas kaiken itsestäni, koska täällä nyt vain koko ajan udellaan ja yleensähän kampaajat vasta puhuvatkin. Viimeinen asia, mitä haluan, on keskustelu kampaajalla - siis ihan Suomessakin. Turussa minulla oli ihana kampaaja, joka ei puhunut, koska varmasti oli huomannut, että haluan vain lukea lehtiä. Parasta maailmassa on hiljainen tukan leikkaaja! :) Ehkä minusta huokuu jotain sellaista "älä puhu minulle" -fiilistä, koska tämäkin amerikkalainen kampaaja tajusi olla hiljaa.

Amerikkalainen kampaaja ohjaa aika vahvasti. Pesun jälkeen hän ilmoitti, että: "You can now go back to my station, I'll join you in a minute." Ja hän lähes käveli perässäni. Hiusten tultua valmiiksi hän sanoi taas: "You can now go to reception, I'll be there soon." Ja taas meni ehkä 20 sekuntia ennen kuin hän ilmestyi.

Maksutiskillä kampaaja latoi pöytään kaikki tuotteet, joita oli käyttänyt. Suomessakin kampaajat yleensä aina mainostavat, ja on minulle usein näytetty, mitä tuotetta on käytetty. Mutta ensimmäistä kertaa tuotteet tuodaan oikein riviin näytille. Ostin hoitosuihkeen, koska jätettävälle hoitoaineelle on oikeasti tarvetta. Merkki on Oribe, josta en ole koskaan kuullutkaan. Hinta oli veroineen noin $26 eli sellaiset 20 euroa. Näköjään kampaamotuotteet ovat täälläkin hinnoissaan, vaikka Suomen yleisiä kampaamotuotteita (esim. Tigia) saa täältä marketeista halvalla.

Itse leikkaus (sis. pesun, leikkauksen, föönauksen ja suoristuksen) maksoi $75. Tähän päälle tuli tietenkin tippi. Kampaamoissa kuuluu useasta lähteestä saamani tiedon mukaan tipata 15-20 % hinnasta (työn hinnasta; mahdolliset ostetut tuotteet laskutetaan erikseen omalla maksutapahtumalla). Olin lukenut, että jos hiukset pesee eri henkilö kuin leikkaaja, myös pesijää tulee tipata erikseen esimerkiksi vitosen setelillä. Panikoin tätä hieman etukäteen, koska en ollenkaan tiennyt, koska ja missä pesijää tipataan. Kassalla kun laskuttaja on yleensä kampaaja, joka laskuttaa vain oman työnsä.

Minun kampaajani ei kuitenkaan vissiin ollut ihan niin tärkeä tapaus, koska hän pesi ihan itse hiukseni (erillinen pesijäkin mestassa oli: tympääntyneen näköinen nuori blondi vahvalla meikillä buutsit jalassa - taisi kyllä kaikilla kampaajillakin olla joitain nilkkuribuutsien tapaisia kenkiä). Annoin kampaajalle 18 % tippiä eli hintaa leikkaukselle tuli $13,50 lisää. Yhteensä leikkaus kustansi siis $88,50 eli noin 65 euroa.

Tippausta ylipäänsä jännitin etukäteen, koska matikkapääni on surkea, enkä tiennyt, miten pystyn kassalla tuijotuksen alaisena nopeasti keksimään oikean tipin määrän. Ravintoloissa lasken tipin sales taxin perusteella, mutta kampaamopalveluun ei veroa tule. Olin nyt jotenkin mukamas huomaamattomasti kaivanut kännykän esille laskinta varten. :D Kampaajani käytti kuitenkin näppärää kännykkäappia: kännykässä oli kortinlukija ja näyttö tarjosi valmiiksi tippivaihtoehdot 15%/18%/20% (omankin summan olisi saanut näppäillä). Helpotuksen huokaus!

Ja tuollainen 75 dollarin hinta leikkauksesta taitaa olla täällä kallis! Samanlainen keikka Turussa maksoi minulla yleensä 80-90 euroa (kyllä, törkeän kallis pelkästä pesusta ja tasoituksesta, mutta olen varmaan vain käynyt pintaliitomestoissa), joten itse en nyt osaa kokea tämän päivän paikan hintaa kalliiksi. Uskon kuitenkin, että saman palvelun saisi täällä halvemmallakin, jos vähän etsisi. Ilman, että turvaudutaan aasialaisiin. Toisaalta muistan kuulleeni, että professional hairdressing on Amerikassa kallista.

Itse asiassa tuolla kampaamossa oli eritasoisia kampaajia, joista omani ei ollut edes kallein. Leikkauksen hinnaksi hinnastossa on ilmoitettu $55-$95 (priced by stylist level). Ja jokaiselle kampaajalle on ilmoitettu oma level.

Kuiva Kalifornia

Suomalaisena olen tottunut siihen, että kesä on vuodenajoista kaikkein kaunein. Luonto vihertää ja kukoistaa ja kukat kukkivat täysillä. Täällä Kaliforniassa asuessa pitää tottua täysin erilaiseen kesään. Kun saavuimme tänne maaliskuussa, meille kerrottiin heti, että luonnon vihreydestä saa nauttia vain hetken.

Piilaaksoa ympäröivät vuoret olivat maalis-huhtikuussa vielä vihreitä. Kevät oli lyhyt ja nopea ennen kuin kuivuus iski. En oikein osaa sanoa, missä vaiheessa vuoret muuttuivat kuiviksi ja keltaisiksi. Minulta löytyy valokuvia toukokuun puolen välin jälkeen ja niissä kuvissa vuoret ovat jo kellertäviä.

Hirveän hyviä esimerkkejä samasta paikasta kuvattuna ei valitettavasti ole, mutta yritin kaivaa edes jotain vähän havainnollistamaan tätä mullistusta. Tällaisen kuvan otin 21. huhtikuuta:

Nurmikko vielä vihertää. Myös taustalla olevat vuoret ovat vihreitä, vaikka väri erottuukin tässä kuvassa huonosti. Tällä viikolla nappasin samasta kohtaa tällaisen kuvan:

Järkyttävä muutos! En olisi varmaan edes tajunnut, ellen olisi varta vasten alkanut vertailla. Vaikka tämä kuva on tosiaan tältä viikolta, on tuo nurmikko ollut tuollaista keltaista mielestäni jo toukokuun lopulta saakka.

Kiinnitin huhtikuussa huomiota myös siihen, miten eräs ihana kukkapuu kukki, kun ajoin autolla kuntosalille. En tiedä, mikä puu se on (eikä siitä ole kuvaakaan), mutta siinä kasvoi aivan ihania sinertävänvioletteja kukkia. Puu oikein kukoisti! Ja tätä kesti parisen viikkoa, minkä jälkeen lähes kaikki kukat olivat pudonneet ja puu näytti täysin kuolleelta - jo joskus ennen toukokuun puolta väliä.

Kalifornia on tosiaan kuiva. Sanan pahimmassa merkityksessä. Kuivuus on luokiteltu täällä viiteen eri tasoon. Bay Area, joka siis sisältää Piilaakson, kuuluu pahimpaan kuivuusalueeseen (exceptional drought). Kuivuutta on kestänyt ilmeisesti jo muutamia vuosia. Pahin kuivuus vuosikausiin. Historiallinen kuivuus, sanottiin uutisissa.

Ihmisiä onkin kehotettu jo pitkään vähentämään vedenkulutusta. Kalifornian kuvernööri Jerry Brown on kehottanut ihmisiä vähentämään kulutusta 20 prosentilla. Tällä viikolla täällä julkaistiin koko osavaltion kattavia tuloksia vedenkulutuksen muutoksista. Tämän vuoden toukokuun tilannetta verrattiin kolmen viime vuoden toukokuuhun.

Tulosten mukaan suurin osa Kaliforniasta on vähentänyt vedenkulutusta. Esimerkiksi Bay Areassa kulutus on vähentynyt 5 %. Sen sijaan Etelä-Kaliforniassa Los Angelesin, San Diegon ja Orange Countyn alueilla vedenkulutus on lisääntynyt jopa 8 % Jerry Brownin kehotuksista huolimatta. Koko osavaltion tasolla katsottuna vedenkulutus onkin lisääntynyt yhdellä prosentilla.

Vielä vihreät vuoret. Kuva maaliskuun puolesta välistä, otettu heti muuton jälkeen.

Ja näistä tuloksista on tietenkin saatu aikaiseksi kiva pieni sota Pohjois- ja Etelä-Kalifornian välille. Erinäisiin lehtiartikkeleihin haastatellut pohjoisen ihmiset sanovat, että kyllä esimerkiksi Bay Areassa ihmisiä kiinnostaa ja että alueen suuret yritykset, kuten vaikkapa Google, ovat sitoutuneet taistelemaan kuivuutta vastaan, mutta sitten taas L.A:ssa julkkikset ja muut rikkaat eivät ole pätkääkään kiinnostuneita yhteisestä hyvästä. Katsoin San Jose Mercury Newsin nettisivuille linkitetyn uutispätkän (taisi olla Bloombergin eli bisnes- ja talousuutisia tarjoavan kanavan pätkä), jossa toimittajat puhuivat siitä, että kyllähän Hollywoodin rikkaat tekevät mitä lystäävät et cetera. Haha, voitte varmaan kuvitella, millaista sanasotaa. Toki tilanne ei ole aivan näin yksinkertainen; tuloksethan kertovat vain yhden kuukauden tilanteen. (Lue lisää vaikka täältä, jos kiinnostaa.)

Mutta äärimmäisen vakava asia tämä kuivuus on, eivätkä nuo tutkimustulokset anna kovin hyvää kuvaa, koska vedenkulutus koko osavaltiossa on laskemisen sijaan noussut. On myös ennustettu, että tämä kuivuus jatkuu vielä ainakin vuoden 2015. Osavaltion uskotaan ajautuvan vielä kunnon hankaluuksiin. Ja onhan esimerkiksi maataloudella jo nyt massiivisia vaikeuksia.

Historiallisen kuivuuden vuoksi täällä on nyt myös historiallisia ratkaisuja: tällä viikolla State Water Resources Control Board hyväksyi asetuksen, jonka mukaan yksityishenkilöt voivat saada veden liikakulutuksesta $500 sakon. Yrityksille on totta kai omat, suuremmat sakkonsa. Asetus tulee voimaan 1. elokuuta. Kyseessä on ensimmäinen koko osavaltion kattava suuri asetus.

Tämä uusi asetus kieltää nyt esimerkiksi juomakelpoisen veden käytön oman talon edessä olevan jalkakäytävän tai kadun reunan pesemiseen. Kiellettyä on myös pihan liiallinen kastelu eli se, että kastelee omaa pihaa ja nurmikkoa siten, että vettä lähtee valumaan. Auton saa pestä vain käyttämällä letkua, jossa on suljin. Suihkulähteissä saa käyttää vain kierrätettyä vettä. En tiedä, miten näitä kontrolloidaan. Ehkä naapurit kyttäävät toisiaan ja kantelevat.

Keltaiset vuoret. Kuva on toukokuulta, jostain puolen välin jälkeen.

Kierrätettyä vettä käytetään täällä muuten paljon. Lähes jokaisessa paikassa, jossa on jokin kastelujärjestelmä, on lappu "Recycled water. Do not drink". San Josessa on juuri avautumassa 72 miljoonaa dollaria maksanut high-tech water purification plant, joka puhdistaa likavettä uuteen käyttöön. Vettä on ensin tarkoitus sekoittaa pohjaveden kanssa, mutta toiveena on, että tulevaisuudessa tästä saataisin myös ihan juomakelpoista vettä kansalle.

Tällaiselle vasta tänne muuttaneelle, ei omaa pihaa omistavalle tämä vedenkulutuksen vähentäminen näkyy esimerkiksi ravintoloissa. Monissa ravintoloissa on pöydissä laput, joissa ilmoitetaan tarjoilijan tuovan vettä vain pyynnöstä. Kaikki raflat eivät kuitenkaan ole lähteneet tähän mukaan, ja monissa mestoissa tuodaan edelleen automaattisesti vesilasi, vaikkei sitä olisi pyytänytkään.

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten monet pusikot ja pensaat kukoistavat hälyttävästä kuivuudesta huolimatta. Esimerkiksi monien kauppojen pihoilla näkee voimissaan olevia kukkapuskia. Lähikauppamme pihassa käynnistyy iltaisin kastelujärjestelmä, joka suihkuttaa kukkapensaita. Myös meidän asuintalomme sisäpihoilla on kukkia, ja iltaisin kuuluu veden suhinaa, kun kastelusysteemi on hetken aikaa käynnissä. Nurmikotkin vihertävät kaikkien asuintalojen pihoissa. Toki Amerikan ihmemaassa on keinotekoisia ratkaisuja tähän nurmikkopulmaan tekonurmesta nurmikon maalaukseen...

Henkilökohtaisesti en ymmärrä kukoistavia puskia. En ole koskaan ollut kukkapensaiden ja kauniiden istutusten perään. Toki kukat pihalla ovat kivoja, mutta täytyykö niitä olla, jos koko osavaltio kärsii? Eivätkö turhanpäiväiset, pelkkänä koristeena olevat istutukset olisi niitä, joista voisi karsia ensimmäisenä, jos vedenkulutusta täytyy vähentää? Mutta maassa, jossa pihan vihreä nurmikko ja kukoistus kertoo asemasta ja rahasta, selvästikään ei.

Olisin valmis luopumaan näistä, vaikka se tekisikin ankeasta sisäpihasta vieläkin ankeamman.

Toistaiseksi ihmisten vesihanoja ei ole suljettu, mutta kyllä tälläkin mahdollisuudella pelotellaan. Muutamat tahot ovat uutisoineet, että vesi tulee vielä loppumaan kesken. Sadetta ei ole odotettavissa vielä hetkeen. Ja todellakin se edellisin sadepäivä oli huhtikuussa, jolloin vieraamme joutuivat sadetta omaksi harmikseen todistamaan.