Matka kohti kalifornialaista ajokorttia, osa 1

Social security numberini putosi nätisti postiluukusta noin viikko sosiaalitoimistossa käymisen jälkeen, joten tänään oli aika suunnata toiseen virastoon - Department of Motor Vehiclesiin eli DMV:hen. DMV on paikka, josta haetaan ajokorttia ja jossa tehdään kaikki tarvittavat kokeet. Ja paikka, jota suurin osa siellä asioineista tuntuu inhoavan tolkuttoman pitkien jonojen, tympeän palvelun ja/tai sotkuisen byrokratian takia.

Jos rehellisiä ollaan, minulla ei ole ollut mitään hinkua hankkia ajokorttia täällä. Saamme ajaa Kaliforniassa suomalaisen ajokortin turvin, koska olemme vain vierailijoita emmekä vakituisia asukkaita. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että hän haluaa ehdottomasti hankkia kalifornialaisen ajokortin. Ja jos molemmilla olisi jenkkikortti, auton vakuutusmaksut saisi halvemmalla. Näin ollen minäkin sitten päädyin siihen, että samalla kai voin hankkia kortin kuin mieskin. Kortti maksaa $33.

Kalifornian ajokortin saadakseen pitää suorittaa sekä teoria- että ajokoe. Mikäli olen käsittänyt oikein, mitään ajoteoriatunteja täällä ei ole, ei edes amerikkalaisille. Ajo- ja liikennesäännöt opetellaan Driver Handbookista, joka on 100 sivuinen läpyskä. Ja varmaan ainakin 20 sivua tuosta vihkosta on jotain turhaa kuten sisällysluetteloa, tyhjiä sivuja, DMV:n mainoksia tai muuta turhanpäiväistä yleistä tietoa.

Näitä oli Driver Handbookissa useampia. Ja amerikkalaisille täytyy ilmoittaa, että sivu on tahallaan tyhjä. :D

Jokainen tuntemani suomalainen teoriakokeen suorittanut on ilmoittanut kokeen olevan ihan helppo ja on ollut sitä mieltä, ettei kokeeseen tarvitse kauheasti mitään opiskella (jos siis on suomalainen ajokortti). Myös venezuelalainen tuttavani ilmoitti kokeen olevan maalaisjärjellä tajuttava. Koska minä olen hikke ja minulla oli aikaa (ja koska haluan oppia oikeat ajosäännöt ja -tavat myös oikeaa elämää, en vain koetta varten), luin ohjevihkon lävitse, tein alleviivauksia ja muutamia muistiinpanoja. Sitten myös hiukan kertasin. Ja sressasin.

Tässä älypuhelinmaailmassa teoriakokeeseen pystyy harjoittelemaan myös lukuisten ilmaisten appien avulla. DMV:kin tarjoaa oman virallisen appin. Nämä harjoitukset olivat ihan käteviä ja lievänsivät stressikäyrää hiukan, koska kysymykset olivat niin naurettavan helppoja. Koska mieheni ei ole hikke, hän opiskeli koetta varten vain appien avulla. Taisi kerran vilkaista paria sivua siitä vihkostakin. Mahtaakohan Suomessa nykyään saada omaan kännykkään/tietokoneeseen harjoitusohjelman teoriakoetta varten? Silloin joskus 10 vuotta sitten harjoitukset käytiin tekemässä autokoulun tiloissa olevalla tietokoneella.

Tänään aamulla lähdimme sitten kohti DMV:tä. Kuten sosiaalitoimistonkin kanssa, myös DMV:n kanssa saa asioida missä tahansa kaupungissa haluaa. Me menimme Los Gatokseen, koska olin kuullut, että ajokoe siellä on helppo. Ja tämän viikon aikana netissä näkyvät jonotusajat Los Gatokseen ovat olleet huomattavasti lyhyempiä kuin San Josehen.

Los Gatos DMV.

Olimme DMV:llä klo 8.05, kun pulju oli auennut tasalta. Parkkipaikka oli jo täynnä tuohon aikaan, joten auto piti pysäköidä kadulle. Odotustilassakin oli paljon ihmisiä eli ilmeisesti porukka on ollut paikalla jonottamassa ennen viraston aukeamista.

Ensin piti jonottaa alkutiskille. Varatuille ajoille ja ilman aikavarausta tuleville oli omat jonot, mutta jonosta ihmisiä ottavia työntekijöitä vain yksi. Meillä ei ollut varattua aikaa, ja meitä palveltiin sitten, kun aikavarausjonossa ei ollut ketään. Ei kyllä tarvinnut odottaa kauaa. Saimme käteemme lomakkeet, jotka piti käydä täyttämässä sivussa. Lomakkeessa tosiaan vaadittiin sitä social security numberia tai Social Administrationin tositetta siitä, miksei SSN:a ole. Myös pituus ja paino sekä silmien ja hiusten väri piti ilmoittaa, ja nämä tiedot tulevat näkyviin ajokorttiin.

Täytetyn lomakkeen kanssa piti palata takaisin tiskille menevään jonoon, tosin tällä kertaa siihen aikavarausjonoon, ja odottaa taas vuoroaan. Oma vuoro tuli oikeastaan heti. Kun työntekijä oli tsekannut lomakkeen läpi ja tarkistanut passin sekä maahantulon todistavan I-94-lomakkeen, hän antoi vuoronumerot. Sitten mentiin odotustilaan odottamaan. Mies teki huomion siitä, että DMV:n toimisto on väritykseltään samanlainen kuin sosiaalitoimistokin: harmaa. Ehkä kaikki amerikkalaiset virastot ovat saman värisiä. Suomessa sentään on vähän eri värityksiä.

40 minuutin odotuksen ja kahden hermostuneen vessakäynnin jälkeen koitti minun vuoroni. (Miehen vuoro tuli noin 5-10 minuuttia minun jälkeeni.) Tiskillä tsekattiin taas passi ja I-94 sekä nyt myös suomalainen ajokortti. Lisäksi haluttiin tietää, onko käytössä silmälasit. Tiskillä tehtiin myös näkötesti. Tämäkin oli aiheuttanut minulle pientä stressiä, koska näköni on huono, enkä tiennyt, minkälainen perusnäkötesti Amerikassa on.

DMV:n tiski. Taustalla näkyvät näkötestitaulut.

Näkötestitaulussa oli kirjaimia, jotka olivat todella isolla. Yksi rivi piti luetella molemmat silmät auki ja yksi rivi toinen silmä peitettynä. Jostain syystä minun piti peittää vain toinen silmä kerran (ja avoimen silmän sain itse valita), mutta mies joutui peittämään kummatkin silmät vuorotellen. Peitin oikean silmäni ja koin pienen kauhun hetken, kun tajusin, että näkymä sumentui ihan kunnolla! Ja silmissä oli siis piilarit. Olisikohan aika käydä tarkistuttamassa näkö tai jotain... Koska kirjaimet tosiaan olivat isolla, minulla ei kuitenkaan ollut mitään vaikeuksia luetella niitä sumentumisesta huolimatta, etenkin koska olin juuri nähnyt ne molemmat silmät auki. Eikä sitä virkailijaa tuntunut edes kiinnostavan; hän naputteli tietokonetta siinä samalla. :D

Tämän tiskin jälkeen mentiin taas jonottamaan - tällä kertaa valokuvaa varten. DMV on tehokas ja saman katon alla hoidetaan asiat näkötesteistä valokuviin ja kokeisiin. Valokuvajonossa vierähti lyhyt tovi, mutta todella lyhyt. Kuva napsaistiin (sai hymyillä!) ja siinä se. Kuvaa ei todellakaan saanut itse arvioida eikä edes nähdä. DMV asettaa nämä kriteerit. Jälkikäteen näin sen sitten paperista. Tuli ihan hyvä kuva, molemmille. :) Mies tosin väittää näyttävänsä ihan terroristilta omassa kuvassaan, haha.

Valokuvan jälkeen tuli se jännittävin hetki eli teoriakoe. Käteen törkättiin lappu, ja koe mentiin ruksailemaan sivuun. Täällä päin Amerikkaa ei todellakaan ole siirrytty mihinkään nykyaikaa vastaavaan meininkiin, vaan teoriakoe on paperinen läpyskä! Joissain osavaltioissa käytössä taitaa olla tietokone, joten tämä pätee nyt siis vain tänne. Ja itse asiassa tuolla DMV:n toimistossa oli tietokoneita ja ilmoitus siitä, että sähköinen koe on tulossa! Vau!

Tila, jossa teoriakoe tehtiin. Vieressä odotustilan istuimia. Ja huomatkaa, ettei lasta saa asettaa tiskille.

Mutta siis koe tosiaan tehtiin siellä ison odotushuoneen sivustalla. Mekkalaa oli (vuoronumerokuulutuksia ja tiskeillä asioivia ihmisiä), mutta niinhän liikenteessäkin on. :) Koe sisälsi 36 kysymystä, joissa jokaisessa oli 3 vaihtoehtoa oikeaksi vastaukseksi. Minulla kysymyksistä kaksi koski liikennemerkkejä. Kokeita on erilaisia, ja minun ja miehen kysymykset olivat hiukan erilaisia. Kaksi ei-suomalaista tuttuani kertoivat, että heillä oli sekä nämä kysymykset että erillinen liikennemerkkiosio. Molemmilla on oman kotimaansa ajokortti, eli en tiedä, mistä nämä kokeiden erilaisuudet johtuvat.

Ja olihan se koe ihan helppo! Etenkin kun oli lukenut. Pari kysymyksistä oli sellaisia vähän kompakysymysmäisiä, joita Suomenkin teoriakokeessa on ja jotka vaativat keskittymistä. Kysymykset koskivat aika yleisiä asioita liikeenteestä. Lähes naurettavan helppoa itse asiassa. Ihan todella typeriä vastausvaihtoehtoja oli joissakin kysymyksissä, eli vastauksen saattaa helposti pystyä myös päättelemään, jos hiukankin osaa käyttää järkeään. Ja mitään reaktiokuvia, joita Suomessa on, ei täällä siis harrasteta. Koe oli vain nuo kysymykset.

Tsekatkaa itse (kaikki kokeen kysymykset eivät näy näissä, pahoittelut):

Olisitko osannut? :D

Kun koe oli tehty, se käytiin heittämässä yhden työntekijän eteen koriin, ja sitten mentiin taas odottamaan sitä, että työntekijä tarkistaa kokeen. Odottelua kesti ehkä 10 minuuttia, en oikein osaa arvioida. Sitten huudeltiin nimellä tiskille. Tässä kohtaa työntekijä pyysi taas nähtäväksi suomalaista ajokorttia ja halusi jopa vähän smalltalkata. Hän ilmoitti Suomen olevan hänen "favorite Scandinavian country" ja mainitsi jostain epämääräisestä saunakokemuksesta. Sitten hän iski käteeni väliaikaisen ajolupapaperin ja kehotti varaamaan ajan ajokokeeseen soittamalla. Lopuksi sain vielä takaisin teoriakoepaperini, josta työntekijä ei koko kanssakäymisen aikana maininnut mitään. Ja se oli siinä.

Minä sain kokeessa kaikki 36 kysymystä oikein! :) Miehellä oli 3 virhettä. 6 virhettä olisi saanut olla. Mielenkiintoista on se, että käteen sai jo tässä vaiheessa ennen ajokoetta väliaikaisen ajolupaperin. Vaikka kuinka onkin oman maan ajokortti, täällä viranomaiset ja vakuutusyhtiöt tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei maahanmuuttaja osaa ajaa ennen kuin on suorittanut Kalifornian ajokortin. Ilmeisesti osan ajotaidosta saa sitten jo pelkän teoriakokeen läpäisemällä... :D Jostain kumman syystä minun väliaikaiseen ajolupaani on merkitty voimassaoloajaksi 2 kk aika, mutta miehen omaan vain 1 kk. Emme kyllä tiedä, mitä tämä tarkoittaa, koska koko koeprosessin läpikäymiseen annetaan aikaa vuosi. Mystisiä juttuja.

Astuimme sisään DMV:n toimistoon noin klo 8.10 ja poistuimme paikalta noin klo 10.30. Aikaa meni siis kiitettävästi, mutta uskon, että pääsimme kuitenkin aika tehokkaalla tahdilla eteenpäin. Olen kuullut, että DMV:ssä voi joutua odottamaan tuntikaupalla, mutten tiedä, mitä odotusta tällä tarkoitetaan - koko prosessin läpikäymistä vai oikeasti sen ensimmäisen oman tiskivuoron odottamista?

Mikä tuomioni DMV:lle nyt sitten on? Mielestäni huomattavasti helpompaa kuin kuulopuheiden perusteella oletin. Olin jostain lukenut, että DMV:ssä pitäisi pystyä todistamaan asuvansa oikeasti Kaliforniassa (ja ettei vuokrasopimus ole todiste), joten meillä oli mukana kasa kotiin tulleita laskuja. Mitään todistuksia ei kuitenkaan pyydetty. Byrokratia oli siis aika vähäisen oloista, mitä nyt noita samoja passeja, ajokortteja ja iiysineljä-lomakkeita piti näytellä useampaan kertaan. Tietyllä tavalla koen DMV:n aika tehokkaaksi mestaksi: saman katon alla saa hoidettua valokuvat, ajokorttihakemuksen ja teoriakokeen! Suomessa olisi pitänyt ravata kolmessa eri paikassa, joista yksi olisi joku ihan satunnainen passikuvapaikka. Toisaalta toki aamupäivän olisi voinut viettää myös muualla kuin tuolla DMV:llä odottelemassa... Ei tuo mikään nopea paikka ole. Puolensa ja puolensa siis.

Seuraavana vuorossa on siis ajokoe, joka on suurin syy siihen, etten olisi halunnut lähteä heti hankkimaan amerikkalaista ajokorttia. Lyhyen ajohistorian ja yhdeksän vuoden ajotauon jälkeen inssiin meneminen ei todellakaan tunnu yksinkertaiselta ja helpolta, vaikka kaikki jälleen väittävätkin ajokokeen olevan ihan yksinkertainen ja helppo sellaiselle, joka on saanut ajokoulutuksensa Suomessa. Onneksi sentään tiedän parikin suomalaista, joilla ei ole ihan heti ekalla (tai edes tokalla) kerralla mennyt ajokoe täällä lävitse. :)

Ajokokeen varaaminen ei vaikuta olevan ihan yksinkertaista. Se ei onnistunut netistä, joten piti soittaa. DMV:lle odotusaika puhelimitse keskellä päivää oli tunti. Mahdollista oli myös jättää soittopyyntö, minkä mies teki. Automaattinen vastauspuhelu tuli sovitusti tunnin sisällä, mutta puhelu vain yhdistyi jonoon ja noin vartin jälkeen puhelu katkesi. Mies soitti uudestaan ja tajusi, että ajan varaaminen saattaisi ehkä onnistua automaatinkin kautta. Valitettavasti mies ja automaatti eivät kuitenkaan aivan ymmärtäneet toisiaan, joten pimentoon jäi, olisiko ajanvaraus onnistunut näin, sillä automaatti ohjasi puhelun lopulta vain jonoon.

Jonotusta kesti 52 minuuttia ennen kuin kukaan vastasi. Ja ajokokeeseen vasta törkeät jonot ovatkin! Yhtä satunnaista peruutusaikaa lukuunottamatta seuraavat ajat ovat yli 45 päivän jälkeen, eikä DMV ota varauksia näin paljon etukäteen. Jösses! Työntekijä kehotti siis soittamaan jossain vaiheessa uudestaan ja kyselemään peruutusaikoja. Stressikäyräni jatkavat siis korkealla oloaan...