lauantai 28. helmikuuta 2015

Suklainen raakakakku

Minä en todellakaan ole mikään leipoja. Aina silloin tällöin saan kuitenkin kummallisia kokkauspuuskia, joiden aikana kokoan kasaan jotain pullia, sämpylöitä, muffineita tai vastaavia, mutta näitä puuskia tulee erittäin harvoin, ei edes kerran vuodessa. Tällä hetkellä minua vaivaa, jos ei nyt kunnon puuska, niin ainakin pieni puuskan alku. Homma lähti varmaan siitä, että kosmetologini suosituksesta minun piti alkaa syödä keittoja (kosmetologin mukaan se auttaa ruuansulatusta, mikä vaikuttaa ihoon). Olen niitä keittoja kokkaillut tässä viimeisen parin viikon aikana ja hoksannut, että hei - sosekeittoja ja muitahan on tosi helppo tehdä. Yksinkertaisuudesta sain vähän tarmonpuuskaa.

Sitten on vielä se, että samaisen kosmetologin painostuksesta olen alkanut pitää pientä taukoa karkin syömisestä. Ottaen huomioon, että olen viimeisen noin 9 vuoden aikana syönyt karkkia tai muita herkkuja suunnilleen 5 päivänä viikossa (kuulostaa aivan hirveältä, kuolen varmaan alle 50-vuotiaana johonkin tukkeutuneeseen verisuoneen), tauko mässyttelystä ei ole minulle mikään ihan helppo juttu.

Mutta sitten törmäsin blogimaailmassa raakakakkuihin. Nehän ovat ihan hirveän iso trendijuttu. Normaalisti en kiinnostuisi trenditerveysruokajutuista, koska olen liian laiska sellaiseen ja koska itsekurini ruoan suhteen on lähes nollatasolla, mutta satuin jokin aika sitten maistamaan yhdessä vegaaniravintolassa elämäni ensimmäistä kertaa raakakakkua ja se oli ihan superhyvää. Ja koska olen vähän sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, ettei söisi mitään herkkuja, olin enemmän kuin valmis saamaan ruokalistalleni jotain nannaa, joka ei olisi aivan kamalan epäterveellistä ja haitallista iholle. Olen varma, ettei kosmetologini hyväksyisi yltiöpäistä pähkinöiden ja taateleiden syöntiä (itse asiassa hän jo vähän tuomitsi sen, kun kerroin korvanneeni karkin syömällä päivittäin kasapäin hedelmiä ja juurikin niitä taateleita - liian sokeripitoisia runsain määrin nautittuna), mutta yllättävässä kokkausenergiassani minun oli pakko päästä kokeilemaan raakakakun tekemistä itse.

Niinpä eilen illalla piti sitten päästä kauppaan ostamaan aineksia. Koska raakakakku tuntuu mielestäni jonkinmoiselta hifistelyltä, mistäs muualta siihen hakisi ainekset kuin itupiipertäjien hifistelyparatiisista eli Whole Foodsista. Kuten ruokakauppoja koskevassa ensimmäisessä postauksessani kerroin, me emme oikeastaan koskaan käy Whole Foodsissa, ellei sinne ole jotain oleellista asiaa. Eilen kuitenkin suuntasimme ketjun kauppaan. San Josen keskustan liepeille on juuri vähän aikaa sitten avattu uusi Whole Foods, jonne meidän on kohtalaisen helppo päästä: ajomatka vie vain vartin (tosin eilen illalla piti ensin odottaa yli tunti, että iltaruuhka hälveni siten, että matkaan todella meni vain se vartti eikä puolta tuntia - elämä täällä on joskus vähän hankalaa).

Whole Foods ei ole köyhille. Ilmeisesti raakakakkukaan ei ole köyhille. Meiltä löytyi valmiiksi oikeanlainen kookosöljy, mutta ostin saksanpähkinöitä, cashewpähkinöitä, taateleita, cacao-jauhetta (pussissa iskulause Mayan superfood, mikä vähän työnsi minua pois luotaan superfoodien liiallisen trendikkyyshohdon takia), agavenektaria ja vaniljauutetta sekä kaksi sitruunaa. Hintaa näille tuli yli $50 eli yli 40 euroa. "On kyllä paree tulla tosi hyvä kakku näillä hinnoilla", mies totesi, kun kävelimme kaupasta ulos. Hetkeä ennen hän oli ihmetellyt, eikö kakkuun todellakaan tule muita aineita. Meidän piti käydä samalla reissulla ostamassa myös kakkuvuoka, koska eihän meillä sellaista ollut.

Reseptinä käytin tätä, joskin liotin cashewpähkinöitä yön yli (sitä ei tuossa reseptissä mainita, mutta monissa muissa niin käsketään tekemään), laitoin kakun pohjaan cacao-jauhetta ja korvasin täytteen vaahterasiirapin agavenektarilla. Enkä pitänyt kakkua jähmettymässä 12 tuntia, vaan vain viitisen tuntia.
Kakkupohja, joka koostuu vain ja ainoastaan saksanpähkinöistä ja taateleista. Tämä oli pari tuntia jääkaapissa ennen täytteen päälle lätkäisemistä.
Ostimme jokin aika sitten Vitamixin, johon olen täysin rakastunut sen pöyristyttävästä hinnasta huolimatta. Onneksi perusversion sai sentään Costcosta hiukan halvemmalla kuin sen hinta muualla on (ja täällä Amerikassa hinta on toki hiukan halvempi kuin Suomessa, luojan kiitos). En tiedä, tekevätkö ihmiset yleensä raakakakun pohjan blenderillä vai jollain muulla koneella, mutta meillä mitään muuta ei ole, joten iskin pohjan Vitamixilla. Meillä oli vain wet blade, joten pohjan teko oli hiukan hankalaa, kun siihen tuli vain saksanpähkinöitä ja taateleita eikä siis mitään märkää nestettä. Olisi ehkä pitänyt olla kuiville aineille tarkoitettu terä. Tai sitten en vain osannut. Pohjaa piti joka tapauksessa työstää jonkin aikaa (ja alkoihan sieltä sitten tulla sitä pähkinän nestettä), ja laite alkoi pitää ikävää ääntä ja kuumeni, vaikka sammuttelin sitä aina välillä. Pelkäänkin nyt, että sille aiheutui pysyvää haittaa, sillä se oli jotenkin omituinen, kun tein kakun täytteen. En kyllä tajua, miten se olisi voinut vioittua, koska se tuntuu kestävän mitä tahansa ja blendaavan kaiken mahdollisen. Testaan laitetta huomenna smoothieen ja jos se edelleen vaikuttaa vioittuneelta, täytyy laittaa takuuseen viallisena. Ja tietenkin ehkä olla mainitsematta, että syydin sinne vain kuivia aineita...

Edit 1.3.2015: Vitamix toimii jälleen kuin unelma. Olimme sen kanssa ehkä siis molemmat jossain shokkitilassa kakunvalmistuksen aikana.
Valmis kakku täytteen kera. Pidin kakun jähmettymässä pakkasessa noin 4 tunnin ajan.
Kakusta tuli loistava! Ulkonäössä voisi olla vähän toivomisen varaa, mutta ei tätä onneksi presidentille tarjoilla ja sanoinhan jo, etten ole mikään leipoja. Ja kaiken lisäksi tämä kakkuhan on siis kaikkea sitä, mistä tämän hetken trendikäs ruokavalio koostuu: maidoton, munaton, viljaton, luomu ja vegaaninen. Tunnen olevani nyt niin tredikäs että huh huh!
Aah, mikä iltapala.
Raakakakkuja tehdään varmasti meillä toistekin, ellei intoni laannu yhtä nopeasti kuin tulikin. Löysin monta hyvän kuuloista reseptiä. Mites lukijat, oletteko haksahtaneet raakakakkuihin tai muihin raakaruokiin?

Täällä satoi muuten tänään kaatamalla vettä jonkin aikaa. Eikä siinä vielä kaikki. Täällä satoi tänään myös rakeita niin, että maahan näytti tulevan lumipeite. Ei meidän kohdalla, mutta jossain päin San Joseta kuitenkin. Ei tullut kesä siis vielä, vaikka mittarissa onkin usein 20 astetta ja ylitse.
Ei uskoisi Piilaaksoksi ihan heti. Kuva täältä

torstai 26. helmikuuta 2015

Aasialaisessa hieronnassa

Ainakin kaikki Aasiassa matkustelleet (ja eiköhän muutkin) varmaan tietävät, että monista aasialaisista turistikaupungeista löytyy usein hierontapaikkoja, joissa hierontaa saa kohtalaisen halvalla, mutta ei välttämättä aina erityisen ammattitaitoisesti eikä useinkaan tiettyyn lihasongelmaan paneutuen. Täältä meiltä päin löytyy samanlaisia paikkoja: ostareista ja kauppakeskuksista voi bongata aasialaisten hierontapaikkoja, joista löytyy paljon tuolihierontaa, mutta myös sermien taakse kätkeytyviä koppeja hierontapöytineen. Itse olen käynyt Aasiassa vain kerran, mutta täällä näkemäni pari hierontapaikkaa jopa ulkoisesti muistuttavat Vietnamissa näkemiäni paikkoja. Yhdessä suhteessa täkälaiset hierontapaikat kuitenkin poikkeavat Aasian turistikaupunkien paikoista: hinnat eivät ole edulliset.

Jo ennen kuin muutin Kaliforniaan, olin lukenut, että professionaaliset kampaus-, hieronta- ja kosmetologiset palvelut ovat täällä kalliita ja jopa kalliimpia kuin Suomessa. Kuten kampaamopalveluissa, myös hierontapalveluissa paikat voi jaotella professionaalisiin ja sitten niihin muihin, näin karkea jos haluaa olla. Vaikka aasialaispaikoissa saatetaankin osata hieroa kunnolla ja perusteellisesti, mitään licensed massage therapisteja hierojat siellä tuskin ovat.
Postaukseen täysin liittymätön kuva, mutta kävin tänään hakemassa kenkäni suutarilta ja oli pakko oikein pysähtyä "ihastelemaan" tällaista kovin periamerikkalaista näkymää: omakotitaloja ison autotien varressa ja pihatien päätyyn tuotuja roskiksia odottamassa tyhjennystä. Oli muuten ikävä, kun jouduin pysäköimään auton tämän 4-kaistaisen tien toiselle puolelle ja suutari oli toisella puolella. Eikä ollut suojateitä. Mutta muistin sitten, mitä DMV:n Handbookista opin ajokortin kirjalliseen testiin opiskellessani: suojatie on olemassa, vaikka sitä ei olisi merkitty. Loin siis oman suojatieni ja pääsin tien yli kahdesti ihan hengissä. ;)
Suomessa asuessani kävin hieronnassa säännöllisesti, 1-2 viikon välein. Täällä olen käynyt hieronnassa tasan kerran erään suomalaisen licensed massage therapistin luona. Hieronnalle todella olisi tarvetta, mutta en vain ole saanut aikaiseksi, eivätkä ne hinnatkaan tietysti houkuttele (vaikka omalle hyvinvoinnille ei voikaan asettaa hintaa). Eilen päätin sitten vihdoin ja viimein käydä kokeilemassa ostarihierontaa aasialaismestassa. Ihan vain mielenkiinnosta sekä toki myös siitä syystä, että olen tajuttoman kivuissani. Aikaa tällaisiin paikkoihin ei tarvitse varata, sen kun kävelee sisään ja toivoo parasta. Minä satuin sopivaan aikaan, sillä paikassa ei ollut yhtäkään asiakasta. Näytti itse asiassa siltä, että herätin paikan kaksi työntekijää päiväuniltaan.

Olin pukeutunut jumppatrikoisiin ja t-paitaan (sopiva asu Great Mall -kauppakeskukseen, jossa porukkaa hiihtää homssuisena trikoissa, verkkareissa tai pyjamahousuissa), koska minulla oli paha epäilys siitä, että hieronta on sellaista vaatteiden päältä lääppimistä. Asuvalinta oli oikea, sillä hierontaa varten ei todellakaan otettu vaatteita pois, vaikka hieronta tapahtuikin sellaisen sermin takana ja hierontapöydällä, ei missään tuolissa.

Odotukseni eivät olleet kovin korkealla. Otin 60 minuutin kokovartalohieronnan. Kokovartalohieronta tarkoitti tällä kertaa käsien, selän, pakaroiden, takareisien ja pohkeiden hierontaa. Ilmeisesti etureidet ja sääret eivät kuuluu vartaloon... Otteiden puolesta olin myönteisesti yllättynyt, sillä minua hieroi sellainen aasialainen setä, joka ei turhia vähän hipelöinyt sinne päin, vaan oikeasti käytti voimaa. Suomessa hierojani joskus naureskeli sitä, että hän runnoo minua yhtä paljon kuin yli 100 kiloisia miehiä. Tykkään siis kovista ja kunnon otteista hieronnassa.

Kokemus oli parempi kuin odotin, vaikka olisin toivonut vähän enemmän paneutumista hartioihin. Heti hieronnan jälkeen illalla olin sitä mieltä, että kyseessä oli enemmän sellainen "hyvän olon hieronta" kuin oikeasti ongelmiin puuttumista. Tänään kuitenkin havaitsin, että selkäjumini ovat auenneet jonkin verran ja se on paljon sanottu se - setä kyllä kävikin selkäni muhkuroita aika perusteellisesti lävitse. Sanoisin silti, että jos on jokainen kropan lihas kauheassa jumissa niin kuin minulla, niin ei tuollaisesta paikasta näköjään kovin suurta apua saa. Tai siis ei tuosta paikasta ainakaan. Mistäs minä tiedän, mitä aasialaishelmiä muualla on. Ennakkoluuloinenko?

Hierojasetä ei muuten puhunut englantia. Yhden kerran hän kysyi "Okay?", johon vastasin "Yes", ja siinä oli meidän keskustelut. Myöskään maksutilanteessa mies ei puhellut, vaan oletti minun tietävän ostamani palvelun hinnan. Hinta hieronnalle oli $46 + tippi $9. Euroissa tuo tekee yhteensä noin 49 euroa. Ei siis todellakaan halpaa, etenkään kun kyseessä ei ollut "ammattilaisen hieronta". Alle tuolla hinnalla sain Suomesta koulutetun fysioterapeutin hieronnan. Mutta niin, niiden licensed massage therapistien hinnat ovat täällä vieläkin korkeammat.

Niin että kyllä monissa asioissa Suomessa tilanne on parempi kuin täällä. Ei olisi täällä varaa käydä joka viikko hieronnassa niin kuin Turussa.
Meksikolainen suutari pelasti Kanadan talvessa tuhoutuneet kenkäni. Olen saanut muutamankin itkupotkuraivarin pilalle menneiden kenkieni takia, koska ne olivat aivan uudet ja vielä kaiken lisäksi kalliit. Mutta nyt ne ovat taas melkein kuin uudet! Kiilto kuluu totta kai pois, jos näiden kanssa kerrankin astuu jonnekin märkään, mutta tästä lähtien kävelen näillä vain Kalifornian talvessa (paitsi jos sataa). 
Vaikka muuten harrastin Suomessa hierontaa säännöllisesti, reisiäni on elämässäni hierottu vain muutamia kertoja. Olinkin nyt aivan kauhistunut siitä, miten jumissa takareiteni ja sivureiteni ovat kunnon venyttelyistä ja foam rollailuista huolimatta. Ja kärsin taas niistä polvikivuista, joita valittelin viime vuoden puolella. Sain polvikivut loppumaan loppusyksyyn mennessä, mutten oikein tiedä miten. Ehkä siksi, että vähensin joitakin liikuntajuttuja ja foam rollailin ikuisuuksia. Mutta tässä sitä taas ollaan. Kaiken lisäksi nyt on äärimmäisen huono hetki polvikivuille, koska tässä olisi tarkoitus tehdä kaikenlaista...

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kalifornian oudot(ko?) alkoholilait

Alkoholin suhteen Kalifornia taitaa olla aika vapaa osavaltio verrattuna moneen muuhun osavaltioon, vaikka kadulla ei kannatakaan hoiperrella humalassa. Alkoholia, niin mietoja kuin väkeviä, saa myydä ruokakaupoissa, huoltsikoilla ja kiskoilla, oikeastaan melkein missä tahansa. Myyntiaika on ilmeisesti aamukuudesta yökahteen, mutta olen lukenut myös, että myynti sallittaisiin kellonympäri. Kaupungit ja piirikunnat saavat kyllä määritellä omia lakejaan myyntiaikaan, mutta en tiedä, voivatko ne kumota tuon klo 6-2 ajan. Pitää varmaan käydä lähikaupassa aamuyöllä neljältä katsomassa, myydäänkö minulle viiniä vai ei... Kaliforniassa myynti sallitaan joka päivä eli myös sunnuntaisin ja pyhäpäivinä (ei itsestäänselvyys kaikissa osavaltioissa). Ikäraja on 21 vuotta, mikä on Suomea tiukempi. Alkoholia saa kuitenkin tarjoilla kaikki 18-vuotiaat ja vanhemmat, mikä nyt on vähintäänkin hiukan ristiriitaista.

Törmäsin netissä uutiskirjoitukseen Kalifornian oudoista alkoholilaeista. Kaikkihan tietävät, että Yhdysvalloista löytyy jos jonkinlaista typerän ja omituisen kuuloista lakia. Tässä Kalifornian hassuja viinalakeja:

- Alkoholia ei saa olla kassakoneen läheisyydessä (etäisyyden oltava vähintään 5 jalkaa eli noin 1,5 metriä), jos paikka myy myös polttoainetta. Tällä lailla koitetaan varmaan vähän holhota ja välttää rattijuopumista.

- Jos aikoo itse tehdä olutta tai viiniä, täytyy muistaa, että vuodessa saa tehdä maksimissaan 100 gallonaa eli noin 378 litraa. Kahden tai useamman aikuisen kotitalouksilla on kuitenkin parempi tilanne, sillä he saavat valmistaa maksimissaan 200 gallonaa. Ei muuta kuin olutta panemaan siis!

- Tarjoilijaa voidaan pitää vastuullisena, jos hän myy alkoholia alaikäiselle, jolla on feikki-ID.

- Jos oluen kuljetukseen tarkoitetun pullon (englanniksi growler - tälle ei löytynyt minkäänlaista suomenkielistä vastinetta) haluaa uudelleentäyttää toisen panimon oluella, vanha etiketti tulee peittää ja tilalle täytyy laittaa uusi etiketti, josta ilmenee panimo ja oluen tiedot. Tarkkaa kuin Suomessa olisi siis.

- Mikään sellainen pulju, joka myy alkoholia, ei saa palkata työntekijäksi henkilöä, jonka asu näyttää pakaravälin, häpykarvoitusta tai naisten rintoja nännipihan yäreunan alapuolelta. Tämä herättää minussa niin paljon ajatuksia, etten oikein tiedä, miten päin olisin. Ensinnäkin, aika paljastavalla tavalla saa pukeutua, jos rintavakokin saa näkyä nännipihaan saakka. Toisaalta ei kai tämän pitäisi tässä vaiheessa tulla enää minään yllätyksenä, koska täällä näkyy jos minkälaista työntekijöiden asua (*köhhootersköh*). Toiseksi, miksi ihmeessä joku pulju haluaisi palkata tyypin, jonka asu paljastaa vaikkapa häpykarvoituksen? Öh...  Mutta sitten toisaalta - mikä ihmeen slut shaming tässäkin laissa on taustalla? Työntekijä saa pitää pakaravälin näyttävät housut jalassa paikassa, jossa ei myydä alkoholia, mutta ei paikassa, jossa alkoholia myydään? Miksi? Koska kun alkoholi tulee mukaan kuvioihin, pahoja asioita voi tapahtua vai mitä? Jos tässä nyt yritetään syyttää uhria, niin en kestä.

Okei, jouduin ehkä vähän kauas punaisesta langasta, mutta en kyllä käsitä tuota lakia. Kummallisinta on kyllä ehkä se, etten löytänyt ko. laista mitään googlettamalla. Ehkä uutisjuttu on väärässä.

- Vaikka kyseessä ei olekaan osavaltion laki, suurin osa kalifornialaisista kaupoista ei salli alkoholiostoksen palauttamista, vaikka kaikenlaisen kaman palauttaminen tässä maassa onkin mahdollista. Pakko on siis juoda, jos ostaa.


Minä olin harvinaisen pettynyt tähän outojen alkoholilakien listaukseen, sillä minusta näissä ei ole mitään outoa tai hassua (tuota pukeutumiskohtaa ehkä lukuun ottamatta). Mielestäni paljon oudompi laki Kaliforniassa on se, josta olen jo aikaisemminkin maininnut, eli se, ettei avattuja alkoholijuomia saa pitää autossa muuta kuin takaluukussa. Tämä maa on niin täynnä eriskummallisia lakeja, että nämä ylläolevat tuntuvat aika tylsiltä ja jopa yksinkertaisilta. Kalifornia on näköjään tylsähkö osavaltio tässä suhteessa.

Mites muissa osavaltioissa asuvat lukijani, tiedättekö joitain oikeasti outoja lakeja mestoillanne? Luin ainakin, että Teksasissa alaikäinen saa juoda vanhempiensa kanssa kännit.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

#ReilutBlogit-haaste

Kerrankin minulla olisi mahdollisuus katsoa Oscarit kokonaisuudessaan alusta loppuun livenä ilman, että täytyisi valvoa keskellä aamuyötä. Harmi vain, ettei show kiinnosta nyt yhtään niin paljon kuin silloin, kun katsominen oli vaikeampaa. Olen kuitenkin istunut tv:n edessä tunnollisesti useita tunteja, mutta olen sentään samalla saanut kirjoitettua blogiin.

Blogikollegani ja kaverini Riikka haastoi minut #ReilutBlogit-haasteeseen. Aikamoinen kohu lähti käyntiin, kun Tjäreborg julkaisi Instagramissa kuvan siitä, kun yksi heidän matkaoppaansa makoilee huumatun tiikerin kanssa häkissä, ja Tjäreborgia mahtaa harmittaa näin jälkikäteen aika hemmetisti. Koska tätä juttua on revitelty erinäisissä blogeissa jo niin yksityiskohtaisesti, en tuhlaa kirjaimia kohun referointiin. Sanomattakin luulisi olevan selvää, ettei huumattu tiikeri ole kauhean hyvä juttu.
Tjäreborgin kuva Instagramista. Olen ottanut tämän kuvan muista blogeista, jotka ovat kirjoittaneet tähän haasteeseen.
Haaste on seuraavanlainen:
1. Kerro, minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus, joka sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia. Ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä haastetta varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.

1.
Koska en ole mikään matkustelija, joudun ottamaan tässä esiin arkipäiväisiä asioita. Mielestäni haasteen pointti on vähän kadonnut tässä vaiheessa - miten kestävät valinnat arjessa liittyvät huumattuihin tiikereihin? - mutta en nyt voi mitään muutakaan ja onneksi suurin osa muistakin bloggaajista on tehnyt samoin. :)

- Käytämme mieheni kanssa kangaskasseja ruokakaupassa, emme muovipusseja. Eikä muovipusseja voi Kaliforniassa enää pahemmin käyttääkään, kun ne ovat kiellettyjä.
- Emme sytytä valoja muuta kuin silloin, kun on todella tarve, emmekä pidä valoja turhaan päällä.
- Myöskään tv ei ole meillä koskaan turhaan päällä. (Toisaalta sitten taas tietokoneet ovat päällä sitäkin enemmän, joskaan eivät onneksi aina kytkettynä pistorasiaan vaan akkujen voimin.)
- Suomessa lajittelimme roskat orjallisesti sääntöjen mukaan. Täällä koen huonoa omaatuntoa, kun roskakuiluissa on vain "roskat" ja "kierrätettävät", enkä aina jaksa uskoa siihen, että oikeanlainen lajittelu tapahtuu myöhemmin... Meillä olisi kuitenkin kehitettävää tässä suhteessa, sillä toistaiseksi olemme heittäneet muoviset juomapullot kierrätettäviin, vaikka pulloille löytyisi palautuspisteetkin. En kyllä tiedä, onko palautuspiste parempi kuin kierrätettävät.
- Pyrin käyttämään ekologisia / orgaanisia kauneudenhoitotuotteita ja meikkejä.
- Ostan ekologisia siivousaineita, en mitään kamalia myrkkyjä.
- Suomessa kuljin pyörällä tai julkisilla. Täällä siihen ei valitettavasti oikein ole enää mahdollisuutta ja se ärsyttää aika ajoin.
- En anna veden juosta suihkussa, kun levitän shampoota tai saippuaa. Sammutan hanan aina, kun en tarvitse lisää vettä.
- En koskaan roskaa. Voisi kuvitella, ettei kukaan enää nykypäivänä roskaa, mutta valitettavasti täällä päin näkyy roskia parkkipaikoilla ja kaduilla.
- Yritän panostaa laatuun ja ostaa sillä tavalla vähemmän. Tämän olen omaksunut vasta muutaman viime vuoden aikana. Yliopisto-opiskelujeni alussa olin totaalisen koukussa nettishoppailuun, ja olen haalinut itselleni enemmän kenkäpareja kuin kukaan tarvitsee yhden elämän aikana. Onneksi olen päässyt eroon turhasta shoppailusta. Toisaalta tiedostan sen, että edelleen ostan aikaisemmin kuin välttämättä tarvitsisi. Kehitettävää siis on paljon.

- Emme ole käyneet Kaliforniassa asuessamme eläintarhoissa emmekä akvaarioissa, vaikka molempia löytyisi lähistöltä muutamiakin. Paitsi että hetkinen, kävimme kyllä akvaariossa Las Vegasissa - näin jälkikäteen ajateltuna sen olisi ehkä voinut jättää väliin. Mutta jos totta puhutaan, emme ole käyneet em. paikoissa Kaliforniassa siitä syystä, ettemme ole kokeneet niitä tarpeellisiksi. Taustalla ei siis ole mitään tietoisia eettisiä ja kestäviä päätöksiä. Delfinaarioissa en enää kävisi, sen verran kamalaa olen niistä kuullut. Myös sirkukset, joissa on eläimiä, jättäisin nykyään väliin, vaikka lapsena tykkäsin sirkuksista. Mietin eläimien kohtelua ja eettisyyttä, kun kävimme Kanadassa Parc Omegassa. Vaikka eläimet olivat luonnossa, niiden oli annettu ehdollistua siihen, että autot ja ihmiset tuovat porkkanoita, ja vähän se tietenkin mietitytti, vaikka paikka olikin mielestäni aivan mahtava. En ole selvittänyt paikan taustoja. En tiedä, tekeekö se minusta huonon ihmisen.
Paikoillaan heiluvat norsut Vietnamissa Saigonin eläintarhassa.
Samassa eläintarhassa ollut tiikeri, joka käveli lasihäkkinsä ikkunan edessä eestaas eestaas. Surullisen pitkästynyt varmaankin.
2.
Tämä on vaikea kysymys. Juttelin tästä mieheni kanssa ja hän totesi vain, että tuskin meillä on mitään kokemuksia erityisen kestävästä matkailusta. Mutta ei toisaalta ole mitään huonoja tai tuhoavia kokemuksiakaan. Olemme kuitenkin varsinkin tämän viimeisen vuoden aikana matkustaneet ja lennelleet lentokoneilla enemmän kuin ennen, mikä on kaikkea muuta kuin kestävää (ennen muuttoa emme kyllä matkustelleet paljoa). Voiko matkustelua, etenkin lentokoneella, ylipäänsä koskaan sanoa kestäväksi...?

Matkakohteistamme en osaa sanoa mitään, sellaisia tavallisia ne ovat olleet. Ei mitään luontoon tunkeutumista, eikä ainakaan eläimien kaltoinkohteluun liittyvää. Aasiassa emme ole yhdessä käyneet, ja huumatut tiikerit ja ihmisiä kantamaan pakotetut norsut ja muut tuntuvat aika kaukaisilta. Olen kuitenkin kerran elämässäni käynyt Aasiassa kaverini kanssa, tarkemmin sanottuna Vietnamissa muutamia vuosia sitten. Saigonissa vierailimme eläintarhassa, jossa eläimet eivät voineet erityisen hyvin. Mutta oho, tämä oli huono kokemus, pahoittelut sivupoluille harhautumisesta. Mutta kun en nyt saa päähäni mitään yhtä hyvää ja kestävää kokemusta.

Sen voin kuitenkin sanoa, että jätämme kaiken aina sellaiseen kuntoon kuin se oli meidän saapuessamme. Minulle ei olisi tullut mieleenkään esimerkiksi kerätä hiekkaa tai kiviä Havaijilta tai Grand Canyonilta - molemmat kuuluvat paikkoihin, joista turistit usein ottavat luontoa mukaansa.
Hanauma Bay Havaijilla Oahu-saarella.
Tämän haasteen kohdalla olen nähnyt muutaman nostavan esiin Havaijin Oahu-saaren Hanauma Bayn snorklauspaikan myönteisessä valossa, koska jokaisen snorklaamaan menijän on siellä katsottava opastusvideo ennen veteen pääsyä. Vaikka video on parempi kuin ei mitään, minä en kyllä väittäisi, että video tekee tuosta paikasta yhtään kestävämpää. Kestävää olisi se, jos ihminen pysyisi poissa vedestä.

3.
En aio haastaa ketään, koska en pidä tälläisista kiertojutuista paljon, vaikka tämä aihe onkin tärkeä. Jokainen, joka kokee aiheen tärkeänä ja haluaa lähteä mukaan, saa ottaa haasteen minulta!

lauantai 21. helmikuuta 2015

Uusia asuntoja tutkimassa

Olen kuullut muutamilta täällä asuvilta, että on kohtalaisen yleistä, että ensimmäisen täällä asutun vuoden jälkeen muutetaan ja vaihdetaan asuntoa. Ihmisillä on varmasti monia erilaisia syitä muuttoon, mutta todennäköisesti yksi syy on täkäläinen vuokrasopimuspolitiikka: Monissa asuinkomplekseissa yleisimpiä ovat noin yhden tai kahden vuoden sopimukset. Nämä ovat myös edullisimpia vaihtoehtoja, sillä mitä pidempi sopimus, sitä alhaisempi vuokra. Vuokra pysyy sopimuksen voimassaoloaikana samana. Kompleksit tarjoavat myös month to month -sopimuksia, mutta näissä sopimuksissa asunnon vuokrahinta pompsahtaa todella paljon ylöspäin (meidän kompleksissa kk-hinta on tonnin enemmän kuin 1-2 vuoden sopimuksissa). Sellaista toistaiseksi voimassaolevaa vuokrasopimusta, jollaisia Suomessa on, täällä ei oikein näissä asuntokomplekseissa tunneta - ellei sitten halua tulkita month to monthin olevan sellainen, mutta ei se kyllä oikeasti ole. Kun vuokrasopimus (esimerkiksi vuoden pituinen) päättyy, asunnon vuokra nousee. Tällöin moni todennäköisesti päätyy muuttamaan jonnekin muualle.

Me kirjoitimme aikoinaan vuoden (tai tarkemmin sanottuna 13 kuukauden) vuokrasopimuksen, koska emme halunneet sitoutua kahdeksi vuodeksi, jos asunnossa tai alueessa olisi ollutkin jotain vikaa. Mehän vuokrasimme asunnon Suomesta käsin, emmekä siis nähneet sitä etukäteen. Vuokrasopimuksemme umpeutuu huhtikuun puolessa välissä. Sillä välin, kun olimme Kanadassa, asuntomme oveen oli ilmestynyt kirjekuori, joka sisälsi vuokranantajafirman uuden tarjouksen vuokrasopimuksen jatkamiselle.
Bongasin tänään kauniisti kukkivan puun auton ikkunasta. Pian tästä kukoistuksesta ei ole enää mitään jäljellä...
Jos me teemme 12 kuukauden uuden sopimuksen, meidän asuntomme vuokraa korotetaan $63/kk. Tämähän on kohtuullinen korotus. Mutta tilanne ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä tuo korotus lätkäistään asuntomme todellisen hinnan päälle. Ongelma on se, että me olemme maksaneet asunnosta tarjoushintaa koko tämän vuoden ajan, emme todellista hintaa. Monet uudet, vastarakennetut asuntokompleksit tarjoavat ns. uuden muuttajan tarjouksia. Yleensä nämä tarjoukset ovat tyyliin 1-2 kuukauden vuokra ilmaiseksi. Silloin, kun me muutimme, saimme ilmaiseksi 1,5 kuukauden vuokran. Me halusimme hyödyntää tämän tarjouksen siten, että hyötyisimme siitä koko vuoden ajan. Niinpä tuo ilmainen vuokra jaettiin 13 kuukaudella ja saatu tulos on vähennetty joka kuukausi siitä todellisesta vuokrasta eli olemme saaneet joka kuukausi vuokrasta alennuksen.

Jos siis verrataan sitä hintaa, jota olemme käytännössä oikeasti tämän vuoden ajan maksaneet, ja sitä uutta vuokrankorotuksen jälkeistä hintaa, ero on melkein 400 dollaria. Käytännössä vuokramme tulee siis nousemaan tuollaisella summalla kuukausittain. Tiesimme aikoinaan, että uuden muuttajan tarjouksen jakaminen kaikille kuukausille aiheuttaa tulevaisuuden vuokrankorotuksen tuntumaan pahasti, mutta elimme hetkessä. (Eikä kyllä kaduta.)

Sanomattakin selvää, ettei huvittaisi maksaa lähes 400 dollaria enempää vuokraa joka kuukausi. Etenkään, kun asunnon pinnat nyt ovat mitä ovat (eivät siis kovin kestäviä). Me olemme kuitenkin olleet todella tyytyväisiä asuntoomme (pinnat ovat huonoja kaikissa täkälaisissa asuntokompleksien asunnoissa), joten ei tekisi kyllä mieli muuttaakaan. Meidän kotimme sijainti on myös niin iso plussa, että isompaa saa etsiä: mies pystyy kävelemään töihin. Jos mies ei pysty kävelemään töihin, meidän täytyy ostaa toinen auto. Ja siitä niitä kustannuksia vasta tuleekin, enemmän kuin vuokrankorotuksen verran.
Vajaan 2 kilometrin päähän meiltä on nousemassa iso, yli 1300 asunnon asuinkompleksi.
Onneksi asumme kuitenkin Piilaaksossa, tässä uusien asuntokompleksien mekassa. Mainitsin joulukuussa tässä postauksessa siitä, miten Piilaaksoon rakennetaan uusia asuntoja kauhealla vauhdilla. Meillä ei siis ollut mikään ongelma löytää vaihtoehtoja asumiseen läheltä nykyistä kotiamme ja läheltä miehen työpaikkaa. Nykyisen kotimme lähiympäristöstä löytyy älyttömän paljon asuintaloja. Rajasimme pois selkeästi kalliit vaihtoehdot sekä vanhat asuintalot, sillä niiden laaduttomien rakennusmateriaalien takia haluaisimme ehdottomasti muuttaa täysin uuteen. Rajauksista huolimatta vaihtoehtoja parin kilometrin säteellä on monia.

Viime ja tämän viikon aikana olemme käyneet katsomassa viittä eri asuintaloa. Asuinkomplekseilla on täällä aina vuokraustoimistot (leasing office), jonne voi joko kävellä ilman ajanvarausta tiedustelemaan asuntoja tai tehdä ajanvarauksen, jolloin saa varmasti myös kierroksen ja asuntojen esittelyn samalla.
Leasing officeihin on yleensä panostettu. Tässä yhdenlainen. 
Suurin osa asuintaloista on ulkoapäin samanlaisia kuin meidän omamme eli sitä tyyliä, jota minä kutsun Kanarian saarten huoneistohotelli -tyyliksi ja jota monet kaupparakennuksetkin täällä ovat. Keltaista ja kellertävää ties-mitä-lastulevyä.
Tässä on meidän nykyinen kotitalo (tai oikeastaan vastapäinen rakennus, mutta talot ovat identtisiä).
Ja tässä yksi, jota kävimme tänään katsomassa. Voisi kuvitella samaksi paikaksi. Ja vuokranantajafirma on eri eli se ei selitä samanlaisuutta. 
Tässä kanariansaarityyliä on yritetty piristää punaisella ja valkoisella. Tuota ruskean sävyä löytyy täältä myös usein keltaisen vierestä.
Minulle tuli kuitenkin ehkä pienoisena yllätyksenä se, että asunnot ovat sisältäkin aikalailla samanlaisia keskenään. Pinnat ovat ehkä hiukan erivärisiä, mutta samaa laadutonta lelukamaa ne ovat kaikki. Vessat ovat pelottavan samannäköisiä riippumatta siitä, missä kompleksissa ollaan. Amme ja suihku -yhdistelmät ovat samanlaisia moduuleita, jotka hankitaan kokonaisina ja tungetaan paikoilleen niin kuin ruotsinlaivan hytit. Kokolattiamatot ovat saman värisiä. Seinien väri sentään vähän vaihtelee, ja monessa on vähän kivempi väri kuin meidän vitivalkoinen (mutta me hankimmekin heti muuttomme jälkeen harmaan accent wallin piristämään fiilistä). Myös pohjaratkaisu on monessa asunnossa ollut täysin samanlainen kuin meidän nykyisessä. Kompleksit tarjoavat toki erilaisia pohjaratkaisuja, mutta selkeästi ne ovat kuitenkin kaikki jostain samasta vaihtoehtolistasta. Pelottavaa.
Erilaisia pintoja lukuunottamatta tämä vessa on aivan kuin meidän toinen vessamme.
Tässä asuntotutkinnassa on käynyt ilmi, että nykyinen asuntomme ja asuinkompleksimme on aika kilpailukykyinen. Hinnat lähiympäristön asuintaloissa ovat pitkälti korkeampia kuin meidän uusi tarjoushintamme. Asuintalot ovat myös niin täynnä (vaikka ovatkin uusia), ettei uuden muuttajan tarjouksia välttämättä ole. Nykyinen kotimme on kilpailukykyinen myös muissa suhteissa, esimerkiksi kodinkoneiden suhteen. Kaikissa viidessä asuintalossa, jossa olemme nyt käyneet, asuntojen pesukoneet ja kuivausrummut ovat aivan kamalan näköisiä. Vaikka nykyinen koneemme tekikin yhdessä vaiheessa niitä reikiä vaatteisiin, se on sentään ihan modernin oloinen. Tällaiset eivät mielestäni ole kovin moderneja:
En nyt ihan välttämättä haluaisi tällaisia.
Jos nykyinenkin pesukoneemme on jo vähän liian raju vaatteille, en halua tietää, mitä tällainen kone niille aiheuttaa... Tai sitten olen vain ennakkoluuloinen.
Meillä on siis tällaiset nyt ja täytyy sanoa, että tällä hetkellä osaan arvostaa näitä todella paljon:
Modernia kamaa. En käsitä, miksi uusissa asunnoissa on jotain muunlaisia kuin tällaisia. 
Myös parkkipaikkojen suhteen nykyinen kotimme on hyvä. Meillä on kaksi omaa merkittyä parkkipaikkaa (vaikka meillä on vain yksi auto), mutta monessa muussa asuintalossa omia paikkoja ei ole merkitty, vaan auto pitää laittaa autohallissa sinne, missä tilaa on. Täällä menee jo muutoinkin puolet elämästä siihen, kun etsii parkkipaikkaa erinäisissä paikoissa... Ja sitä paitsi nämä autohallit eivät ole välttämättä ihan pieniä. Kun käymme Costcossa, kiroamme jo nyt sitä, miten kamalaa ostoksia on raahata parkkihallista omaan asuntoon saakka. Saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta ei kyllä ole sitä. Oma merkitty parkkipaikka ei tietenkään ole satojen dollarien vuokrankorotuksen arvoista, mutta kyllä sillä silti on arvoa.

Meillä - tai siis oikeastaan minulla - on myös vähän kriteerejä uima-allasalueelle. Joissakin asuintaloissa on kummallisen pieni uima-allas, eikä edes sellaisia katoksellisia ja verhollisia paikkoja niin kuin meillä (en kyllä koskaan käytä niitä, mutta hei, se on epäolennaista). Tämä kuulostaa nyt tietenkin aivan järkyttävältä ja turhanpäiväiseltä nipottamiselta ja nostattaa varmaan monen Suomessa olevan verenpainetta, mutta olen vain jotenkin kiintynyt nykyisen kotimme allasalueeseen.
"On vähän typerän mallinen ja pieni allas", totesin miehelle. Mutta tuolla olisi sentään katoksellinen ja verhollinen paikka. ;)
En tiedä, mikä tuota poreallasta vaivaa, mutta muutoin tällä alueella voisin kyllä nähdä itseni makoilemassa. Jos siis on pakko vaihtaa nykyisestä jonnekin. Jonkinlainen kuva nykyisestä allasalueestamme löytyy muuten täältä, jos jotakuta kiinnostaa.
Toisaalta sitten taas nykyinen kuntosalimme ei välttämättä ihan kilpaile varustuksissa kaikkien muiden asuintalojen salien kanssa. Parilta salilta olen bongannut tangon, mikä olisi aivan huima edistysaskel saleiluun. Toisaalta en kyllä ole viime aikoina enää kotisalillamme käynyt. Ja ehkä sitä on olennaisempiakin seikkoja asumisessa kuin kuntosali. Tai se uima-allas.

En olisi vuosi sitten uskonut, että suustani kuullaan joskus tällaistakin, mutta asunnossamme täytyy olla kokolattiamatot! Inhosin niitä, kun tulimme tänne, mutta nyt en haluaisi luopua niistä. Mies on vielä minuakin vahvemmin sitä mieltä, että kyllä matto pitää olla. Keittiössä sellaista ei tietenkään saa olla, mutta muutoin kyllä. Joissakin asunnoissa olohuoneessa ei välttämättä mattoa ole, vaan sellainen löytyy vain makkareista.
Tässä asunnossa keittiönpöydälle ei ole muuta paikkaa kuin kokolattiamaton päällä. Se on ehkä liikaa myös meille mattojen rakastajille.
Emme haluaisi myöskään muuttaa hirveän isoon asuinkompleksiin. Meidän nykyinen koostuu kahdesta asuintalosta, joissa on yhteensä noin 500 asuntoa. Kolmas talo on rakenteilla ja sinne tulee noin 200 asuntoa lisää (ja uusi kuntosali ja uima-allas - kävin tänään vuokraustoimistossamme varmistamassa tämän tärkeän asian :D). Yhteensä asuntoja tulee siis olemaan noin 700 sitten joskus, kun kolmas rakennus avautuu. Kuulostaa ehkä suurelta, mutta me kävimme esimerkiksi yhdessä kompleksissa, jossa on yli 1300 asuntoa. Ja joissakin on vielä paljonkin enemmän. Hämmentävästi täyttöaste monissa niissä, joissa kävimme, on korkea. Parista paikkaa jopa ihan sanottiin, ettei heillä todennäköisesti ole tarjota huhtikuussa meille asuntoa. En käsitä, mistä maailman kolkasta sitä porukkaa virtaa tänne, kun näitä komplekseja rakennetaan joka nurkan taakse uusia...

Mutta niin, yritimme siis etsiä edullisempaa asuntoa kuin nykyinen korotuksemme jälkeen tulee olemaan. Samanhintaiset ja kalliimmat tarjoukset hylkäsimme tietenkin heti, vaikka ihastuinkin yhteen ihanan avaraan ja tietenkin kalliiseen asuntoon. Muutaman edullisemman tarjouksen olemme saaneet ja asunnot olisivat suunnilleen samankokoisia kuin nykyinenkin. Hinnan eron nykyiseen verrattuna pitäisi kuitenkin olla huomattava, jotta muutto kannattaisi, koska ei se muuttaminenkaan mitään ilmaista ole. Ja koska huonojen pintalaatujen takia vuokranantajafirmat laskuttavat tulevaa remonttia lähteviltä vuokralaisilta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vain satasen eron takia ei siis kannata lähteä muuttamaan.
Asuinkomplekseja niin pitkälle kuin silmä kantaa. 
Tänään saimme parista paikasta tarjouksen, jotka ovat parisen sataa halvempia kuin nykyinen tarjouksemme. Aiommekin nyt yrittää neuvotella nykyisen asuntomme uutta vuokraa hieman alemmaksi vedoten näihin edullisimpiin tarjouksiin ja muutamaan negatiiviseen seikkaan. Ja ehkä siihen, että kaverimme asuvat samassa kompleksissa viereisessä talossa täsmälleen samanlaisessa asunnossa ja vielä vastaavassa kerroksessa, mutta maksavat yli 150 dollaria vähemmän vuokraa kuin me. Täällähän vuokran suuruus vaihtelee vuokrausajankohdasta riippuen. Meillekin korostettiin tänään, että saamamme tarjoukset ovat vain tämän päivän tarjouksia. Huomenna hinta saattaa olla aivan erilainen.

Mitään virallista tietoa minulla ei ole, mutta mutu-tuntumalla vaikuttaa siltä, että Piilaaksossa vallitsee vuokranantajan markkinat. Täyttöaste ainakin niissä paikoissa, joissa kävimme, oli korkea, ja vuokraustoimistoissa kävi kova kuhina. Ihmisiä tuli ja meni ja puhelimet soivat. Tarkistimme, että myös meidän asuinkompleksimme on aivan täynnä, joten valitettavasti emme saa huonosta täyttöasteesta minkäänlaista valttia neuvotteluihin. Uusi vuokralainen löytyy varmasti nopeasti, vaikka me nyt lähtisimmekin liian korkean vuokran takia.
Asuintalojen käytävät näyttävät hotellien käytäviltä. Tämä vieläkin enemmän kuin nykyisen talomme.
Suoraan sanottuna ei kyllä huvittaisi ollenkaan muuttaa, vaikka emme saisikaan vuokraa kinuttua alemmaksi. Uuden asunnon on siis oltava oikeastikin selvästi halvempi, jotta jaksaisimme nähdä sen vaivan. Vaikka ei meillä nyt paljoa mitään tavaraa ole, mutta silti. Sitä paitsi tämä nykyinen koti tuntuu nyt kodilta. Sen jälkeen, kun saimme ostettua kaikki huonekalut ja tavarat, en ole ajatellut mitenkään aktiivisesti sitä, että käytännössä asun vain väliaikaisasunnossa. Mutta totuushan on kuitenkin se, että paluu Suomeen koittaa vuoden päästä (jos siis palaamme silloin, kun näillä näkymin olisi tarkoitus). Elämä täällä siis on väliaikaista. Ja jos nyt joudumme muuttamaan uuteen asuntoon, menee taas hetki aikaa sopeutua ja muodostaa uusi käsitys kodista. En välttämättä haluaisi lähteä siihen mielentilaan uudestaan. Mutta katsellaan, mitä tapahtuu.

Minua on muuten naurattanut asuntoesittelyjen aikana amerikkalaisten jutut. Kävimme melkein ihan naapurissamme katsomassa uutta asuinrakennusta. Tämän rakennuksen vuokraustoimisto sijaitsi toisessa paikassa, noin reilun 5 minuutin kävelymatkan päässä, mutta ei täällä mitään kävellä. Esittelijä istutti meidät sellaiseen golf-kärrymäiseen ajoneuvoon ja lähti ajamaan meitä asunnoille. Moisen pikkukärryn kanssa ei varmaan tee mieli ajaa yhtään liikennöidyllä tiellä, joten hän vähän kiersi asuinkompleksin takaa pikkuteiltä, joten matkaan meni huomattavasti kauemmin aikaa kuin kävellen olisi mennyt. Tosi hyödyllistä. Kun mies kuuli, missä nyt asumme, hän ehdotti naureskellen vievänsä meidät esittelyn jälkeen kotiin. Me olimme kuitenkin tulleet autolla, koska olimme jatkamassa matkaa seuraavaan paikkaan. Ja tuskin esittelijä oikeasti olisi vienyt meitä kotiin...

Tänään eräässä asuinkompleksissa esittelijä hiukan pahoitteli sitä, että asunnosta on aika pitkä kävelymatka kuntosalille. "But you know, it's actually good, because you can get a bit pre-exercise when you walk there." Öh, okei. Se kävelymatka vei noin 2 minuuttia. Aikamoinen lämmittely siis. (En ihmettele enää yhtään sitä, miksi vuokrasopimuksessamme luki, että ennen salilaitteiden käyttöä täytyy lämmitellä kunnolla, jos kahden minuutin löntystely on amerikkalaisen käsitys lämmittelystä. :D)
En tiedä, mitä olen yrittänyt kuvata tässä: aurinkoa vaiko pihaa erittäin huonosta kuvakulmasta. 
Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon muuten se, että dollarin ja euron välinen kurssi on tällä hetkellä täysin erilainen kuin se oli silloin, kun muutimme tänne. Itseämme kiduttaaksemme muutamme aina välillä vuokrahintoja euroiksi, jotta voimme sitten kauhistella sitä, miten naurettavaa on, kun vuokrat täällä ovat monia satoja yli 2000 euroa kuukaudessa. Silloin, kun muutimme, nykyinen vuokramme oli euroiksi muutettuna 350 euroa vähemmän kuin se sama vuokra on nyt. Kurssimuutokset ovat siis huomattavia. Nyt kannattaisi siirtää iso rahaomaisuus Suomeen. ;)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Piti sitten tulla Kaliforniaan saakka...

- ... käymään Ikeassa ostoksilla. Ennen muuttoa tänne olin yhden kerran aikaisemmin elämässäni astunut Ikeaan ja sekin oli Ruotsin puolella. Yhtäkään tavaraa Ikeasta en koskaan ollut omistanut. Tällä hetkellä enemmistö kotini tavaroista ja huonekaluista on Ikeasta.

- ... käyttämään Lumenen silmämeikinpoistoainetta. En ollut kunnolla käyttänyt Lumenea Suomessa asuessani sen jälkeen, kun olin parikymppinen. Nyt en voisi kuvitella ostavani mitään muuta silmämeikinpoistoainetta. Muita Lumenen tuotteita en kyllä käytä.
Lumenen valikoimaa CVS Pharmacyssa.
- ... käyttämään ruotsalaisia kauneudenhoitotuotteita. Kosmetogini suosituksesta olen alkanut käyttää muutamaa tuotetta, joiden juuret ovat Ruotsissa. Ja suosituksena minulle olisi myös pari saksalaista tuotetta. Ehkä amerikkalaiset eivät vain osaa näitä ihonhoitojuttuja.

- ... syömään näkkäriä. Tätä herkkua en ollut syönyt sitten kouluruokailujen. Nyt näkkärit ovat paras iltapala ikinä.
Safewayn näkkärivalikoima. 
Myös World Marketista löytyy näkkäriä. Ja jotain Finn Crispia, joka on varmaan hapankorpun kaltaista (emme ole kokeilleet). 
- ... tekemään perinteistä suomalaista kotiruokaa. Yksi arkiruokamme on nykyään lohikeitto. Emme koskaan olleet tehneet sellaista Suomessa.
Piti tulla Piilaaksoon saakka syömään tällaisia aterioita. Ruisleipä ei sentään ole itse leivottu, vaan ihan Ruispaloja pakkasesta. Tämä kuva on ensimmäisestä koskaan itse tehdystä lohikeitosta. 
- ... syömään puikoilla. Suomessa etnisissä ravintoloissa tuli harvoin syötyä puikoilla, koska yleensä ensisijaisesti siellä oli katettu tai pöytään tuotiin haarukat ja veitset. Täällä etnisissä mestoissa harvoin on muita välineitä kuin puikkoja tarjolla. Ja hyvä niin!

Listaan voisi vielä humoristisesti lisätä tämän:

- ... ystävystymään suomenruotsalaisten kanssa. Vaikka olen varttunut ja asunut melkein 14 vuotta Vaasassa ja sen jälkeen asunut yli 10 vuotta Turussa, en koskaan ole tuntenut yhtäkään suomenruotsalaista ennen tänne muuttoa. Miehen työkavereista täällä puolet on suomenruotsalaisia, joten kuulen täällä asuessani enemmän ruotsia kuin Suomessa asuessani, jolloin en kuullut sitä melkein koskaan (en edes siellä Vaasassa). Itse en ruotsia puhu, vaikka nyt olisi mahdollisuus treenata sitäkin, haha.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Shaaaarks!!

Eilen toteutui yksi miehen toive, kun kävimme katsomassa NHL-jääkiekkoa. Ei mitenkään, että miestäni erityisemmin kiinnostaisi jääkiekko, mutta jostain syystä hän on pitkään puhunut siitä, että haluaa mennä katsomaan San Jose Sharksien peliä. Ja kyllähän minäkin myönsin, että kaipa sellaista täytyy käydä katsomassa, kun kerran tässä kaupungissa asuu.
Tällaisiin kyltteihin/julisteisiin/tarroihin ei voi olla törmäämättä San Josessa. Downtownissa näitä on melkein jokaisen kulman takana.
Eilen San Josen SAP-Centerissa, aka The Shark Tankissa, kohtasivat kaksi todellisista talviurheilukaupungeista kotoisin olevat joukkueet: San Jose Sharksit ja Floridasta Tampa Bay Lightning. Minä opin vasta autossa menomatkalla, kuka on vastustajajoukkue. Aika epäolennainen tieto minusta, ei sitä etukäteen kannattanut ihmetellä. Liput kustansivat reilut $50/hlö, koska vielä kyseessä eivät ilmeisesti ole ne "tosi tärkeät" pelit. Katsomo oli lähes täynnä, kun paikalla oli joku 17 500 ihmistä. Olimme liikkeellä suomalaisten kavereidemme (miehen töiden kautta) kanssa. Minulla ja miehellä ei valitettavasti ollut mitään fanikamaa, mutta mies on kuulemma ala-asteella omistanut Sharksien lippiksen. Aikamoista kohtaloa.

San Josen downtown herää aina henkiin, kun on Sharksien peli. Ihmisiä oli liikenteessä todella paljon. SAP-Center on ihan kävelymatkan päässä downtownista, mutta moni myös kokoontuu downtowniin katsomaan peliä jostain raflasta.
Minun mielestäni nämä hainevillä varustetut jääkoneet olivat hauskoja. Jos jollekin vaikka jää muutoin epäselväksi, ketä The Shark Tankissa kuuluu kannustaa.
Tämä oli minulle (ja myös miehelle tietenkin) ensimmäinen NHL-matsi. Itse asiassa tämä taisi olla minulle ihan ensimmäinen jääkiekkomatsi ikinä livenä. En ole aivan varma, olenko joskus 90-luvulla ollut kerran katsomassa sukulaisteni kanssa jotain Porin Ässiä, mutta elän siinä käsityksessä, että tämä oli nyt ensimmäinen kertani, koska muutakaan kertaa en muista.
Sharksien pelaajat tulivat kentälle hain suusta. Jostain syystä hain suusta tuli myös savua.
Odotin jotenkin amerikkalaisilta lätkäfaneilta hirveän värikästä meininkiä, mutta meno jäähallissa oli mielestäni hiukan vaisua. Ihmiset totta kai reagoivat voimakkaasti ihan niin kuin missä tahansa muuallakin täällä (niin kuin elokuvateatterissa ja ilotulituksissa), ei vain maalien takia, vaan kaikkien muidenkin läheltä piti -tilanteiden vuoksi. Ja vastustajille buuattiin, mikä oli mielestäni jotenkin epäkohteliasta, mutta en varmaan vain ymmärrä jääkiekkoa. Sellaista jenkkityyliin överiä hurraamista tai kannustamista ei ollut lainkaan niin paljon kuin odotin, vaikka toki Sharkseja kannatettiin hallissa kuuluvasti, eihän siellä toisen joukkueen kannattajia ollut varmaan yhtään. Joka kerta, kun Sharksit tekivät maalin (mitä ei tapahtunut montaa kertaa), tuli jokin ihme rituaaliyhteiskannustus. Parasta oli kyllä Sharks-fanien kummat käsiliikkeet, jotka tehtiin musiikin tahdissa aina, kun vastajoukkueen pelaaja sai jäähyn eli joutui jo useammassa pelissä käyneen kaverimme mukaan "shark tankkiin": ihmiset tekivät käsillään sellaista avautuvan hain suun liikettä sormet taivutettuina kuin hain hampaiksi. Hankala selittää. Kuvaa en valitettavasti hoksannut ottaa, olin liian ihmeissäni siitä, mitä kummaa ympärilläni tapahtuu. En tosiaan tiedä, minkälaista jääkiekko livenä Suomessa on, joten en osaa verrata tätä san joselaista meininkiä mihinkään. Mutta en usko, että kyseessä olivat nyt hullut amerikkalaiset, vaan pikemminkin vain lätkähullut. ;)
Kun Sharksit tekivät maalin, se tehtiin selväksi ympäri hallia kiemurtelevilla "Goal"-teksteillä, kummallisella kannustushuudolla ja jälleen savuavalla hainpäällä. Myös hain silmät vilkkuivat infernaalisen punaisina. Vastajoukkueen maaleja ei luonnollisestikaan noteerattu mitenkään, paitsi ehkä buuauksella. 
Odotin amerikkalaiselta urheilutapahtumalta myös katsomoissa kiertäviä ruoka- ja juomamyyjiä. Ei näkynyt kuin yksi, eikä silläkään valitettavasti ollut mitään suuria hattaroita päänsä päällä niin kuin oli New Yorkissa baseball-ottelussa, jonne olemme miehen kanssa muinoin lomamatkalla eksyneet, haha. Myöskään tanssityttöjä (tämä aikoinaan SM-tasolla cheerleadingissa kilpaillut kieltäytyy kutsumasta niitä pompomien heiluttelijoita cheerleadereiksi) ei ollut. Onko se tanssityttömeininki sitten kuitenkin vain jotain suomalaista touhua?

Sen sijaan pelissä oli paikallisen pikaruokamestan Jack in the Boxin Taco Minutes tokan erän viimeisen peliminuutin aikana: jos Sharksit tekevät maalin, kaikki katsojat saavat ilmaisen tacon ketjun ravintolasta. Jäi ilmaiset tacot saamatta.
Pakollinen pelikuva.
Niin ja suomalaisia oli kentällä mukana, kuinkas muutenkaan. Sharkseilla pelasi maalivahtina Antti Niemi. Tampa Bay Lightningilla taisi olla Valtteri Filppula.

Sharksit hävisivät 5-2. Viimeisten peliminuuttien aikana hallista tyhjentyi huomattava osa ihmisiä ulos. Meidän ja Sharksien suhde ei siis alkanut kovinkaan hyvin. Mutta mennään kyllä toistekin. Jääkiekkoa on sentään helppo seurata, toisin kuin vaikkapa sitä baseballia. Tai jenkkifutista.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivähaikki

Kävimme tänään ulkoilemassa, koska oli todella hieno ilma. Lämpöä oli jo ennen puoltapäivää 21 astetta. Olen jo pitkään halunnut käydä Black Mountain -vuorella, joka on noin 850 metriä korkea. Jostain syystä kaikki, minkä nimessä on sana mountain, vetoaa minuun, vaikka tiedän, että nämä paikalliset vuoret ovat nykyään jo silmissäni pelkkiä kukkuloita. Täytyy silti päästä aina näkemään.
Ruoho on vielä vihreää, mutta voisi se kyllä vihreämpääkin olla.
Huiputimme tämän vuoren Monte Bello Open Space Preserve -luontoalueen kautta. Eksyimme ajomatkalla hieman, sillä olimme ottaneet naviohjeet haikkireitin alkupäässä olevalle parkkipaikalle epävirallisen haikkaussivuston kautta ja ohjeet olivat ilmeisesti virheelliset: me päädyimme jonkun pihatielle. Täällä päin maailmaa ei kannata käydä kääntyilemässä kenenkään pihateillä tai mailla, sillä "Private property"- ja "No tresspassing"-kylttien ohittaminen voi koitua kohtalokkaaksi. Jenkithän ampuvat ensin ja kysyvät kysymykset myöhemmin, jos nyt saa sanoa näin ennakkoluuloisesti ja stereotyyppisesti. Mutta ei tämä kyllä ole mikään vitsi. Laki on sen puolella, kenen maille on tunkeuduttu luvatta. "You don't wanna go anywhere where there's a sign like that, they can shoot you here in America if you go to their property without permission", venezuelalaisen tuttavani 20 vuotta Yhdysvalloissa asunut sisko sanoi minulle, kun olimme kerran kävelemässä ja kun kerroin, että kotitalojemme takana olevalle trailille voi päästä yhden asuinkompleksin pihan lävitse. Ja pihalla oli kyltti "Private Property, No Tresspassing". (Joskaan en usko, että kukaan asuinkompleksista ampuu ketään.)
Yksinäinen puu.
Löysimme kuitenkin perille oikeaan paikkaan, vaikka molempien kännykät olivat taas siinä kuuluisassa No Service -tilassa. Onneksi vuoristotiellä on aika helppo löytää perille, jos tietää olevansa oikealla tiellä: kunhan vain ajaa eteenpäin. :) Aika moni muukin oli päättänyt hienon sään tai ehkä ystävänpäivän kunniaksi lähteä ulkoilemaan, sillä parkkipaikka oli aivan täynnä jo ennen puoltapäivää.

Me teimme noin 12 kilometrin lenkin, joka vei varjoisasta metsästä Black Mountainin rinteille ja huipulle saakka. Haikkireitin alku oli suljettu näin talvella pyöräilijöiltä ja hevosilta. Syy oli "wet conditions". Tämä on kalifornialaisten käsitys märistä olosuhteista:
Vaarallinen wet conditions.
No joo, oli siellä vähän enemmänkin mutaista parissa paikassa. Vähän.
Vuoren rinteillä.
Meillä oli päällä sortsit ja t-paidat, jotka nekin olivat liian kuumat urheilulliseen menoon. Olin vähällä aamulla vetää jalkaan caprijumppahousut, koska on kuitenkin helmikuu, mutta onneksi olin rohkea ja laitoin sortsit. Olimme aivan ihmeissämme siitä, miten saattoi olla niin lämmin jopa korkealla kukkuloilla. Kosmetologini kertoi minulle tällä viikolla sääilmiöstä nimeltä Pineapple Express, joka tarkoittaa Havaijilta tullutta myrskyä (eli vesisadetta) ja sen jälkeistä lämmintä ilmaa. Kun olimme Kanadassa, täällä oli kuulemma satanut aivan vimmatusti. Nyt on sitten selkeästi sen lämpimän sään vuoro. Tällä viikolla on ollut pari 24 asteen päivää, ja ennusteen mukaan seuraavan yli viikon ajan on joka päivä yli 20 astetta.
Varjoa ei ollut paljon tarjolla, paitsi reitin alussa, kun kuljimme tuolla jossain metsän siimeksessä.
Emme ole pitkään aikaan käyneet tällaisella kunnon pitkällä haikilla. Tänään aikaa meni kolmisen tuntia 12 kilometriin yhden tauon kanssa. Koska kävimme vuoren huipulla saakka, reittiin kuului tietenkin nousua, noin 500 metrin verran. Tuo 500 metrin nousu taisi keskittyä vain parin kilometrin pituudelle. Pohkeeni eivät oikein tykänneet, sillä ne olivat jo valmiiksi aivan jumissa.
Mies tsemppaa nousussa.
Tuolla kiviröykkiössä on vuoren huippu. Ei siis mikään kummoinen huiputus, vaikka tätä vuoreksi kutsutaankin.
Mutta kannatti urheilla itsensä ylös saakka, sillä huipulta oli hienot maisemat. Toisella puolella levisivät vihreät metsät ja kukkulat, toisella puolella Piilaakso ja San Franciscon lahti.
Huipulla. Toisella puolella metsää.
Ja toisella puolella Piilaakso.
Paluumatkalla sai ihastella laakson maisemia. 
Tänään on tosiaan vietetty ystävänpäivää. Amerikassa Valentine's Day on älyttömän iso juttu. Kuten kaikki varmaan tietävät, Amerikassa Valentine's Day on enemmänkin sen oman rakkaan kuin ystävien juhla. Kaupat ovat täynnä kaikenmaailman I love U -ilmapalloja, sydänsuklaarasioita, vaaleanpunaista höttöä ja muuta tilpehööriä. Kävimme ulkoilun jälkeen Safewayssa, jossa heti sisälle päästyämme olimme törmätä kukkaständeihin. Siellä myytiin niin paljon erilaisia ruusuja ja kukkia, etten käsitä, miten ne kaikki saadaan myytyä. Kun näin ruusukaaoksen, ilmeeni oli vissiin aika huvittava, sillä kukkien vieressä seisonut nainen vähän hymyili minulle siihen malliin.
Tässä pieni murto-osa kukkakaaoksesta. Skumppapulloja oli myös tyrkyllä ja sitä suklaata. Niin ja pehmoleluja.
Me emme viettäneet ystävänpäivää yhtään mitenkään erikoisesti. Suunnittelin kyllä vähän Valentine's Day -dinneriä jenkkityyliin jossain ravintolassa. Täällä dinnerit ovat todella suosittuja tänään, ja monet ravintolat tarjoavat ystävänpäivän kunniaksi prix fixe menun eli tietyn hintaisen kolmen tai neljän ruoka-annoksen menun. Hinnat ovat tietenkin kovia. Katsoin muutamia rafloja, joissa hinnat pyörivät 80-120 dollarissa ilman juomia, veroja ja tippejä. Kävimme kiitospäivänä syömässä juuri tällaisen prix fixe -menun, eikä ruoan laatu silloin päätä huimannut. Tällaisiin spesiaalitilanteisiin, joissa ravintola tarjoaa vain tämän tietyn menun eikä mitään muuta normaalista ruokalistastaan, ruoat tehdään tietenkin pitkälti etukäteen, eikä niiden laatu tällöin välttämättä ole kovin hyvä. Ainoa syy, miksi olisin halunnut mennä, oli se, että olisimme nähneet tähän juhlapäivään kuuluvia yltiöällöromanttisia koristeita. Jotenkin olin kuitenkin aika vakuuttunut, ettei San Josessa varmastikaan paljoa koristella. Ei siis tehnyt mieli ruveta maksamaan älyttömiä hintoja surkeasta ruoasta. Ja koska en ollut kovin innostunut, en varannut meille pöytää ennen Kanadan reissua, ja kotiin palatessa, vajaa viikko ennen Valentine's Dayta, ei ollut enää mitään mahdollisuuksia saada varausta mihinkään mielenkiintoiseen paikkaan, sillä kaikki olivat jo täyteen varattuja (kyseessä on oikeasti todella suosittu ravintolapäivä). Mutta onneksi tosiaan tuskin menetämme mitään. Ja ensi vuonna voi vielä yrittää.

Toivottavasti kaikilla on ollut kiva ystävänpäivä!
Ilmapallotarjonta oli kovin punaista ja vaaleanpunaista ja sanomaltaan aika yksipuolista. ;)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Amerikkalaisessa elokuvateatterissa

Olen kertonut jo amerikkalaisista ruokakaupoista ja kuntosalista. Nyt on vuoro kertoa elokuvateattereista. Me olemme käyneet täällä kahdessa eri leffateatterissa. Toinen on IMAX-teatteri ja toinen on vähän vanhempi teatteri. Olen kiinnittänyt huomiota seuraaviin seikkoihin:

- Parkkipaikat ovat iltaisin aivan täynnä ja autoja pyörii ympäriinsä etsimässä ja odottamassa paikkaa. Tätä selittää toki myös se, että toinen teatteri on ostoskeskuksen yhteydessä ja toinen strip mallilla (eli ulkoilmaostarilla, jossa on kauppoja ja ravintoloita) ja parkkipaikat ovat yhteisiä.

- Lippu elokuvaan ostetaan aivan niin kuin elokuvissa usein näkee eli ulkona olevalta tiskiltä. Jono luukulle on siis ulkona.
Kesällä on ihan kivaa jonottaa ulkona.
Eikä se nyt Kalifornian talvessakaan aivan kamalan kauheaa ole.
- Lippu tarkistetaan heti, kun teatteriin astuu sisälle. Lipun tarkistaja kertoo, mistä oikea sali löytyy. Tämän jälkeen lippua ei enää tarkisteta. Saliin siis vain kävellään sisään. Tässä kohtaa voisi siis vielä vaihtaa leffaa, jos tulikin katumapäälle. Joskus olemme miettineet, voisiko vain mennä katsomaan useamman leffan peräkkäin samalla lipulla. Moni elokuva alkaa kuitenkin aikalailla samaan aikaan, joten en tiedä, miten käytännössä olisi mahdollista mennä heti seuraavaan alkavaan. Ehkä jos hengailee teatterissa koko päivän? :D

- Leffateatterit näyttävät mielestäni jotenkin vähän ysäriltä, myös IMAX-teatteri. Tai ehkä vähän ruotsinlaivalta. Johtuu varmaan niistä kokolattiamatoista, joita täällä on tietenkin myös leffateatterissa, ja tummista sisustusväreistä.

- Amerikkalaisten leffaeväät sisältävät mm. seuraavia: poppareita, hotdoggeja, pitsaa, friteerattuja kana- ja juustopalleroita, pretzeleitä, nachoja, kahveja, smoothieita ja jätskejä. Näitä kaikkia myydään teatterissa. Ruoat ladotaan sellaiselle pahviselle tarjottimelle.
Tosi kiva, kun vieruskaverilla on friteerattuja juustopalleroita ja pitsaa ja itsellä on vain vettä ja ikävä Candy Kingiä.
Saisiko olla kakun palanen elokuviin? Tai vaikka pehmis?
- Karkkivalikoima on surkea. Irtokarkkeja ei tietenkään ole, kun ei täällä sellaisia harrasteta. Jotain irttareita muistuttavia juttuja saattaa olla ihan muutamia, esim. M&M-karkkeja, joita saa itse lapioida pussiin jostain laatikosta. Olen nähnyt myös sellaisia karkkiremmejä.
Karkkivalikoima.
- Pieninkin annos poppareita ja limsaa on jumalattoman kokoinen. Kokoja on muutamia.
Pienin myytävä limsa.
- Ehkä siksi, että monet leffat ovat nykyään niin pitkiä, suuretkaan eväät eivät riitä, vaan isoimmissa juomissa ja poppareissa on usein refill-mahdollisuus eli niitä saa hakea lisää. Ainakaan näissä meidän lähiteattereissa pienimmässä koossa tätä mahdollisuutta ei (luonnollisestikaan) ole, mutta olen kuullut, että jossakin muualla olisi.
Ja refilliä mainostetaan. Reunasta näkyy kaunis kokolattiamatto. 
- Limsavaihtoehtoja on tsiljoona. Limsa täytetään itse automaatilla.
Hieno kosketusnäyttöjuoma-automaatti. Tässä valikoima pelkän ginger alen osalta eli inkiväärilimsaakin löytyy viittä eri makua. On varaa valita. 
- Koska refill on olemassa, kesken elokuvan voi siis hyvin lähteä hakemaan lisää syötävää ja juotavaa.

- Kesken elokuvan voi muutenkin käydä ravaamassa erinäisissä paikoissa ja kulkea ympäriinsä. Vessassa ainakin pitää käydä, jos sitä limsamukiaan aikoo täyttää.

- Kännykkää räplätään ehkä vähän enemmän ja useammin kuin Suomessa, vaikka ennen elokuvan alkua tulee pyyntö laittaa puhelimet pois ihan niin kuin Suomessakin.

- Lippuun merkittyjä paikkoja ei ole, vaan täällä istutaan sinne, missä on tilaa. Ei kannata siis olla kauhean myöhässä, etenkään jos on liikkeellä useamman ihmisen kanssa.

- Penkit ovat mielestäni paljon huonommat ja edessä istuva enemmän tiellä (koska rivit eivät ehkä nouse niin paljon ylöspäin) kuin Turun Kinopalatsissa.
Sisustustyyliä.
- Mainoksia tulee ainakin yli 20 minuuttia sen jälkeen, kun ilmoitettu leffan alkamisaika on alkanut (viimeksi otin aikaa ja mainokset kestivät tasan 24 minuuttia). Ja mainokset alkavat yleensä 10-15 minuuttia ennen ilmoitettua alkamisajankohtaa. Pahimmillaan mainoksia joutuu siis katsomaan noin 40 minuuttia, jos on paikalla salissa ajoissa (yleensä salin ovi on auki ja sinne voi mennä hyvinkin paljon etukäteen). Olen muuten nähnyt sellaisen armeijamainoksen, jossa miehiä houkutellaan mukaan ja töihin armeijaan. Siitähän oli joskus uutisjuttu, kun tällaisia mainoksia näytetään ennen tietynlaisia elokuvia, esimerkiksi ennen James Bond -leffaa.

- Mainoksien lisäksi ennen elokuvaa tulee tv-sarjojen hehkutuksia, joissa käydään lävitse tulevaa kautta ja haastatellaan näyttelijöitä.

- Elokuviin reagoidaan voimakkaasti ja tunteiden annetaan kuulua. Ihmiset nauravat välillä niin voimakkaasti ja vapautuneesti, että suomalaiselle tulee epämukava olo. Kaikenlaiset aawwt ja o-out kuuluvat myös asiaan.
Grab and go! Mutta ehkä maksaakin pitäisi...
- Vessoihin ei koskaan ole ollut minkäänlaista jonoa. En muuten ikävöi ollenkaan sitä, kun elokuva on alkamassa viiden minuutin päästä ja Turun Kinopalatsin vessaan on kilometrin pituinen jono.

- Kun leffa loppuu, monet vain katoavat paikalta jättäen kaikki roskansa tuolilleen. Sotku salissa on usein aika järkyttävä.