tiistai 10. huhtikuuta 2018

Viiden päivän kroppahyökkäys-bileet: BODYATTACK® 100 -ohjelma korkattu!

Heräsin tänään aamulla sellaiseen oloon kuin olisin nukkunut betoniin haudattuna. Koko kroppani oli väsynyt, jalkani ilmoittivat, etteivät millään haluaisi kävellä muutamaa metriä vessaan ja päätäni särki. Yleensä minulla on tuollainen olo joskus lauantaiaamuisin, kun arkiviikon jumppaohjaukset painavat päälle, mutta nyt viikonloppuni meni erinäisissä Les Mills -tilaisuuksissa ja edellisestä lepopäivästä on aikaa yli viikko, joten kroppani oli vähän sitä mieltä, että lauantainfiiliksen voi vetää jo tiistaihin.

Olen oppinut vanhoista virheistäni sen, ettei lepopäivistä tingitä. Yleensä latailen itseäni viikonloppuisin, mutta nyt viime viikonloppu meni Les Millsin uusien ohjelmien launching-tilaisuuksissa. Lauantaina osallistuin BODYPUMP®in, BODYATTACK®in ja CXWORX®in uusien ohjelmien julkistamiseen - tosin onneksi näistä pumppia ei tarvinnut tehdä itse kokonaan, sillä tankoja ei ollut tarpeeksi kaikille ohjaajille ja näin ollen vain yhden kappaleen ohjaaminen riitti. Sunnuntaina vedin uudelleen bodyattackin toisella salilla.
Kollegani itselleen hankkima lippis oli minusta ihan loistava. Hän itse epäili saavansa Piilaaksossa pahoja katseita niiltä, jotka katsovat kaukaa. 
Kannatti kyllä uhrata lepopäivät, sillä bodyattackista tuli käyttöön ohjelma numero 100. Bodyattack on nyt 25 vuotta vanha formaatti. Ohjasin tämän uuden ohjelman monen eri ohjaajan kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina. Bileet olivat mahtavat! Energia oli niin katossa, etten ole aiemmin nähnyt, vaikka launching-tilaisuutemme ovat useinkin aika ylienergisiä. Sykkeeni oli yli 170 esimerkiksi 8-biisissä, mikä nyt on ehkä hiukan liikaa tuohon biisiin, haha. Mutta voi vitsit mikä fiilis!
Lauantain bileissä meillä oli (hiukan kuljetuksessa kärsinyt) täytekakku ja ilmapallojakin. Tämä oli jokin semi-terveellinen kakku. Olisin kyllä joka tapauksessa syönyt kaksi palaa. 
Olen itse ohjannut bodyattackia vain ohjelmasta 88. alkaen eli keväästä 2015 alkaen. En siis ole ollut mukana kauaa, mutta attack oli ensimmäinen formaattini, jota aloin ohjata ja se on edelleen lemppariformaattini. Rakastan bodyattackia paljon, vaikkei lajin ohjaaminen ja tekeminen ole kropalleni kovin hellää. Jalkakipuni jälkeen ohjasin pitkään vain yhden tunnin viikossa ja se tunti oli "vain" 45 minuutin express-versio (joka on muuten mielestäni haastavampi kuin tunnin versio). Minulla oli hetkittäin sellainen olo, että olen putoamassa pois formaatin aitoudesta ja päätin korjata tilanteen hankkimalla lisää tunteja. Nyt minulla on jälleen kolme bodyattack-tuntia viikossa. Valitettavasti ne ovat kolmena peräkkäisenä päivänä.
Minä ja kollegani vetämässä 9-biisiä. "Näyttää feikiltä", mieheni totesi tämän kuvan nähdessään, mutta ei kyllä ole. Kuvauskulma toki saattaa antaa meille hiukan etua. Jos haluat hypätä korkealle ja onnistua kerähypyissä, tee voimatreeniä jaloille ja vahvista corea. Ei siihen photoshoppia tarvita. 
Bodyattack 100 -bileet jatkuvatkin siis tällä viikolla, kun ohjaan ohjelman yksinäni. Eilen maanantaina jouduin vielä ohjaamaan vanhaa miksausta eräällä salilla, jossa uusia ohjelmia ei ole vielä otettu käyttöön, mutta tänään sain nauttia 100-ohjelman 45 minuutin versiosta ja huomenna aamulla olisi tiedossa kokonaisen tunnin vetäminen. Mistä tulikin mieleeni, että minun pitäisi vähän vielä tutkia ohjauksen eri layereita eikä kirjoitella blogipostauksia.

Joudunkin (tai saan?) vetämään attackia putkeen 5 päivää. En suosittele. En muista, milloin jalkani olisivat olleet näin alipalautuneen oloiset (syynä ei ole vain attack, vaan myös ne kaikki bodypumpit, cxworxit ja bodystepit, joita ohjaan viikon aikana). Onneksi lähden torstaina viettämään pitkää viikonloppua mieheni kanssa New York Cityyn, joten saan lepopäiväni sitten siellä.

Toivottavasti kaikki bodyattackissa käyvät lukijani pääsevät nauttimaan 100-ohjelman menevästä menosta ja haasteista! Loistava ja hyvin kehittävä ohjelma minun mielestäni.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Les Mills BODYFLOW®/BODYBALANCE® -ohjaajakoulutus

Osallistuin viime viikonloppuna Les Millsin BODYFLOW®-formaatin ohjaajakoulutukseen. Suomessa ja muualla kuin Yhdysvalloissa asuvat tuntevat tämän lajin nimellä BODYBALANCE®. Kyseessä on täysin sama laji, mutta USA:ssa lajin nimi on bodyflow, sillä täältä löytyy pilatesfirma nimeltä Balanced Body, ja tuon firman nimen takia nimeä bodybalance ei saa käyttää.

Bodyflow tai bodybalance on yhdistelmä taijita, joogaa ja pilatesta. Tunnit sisältävät myös noin 10 minuutin loppurentoutuksen ja meditaation. Kuten kaikki muutkin Les Millsin formaatit, bodyflow on koreografioitu musiikkiin. Oikeanlaisella hengityksellä on lajissa suuri merkitys, aivan kuten perinteisessä joogassa ja pilateksessakin on. Bodyflow kehittää mm. kehon joustavuutta, voimakkuutta ja tasapainoa, rauhoittaa mieltä ja vähentää stressiä.
Valmiina koulutukseen! Ostin jokin aika sitten joogamaton, joka maksoi melkein $70. Aiemmin olen kärvistellyt parinkympin tavaratalomatolla, mutta ranteeni kipeytyivät, kun käteni luisuivat matolla ja jouduin käyttämään kamalasti energiaa luisumisen estämiseen. Vanha mattoni oli myös aivan liian ohut, ja polviini sattui usein. Uusi matto on paksu ja painaakin yli kaksi kiloa. Hinta hirvitti, mutta onneksi sain sentään ryhmäliikunnan ohjaajana tuntuvan alennuksen.
Suomessa asuessani en ollut kuullutkaan mistään bodybalancesta, vaikka kävin useamman vuoden ajan Les Mills -tunneilla. Löysin bodyflown (BF) Piilaaksoon muuton jälkeen, mutta vasta sillon, kun olin jo itse alkanut ohjata tunteja. Minulla oli jumppaohjaajan urani alussa aika hullu ohjausaikataulu, ja muutaman kerran jäin torstaisin aamutuntieni jälkeen osallistujaksi BF-tunnille. Olin aina jo tuossa vaiheessa viikkoa aivan kuollut, mutta bodyflown jälkeen oloni oli kuin uudestisyntynyt. Ihastuin lajiin todella, mutten käynyt tunneilla kuin muutaman kerran, sillä olin aivan liian väsynyt osallistumaan mihinkään ylimääräiseen omien tuntieni jälkeen. Jotenkin päätin kuitenkin haluavani kouluttautua ohjaamaan lajia, jos mahdollisuus joskus tulee, sillä jokin tunnin fiiliksessä veti minua puoleensa hyvin vahvasti. Minun oli hyvin helppo päästä bodyflowssa flow-tilaan. Kun minulla vuosi sitten oli alaselkäkipuja, aloin tehdä bodyflowta kotona omatoimisesti, hyvin epäsäännöllisesti mutta kuitenkin. Huomasin sen hyödyt, ja ihastukseni lajia kohtaan vain kasvoi. Lisäksi mentorini ja yksi tuttu joogaohjaaja ovat puhuneet minulle jo kauan siitä, että olemukseni ja ääneni on kuin luotu BF:n ohjaamiseen.

Bodyflow ei ole kovin suosittu Les Millsin formaatti täällä päin, joten koulutuksia Piilaaksossa tai lähialueilla ei ole ollut. Yli vuoden odottamisen jälkeen koulutus viimein putkahti ja vieläpä ihan San Josehen vartin ajomatkan päähän meiltä. Koulutus myytiin loppuun parissa viikossa; maksimimäärä osallistujia oli 16.
Koulutuksen luennot pidettiin pienessä kokoushuoneessa. Istuimme pitkän pöydän ääressä kuin jossakin komiteaistunnossa. Yleensä Les Millsin ohjaajakoulutuksissa istutaan jumppasalien lattioilla, ja kun lattialla pyörii 20 tuntia, niin siinä on kyllä joka paikka jumissa sen jälkeen. Pöytä ja tuolit olivat siis aivan ennenkuulumatotonta autuutta. 
Koulutus kesti koko viikonlopun, 10 tuntia lauantaina ja 10 tuntia sunnuntaina. Oli siis hyvin työntäyteinen viikonloppu. Ohjelma, jolla sertifioidun, on bodyflow / bodybalance 80. Koulutusviikonloppu sisälsi hyvin paljon luentoja, joista osan sisältö oli minulle tuttua asiaa - onhan kyseessä jo viides Les Mills -formaattini - mutta myös paljon uutta. Bodyflown ohjaaminen eroaa muiden formaattieni ohjaamisesta aikalailla. Esimerkiksi hengityksellä on suuri osuus lajissa, mutta myös coachingin eli sanallisen ohjauksen layerit eroavat muista lajeistani. Hiljaisuudella on bodyflowssa vielä olennaisempi osa kuin muilla LM:n tunneilla. Äänihuuleni tulevat rakastamaan tämän lajin ohjausta. ;)
Kuka kuvittelee jumpan ohjaamisen olevan yksinkertaista ja helppoa? Tässä vain pieni osa sitä, miten vaikkapa bodyflowta ohjataan.
Koulutusviikonloppu oli fyysisesti todella paljon helpompi kuin esimerkiksi bodypumpin tai bodyattackin koulutus (joka on tunnetusti ehkä GRIT-formaatin ohella hulluin LM:n koulutus). Olin silti äärimmäisen loppu viikonlopun jälkeen. Voisi kuvitella kropan olevan todella venynyt bodyflown täyteisen 20 tunnin jäljiltä, mutta lihakseni olivat kyllä kohtalaisen jäykät sunnuntaina illalla. Bodyflow saattaa jonkun korvaan kuulostaa kevyeltä venyttelyltä, mutta se ei todellakaan ole sitä. Tunnilla tulee helposti hiki, ja jos liikkeet suorittaa suurella ja oikeanlaisella tekniikalla, jotkut lihasryhmät saavat kivaa kyytiä. Bodyflow antaa myös kunnon haasteita, esimerkiksi tasapaino-kappaleissa, vaikka monimutkaisimpia joogan asentoja ei tunneilla nähdäkään; tosin minun koulutusohjelmassani numero 80 on kyllä sekä Bird Pose että Bird in a Basket and Flight (en tiedä asentojen "oikeita" jooganimiä, sillä sellaisia ei BF:ssa käytetä).

Toki koulutuksessa myös asetettiin kroppa tarkoituksella koville. Jokainen Les Millsin ohjaajakoulutus sisältää kyseisen formaatin oman Challengen, haasteen. Olin mietiskellyt paljon etukäteen, millainen haaste bodyflown kaltaisessa kohtalaisen rauhallisessa formaatissa voisi olla. Loppujen lopuksi haaste tarkoitti sitä, että teimme samoja liikkeitä monta kertaa putkeen ja pidimme asentoja staattisissa pidoissa. Voin sanoa, että kun hengailee Warrior 1 tai 2 -asennoissa pari minuuttia tai kun pitelee Crocodile Posea (joogan termein Chaturanga?) eli lähes kuin ojentajapunnerrusta alhaalla yli minuutin (varpailla tietenkin!; ohjaajat eivät saa olla koulutuksessa polvet maassa, haha), niin kyllähän se alkaa tuntua. Koulutuksessa tehtiin myös aurinkotervehdyksiä vääränlaisella hengitystahdilla, jotta käytännössä havainnollistettiin hengityksen rooli, ja sekin oli kyllä aika kamalaa. Ikävintä oli ehkä kuitenkin se, kun aurinkotervehdyksiä piti tehdä täysin hiljaisessa huoneessa ja samalla ajatella elämänsä surullisinta hetkeä. Monella oli kyyneleet silmissä.
Bodyflown perusasennon, Mountain Posen eli vuoriasennon, A B C. 
Koska bodyflow lajina ei ole minulle läpikotaisen tuttu, koulutus toi mukanaan joitakin yllätyksiä. En ollut täysin käsittänyt etukäteen sitä, miten äärimmäisen tekninen laji bodyflow on. Les Millsin kaikki formaatit korostavat oikeaa tekniikkaa (siksi rakastan Les Millsin tunteja - en voi sietää sitä, ettei tekniikkaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota ryhmäliikunnassa tai missä tahansa liikunnassa) ja sisältävät todella paljon pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia, joten sinänsä teknisyyden ei olisi pitänyt tulla minulle yhtään yllätyksenä. Lisäksi ohjaan CXWORX®-formaattia, joka on ehkä kaiken teknisyyden ja pikkusälän multihuipentuma, mutta bodyflow saattaa jättää cxworxin varjoonsa. Tai ehkä BF:n teknisyys yllätti minut vain siksi, ettei laji ole minulle niin tuttu ja siksi, ettei minulla ole jooga- tai pilatestaustaa.
Tekniikan pintaraapaisua. Nämä asiat sentään tiesin.
Vaikken ole mikään kokenut bodyflowaaja ennalta, koulutus meni osaltani erittäin hyvin. Ohjasin 80-ohjelman Balance-kappaleen 4a viikonlopun aikana kolme kertaa ja varjostin pilatekseen perustuvan selkä-/core-kappaleen 7. Tekniikassani näiden kappaleiden osalta ei ollut mitään korjattavaa. Kouluttaja ei myöskään korjannut minua tekniikan work shopissa viikonlopun aikana muuta kuin kerran, joten olen ilmeisesti oikeilla jäljillä puuttuvasta taustastani huolimatta. Myös sanallinen ohjaukseni eli coaching meni nappiin oman kappaleeni osalta. Koin bodyflown ohjaajan roolin rauhallisuuden ja harmonisuuden (joihin kuitenkin yhdistyy voimakkuus) itselleni vähän vieraana, sillä muut ohjaamani lajit ovat niin täysin erilaisia. Kuulemma kuitenkin istuin täydellisesti in the essence of bodyflow. Ehkä mentorini on siis ollut aina oikeassa sanoessaan minun sopivan tämän(kin) lajin pariin.

Kuvittelin muuten jossain vaiheessa, etten ole tarpeeksi venyvä bodyflown ohjaamiseen, mutta koulutuksessa selvisi, ettei ohjaajan tarvitse olla mikään supernotkea. Sillä se tekniikka on kaiken alku ja juuri, eikä notkeus välttämättä auta tekniikassa. Ihmiset ovat erilaisia ja näyttävät erilaisilta - toiset taipuvat enemmän, toiset vähemmän, mutta kun liike lähtee liikkeelle (haha) oikeanlaisesti ja kun hengityksen avulla etsitään ja löydetään omat rajat, ollaan oikealla tiellä. Totta kai ohjaajan täytyy kuitenkin olla sen verran venyvä, että pystyy toteuttamaan liikkeet oikeanlaisella tekniikalla. Viikonlopun aikana muuten selvisi, että aika moni LM-ohjaaja kärsii samoista ongelmista kuin minäkin: kireyttä takareisissä, tiukkuutta lonkankoukistajissa, jäykkyyttä selässä... Sillä on hintansa, kun ohjailee bodypumpin, bodyattackin, bodystepin tai bodycombatin (en ohjaa sitä itse) kaltaisia lajeja lukuisia tunteja joka viikko. Kehonhuoltoa ei missään nimessä saisi laiminlyödä hetkeksikään.
Tree Pose. Menetin tasapainoni kolmen ohjauskerran aikana vain kerran enkä silloinkaan ihan kokonaan. Onneksi it's about the journey, not the destination, kuten bodyflown parissa sanotaan.
Läpäisin koulutuksen kevyesti. Les Mills on muuttanut ohjaajakoulutuksien läpäisykriteerejä sitten sen jälkeen, kun minä viimeksi osallistuin koulutukseen (melkein kaksi vuotta sitten). Kriteerit ovat nyt tietyllä tavalla tiukemmat, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Koulutuksen läpäiseminen ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että saa lisenssin ohjata bodyflowta. Seuraavan 60 päivän aikana pitää kuvata video kokonaisen tunnin ohjaamisesta ja lähettää video Les Millsille arvioitavaksi. Vasta hyväksytyn videon jälkeen saa lopullisen sertifioinnin. Myös videon läpäisyn kriteerit ovat tiukentuneet sitten edellisen sertifiointivideoni. En kuitenkaan epäile yhtään, ettenkö läpäisisi videoni, kunhan vähän harjoittelen. Varsinkin oikeanlaisen hengityksen saaminen liikkeisiin - ja hengityksen ohjaaminen osallistujille - on minulle varmasti haaste, sillä se on niin uutta minulle. Minua jännittää myös ajatus loppumeditaation ohjaamisesta, mutta kaipa kaiken oppii.

Matkani bodyflown osalta on siis vasta aivan alussa. En malta odottaa, mitä tämä formaatti tuo mukanaan elämääni. Huomasin eron jo viikko ennen koulutusta, kun harjoittelin 80-ohjelmaa joka päivä - koko kehoni oli joustavampi ja vähemmän kipeä kuin aikoihin, vaikka foam rollailen ja venyttelen säännöllisesti. Toisaalta myös reiteni olivat kipeät, koska voi jestas kaikkia niitä Warrior-asentoja. :D Kaikkien kovien intensiteetin lajien ohella kroppani kuitenkin varmasti kiittää mahdollisuudesta päästä flown tilaan.

Onko jollakulla lukijalla kokemuksia bodyflowsta / bodybalancesta?

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Neljä vuotta täynnä Piilaaksossa ja blogissa

Tuossa lauantaina 10. päivä oli meidän Kaliforniaan muuton vuosipäivä. Siitä on nyt neljä vuotta, kun muutimme Piilaaksoon "kahdeksi vuodeksi". Voi miten aika kulkeekin! Neljäs asuinvuosi oli meille tärkeä siitä syystä, että silloin saimme Green Cardit. En tiedä, missä tulevaisuutemme joskus vuosien päästä on, mutta ainakin on vaihtoehtoja.
Uusimme taas vuokrasopimuksemme, ja naureskelin vähän tätä vuokrasopimuksessamme olevaa neuvoa tarkistaa aina auton takapenkki ennen kuin menee sisälle autoon. Asiahan on oikeasti vakava, mutta en tajua, miksi tämäkin on tungettu vuokrasopimukseen. (En muuten koskaan tarkista autoni takapenkkiä, eli selvästi rikon allekirjoittamaani vuokrasopimusta. Sen sijaan kyllä heti ensimmäisenä autoon päästyäni lukitsen ovet, koska autokaappauskauhutarinoita tässä maassa kyllä kuulee.) Olemme muuten mieheni kanssa aika poikkeuksia Piilaaksossa sen suhteen, että olemme asuneet samassa vuokra-asunnossa 4 vuotta. Suurin osa ihmisistä muuttaa nousevien vuokrien takia vuoden tai parin välein. 

Minulta on muuten toivottu postausta siitä, mikä sai meidät jäämään Kaliforniaan ja hakemaan Green Cardeja eikä muuttamaan takaisin Suomeen. Aihetta käsittelevä postaus on jo luonnoksissani ja ehkä joskus palaan aiheen pariin. En kuitenkaan lupaa mitään muuta kuin yrittää. Ja tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan aiheeseen...

Tänään 14. päivä blogini täytti 4 vuotta. Hyvää syntymäpäivää blogilleni! Joskus ihmettelen, miten tämäkin tekele on yhä pystyssä ja miten lukijoita riittää.

Iso kiitos siis kaikille, jotka (edelleen) käyvät lukemassa juttujani! 

Postaustahtini on huomattavasti hidastunut siitä, mitä se joskus oli. Minulla on kyllä ajatuksia, edelleen paljon huomioita amerikkalaisesta elämästä ja suuria visioita, mutta suoraan sanottuna välillä pelkkä ajatuskin kirjoittamisesta on liian hankala. Bloggaaminen on harvinaisen aikaavievää työtä. Opin uusia jumppakoreografioitakin nopeammin kuin kirjoitan blogipostauksia.

Perinteeksi muodostuneen tavan tapaan tutkin taas blogini synttäripäivänä hiukan sitä, miten blogiini on löydetty. Viime vuotisen postaukseni aiheesta näkee täältä, ja tuolta löytyy myös linkit 1. ja 2. vuoden tutkailuihin.

Mistä blogiini löydetään? 


Blogiini löydetään lähinnä Facebookin bloggausryhmän tai Googlen kautta. Suurin osa googlettajista tietää mitä etsii, sillä blogin nimi tai käyttäjänimeni ovat yleisimmät googlaukset. Kovana kolmosena tulee kuitenkin pieni yllättäjä: Hooverin pato. Ihmettelen, miksi niin moni googlettaa tuota. Ei kai se kovin suosittu turistinähtävyyskään ole? Noin niin kuin suomalaisten mittakaavassa.

Hirveästi en tämän neljännen blogivuoden aikana ole seuraillut Bloggerin tilastoja erilaisista googletuksista, vaikka ne ovatkin joskus aika hyvää viihdettä. Harmillista on, ettei Blogger talleta satunnaisia googlauksia kovinkaan pitkän aikaa. Muutaman kerran vuoden aikana olen käynyt tilastoja katsomassa, ja nämä alla olevat helmet olen ottanut ylös. Kyseessä ovat siis satunnaiset googlaukset, joilla blogiini on löydetty.

Nettisurffaajien parhaat hakusanat


Chicago kokemuksia

Tämä ei itse asiassa ole mikään satunnainen googlaus, vaan monikin on eksynyt blogiini Chicagoa googlettamalla. Olen kirjoittanut Chicagosta postauksen, mutta silti huvittaa, että joku löytää Kalifornian San Josessa asuvan blogiin niin useasti Chicagoa etsiessään.

amerikan tippikulttuuri

On ilmeisen monimutkainen asia, sillä aiheesta oli juuri juttu jopa Hesarissa. Olen kantanut oman korteni kekoon avaamalla asiaa pitkän postauksen verran jo ajat sitten.

itsenäisyyspäivän ulkokoristeet

Hmm, amerikkalaisilla on joitain, mutta olemattomasti, jos verrataan Halloweeniin tai joulukaaokseen. Olenko vain autuaasti unohtanut vai harrastetaanko Suomessa muka joitain ulkokoristeita itsenäisyyspäivänä?

saksalaisia joulukoristeita

Olen kirjoittanut joulukoristeista ja käynyt Saksassa, mutta pahoin pelkään, ettei etsijä löytänyt etsimäänsä täältä.

työluvan hakeminen USA

On ollut minulle kohtalaisen helppo prosessi, mutta joillekin muille hyvinkin monimutkainen ja pitkä tie. Työluvan hakemista googlettaessa kannattaa muistaa, että USA:ssa on työlupia tsiljoona erilaista.

mulla on kauheat varpaat

Voi ei, otan osaa. Tämän blogin kirjoittajalla on ihan jees varpaat, joten en tiedä, miksi tällä haulla on löydetty blogiini.

amazon

On arkeni pelastaja! Kukaan ei jaksa lähteä Piilaakson ruuhkissa ajelemaan minnekään ostaakseen joitain tavaroita ja miksi pitäisikään, kun kaiken saa tilattua suoraan kotiovelle älyttömän helposti. Ostan Amazonista kosmetiikkani, hiusharjani, lenkkarini, urheiluvaatteeni ja niin edelleen... Jos Amazonin googlaaja on etsinyt tätä verkkokauppaa, niin minun blogiini eksyminen on todella ollut sitä: eksymistä. Mutta entä jos onkin tarkoitettu sitä sademetsää...? Siinä tapauksessa Google on kyllä pettänyt ja pahasti, hah.

sipulipasteija

Öh, pasteija-asioita täältä ei löydy, vaikka mielelläni kyllä syön pasteijoita, jos joku sellaisia tarjoaa.

Suomen mysteeritalo

Siis mikä se sellainen on?? Winchesterin mysteeritalon San Josessa tiedän ja olen siellä käynytkin ja kirjoittanut siitä täällä. San Josen mysteeritalosta tuli juuri elokuva, jota en kyllä ole voinut mennä kiinnostuksesta ja Helen Mirrenista huolimatta katsomaan, koska sain painajaisia jo pelkän trailerin katsomisesta. Vihaan kauhuelokuvia. Kuinkahan kauhua Suomen mysteeritalo on (mikä se sitten onkaan)...?



Tämän enempää en valitettavasti tällä kertaa ole hakuja ottanut ylös, mutta onneksi sain päivän naurut lukemalla edellisvuoteni postaukset ja niistä löytyvät googletukset.




perjantai 9. maaliskuuta 2018

Viikko rantalomakohde Playa del Carmenissa Meksikossa

Kotiuduin tämän viikon alussa Meksikosta. Vietin kaverini kanssa viikon Playa del Carmenissa Quintana Roon osavaltiossa. Tämä oli ensimmäinen kertani Meksikossa. Lukuun ottamatta sitä, että olin pienessä flunssassa ennen reissua, reissun aikana ja nyt vielä reissun jälkeenkin, loma oli todella onnistunut.
Hashtag Play del Carmen.
Playa del Carmen on erittäin suosittu lomakohde. Moni amerikkalainen tuttuni on käynyt siellä. Playa del Carmen sijaitsee Karibianmeren puolella Meksikon itärannikolla eli se ei todellakaan ole alue, joka olisi helposti saavutettavissa Kaliforniasta, vaikka Meksiko onkin rajanaapuri. Me lensimme San Josesta ensin vajaat pari tuntia Utahiin Salt Lake Cityyn, josta lento Cancuniin (iso kaupunki Playa del Carmenin lähistöllä) kesti 5 tuntia. (Suoriakin lentoja olisi ehkä ollut, mutta me valitsimme vähän hinnan perusteella.)
Karibianmeren vedessä kelpasi kahlata ja uida.
Ilmeisesti myös Suomesta tehdään paljon (paketti)lomamatkoja Playa del Carmeniin. Kuulin, että Playa del Carmen olisi eurooppalaisten suosiossa, kun taas sen lähellä sijaitseva isompi kaupunki Cancun olisi enemmän amerikkalaisten turistien kohde. En tiedä, pitääkö paikkaansa, mutta me kuulimme viikon aikana Playa del Carmenissa paljon esimerkiksi ranskaa ja ruotsia. Toki amerikkalaisiakin turisteja oli. Viikon aikana kuulimme vain kerran suomea - onneksi! En tiedä, mihin ne suomalaiset pakettimatkaajat Playa del Carmenissa menevät, enkä halunnutkaan saada tietää.
Yövyimme resortissa, joka koostui pienistä mökeistä. Jokaisessa mökissä oli kaksi huonetta. Todella ihana, rentouttava ja seesteinen paikka! Suurin osa muista alueen hotelleista ja resorteista oli sellaisia tavallisen hotellin näköisiä rakennuksia.
Mökistämme löytyi oma ulkosuihku sisäsuihkun lisäksi.
Resorttimme pihamaalla käyskenteli ainakin pari isoa iguaania, jotka saattoi bongata joka päivä erinäisistä kulmista. Olivat isoja!
Meksikon voisi kuvitella olevan halpa lomakohde, mutta Playa del Carmen ei kyllä ollut mikään edullinen. Resorttien hinnat ovat kovat, eivätkä ravintolatkaan mitään ihan halpoja ole.

Mitä tekemistä Playa del Carmenissa on?


Minun ja kaverini tarkoitus oli pitää kunnollinen rentoutumisloma, jonka aikana ei juosta katsomassa mitään nähtävyyksiä eikä syöksytä uuteen aktiviteettiin joka päivä. Emme kumpikaan ole aikuisiällä olleet puhtaasti rantalomalla. Playa del Carmen oli loistava kohde rentoutumislomaan, sillä paikka on oikeasti lähinnä vain resort-lomakohde. Viikon aikana me mm. hengasimme rannalla, joogasimme omatoimisesti, söimme joka päivä isot aamupalat, täyttävät lounaat ja kattavat illalliset, teimme yhden lyhyen snorklausreissun, kävimme kerran resortissamme yli kahden sadan dollarin arvoisessa spa-hoidossa ja hieronnassa (oli todellakin hinnan arvoista!) ja kerran tavallisessa hieronnassa.
Viikkoon sisältyi paljon tällaista maisemaa. Jos joku jakaa palkintoja siitä, miten suoran meren voi saada vinoon valokuvassa, minut ja minun valokuvani kannattaa pitää mielessä.
Kutsuimme lomaamme retriittilomaksi, ja lainasin kaveriltani mukaan tällaisen agendaan sopivan kirjan. Tavoitteena oli saada niin sanotusti my shit together. En kyllä edennyt tässä kirjassa kuin noin 50 sivua. Shit ei ole siis ihan torgether vieläkään.
Oikeasti Playa del Carmenissa olisi vaikka mitä tekemistä, muun muassa paljon vesiaktiviteetteja snorklauksesta sukeltamiseen ja veneajeluihin lähistön saariin, shoppailua ja teemapuistoja. Jukatanin niemimaalla Playa del Carmenin lähistöllä voi käydä maya-intiaanien vanhojen kaupunkien raunioilla useassa eri kohteessa ja mennä uimaan cenoteihin eli erilaisiin luoliin ja maakuoppiin, jotka ovat täynnä vettä (osassa luolakatto, osassa vesiallas on ihan taivasalla).

Me teimme yhtenä päivänä päiväreissun, johon sisältyi tutustuminen maya-intiaanien kahteen vanhaan kaupunkiin, jotka sijaitsevat 1-2 tunnin päässä Playa del Carmenista Cobássa ja Tulumissa, uiminen yhdessä cenotessa ja pysähdys isolla rannalla. Retki kesti 12 tuntia ja siinä oli meille tarpeeksi aktiviteettia.
Cenoteja eli erilaisia luolia löytyy Playa del Carmenin lähiseuduilta lukuisia. Me kävimme vain yhdessä, sillä se sisältyi varaamaamme päiväreissuun. Saimme uida kaverini kanssa täydessä rauhassa, sillä kukaan muu turistiryhmästämme ei tullut uimaan. Minua hiukan jännitti luolassa uiminen etukäteen, mutta onneksi tämä cenote oli todella iso ja avara, vaikka olikin täysin maan alla ja siis täysin luolamainen. 


Karibianmeri Playa del Carmenissa on kirkas, mutta me osuimme leväkaaokseen


Monet kehuvat Playa del Carmenin merivettä kauniin turkoosiksi ja kirkkaaksi. Olihan se, ainakin vähän kauempana rannasta. Me nimittäin osuimme johonkin aivan omituiseen leväkaaokseen, joka aiheutti sameutta rannan tuntumaan. Jokainen ranta oli täynnä hiekalle huuhtoutunutta levää. Päiväretkemme turistiopas kertoi, että levää on yleensä vain muutamana päivänä koko vuodessa ja yleensä El Niño -sääilmiön (joka toi Kaliforniaan sateita edellistalvena) jälkeen. Hän sanoi, että pari viikkoa sitten levää alkoi huuhtoutua rantaan ja se on pysynyt. Levästä oli vain kosmeettista haittaa, ei muuta. Me kävimme tyytyväisenä uimassa meressä astumalla vain levän yli. Vesi oli ihanan lämmintä, mutta jos joku tästä lähtien kehuu Playa del Carmenin rantoja, muistan kertoa tästä erilaisesta kokemuksesta.
Levävalli.
Paradise Beach -nimellä kulkeva ranta Tulum-kaupungissa oli leväkaaoksessaan jotain muuta kuin täysi paratiisi. Kävimme täällä uimassa päiväretkemme yhteydessä. Levä ei uimista haitannut, sillä levä oli pitkälti rannalla, ei meressä. 
Yksi parhaimmasta viihteestä oli kyllä se, miten turistipaikat yrittivät epätoivoisesti piilottaa tätä rantoja rumentavaa levää. Joka aamu ja aamupäivä useat meksikolaiset työmiehet yrittivät haravoida levää kontrolliin ja jopa haudata sitä hiekkaan kaivettuihin kuoppiin. Touhu oli täysin käsittämätöntä - yritä nyt tapella luontoa vastaan, kun sitä levää tuli aina joka aamu lisää mereltä. Otin tästä toiminnasta aika monta valokuvaa ja sain siitä niin monta naurua, että katosin laskuissa.
Työmiehet vauhdissa tappelemassa luontoäitiä vastaan.
Miehet kaivoivat kuoppia hiekkaan ja yrittivät haudata levää. 


Meksikolainen ruoka Playa del Carmenissa on hyvää, mutta kalifornialaiselle ei mitään ihmeellistä


Rentoutumislomaamme sisältyi totta kai paljon meksikolaisen ruoan syömistä. Quacamolea ja cevichea söimme joka päivä, joinakin päivinä kaksikin kertaa. Olen varmaan syönyt kilotolkulla avokadoa viikon aikana.
Ruokavaliomme peruspilarit: ceviche, quacamole (tässä annoksessa lihapalojen kera) ja sipsit. Tämä oli joku satunnainen välipala, koska kyllähän ison aamupalan ja lounaan jälkeen tarvitsee välipalaa ennen illallista.
Me yövyimme half inclusive -resortissa, jossa saimme aamupalan ja joko lounaan tai illallisen. Järjestely oli kiva, sillä se antoi syyn lähteä syömään resortin ulkopuolellekin. Aivan resorttimme vieressä sijaitsi pitkä turistikatu, joka oli täynnä ravintoloita. Kävimme syömässä kadulla muutaman kerran, mutta pääsääntöisesti söimme resortilla, sillä se sopi "ei tehdä mitään" -aikatauluumme mainiosti ja koska ruoka resortissa oli todella hyvää.
Resortissamme oli kolme eri ravintolaa, ja kyllähän näissä maisemissa kelpasi istuskella ja syödä. 
Kaliforniassa asuvalle ruokailu Playa del Carmenissa ei kuitenkaan ollut mitään erityistä tai ihmeellistä. Piilaakso on täynnä autenttisia meksikolaisia ravintoloita, jotka ovat meksikolaisten perustamia ja pitämiä ja joissa asiakkaina on meksikolaisia. Emme edes kokeneet Playa del Carmenissa mitään niin autenttista ruokailukokemusta kuin olemme kokeneet ihan kotona San Josessa. Mitä nyt olimme oikeasti Meksikon rajojen sisäpuolella, haha. Sanoisinkin ehkä, että kalifornialainen menettää osittain Meksikon-matkallaan tämän ruokapuolen mainion fiiliksen. Mutta olivat ne quacamolet ja cevichet kyllä hyviä! Toki tässä täytyy huomioida, että söimme vain turistipaikoissa, mutta onneksi kotini läheltä 10 minuutin ajomatkan päästä löytyy yksi San Josen aidoimmista meksikolaisista rafloista, joten koen autenttisuuteni siellä vaikka joka päivä.

Maya-intiaanien kaupunkien rauniot: Cobá ja Tulum


Yhtenä aamuna nousimme aamukuudelta turistibussin kyytiin ja suunnistimme kohti Cobáa ja Tulumia, joissa sijaitsee maya-intiaanien vanhojen kaupunkien raunioita. Playa del Carmenista ajoi Cobáan noin 1,5 tuntia, Tulum on hiukan lähempänä matkan varrella. Playa del Carmenista tehdään paljon päiväretkiä maya-intiaanien raunioille, sillä rauniokaupunkeja on lähistöllä 1-3 tunnin ajomatkan päässä Jukatanin niemimaalla useita.

Cobán mayakaupunki sijaitsee keskellä viidakkoa. Rauniot ovat levittäytyneet isolle alueelle, emmekä me nähneet alueesta kuin osan. Cobássa voi liikkua kävellen, vuokrapyörällä tai paikallisten miesten ajamilla riksoilla. Meidän 8-henkinen turistiryhmämme liikkui omasta toiveestaan kävellen oppaan johdolla. Missään pikkupoluilla ei tarvinnut tarpoa, vaan alueella on hyvä hiekkainen kävelytie. Olimme paikalla aamulla yhdeksän aikaan, ja ulkona oli jo siinä vaiheessa niin kuuma ja kostea, että pari tuntia raunioilla riitti enemmän kuin hyvin, vaikkei siinä ajassa kaikkea nähnytkään. Vaikka meillä oli mukanamme mayoihin perehtynyt opas, en saanut historiallisesti raunioista paljon irti. Kiva nähtävyys kuitenkin.
Älä pyöräile päin mayojen raunioita.
Mayojen pallopelin kenttä. Minulle ei kyllä ihan auennut, miten tätä kuuluisaa peliä (en kyllä muista kuulleeni tästä ennen, mutta ehkä se kertoo minusta ja muististani jotain) on pelattu.
Tunnetuin kohde Cobán raunioilla lienee Nohuch Mul -päätemppeli, joka on Jukatanin niemimaan toiseksi korkein mayojen temppeli. Pyramidimainen temppeli on noin 42 metriä korkea ja sen päälle pääsee kiipeämään.
Nohuch Mul -temppeli Cobássa. Me olimme liikkeellä aamulla yhdeksän aikaan, joten mitään turistiryysistä ei ollut, sillä maaliskuun alku on muutoinkin hiukan pahimman turistisesongin ulkopuolella.
Temppelin päälle kiipeäminen oli ehdottomasti minulle varmaan koko reissun kohokohta. Emme ehkä olleet tästä aktiviteetista kaverini kanssa täysin samaa mieltä, mutta ylös asti pääsimme molemmat ja myös alas (alaspäin oli haastellisempaa). Ryhmässämme oleva vanha englantilaispariskunta pääsi myös ylös ja alas, joten mitään hyvää kuntoa tai nuoruutta kipuamiseen ei tarvita. En ehkä silti suosittelisi korkeanpaikankammoisille enkä niille, jotka pelkäävät liukastumista tai putoamista hirveän paljon. Kipuamisessa saattaa auttaa paikalle viritetty köysi, jota minä en kyllä käyttänyt, koska se mielestäni monimutkaisti prosessia.
Olihan se hiukan jyrkkä.
Keskellä meksikolaista viidakkoa toimi muuten kännykkäkenttä JA netti! Pystyin lähettämään miehelleni iMessagen valokuvan kanssa keskeltä viidakkoa temppelin juurelta. Moinen ei toimi Piilaaksossa esimerkiksi isossa ruokakaupassa, hississä saati missään kukkuloilla. Meksikon viidakko 1 - Piilaakso 0.
Ylhäältä avautui näkymä viidakkoon, jossa toimi puhelin paremmin kuin kaiken it-alan suunnittelun sydämessä Kalifornian Piilaaksossa.
Cobásta siirryttiin cenote-uinnin ja lounaan kautta rannikkokaupunki Tulumiin, jossa sijaitsevat yhden mayakaupungin rauniot meren rannalla. Tässä kohtaa oli keskipäivä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Tulumissa oli niin tukala, että suurin osa energiasta meni elossapysymiseen, ei historian tutkailuun. Varjopaikkoja alueella ei ollut; Cobássa oli sentään suojannut viidakko. Maisemat olivat kyllä hienot.
Tulumin rauniokaupunki on Karibianmeren rannalla.
Alue on kohtalaisen pieni ja helposti käveltävissä, mutta tukaluus teki tutkimisesta aika väsyttävää.
Tämä taisi olla päätemppeli Castillo, mutta olen ottanut siitä kuvan vain takaapäin ja senkin puolivahingossa. 
Meille riitti retket Cobáan ja Tulumiin. Kuuluisin maya-kaupunki Jukatanin niemimaan alueella on maailmanperintökohde Chichén Itzá. Hetken aikaa harkitsimme päiväreissun tekemistä sinne, mutta sinne olisi ajanut Playa del Carmenista ainakin kolme tuntia per suunta. Kuusi tuntia istumista autossa yhden kohteen takia ei houkutellut, vaikka kuulemma Chichén Itzá on todella vaikuttava ja suuri paikka. Ehkä seuraavalla kerralla sitten!
Iguaanikin nautti Tulumin näkymistä.

Turvallisuus Playa del Carmenissa


Pari Suomessa asuvaa kaveriani kysyi, onko Meksikoon ihan turvallista matkustaa. Se riippuu totta kai kohteesta, sillä kyseessä on iso maa. Quintana Roon osavaltio, jossa Playa del Carmen sijaitsee, on kohtalaisen turvallinen. Siellä saa varoa samaa kuin missä tahansa muussakin isossa (ei-länsimaisessa?) turistikohteessa: taskuvarkaita, huijareita ja juomakelvotonta vesijohtovettä (me pesimme hampaammekin pullovedellä, vaikka resorttimme kraanavesi oli kuulemma puhdistettua). Nyt reissumme jälkeen Yhdysvallat on kyllä juuri 7. maaliskuuta sulkenut Playa del Carmenissa sijaitsevan konsulaattitoimistonsa turvallisuusuhan vuoksi ja kieltänyt työntekijöitä matkustamasta Playa del Carmeniin. Sitä, mistä uhasta on kysymys, ei ole kerrottu, mutta jotain pommituksia tuollakin on ollut. (Lähde.)

En tiedä, kertooko turvallisuudesta vai sen puutteesta, mutta Playa del Carmenissa päivystää poliiseja ihan joka paikassa. Turistikadulla partioi näkyvästi Policía Turística eli turistipoliisi, ja rannalla näin monta kertaa poliisit kävelemässä isojen aseiden kanssa. Resortit ovat aidattuja, ja ainakin meidän omassamme päivysti vartijat kellon ympäri. Meidän resorttimme oli rannalla, joka oli osittain myös julkinen ranta, eikä vartijoiden ohi päässyt kyllä kukaan huomaamatta. Vartija pysäytti meidätkin yksi ilta, kun olimme palaamassa rannalta kävelyltä.
Resorttimme oli aivan meren rannalla eikä aluetta rantaan oltu aidattu, mutta rannan tuntumassa päivysti vartijoita. Tässä kuvassa uima-allas, jossa kävimme tasan kerran. Me uimme meressä, kun siihen oli kerta mahdollisuus, vaikka monet (etenkin amerikkalaiset) turistit tuntuivat tykästyneen enemmän altaalla makoiluun.
Resorttimme lähellä oleva julkinen ranta oli sunnuntaina iltapäivällä aivan täynnä paikallisia. Jos jotain voi päätellä tästä yhdestä rannasta ja sen menosta, niin sen, että meksikolaisten rantaeväisiin sisältyvät olut ja tequila. :D
Terveysvakuutukseni tarjosi ennen matkaa puhelinkeskustelun travel nursen kanssa ja tämän hoitajan mukaan suurin riski Playa del Carmenissa tulee, jos matkallaan aikoo harrastaa seksiä tai käyttää huumeita. Sanoisin, että nuo nyt lisäävät riskiä kenen tahansa elämään missä päin tahansa maailmaa. ;) Zika-virusta Quintana Roon osavaltiossa esiintyy ja ilmeisesti ehkä myös dengue-kuumetta, joten jos haluaa pelätä erinäisiä tauteja, niin Playa del Carmen antaa siihen hiukan mahdollisuuksia. Minun kropastani löytyi muuten jo ensimmäisen illan jälkeen neljä eri hyttysenpuremaa, emmekä edes poistuneet resortilta ekana iltana. Hyttysmyrkyille tuli siis käyttöä.

En voi sanoa nähneeni "aitoa" Meksikoa pahemmin reissun aikana, sillä Playa del Carmen on puhdas turistirysä. Cancunin lentokentältä ajaessa ja sinne palatessa sekä päiväreissun aikana bussin ikkunasta nyt tuli nähtyä vähän jotain, mutta siihen se jäi. Sinänsä vähän ikävää, mutta toisaalta en tiedä, olisimmeko kaverini kanssa uskaltaneet lähteä minnekään ei-turistialueille. Ahdistuimme tarpeeksi jo Playa del Carmenin turistikadullakin miesmyyjien tungettelusta.
Päiväretken aikana bussin ikkunasta näkyi paljon esimerkiksi tällaisia hökkeliravintoloita. Tämä oli parhaimmasta päästä.
Tykkäsin Playa del Carmenista, vaikka se olikin aikamoinen turistirysä. Lomasta jäi rentoutunut fiilis, ja olin mielelläni palaamassa takaisin arkeen uuden tarmon kera, mutta pitkittynyt ja itse asiassa kotiinpaluusta pahentunut flunssani sekoitti pakan ja olenkin nyt ollut saikulla.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Talvi tuli takaisin, mutta ei muuta kuin sitä pakoon lomalle!

Suomeen on kuulemma tulossa Siperian pakkaset, ja tulihan se talvi takaisin tänne Piilaaksoonkin, vaikka jo ehdin kevään tuloa päivitellä tuossa pari postausta sitten. Talvi Piilaaksossa ei tietenkään tarkoita pakkasta, vaan sitä, että öisin menee lähelle nollaa ja päivisin jäädään jonnekin 10-16 asteeseen. Vesisateetkin palaavat tällä viikolla ja se on tietenkin hyvä asia.
Kiva herätä aamuisin, kun sisällä asunnossa on 16 astetta lämmintä, vessassa vielä kylmempi. Ei ihme, että kärsin koko ajan kurkkukivusta. Kun muutamana yönä putkeen lämpötila laski 2-3 asteeseen ulkona, luovutin, ja laitoin lämmityshärvelin päälle.
Minä suuntaan palaavaa talvea huomenna karkuun Meksikoon Playa del Carmeniin. Siellä onkin sitten lämmin! Lähden viettämään kunnon rentoutumislomaa kaverini kanssa. Harmi vain, että olen hiukan kipeänä. Kädet ja sormet ristissä lepään täällä ja toivon, ettei tauti tästä pahene, sillä armonaikaa lennon lähtöön ei ole mitenkään kovin kauaa enää...

Blogini jää kanssani nyt lomalle. Palataan kuvioihin joskus maaliskuun puolella.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Viisi positiivista asiaa viiden arkipäivän ajan

Kaukana kotona -blogin Veera päätti viikko sitten haastaa itsensä kirjaamaan viikon ajan joka päivä ylös viisi iloista asiaa. Päätin kopioida Veeran positiivisen asenteen ja tarttua haasteeseen, koska se kuulosti sellaiselta, joka yksinkertaisuudessaan saattaisi parantaa elämänlaatua huomattavastikin. Minä pääsin kirjauksissani tosin vain viiden arkipäivän yli, sillä olin tänä viikonloppuna vähän kipeä, joten iloiset asiat jäivät vähäisiksi, kun en edes liikkunut kotoa muuta kuin kauppaan. Minunlaiselleni ihmiselle, jolle negatiivinen valittaminen on harrastus, tämä viisikin päivää oli kuitenkin huima saavutus.

Näin viikkoni iloisissa merkeissä eteni:

Maanantai

1) Sain nukkua niin pitkään kuin halusin (tarkoitti puoli kahdeksaa, hah). Aion aloittaa ohjaamaan uusia tunteja maanantaiaamuisin uudella salilla, mutta se ei ole vielä auennut (ks. tiistain viimeinen iloinen asia). Olen tätä varten luopunut aiemmasta aamutunnistani, joten olen saanut vähän "armonaikaa" maanantain aamuihini.

2) Edellisen takia minulla oli aikaa aloittaa aamuni verkkaisesti tekemällä pienen joogaharjoituksen. Kroppani tuntuu aina kamalan jumiutuneelta, etenkin aamuisin, ja olen todella huomannut ison eron olooni sillä, että vähän vetreyttelen ja venyttelen ennen aamupalaa.

3) Minulla oli yksi tunti (tai oikeastaan kaksi: 30 minuuttia bodyshredia ja 30 minuuttia cxworxia) Googlella, joten pääsin ohjauksen jälkeen syömään ilmaista lounasta Googlelle. Jälkkäriksi otin brownien mukaan - todella positiivinen seikka siis.
There's no such thing as a free lunch. Paitsi silloin, kun on. Ilmaiseen lounaaseni tänä maanantaina kuului paljon kasviksia ja hiukan tofua sekä friteerattua kalaa.
4) Minulla oli aikaa mennä ostoskeskukseen keskellä arkipäivää, kun siellä ei ollut kamalaa ruuhkaa ja kun sovituskoppeihin pääsi jonottamatta.
Ostoskeskuksessa keskellä maanantain arkea.
5) Kävin lauantaina sijaistamassa bodystepin yhdellä salilla, jossa en ennen ollut käynyt, ja näin heti maanantain kunniaksi sain sähköpostiini kivan viestin salin ryhmäliikunnan managerilta. Viestissä luki näin: "Hanna - our members gave rave reviews about your bodystep class this past Saturday. They have requested to see if you have an available day to teach bodystep here in the evening." En ohjaa iltaisin, enkä valitettavasti oikein saa mahdutettua aikatauluuni uutta bodystepin kaltaista korkean intensiteetin ja impaktin tuntia, mutta voi vitsit tulin hyvälle tuulelle tästä viestistä.

Tiistai

1) Sain edelleen nukkua niin pitkään kuin halusin, sillä ensimmäinen tuntini tiistaisin on nykyään vasta 11:45am. Yleensä herään joskus seitsemän aikoihin, mutta jostain syystä tänä tiistaina kroppani herätti minut vasta hiukan ennen kahdeksaa. Luksusta!

2) Koska eka tuntini on vasta puolenpäivän aikaan, minulla oli aikaa tehdä uusi miksauslista päivän bodyattack-tunnilleni ennen tuntia. Yleensä valikoin uusia kappaleita (= kuuntelen kappaleita ja kertaan koreografiaa ja coachingia, sillä en todellakaan muista vanhojen ohjelmien koreoita noin vain ulkoa) iltapäivisin, jolloin ei kyllä yhtään huvittaisi.

3) Bodyattack-tunnillani oli hyvä osallistujamäärä. Kyseinen tunti on aina kärsinyt hiukan huonosta osallistujamäärästä (koska se on arkipäivänä keskellä päivää ja hiukan liian myöhään niille, jotka tulevat lounastauolla), ja minä tein managerini kanssa jo kerran päätöksen tunnin lopettamisesta, mutta sitten ne vähäiset osallistujat valittivat lopetuspäätöksestä ja tunti sai uuden mahdollisuuden. Suoraan sanottuna mielelläni kyllä luopuisin koko tunnista, mutta valittavien osallistujieni takia päätin tämän nyt olevan yksi positiivinen seikka päivässäni. :)

4) Olin aika väsynyt tiistaina, joten olin mielissäni, kun pääsin bodyattack- ja cxworx-tuntieni jälkeen kaupan kautta takaisin kotiin lepäämään. Oli sellainen olo, etten ole paljon mitään tehnyt, mutta jos kroppa kaipaa lepoa, sille kannattaa antaa juuri sitä. Monilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen arkena, joten saan varmasti olla iloinen.

5) Sain tietää yhden uuden kuntosalin avajaispäivämäärän. Minulla on sovittuna tunteja tuolle salille kahtena aamuna viikossa, ja salin piti avautua jo joukuussa ja sitten tammikuussa ja sitten nyt helmikuussa... Nyt avajaispäivä on vihdoin lyöty lukkoon ja se on erittäin iloinen asia.

Keskiviikko

1) Jaksoin herätä jo 6.30 ja ehdin sekä tehdä vartin aamujoogan että syödä aamupalan istualtaan pöydän ääressä ennen kuin piti lähteä ohjaamaan aamubodyattackia. Yleensä ehdin juuri ja juuri vetää aamupalan seisaaltaan tiskialtaan edessä ennen kuin pitää jo lähteä aamuruuhkaan, joten tällainen aamu oli mukava aloitus päivään.

2) Näin kaveria iltapäivällä kahvilla ja saimme vaihdettua kuulumisia.

3) Bodyattackin 100. ohjelma on tulossa pian, ja kollegani on tehnyt meidän launching-tiimille paidat tätä suurta tapahtumaa varten. Kävin sovittamassa hänen mallikappaleitaan ja samalla osallistumassa hänen illan bodyattack-tunnilleen (mikä oli ehkä virhe, sillä olin jo ohjannut aamulla oman attack-tuntini ja myös bodypumpin). Tämä kollegani on mies ja niin loistava attackissa, etten löydä edes sanoja kuvaamaan sitä loistavuutta. Niinpä paidan sovittamisesta ja tunnista tuli ehdottomasti päiväni kohokohta.

4) Kun odottelin kollegani tunnin alkua, osallistujat näkivät minut ja yksi heistä huudahti iloisena: "Yay Hanna, are you teaching for us today?". Olen joskus sijaistanut attackia kollegalleni ja ilmeisesti tehnyt hyvää työtä, kun vastaanotto oli noin iloinen.

5) Tilaamani Birkenstockin kengät tulivat postissa. Kutsuin tämän merkin kenkien ostamista ensimmäiseksi askeleeksi kohti keski-ikäistymistä (koska kengät ovat ihan melkein terveyssandaalit), kunnes katselin kuvia netistä ja tajusin, että birkenstockit ovatkin ilmeisesti jonkinlainen trendijuttu. Olen täysin pihalla trendeistä, koska Piilaaksossa normi on flipflopit ja jumppahousut. Mutta olen siis ilmeisesti ainakin hiukan trendikäs?
Tällaiset popot hankin, mutta kiiltonahkaisena. Nämä olivat kaupassa, jossa sovitin oikeaa kokoa, ja tilasin omani sitten netistä, sillä kaupassa oli vain tylsiä värejä.

Torstai

1) Keskiviikon kahden bodyattack-tunnin ja yhden bodypumpin jälkeen aamulla herätessäni vain toinen reiteni oli hellänä. Hyvin positiivista. Olisin voinut olettaa, että molemmat. ;)

2) Minulla on vielä parin viikon ajan torstaiaamut vapaita, ja tänä torstaina näin kavereitani aamukahvittelun merkeissä. Aamukahvit kuuluvat kotirouvien luksukseen, enkä minä ole enää kotirouva, vaikka blogini nimi ja tämän postauksen yksi tagi niin edelleen sanookin. Niinpä tällainen aamuhetki tuntui suurelta luksukselta.
Aamupäivällä kahvilassa kavereiden kanssa.
3) Olen niin hyvässä asemassa, että ohjailen viikottain Googlella yhtä pumppituntia, jossa käy vain noin 4-7 osallistujaa (mikään peruskuntosali täällä ei pitäisi näin alhaisen osallistujamäärän tuntia aikataulussaan). Koska edessä on pitkä viikonloppu (nyt maanantaina on President's Day, joka on vapaapäivä monissa työpaikoissa) ja koska meneillään on myös Chinese New Year -pippalot, osa googlelaisista oli häipynyt lomailemaan jo torstaina. Niinpä kukaan ei tullut tunnilleni. Miksi tämä on positiivista? Koska minulle vapautui aikaa päästä lähtemään työpaikalta hiukan aiemmin ja menemään kauppaan ostamaan juttuja, joita tarvitsen tulevaa Meksikon matkaani varten. En valita, vaikka ikävää olikin, ettei kukaan tullut jumppaamaan. Minulle nyt kuitenkin maksetaan joka tapauksessa (joskin tämä oli eka kerta ikinä, kun olen tällaisessa tilanteessa, ja toivottavasti viimeinen).

4) Tarvikekauppareissun jälkeen hain itselleni burriton päivälliseksi. Mieheni syö usein lounaaksi burritoja ja olen aina ihmetellyt tätä ruokalajia (olen kyllä joskus ajat sitten syönyt burriton ja varmaan parikin kertaa), mutta nyt päätin kokeilla itse. Burrito maistui hyvältä, mutten ehkä silti ala syömään niitä usein, sillä jötkälemäinen ruoka ei oikein sopinut suuhuni. Kuva unohtui ottaa, sillä olin hyvin nälkäinen.

5) Mainitsin maanantain kohdalla viestistä, jonka sain siltä yhdeltä ryhmäliikunnan managerilta. Kun kerroin hänelle ohimennen ohjaavani bodystepin lisäksi paljon muitakin lajeja, hän innostui ja pyysi minua heti ohjaamaan heille myös Jillian Michaelsin bodyshredia. En taida saada tätäkään mahdutettua mihinkään, koska haluan suojella sitä, ettei ääneni taas rasitu liikaa, mutta on ihanaa tietää, että kysyntää on.

Perjantai

1) Vaikka oli pitkä viikonloppu tulossa ja se kiinalainen uusivuosikin ja aamuruuhkassa selvästi normiperjantaita hiljaisempaa, niin kaikilla tunneillani oli paljon osallistujia ja paljon energiaa.

2) Neljän eri tunnin ja kahdessa eri kaupungissa ohjaamisen jälkeen palasin kotiin puolenpäivän jälkeen ja minulla oli aikaa syödä rauhallinen lounas ja foamrollailla sekä venytellä ennen iltapäivän viidettä tuntiani.

3) Päivän viidennen tuntini jälkeen jaksoin raahata väsyneen kroppani ohjaajatuttuni joogatunnille. Tämä tunti on noin 15 minuutin ajomatkan päässä sieltä, missä ohjaan perjantaisin viimeisen tuntini, ja silti en koskaan jaksa mennä joogaamaan. Vaikka se olisi fiksua ihan senkin takia, että joogatunnin jälkeen työmatkaruuhkat kotiin ovat hiukan helpottaneet verrattuna aikaan ennen joogatuntia.

4) Joogatunnin jälkeen sain tutultani henkilökohtaista opastusta. Olen päättänyt kouluttautua ohjaamaan Les Millsin bodyflowta (Suomessa ja muualla Euroopassa tämä laji kulkee nimellä bodybalance) ja sitä varten nyt on aika opetella yhtä ja toista. Kun hyvä opettaja neuvoo kädestä pitäen, löysin tänäkin perjantai-iltani kropastani ulottuvuuksia, joita en tiennyt olevankaan.
Viime viikolla harjoittelimme Bird Posea, jonka ko. ohjaaja opetti minulle jo vuosi sitten. Lopetin silloin harjoittelun, joten nyt jouduimme aloittamaan prosessin alusta.
5) Positiivista - ei vain tässä päivässä, vaan jokaisessa päivässä - on se, että ympärilläni on ihmisiä, jotka uskovat minuun ja näkevät minussa sellaista, jota itse en näe. En ole mikään joogi, enkä varmaan koskaan olisi päättänyt nyt lähteä edes bodyflown kaltaisen ohjelman pariin, ellei tämä jooga-ohjaaja, mentorini ja eräs kolmaskin joogan ja Les Millsin tuntien ohjaaja olisi motivoinut minua jo parin vuoden ajan. Kuulemma olemukseni ja ääneni on kuin luotu myös tällaisten rauhallisten lajien ohjaamiseen. He puhuvat minulle aika-ajoin myös joogan ohjaamisesta, mutta minulla ei riitä kärsivällisyys edes pitkään joogatuntiin, saati sitten vuosikausien opetteluun ja joogan ymmärtämiseen. Positiivista on kuitenkin se, että joku sanoo minulle "YES, you can! And you will!", kun minä sanon "I can't do that".
Tänä perjantaina siirryimme asentoon, joka bodyflowssa kulkee nimellä Birds in a Basket. Asento ei nyt näytä ihan tällaiselta, haha, mutta kokeilin tätä ensimmäistä kertaa elämässäni. "I can never do that", totesin ensin, mutta parin minuutin kuluttua siitä toteamuksesta olinkin jo tässä asennossa, kiitos hyvän opettajan. Hymyilin koko kotimatkan autossa onnistumiselleni, eikä se kotimatka muuten ole ihan lyhyt.

Tällaista menoa kuului siis arkiviikkooni. En aio ottaa tavaksi positiivisten asioiden kirjaamista, mutta sen sijaan aion yrittää jatkossakin tajuta sen, miten pienistä asioista ilon voi löytää, kun vain omaa asennetta vähän korjaa.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Elämäni on kuin prinsessan?

Aamuni sai tänään pienen piristyksen, kun luin iltapäivälehdestä siitä, miten Ruotsin prinsessa Madeleinen arki Lontoossa on yksinäistä ja miten prinsessa katsoo paljon Netflixia. Toisten ahdingosta ei saisi iloita, eikä iltapäivälehtien juttuja pitäisi millään tasolla ottaa todesta noin vain, mutta tämä juttu osui minuun juuri tällä hetkellä. "Mun elämä on ihan kuin Madeleinen!" huudahdin miehelleni aamupalapöydässä.

Itse olen viime aikoina välillä miettinyt sitä, onko minulla riittävästi sosiaalista verkostoa täällä Piilaaksossa ja sitä, vietänkö joskus liikaa aikaa yksikseni kotona juurikin vaikkapa Netflixia katsellen. Käyn toki ohjaamassa kuntosaleilla joka arkipäivä, enkä toisaalta koe mistään olosuhteiden pakosta päätyväni vapaa-aikanani usein kotiin katsomaan telkkaria - itsehän minä päätän, miten vietän aikaani, ja hyvien tv-sarjojen katsominen on ihanaa puuhaa. Silti olen välillä pohtinut, mitä ulkomaille "hyvin sopeutuminen" tarkoittaa ja olenko päässyt siihen suuntaan.

Juuri sopeutumiseen liittyvän mietteeni takia tämä juttu prinsessasta kolahti. Ulkomailla asuminen ei ole helppoa, oli prinsessa tai ei, ja vaikka puitteet saattaisivat muiden korviin kuulostaa kovinkin mukavilta ja hienoilta (kuten tuossa iltapäivälehden artikkelissa mainittu Madeleinen ja Chrisin "koti arvoalueella" - ihan kuin se tekisi elämästä onnellisempaa, hohhoijaa). Perhe ja ystävät ovat kaukana, uusien sosiaalisten verkostojen luominen voi viedä aikaa ja verkostot voivat helposti olla heikompia ja sosiaaliset suhteet löysempiä kuin kotimaassa, vaikka niitä olisikin saanut rakennettua uuteen asuinmaahan. Enkä edes viitsi aloittaa taas siitä, miten sillä työttömällä puolisolla, joka on muuttanut jonnekin puolisonsa työn perässä, on vieläkin vaikeampaa kuin jollain sellaisella, joka on pujahtanut työelämään uudessa maassa. Sopeutuminen on pitkä prosessi, eikä se välttämättä edes koskaan tule täydelliseen päätökseen. Itse koen sopeutuneeni Piilaaksoon ajat sitten ja silti samalla uskon prosessini vielä välillä jatkuvan.
Palmujen alle on hyvä sopeutua vai onko?
Totta kai tiedän kaiken yllä mainitun, enkä tarvitse turhanpäiväisiä artikkeleja kuninkaallisista kertomaan minulle tosiasioita elämästä. Jotenkin hassusti kuitenkin tunnuin niin sanotusti saavan lisää voimaa tuosta artikkelista. Ehkei se ole niin vaarallista, jos koen sopeutumisprosessini välillä jatkuvan, jos kerta Netflix vetää puoleensa myös ulkoruotsalaista prinsessaa, jolla on todennäköisesti hiukan enemmän sitä sosiaalista pääomaa kuin minulla. Ei ole väliä sillä, onko tuo juttu totta vai ei, mutta minun päiväni jatkui ajatuksella siitä, että elämäni on kuin prinsessa Madeleinen. Hän tykkää tuon jutun perusteella ihan samoista tv-sarjoistakin kuin minä. :D
Jos fiilis on tämä, on oikein hyvä maata sohvalla ja katsoa Netflixia. Kävin tänään vaatekaupassa ohjauksieni jälkeen ja tämä ehkä hiukan puhutteli minua...:) 
Sitä paitsi jaoin tämän iltapäivälehden jutun ja ajatukseni muutamien täällä asuvien suomalaisten kavereideni kanssa. Naureskelimme vähän yhdessä. Olemme kaikki joskus oman ulkosuomalaisen elämämme prinsessa madeleineja. Kuinka monella ulkomailla asuvalla on muuten siellä ulkomailla ihmisiä, joille kertoa suoraan siitä, että nyt on itsellä hiukan paha fiilis ulkomailla asuessa? Tai kuinka monella on edes rohkeutta kertoa näistä asioista ääneen? Suomalaisia nyt syytetään aika ajoin liiasta valittamisesta, mutta kyllä minä olen silti sitä mieltä, että ihmisten pitäisi rehellisesti kertoa kanssaihmisilleen, jos menee huonosti, vaikka toki uskon positiivisten asioiden esiin tuomisen olevan elämässä hyödyllisempää kuin negatiivisuudessa pyörimisen. Mutta kaikilla meillä menee joskus huonosti. Elämä ei ole aina kivaa eikä helppoa, mutta siitä tulee helposti astetta kivempaa siinä vaiheessa, kun saa naureskella kavereiden kanssa jotain yhteistä asiaa. Kuten vaikkapa sitä, että ulkomailla asuvilla on samoja ongelmia, vaikka olisikin lähtöisin hovista.

Ja jos nyt ihan enemmän pohditaan asiaa, niin varmaan aika moni päätyy arjessaan, ehkä niiden töiden jälkeen, kotiin katsomaan vähän hyviä tv-sarjoja, asui omassa kotimaassaan tai ei. Madeleine saa siis täydet sympatiani, ja annan itsellenikin nyt enemmän armoa tässä asiassa. Minulla on täällä myös ihan yhtä paljon kavereita kuin Turussa asuessakin, ja itse asiassa näen kavereitani täällä useammin kuin Suomessa yleensä näin - kiitos kokopäivätyön puutteen. Joskus tuntuu siltä, että saan asiat kuulostamaan huomattavasti huonommilta kuin ne ovat. Eli ei ehkä kannata nyt kenenkään lukijan huolestua näistä jutuistani. Onhan elämäni sentään aivan kuin prinsessa Madeleinen. Ja monessa suhteessa todella paljon parempi.