sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

SF Pride

Pride parade in SF.
Menimme kuin menimmekin tänään sitten San Franciscoon katsomaan sitä Pride-kulkuetta. Eikä se liikenne mikään paha ollut. Lähdimme taas hyvissä ajoin ajamaan ja aika turhaan, koska matka meiltä San Franciscon Union Squaren lähelle taittui jopa hiukan alle tunnissa (eilen meni aika lailla tasan tunti).

Olimme siis paikalla hyvissä ajoin. Meillä oli aikaa tapettavana reilu puolisen tuntia, joka meni kätevästi siihen, kun etsin vessaa. Macy's aukesi vasta klo 11, ja lähimmän Starbucksinkin vessa oli rikki. "Miten kaupat voi olla kiinni, tää on niinku Turussa olis", taisin sanoa. :D Vessa löytyi sitten kymmeneltä aukeavasta Apple Storesta, jossa olen aiemminkin käynyt norkoilemassa vain vessan takia.
Paikalliset homot poliisit marssimassa. Ja siis nimenomaan osallistumassa kulkueeseen, eivät vahtimassa turvallisuutta.
Saimme kulkueen katselua varten hyvän paikan. San Franciscon Pride-kulkue sijoittuu Market Streetille, joka on koko kaupungin viistosti läpäisevä pitkä katu. Tämä vilkkaasti liikennöity ja julkisen liikenteen kannalta olennainen tie tietenkin suljetaan liikenteeltä aina kulkueen ajaksi. SF:n Pride kestää aika kauan: kulkue alkoi 10.30 ja viimeiset marssijat lähtivät liikenteeseen kadulle etukäteisilmoituksen mukaan vasta noin 2 p.m. Me katsoimme kulkuetta melkein yhteen saakka ja sitten oli pakko lähteä syömään (mies olisi halunnut lähteä jo noin tuntia aikaisemmin, haha).
Kulkue itsessään ei ollut ihan sellainen kuin odotin. Jotenkin ajattelin, että Pride voisi olla hyvinkin massiivinen ja ehkä paikoitellen jopa hiukan härö, koska meininki San Franciscossa on nyt muutoinkin aika värikkään häröä. Luulisi tavallisen meiningin heijastuvan myös tällaisiin tapahtumiin. Lisäksi San Francisco on homoseksuaalien mekka: Eilinen oppaamme kertoi, että kaupungin asukkaista noin 15 prosenttia on homo- tai biseksuaaleja. Yritin googlettaa lähdettä, ja tuollainen luku tosiaan mainitaan Wikipediassa, jonka tieto perustuu kalifornialaisen yliopiston tutkimukseen vuodelta 2011. En jaksanut nyt hirveästi tutustua tähän tutkimukseen, vaikka kovasti kyllä kiinnostaa, miten tällaisia asioita mitataan ja miten muut seksuaalivähemmistöt huomioidaan. Mutta anyway, takaisin asiaan:
Etnisyys ja kansainvälisyys näkyivät SF:n Pridessa vahvasti.
Kulkueen meininki oli siis ennakko-odotuksiini nähden rauhallista, eikä mitään ihan hirveän teatraalista tai näyttävää showta ollut. Joka tapauksessa kulkuetta oli kiva katsoa, ja olin tyytyväinen, että lähdimme sitä katsomaan. Ja olihan sitä näyttävyyttäkin totta kai! Etenkin cheerleaderit laittoivat tämän cheerleadingin SM-kisoissa aikoinaan pronssia saaneen tytön hymyilemään.
En ole koskaan tosiaan nähnyt Pridea missään, joten en tiedä, keitä esimerkiksi Helsingin Prideen yleensä osallistuu. Täällä kuitenkin pisti silmään aikamoinen mainostaminen ja brändäys. Kulkueessa oli paljon erilaisia järjestöjä suurten mainostensa kanssa. Ja en nyt tarkoita mitään LGBT-järjestöjä, vaan kaikenlaisia kolmannen sektorin järjestöjä eläintenpelastustiimeistä ruoka-apua tarjoaviin järjestöihin.

Kohtalaisen näyttäviä kai nämäkin olivat. :)
Järjestöjen lisäksi marssimassa oli myös paikallisia yrityksiä. Mukana oli esimerkiksi pari lentoyhtiötä (toinen niistä oli United, jonka edustajilla oli kova bilemeininki päällä; toisen yhtiön nimeä en muista) ja paikallinen, meillekin sähköä toimittava sähköyhtiö.
Paikallisen sähköyhtiön meininki.
Ja koska Piilaakson läheisyydessä ollaan, marssimassa olivat tietenkin myös Apple ja Facebook. Applella työntekijöitä ja heidän perheitään oli valtava määrä. Mies kertoi, että Applen CEO:n twiitin mukaan marssijoita oli 5000 kappaletta! Kuulostaa hämmentävän isolta määrältä. Yhden uutisen mukaan Applen marssijoita oli "vain" 4000 eli en nyt sitten tiedä, ketä uskoisi. Mutta valtava joukko joka tapauksessa. Facebookilla osallistujia oli huomattavasti vähemmän.
Naamakirjan kärry; perässä tuli paljon marssijoita Facebookin paidat päällä.
Myös Netflix oli mukana. Heillä oli vain kärry, ei muita marssijoita. Kärryssä taisi olla joku näyttelijä puljun omasta sarjasta, koska ainakin vieressämme olevat nuoret miehet alkoivat kärryn nähdessään hokemaan oumaigaadoumaigaad ja sanoivat toisilleen, että toi on toi.
Netflixin porukka. Kärryssä takana oleva tyyppi joku sarjasta?
Kulkeessa oli paljon mukana koulujen ja erilaisten kesäleirien edustajia ja lapsia sekä joitakin partiolaisten joukkoja. Lisäksi mukana oli ties mitä paikallispoliitikkoja ja jotain tällaisia vastaavia tyyppejä, joista me emme tiedä mitään. Nämä tyypit istuivat BMW-avoautoissa, jotka paikalle oli sponssannut autokauppa Berkeleysta. (Autot olivat muuten samanlaisia kuin mikä meillä on.) Nämä tyypit sitten heiluttelivat autoistaan silleen kuninkaallisesti. Osalla taisi olla ihan jotain turvamiehiä ympärillä. Ainakin yhdellä congress womanilla ja San Franciscon mayorilla (onko tämä nyt sitten kunnanjohtaja vai pormestari suomeksi tässä kohtaa?) oli.
Kuka lie tämäkin oli. Ei ainakaan niin tärkeä, että olisi ollut turvamiehiä.
Nämä erilaisten yhtiöiden ja firmojen sekä paikallisten poliittikkojen/mitä-he-nyt-olivatkaan mukanaolo herätti kyllä ajatuksia. Kuinka paljon osallistumisen taustalla vaikuttaa halu mainostaa ja luoda itselleen tietynlaista imagoa? Ei se tietenkään mikään paha asia ole. Hienoahan se on, että esimerkiksi jonkun Applen työntekijät voivat osallistua ihan työnantajansa kautta tällaiseen tapahtumaan. Ja toki on upeaa, että erilaiset yhtiöt ja firmat näyttävät suvaitsevaisuutensa tällä(kin) tavalla, kun tämä maailma nyt on vieläkin niin käsittämätön, ettei jokin niin yksinkertainen asia kuin rakkaus ole kaikille ihan itsestäänselvää. Tuli silti vain vähän mainosfiilis.
Lääkkeitä ja HIV-testausta maksukyvystä riippumatta tarjoavan mestan porukka. Tämä mainos ainakin oli ihan oikeassa paikassa! 
Mukana marssimassa oli myös paikallinen medical marijuanaa tarjoava pulju. Kannabis haisikin kyllä heti, kun parkkihallista olimme kävelleet yhden korttelin. :D

Minusta tehtiin muuten kävelevä naamakirjan mainos kysymättä lupaa, kun Facebookin marssijoista yksi ohimennen lätkäisi käteeni tämän leiman:
Tykätäkö vai eikö tykätä?
Kuten eilisessä postauksessa kerroin, Pride näkyi San Franciscossa vahvasti. Twin Peaksin kukkuloille oli Pride-viikonloppua varten ripustettu pinkki pyramidi eli The Pink Triangle. Kyseessä on symboli, jolla natsit yrittivät muinoin häpäistä homoseksuaaleja. Nykyään symbolia käytetään voimaannuttavana symbolina.
The Pink Triangle Twin Peaksin kukkuloilla. Ja upea näkymä San Franciscoon!
Täytyy kyllä sanoa, että kaksi päivää putkeen SF:ssa oli vähän liikaa. Etenkin kun tämä toinen päivä meni Union Squaren kulmilla, jossa tavallisena päivänäkin on järkyttävä ihmispaljous ja turistivilinä (vaikkei siellä ole kuin kauppoja ja cable carin päätepysäkki). Pridea katsomassa ja siihen osallistumassa oli noin 100 000 ihmistä. Ei siis ihme, että tuli vähän kiire kotiin, haha. Olikin ihana palata tänne San Josen "maaseudulle", josta ei mitenkään voi löytää katua, jossa olisi ihmisiä liikenteessä jalan. :D

Mikäli Pridessa esimerkiksi Helsingissä esiintyy vastaavaa mainostamista tai vaikkapa paikallisia homoja poliiseja virka-asussaan tai muuta mistä olen kirjoittanut, kertokaa! Tai sitten nämä ovat vain näitä Amerikan juttuja.

Lauantai SF:ssa paikallisen nörtin kanssa

Mielenkiintoinen lauantai takana! Miehen kollega Suomesta on täällä työmatkalla, ja hän halusi San Franciscoon katselemaan, joten lähdimme mukaan. Oppaaksemme tuli paikallinen kolmekymppinen Piilaakson nörtti - tai siis San Franciscon nörtti. San Franciscohan ei kuulu Piilaaksoon.

Minua valistettiin, että kyseessä on ihan "kuuluisakin" (heittomerkeille selitys kohta) nörtti. En viitsi kertoa, mistä firmasta, eikä se tieto kyllä mitään mielenkiintoista olekaan, koska kukaan ei-itse-it-alan-nörtti ei ole koskaan varmasti kuullutkaan siitä (minä en ainakaan ollut). :D Kyseessä on siis nimenomaan "kuuluisa" eli kuuluisa vain tietyissä piireissä. Kysyinkin mieheltä, onko kyseessä "kunnon nörttinörtti". Mies ei ymmärtänyt kysymystä. Kun kyseessä ei ole Google eikä Facebook tai joku Twitter, tavalliselle tallaajalle nämä muut nörtit eivät merkkaa mitään, haha. Jotain kait kertonee kuitenkin se, että ko. kaveri asuu San Franciscossa Union Squaren kulmilla, missä eivät ihan kaikki halukkaat pystyisi asumaan.

Saimme heti keskipäivästä muistutuksen siitä, että jenkeille aikakäsitys voi olla aika joustava. Oppaamme ilmestyi paikalle melkein puoli tuntia myöhässä sovitusta ajasta. Ja hän tuli noin parin korttelin päästä, kun me olimme ajaneet lauantaiaamupäivän ruuhkassa San Josesta ja olimme ajoissa paikalla. Jenkki ei myöskään etukäteen ilmoita olevansa myöhässä. Selitys kuitenkin annettiin. Oli pitkä aamu takana, koska takana oli "freakin' drinkin' night". Ja sitten oli tietty darra.
Union Square Macy'sin ikkunasta kuvattuna.
San franciscolaiset ovat ilmeisen hulluja kuskeja. Tai tämä ainakin oli. Huh mitä menoa! Jokaisesta pienestä välistä piti tunkea ja hirveää vauhtia. Ajotapa oli äärimmäisen epäekologinen: kaikkia parinkymmenen metrin matkoja varten piti kiihdyttää auto niin järkyttävään vauhtiin, että takapenkillä tuli sellainen "sydän kurkussa vuoristoradan vauhdissa" -olo ja sitten taas punaisia valoja varten piti tehdä äkkijarrutus. Miehen työkaveri oli vitsillään sitä mieltä, että tällainen tapa on ainoa oikea tapa ajaa sen luokan autoa, mutta minä luulin vähintään kuolevani. Sitä paitsi täällä monet ajavat näin, oli alla oleva auto mikä tahanssa. Hullua.

Puhumattakaan tavasta ajaa niitä San Franciscon mäkiä! On muuten aivan turha lähteä sinne huvipuistoon vuoristorataan, kun voi mennä ajamaan jyrkkiä mäkiä ylös ja alas SF:oon (ja ne mäet ovat oikeasti jyrkkiä!). Ja oikea tapa ajaa nämä mäet turistien kanssa? Tietenkin samalla tavalla kuin menisit vuoristorataankin. Eli kova vauhti alas ja kädet ylös! Siis oikeasti - myös autoa ajava nosti kädet ylös. Älä kokeile tätä itse kotona. Vähän pelotti. Kyseessä oli kyllä jokin kummallinen, ehkä laiskoille ihmisille tehty auto, joka mukamas ohjaa itse itseään tai jotain muuta käsittämätöntä. :D
Näkymät jyrkkien mäkien päältä ovat upeat. Taustalla Alcatrazin saari.
Autoa myös ajetaan täällä ikkunat (ja kattoluukku, jos sellainen on) auki ja musiikki täysillä. Tätä tyyliä näkyy hirveän paljon. Sitten kruisaillaan niin, että kaikki kävelijät ja kanssaliikkujat parinkin korttelin päässä kuulevat, mitä musiikkia kuunnellaan. Hirveän pretentious. ;) Meillä soi tänään mm. trancepop ja ooppera, koska kaikki itseään kunnioittavat ihmiset ovat San Franciscossa selkeästi tosi monipuolisia.

Meidän kuskimme muuten puhui liikenteelle. "Excuse me, traffic. Go home, you're drunk!" Tarvii selvästi ottaa aika rennosti se SF:n liikenne, joka minun mielestäni on ainakin minimaalinen pelottava kaaos. En aio ikimaailmassa varmaan uskaltaa ajamaan siihen kaupunkiin.

SF:n perusnähtävyydet eivät minua ja miestä kauheasti kiinnostaneet, koska ne on jo nähty, mutta paikallisen oppaan kanssa oli älyttömän hauskaa ja kiintoisaa. Hän kertoili meille mm. Lyftistä ja Uberista, jotka ovat ikään kuin epävirallisia takseja. Niiden autoja näkyy täällä päin aika paljon. Kyseessä ovat tavallisten ihmisten ajamat autot, jotka tarjoavat kyytejä ilman virallista maksua. Eli maksu perustuu vapaaehtoisuuteen. Näitä firmoja varten on tietysti omat mobile appit. Sekä kuskeille että kyytiläisille annetaan arvosteluja, joiden perusteella voi valikoita, kenen kyytiin haluaa.
Financial Districtillä.
Kuulimme myös Twin Peaksilla olevista luksustaloista, joiden haittapuoli on se, että ne sijaitsevat isojen kännykkämastojen alla. Ja näiden mastojenhan sanotaan aiheuttavan kaikenmaailman säteilyä. Loistavat näkymät siis rikkailla, mutta säteilyn kanssa? Saimme infoa myös siitä, missä päin San Franciscoa varmasti törmää huumeidenkäyttäjiin. Crack headien kotialuetta on esimerkiksi varsinkin iltaisin Civic Center -alue, jossa sijaitsee mm. oopperatalo. Olin jo aiemminkin kuullut siitä, miten kiva on mennä oopperaan tai balettiin, kun autosta ei kadulla uskalla suurin piirtein astua ulos.

Söimme tänään ehdottomasti elämämme parhaat sandwichit. Näitä blow your mind away -leipiä sai paikasta nimeltä Ike's Place, joka sijaitsi Castro-alueella. Kyseisiä paikkoja löytyy ainakin täältä Pohjois-Kaliforniasta muualtakin. Jonottaa sai noin puolisen tuntia ennen kuin pääsi tiskille, mutta leipä oli ehdottomasti odottamisen arvoista, vaikka olikin sellaista fast foodia. Voi hyvä luoja oli hyvää! Siis jotkut subwayt ja togo'sit ovat ihan vitsejä tällaiseen verrattuna. Ike's Placesta sai myös mm. kaneli-, pekaanipähkinä- ja suklaacolia. Suklaacola oli ehdottomasti parhainta noista kolmesta mausta.
Parhaat sandwichit iknä löydät täältä!
Leipämme söimme tänään erikoisen lämmittävässä San Franciscon auringossa kadulla jonkun castrolaisen kodin portaiden edessä seisten. Makuelämystä säesti vastapäisen kahvilan livemusiikki, josta ihmiset nauttivat esimerkiksi kadulla tanssien. Jos johonkin viime kesän lomareissulla San Franciscossa ihastuin, niin ehdottomasti Castroon! Castrohan on historiallinen homoseksuaalien asuinalue, ja meinki siellä on edelleen todella värikästä. Tosin SF:ssa kaikkialla on aika värikästä.

Nythän on vielä kaiken lisäksi Pride-viikonloppu. SF:ssa on huomenna (tai siis tänään) sunnuntaina paraati. Pride näkyi kaupungissa vahvasti, ja vaikka Castro on normaalistikin täynnä sateenkaarilippuja, meno oli nyt potenssiin miljoona. Kun ajoimme Castron pääkadulle, oppaammekin ilmoitti, että "Hello world!".

Ehkä päivän paras hetki oli se, kun nörttien piti vähän saada näyttää ja saada nähdä, minkälaisia ominaisuuksia päivämme kulkuvälineessä oli. Kuskimme sitten siinä liikenteessä laittoi auton soittamaan automerkin omalle personal assistantille. Parin piippauksen jälkeen puheluun vastasi oi-niin-kohtelias mies. Oppaamme sitten kertoi assistentille olevansa ulkopaikkakuntalaisten kanssa liikenteessä ja pyysi San Franciscon top-nähtävyydet. Personal assistant teki työtä käskettyä ja luetteli sieltä sitten parhaat nähtävyydet, jotka minäkin tietenkin olisin osannut kertoa. Sieltä olisi tullut aukioloajat ja kaikki. Puhelun lopuksi info luvattiin lähettää vielä joko meilitse tai tekstarilla. Voi elämä, mikä ominaisuus! Kuulemma aika kelpo väline, jos on vaikka matkan päällä ja tarvitsee hotellihuonevarauksen (assistentti hoitaa varauksen) tai vaikkapa liput konserttiin (assistentti hoitaa). Eihän täällä autoa ajaessa voi itse näitä juttuja tehdä! Paitsi että jenkit tekevät kyllä kaikkea mahdollista samalla, kun ajavat. Otti se meidänkin kuski valokuvia siinä ajaessaan.
Twitterin konttori.
Mies mainitsi tuossa, että meidänkin BMW:hen saisi tuollaisen kuuman linjan assistentille, jos siitä maksaisi. Pakko saada!! :D

Parkkeeraus SF:ssä on muuten kamalaa. Me käytimme tänään ikuisuuksia aikaa katupaikkojen hakemiseen. Parkkitalojakin on paljon, ja niissä sitten tungetaan auto ihan mihin tahansa väliin, jos se siihen vain suinkin mahtuu. Kuten vaikka näin:
Miehen kollegan vuokra-auto päiväparkissa lepäämässä.
Ja eihän tämä ollut edes lähellä. Peruutus poiskin sujui ongelmitta miehen kollegalta.

Me arvomme täällä nyt miehen kanssa sitä, jaksaisiko vajaan 8 tunnin päästä lähteä taas San Franciscoon katsomaan sitä Pride-kulkuetta. En ole ikinä Pridea nähnyt, ja jotenkin tuntuu, että jos sellaisen jossain haluaisi nähdä, niin San Francisco olisi siihen juuri oikea paikka. Harmi vain, että pitäisi ehtiä nukkumaankin. Ja liikenne on varmasti megalomaaninen kaaos pelipaikoilla huomenna.

Minun piti muuten tehdä kuvapostauksia San Franciscosta jo silloin, kun kävimme miehen äidin ja siskon kanssa nähtävyyksillä. Enpäs tehnyt. Ehkä joskus saan vielä niitä(kin) aikaiseksi.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Hanki valkoiset hampaat, tilaa Tuhkimo-shekkivihko ja etsi kadonnut lapsi

Jatketaanpa vielä postiaiheella.

Nyt kun meillä on tuo oma postilaatikko, meillä on myös mainospostia. Luukusta tunkee jos jonkinlaista paperia. Vaikka mainoksia on tullut vasta pari kertaa, olen jo kiinnittänyt huomioita joihinkin mielestäni hauskoihin tai hämmentäviin seikkoihin. Ajattelin nyt jakaa muutaman niistä teidän kanssa.

Erilaiset dental-mestat mainostavat ahkeraan. Olenkin jo aiemmin kertonut, että näitä hammaspaikkoja näkyy täällä katukuvassa runsaasti. Näköjään asiakkaita houkutellaan mainoksin. Huomioni kiinnittyi etenkin tällaiseen mainokseen:
Hampaiden valkaisu koko perheelle? Jostain syystä ei pitäisi olla ollenkaan yllättynyt siitä, että lapsimissikisojen luvatussa maassa valkaistaan myös lasten hampaita... (Toki tuossa mainostetaan myös muita hammaslääkäripalveluja.)

Hampaidenvalkaisun lisäksi shekkibisnes kukoistaa tässä maassa. Kahden mainospostikasan välissä on ollut jo neljä erilaista shekkivihkomainosta.
Täällähän ei siis tarvitse tyytyä mihinkään tylsiin, tavallisiin shekkivihkoihin. Miehen työkaverilla on Supermies-shekkejä. Kihisin kateudesta jo silloin, koska meillä on vain ne pankkimme omat kammottavat hevosvankkurit. Mutta nyt haaveilen jo aivan uudenlaisista shekeistä. Etenkin vaikkapa Nalle Puh olisi kiva piriste.
Tai miten olisi vaikka Hobitti-shekki eli Bilbo Bagginsin (tai siis Martin Freemanin) naama? Haha.
Tähän mennessä olemme joutuneet kirjoittamaan jo neljä shekkiä eli eiköhän meidänkin hevosvankkurit vielä kulu loppuun... Sitten voi tilata jotain kivaa. ;)

On myös mahdollista tehdä ihan omanlaisensa shekki, johon saa laittaa vaikkapa perheensä tai lemmikkinsä kuvan...

Myös ekologisille ihmisille on omat shekkinsä. Yksi mainos mainosti pelkästään "vihreitä shekkejä", jotka on painettu kierrätettävälle paperille. Niiden kuvitus on hieman luontoläheisempää kuin noiden muiden:
Yhden mainoksen alareunasta bongasin kadonneen lapsen ilmoituksen. Mielenkiintoisen tuosta tekee se, että ko. lapsi on kadonnut vuonna 1985! Katoamisilmoitukseen on tietokoneella tehty kuva siitä, miltä kadonnut ihminen nyt näin aikuisena (ilmeisesti/varmasti/ehkä?) näyttää.
Tämä hämmensi oikeasti aika hetken. Näitä kadonneiden lasten ilmoituksiahan harrastetaan paljon Euroopassakin, ainakin Keski-Euroopan maissa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun näin tällaisen, jossa lapsen katoamisesta on kulunut jo kymmeniä vuosia. "Just because a case remains unsolved for many years does not make it less important to families, law enforcement or the National Center for Missing & Exploited Children", sanoo mainoksen takana oleva NCMEC-järjestö. Ko. järjestö työskentelee myös lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa vastaan.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Meillä on postihuone!

Kun muutimme tänne, tämä asuintalomme oli vasta avattu. Osa talon asioista oli siis aika keskeneräisiä. Olemme vasta vähän aikaa sitten saaneet oman postilaatikon. Ja laatikko on sellainen tv:stä tuttu eli ei suinkaan oman asunnon ovessa, vaan alakerrassa erillisessä postihuoneessa oleva laatikko. Kaikkien tässä rakennuksessa tällä puolella asuvien laatikot ovat siellä. Ihanan amerikkalaista! Monissa tv-sarjoissa hahmot tapaavat tällaisilla laatikoilla mielenkiintoisia kanssaihmisiä... Hmm, miksiköhän en ole törmännyt postia hakiessani kehenkään? :D
Mail room.
Postia voi myös lähettää tuon huoneen kautta. Tuolla on ulos lähtevälle postille omat lokerikot, jotka postinjakaja tyhjentää samalla, kun tuo postin. Kätevää!

Ennen kuin postihuoneemme avautui, postimme meni asuinkompleksimme vuokraustoimistoon. Sieltä sitten ilmoitettiin, kun postia oli. Edelleen osa paketeista menee sinne, ja työntekijät kuittaavat ne vastaanotetuiksi. Täytyy kyllä sanoa, etten ikävöi tippaakaan sitä, että paketteja pitäisi lähteä hakemaan jostain postitoimistosta, jossa yleensä saa jonottaa ainakin 15 minuuttia (nimimerkillä kotipostini oli Turussa se Kupittaan puiston vieressä oleva kaaostoimisto - niin kuin ilmeisesti puolella muistakin Turun asukkaista).

Kaikki paketit eivät kuitenkaan mene vuokraustoimistoon. Postihuoneessa on jokaisen oman laatikon lisäksi muutama sellainen vähän isompi lokero, joissa on ovissa avaimet. Lokeroon voi postinjakaja laittaa paketin ja sitten tunkea avaimen sen ihmisen omaan lokerikkoon, kenelle paketti on. Jotkin asiat täällä Amerikassa hoidetaan kyllä tehokkaasti!

Sitten on vielä se kolmas tapa, jolla oman paketin voi löytää. Se on tämä:
Mukava näky, kun saavut kotiovelle. (Huom. Kuva on lavastettu, tosin perustuu tositapahtumaan.)
Tuo oven eteen jättäminen on täällä kohtalaisen yleistä. Meidän yksi paketti Amazonista oli jätetty noin, mutta kaikki muut ovat olleet vuokraustoimistossa. Ehkä jos lähetti on todella laiska, hän jättää paketin oven eteen? Naapureillamme erinäisiä paketteja (ei Amazonista) näkyy ovien edessä usein. Luottamus naapureihin saa olla täällä suuri.

Ja ei, tämä systeemi ei aina toimi. Asuinkompleksillamme on netissä oma portaali, johon saa kirjoittaa viestejä. Tämän kolmen kuukauden aikana muistaakseni ainakin kolme eri ihmistä on kysellyt kadonneiden pakettiensa perään. Ilmeisesti ne oli toimitettu väärälle ovelle - tai sitten joku naapuri-iloa jakava laakamato oli pöllinyt kamat.

Vastaavaa tapaa harrastetaan myös omakoti- ja rivitaloissa. Rivitalossa aiemmin asunut miehen työkaveri kertoi, että paketteja oli joskus vain heitelty pihaan aidan yli. Kerran seurantakoodin mukaan paketti oli toimitettu, mutta sitä ei löytynyt mistään. Kun paketin perään kyseltiin, toimittaja ilmoitti paketin jo toimitetuksi. No, paketti löytyi sitten parin päivän päästä pienen varastorakennuksen takaa ojasta. Tarina ei kerro, oliko jakaja tunkenut paketin sinne, vai joku naapuri huvikseen piilottanut toisen postin.

Perusposti tulee täällä muuten myös lauantaisin. Lisäksi erilaiset lähettifirmat ovat täällä todella suosittuja. Fedexin tai vastaavien autoja näkee joka kerta, kun lähtee itse ajamaan jonnekin, ja usein moniakin. Fedex yleensä tukkii myös meidän kotitietä. :D

Emme muuten tiedä, minne sanomalehti tulee, koska me emme ole (vielä) tilanneet sellaista...

maanantai 23. kesäkuuta 2014

That escalated quickly

Saatoin käydä tänään ostamassa sitä peanut butteria. Oho. Vietin tunnin ajan googletellen peanut buttereiden ominaisuuksia ja muuta sellaista. Saatoin olla ehkä hippasen väärässä, kun ajattelin peanut butterin olevan automaattisesti epäterveellistä. Mielessäni pyöri lähinnä lisätty sokeri, kauhea kasa huonoa rasvaa ja kilometrien pituinen e-koodilista. Samaten olin saattanut mielessäni asettaa peanut butterin samaan kastiin erilaisten suklaalevitteiden kanssa. Onneksi osaan myöntää olleeni hieman väärässä. :D Kun kyseessä on kunnon peanut butter, ainesosaluettelossa ei lue muuta kuin se "peanuts".

Mutta joo, kävin siis ostamassa itselleni purkin. Sen jälkeen, kun olin ensin potenut jonkin aikaa tylsistyneen länsimaalaisen keskiluokkaisen ihmisen höpönlöpökriisiä:

Mä haluan peanut butteria, mut mulle kelpaa vain hifistelyluomukaupan versiot ja lähin hifistelyluomukauppa on kuuden mailin päässä ja mua väsyttää ja eihän tonne nyt voi lähteä, kun on ruuhka-aikakin. Ja niin edelleen.

Lähdin kuitenkin lopulta. Eikä yhdensuuntaiseen matkaan edes mennyt kuin vartti. Ja tuli samalla tsekattua Trader Joe's -kauppa, jossa olen jo jonkin aikaa halunnut käydä, mutten ole saanut aikaiseksi. Sieltä löytyi kaupan omia luomu-peanut buttereita pariakin erilaista versiota. Valitsin version, jossa ei ole lisättyä suolaa ja jossa kaikkia pähkinänpalasia ei ole muussattu. Ja ainesosaluettelossa lukee tosiaan vain ja ainoastaan "organic peanuts". Ja tuon perässä varoitusteksti Contains peanuts. Sain hihityskohtauksen kaupassa. Hyvä, että tehdään asia selväksi allergikoille.
Pähkinävoita Trader Joe'sta.
Tässä peanut butterissa tuo rasva oli muodostanut pintaan oman kerroksensa. Luin jostain, että se on mukamas hyvä asia, koska kertoo tuotteen olevan puhdasta ja prosessoimatonta.

Miltä se sitten maistuu? Tämähän oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun ikinä maistan peanut butteria! Olen maistanut lapsena vain sellaisia suklaisia pähkinälevitteitä.

Ensivaikutelma oli tahmainen. Todella tahmainen. Ehkä jopa vähän liian tahmainen. Tämä pähkinävoi ei maistunut niin makealta kuin kuvittelin (vaikka eihän siinä sokeria ole, niin eihän se voisikaan olla makeaa), muttei myöskään suolaiselta (koska lisättyä suolaa ei ole). "Vähän kuin Snickersiä söisi, ilman sitä sokeria", totesi mies. En oikein osaa sanoa, oliko tämä nyt sitten hyvää vai ei. Taitaa vaatia vähän totuttelua. Jos tällaiseen nyt haluaa tottua.

Laitoin peanut butterini leivän päälle. Tämä leipäkin löytyi Trader Joe'sta. Päälle heittelin vielä vähän banaania, joka sopi kyllä hyvin joukkoon.
Iltapala.
Tuhtia tavaraa peanut butter kyllä on. En pystynyt syömään molempia leipäpalasia.

En nyt vieläkään kyllä sanoisi, että tämä mikään terveellinen ruokamuoto on. Onhan tuossa toki pähkinän hyvät puolet ja paljon proteiinia ja vain vähän sokeria. En kuitenkaan ole mikään kova rasvan levittäjä leivän päälle, joten tuollaisen pähkinärasvan tunkeminen leipään epäilyttää. Sitä paitsi syön ehkä pähkinäni mieluummin sellaisinaan salaatin seassa kuin tällä tavalla.

Mutta tulipa kokeiltua! Miehen kommenteista päätellen olen joko tulossa lopullisesti hulluksi tai amerikkalaisten aivopesemä jo nyt.

Trader Joe'sta löytyi myös Pandan lakuja. Minkä tahansa kaupan, joka myy Pandaa, on pakko olla hyvä.
Lakuvalikoima.
Olin ei-isäinmaallinen ja ostin tuota Panda-lakun viereistä mansikkalakua. Se on Australiasta. Oli hyvää! Vaikka en pystynyt syömään molempia leipäpalasia, nuo lakut kyllä upposivat...

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sunnuntaihaikki uuden tuttavuuden kanssa

Tänään lähdin jälleen haikkaamaan. Tällä kertaa en kuitenkaan mennyt mieheni kanssa, vaan viime viikolla Meetup-tapaamisessa tapaamani naisen kanssa. Hän laittoi minulle viime viikkoisen tapaamisen jälkeen viestiä, jossa kehotti ottamaan yhteyttä, jos haluan vinkkejä Bay Areaan tai explorointi buddyn. Mietin hetken aikaa, oliko kyseessä vain amerikkalainen kohtelias tapa, jolla ei ole mitään oikeaa tarkoitusta. Olin nimittäin kuullut, että amerikkalaiset sanovat hirveän helposti, että joojoo nähdään, mennään kahville jne. jne., mutta eivät koskaan kuitenkaan palaa asiaan. (Tämä nyt on toki aika universaali tapa.) Vastasin kuitenkin hänen viestiinsä ja ehdotin haikkausta. Jos joku lähettää minulle s-postia, jossa antaa ymmärtää haluavansa hengata kanssani, toki minä nyt suomalaisena ajattelen sitä ihan oikeana ehdotuksena.

Ja kannatti kyllä. Meillä oli tänään aika hauskaa. Menimme haikkaamaan Castle Rock State Parkkiin, josta jo aiemmin kirjoitinkin. En tällä kertaa ottanut kuvia, koska näkymät nyt olivat aikalailla samat. Tosin polun vieressä oleva kasvillisuus oli räjähtänyt huomattavasti suuremmaksi tässä vajaan kuukauden aikana.

Muistelin, että tämä nainen olisi Etelä-Kaliforniasta, mutta itse asiassa hän onkin ihan täältä San Josen suunnalta ja oli asunut Etelä-Kaliforniassa vain opiskellessaan. Hän ei ole syntymäperältään amerikkalainen, mutta on kuitenkin asunut täällä lähes aina ja käytännössä siis on amerikkalainen.
Kuvan ottanut tuttavani omalla kamerallaan eli credits to her! 
Suomi ja etenkin suomen kieli kiinnostivat uutta tuttavaani erityisen paljon. Hän on käynyt kerran Helsingissä ja yrittänyt sen jälkeen opetella itse suomea, mm. numeroita. Hän kyselikin monia suomenkielisiä sanoja. Äät ja ööt taipuivat häneltä älyttömän hyvin, ilmeisesti koska hän osaa ranskaa ja myös vähän venäjää. Sana puu oli hänen mielestään erityisen hauska, koska se kuulosti hänen mielestään sanalta poo/poop. :D

Juttelimme paljon Suomesta, mm. tavastamme viettää itsenäisyyspäivää ja suomea puhuvista suomalaisista vs. ruotsia puhuvista suomalaisista. Amerikkalaisen mielestä Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto ja siihen liittyvät naisten pukujen arvostelut kuulostivat vähän kuin Oscar-gaalalta. Lisäksi häntä hieman ihmetytti se, ettei meidän itsenäisyyspäiväämme kuulu ilotulitteet niin kuin 4th of Julyyn. Tosin joulukuinen ajankohta hänen mielestään selitti asian.

Puhuimme myös mm. ruoista, esimerkiksi peanut butterista eli maapähkinävoista, joita täällä on kauppojen hyllyt pullollaan. Mainitsin, ettei Suomessa kauheasti syödä pähkinävoita ja ettei se mielestäni ole erityisen terveellinen välipala. Tuttavani ihmetteli kommenttiani, koska hän ei näe maapähkinävoissa mitään epäterveellistä. Hmm. Mielenkiintoista. Jotenkin kuvittelin, että ihmiset tajuavat, ettei maapähkinävoi oikeasti ole kovin terveellistä, vaikka sitä syövätkin ihan arkena. Vai olenko tässä nyt itse väärässä? Ehkä voista on terveellisiäkin vaihtoehtoja? Aion niin kohta ostaa peanut butteria! (Meinasin itse asiassa jo kerran, mutta mies vähän kuin esti.)
Joku kuljetti palmukasveja avoautossa Los Gatoksessa.
Haikkailimme melkein neljän tunnin verran, ja puheenaiheita riitti hyvin. Oli kiva päästä puhumaan pitkään sellaisen kanssa, joka puhuu englantia kuin äidinkielenään. Haikkauksen jälkeen menimme syömään sushia Los Gatoksen downtowniin. Maistoin elämäni ensimmäistä kertaa friteerattua sushia! Onko Suomessa olevissa sushipaikoissa yleensä tarjolla sellaista? Pitäisi olla! Se oli lämmintä! Se oli hyvää!

Sushin jälkeen jälkkäriksi haettiin frozen yogurtia. Tämä siksi, että tuttavani oli lähes järkyttynyt siitä, etten ole koskaan maistanut tällaista herkkua. Menimme ketjupaikka Yogurtlandiin, jossa sai itse ottaa sellaisista vähän kuin pehmiskoneista eri makuja sekaisin samaan purkkiin. Makuja sai myös maistella etukäteen pikkupurkeista. Jogurtin lisäksi joukkoon sai heitellä tuoreita hedelmiä ja jotain karkkeja. Maksu meni painon mukaan. Superhyvää! Onneksi haikkaus poltti jotain reilusti yli 700 kaloria, niin saattoi hyvin mielin vetää vähän jääjugurttia. Jotkut väittävät tätä ilmeisesti terveellisemmäksi kuin jätski. Olen valmis huijaamaan itseäni. :D

Frozen yogurt. Makuina New York cheesecake, jotain mansikka-, kookos- ja mangojuttuja, joku jonka olen unohtanut sekä sitten juurikin se peanut butter. Mukana myös kiivin palasia muodon vuoksi. Nam! Hinta noin $2.
Näin tämän päivän aikana myös tavallista, amerikkalaista asuinlähiötä San Josessa. Ajoin nimittäin ensin tuttavani luokse (joka asuu vanhempiensa luona), koska en halunnut itse ajaa vuorille. Jotenkin niin periamerikkalaista tuo seutu. Jokaisen talon pihassa oli vähintään yksi auto, monissa jopa kaksi (ja ehkä kolmas siellä autotallissa, joka talojen yhteydestä myös löytyi?) ja talojen edessä koripallokorit. Siis oikeasti noita koriskoreja oli noin joka toisen talon edessä! Ja Amerikan liput liehumassa ovensuussa! En valitettavasti kehdannut valokuvata.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Lauantai Ikeassa. Tai siis autossa liikenteessä.

Lähdimme tänään Ikeaan. Edellisestä kerrasta olikin jo vähän aikaa. ;) Kodin sisustaminen on jäänyt viime aikoina, koska mies on ollut niin paljon poissa. Ja koska uskottelin itselleni katsovani vielä tarvittavia huonekaluja jostain muualta kuin Ikeasta. No enpä katsonut. Tai no, vilkuilin parin kaupan nettisivuja. Näistä kaupoista saa yleensä yhden huonekalun sillä hinnalla, millä Ikeasta saa vähintään kaksi tai yleensä jopa enemmän. Pitäkööt kamansa siis. Skandinaavinen virtaviivaisuus miellyttää onneksi muutoinkin silmää, haha.

Etsinnässä olivat yöpöydät ja lipasto. Tiesimme jo etukäteen, mitä haluamme, koska jostain kumman syystä Ikean valikoima on suurin piirtein syöpynyt mieleen. Lähi-Ikeassamme eli East Palo Alton Ikeassa ei kuitenkaan ollut juuri sitä väriä, mitä kaipasimme, joten suuntasimme tällä kertaa tsekkaamaan Emeryvillen Ikean.
Emeryvillen Ikeassa oli ihan piha eikä vain parkkihalli.
Matkaa Emeryvillen Ikeaan on paljon, noin 67 kilometriä. Tää autoilu alkaa mennä jo hulluksi. :D Ruuhkaa oli lauantaina yhden aikaan päivällä tolkuttoman paljon. Motari oli täynnä autoja, ja jopa Google Maps näytti punaista. Vauhti oli kyllä hyvin nopeusrajoitusten mukaista, vähän jopa ylinopeutta. Paitsi sitten, kun oli ollut kolari. Sitten jonot matelivat ja välillä jopa seisoivat. Teimme pienen kiertoreitin Oaklandin bensa-aseman kautta, ja koko matkaan meni aikaa reilusti yli tunti. Myös takaisin tultaessa. Huoh.

Yleensä lauantaisin motarit vetävät hyvin, vaikka autoja olisikin paljon. Nyt autoja tuntui olevan enemmän kuin koskaan aikaisemmnin viikonloppuna (toisaalta käyttämämme motari oli kyllä eri kuin ne, mitä aiemmin lauantaisin olemme käyttäneet). Liikenne oli ruuhkaista vielä molempiin suuntiinkin. Ei mitään tietoa, miksi näin. Ehkä kyseiset tiet ovat vain äärimmäisen suosittuja lauantaisin. Tai sitten täytyy vain hyväksyä se, että täällä nyt vain on aina paljon autoja.

Ikeassa sitä ryysistä vasta olikin. Saimme kuitenkin mitä halusimme. Kotiinkuljetukselle ei onneksi ollut tarvetta. Kaksiovinen ja nelipaikkainen BMW vetää sisälleen yllättävän paljon ikealaatikoita - kysymys on vain lastaustavasta. Ei muuta kuin katto auki, kamat nostamalla sisään ja katto kiinni (tänään oli kylmä).
Mukaan olisi mahtunut vielä vaikka mitä.
Ikeasta löytyi myös jotain sellaista, mikä ei ollut hakusessa. Koska ou mai gaad, mitä sinne oli tullut myyntiin:
Toiveisiini on selkeästi vastattu.
Daimin lisäksi löytyi Maraboun suklaata. Tämä karkkihiiri oli aika onnessaan. Tuollaisista tuotteista voi amerikkalaisissa ruokakaupoissa vain haaveilla. Täällä ei ymmärretä mitään karkin päälle. Voipi olla, että tulen tulevaisuudessa ajelemaan East Palo Alton Ikeaan useasti. ;)

Ikean jälkeen suuntasimme syömään Emeryvilleen, koska Ikean lihapullat (ja jonot) eivät kauheasti innostaneet. Löysimme Yelpin kautta hyviä arvosteluja saaneen dinerin, jonka nimi valloitti: Rudy's Can't Fail Cafe.
Ei ihan niin perinteinen diner.
Meininki oli vähän perinteistä dineria erilaisempaa. Tarjoilijat olivat paljon tatuoituja, ja osalla oli pipo päässä. Sisustus oli väriltään isäinmaallisen sinipunavalkoista. Seinillä oli jotain mystisiä barbeja. Bongasin Ihmemaa Ozista tutut variksenpelätin- ja tinamies-naamaiset nuket. Myös ruoka oli hyvää, mutta aika peruskamaa kyllä. Eli todellakin can't fail.
Jännittäviä nukkeja. En tiedä, mihin nämä liittyivät.
Emeryville vaikutti tämän dinerin kulmilla ihan söpöltä mestalta. Vieressä oli esimerkiksi Town Hall. Kuitenkin, kun tuosta ajettiin vain kortteli toiseen suuntaan, tultiin aika ränskille kulmille. Meininki vaikutti muutoinkin semisti hiukan levottomalta. Kaduilla vaelsi paikallisia mustia, jotka näyttivät joko kodittomilta tai sitten köyhimpään yhteiskuntaluokkaan kuuluvilta. Talot olivat vanhoja ja ränsistyneitä. Uusia ja hienompiakin kyllä näkyi joukossa. Useat talot oli aidattu korkeilla aidoilla, myös osa niistä vähän ränskimmistä.
Town Hall Emeryvillessa.
Täällä on aika jännää se, miten yhden korttelinvälin aikana meininki ja ympäristö saattaa muuttua aivan täysin. Olemme havainneet tällaista useasti, mm. kerran, kun olimme menossa sinne East Palo Alton Ikeaan ja käännyimme vahingossa väärästä liittymästä, ja kerran San Josessa, kun eksyimme kummille kulmille Walmarttiin (ja jälkikäteen kuulimme olleemme jollain ghettoalueella). Yleensä ränskät kulmat korreloivat ihonvärin kanssa: kun kadut muuttuvat roskaisiksi, motariluuppien reunat ja talojen isot seinät graffitien peittämiksi ja talot ränsistyneiksi, ihmiset muuttuvat kertaheitolla tummaihoisiksi.
Taidetta Emeryvillessa.
Pistää aika lailla mietityttämään.


Ps. Joku omituinen hiippari kävi äsken pimpottamassa meidän ovikelloa ja lievästi aggressiivisesti koputtamassa oveemme. Emme avanneet. Hetken kuluttua tämä tyyppi palasi uudestaan ja jälleen pimpotteli ja koputteli. Ihme touhua. Jotkut asukkaat ovatkin valittaneet kerjääjistä, jotka onnistuvat livahtamaan sisään lukituista ulko-ovista ja porteista huolimatta.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Loman tarpeessa. (Ja hyvää juhannusta!)

Toivottavasti kaikilla on kiva juhannus! Täällähän ei tietenkään mitään keskikesän juhlia tunneta. Meidän juhannus sujuu täällä kuten monena menneenä vuotenakin: olemme kotona, emmekä tee mitään tavallisesta päivästä poikkeavaa.

Mies palasi vihdoin kotiin Arkansasista - sen jälkeen, kun oli ollut yhden yön jumissa Teksasissa Houstonin lentokentällä. Uusia työmatkoja ei nyt onneksi ole tiedossa ennen kuin loppusyksystä.

Sen sijaan me suunnittelemme kesälomamatkaa. Olemme niin sanotusti vähän loman tarpeessa.

Joku saattaa nyt ihmetellä, miten voi olla loman tarpeessa, jos ei edes käy töissä. Tämä kevät on kuitenkin ollut aika iso mullistus meidän elämässä. Ja vaikka voisin sanoa, että muutto tänne sujui kohtalaisen helposti, se oli silti varsinkin näin jälkikäteen katsottuna äärimmäisen iso urakka! Puhumattakaan siitä kokonaisvaltaisesta elämänmuutoksesta, jonka olen kohdannut, kun en nyt käy töissä.

Sitä paitsi täällä asuminen avaa kivoja matkustusmahdollisuuksia (tosin kaupunkiloma upeissa Euroopan kaupungeissa ei nyt kyllä täältä käsin kannattaisi :D), joten kyllähän niitä pitää hyödyntää silloin, kun ehtii. Mies pystyy nyt pitämään kahden viikon kesäloman. Ja me suuntaamme elokuun lopussa Havaijille!

Havaiji kuulostaa monen mielestä varmasti unelmien lomakohteelta. Itselläni se ei kuitenkaan ollut mitenkään kärkipäässä. Olin miettinyt lomaa perinteisemmässä kohteessa, kuten esimerkiksi Floridassa, tai halvemmassa kohteessa, kuten Meksikossa. Toki Havaiji oli mielessä, mutta itse suhtauduin siihen vielä kuukausi sitten vähän ennakkoluuloisesti: kallis rantalomakohdepaikka. Olin muuten hieman väärässä.

Kaikki lähti siitä, että olen totaalisesti mainosten uhri. Lähes aina, kun lähden autolla jonnekin, ajan erään ison mainoskyltin ohi. "Low fares to Hawaii." Kyseessä on halpalentoyhtiö Alaska Airlinesin mainos. Lopulta oli pakko googletella, millä hinnalla lennot saisi. Ja sitten vähän lueskelin Havaijista ja tajusin, ettei kyseessä suinkaan ole mikään rantalomakohde!

Kuinka monelle tulee mieleen valkoiset hiekkarannat Havaijista? Myönnän, että minulle ainakin tuli. Toisaalta, jos joku olisi kysynyt minulta, onko Havaiji yksi USA:n osavaltioista vai itsenäinen saarivaltio, en oikeasti ole lainkaan varma, olisinko vastannut oikein... :D Eli ehkä yleissivistykseni Havaiji-tietouteni oli aika heikolla pohjalla. Joka tapauksessa yllätyin, kun luin, miten monipuolinen luonto Havaijilla on ja millaista aktiivilomaa siellä voi viettää. Esimerkiksi Havaiji-saarelta eli The Big Islandilta löytyy kuulemma hiukan lähteestä riippuen maapallon 13:sta ilmastovyöhykkeestä 8-12. Siis tältä yhdeltä saarelta (tosin se on iso saari). Niitä valkoisia hiekkarantoja ei ainakaan The Big Islandilta pahemmin löydy.

Havaijin osavaltio koostuu siis useasta saaresta, jotka ovat hyvinkin erilaisia keskenään. Me menemme The Big Islandille ja Oahu-saarelle, jossa sijaitsee Honolulu.

Minuun on viime aikoina tarttunut jokin luontoinnostus. Minut tuntevat tietävät, että luontoon lähteminen ei ole koskaan ollut ihan ensimmäisenä to do -listallani. Olen kuitenkin nyt aika innoissani tästä Big Islandin luontokuviosta. Mies on kuitenkin välillä ehkä hieman eri mieltä asioista. ;) Taloudessamme on käyty mm. seuraavia keskusteluja (pitkälti Skypen välityksellä, koska työmatkat):

minä: Meidän tarvii varmaan käydä ostamassa kunnon kengät sitä reissua silmälläpitäen, kun ei sinne lenkkareissa ehkä voi mennä.
mies: Jaa miksi?
minä: No siellä on märkää. Etenkin siellä vihreellä puolella saarta sataa joka päivä jossain vaiheessa.
mies: Ei kuulosta kauheen kivalta.
minä *innostuneena*: No mutta sademetsiä!!

minä: Tän oppaan mukaan Havaijille tarttis nelivetoauton.
mies: Miksi ihmeessä?
minä: Kait se maasto on vähän haasteellista.
mies: Toi kuulostaa oikeesti jo aika extremeltä. Mihin me oikein ollaan menossa?
minä *innostuneena*: No mutta kuivunutta laavaa!!

mies *katsoo netistä kuvaa Mauna Kea -tulivuoresta, jonka huipulla on lunta*: Tuolla on lunta.
minä: Totta kai siellä on lunta. Niin siis Havaijillahan voi hiihtää!
mies: Siis mihin me ihan oikeesti ollaan menossa? Havaiji ei kuulosta mun mielestä enää ollenkaan kivalta.

:D (Huom! Eri lähteet ovat äärimmäisen erimielisiä tuosta nelivetoauton välttämättömyydestä. Ja valitettavasti näin kesän jälkeen ja syksyllä Havaijilla tuskin voi hiihtää.)

Lento San Josesta Havaijille kestää 5h 20 min eli ihan lyhyestä matkasta ei ole kyse. Parasta on kuitenkin se, että lento lähtee ja saapuu San Josen kentälle, jonne meiltä ajaa ei-ruuhka-aikana parhaimmillaan noin 8 minuuttia (testasin juuri eilen, kun hain miestä kotiin keskipäivällä).

Mikäli joku lukija on ollut Havaijilla tai jostain muusta syystä tietää siitä jotain kiintoisaa, niin vinkkejä otetaan mieluusti vastaan! :)

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Huomioita amerikkalaisesta elämästä, osa 2

Palataan jälleen huomioihin tästä Ameriikan ihmemaasta. Tämä on siis osa 2.

- Julkisissa vessoissa on täällä yleensä automaattihuuhtelut. Ihan kiva, ettei vessaa tarvitse itse vetää (ja että se varmasti tulee vedettyä!). Harmi vain, että nämä robottihuuhtelut toimivat vähän miten sattuvat. Eli välillä kesken toimituksen. :D Hitsin mukavaa.

- Autossa ajaja voi tehdä kaikenlaista sivutoimintaa siinä ajamisen ohessa. Puhelin on ihan vakio (yleensä tekstataan, ei soiteta), mutta olen nähnyt myös leivän syöntiä muutaman kerran, kynsien viilausta ja totta kai sitä meikkausta. Ruuhka-aikana, kun kaistat ovat tukossa, eivätkä autojonot liiku, ymmärrän tämän. Muutoin en. (Näitä oman elämänsä sankareita näkyy toki Suomessakin aina silloin tällöin.)

- Kaupoissa tai ostareilla liikkuvilla ihmisillä (tai niillä autoa ajavilla) on usein kädessään jokin juoma kannellisessa muovi- tai pahvimukissa. Oli se sitten kahvi Starbucksista tai litran kokoinen pahvimuki limsaa In-N-Outista.

- Limsat ovat usein refill eli kupit saa täyttää uudestaan. Tämän takia tuo edellinen kohta varmaan on olemassa. Pikaruokapaikoissa hanat ovat siellä, missä asiakkaatkin, eli voi itse käydä täyttämässä. Muissa ravintoloissa tarjoilija käy täyttämässä lasisi, kun se alkaa olla tyhjä, tai tuo kokonaan uuden täyden lasin tilalle.

- Välillä jokin muukin kuin vain juoma on refill. Leffateatterissa jostain syystä vain isoimman limsa ja poppari -kombon saa käydä täyttämässä uudelleen. Ja siis isoin kombo on jo valmiiksi todella iso. Minä tuijotin jo pientäkin silleen, että onko toi muka small ja yritin olla nauramatta.

- Tavarat ja ruoat on pakattu tiiviisti. Esimerkiksi maustepurkeissa korkin päällä olevan muovisuojan rikkomiseen tarvitaan vähintään sakset. Jätskipurkin päällä olevaan vastaavaan muovisuojaan tuntuu tarvitsevan minidynamiitin. Sineteissä on yleensä repäisykohdat, mutta eivät ne kyllä aukea kovin helposti! Yleensä siis tarvitaan saksia.

- Ruokia on myös tupla- ja jopa triplapakattu. Kalkkunaleikkeleet ovat pakkauksen sisällä vielä pienessä muovipussissa. Samoin olemme ostaneet talouspaperia, jossa ison pakkauksen sisällä on yksittäispakattuja paperirullia.
Paikallista yksittäispakattua talouspaperia.
- Peruskoko talouspaperia on kooltaan jättimäinen. Varmaan ainakin kaksi kertaa suomalaisen tavallisen paperin kokoinen. Aikamoinen peitto siis. Me olemme onneksi löytäneet nyt sellaisia pieniä (ks. ylläolevasta kuvasta tämän pienen mitat). Myös vahvuudeltaan täkäläiset talouspaperit ovat aikalailla suomalaisia vahvempia ja paksumpia.

-Sen sijaan vessapaperit ovat pitkälti ihmeellistä ohutta, yksikerroksista höttöä. Poikkeuksia toki on.

- Osa vessapapereista nukkaistaa todella paljon, samoin pyyhkeet (sekä Ikeasta että Targetista hankitut). Piilareiden laittaminen on mielenkiintoista, kun kädet ja linssit ovat koko ajan täynnä nukkaa ja paperimoskaa.

- Monet pinnat näyttävät täällä hienoilta, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen näkee heti, että kyseessä on jotain ihan muuta kuin laatua. Tämä pätee mm. meidän asuntomme pintoihin, jotka eivät ole kestäneet tavallista elämistä ja asumista edes kolmea kuukautta - ja edelliseen postaukseen tulleen Emmi H:n kommentin perusteella näin on ilmeisesti myös muissa kuin vain meidän apartmentissamme. Lisäksi useat talot näyttävät täällä esimerkiksi laadukkaalta puulta tai jopa kiveltä, mutta eivät ole sitä. Tosin tämä nyt on ehkä huono esimerkki, koska eihän täällä tietenkään rakenneta taloja kivestä, koska täällä on maanjäristyksiä, eikä kivitalo sellaista kestä.

- "Mä käyn äkkiä tuolla kaupassa/ostarilla/tms" -elämäntapa ei toimi täällä. Vaikka kauppa ja jopa yksi kauppakeskus ovat kohtalaisen lähellä, etenkin töiden jälkeen ruuhka-aikana matkoihin menee aikaa. Ja ihmisiä riittää kaupoissa aina (paitsi ehkä myöhään illalla tai yöllä - lähikauppamme on auki 24/7), joten jonottaa täytyy.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kotirouvan hankaluudet kotitöissä ja asunnossa

Muistatteko, kun pian tänne muuttamisen jälkeen väitin, että on aivan sama, onko vessassa käsisuihkua ja saako tavallisen suihkun käteen vai ei? No ei muuten ole aivan sama! Olin maaliskuussa todennäköisesti liian sekaisin ajatellakseni selvästi tai sitten en vain kehdannut valittaa.

Näin kolmen kuukauden asumisen jälkeen väitän, että elämä on hitusen hankalaa ilman näitä edellä mainittuja suihkuominaisuuksia. Nimittäin siivoamisen suhteen! Millä ihmeellä pinnat saa huuhdeltua, kun käsisuihkua ei ole ja kun kylpyammeessa oleva suihku on kiinni seinässä?
Amerikkalainen suihku.
Olen yrittänyt huuhdella kylpyammeen reunoja ja suihkukulmauksen seiniä vähän roiskimalla vettä suihkusta. Muuta ei sitten pystykään huuhtelemaan. Tosin ei kyllä muutoinkaan pystyisi, vaikka suihkun saisikin käteen, koska vessan ainoa viemäri on ammeessa. Lattiaviemäriä ei ole.

Amerikkalaiset eivät ilmeisesti harrasta huuhtelemista. Tämän voi päätellä jo siitäkin, että huomattava osa pesuaineista on suihkutettavia, joita ei tarvitse huuhdella. Kunhan suihkutat ja pyyhkäiset! Myös suurin osa lattianpesuaineista on tällaisia suihkutettavia ainakin niissä kaupoissa, joissa olen katsonut (Targetissa ja Safewayssa).

Se, ettei tarvitse huuhdella, on toki ekologista veden kulutuksen suhteen, mutta minä pidän huuhtelemisesta. Sitä paitsi näiden pesuaineet vaikuttavat olevan hirveän rajuja (onko muuten Suomessakin lähes kaikissa pesuaineissa valkaisuainetta?), joten olisi kiva saada huuhdeltua ne pois. Tosin onneksi Methodin pesuaineet ovat täällä kohtalaisen edullisia.

Täysin tuntematon käsite käteen otettava suihku ei kuitenkaan amerikkalaisille ole. Koska keittiössä on kyllä tällainen hana, jonka saa käteen:
Tiskialtaan huuhtelu onnistuu helpommin kuin Suomessa.
Tässä on nyt vähän käynyt samoin kuin sen imurin miniletkun kanssa. Letku on keksitty, mutta jostain syystä sitä ei osata soveltaa ja jalostaa moneen eri paikkaan. No jaa, vika voi toki olla minussakin... (Huomatkaa muuten amerikkalainen "tiskipöytä", joka käsittää vain tuon altaan; metallinen tiskipöytä ei jatku allasta pidemmälle.)

Imurista tuli mieleen - kovista yrityksistä huolimatta emme ole ihan vielä ylimpiä ystävyksiä. Eniten ärsyttää se, ettei se möhkäle mahdu huonekalujen alle. En ole siis imuroinut huonekalujen alta.

Siinä missä imuri on aika tehokas kokolattiamatolla, tavallista lattiaa se ei imuroi erityisen tehokkaasti. Ja minulla muuten tätä tukkaa riittää ja puolet siitä tuntuu putoavan aina päivän aikana pois. Tämän takia imurista saa imuroinnin jälkeen sellaisen kuvan kuin joku olisi murhannut minut ja sitten yrittänyt imuroida murhapaikan puhtaaksi. Näkymä on tämä:

Pahoittelut inhorealistisesta kuvasta! Mutta ei tämä mikään kaunis lifestyleblogi olekaan, haha. ;)

Ja nuo hiukset ovat tuossa kiinni lujasti! Vaatii kauan aikaa ja saksia, jotta nuo saa leikattua irti.

Ärsytyksen aihe on myös vähän se, ettei meillä ole eteistä. Täällä on yleistä, ettei eteisestä ole kuultukaan ja koteihin vain tupsahdetaan yhtäkkisesti keskelle. Meillä tupsahdetaan keittiöön:
Ulko-ovi ja keittiön nurkka. 
Se, miksi tämä ärsyttää, johtuu siitä, että kaikenmaailman hiekka ei jää eteiseen, vaan on nyt keittiön nurkassa. Ei kovin kivaa. Täällä nyt onneksi ei mitään loskaa tai kuraa ole, mutta kyllä lenkkareiden pohjasta kulkeutuu haikkausreiteiltä kuitenkin aikalailla hiekkaa. Onneksi sentään meillä on vaatekaappi tuossa "eteisessä" (tuo oikean puoleinen ovi kuvassa), joten takit ja kengät saa piiloon.

Osa naapureistamme painii ilmeisesti saman ongelman kanssa, koska jotkut ovat käytävällä tunkeneet ulko-ovensa eteen eteismaton. Näissä apartment-komplekseissa on kuitenkin niin natsimeininki, ettei tuollainen ole sallittua. Jokaisen eteismattokodin oveen oli vähän aikaa sitten ilmestynyt lappu, jossa kehotettiin ottamaan matto pois. (Myös meidän ovella oli lappu, jossa kehotettiin hankkiutumaan eroon parvekkeella olevasta lytätystä pahvilaatikosta. Heil Hit- eikun...)

Joku naapuri etsii nyt vaihtoehtoista selviytymistapaa siten, ettei tuo kenkiään edes sisälle. Nimittäin tähän näkyyn törmäsin eilen:
Naapurikäytävällä.
Niitä aitoja amerikkalaisia elämä ilman eteistä tuskin haittaa mitenkään, koska eiväthän jenkit ota kenkiään pois sisällä. Sanomattakin varmaan selvää, että me emme elä maassa maan tavalla ainakaan tämän tavan suhteen.

Näiden asuntojen ovien lukot ovat muuten sellaisia sähköisiä. Abloy-avain kädessä kasvaneelle nämä systeemit vaikuttavat johonkin nukkekotiin kuuluvilta. Ja ovi pitää lukita erikseen sekä ulkoa lähtiessä että sisältä sisälle tultaessa! Ulkoa lukitaan avaimella, mutta sisältä kääntämällä ovessa olevaa nuppia. Voin kertoa, että olen muutaman kerran unohtanut lukita oven, kun olen ollut sisällä yksin kotona. Kerran jopa olin kokonaisen yön ovi lukitsematta, kun mies oli työmatkalla. Oho. Onneksi emme asu omakotitalossa. Pois lähtiessä sentään tajuan aina lukita oven, se tulee jo selkärangasta.

Eivätkä ongelmani suinkaan tähän lopu nyt, kun valittamisen makuun pääsin. Kuulemani kauhujutut siitä, miten amerikkalaiset pesukoneet voivat tuhota vaatteet, saattavat ehkä peräytyä totuuteen. Minulla on nimittäin kolme vaatetta nyt reikiintynyt koneessa. Niistä kaksi oli vanhoja, mutta yksi paita oli täysin uusi ja ekaa kertaa pesussa! Myös uusi yöasuni kutistui ekassa pesussa huomattavasti! Ja olen pessyt nämä ohjeiden mukaisesti. Yökkäriä en edes rumpukuivannut, vaan laitoin telineelle kuivumaan. Kuivurihan kuluttaa vaatteita älyttömästi.

En tiedä, missä vika on. Joko pesukone on raju tai sitten vaatteiden laatu ei ole kovin huima. Tällaista huhua olen amerikkalaisista vaatteista vähän kuullut. Ja miehen sisko kertoi, että hänen täältä ostamansa Leviksen farkut repesivät ekassa pesussa. Eli ehkä vika on vaatteiden laadussa. Tosin yökkäriä ja sitä uutta paitaa lukuunottamatta ne kaksi muuta reikiintynyttä vaatettani oli kyllä Suomesta.

Niin ja kävin totta kai valittamassa kutistuneesta yökkäristä. Se oli ostettu H&M:stä hintaan 14 dollaria, mutta periaatteesta. Voitte arvata, ettei Hennesiä paljon kiinnostanut. Vaatetta ei saa palauttaa, koska se on pesty. Aha. Selvä. Yritin kysyä, miten voin tietää, miten vaate kuuluu pestä, jos ohjelappuun ei voi luottaa. Store manager ei vastannut kysymykseeni.

Olipas negatiivissävytteinen postaus. Heitetään loppuun siis hyviäkin fiiliksiä. Olen alkanut tykätä kokolattiamatoistamme. Niiden hyviä puolia ovat seuraavat:
- roskat eivät näy eivätkä tunnu, koska matto upottaa
- lattialla on kiva venytellä, koska se on pehmeä
- lattiat voivat täällä olla todella kylmiä, mutta kokolattiamatolla kävellessä eivät jalat palellu. :)

Asunnossamme ei myöskään enää millään tavalla ole kylmä. Yleensä täällä on huomattavasti lämpimämpi kuin ulkona (jos siis ilmastointia ei pidä päällä). En nyt aio valittaa. :D

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Farmers' Market in Sunnyvale ja Meetup-tapaaminen

Koska mieheni on tuntunut lähes vakituisesti muuttaneen Arkansasin Little Rockiin (olemme asuneet täällä 3 kuukautta ja mies on kohta yhteensä 4 viikkoa hengannut Arkansasissa), minun piti keksiä yksikseni itselleni jotain tekemistä tänään lauantaina. En viitsinyt lähteä haikkailemaan yksikseni, jos vaikka eksyisin puuma hyökkäisi. :D

Kävin huhtikuussa yhdessä Meetup.com-sivuston tapahtumassa, josta mainitsinkin täällä ohimennen. Tällä viikolla huomasin, että kuulumassani ryhmässä lauantaille oli suunnitteilla tapaaminen Sunnyvale-kaupungin farmers' markettiin, joten ilmoittauduin sitten siihen.

Täällä farmers' marketit ovat yleisiä. Nämä ovat tapahtumia, joissa lähimaaston viljelijät tulevat myymään tuotteitaan suoraan kuluttajille ilman välikäsiä. Vähän niin kuin tori, mutta ei kuitenkaan. Marketit sijoittuvat yleensä joko lauantain tai sunnuntain aamu- ja keskipäivään. Tosin San Josen oma market on perjantaisin päivällä. Farmers' marketteja löytyy monesta tämän Piilaakson ja Bay Arean kaupungista joko lauantaisin tai sunnuntaisin. Marketit sijoittuvat yleensä jollekin kadulle, joka suljetaan liikenteeltä tapahtuman ajaksi.
Farmers' market Sunnyvalen downtownissa.
Tämän päivän kohteena oli siis Sunnyvalen farmers' market. Kyseessä oli oikeastaan elämäni ensimmäinen farmers' market. Yhden kerran olen eksynyt tällaiseen markettiin juuri sen sulkemisajan aikaan lomamatkalla, joko New Yorkissa tai L.A.:ssa, en edes muista enää.

Meiltä ajoi Sunnyvaleen lauantaiaamupäivän ruuhkassa alle 20 minuuttia. Iltapäivällä matka taisi mennä jopa hiukan alle vartissa. Eli todella lyhyt matka. Kilometreissä jotain noin 14 km. Parkkipaikan etsimiseen menikin kyllä sitten melkein 10 minuuttia - sitä samaa parkkialuetta kiersi nimittäin muutama muukin auto paikkaa etsien. Tässä yksityisautoilussa on selkeitä ongelmakohtia tolkuttoman bensankulutuksen lisäksi...

Farmers' market vaikutti aivan loistavalta! Muun muassa tuoreita vihenneksia, marjoja ja hedelmiä sekä salaattia suoraan kalifornialaisilta tiloilta. En ihan hirveästi tutkaillut hintoja, koska kiersin kojut aika nopeasti ennen Meetup-tapaamisen alkua ja koska tapaamisen aikana keskityin enemmän muihin asioihin. En osaa siis sanoa, olivatko hinnat alhaisempia kuin kaupoissa. Mutta ehdottomasti aion vierailla farmers' marketeissa tulevaisuudessa!
Paljon pikkukojuja ja ihanan tuoreita tuotteita.
Mutta siihen Meetup-tapaamiseen. Tämä oli tosiaan toinen kertani. En kertonut ensimmäisestä tapaamisesta aikoinaan juuri mitään täällä. Niin kuin ensimmäisellä kerralla, myös näin toisella kerralla ihmettelynaiheeni olivat samat. Olin ajatellut, että näissä tapaamisissa kävisi paljon ulkomailta tänne muuttaneita, jotka epätoivoisesti yrittävät etsiä sosiaalisia kontakteja. Epäilin myös suurimman osan olevan naisia tällaisessa ryhmässä, johon kaikki ovat tervetulleita. Molemmissa ennakko-oletuksissa olin kuitenkin väärässä näiden kahden tapaamiskerran perusteella.

Tänään tapaamisessa oli 8 ihmistä. Heistä vain yksi minun lisäkseni oli ei-amerikkalainen. Ja vain yksi minun lisäkseni oli nainen. Edellisessä tapaamisessa (minigolfissa) osallistujia oli huimasti enemmän, mutta kaava noudatteli samaa periaatetta: suurin osa amerikkalaisia ja miehiä. Silloin tosin intialaisia miehiä oli useampia.

No mutta eihän se mitään. Kivahan näiden natiivienkin kanssa on päästä puhumaan. Paitsi että keskusteluun mukaan pääseminen on välillä aika hankalaa. En osaa sanoa miksi, todennäköisesti vain oman persoonan takia. Kielimuuria ei tietenkään ole - päinvastoin viimeksi englantiani kehuttiin ja aksenttiani kutsuttiin söpöksi. Viimeksi muutama epäili minun olevan venäläinen (kun kysyin miksi, syyksi sanottiin hiustenvärini), mutta nyt yksi uskoi aksenttini perusteella minun olevan saksalainen. Puhun kuulemma vähän samalla tavalla. Mielenkiintoista.

Mutta siis hiukan hankala näiden jenkkien kanssa on keksiä puheenaiheita. Helposti tulee ulkopuolinen olo. Nytkin he esimerkiksi puhuivat koulutuksista, ja olin aivan pihalla, mistä ihmeen undergraduate-kouluista ja muista he puhuivat. (Kysyin, mutta en kauheasti viisastunut selityksestä.) Totta kai oma kotimaa on aina yksi puheenaihe, mutta yllättävän vähän Suomesta on kysytty mitään erityistä. Yleensä nämä tyypit vain haluavat kertoa, mitä itse tietävät Suomesta (tässä muuten jälleen oiva postausaihe tulevaisuuteen; hukun näihin muistiinpanoihini kohta!).
Hieno kello Sunnyvalessa.
Tänään puhuttiin kuitenkin jonkin verran säästä. Minua jaksaa vähän hymyilyttää. Tämän päivän osallistujista kaikki amerikkalaiset yhtä lukuunottamatta olivat itärannikolta; se poikkeus oli eteläkalifornialainen. Ilmeisesti Kalifornian sää kyllästyttää idästä tulleita. "It's nice, ya know, but I get so bored, ya know. I wish it'd rain at least once." Kuivunut luonto sanoo täällä varmaan samaa.

Sateesta puhuttiin enemmänkin. Kysyin tältä eteläkalifornialaiselta, joka on asunut Bay Areassa jo usean vuoden ajan, onko farmers' market auki sateella. Hän vastasi, ettei kesällä koskaan sada. Hän ei tiennyt, onko Sunnyvalen marketti ympärivuotinen, joten en saanut vastausta siihen, mitä sateella tapahtuu. Mutta hän kertoi, että viimeisen 5 vuoden aikana täällä ei ole paljon talvellakaan (jolloin siis on se sadakausi) satanut. Täällähän on nyt pahin kuivuus pitkiin aikoihin. Siitä uutisoitiin Suomesssakin alkuvuodesta.

Olen jotenkin saanut sen käsityksen, että kun täällä sataa, mikään ei toimi. Autoilijat eivät osaa ajaa, eikä kukaan halua ulos. Miehen työkaverin vaimo kertoi, että naapurit tuntuvat katsovan ikkunasta kuin hullua, jos hän menee tihkusateella 5-vuotiaan lapsensa kanssa ulkoilemaan. Kun tänään sanoin tällaisen toiminnan olevan minun mielestäni vähän huvittavaa, tämä eteläkalifornialainen totesi, että hänen mielestään sade on perusteltu syy perua kaikki jutut ja olla sisällä. Pitäisiköhän näiden jenkkien laittaa ne Selviytyjät ja muut vastaavat tositeeveet jonnekin Suomen loskaiseen ja vetiseen talveen niiden viidakkosaarten sijasta?

Mutta onhan se toki niin, että jos vain harvoin sataa, niin eihän siihen osaa suhtautua. En minäkään osaa suhtautua tähän jatkuvaan auringon paisteeseen. Olen taas viimeisen viikon aikana polttanut ihoni ulkoillessani kahdesti täysin samoista paikoista sk 50:stä (!) ja pohjarusketuksesta huolimatta!

Nämä kahdessa eri Meetup-tapaamisessa tapaamani amerikkalaiset miehet vaikuttavat muuten kohteliailta kavereilta. Tai no, tänään en erityistä kohteliaisuutta niin huomannut, mutta viime tapaamisessa minun ei tarvinnut ostaa itse omia limsojani (no okei, limsa maksaa baarissa ehkä $3) ja minut saateltiin autolleni parkkipaikalle, kun halusin lähteä kotiin (no okei, oli yö, mutta silti - ei kukaan minua ennen ole saatellut minnekään :D). Ja ei, nämä miehet eivät yrittäneet iskeä! Kuulumani Meetup-ryhmän säännöissä sanotaan, ettei kyseessä ole mikään parinetsintäryhmä, ja kaikki iskuyritykset ovat tiukasti kiellettyjä.

Näin ei kyllä ole jokaisessa Meetup-ryhmässä. Alkuviikosta tapaamani suomalainen nainen kertoi käyneensä Meetupin kautta tapaamisissa ja kysyi, olenko huomannut, että täällä miehet yrittävät iskeä. Ja ettei vaikutusta ole sillä, että sanoo olevansa naimisissa. Hah, vai että olenko?! Tämä eräs herra kuntosalilla tervehtii minua edelleen yleensä sanomalla "hello, beautiful"...