Onnea jumppa-asiakkaani ja 20-vuotias Google!

Kun kävelin tänään aamupäivällä Googlelle, ihmettelin hetken aikaa, miksi minua vastassa aulassa oli ilmapalloja ja muita koristeita. Nopeasti kuitenkin hoksasin syyn, sillä olinhan lukenut aamulla Hesarin artikkeleja: Google täytti 20 vuotta. Ei täysin tänä päivänä ehkä, koska kyseessä on enemmän sellainen "20-ish years ago", mutta eihän se ole niin justiinsa. En tosiaan olisi tiennyt tästä merkkipäivästä mitään, ellen olisi lukenut siitä suomalaisesta mediasta. 

Esimerkki-ilmapallot.

Koristeet olivat Googlen väreissä totta kai. Kuvassa näkyy myös kyltti, jossa amerikkalaiset muistuttavat toisilleen, että kädet pitää pestä. 

Sain leikkiä lähes personal traineria ensimmäisellä tunnillani, sillä osallistujia ei ollut paljon. Epäilin, että kaikki ovat Googlen synttäribileissä. Minähän en ole Googlen työntekijä, joten olen autuaan pihalla tapahtumista, vaikka saankin osallistua niihin osana Googlen yhteisöä. Toiselle tunnilleni tuli sentään muutama osallistuja enemmän, ja kiittelinkin heitä siinä sitten siitä, että he tulivat liikkumaan juhlimisen sijaan. He ilmoittivat mieluummin harrastavansa liikuntaa kuin syövänsä kakkua. Hyvä asenne! Mitä nyt sanoin, että kakkua voi syödä sitten jälkikäteen...

Ruokalassa oli pöydillä synttärihattuja, jotka moni olikin laittanut päähänsä. Minua harmitti, etten nähnyt näitä ennen tuntejani, sillä olisin voinut laittaa hatun päähän osallistujiani ilahduttaakseni. Jouluisin ohjaan poronsarvet päässä ja 4th of Julyna oli USA-koriste hiuksissa, joten tämä olisi ollut täysin samaan sarjaan kuuluva. 

Minäkin kävin tuntieni ja Googlen ruokalassa syömäni lounaan jälkeen vähän haistelemassa juhlafiilistä. Sitä ei ollut nimeksikään siellä, missä minä olin, sillä hetkellä, jona minä olin siellä. Oli vähän tarjoilua, musiikkia ja valokuvausmahdollisuuksia. Sitä kakkua, josta osallistujani puhuivat, en nähnyt lähettyvillä. Onneksi cupcake oli ihan hyvää.

Jokin juhlapiste.

Tykkään makeasta, mutta kuppikakkujen sokerikuorrute on yleensä jopa minulle aivan liian ällö. Tämä oli kyllä hyvää. 

Kun istuin ulkona ja söin kuppikakkua, mietin, että tästä voisi kirjoittaa blogiin. Sitten ajattelin, että nojaa, mitä ihmeellistä tässä on. Firmoja syntyy ja kuolee, ja merkkipäiviä juhlitaan. Lopulta kuitenkin päädyin muistelemaan sitä, miten tietyllä tavalla erikoisena itse pidin Googlea ja muita Piilaakson isoja tunnettuja it-firmoja silloin, kun muutin tänne. Olihan se nyt siistiä käydä jossain Googlen ja Facebookin kampuksilla fiilistelemässä. Sittemmin erikoisuus katosi ja varsinkin lopullisesti siinä vaiheessa, kun aloin ohjata ryhmäliikuntatunteja googlelaisille. Olen piilaaksolaistunut.

Tämä on tyypillinen ajatuksenjuoksuni monissa asioissa nykyään. Mietin, pitäisikö blogiin kirjoittaa jostain vai onko aihe täysin arkipäiväinen, mitäänsanomaton ja jopa täysin turha. On enää vaikea erottaa sitä, mikä on tavallista minulle ja mikä ehkä mielenkiintoista ulkosuomalaisen blogia lukevalle.

Oli miten oli, tällaista kuului minun päivääni. Saa nähdä, onko koristeita ja bileitä tiedossa huomennakin. Paljon onnea 20-vuotiaalle Googlelle ja jumppa-asiakkailleni, jotka työskentelevät tämän puljun eteen joka päivä! Kukapa meistä ei hyödyntäisi G-tuotoksia harva se päivä...

Matkailua Havaijilla: Maui

Sen jälkeen, kun olimme viettäneet viikon Kauai-saarella, lensimme Mauille. Havaijin saarilta toiselle siirtyminen on helppoa, sillä monien saarten välillä menee suoria lentoja, jotka ovat kestoltaan hyvin lyhyitä. Kauain ja Mauin välinen lento kesti itse asiassa kohtalaisen pitkään, noin 45 minuuttia. Kauai sijaitsee vähän kauempana muista saarista.

Me yövyimme Mauilla kolmessa paikassa: Kaanapalin resort-alueella hotellissa, yhden yön pienessä Hana-kylässä ja lopuksi hintavan Wailean alueella AirBnb:ssä jossain tennisklubin keskellä. Maui ei saarena ole mielestäni niin suuri, että siellä pitäisi yöpyä eri alueilla (paitsi ehkä Hanassa; lue lisää alempaa), mutta me halusimme kokeilla eri paikkoja ja tykkäsin systeemistämme.

Maui on Havaijin saarista varmaan suosituin turistikohde. Halusin ehdottomasti sinne, mutta suhtauduin siihen myös pienellä varauksella, sillä turistien massat eivät houkuttaneet. Tykkäsin Mauista kuitenkin kovasti, ja omaakin rauhaa saarelta onneksi löytyi, varsinkin noin syyskuun alussa pahimman sesongin ulkopuolella. Eikä Mauin turistikaaos ollut mitään verrattuna Oahu-saaren ja Honolulun Waikiki Beachin turistiryysikseen.

Merenrantahotellien keskittymät Kaanapali ja Wailea

Kaanapali ja Wailea (tai Kihei-Wailean alue) ovat suosittuja turistien yöpymispaikkoja. Me yövyimme ensin Kaanapalissa. Kun sinne saapui Kauain rauhan jälkeen, tuli kyllä pieni turistirysä olo. Kaanapalin ranta-alue on täynnä suuria hotelleja ja keskellä kaikkea on jokin kamala ulkoilmaostoskeskus. Olin jo etukäteen matkaa suunnitellessa ja hotelleja etsiessä luonut paikasta selvän käsityksen: kuin Las Vegasin ja Kanariansaarten risteytys. Jos Las Vegas ja Kanariansaaret pariutuisivat, niiden jälkeläiset olisivat varmasti resortteja Kaanapalissa. Meidän hotelli Hyatt oli oiva esimerkki: se sijaitsee rantalomakohdemaisesti merenrannalla, mutta hotellissa on lasvegasmainen kauppakuja, kaikkea ihan randomia kuten joutsenlampi ja pingviinejä (?) ja useampi uima-allasalue.

Hyatt-hotellin maisemissa ei ollut valittamista. 

Tästä ei-niin-mairittelevasta vertauskuvasta huolimatta Kaanapalin Hyatt oli kyllä todella kiva paikka yöpyä ja voisin suositella sitä muillekin. (Pitkä miinus tosin niistä pingviineistä.) Kaanapalin rannalla oli kiva kävellä auringonlaskussa, mutta parin kilometrin verran rannan vieressä on vain hotelleja ja ravintoloita ja järkyttävä määrä turisteja. Ei kovin rauhallista siis.

Kaunis auringonlasku Kaanapalissa. Näyttää romanttiselta ja rauhalliselta, mutta rantaa vierustaa hotellit, turistiravintolat ja kasat turisteja. Kiva paikka kävellä kyllä ja katsoa auringonlaskun lisäksi ihmisiä.

Wailean alue oli samantapainen, mutta siellä oli enemmän hintavampia resortteja ja ehkä ihan hiukan rauhallisempaa. Me olimme yötä AirBnb:ssa omassa rauhassa, mutta kävimme illallisella muutamassa suuressa "luksus"resortissa ja olivathan ne aika hulppean oloisia. Tykkäsin Wailean alueesta, sillä lähellä oli paljon kivoja rantoja. Me jopa vietimme Mauilla yhden puolikkaan rantapäivän. Enempää aikaa emme halunneet tuhlailla ranna lötköttelyyn, koska Havaijilla on vain niin paljon kaikkea kivaa tutkittavaa.

Snorklaajan unelma: älyttömän kirkasta vettä Molokini-kraatterilla ja paljon merikilpikonnia 

Mauilla on loistavia snorklausmahdollisuuksia. Me kävimme omatoimisesti snorklaamassa Kaanapalissa suositun Black Rock -niemekkeen luona Sheraton-hotellin edustalla. Rannalta sai vuokrattua snorklausvehkeet hämmentävän halvalla. Ensin piti totta kai amerikkalaiseen tapaan allekirjoittaa paria sivua liability-lomakkeita.

Black Rock -niemen kivikasaa ja ranta.

Snorklauskokemus Black Rockilla oli todella ihana. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten mukavaa snorklaaminen oli, vaikka ranta oli hyvin turistinen. Suurin osa ihmisistä snorklaili lähellä rantaa, mutta me uskaltauduimme niemekkeen toiselle puolelle, jossa snorklasi vain muutama muu. Merenkäynti siellä oli hiukan voimakkaampaa tietenkin, mutta siellä oli paljon enemmän nähtävää kuin lähempänä rantaa.

Black Rockilla snorklasimme myös viiden merikilpikonnan kanssa. Yksi niistä oli niin jättimäinen, että neljä muuta näyttivät pieniltä siihen verrattuna. Muut olivat kuitenkin isoja, joten en usko kyseessä olleen mikään emo ja pennut. Kilpparit pyörivät samassa paikassa niin kauan, että niiden katsomiseen alkoi kyllästyä jonkun vartin jälkeen. Mieheni kuvasi niistä ihanan videon, jota aion tästä lähtien katsoa aina, kun minun on paha mieli...

Honu, havaijilainen merikilpikonna. Kuvakaappaus mieheni videosta. Valitettavasti en jaksa ladata tänne videota, jossa uiskentelee neljä kilpparia yhtä aikaa, koska se on ihan liian suuri video.

Teimme myös snorklausreissun Molokini-kraatterille. Molokini on volkaaninen kraatteri meressä lähellä Mauin rannikkoa. Merenpinnan yläpuolella se on U-kirjaimen mallinen saareke. Molokini on erittäin suosittu snorklauspaikka, ja sinne menee päivittäin useita veneitä, jotka voivat kantaa jopa yli 100 turistia. Meidän venereissumme oli perillä jo aamulla aikaisin ennen kuin suurin snorklauskaaos alkoi, joten saimme snorklailla omassa hiukan yli 20 hengen seurueessamme. Todellakin aivan liian aikaisen aamuherätyksen arvoista.

Molikini-kraatteri ennen aamukahdeksaa. Päädystä puuttuu ihan pieni pala, joka ei mahtunut kuvaan.

Vesi Molokinilla on älyttömän kirkasta! Veneestä näkyi useampi metri suoraan pohjaan saakka. Snorklasimme myös kraatterin takapuolella, jonne voivat viedä vain pienet veneet. Minusta snorklaus Molokinin takapuolella oli jännempää kuin edustalla, sillä siellä näkyi kraatterin veden alle menevä osuus paremmin ja sitten vieressä aukeava täydellinen sinisyys, sillä merihän siellä on todella syvä. Julkaisukelpoisia kuvia ei valitettavasti ole. Muisto kulkekoon siis vain mielessäni.

Vesi Molokinilla oli muuten kohtalaisen vilpoista, sillä olimme parin mailin päässä rannikolta ja toisaalta oli myös aikainen aamu. Snorklausfirma antoikin kaikille märkäpuvut, ja ne olivat todella tarpeellisia, vaikka ihmettelinkin etukäteen, miksi ihmeessä Havaijilla pitäisi pukeutua märkäpukuun.

Lisää honuja.

Snorklausretkeen sisältyi myös kaksi muuta snorklauskohdetta, joista toinen oli aika mitäänsanomaton (olisiko ollut La Perouse Bay) ja toinen oli Turtle Town eli merikilpikonnien suosima alue. Näimmekin siellä taas monta jättikilpparia. Minulla oli snorklauksessa mukana vedenkestävä kertakäyttökamera, jollaista en nähnyt kellään muulla (noloa vai retroa? :D). Sain niin hienoja kilpparikuvia, että kuvankehittämökin kehui niitä, kun mieheni kävi hakemassa valmiit kuvat tuossa eilen. (San Josesta löytyi tyyliin yksi paikka, joka kehittää edelleen tuollaisia filmikuvia.)

Kuinka paljon kilpparia mahtaa harmittaa selkään tarrautuvat kalat?

Turtle Townissa riitti turtleja.

Marssimaista tunnelmaa Haleakala-tulivuoren huipulla

Meidän mielestämme yksi Mauin parhaista anneista oli käynti Haleakala National Parkissa eli ajomatka Haleakala-tulivuoren huipulle. Huippu kohoaa 3055 metriin ja tie huipulle merenpinnalta on noin 60 kilometriä (37 mailia) pitkä. Auringonnousu on suosituin ajankohta ajaa Haleakalan huipulle (ja vaatii etukäteisvarauksen), mutta me emme jaksaneet nousta aamuyöllä kahdelta ajamaan kolmen kilometrin korkeuteen, joten tyydyimme päiväreissuun. Ajomatka oli kiva, sillä kukapa ei haluaisi avoautoilla pilvien yläpuolella?

Matkalla Haleakala-tulivuoren huipulle.

Huipulla.

3055 metrin korkeudessa.

Minulle tuli vähän hassu olo noissa korkeuksissa. 

Huipulla sijaitsee Haleakalan kraatteri, joka on niin suuri, että sen sisälle mahtuisi kuulemma Manhattan kokonaisuudessaan. Näin kilometrivertaukset, mutten muista enää, oliko kyseessä ihan fakta vai vähän-sinne-päin-pyöristys. Iso se kraatteri kuitenkin on ja uskomattoman mielenkiintoisen näköinen. Olin lukenut sen näyttävän siltä kuin se olisi Marsista, mitä pidin kauheana kliseenä, kunnes sitten näin kraatterin itse. Onhan siinä marssimaista fiilistä joo. 

Haleakalan kraatteri näköalapaikalta.

Ja toiselta näköalapaikalta. 

Meidän oli tarkoitus tehdä pieni kävely kohti kraatterin pohjaa, mutta ajomatkaan oli mennyt aikaa ja meillä alkoi olla nälkä. Lisäksi minä tunsin oloni hiukan heikoksi noissa korkeuksissa, joten haikit jäivät haikkaamatta. Maisemien ihastelu oli kuitenkin ihan tarpeeksi. Kyllä tuo Havaijin luonto osaa vain yllättää kerta toisensa jälkeen. 

Jotkut jaksoivat kävellä. 

Haleakalan huipulta näkyi muuten Big Islandilla olevan Mauna Kea -tulivuoren huippu. Meidän ajoituksemme Haleakalan huipulle menemiseen ei olisi voinut olla hauskempi: tasan neljä vuotta sitten samalla päivämäärällä olimme nimittäin Big Islandilla Mauna Kean huipulla ihastelemassa auringonlaskua. Enpä olisi silloin uskonut tasan neljän vuoden päästä seisovani toisen tulivuoren huipulla viereisellä saarella.

Siellä se Big Islandin Mauna Keran huippu juuri ja juuri näkyy.

Road to Hana - tie Hanaan yli 600 mutkan ja 59 sillan kautta

Yksi erittäin suosittu turiskohde Mauilla on Road to Hana aka Hana Highway. Hana on pieni kylä Haleakala-tulivuoren juurella Mauin itärannikolla. Sinne päästäkseen on ajettava Haleakalan vierustaa. Hana Highway on tie, joka on kaikkea muuta kuin highway: se on kyllä asfaltoitu, mutta tie sisältää noin 620 mutkaa ja 56-59 siltaa (lähteestä riippuen; itse en laskenut), jotka kaikki ovat 1-kaistaisia. Matkan pituus on noin 100 kilometriä (64 mailia), jos matka lasketaan lähimmästä isosta kaupungista Kahuluista. Kuulemma matkan voi taittaa noin 2-3 tunnissa, jos ei kauheasti pysähtele, mutta sellainen ajotapa lienee todella tylsä tuolla hienolla ajotiellä. Niihin 1-kaistaisiin siltoihin menee aikaa, kun pitää antaa tietä aiemmin paikalla olleelle autolle.

1-kaistainen silta. Vastaantulijaa väistetään, luonnollisesti.

Road to Hana.

Jossain keskellä ajomatkaa. Siellä ne autot menevät melkein viidakkoon uponneina.

Road to Hana kulkee läpi sellaisen viidakon vihreyden ja vehreyden, ettei tämä Kaliforniassa asuva suomalainen muista moista koskaan nähneensä. (Paitsi ehkä Big Islandin Hilossa.) Matkan varrella on paljon nähtävää, mm. niin monta vesiputousta, ettei perille Hanaan päästyään muista, kuinka monta putousta tuli nähtyä. Useassa putouksessa voi uida. Matkan varrelta saa myös niin hyvää banaanileipää (banana bread), että itken edelleen sen perään.

Vesiputouksia.

Vain yksi vesiputous.

Yksi vai monta vesiputousta?

Ja vielä yksi vesiputous.

Välillä sai kiipeillä viidakossa jonkin vesiputouksen nähdäkseen.

Me emme uineet isoissa vesiputouksissa, joissa monet uivat. Sen sijaan saimme täysin omaan rauhaamme tällaisen pienen lammen, jonka vesi oli ihanan virkistävää kaiken autoilun lomassa. Olin lukenut tämän olevan hyvä uintipaikka, muutoin en olisi uskaltanut.

Suurin osa turisteista ajaa Hanaan aamulla ja samana päivänä takaisin. Me olimme varanneet Hanasta yhden hotelliyön, mikä oli täysin oikeanlainen suunnitelma. Meillä ajomatka Hanaan kesti koko päivän, 6 tuntia. Me pysähdyimme katsomaan kaikenlaista, jopa liiaksikin. Aikaa meni hieman jopa hukkaan, kun päädyimme häröilemään paikkoihin, joita meidän ei pitänyt mennä katsomaan. Toimiva etukäteissuunnitelu ehkä kannattaisi.

Maisemia voi helposti jäädä ihastelemaan.

Välillä näkyi rannikkokin.

Matkan varrelta löytyi esimerkiksi paikkoja, joissa oli järkyttävän voimakkaat ja korkeat aallot. Havaiji ei todellakaan ole mikään rauhallisen meren kotikontu.

Sekä Mauilla että Kauailla näkyi hämmentävän paljon hylättyjä autoja. Tämä oli jossain Road to Hanan sivupoluilla, jonne eksyimme ihan vain mielenkiinnosta.

Hana vaikutti todella sympaattiselta paikalta. Meidän majatalomme oli mahtava merenrantapaikka: aaltojen kohina vain kantautui sisälle huoneeseen. Hanassa olisi voinut olla useamman päivän ja nähtävää olisi ollut paljon. Me emme ehtineet nähdä oikein mitään, vaikka olimmekin yötä, sillä olimme perillä myöhään illalla ja seuraavalle päivälle oli suunniteltu haikki ja paluuajomatka. Ihan melkein harmittaa, ettemme olleet varanneet pidempää aikaa Hanaan, tosin sittenhän se olisi ollut pois jostain muusta. 

Hanan majatalostamme avautui hulppea näkymä. Ei ollut tarvetta rentoutusnauhalle, kun aaltojen kohina ja pauhu tulvi sisälle hotellihuoneeseen. 

Seven Sacred Pools ja Pipiwa Trail

Me menimme aamulla Hanassa Pools of 'Ohe'o - aka Seven Sacred Pools -alueelle katsomaan vesiputouksia ja tekemään kävelylenkin. Alue on osa Haleakalan kansallispuistoa. Seven Sacred Pools tuntuu olevan monien Hanaan ajavien turistien pääkohde, mutta mielestäni ne putoukset, jotka näkee ilman parin mailin kävelylenkkiä, olivat kälyisimmät, joita koskaan olen nähnyt. Road to Hanan varrella oli paljon hienompia putouksia.

Pools of 'Ohe'on yksi vesiputous. Kohtalaisen laimea paikka.

Putousten altaissa ei saa enää edes uida, sillä joku on joskus onnistunut loukkaantumaan ja sen jälkeen mennyt hankkimaan itselleen aivan liian hyvän lakimiehen ja pilaamaan muiden uintimahdollisuudet tulevaisuudessa. Joku toinen on kyllä tainnut kuollakin tuolla, joten kaipa kielto on ihan paikallaan.

Alueella oleva kävelyreitti, Pipiwa Trail, oli kyllä todella kiva. Muutaman mailin pituinen reitti kulkee parin pienen vesiputouksen ohi ja mm. bambumetsän lävitse ja johtaa isolle vesiputoukselle, joka oli meistä näkemisen arvoinen. Putouksen luo ei olisi saanut mennä (niiden oikeusjuttujen ja kuolintapausten takia), mutta me kyllä menimme. 

Seven Sacred Pools -alueella trailin varrella olevia putouksia. 

Bambumetsässä.

Tällainen putous parin mailin kävelyn jälkeen aukeni.

Putousta olisi pitänyt ihastella vain kaukaa ja pöpelikön takaa, $100 sakkojen uhalla. Jos kansallispuisto olisi sakottanut kaikkia niitä, jotka olivat menneet tämän kyltin ohi samoihin aikoihin meidän kanssamme, rahaa olisi kertynyt pari tonnia.

Putous oli todella korkea, mikä nyt ei tietenkään erotu tästä kuvasta. Tuolla oli ihanan virkistävää kaiken roiskuavan veden kanssa, sillä kävelyreitti oli kuuma ja kostea. Jonkun päähän on muuten joskus pudonnut tuolla putouksesta tuleva kivi. Se ei päättynyt hyvin. Kieltokyltillä on siis paikkansa.

Jos nyt totta puhutaan, putouksen luona oli niin kuivaa, että sinne uskalsi hyvin mennä. Puro oli ihan kuivunut. 

Kävelylenkin jälkeen kävimme tsekkaamassa Hanassa mustan hiekkarannan, mutta muuta emme sitten ehtineetkään tehdä, sillä oli lähdettävä paluumatkalle. Lähes kaikki turistit ajavat pois Hanasta sitä samaa reittiä, jota ovat tulleet. Me emme tyytyneet moiseen tylsyyteen. Lue lisää alta.

Road to Hana - checked! Tämä turistipaita jäi kyllä kauppaan.

Haleakala-tulivuorta ei kannata lähteä kiertämään ympäri autolla? Fake news!

Netistä erinäisiä keskusteluja lukemalla saa vähän sen käsityksen, ettei Hanasta eteenpäin eli Haleakala tulivuoren "takapuolelta" kannata lähteä ajamaan takaisin Mauin sivistyksen pariin. Tie on kuulemma huonokuntoinen, lähes olematon ja täynnä riskejä. Pyh, sanomme me. Amerikkalaisten hapatusta. Sinne vaan ja kaasua pohjaan! Siellä ne minituristibussitkin menevät päivittäin ja selviytyvät vallan mainiosti.

Hanan jälkeen tie toki muuttuu. Road to Hana kaikkine mutkineen ja 1-kaistaisine siltoineen on sentään asfaltoitu, mutta Hanan jälkeen päällystettä ei enää ole, vaan tie muuttuu nopeasti hiekkatieksi. Sitten se muuttuu kuoppaiseksi ja 1-kaistaiseksi hiekkatieksi, jossa juuri ja juuri mahtuu väistämään reunaan vastaantulevaa. Joku voisi ehkä kutsua tietä kinttupoluksi. Minä kuvailisin sitä sellaiseksi suomalaiseksi, ehkä hiukan huonokuntoiseksi mökkitieksi. Mitä nyt toisella puolella avautuu Tyyni valtameri ja toisella puolella Haleakala-tulivuoren seinämä. Loistomaisemat siis. Ei tosin kannata ajaa autollaan mereen.

Paluumatkan maisema oli esimerkiksi tällaista.

Kyllä mekin hetken arvoimme, viitsimmekö lähteä ajamaan Haleakalan ympäri, mutta lähinnä sen takia, että ajoneuvomme oli matala avoauto. Isomman nelivedon kanssa emme olisi harkinneet yhtään. Tiesimme myös, että jos jotain tapahtuisi, vuokra-autofirma ja vakuutus tuskin tulisi apuun, sillä vuokra-auton kanssa ei ehkä saisi ajella tuolla. (Tästä on eriäviä näkemyksiä, ja jokainen voi tulkita vuokra-autosopimustaan parhaaksi näkemällään tavalla.) Sama reitti takaisin kaikkine 600 mutkineen ei kuitenkaan innostanut, joten päätimme lähteä kokeilemaan. Tai siis mieheni päätti, sillä hän ajajana sai tehdä päätöksen.

Onneksi lähdimme, sillä tiessä ei ollut mitään pelottavan nettikirjoittelun ja varoittelun aihetta. Ei ehkä sovi aralle ajajalle, mutta ei sen aran ajajan kannata kyllä lähteä suorittamaan sitä Road to Hanaakaan niiden 600 mutkan kanssa. Haleakalan takapuolen hiekkatie oli rauhallinen ja maisemat olivat upeita sielläkin (ei viidakkoa tosin). Muutama muukin turisti siellä ajeli ja yksi minituristibussi. Vastaantulijoitakin tuli, joten todistetusti siinä tulivuoren ja meren kapealla välillä mahtuu väistämään. Päällystetty asfalttitiekin palaa kohtalaisen nopeasti. Hauska kokemus!

Nopeasti päällystetty tiekin palasi. Ja voi mitkä maisemat!

Onko Maui kaiken hehkutuksen arvoinen?

Kuten alussa jo totesin, Maui on suosittu ja siksi myös hehkutettu. Minä pidin Mauista kovasti. Se on loistava rantalomakohde ja rannoiltaan varmaan parhain niistä Havaijin-saarista, jotka olen nähnyt (Big Island, Oahu, Kauai). Mauilta löytyy kuitenkin myös paljon aktiviteettia ja tutkailtavaa, joten rannalle on turha jäädä makoilemaan. Me emme edes viikon aikana ehtineet käydä ajelemassa saaren pohjoisosan ympäri. Selvästi on siis syytä palata Mauille. ;) 

Kaiken aktiviteetin ja luonnon lisäksi jään kaipaamaan Havaijilta hedelmiä ja etenkin papaijoita! Aamupalaravintoloissa oli usein jogurtilla ja myslillä täytettyjä papaijoita. Ai että. Ananas ja papaijat ovat niin hyviä Havaijilla, ettei sitä tajuakaan, miten pahoja ne ovat muualla ennen kuin on syönyt niitä Havaijilla.

Pidin Mauista kuitenkin vähemmän kuin Big Islandista ja Kauaista. Se oli paikoitellen niin turistisen oloinen. Toisaalta tiedostan kuitenkin sen, että jos olisin nähnyt Mauin ennen Kauaita tai ehkä jopa ennen Big Islandia, varmaan ajattelisin toisin. Upeitahan kaikki nuo Havaijin saaret ovat. Turha niitä on kai lempijärjestykseen edes yrittää laittaa. 

Mahalo Maui eli kiitos Maui!

Matkailua Havaijilla: Kauai-saarella (trooppisessa myrskyssä)

Kiitos niille, jotka havahtuivat edelliseen postaukseeni ja ilmoittivat, miten kivaa onkaan, kun blogini taas päivittyi! Onhan tuostakin postauksesta jo vierähtänyt hetki, mutta nyt syynä tauolle oli se, että olin mieheni kanssa kaksi viikkoa lomailemassa Havaijilla. Olimme viikon Kauai-saarella ja viikon Maui-saarella. Keräsin tähän postaukseen hiukan kertomuksia ja kuvia Kauailta. Jos Havaiji tai muiden ihmisten randomit lomat eivät kiinnosta, kannattaa jatkaa internetin ihmeellisessä maailmassa eteenpäin. (Tai jos Havaijilla lomailu kiinnostaa enemmän, kannattaa tsekata blogini Havaiji-tagin alta tsiljoona postausta Big Islandista. Olen joskus ollut liian aktiivinen raportoimaan...)

Aah, auringonlaskut Havaijilla. 

Hurrikaanin jälkimainingeissa

Elokuun lopussa riehunut hurrikaani Lane aiheutti ennen lomaamme stressiä siitä, pääsemmekö lähtemään. Lane ei lopulta aiheuttanut tuhoja paljolti muualla kuin jossain päin Big Islandia, eikä siis myöhästyttänyt lomaamme. Mitä nyt siinä vaiheessa, kun me lensimme Kauaille ja kun hurrikaani oli jättänyt kaikki muut Havaijin saaret rauhaan, koko Kauai peittyi trooppiseen myrskyyn. Satoi ja tuuli kaksi päivää. Radiossa tuli tulvavaroituksia ja jopa evakuointiohjeita. Ei tuo myrsky kyllä paljon meidän menoamme haitannut. Kävimme mm. katsomassa sellaisia vesiputouksia, joiden luokse pääsi ajamaan autolla, museossa ja maistelemassa kauailaisia oluita.

Vesiputouksen veden väri oli todennäköisesti myrskyn takia näin ruma. Ihan Turun Aurajoen värinen.

Saimme kuitenkin molemmat myrskystä flunssan. Siis kuka tulee kipeäksi trooppisessa ilmastossa, kysynpä vain?! Kauailla oli lämpimämpi ja kosteampi kuin missään missä olen käynyt (tai no, ehkä Meksikossa oli kosteampaa), mutta minun kroppani ei vain siedä sadetta enää yhtään. Eikä matkustelua. Olen oikeastikin nykyään aina kipeä matkoillani tai vähintään niiden jälkeen. Onneksi Havaiji-flunssani kesti pahimmillaan vain pari päivää, ja lääkkeiden voimin jaksoin turisteilla. Mieheni flunssa oli laimeampi kuin minun, mutta kesti viikon.

Amerikkalainen hotelli iskee ulos tällaisen kyltin, kun sataa. Tai siis kun tulvii, nimittäin juuri ennen kuin pääsin ottamaan tätä kuvaa, satoi niin kaatamalla, että puolisokeakin olisi nähnyt "lattian" olevan märkä, koska se oli täynnä vesilammikoita.

Kauai: pieni puutarhasaari, jonka ympäri ei mene autotietä

Kauai on älyttömän vihreä ja vehreä. Lempinimeltään se onkin Garden Island. Olen kuullut Kauain olevan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Havaijin saarista sateisin, mutten tiedä, onko lausahdus tilastollinen fakta. Kauailla sijaitsee kuitenkin maailman toiseksi märin paikka: keskellä saarta olevan Wai'ale'ale-vuoren huippu. (Maailman märin paikka on Intiassa.) Sateella on hyvät puolensa, ja minä ihastuin Kauaissa ensimmäisenä juurikin vihreyteen. Kaliforniassa sellaista kun ei paljon ehdi nähdä

Niin vehreää. Kuvassa Hanalein laakso saaren pohjoisosassa.

Jokinäkymiä trooppisen myrskyn keskellä. Ei näytä kovin myrskyiseltä, eihän? Rannikolla tuuli enemmän kuin tuolla ylhäällä. Joki tulvi kuitenkin sen verran pahasti, että turistijokiristeilyt jouduttiin kaikki perumaan. Tiedän tämän, koska soitin kysyäkseni, onko kierroksia vapaina, sillä mielestäni sadepäivä olisi ollut oiva jokiristeilyyn. :) Ei se olisi ollut kuin vaatetuksesta kiinni.

Kauai on kohtalaisen pieni, sillä saaren pohjoisosasta ajaa autolla etelään ja länttä kohden noin parissa tunnissa. Kauai on myös Havaijin isoista saarista (Big Island, Maui, Oahu) kaikken vähiten kehittynein. Saaren länsirannikolla ei esimerkiksi mene kokonaan autotietä, eikä saarta sen vuoksi pääse kiertämään autolla ympäri. Kyllä Big Islandin, Mauin ja Oahun ympäri voi ajaa (kokemusta on).

Kauain länsirannikolla sijaitsee Polihale Beach, joka on koko Havaijin pisin hiekkaranta: hiekkaa on noin 20 kilometrin verran. Hiekalle pääsee ajamaan autolla, jos omistaa siihen soveltuvan auton (ja jos ensin pääsee sinne hiekalle saakka; ks. kuva alla). Rannalla olikin paikallisia avolavojensa kanssa. Polihalessa ei kuulemma sada paljon, mutta meidän vierailumme aikaan ranta oli suljettu, koska alueella tulvi. Hah. Ranta aukesi reissumme loppumetreillä, ja kävimme siellä katsomassa ihan kiinnostuksen vuoksi. Silloinkin satoi vähän aikaa. Uiminen tuolla oli ihanaa - kunnon aaltoja! (Uiminen tuolla voi olla myös todella vaarallista, sillä meri on erittäin voimakas.)

Polihaleen vievä tie on erittäin kivinen pikkutie, jota ei edes ole merkitty niihin karttoihin, joita minä olen nähnyt, koska sitä ei (mukamas) tavallisen auton kanssa pitäisi pystyä ajamaan. Kuva ei kerro totuutta siitä, miten kivinen tie oli. Tietä jatkui usea maili (1mi=1.7km). Meidän pieni vuokra-autokotteromme selvisi matkasta hyvin, vaikka minulle meinasikin iskeä paniikki siinä vaiheessa, kun olimme ajaneet jo parisen mailia, eikä meillä ollut tarkkaa tietoa siitä, kuinka pitkä tie olisi. (Netti ei toiminut. Puhelimessa ei ollut edes kenttää.) Jeepit ja avolavat vain huristivat ohi, kun mieheni antoi niille tietä. Emme kyllä olleet ainoita vuokra-autoliikkeen pienimmällä kotterolla tuolla olevia turisteja. Kivet vain kolisivat pohjaan. 

Kauailla on kuuluisa Nã Pali Coast eli Na Palin rannikko, jonka voi nähdä vain ilmasta tai mereltä käsin, koska sitä autotietä ei ole - sekä monissa elokuvissa, muun muassa Jurassic Parkissa, Pirates of the Caribbiansissa, Indiana Jonesissa ja yhdessä James Bondissakin. Rannikolla Na Pali Coast State Parkissa voi osittain myös vaeltaa. Tosin tällä hetkellä osa alueen reiteistä on suljettuina, sillä Kauaita vaivasi keväällä pahat tulvat, jotka tuhosivat reittejä ja niille johtavia autoteitä. Meidän oli tarkoitus mennä kävelemään Kalalau Trailin lyhyt pätkä, jonka kaikki Kauailla käyneet tuntuvat tehneen, mutta vasta paikan päällä vaivauduin googlettamaan reittiä, ja minulle selvisi, että se on ollut suljettuna keväästä lähtien, eikä ole avautumassa ennen kuin vasta vuoden lopussa.

Hanalein lahti Kauain pohjoisosassa, ennen Na Palin rannikkoa. Täällä tulvi keväällä ja tulvi vähän ilmeisesti myös meidän kokeman trooppisen myrskyn aikana, mutta myrsky päättyi pari päivää ennen kuin otin tämän kuvan. Tuolle laiturille, Hanalei Pierille, ei päässyt enää kävelemään ilman kahlausta. Mieheni kahlasi. Vettä oli hänellä puoleen reiteen saakka, eikä hän ole mikään lyhyt. 

Hanalein lahden rannassa olevat talot olivat kärsineet kevään tulvissa. Talot on rakennettu pylväiden päälle ilmeisesti tulvien välttämiseksi, mutta ei näköjään ole auttanut.

Me osallistuimme yhtenä päivänä opastettuun veneretkeen, joka vei katsomaan Na Palin rannikkoa. Maisemat olivat niin upeita, etten kestä. Veneretki oli meidän molempien ehdoton suosikki koko reissun aikana. Retkeen kuului myös snorklaus, mutta se ei ollut kovin kummoista, vaikka näimmekin yhden honun eli ison havaijilaisen kilpikonnan. Olin siitä fiiliksissä, kunnes Mauilla snorklailimme viiden kilpparin kanssa yhtäaikaa. Myös delfiinejä näkyi veneilyn aikana.

Mikäli en ole pahasti erehtynyt, tämä on Kalalaun laakso. Maisemia pääsee ihastelemaan myös helikopterireissulla, jos omistaa paljon ylimääräisiä hiluja. Tuolla pörräsikin koko ajan joku helikopteri.

Mitä näet kuvassa? Minä näen Lajitteluhatun Harry Pottereista. 

Luontoäiti osaa kyllä kaikenlaista.

Maisemat olivat niin kauniita, että niihin alkoi jopa turtua.

Kun Jack Sparrow juoksee kivikaaren lävitse, se on tämä. Näissä maisemissa on kuvattu monta muutakin elokuvaa. En ihan tajua, miten tuonne on saatu kaikki elokuvan tekemiseen tarvittavat vehkeet. En huomannut kysyä kapteenilta, ulottuuko autotie tuonne saakka. Hän kyllä kertoi kohdan, jota pidemmälle ei pääse ilman venettä tai helikopteria (ei edes vaeltamalla), mutten muista enää, oliko tämä ennen vai jälkeen.

Venematka oli pomppuinen, ja kapteeni myös pomputti tahallaan matkustajia hauskuuttakseen. Parhautta. 

Delfiinejä veneretken aikana. Näitä oli ainakin tusina, ja ne innostuivat kovasti veneen läheisyydessä, vaikka vene ei missään nimessä yrittänyt lähestyä niitä.

Vaikka Kauai on pieni saari, me ajoimme viikon aikana jopa 900 kilometriä. Yövyimme sekä saaren pohjoisosassa Princevillessa että etelässä Poipussa. Alun myrskyn takia ajoimme kuitenkin saarta edestakaisin, minkä vuoksi kilometrejä kertyi; alun perin tarkoitus oli ollut tutkailla pohjoista pari päivää ja vasta sitten ajaa etelään.

Jossain matkan varrella. Taisi olla Hanapepe Lookout. 

Jos pelkäät kanoja ja kukkoja, älä mene Kauaille

Se, ettei koko Kauain ympäri mene autotietä, on ihan eksoottista. Ihan omaan luokkaansa Kauain vie kuitenkin se, että saarella juoksentelee vapaina villejä kukkoja ja kanoja. Minä tiesin tämän etukäteen, mutta olin silti yllättynyt siitä, miten kanoja ja kukkoja oli ihan joka puolella: autovuokraamon pihalla, parkkipaikoilla, ravintoloiden terasseilla, autoteiden varsilla, hotellihuoneen patiomme oven edessä ja jopa lentokentän terminaalissa. (Jos kana terminaalissa kuulostaa eksoottiselta, niin kerrottakoon, ettei Big Islandin Konan lentokentällä ole edes kunnon seiniä tai kattoa. Havaijilla on ihan omanlaisensa meininki.) Ainoa paikka, jossa en nähnyt näitä eläimiä, oli Costcon parkkipaikka. Ja sielläkin niitä varmasti oli, mutta se oli vain niin iso paikka, ettei osunut silmään.

Mitä kanat ja kukot tekevät sateella? No menevät suojaan tietenkin. Tämä hetki oli yksi lemppareistani reissun aikana. Olimme katsomassa vesiputousta, kun yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla. Turistit juoksivat autoihinsa ja kanat kukkoinensa juoksivat suojaan pöydän alle. Minä olin varustautunut kunnon kengillä ja sateenvarjolla, ja kun muut turistit kuivattelivat vaatteitaan autojen lämmityksissä, minä nauroin pihalla näitä tovereita varmaan vartin. Kana on fiksu eläin hei!

Tämäkin kana halusi sateelta suojaan. Kuva on hotellihuoneemme patiolta. Kun mieheni avasi oven katsoakseen sadetta, tämä kana ilmestyi jostain puskasta ja alkoi juosta kohti avointa ovea. Kun mieheni ehti juuri ja juuri sulkea oven kanan nokan edestä, kaveri jäi tuohon ja koputti nokallaan ikkunaan. Sanoinko jo miten fiksuja nämä ovat? :D 

Kauai on Havaijin saarista ainoa, jossa on tällainen kana- ja kukkovillitys. Mauilla näin pari villiä kanaa; Big Islandilla tai Oahulla en muista nähneeni yhtäkään. Kauai on muista Havaijin saarista hieman enemmän eristyksissä, mutta ei se kai ole syy näille kanoille ja kukoille. Mieheni luki, ettei Kauailla ole mangusteja kuten muilla saarilla ja että tämä puute liittyy olennaisesti villikanojen selviytymiseen, mutta en sitten tiedä. Googlaamalla löytyy kaikenlaista tietoa ja legendaa näistä Kauain kavereista.

Oli miten oli, kanat ja kukot olivat kyllä hauskoja. Tosin oikeastaan niitä jaksoi ihastella pari päivää, ja sen jälkeen niiden olemassaoloa ei enää edes huomannut. Paitsi silloin, kun ne yrittivät varastaa ruokaani.

Alkuperäinen eli havaijilainen poke bowl, jonka tuo kukko yritti varastaa pariin kertaan. Ulkona syöminen Kauailla ei siis aina ole helppoa. Poke bowlit ovat muuten ihan lemppareitamme kotona Piilaaksossa ja odotimme kovia havaijilaiselta pokelta, sillä onhan poke alunperin Havaijilta. Kokeilimme muutamia, mutta Piilaaksosta saa ihan yhtä hyvää. Ehkä odotimme liikoja. Saako Suomesta muuten poke bowleja? 

Opin muuten sen, että englannin kielen sana chicken ei tarkoita vain kanaa. Olen aina luullut, että kana on chicken ja rooster on kukko. Mutta ei, chicken kattaa sekä roosterit että henit eli kanat. Tai näin ainakin Kauailla. Opin myös sen, ettei kukko kieu vain aamuisin. Kauain kukot kiekuivat koko ajan.

Waimea Canyon - Tyynen valtameren Grand Canyon

Kauailla sijaitsee noin 16 kilometriä pitkä Waimea Canyon, jota Mark Twain on hehkuttanut Tyynen valtameren Grand Canyoniksi. Mielestäni Grand Canyon on kyllä paljon enemmän grand, mutta sallitaan twainimainen hehkutus, sillä onhan se aika jännää, että pieneltä Havaijin saarelta löytyy iso kanjoni. Kanjonin ylhäällä menee autotie, joka päättyy Koke'e State Parkkiin (alue risteää Na Pali Coast State Parkin kanssa) ja Kalalaun laakson näköalapaikalle. Edestakainen ajomatka kanjonin päätyyn merenpinnan tasolta on matkaopaskirjan mukaan noin 36 mailia eli 58 kilometriä. Nousua reitillä tulee 1220 metriä.

Kanjonia ihastelemassa.

Vesiputouksiakin oli kaukana.

Onhan siinä ehkä hieman grandcanyonimaista fiilistä. 

Me ajoimme päätepisteeseen ja teimme siellä pienen kävelyn, eli finglishina haikin, Kalalaun laakson vuorten reunaa pitkin. Olin tuona päivänä kipeä, mutta ei siinä maisemia ihastellessa ja onkaloissa rämpiessä (haikkipolku ei ollut kunnoltaan parhain...) mitään ehtinyt sairastella. Alaspäin kanjonilta ajaessa korvani menivät niin pahasti lukkoon, että melkein itkin kivusta. Onneksi olo helpottui merenpinnan tasalla nopeasti.

Kalalaun laakso ylhäältäpäin. Teimme tämän vierailun päivää ennen venematkaamme. Oli hauska nähdä sama maisema seuraavana päivänä mereltä päin.

Reitti oli kohtalaisen vaikeakulkuinen. Oli mutaa ja vettä, kantoja ja onkaloita. 

Kun tarpeeksi kauan oli kävellyt, pääsimme melkein laakson toiselle puolelle. Emme viitsineet mennä loppuun saakka, kun maisema oli tuota samaa koko ajan ja takaisinkin päin piti vielä rämpiä.

Kauaille matkustavan suosittelen valloittavan Nukkuvan Jättiläisen

Veneretki Na Palin rannikkoa katsomaan oli lempparimme koko Havaiji-loman aikana, mutta kovana kakkosena tuli kipuaminen nukkuvan jättiläisen nenälle. Siis minne? No Nounou Mountainille. Kauailla on vuori nimeltä Nounou Mountain, lempinimeltään Sleeping Giant. En tiedä, mistä tuo lempinimi tulee.

Vuoren huippu eli jättiläisen nenä ja otsa ulkoilureitin varrelta kuvattuna.

Kävely ei ollut mikään erityisen pitkä, vajaa 3 kilometriä ylös ja sitten takaisin alas. (Pidempikin reitti on tarjolla eri puolelta vuorta.) Nousuakin oli vain noin 360 metriä. Mistään oikeasta vuorelle kipuamisesta ei siis todellakaan ollut kyse, mutta kyllä etenkin korkeimpaan kohtaan, jättiläisen nenälle (tai ehkä otsalle?), kipuaminen vaati ihan kiipeämistä.

Kuva ei ole lavastettu, vaan mieheni piti oikeasti laskea vesipullo kädestään päästäkseen kiipeämään.

Huipulla. Minulla kesti hetki ennen kuin uskalsin nousta seisomaan korkeimmalla kivellä. Tuolla tuuli todella kovasti! Kanssamme kivellä samaan aikaan olivat nainen ja mies, jotka ottivat kuvia ja selfieitä niin innokkaina ja varomattoman oloisesti, että olin varma jonkun vielä putoavan. Hyvällä tuurilla tuolta putoaisi vain hieman alemmas kalliolle, huonolla tuurilla suoraan alas saakka. 

Mieheni tutkailemassa näkymiä. Ei näytä pahalta, mutta se tuuli tuntui siltä kuin saattaisi viedä mukanaan.

Näkymissä olikin ihasteltavaa.

Monet havaijilaiset kaupungit (kylät?) ovat kätevän kompakteja.

Vietimme huipulla aika kauan aikaa. 

Aktiviteettien lisäksi Kauai tarjoaa toki myös rantoja

Emme ole mieheni kanssa mitään rantalomailijoita, sillä Havaijilla on ihan liikaa näkemistä siihen, että ehtisi maata jossain rannalla. Emme viettäneet yhtään rantapäivää Kauailla, mutta kävimme kyllä uimassa pari kertaa.

Ranta etelässä. Emme uineet täällä, sillä halusimme mieluummin kävelemään rannikon kallioille...

... koska meri ja maisemat. Enkä viittaa maisemilla itseeni.

Kauain pohjoisosassa on kuulemma hienoja rantoja, mutta ne jäivät meiltä näkemättä, sillä yövyimme aluksi pohjoisessa ja silloin satoi. Pohjoispuolella saarta sataa kuulemma yleisestikin aika paljon. Sen takia siellä on niin ihanan vihreääkin. Etelässä sen sijaan sataa vähemmän (paitsi trooppisen myrskyn aikaan, hah), ja eteläpuoli onkin suosittu lomailupuoli. Me yövyimme jälkimmäisen puolikkaan viikostamme etelässä. Täytyy kyllä sanoa, että sateesta huolimatta tykkäsin paljon enemmän pohjoisosasta, vaikkemme sieltä paljon mitään nähneetkään Na Palin rannikkoa lukuun ottamatta. Etelässä oli enemmän hotelleja, enemmän turisteja ja minun mielestäni enemmän epäaitoa tunnelmaa.

Turistit ottavat rannalla ehkä aurinkoa, mutta paikallinen vetää hiekalle avolavansa kanssa ja laittaa katoksen pystyyn. 

Kauai nousi näkemistäni Havaijin saarista toiseksi parhaimmaksi. Big Island on sijalla yksi, ehkä koska se oli ensimmäinen koskaan näkemäni saari tai koska se nyt vain on niin monipuolinen ja iso. Tosin epäilen, että tällaisilla "kaksi saarta yhden reissun aikana" -lomilla se jälkimmäinen saari ei voi nousta yhtä suureksi suosikiksi kuin ensimmäisenä nähty.

Kauaita ja sen lukuisissa paikoissa näkyviä sateenkaaria tulee ikävä. Tällainen näkymä aukeni hotellihuoneemme ikkunasta sen myrskyn jälkeen.

Mutta... vaikka olen nyt käynyt Kauailla, en vieläkään tiedä, miten kummassa nimi Kauai lausutaan!? Olen vältellyt sanomasta saaren nimeä, kun minulta on kysytty, minne matkustan. Muutaman kerran olen sanonut sen ja kuulijan ilmeestä päätellen vähän hassusti. Reissussa kuvittelin kuulevani, miten nimi lausutaan, kunnes sitten seuraava ihminen (museon joku opas) lausuikin nimen aivan eri tavalla. No idea siis.