Hiuksista ja kuulumisista

Minulla oli eilen se uusi aika kampaajalle. Jos nyt totta puhutaan, olin sunnuntain ja maanantain aikana rauhoittunut huomattavasti tässä hiusasiassa, eikä asia vaivannut enää lainkaan niin paljon kuin lauantaina. Hiusten peseminen kampaajan jäljiltä varmaan auttoi. Itse asiassa eilen aamulla kampailin tukkaa peilin edessä ennen kampaamoaikaa ja tosissani mietin, mistäköhän nyt niin kamalasti vedin herneen nenään. Toki tukka oli kerrostettu, ja todellakin vähän omituisesti, vaikken halunnut, mutta kyllähän sen kanssa nyt elää.

Ja hyvä ehkä, että ajattelin näin. Koska korjausleikkaus oli lähes yhtä turhan kanssa. Kampaaja kampasi tukkani, tsekkasi tasaisuuden ja saksi hiuksia alle 10 minuuttia. Hän ilmoitti leikanneensa tukan jonkinlaiseen ympyrän malliin (en muista tarkkaa englannin kielistä termiä ja tämä suomennos on siksi ehkä vähän väärä) ja kysyi, haluanko sen mieluummin olevan täysin suora. Koska halusin tukan olevan suora, hän hiukan lyhensi edessä olevia hiuksia. Nyt jakauksen paikkaa voi vähän siirrellä. Lisäksi hän tasoitti latvoja jonkin verran, mutta ratkaisua siihen minun mielestäni suurimpaan ongelmaan eli latvojen pieneen epätasaisuuteen ei tullut.

Olen tehnyt sen päätelmän, että latvat ovat ohennetut tai sillä tavalla hiukan ihan latvoista kerrostetut, eivätkä siis kampaajan mielestä epätasaiset. Kampaaja ei tainnut lainkaan ymmärtää, etten ollut tyytyväinen juuri tähän kummalliseen ohennukseen.

Joka tapauksessa elän nyt tyytyväisenä näiden kanssa. En olisi halunnut mitään kerrostusta, mutta kasvaahan hiukset aina takaisin. Opin tästä kerrasta sen, että jatkossa teen heti selväksi, etten halua mitään kerrostuksia (tosin nytkin käytiin mielestäni selkeä ja yksiselkoinen keskustelu: -"Do you want some layers?" -"No.") ja että haluan leikkauksen toimivan oli jakaus missä tahansa.

Kampaamopuljun puolesta sanottakoon, että he käsittelivät valituksen hyvin. Yksityiskohtaisia selityksiä tyytymättömyydestäni ei vaadittu, eikä kohtelu ollut millään tavalla nihkeää. En kuitenkaan aio tuonne enää mennä.

Vaikka hiusongelmasta on nyt selvitty, minulle ei kuulu kauhean hyvää. Ainakaan fyysisellä puolella. Polveni kipeytyivät kesä-heinäkuun vaihteessa, eikä tilanteeseen ole tullut parannusta. Epäilen polvieni liikarasittuneen liikuntamäärän ylenpalttisesta ja nopeasta kasvusta. Kerroin täällä toukokuun lopussa, miten olin huomannut, ettei kroppani ihan jaksa tuplaantunutta liikuntamäärää. Itse asiassa liikuntamääräni oli silloin ehkä jopa osittain triplaantunut siitä, mitä se oli Suomessa. Vaikka tiedostin toukokuun lopussa, että on menty vähän liian kovaa, en kuitenkaan ottanut taukoa, vaikka tiesin sen olevan tarpeen.

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, ei voi muuta sanoa. En tiedä, miksi kuvittelin, että voisin omalla taustallani tuplata tai jopa triplata liikuntamääräni kertaheitolla ja selviytyä ongelmitta. Jotkut voivat, ja olen heille siitä kateellinen, mutta minä en voi. Toki ongelma on myös valitsemissani liikuntatyypeissä. Aloin toukokuussa käydä minulle täysin uudella ryhmäliikuntatunnilla bodyattackissa, joka sisältää paljon hyppyjä. Ja olen aina vähän sortunut liikuntajutuissa siihen, että teen asioita täysillä, vaikkei aina pitäisi. Eli kun pitää hyppiä, minä myös hypin. Välillä saatoin attack-tunnin jälkeen vetää vielä bodycombatin, joka myös sisältää jonkin verran hyppyjä ja paljon potkuja.

Näin jälkikäteen mietittynä en tajua, miksen käsittänyt, ettei tämä kuvio ehkä ole ihan hirveän hyvä. Tosin vähensin kyllä toukokuussa aerobisia-liikuntatunteja ja yritin käydä hiukan salilla, koska ajattelin, ettei ole mitään järkeä pomppia 10 tuntia viikossa. Tajusin oikean ongelman kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun iltaisin havahduin siihen, että polviani särkee. Alkoi oikeasti vähän pelottaa.

Olisi ehkä voinut vähentää vielä enemmänkin ja aikaisemmin (tai siis pikemminkin alusta alkaen nostaa liikuntamäärää vähitellen...), niin saattaisin nyt olla ikäisessäni kunnossa, enkä kävelykyvyltäni samalla tasolla vanhusten kanssa. Olin pitänyt 1,5 viikkoa taukoa liikunnasta (pois lukien pari kävelylenkkiä), kunnes tämän viikon maanantaina kävin combatissa. Tunti aiheutti polvien särkyä ja jopa pistelyä. Oireet jatkuvat edelleen. Ei hyvä.

Tällä hetkellä näyttää siis siltä, ettei näillä jaloilla nyt harrasteta liikuntaa ihan heti. Olenkin vähän päättänyt, että ehkä vain löhöilen tämän loppukesän ja katselen syksyllä tilannetta uudelleen. Havaiji-matkamme on elokuun lopussa, enkä todellakaan halua, että polveni ovat tällöin kipeät. Ja ihan ilman matkojakin polvisärky taitaa olla merkki, jota pitää kuunnella.

Hiukan nyt pelottaa, koska minulla ei ole koskaan ollut ongelmia polvien kanssa. Ja totta kai harmittaa myös aika paljon. Motivaationi liikuntaan on aina ollut se, että sitten voin syödä karkkia, ja eniten rassaakin nyt se, ettei karkkia ehkä voi enää vetää niin paljon, haha. :D Tällä hetkellä olen totaalisesti koukussa niihin aussilaisin lakuihin, joita löysin Trader Joe'sista. Lähes päivittäiseen ruokavaliooni onkin kuulunut vähintään noin 200 grammaa noita lakuja (plus ehkä jotain muutakin karkkia). Tuosta samaisesta kaupasta löytyy kasapäin myös muita hyviä karkkeja, joita käyn koko ajan ostamassa, enkä tiedä, mitä nyt teen, jos en voi liikkua noita kaikkia kaloreita pois. Sokeririippuvuus on mielestäni sairaus, josta ei pääse irti vain päättämällä. :D

Onneksi arjessani on nyt viime aikoina ollut paljon ohjelmaa, joten liikkumattomuus ei ole ainakaan tylsistyttänyt. Olen tavannut kielikurssilla tapaamiani ihmisiä kaksi kertaa lounaalla. Lisäksi olen käynyt tapaamassa kolmea eri suomalaista naista. Olen myös hiukan bondannut yhden naapurini kanssa uima-altaalla sekä tutustunut erääseen toiseen naapuriini hänen Meetup-ryhmänsä tapaamisessa. Valitettavasti kuitenkin myös auringonotto on tällä hetkellä rajoitettujen asioiden listalla, joten sosiaalisten kontaktien luominen altaalla on aika vähäistä. Sallin uima-altailun itselleni vain maksimissaan kerran viikossa ja mieluummin ei niinkään usein.

Yhden saamani sosiaalisen kontaktin olen nyt myös menettänyt. Venezuelalainen tuttavani lähtee huomenna takaisin kotimaahansa. Sain häneltä tänään lahjan. Hän antoi minulle kuumasta vedestä väriä vaihtavan kahvimukin. En tiennyt tapaavani häntä vielä tänään (koska hyvästelimme kerran jo alkuviikosta), eikä minulla todellakaan ollut hänelle mitään. Hiukan kiusallista. Onneksi hän on kuitenkin avoimin, rennoin ja rempsein tapaamani ihminen koskaan, joten kerroin rehellisenä, etten ollut tajunnut ostaa hänelle mitään, eikä hän ollut moksiskaan.

Emme loppujen lopuksi viettäneet hänen kanssaan hirveän paljon aikaa yhdessä, koska ainakin oma motivaationi yhdessä hengaamiseen laski silloin, kun kuulin hänen lähtevän kesällä. Olen juuri jättänyt kaverini toiselle puolelle maapalloa, joten en yksinkertaisesti jaksa tutustua uusiin ihmisiin vain menettääkseni heidätkin heti. Mutta toisaalta tämä puoli on Piilaakson suurin ongelma: harva on täällä pysyvästi. Ihmisiä tulee ja menee, eikä koskaan voi olla varma, kuka lähtee seuraavana. Tämä puoli täytyy siis vain hyväksyä, ja ihmisten seurasta kannattaisikin oppia nauttimaan niin kauan kuin se on mahdollista.