Mitä jos rakkaudesta toipuminen vie kuukausia?

Hei olen edelleen elossa! On vissiin syytä ilmoittaa tästä, sillä viime viikolla kolmekin eri ihmistä on kysellyt, mitä on meneillään, kun en ole postannut aikoihin.

Vastauksena ihmettelijöille: mitään ei ole meneillään. Olen vain eleillyt arkielämääni, ei sen kummempaa. Kirjoittaminen on ollut mielessä melkein joka päivä, mutta tiedättehän, miten aika vain joskus juoksee ja hommat jäävät hoitamatta... Mutta päivitellään nyt kuulumisia tähän väliin.

Kesä on mennyt ohitse tänä vuonna nopeasti niin kuin monena muunakin vuonna. Vaikka oikeasti kevät ja kesä ovat selvästi erilaisia vuodenaikoja täällä Piilaaksossa, minun mielessäni kevät ja kesä ovat aina sulautuneet yhteen täällä Kaliforniassa asuessa. Ehkä siksi, ettei elämääni rajoita selkeä jako (kokopäivä)työelämään ja lomiin. Tai siksi, että kuljen kuitenkin samoissa (jumppa)vaatteissa keväät ja kesät.

Alkukesästä luovuin muutamista ohjaustunneistani. Löysin itseni kesäkuussa istumasta lääkärissä pukuhuoneessa ylläni kukallinen kaapu ja odottamassa vuoroani röntgeniin. Tällä kertaa tutkittiin polviani, jotka olivat kipeytyneet kevään aikana. Kuvissa ei näkynyt mitään, mitä lääkärini epäilikin jo ennen kuvien ottamista. Hän pyöritteli minulle päätään, huokaili syvään ja totesi "Didn't we already talk about this last year? You just do too much."

Röntgeniä varten piti pukeutua sairaalakaapuun, joita amerikkalaiset tuntuvat rakastavan kaikissa terveydenhuollon tilaisuuksissa. Minusta kaavuissa ei ole mitään järkeä, sillä ne sidotaan usein kiinni takaa ja ne ovat siis takaa avonaisia. Tämäkin kaapu oli sellainen, että takapuoli vain vilkkuu, kun kävelee pukuhuoneesta röntgeniin. Pukuhuonetilassa on muitakin ihmisiä kuin henkilökunta ja yksi potilas, joten periaatteessa siellä voi törmätä toiseen potilaaseen. Mitään häveliäisyyttä kaapu ei siis tuo. Onneksi minä pienenä ihmisenä pystyin kietomaan kaavun ympärilleni kaksi kertaa. One size does not fit all, haha.

Olin ylirasittunut. Aloitin alkuvuodesta muutaman uuden tunnin, ja ohjausviikkoni on sisältänyt muun muassa bodyattackia kolmena päivänä putkeen ja neljäntenä päivänä bodystepin, plus muita tunteja noina päivinä. Cxworxia meni kaksi tuntia aina maanantaisin ja neljä tuntia viidessä päivässä. Päälle bodypumpit ja bodyshredit. Lääkärini pyöritteli päätään varmaan syystä. Ylirasitus ei ole minulle mitään uutta, ja jo viime vuonna alaselkäkipuni syyksi lääkärini päätteli ylirasituksen.

Hoidoksi minulle määrättiin lepoa niin paljon kuin mahdollista. Koska liikunta on työtäni, lepoa ei ihan helposti tule. Luovuin kuitenkin keskimmäisestä bodyattackistani ja tein raskaan päätöksen luopua ainoasta bodystep-tunnistani, vaikka aloitin sen vasta muutama kuukausi sitten. Olen kolme vuotta ohjannut myös bodypumpin kaksi kertaa päivässä aina perjantaisin (plus pari muuta tuntia) ja nyt vihdoin ja viimein luovuin toisesta tunnista. Näiden kovan intensiteetin ja impaktin tuntien lisäksi olen sijaistellut bodyflowta / bodybalancea ja ohjannut omaa säännöllistä tuntiani. Bodyflow on kyllä uusin ihastukseni tällä hetkellä! Olen innostunut myös vähän joogasta. Lääkärini kyllä pyöritteli päätään myös sille, että istuskelen kovalla lattialla risti-istunnassa... Ei kuulemma ole ihme, jos on alaselkä ja polvet kipeät. Ja minä kun olen kuullut joogan olevan vastaus jos mihinkin kipuun ja ongelmaan?! ;)

Flexibility-harjoituksia kollegan kanssa.

Ohjaustunteja kertyy edelleen viikossa iso määrä, mutta nyt minulla on kaksi kokonaista ohjauksesta vapaata päivää viikossa. Olen silti pakotettu ajattelemaan sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Lääkärini mukaan ylirasituksesta toipuminen voi viedä puolikin vuotta ja jos en vähennä ohjauksiani, en edes toivu kunnolla. Rakastan ryhmäliikunnan ohjaamista, mutta miten toipua rypyistä rakkaudessa ja löytää tasapaino rakkauden, työn ja oman hyvinvoinnin välillä? Siinäpä on ollut miettimistä.

Mutta kaiken kaikkiaan olen siis nauttinut viime aikoina hiukan enemmästä vapaa-ajasta. Vaikka vapaa-aikaahan tällaisella osa-aikaisella kotirouvalla on aina ollut paljon. Olen nähnyt kavereita lounailla, käynyt vähän kävelemässä ja ihmetellyt elämää. Muutama kuvio tulevaisuuteen on ollut mielessä ja pohdinnassa, mutta jatkan mietiskelyä syksyllä.

Olen käynyt kävelylenkeillä viime aikoina huomattavasti enemmän kuin ennen. Joku ilmeisesti asuu asunto-autossa tässä kotitalomme vieressä.

Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä kesälomamatkalle Havaijille, mutta valitettavasti saariosavaltiota uhkaa tällä hetkellä hurrikaani, joten saa nähdä, miten käy. Lääkärini mukaan parin viikon tauko ohjaamisesta ja liikunnasta ei tee ihmeitä, mutta odotan silti kovasti pientä taukoa arjesta. Olen saanut melkein kaikki sijaisetkin hankittua tunneilleni, joten näyttää siltä, että voin lomailla ilman sijaissähköpostittelua. Sellaista ihmettä ei ole tapahtunut aikoihin! Yleensä aina olen joutunut hoitamaan sijaisia lomilta ja reissuilta.

Juhlin myös syntymäpäivääni tuossa pari viikkoa sitten. Brunssiravintola San Franciscossa muisti minua synttärileivoksella brunssin päätteeksi.

Lopuksi kiitos vielä kaikille niille, jotka edelleen käyvät blogissani katsomassa, onko postauksia tullut! Minä ajattelen teitä usein. :) Kiitos ja kumarrus!