maanantai 28. heinäkuuta 2014

Meillä on verhot ja lamput!

Kun anoppi tuli kylään huhtikuussa, hän ihmetteli melkein ensimmäisenä sitä, kun meillä ei ole verhoja. No, verhot eivät ole olleet meidän prioriteettilistalla ihan ensimmäisinä. Ikkunoista löytyy sälekaihtimet, joten elämä ilman verhoja oli ihan helppoa.

Jos jonkun mielestä onkin outoa se, ettei asunnossamme ole eteistä, käteen otettavia suihkuja tai kunnon tiskipöytätasoa, mitäs sanotte siitä, ettei asunnossamme ole myöskään verhotankoja tai -kiskoja valmiina? En tiedä, onko tämä jokin tavallinen amerikkalaisiin asuntoihin kuuluva puute vai kuvastaako se vain tätä apartment-maailmaa.

Hakusessa ovatkin nyt olleet siis sekä verhot että verhotangot. Olohuoneeseen verhot ja tanko löytyivät Ikeasta, ja kokonaisuudesta tuli hyvin onnistunut. Makuuhuoneeseen halusimme kuitenkin light blocking -verhot eikä sellaisia löytynyt Ikeasta, joten etsimme niitä sitten muualta.

Makkarin verhot löytyivät lopulta Bed, Bath & Beyondista, joka on kaikenmaailman kylppäri- ja makkarikrääsää sekä muuta vastaavaa kamaa myyvä ketjukauppa täällä. Verhojen kanssa yhteensopiva tankokin ostettiin samasta paikasta. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että verhotankoasiassa Ikea peittoaa amerikkalaisen kaupan ihan 6-0! Mies pyöritteli jenkkiverhotankoa hetken aikaa kädessään ja totesi jo siinä vaiheessa, että vaikuttaa ihme venkulalta - siis jopa siihen Ikean venkulaan verrattuna. Harmi vain, että tanko oli Bed, Bath & Beyondissa pakattuna pahviin, joten sitä ei paljon päässyt hypistelemään ennen ostamista.

Ja aikamoinen venkula se tanko kyllä onkin. Kuten Ikeankin tangossa, tämän tangon pituuden saa itse säätää. Harmi vain, ettei tämä jenkkikauppatanko tarjoa mitään ratkaisua siihen, että tangosta saisi säätämisen jälkeen tasapaksuisen. Kun tangon toinen pää menee toisen sisälle, tanko on tietenkin eripaksuinen. Ikean tanko tarjosi tähän ratkaisuksi jonkinlaisen pehmusteen (emme kyllä tarvinneet sitä, koska lyhyt tanko riitti), mutta Bed, Bath & Beyondin tanko ei. Hirveän hyvä lähtökohta verhojen ripustamiselle.

Nyt meillä on siis verhot makkarissa, mutta toinen verho on toista pidempi, vaikka tanko on asennettu suoraan. :D Yritimme pelastaa tilanteen Ikean pehmusteratkaisun avulla, mutta ei paljon auttanut. Ongelmia aiheuttaa myös se, että tämä Bed, Bath & Beyondin tanko vaatisi kolme pidikettä seinään sen äärimmäisen kummallisen keskiosansa (se osa, missä toinen puoli tangosta menee toisen puolen sisään) takia. Harmi vain, että meidän ikkunan yläreunan vuoksi kolmatta pidikettä ei saa seinään kiinni. Tietenkin tämä on oma vika, koska kyllähän tangon olisi voinut asentaa ylemmäs, jos verhojen pituus olisi sallinut sen. Olisi pitänyt tutkailla tangon asennusta tarkemmin ennen ostopäätöstä tai ostaa vieläkin pidemmät verhot.

Tällä hetkellä tanko näyttää siis hieman siltä, ettei se kestä ilman kolmatta pidikettä. Se on vähän sellainen lerppa keskiosastaan. Naurattaisi, jos ei hieman harmittaisi. Tarvitsee ehkä käydä ostamassa uusi verhotanko jostain. Ikeassa ei valitettavasti ole makkarin verhojen väriin sopivaa tankoa. Kaipaan Suomen asunnoista tuttuja verhokiskoja tällä hetkellä...

Verhotankojen lisäksi tästä asunnosta puuttuu myös paikat kattolampuille. En tiedä, eivätkö amerikkalaiset harrasta kattolamppuja vai miksi paikkoja lampuille ei ole. Meillä huoneet valaistaan lattia- tai pöytälampuilla. Sähköpistokkeet on kytketty siten, että nämä lamput saa päälle ja kiinni seinässä olevista valokytkimistä. Ei siis tarvitse kävellä lampulle aina joka kerta - laiska ihminen kiittää. :D

Elimme melkein kesäkuun loppuun saakka ilman valoja makuuhuoneessa. Valoille todella olisi ollut tarvetta, koska täällä tulee kunnolla pimeää jo ennen iltakymmentä. Onneksi vaatehuoneessa on valo, jolla sai valaistua tarvittaessa myös makkarin.

Täysin tuntematon käsite kattolamppu ei siis tässä asunnossa ole. Vaatehuoneiden lisäksi kattovalot löytyvät keittiöstä ja vessasta tietenkin. Myös olohuoneen puolelta löytyvät spottivalot katosta. Näiden kaikkien asunnossa valmiina olleiden valojen vaihtaminen kuuluu ilmeisesti vuokraan. Jos valo hajoaa, joku meksikolainen tulee vaihtamaan ne.
Keittiön valot. Tällaisia löytyy kaksi kappaletta.
Ps. Eivät ne Bed, Bath & Beyondin verhot edes ole kunnolla light blocking. Paketin mukaan verhojen pitäisi olla myös noise reducing. Voitte varmaan arvata, ovatko... ;)

18 kommenttia:

  1. Täällä ei tosiaan taideta niin verhoja harrastaa. Meillä on makuuhuoneessa light blocking (JCPenneystä) mutta olkkariin ei varmaan mitään tulekaan - sälekaihtimet saa riittää. Ihan OK verhotangot saatiin ihan Targetista, ei ole niin iso paksuusero että verhon pituudessa huomaisi.

    Täälläpäin Amerikkaa sentään harrastetaan kattolamppuja makuuhuoneissa (tuulettimilla tietty). Sissejä olette kun olette valotta pärjänneet! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, tuuletin katossa olisi kiva! Meillä on vain puhaltava ilmastointilaite. :)

      Me tutkailtiin myös Targetin tankovalikoima, olisi selkeästi pitänyt ostaa sieltä...

      Poista
  2. Hei!

    Mielenkiinnolla, ja toisinaan huvittuneena, luen kirjoituksiasi ja vaikutelmiasi asettumisesta asumaan Amerikan maalle :). Näiden samojen asioiden kanssa sitä kai on itsekin aikoinaan "painiskellut", mutta aika kultaa muistot. Loppujen lopuksihan kaikkeen tottuu, ja pian varmaan sinustakin alkaa Suomen käytännöt tuntua oudoilta :).

    Minusta täällä on kiva juuri se, että asunnonkin saa laittaa mieleisekseen, verhotankoja, valaisimia, suihkuja ym. myöten. Asunnot ovat varmasti sen takia niin pelistetyt, koska sisustusmaut vaihtelevat kovasti (toisin kuin Suomessa, jossa näyttää olevan vain yksi tyyli). Täällä kai halutaan antaa asujalle vaihtelun mahdollisuus. Valaisimet, verhotangot, käsisuhikut ym. pitää vuokra-asunnoista todennäköisesti poistaa kun muuttaa pois. Omakotitaloissa taas vastaavasti on tapana jättää verhot ja tangot paikoilleen, ainakin täällä meillä. Tässä meidän talossa oli tehty oikein juhlavat verhoasetelmat kuhunkin ikkunaan, mutta valitettavasti värimaailma ja yleisesti ne verhot eivät olleet ollenkaan meidän makuumme. Nyt ne on revitty kaikki alas, ja olen laittanut kaikkiin huoneisiin verhot oman makuni mukaan eli enemmän skandinaavista tyyliä.

    Kaikenlaisia tarpeitahan tästä maasta löytyy aivan valtavasti, niin myös verhoja ja verhotankoja. Löysin Ikeasta valoa estävät verhot olohuoneeseen, ja niitä näkyi olevan siellä vieläkin kun kävin, mutta en muista nyt niiden nimeä. Verhojen ostaminen on sikäli helppoa, että ikkunat ovat usein vakiokokoiset, ja valmiita verhoja löytyy helposti.

    Niin, ja kauppojen lisäksi vielä nettikaupat, jotka myyvät sisutustarvikkeita ja kodintarvikkeita.....uuuhhhh....ei näy loppua tarjonnalle :D. Täältä löytyy aivan kaikkea, ja mitä ei löydy, niin sitä ei tarvita :D.

    xxxx




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tosiaan taitaa hämärtää ja kullata muistot aika tehokkaasti eli enköhän mä kohta kiroa ne Suomen verhokiskot. ;) Sitä on nyt jo huomannut, miten on unohtanut jotkin kummallisuudet, jotka alussa pistivät heti silmään (ja joista en ole edes ehtinyt kertoa täällä).

      Tuohan on tosiaan totta, että oma valinnan mahdollisuus on suuri, kun tarvikkeita ei ole valmiina. Näin suomalaisiin peruskerrostaloasuntoihin tottuneen mielestä homma vain vaikuttaa jääneen näiltä vähän kesken, mutta ehkä se kertoo enemmän omasta rajallisesta näkökulmasta kuin näistä amerikkalaisista. Kyllähän se maailma avartaa. :)

      Hmm, vakiokokoiset ikkunat? Me emme löytäneet Targetista yksiäkään meidän ikkunoihin pituussuunnassa sopivia verhoja, kaikki olivat liian lyhyitä vähintään 10 cm. Bed, Bath & Beyondissakaan pidempiä verhoja (eli meille sopivia) ei ollut liikkeen varastossa valmiina (ja myyjä sanoikin, ettei heillä koskaan ole liikkeessä kuin niitä lyhyimpiä), joten ne piti tilata netistä. Meillä ei siis taida olla ihan standardia ainakaan tuo korkeus. Leveys varmaan on. Ikeasta kyllä löytyi hyvin oikean pituisia, mutta pimennysverhoja ei silloin löytynyt - tai siis ei osunut ainakaan silmään. Harmi, jos niitä siellä oli. Tosin ei noissa nykyisissä mitään vikaa ole, tuskin se ikealaatukaan täysin pimentäisi aamuaurinkoa. :D

      Poista
    2. Niin ja kiitos kommentista! Missä päin Amerikkaa asut, täällä Bay Areassa kenties?

      Poista
  3. Heippa! Maassa maan tavalla... Vuoden verran amerikkalaiseen elämään totutelleena totean, että moni asia tässä maassa on erilailla kuin Pohjolassa, mutta suurimmaksi osaksi positiivisessa mielessä. Paljon on pitänyt tehdä esim. hankintojen suhteen taustatyötä netissä, mutta se on ollut mielestäni kivaa ja mielenkiintoista. Edellinen kommentoija totesikin, että tarjontaa on vaikka millä mitalla. Meidän apartmentin ikkunoihin löytyi helposti verhot ja tangot ja kylppäreihin käsisuihkut. Käsisuihkuja löytyy esim. Home Depotista useita erilaisia. Seuraavaksi muutamme omakotitaloon ja otamme käsisuihkut ja ja verhotangot mukaamme. Uudessa kodissa ei ollut jääkaappia valmiina, mutta nyt meillä on just sellainen jääkaappi kuin haluttiinkin. Toivottavasti mahdollisessa seuraavassa kodissa ei ole jääkaappia ; )

    Mukavaa amerikkalaiseen elämään totuttelua toivottelee toinen melko tuore maahanmuuttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Käsisuihkumahdollisuudet ollaankin jo kartoitettu ja sellanen meille varmaan jossain vaiheessa ilmestyykin, on niin kätevä ja tarpeellinen laite.

      Haha, taustatyö olisi tässä tankoasiassa kannattanut - olisi säästynyt yli 50 dollaria huonosta verhotangosta. Jostain syystä ei hirveästi huvita ostella useita tankoja; ne kun tuskin lähtevät mukana Suomeen. :D

      Onneksi meillä oli kodinkoneet täällä valmiina! Missä päin itse asustelet?

      Poista
    2. Epäonnistuneet ostokset voi ehdottomasti palauttaa, ja muutenkin, jos huomaa kotona ettei käy ollenkaan tai jos huomaa että jostakin saa halvemmalla ja parempaa. Raha on kuitenkin täällä arvossaan, joten "vääristä" ostoksista ei tarvitse jäädä kantamaan huonoa fiilistä, vaan ne voi aina palauttaa. Kaiken voi palauttaa, jopa ruokatarvikkeita

      xxx.

      Vuokra-asunnoissa on yleensä kaikki kodinkoneet valmiina (ei aina pesu- ja kuivauskoneet), mutta omakotitaloissa jääkaapit ei yleensä kuulu kauppaan eikä pesu- ja kuivauskoneet.

      Minun mielestäni verhoja löytyy helposti vakiomittaisina vakioikkunoihin. Toki koot vaihtelee, mutta esim. Pottery Barnista löytyy vakiomittaisia verhoja; 84", 96", 108". Ikeasta olen ostanut verhoja mitaltaan 98" ja nyt ostin yhteen makuuhuoneeseen 98 1/2" verhot. Sinänsä aika erikoinen mitta, puoli tuumaa yli vakion. Kun asuimme vuokralla vanhemmassa apartmentissa, niin silloin kävi 84" verhot ikkunoihin, ja kun muutimme uuteen apartment-yhtiöön, niin siinä oli korkeammat ikkunat, eli verhokoot 96". Eli näitä "vakiokokoja" löytyy helposti valmiina, mutta itsekin voi ommella tai antaa jollekin tehtäväksi verhot.

      Poista
    3. Tuosta palauttamisen helppoudesta täytyy kyllä amerikkalaisia kiittää! Olin niin hämmentynyt, kun mekin onnistuttiin palauttamaan jo koottu sohvapöytä ilman mitään ongelmia...

      Meidän verhot taitaa olla 94", ellen nyt ihan väärin muista (Ikea verho tosin sen 98", mutta se täytyikin ripustaa ylemmäs, ettei laahaa maata).

      Poista
  4. Meillä oli just niin kuin tuossa yllä kerrottiin, että edellisessä asunnossa (apartment) oli kaikki vempeleet valmiina, mutta nykyiseen (house) piti hankkia pesukone + kuivausrumpu sekä jääkaappi. Kattolamput muuten oli molemmissa valmiina. Mutta aika hitsin kätevää, jos joku muu tulee vaihtamaan palaneen lampun! :D Edellisen asunnon keittiön ja olohuoneen huonekorkeus oli yhdestä kohtaa tosi korkea ja sellaisen pitkän imukuppi-kepin kanssa piti spottivalot vaihtaa.

    Ja muuten, toi palautushomma koskee myös kosmetiikkaa. Tosin itse ei ole tullut palauteltua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, avatun kosmetiikkapakkauksen? Siistii! :D

      Poista
    2. Jep! Olin kerran ostamassa kosmetiikkaa (olisko ollut Ulta tai Macy´s), jonka sopivuudesta mun iholle en ollut ihan sata varma. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun myyjä sanoi, että säästä pakkaus (siis se pahvi) ja jos kahden viikon käytön aikana ilmenee jotain tuo tuote takaisin. Anteeksi mitä?!? :D

      Poista
  5. Melkoisia ongelmia teillä siellä on ollut:) Hollannissa ja Saksassa vuokra-asunnoista ei löydy verhotankoja ja ne pitää poistaa ja reiät tasoittaa kun muuttaa pois. Hollannissa asunnoista puuttuu myös lattioiden päällystys, laminaatit on hankittava ja asennettava itse, samoin ne pitää poistaa muuttaessa pois. Saksassa taasen verhotankojen lisäksi asunnoista puuttuu keittiö kokonaan, on vaan tila sille ja sekin puretaan viedään mukanaan kun muuttaa pois---paitsi jos seuraava vuokralainen haluaa ostaa ne:) Ai niin ja vaatekaapit tosiaan puuttuu aina kokonaan:)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todellisia ongelmia isolla O:lla. ;D

      Ei keittiötä? Haha, kiintoistaa. Ei varmaankaan kivaa väliaikaiselle maahanmuuttajalle, kun kaikki tarvitsee tehdä...

      Poista
    2. juu. meillä kävi niin että saatiin juuri keittiö hankittua ja asennettua kun miehen työpaikka ilmoitti että työpaikan osoite muuttaa toiselle puolelle maailmaa ja me sen mukana;) Onneksi löysimme asuntoon pariskunnan joka halusi ostaa myös keittiön ja meidän huonekalut. Ja saatiin vielä sovittua että asumme täällä elokuun ajan kun he lomailevat kotimaassaan Ranskassa. (asuimme välissä puoli vuotta Oulussa...) Visaa odotellessa...

      Poista
  6. Kuulostaa kovin tutulta - ja vaikka meilla on pitka aika muutosta, muistan hyvin sen 'etta mikaan ei toimi' - nyt joskus ne jo hymyilyttaa, mutta onhan taalla naita omituisuuksia. Itse olen huono tavaroiden palauttaja, mutta on sekin kokeiltu. Kysymyksia ei tule ja yleensa palautus on helppoa. Vahan oudolta tuntui, kun tyokaveri palautti vaatteita sylikaupalla - vaikka niita oli pitanyt useamman paivan ajan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, epäilen, että näiden pienten ja vähäpätöisten asioiden huomaaminen ja niihin puuttuminen on jotenkin osa tänne sopeutumisen stressiä. Vaikkei tässä nyt mitään erityistä stressiä olekaan.

      Me ollaan myös palautettu jo aika paljon tavaroita ja kummallisen sujuvaa palauttaminen täällä kyllä on.

      Poista