Sairauslomani - tai siis
Leave of Absence, täysin palkaton poissaolojaksoni - päättyi virallisesti viime viikon keskiviikkona. Tasan viikko sitten, viime perjantaina, palasin kahteen työpaikkaani. Yhteen en ole vielä palannut, sillä ohjaan siellä vain bodyattackia, josta selkäni ei tunnu tykkäävän tällä hetkellä ollenkaan. Neljänteen en ole säännöllisesti palaamassa, sillä luovuin ainoasta tunnistani siellä (sekin oli bodyattack). Sijaislistalla yritän kyllä pysyä.
Tämä tauko kesti 12 viikkoa. Toisaalta aika meni todella nopeasti. Niin hujauksessa, etten edes tajunnut kevään tulleen ja menneen ja kesänkin saapuneen (joskin tämä ongelma minulla on ollut joka vuosi täällä asuessa). Kuitenkin toisaalta tuntuu siltä, että tekemättömyyttä jatkui ainakin puoli elämää.
Jos sairauslomani aikaista elämää vertaa oikeaan arkeeni, eron ei pitäisi olla kovin suuri. Teenhän töitä vain hyvin osa-aikaisesti, ainoastaan muutaman tunnin päivässä, ja muun ajan elän kotirouvailijan elämää. Ero oli oikeasti kuitenkin iso, se tuntui aivan valtavalta, ja syy siihen oli liikunnan puute. Maaliskuun puolen välin jälkeen en ole harrastanut mitään muuta liikuntaa kuin kävelyä. Minulla on siis ollut paljon energiaa, jota en ole saanut kulutettua oikein mitenkään. Se, kun pudottaa liikuntamäärät yli 11 tunnista viikossa nollaan, turhauttaa kroppaa aikalailla. Ja 12 viikkoa tuota ajatellen on muuten pitkä aika.
Vaikka minulla on ollut energiaa enemmän kuin tavallisesti arjessani, en silti ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Olen keräillyt näiden viikkojen aikana satunnaisia valokuvia, koska tarkoitus on ollut kirjoittaa kuulumisistani tyyliin joka viikko. Näköjään jäi kirjoittamatta. Heitän kuvia nyt sitten tähän ja tiivistän, mitä sain aikaiseksi 12 viikon aikana.
|
Maaliskuun lopussa vettä oli vielä ylimääräistä kotitalomme takana olevan joen luona. Vesi oli peittänyt alleen alikulkusillankin. |
- Olen kävellyt kotimme ympäristössä varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Reitit ovat hyvin yksipuolisia, sillä emme asu alueella, josta pääsisi kävelemään mihinkään kovin kiinnostavaan paikkaan (ympäristössä on lähinnä asuintaloja ja toimistorakennuksia), ellei halua todella pitkää lenkkiä.
- Olen tutkiskellut kotimme takana olevan joen vesimäärää. Kyllä, on ollut vähän tylsää.
|
Huhtikuussa oli vettä ja ankeaa. |
|
Toukokuun lopussa mitään ei ollut enää jäljellä, paitsi kuivuutta. Tai no, vähänhän tuo nurmikko tuolla "joen" pohjassa kukoistaa vielä. |
- Olen tavannut vanhoja tuttujani, joita en ole nähnyt vuoteen.
|
Tapasin vanhoja tuttujani Campbellissa ravintolassa, jossa oli jopa ulkoterassi. Miinusta siitä, että paikka oli ison autotien vieressä. |
|
Söin ulkoterassilla maailman suolaisinta aamupalaruokaa lounaaksi. Aamupalasafkat lounaana on parasta ikinä. Tämä perunalohikasa tosin ei ollut hääppöinen |
- Olen hengaillut joidenkin kaverieni kanssa enemmän kuin tavallisesti, mutten kuitenkaan niin paljoa kuin olisin voinut.
|
Toinen ulkoterassi, tämä Palo Altossa, vähän pienemmän tien varrella. Olin unohtanut, miten kivoja ravintoloita Piilaakson pikkukaupungeissa on. Seuraavan kerran, kun tekee mieli valittaa nuhjuisista etnisistä ravintoloista (joista saa kyllä superhyvää ruokaa!), täytyy selvästi lähteä lounaalle vähän kauemmaksi kotoa ja valita joku muu kuin se etninen. |
|
Palo Alton downtownissa. On muuten eri päivä kuin yllä olevassa kuvassa. |
- Olen katsonut lukemattomia tunteja Netflixia. Olen kahlannut läpi mm.
Gossip Girlin kaikki 6 kautta,
the 100:n kaikki 4 kautta,
the New Girlia ensimmäiset pari kautta sekä
Madam Secretaryn uusimman kauden, nämä vain näin mainitakseni.
- Olen löytänyt uudelleen ne kaikki hyvät karkit, joista onnistuin vierottautumaan pois vuoden 2015 aikana, ja olen syönyt herkkuja vieläkin enemmän kuin tavallisesti.
|
Kakkua ja jääkahvia. |
- Olen löytänyt myös uusia herkkuja, ja tämän vuoksi asettanut yhden ruokakaupan pannaan, kun aloin käydä siellä joka toinen päivä.
- Olen syönyt ravintoloissa aivan liian usein.
|
Ihania fish tacoja. |
- Olen saavuttanut lähes kanta-asiakkaan paikan Whole Foods -ruokakaupan valmisruokatiskeillä juuri ennen lounasaikaa tai sen jälkeen (lounasaikana siellä on ihan liian kamala ryysis). Wholarista saa todella hyvää sushia, ihan vain vinkkinä jollekin.
- Olen huomannut, että elämäni keskittyy ehkä liikaa ruokaan. ;)
|
Uusin lempparini, poké bowl. Niin hyvää! Näitä tarjoavia mestoja on nykyään ihan joka kulmassa. Joko nämä ovat rantautuneet Suomeen? |
- Olen lihonnut useamman kilon, mikä tuskin on yllätys, kun katsoo noita edellisiä kohtia.
Note to self: Kun ikä alkaa kolmosella, ei vissiin parane enää kuvitella, että voi syödä kasapäin sokeria ja rasvaa ilman, että se alkaa näkyä ja nopeasti, varsinkaan jos ei liiku.
- Olen siivonnut vaatehuoneemme. (Voisi kuvitella, että 12 viikon aikana olisi voinut siivota monta paikkaa, mutta tämä jäi ainoaksi siivoussaavutukseksi.)
|
Löysin kaverini kanssa East Bayn suunnalta Fremontista yhden hyvän malesialaisravintolan. Paikka oli mystisen ghetto-ostarin kulmassa. Parhaat paikat löytyvät joskus yllättäviltä kulmilta. Piilaaksossa näin käy useammin kuin harvoin. |
- Olen päässyt kaivamaan vaatehuoneen kätköistä niitä vaatteita, joita toin mukanani, kun muutimme tänne Turusta maaliskuussa 2014. Niistä tuli täällä asuessa nopeasti liian isoja, mutta en aio menettää elämäniloani sen takia, että ne sopivat minulle jälleen. Ne ovat hei hienoja vaatteita! Kaverinikin totesi, että onpa minulla hienot uudet housut. "Joo nää on yli 5 vuotta vanhat", totesin....
- Olen hengaillut uima-altaalla joitakin kertoja. Ohjaustuntieni takia päivän parhaat tunnit altaalla oleiluun on buukattu, joten tätä herkkua ei ole enää saatavilla. Mikä on ehkä ihan hyvä.
|
Meidän asuinkompleksissa on nykyään kaksi allasaluetta, tämä on niistä pienempi. En käy tässä toisessa koskaan, paitsi nyt olen muutaman kerran mennyt sinne, sillä suuremman allasalueen kalusteet ovat vaihdossa. |
- Olen saanut aikaiseksi
käydä hammaslääkärissä, ensimmäisen kerran täällä asuessa. Vaati näköjään sairausloman, että kotirouva sai tällaisen aikaiseksi.
- Olen jaksanut suunnitella meille viikonlopputekemisiä, joita olen halunnut tehdä pitkään, mutten koskaan vain ole jaksanut suunnitella tai lähteä. Esimerkiksi
Whale Watching -reissu tuli vihdoin toteutettua, samoin visiitti
Santa Cruzin Mystery Spottiin.
- Olen ensimmäistä kertaa
yli vuoteen elänyt monta päivää putkeen ilman, että äänihuuliini on sattunut. Olin jo unohtanut, miltä tuntuu elää ilman, että kurkkua särkee joka välissä. Mahtava tunne! Valitettavasti 12 viikon tauko ohjaamisesta ei korjannut ongelmaa kuitenkaan kokonaan. Nyt on vielä entistä selvempää se, ettei työni ole ihan ainoa syy näihin ongelmiin.
|
Vaikka olen kaivannut tuntejani, en niinkään ole kaivannut ruuhka-aikoina autoilua. Olen aamukävelyillä hengittänyt rauhallisesti ja säälinyt ohi ajavia, kohti ruuhkatukoksia meneviä autoja. Tässä kuvassa näkyvät ahkerat työläiset ovat kuitenkin yksityisautoilijoita fiksumpia: googlelaiset siinä odottavat Googlen bussia hakemaan töihin. Harmi, etteivät kaikki isot työnantajat tarjoa tällaisia mahdollisuuksia. |
- Olen opetellut mielessäni uusimman Les Millsin BODYPUMP-ohjelman (101), ilman että olen koskaan päässyt kokeilemaan sitä, saati ohjaamaan.
- Olen masentunut edellisestä kohdasta niin paljon, etten ole vaivautunut opettelemaan uusinta BODYATTACKin 96-ohjelmaa enkä CWORXin 26-ohjelmaa. Toistaiseksi en osaa näitä edelleenkään.
|
Tämä kuva on viimeisimmältä kävelyltäni viime viikolta. Pitää yrittää pitää kävelyt osana rutiinia jatkossakin, todella hyvää palauttavaa liikuntaa. |
- Olen tajunnut, että kaikkien näiden yllä mainittujen turhuuksien sijasta olisin voinut oikeasti tehdä sitä, mitä minun pitäisi tehdä: opiskella ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaatin saamista varten. Ilmoittautuin lokakuussa suorittamaan nettikurssin, jota on aikaa tehdä 12 kuukautta. Näin 7 kuukautta myöhemmin en ole edes aloittanut. Ei vain ole pahemmin ollut motivaatiota opiskella tuollaisia asioita tässä vaiheessa, kun tässä nyt on ollut kaikenlaista vastoinkäymistä. Mutta...
- ... 9 viikon sairausloman jälkeen vihdoin avasin opiskelukirjan ja aloin lukea! JES!
|
Altaalla on lähes aina liian kuuma lukea. Tasan tämän yhden kerran pystyin lukemaan siellä, koska oli pilvistä, joten aurinko ei paistanut liikaa. |
- Kaikkien näiden lisäksi olen reflektoinut paljon viimeisintä kahta vuotta ja miettinyt, missä meni pieleen. Olen stressannut paljon ja pohtinut, mitä oikeasti haluan. En ole löytänyt kaikkiin kysymyksiini vastauksia, mutta jotkut ongelmakohdat tiedostan. Seuraava askel olisi pyrkiä niiden korjaamiseen. Sitä en tämän 12 viikon aikana saanut aikaiseksi.
Puhuminen kuluttaa àànihuulia ENEMMÀN kuin oopperalaulu.
VastaaPoistaJos sinulla on ààntà kàytettyàsi jatkuvia pulmia, on VARMA, ettet "tue" ààntàsi pallean kàytòllà, ja ettà àànesi "istuu" vààràllà kaikupohjalla. Jos sità on jatkunut pitempààn, saattaa olla ettà olet jo saanut àànihuuliisi rakkuloita/kovettumia, jotka hangatessaan toisiaan vasten tulehtuvat= kipu ja/tai kàheys. Olen laulun ammattilainen ja opettaja, ja tiedàn mistà puhun. Jos mahdollista kààntyisin puheterapeutin puoleen, siinà tapauksessa ettà runsasta "àànessà oloa" tulee jatkumaan. Myòskin kurkku ja àànihuulet olisi hyvà katsastaa, sillà jos kipuilua jatkuu, saatat olla joko hiljaisuuden tai jopa leikkauksen tarpeessa. Tekemiset elàmàssà tulee ja menee ja vaihtuu ja mità vielà...ei niistà ikinà kannata olla huolissaan! Jo se ettà tuli "pakkolomaa" kertoo ettà sisimmàssàsi etsit jotain muuta! Hyvàà aarteenetsintàà!
Kiitos kommentista! Sen oon tässä viimeisen vuoden kuluessa todellakin oppinut, että puhuminen on äänihuulia rasittavaa. En pidä puhetta enää ollenkaan itsestäänselvyytenä. Näitä mun ääniongelmia hoidettiin viime vuonna intensiivisesti. Oli kahden viikon puhekieltoa kahdestikin ja puheterapiajakso... Tilanne on paljon parempi kuin silloin. Tästä muista syistä johtuvasta tauosta huomasin kyllä sen, että osittain oon tottunut elämään satunnaisten särkyjen kanssa, mikä kertoo siitä, että ongelma on yhä siellä pohjalla. Valitettavasti.
Poista