lauantai 2. syyskuuta 2017

"Siis mä käyn joka aamu treenaamassa ja sitten rentoudun porealtaassa ilmaista cappuccinoa siemaillen."

Kun muutimme San Josehen kolme ja puoli vuotta sitten asuntokompleksiin, joka tarjoaa muun muassa kuntosalin, uima-altaan, porealtaan ja ilmaisia erikoiskahveja kahvikoneesta, ja kun minusta oli tulossa kotirouva, minulla oli hienot suunnitelmat elämälle: käyn liikkumassa joka aamu ja sen jälkeen nappaan mukaan sellaisen ilmaisen kahvin ja nautin siitä porealtaassa rentoutuen.

En koskaan tehnyt noin. Kävin kyllä aamupäivisin liikkumassa, mutta minä mihinkään allasalueelle jaksanut vaivautua siitä suoraan. Sellaisen ilmaisen kahvin olen juonut kerran (eikä se ollut aamulla eikä edes liikunnan jälkeen, vaan kaverin kanssa) ja se oli niin hirveän makeaa, ettei sitä pystynyt juomaan. Tykkään juoda kahvini sokerittoman mantelimaidon kanssa enkä millään makeutusmössöillä tehostettuna (niin kuin kahvikoneiden kapseleista tulevat erikoiskahvit valitettavasti yleensä ovat - tosin saisi koneesta perusmustaa kahviakin).
Kävin tänään aamulla tekemässä plyo-treenini asuinkompleksimme uusimman asuinrakennuksen kuntosalilla. (Asuinpaikkamme tarjoaa kaksi eri salia nykyään.) Siellä on vanhaa salia isompi tyhjä sali, jossa on jonkin verran tilaa hyppiä ja loikkia. Seinään on kirjoitettu liikuntamotivaatiosloganeita. En ole moisten lauseiden fani, mutta on tämä nyt parempi kuin "No pain, no gain", jota pidän erittäin haitallisena iskulauseena.
Pätee ehkä elämään yleisestikin, ei vain liikuntaan. Mutta voi fail, eikö tuossa ole kirjoitusvirhe?
Jotkut Suomessa asuvat kaverini ihmettelevät, kun asuinpaikkani on kuin hotelli. Luonani Suomesta vierailemassa käynyt kaverini kummasteli, kun kerroin hänelle, etten koskaan käy porealtaassa, vaikka vein hänet sinne melkein joka ilta. "Miks ihmeessä et? Mä tulisin varmaan koko ajan." Kun jokin asia on tarpeeksi lähellä ja helposti saavutettavissa, siitä tulee aika arkipäiväistä. Kyllä minä allasalueella joskus päivisin käyn ottamassa aurinkoa, mutta siihen se jää. Joskus kerran vuodessa käymme samassa talossa asuvien suomalaisten kavereiden kanssa iltaisin "pitämässä taloyhtiökokousta" porealtaassa, mutta tällainen ihme tapahtuu tosiaan noin yhtä usein kuin joulu. Niin ja minä inhoan sitä kloorin lemua, joka näistä altaista jää ihoon kummittelemaan kunnon pesusta huolimatta, joten välttelen kloorivedessä lillumista. (Ensimmäisen maailman ongelma.)

Kolme ja puoli vuotta siihen meni, mutta tällä viikolla toteutin vanhan suunnitelmani ensimmäisen kerran: torstaina kävin tekemässä aamutreenini (olkapäät) ja sen jälkeen vedin bikinit päälle ja suunnistin porealtaalle rentoutumaan. Se ilmainen kahvi vain puuttui, mutta 90 Days Challengeni ruokavalio ei salli mitään makeutettuja kahvisekoituksia. Tekstasin naapurissa asuvalle kaverilleni ja sain huokuteltua hänetkin vajaaksi puoleksi tunniksi jacuzziin juoruamaan.
Oli hauskan erilainen tapa viettää aamupäivää. En kyllä silti ota tavaksi, ihan vain siitäkin syystä, etten normaalisti aamuisin ehdi harrastaa mitään tuollaista, sillä käyn aamuisin ohjaamassa tuntejani.

Tänään lauantaina ajattelin aloittaa aamun samalla tavalla kuin torstaina: ensin plyo-treeni (ei onneksi ollut yhtä hullu kuin viime lauantaina), sitten porealtaalle hetkeksi. Valitettavasti Piilaaksoon on rantautunut saunamainen helleaalto ja jo aamusta lämpöasteet olivat melkein 30. Jäi siis porealtailu välistä. Ensimmäisen maailman ongelma varmaan tämäkin, mutta en pysty kupla-altailemaan liian kuumalla säällä. Altaassa tulee muutoinkin jo vähän heikko olo, kun kroppa rentoutuu kuumassa vedessä, enkä nyt ollut syönyt edes aamupalaa. En halunnut pyörtyä, joten treenin jälkeen menin vain suihkuun.
San Francisco Bay Arealle (sisältäen siis Piilaakson) on julistettu lämpövaroitus. Eilen teki tiukkaa kävellä autolta kuntosalille 43 asteen lämmössä. 
Tänään on tulossa yli 40 astetta, kuten eilenkin. Ulkoilma on kuin sauna. Aion viettää lauantaini sisällä ilmastoinnin kanssa. Todennäköisesti sunnuntainakaan ei ole asiaa ulos. Eivätkä nuo loppuviikon asteetkaan kovin kivoilta näytä.
Tämän allekirjoitan.

Hyvää viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Heti sattui silmään tuo quiting!
    Olen ollut huomaavinani, että me suomalaiset nipottamme typoista paljon enemmän kuin jenkit. Ehkäpä me yritetään niin kovasti kuulostaa mahdollisimman fluent tai jopa native, kun taas jenkki tietää olevansa native ja typoja sattuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näen todella useasti natiivipuhujien kirjoittavan älyttömän huonoa englantia, kielioppivirheitä ja sanoja tavattu ja lyhennetty väärin. Ja tätä näkee kaikkialla, ihan korkeakoulutettujen ja manageriasemassa olevien (tosin se ei kyllä merkkaa mitään erityistä meriittiä useinkaan, haha) sähköposteissa. Suomalaisen peruskoulun ja lukion kasvattia vähän kauhistuttaa. Mutta niinhän se on, ettei natiivipuhuja välitä. On varmasti vaikeaa, kun on kieli, jota lausutaan eri tavalla kuin kirjoitetaan. Musta väärin kirjoittaminen antaa sivistymättömän kuvan kirjoittajasta (oli kyse englannista tai vaikka ihan suomesta), mutta vika lienee mun ajatusmaailmassa.

      Poista
  2. Sama homma ja siksi koitan korjata kaikki typot omasta tekstistä. Taidan kyllä olla lepsumpi itselleni suomeksi - omalla äidinkielellä saa tehdä enemmän typoja :D
    Toi ajattelu lienee aika yleistä. Mun miehellä on lukihäiriö ja se kokee joskus, ettei sen osaamista arvosteta töissä tarpeeksi, koska se tekee paljon virheitä enkussa. Se on siis IT-alalla ja tekee jotain tosi vaikeita teknisiä pilvipalvelu-juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti yleistä, suomalaisten keskuudessa. Faktahan on, että englannin kielen opetuksessa Suomessa (ainakin silloin, kun mä olin peruskoulussa ja lukiossa) keskitytään niin paljon oikeinkirjoitukseen. Se jää vähän näköjään päälle näin myöhemmälle iälle, mikä on kyllä hyvä asia totta kai. Itse ainakin arvostan suunnattomasti suomalaisen koulun antamaa englannin kielen opetusta; vitsit me ollaan onnekkaita! Kaliforniaan muuton jälkeen oon kyllä oppinut sen, ettei sen puhumisen suhteen oli niin justiinsa. Ihan sama, onko kielioppi hallussa vai ei puhuessa - kyllä kaikki ymmärtävät, mitä yrität sanoa. "Broken English" on joka tapauksessa maailman puhutuin kieli.

      Se on kyllä ikävä, jos toisen lukihäiriötä ei oteta huomioon. Musta täällä Piilaaksossa suhtaudutaan tosi kevyesti (tai ei edes huomioida mitenkään) siihen, jos English as a second language -ihminen ei handlaa kaikkea ihan justiinsa. Varmaan koska natiivipuhujat eivät itsekään handlaa. ;) Ja varmaan koska täällä asuu niin paljon mamuja. Tämä on tietenkin vain mun mutu ja perustuu vain mun kokemuksiin.

      Poista