tiistai 5. syyskuuta 2017

Käyttöön Lumenen tuotteita - suomalaisuuden kaipuuta(ko)?

Puhtaan ja simppelin ruokavalion ansiosta ihoni on viimeisen kuukauden aikana alkanut voida paremmin kuin se on vuosikausiin (ehkä koskaan) voinut. Hautasin kosmetologilta ostamani kukkivaa ihoa hoitavat tuotteet hetkeksi kaapin perälle ja päätin kokeilla jotain muuta.

Se jokin muu osoittautui Lumeneksi. 

Vuonna 2015 kirjoitin siitä, mitä kannatti tulla tekemään Kaliforniaan saakka. Lumenen silmämeikinpoistoaineen ottaminen käyttöön sisältyi listaan. Olihan se vähän huvittavaa tulla käyttämään suomalaista merkkiä Yhdysvaltoihin. Muita Lumenen tuotteita en ole käyttänyt, enkä käyttänyt sellaisia Suomessakaan asuessani teini-iän jälkeen. 

Koska olen laiska, oli helppoa ottaa käyttöön jokin minulle ennestään tuttu merkki nyt kun oli tarve vaihtaa tuotteita hetkeksi. Lumene oli sellainen tuttu merkki. Monia muitakin olisi tietenkin ollut, mutta jostain syystä Lumene houkutteli. En tiedä miksi. Tiedän joidenkin tuttujeni täällä käyttävän Lumenen tuotteita eli aihe on ollut joskus ohimennen esillä. Suomessa kesällä käydessäni ihastelin Stokkalla kiiltäviä hienoja Lumenen purkkeja - brändi tuntuu uudistuneen sitten viime tutkailun huomattavasti nykyaikaisemman näköisemmäksi.

Ehkä kuitenkin havaittavissa oli myös sellaista, mikä joitakin ulkosuomalaisia tuntuu "vaivaavan": tarve päästä suomalaisten merkkien läheisyyteen. Moni roudaa jotain Iittalaa ja Arabiaa kotiin Suomesta. Marimekko on kova sana. Finlaysonistakin tykätään. Me ostamme mieheni kanssa astiat Ikeasta, vaikka meillä on Suomessa Paimiossa laatikkokaupalla kivoja iittaloita. Emme tosiaan jaksa roudata tänne saakka. Toistaiseksi en ole vielä itse kokenut suurta tarvetta haalia suomalaisia merkkejä kotiimme Kaliforniaan, ellei lasketa Jenkin purkkaa ja Pepsodentin hammastahnaa, joita roudaan Suomesta tänne Atlantin toiselle puolelle. Toisaalta kesällä Suomessa käydessäni olin selvästi aiempaa kiinnostuneempi vilkaisemaan esimerkiksi Marimekon ja Finlaysonin tuotteita. En kyllä koskaan ennen... Ehkäpä tämä kaikki ja halu Lumenelle on jonkin suuremman alku. Tai sitten vain silkkaa sattumaa. 

Lumenea on tietääkseni saatavilla Piilaaksossa kaupoista ainakin kohtalaisesti, joskin tarjonta ei välttämättä ole laajin mahdollinen. Ainakin jotkut apteekkikaupat myyvät tuotteita ja olen kuullut joskus maininnan myös Walmartista, mutten ole tutkinut asiaa. Sitä silmämeikinpoistoainetta olen yrittänyt välillä etsiä lisää apteekkiketjuista, mutta sen suhteen on vähän miten sattuu: joskus on, yleensä ei. 

Minä tilasin uudet tuotteeni Amazonista. Ihan kaikkea kokeiluun haluamaani siellä ei kyllä järkevästi ollut saatavilla, joten täysin mutkatonta homma ei ole. Kuitenkin kätevää, nopeaa ja edullista (Suomen hintoja en tiedä, joten en osaa verrata).  

Ei muuta kuin testailemaan, mitä amerikkalaisuuteen tottunut naamani on mieltä suomalaisesta brändistä.
Kokeiluun tulivat nämä.
Käyttääkös joku muu Lumenen tuotteita ulkomailla asuessaan? Tai onko jotain suomalaisia luottomerkkejä tai tuotteita, joita on pakko saada kotiinsa, asui missä päin maailmaa tahansa?

2 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt vain Lumenen meikinpoistoliinoja aiemmin, mutta kummallisesta syystä johtuen juuri nyt on kaapeissa paljon brändiä. Facebookista huomasin, että ainakin Walgreen on lopettamassa Lumenen myynnin ja kaikki jäljellä olevat tuotteet myydään -50%. Tunnustan, että kävin eilen kahdessa eri paikassa rohmuamassa.....olo vähän sama kuin Targetista Marimekko pöytäliinojen osto. Tuntui niin pahalta nähdä ne alennuskorissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko se Walgreens? Mä muistin, että Walmart (näin varmaan saman Face-jutun, selvästi luin todella huolimattomasti). Melkein teki mieli lähteä katsomaan, mut en sit jaksanut. Enkä tiedä, missä kaikissa liikkeissä Lumenen tuotteita olis, sen luulis vaihtelevan paljon. Se on hyvä, jos alella saa! Harmi toki, että lopettavat myynnin.

      Poista