Lauantai liikkeelle plyo-treenillä

Onko joku plyotreenien ystävä? Minä en ole aiemmin harrastanut pelkästään hyppyihin keskittyvää treeniä, mutta tämä lauantai alkoi minulla 200 hypyllä ja sen jälkeen yhden kilometrin pituisen matkan loikkimisella. Maitohapot jaloissa taattu!

Siinä 90 Days Challengessa, johon osallistun, on tuotu salitreenien ohelle plyometriset haasteet eli hyppytreenit. Viime viikonloppuna hypeltiin ensimmäisen kerran, ja jo silloin ylitin itseni tekemällä ensimmäistä kertaa elämässäni boksihyppyjä. Hävettää myöntää, etten ole tehnyt sellaisia aiemmin, vaikka ohjaan sentään Les Millsin bodyattackia, jossa voimakkaat hypyt ovat tunnin ydin.

Kun näin, mitä tämän viikonlopun plyohaasteessa oli edessä, alkoi vähän epäilyttää. Kyykkyhyppy penkiltä istualtaan ylös painon kanssa siten, että paino nostetaan suorille käsille hypyssä ja sitten paluu istumaan. 100 toistoa. Tässä keskityttiin voimaan (power). Sitten hyppy steppilaudalle, 100 toistoa. Ajatuksena oli nopeus (speed). Noiden jälkeen viimeiseksi tasajalkaisilla kyykkyloikilla liikkuen eteenpäin 50 metriä ja sitten tasajalkaisilla sivuttaisilla loikilla takaisin 50 metriä. Yhteensä siis 100 metriä. Ja kierroksia muuten 10 kertaa. Ideana kestävyys (endurance). Kaikki oli tarkoitus suorittaa putkeen niin nopeasti kuin kykenee.

Kun tajusin, että joudun hyppimään 10 kertaa 100 metriä, menetin melkein osan yöunistani. Ihan hullultahan se kuulosti, ainakin minun mielestäni. En ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Päätin hoitaa homman alta pois heti lauantaina aamulla herätessäni. Sen jälkeen, kun lakkasin ohjaamasta 5:45am ja 6am -tuntejani eli vuosi sitten, en ole tehnyt aamutreenejä tyhjällä vatsalla. Oli aika testata, miten meno kulkee.

Kello oli aamulla soittamassa puoli kahdeksalta, mutta heräsin jo hiukan ennen seitsemää kalvavaan tunteeseen siitä, että pitäisi mennä tekemään jotain. Ei muuten innostanut ajatuksena lähteä loikkimaan kilometriä. Ahdistukseni paheni myös siitä, että etureiteni olivat kipeät, sillä perjantaina sain ne tavallista enemmän jumiin ohjaamalla cxworxin ja kaksi tuntia bodypumppia sellaisen ruokavalion turvin, joka ei edelleenkään sisällä mielestäni tarpeeksi hiilihydraatteja. "Mee ja tee, mee ja tee", mieleni kuitenkin hoki minulle, ja lopulta varttia yli seitsemän nousin ylös.

Join kaksi lasia vettä, vedin tarvittavat ravintolisäni, hoidin pikaisen aamupesun, nakkasin päälle sortsit ja topin, tein pikaisen foam rollauksen jaloilleni, nappasin kainalooni oman steppilaudan (jonka aikoinaan hankin bodystepin opettelua varten - ei muuten ole tullut käyttöä koulutuksen jälkeen, kun en koskaan bodysteppia missään ohjaa) ja suunnistin kotitalomme kuntosalille.

Steppilauta valmiina koetukseen. Korkeutta olisi saanut olla enemmän, mutta valitettavasti (tai onneksi...) en omista välineitä. Penkki, jolta piti hypätä istualtaan ylös, selkäni takana.

Pieni lämmittely, nolon pieni paino käteen (vaihdoin sentään vähän painavampaan puolessa välissä) ja 100 power-hyppyä penkiltä istualtaan ylös. Sitten steppilaudalle hyppelemään 100 kertaa. Jossain kohtaa muistin, että pitäisi treenata nopeutta, ja yritin koventaa tahtiani. Vähän tökki vastaan kyllä.

Jaloissa alkoi tuntua jo ihan kivasti näiden 200 hypyn jälkeen, joskin etureisien pahin jumitus oli kyllä hälvennyt. Ei muuta kuin steppilauta kainaloon ja suunta ulos kotitalomme pihalle. Siellä pystyin hyppimään suoraan 50 metriä; kuntosali sisätiloineen olisi ollut hyppelyyn aivan liian pieni. Onneksi täällä Piilaaksossa on kesäisinkin välillä kohtalaisen koleat aamut, joten ei ollut liian lämmin ulkona hyppimiseen. Päivällä oli 33 astetta, joten hyvä, että olin ajoissa liikkeellä.

Olin edellisenä iltana mieheni kanssa tutkinut kartan avulla, kuinka pitkä matka on 50 metriä kotitalomme seinän viertä, sillä minulla ei ollut muita keinoja mitata matkaa. Merkitsin vesipulloillani matkan ja sitten hyppimään.

Tuonne kaukaisuuteen hyppelin 50 metriä tasajalkaisilla kyykkyloikilla suoraan.

Sitten samat 50 metriä takaisin sivuttaisella tasajalkaloikalla. Ruohikko oli märkä aamukosteudesta ja sumuttimien takia (apartment-kompleksimme käyttää sprinklereitä tämän aidon nurmikon kasteluun öisin), ja kenkäni ja sukkani kastuivat, kun hyppelin aina välillä nurmikolla polviani ja jalkojani säästäen.

Täytyy sanoa, etten ole koskaan tehnyt mitään yhtä älytöntä. Moni naapuri ulkoiluttaa koiriaan tuolla viheralueella aamuisin, ja sainkin osakseni sekä katseita että vähän haukuntaa ohi kävelleiltä. Suljin ne kaikki pois ja keskityin vain hengittämiseen ja loikkimiseen.

Minulla meni 10 x 100 metrin eli sen kilometrin matkan hyppimiseen noin kolmisen varttia, ja tällainen aika hiukan hävetti, sillä se tuntui jotenkin hitaalta ajalta. Onneksi joku sentään haasteen some-ryhmässä ilmoitti hänellä kestäneen myöskin noin 40 minuuttia ja kommenttien puutteesta päätellen kukaan ei ainakaan kovin paljon nopeammin ole hommasta suoriutunut. Ei tarvitse siis hävetä, hah. Itse asiassa täytyy kyllä sanoa, että olen pikemminkin todella ylpeä tästä suorituksestani. Minä tein kilometrini! llalla pelkäsin, etten kykene moiseen. Ensimmäisen 200 metrin hyppelyn jälkeen olin varma, että jaksan 5 kierrosta ja sitten on pakko antaa periksi. Puskin kuitenkin loppuun saakka. Hyppyni eivät olleet aina kovin pitkiä ja välillä piti pysähtyä muutamien sekuntien pieniin lepohetkiin (lepääminen ei muuten auttanut yhtään) ja ravistella jalkoja, mutta tein sen, mitä piti.

10 kierrosta eli kilometri done! Minun piti jokaisen kierroksen jälkeen merkata ylös, muutoin olisin seonnut laskuissa. (Kuvasta sensuroitu teksti, joka paljastaisi mieheni työpaikan.)

Lähti muuten lauantai hyvin liikkeelle. Lyhyen treenin jälkäisen foam rollauksen ja venyttelyn sekä pitkän aamupalahetken ja netissä surffailun jälkeen siirryin uima-altaalle lepäämään. Myöhemmin päivällä kykenin sentään lähtemään jopa Ikeaan (se on muuten ihan omanlaisensa treenikokemus viikonloppuisin!) ostamaan viherkasveja. Jaloissa on kyllä tuntunut ihan koko päivän ja huomenna tuntuu varmaan entistä enemmän.

Kyllä kelpasi levätä. 33 astetta lämmintä. 

Toistaiseksi tämä haaste on antanut minulle treenejä, jotka todellakin ovat haasteita. Mitähän seuraavaksi...