Kolmesta viikosta seitsemään viikkoon

Alaselkäni on edelleen kipeä, joten lääkärini kirjoitti minulle lisää "sairauslomaa" koko täksi kuukaudeksi. Takana on kolme viikkoa, neljä viikkoa edessä. Ensi viikolla menen fysioterapiaan ja toivon, että saisin sieltä jotain apua tai edes vihiä siitä, mistä nämä ongelmat voisivat johtua. Ja toivon saavani neuvoja siihen, mitä liikuntaa voisin nyt harrastaa, sillä tämä liikkumattomuus on kyllä aivan kamalaa ja pelkällä kävelyllä en haluaisi elää.

Jumppatyötauostani on nyt siis tulossa pidempi kuin koskaan aiemmin. Viime vuoden loppukesästä olin pois sairausloman ja matkan takia yhteensä viisi viikkoa, mikä on aivan liian pitkä aika olla pois töistä USA:ssa noin vain. Tästä kirjoittamani postaus keikkuu blogini suosituimpien tekstien joukossa koko ajan eikä varmaan syyttä. Niihin viiden viikon vuosilomiin ja palkallisiin sairauslomiin tottuneelle suomalaiselle täkäläinen meininki tökkii vähän vastaan. On kuitenkin varmaan taas syytä korostaa, että tässä maassa on toimintatapoja todennäköisesti niin paljon kuin työnantajiakin ja että kertomukseni koskevat vain minun kokemuksiani. Yleistyksiä teksteistäni ei siis kannata tehdä.

Äitiysloma ei todellakaan ole minulle ajankohtainen, mutta kerrotaan nyt tässä välissä, ettei täällä sellaisiakaan tietenkään tunneta niin kuin Suomessa. Kun täytin Leave of Absence -hakemustani, naureskelin hetken tälle "Bondaus"-lomalle. Niinpä niin, kyllä tuoreet äidit täällä taitavat palata ripeästi töihin, jos nyt sattuvat olemaan mukana työelämässä. Jos haluaa vähän kunnolla bondailla vastasyntyneen lapsensa kanssa, niin siihen pitää näköjään anoa samanlaista Leave-jaksoa kuin minäkin nyt olen anonut. Mutta jälleen kerran, kuviot tässäkin asiassa varmasti vaihtelevat paljon. 

Olen hakenut Leave of Absence -jakson kahdelta työnantajaltani, koska he vaativat sitä. Toinen näistä työnantajistani on (ihan oikeasti varmasti tahallaan?!) hankala eikä ole vielä edes hyväksynyt poissaoloani, vaan on vaatinut minua täyttämään erinäisiä hakemuksia netissä, sitten postittanut minulle kasan mystisiä infopapereita ja vaatinut vielä faksaamaan hakemuslomakkeita toiselle puolelle Yhdysvaltoja johonkin korporaationsa kasvottomaan haaraan. Toinen työnantajani hyväksyi jaksoni mukisematta lääkärintodistuksia ja yhden hakemuslomakkeen täyttämistä vastaan. Kahdelta muulta työnantajaltani vaatimusta virallisen poissaolojakson hakemiseen ei ole ainakaan vielä tullut. Managerit ovat luvanneet pitää huolta siitä, että HR-osastot pitävät minut palkkalistoilla, mutta saa nähdä, miten käy. Tällä kertaa minulla sentään on kunnolliset lääkärintodistukset, eikä sellaisia epämääräisiä post it -lapuille tehtyä riipustuksia niin kuin silloin aiemmin oli. Tosin tämä yksi hankala työnantajani kyllä vaatisi, että lääkäri täyttää heidän tarjoamansa lomakkeen, mutta toistaiseksi yritän sinnitellä lääkäriaseman oman lapun kanssa.

Edelleenkään minulla ei ole palkallista sairauslomaa. Joidenkin työnantajieni kohdalla menetin minulle kertyneet sairauslomatunnit vuodenvaihteessa. Joidenkin kohdalla en. En ymmärrä, miten se(kin) voi vaihdella, mutta en yritä enää löytää loogisuutta näistä kuvioista. Oli miten oli, mitään sairauslomatunteja minulla ei pahemmin ollut eikä ole, joten muutamia hassuja tunteja lukuun ottamatta palkatta mennään. Kalifornian osavaltio tarjoaa jonkinlaista sairauslomakorvausta, mutta en taitaisi olla oikeutettu siihen vähäisten työtuntieni takia ja joka tapauksessa korvaus olisi varmaan niin mitätön, etten tosiaan lähde mihinkään paperisotaan sellaisen takia, koska pärjään hyvin ilmankin. (Tuosta lauseesta lukijan tulee päätellä, etten tiedä asiasta yhtään mitään.)

Kaverit kysyvät säännöllisesti, joudunko itse hankkimaan sijaiseni myös tällaisessa sairaustapauksessa. Yleensä vastaus tähän kysymykseen on aina "kyllä", oli kyse sitten sairauspoissaolosta tai muusta poissaolosta, kuten vaikkapa lomamatkasta (vuosilomaa minulla ei ole). Käytännöt pidemmän sairausloman kohdalla vaihtelevat kuitenkin työnantajasta ja managerista riippuen. Käytännössä olen joutunut itse näkemään vähän vaivaa sijaisten eteen, vaikka olisin saanut apuakin. Periaatteessa virallisen Leave of Absencen aikana minun ei tarvitsisi tehdä tällaista työtä, mutta käytännössä ihan kaikki työnantajani eivät ole vielä tarjonneet selkeää apua sijaisten löytämiseen. Voisin toki varmasti vain kieltäytyä etsimästä sijaisia itse, mutta siitä saattaisi koitua sitten hankaluuksia. Onneksi sijaistilanne tällä hetkellä on todella hyvä, enkä ole joutunut siihen kamalaan lukuisten sähköpostien ja tekstareiden lähettämiseen. Stressiä minulla totta kai on, mutta siitä nyt ei taida päästä eroon.

Minulta kysyttiin viime viikolla, olenko miettinyt sitä, mitä teen, jos alkaa näyttää siltä, etteivät nämä työt vain yksinkertaisesti sovi minulle, kun onhan tässä nyt ollut kaikenlaista matkan varrella. Vaikka en tosiaan ole luovuttamassa, koska tilanteeni ei ole mikään vakava ja koska voin pienentää tuntimäärääni ja etsiä kevyempiä lajeja ohjattavaksi, niin totta kai olen miettinyt. Jokaisena hetkenä. Kun kolme vuotta sitten perustin tämän blogin, päätin kirjoittaa täällä avoimesti ja rehellisesti kaikesta siitä, mikä liittyy kotirouvan elämään ja uudenlaisen elämäntyylin etsimiseen. Toivoin onnistuneeni siinä jotenkin. Sittemmin olen alkanut vähän katua sitä, miten olen ehkä kirjoittanut liiankin paljon joistakin asioista. En siis nyt jaksa kauheasti revitellä tätä tilannetta täällä. Mutta onhan se nyt sanomattakin selvää, että ikävä kuviohan tämä nyt on.