Kolme vuotta Piilaaksossa

Tuossa perjantaina, 10. maaliskuuta, meillä oli Kaliforniaan muuttomme vuosipäivä. Kolme vuotta sitten muutimme San Josehen "kahdeksi vuodeksi". Emme viettäneet tätä merkkipäivää mitenkään erityisemmin, vaikka toisaalta moista päivää voisi olla hauska juhlistaa.

Kävimme kyllä lauantaina ravintolassa syömässä, mutta siinä juhlimme lähinnä sitä, että olimme saaneet siivottua asuntomme. Ei siis kovin juhlava syy, ja itse asiasssa tällaista herkuttelua tapahtuu lähes aina siivouksemme jälkeen. 

Koko viikonlopun oli aivan upea ilma: aurinko paistoi ja oli yli 20 astetta lämmintä. Kuin lievä kesä olisi yhtäkkiä tullut. Ravintolan pihalla kukoistivat ihanat kukat.

Olen miettinyt kauan, että tässä kohtaa voisin kirjoittaa blogiini syvällisesti siitä, millaista vuoristorataa täällä asuminen on tietyssä mielessä ollut minulle ja tunteilleni. Siitä, miten ensimmäinen vuosi kului kivasti, kunnes sitten alkoi ahdistaa se, ettei ollut töitä eikä mitään "oikeaa tekemistä". Siitä, miten toisena vuotena innostuin löytäessäni itselleni uuden työn, jollaiseen en koskaan olisi kuvitellut päätyväni. Ja sitten siitä, miten tämän kolmannen vuoden aikana minulle selvisi, etten pysty tekemään uutta työtäni niin paljon kuin haluaisin ja siitä, miten kolmas vuosi on ajanut minut työstäni (ja toki muustakin) johtuvien terveysongelmien ja väsymyksen takia lähes samankaltaiseen ahdistukseen, jota ensimmäisen vuoden aikana koin.

Mutta en kirjoita. Suoraan sanottuna en tällä hetkellä henkisesti kykene sellaiseen urakkaan. En etenkään, kun lukaisin vuosi sitten tästä muuton vuosipäivästä kirjoittamani tekstin ja tajusin, miten jo silloin mainitsin väsymyksestä ja ylirasituksesta. Niinpä niin... Muuton vuosipäivän lisäksi elellään nyt hulluimman kauteni vuosipäiviä: vuosi sitten vetelin yli 20 ja 30 päivän liikuntaputkia ilman lepopäiviä, valitin väsymystä ja pahaa oloa, mutta jatkoin menoa ja päädyin tuhoamaan osan terveydestäni. En pysty lukemaan vanhoja tekstejäni, koska ahdistun niistä vain liikaa, sillä selvästi en ole oppinut virheistäni vuodessa, vaikken enää ohjaa varmaan edes puolia siitä, mitä vuosi sitten.

Koska rivien välistä tästä ehkä pystyy lukemaan, niin ei, ei todellakaan mene erityisen kirkkaasti nyt. Olen kuitenkin iloinen, että asumme täällä, enkä haluaisi tällä hetkellä muuttaa takaisin Suomeen.

Viikko sitten oli vielä sadepäiviä. Huomasin yhtäkkiä, että sisäpihamme puut ovat kasvaneet pituutta huimasti. Hoksasin asian, kun avasin sälekaihtimemme (jotka olisivat kuvassa oikealla, mutta eivät näy nyt tässä) ja tajusin näkeväni tuon kauempana olevan puun latvan vastapäätä asuvan naapurin ikkunan edessä. Tätä se jatkuva sade kai teettää. 

Jatkamme asumista tässä samassa asunnossa, sillä vuokrankorotus oli vielä pienempi kuin viime vuonna, vain noin $60/kk. Allekirjoitimme uuden vuoden sopimuksen juuri reilu viikko sitten. Ilmeisesti Piilaakso taitaa edelleen kärsiä pienestä muuttotappiosta ja vuokrat ovat jopa tippuneet, mutta tämä käsitykseni perustuu vain siihen, mitä olen kuullut, eli enemmän mutua kuin oikeaa tilastotietoa. Pitää kuitenkin tarkentaa, että vuokrat ovat tippuneet vain uusissa asunnoissa tai uusille muuttajille. Kyllä näissä vanhoissa tulee vuosittain pieni korotus, jos jää asumaan samaan asuntoon. Hyvä esimerkki on tässä: Mieheni kollega muutti juuri Suomesta naapuriimme yksiöön ja sai halvemman vuokran kuin myöskin naapurissamme samanlaisessa yksiössä asuvalla toisella mieheni kollegalla on. Kuvio vain kulkee täällä näin. Vuokra perustuu muuton ajankohtaan.

Puiden lisäksi kevätkukat ovat alkaneet kukkia.

Green Card -prosessikin on edennyt siten, että saimme postissa väliaikaiset Employment Authorization & Travel Document -kortit. Olen semisti pihalla siitä, mitä teemme tuolla kortilla, sillä minullakin on jo valmiiksi L2-viisumiini haettu työlupa ja miehellänikin luonnollisesti on työlupa. Eikä tuo kortti edes takaa sitä, että saa palata maahan, jos täältä nyt lähtee GC-prosessin ollessa kesken. (Tästä saako lähteä maasta vai ei -kuviosta minulla ei vieläkään ole selkoa. Meillä on voimassa olevat L-viisumit leimoineen ja nyt myös tuo väliaikainen kortti, joten tuskinpa on ongelmaa.) Jos näistä ottaisi selvää, niin olisi fiksu ihminen...

Kukkuloilla vihertää. 

Täällä oli muuten tänä viikonloppuna todella kaunis ja lämmin ilma. Tänään sunnuntaina tuntui oikeastaan kesältä, kun oli 24 astetta. Kävimme vähän ulkoilemassa ja olin sortseilla ja topilla. Suurin osa ihmisistä näytti ihanan kesäisiltä vähissä vaatteissaan. Tämä talvi ja alkuvuosi on ollut niin erilainen viimeiseen kahteen vuoteen verrattuna järkyttävien sateiden takia, etten oikein tiedä, mitä nyt odottaa keväältä.

Näkymiä tänään Calero County Parkista.

Joku kalalampikin siellä oli.

Kakkakeijuja ei ole olemassa. Onneksi suurin osa ihmisistä korjaa koiriensa jätökset kävelypolkujen varsilta, mutta valitettavasti hevosten jätöksiä näkyi tänään useita, vaikka nekin pitäisi korjata pois. 

Ulkoilun jälkeen kävimme syömässä ja istuimme terassilla. Terassit ovat harvinaisia San Josessa, joten oli kiva hetki, vaikka terassi aukenikin parkkipaikalle ja pään yli laskeutui lentokoneita San Josen lentokentälle noin 5-10 minuutin välein. Näistä postauksistani saa ehkä joskus sellaisen käsityksen, ettemme muuta teekään kuin käy syömässä ravintoloissa. Viime kuukausina se on kyllä ollut aika totta. Termi "amerikkakilot" ovat tuttu monelle täällä asuvalle ulkosuomalaiselle ja valitettavasti arkea myös meille, varsinkin näillä koko ajan vähenevillä liikuntamäärilläni, haha.

Minun annokseni näyttää aivan liian terveelliseltä, mutta jotenkin tuohonkin oli saatu upotettua yli 900 kaloria. 

Vain Yhdysvalloissa ravintolan ulkoterassilla on televisio, josta näytetään urheilua?!