En ole blogannut, koska BP100, Netflix, sade ja ylipäänsä elämä

Huomasin eilen, että tämä kuu on ollut postausteni suhteen hiljaisin koskaan: tämä on kuukauden 5. postaus ja kuukausi on jo lähes lopussa.

Syitä hiljaisuudelle on useita. Pientä vieraan jälkeistä masennusta on taas ollut ilmassa... Les Millsin uudet ohjelmat otettiin käyttöön täällä viikko sitten suurimmassa osassa kuntosaleista, joten bodypumpin (100), bodyattackin (95) ja cxworxin (25) koreoissa on ollut vähän harjoittelemista. Kokonaista lepopäivääkään minulla ei ole ollut pariin viikkoon, kun viikon ainoat vapaapäiväni täyttyivät uusien ohjelmien harjoittelusta, niiden launching-tilaisuuksista ja yhdestä sijaistuksesta. Myös Netflix ja sohvan pohja ovat kiinnostaneet vähän liikaa viime aikoina. Lisäksi kaikkien aikojen lempisarjani, jota tulee noin 2-3 vuoden välein kolmen jakson verran (Sherlock!), uusin kausi tuli juuri, ja jos olenkin joskus elänyt kaksi vuotta elämästäni lähes horroksessa tuon lyhyen sarjan takia, parin viikon horros ei ole mitään siihen verrattuna.

Oli pakko kaivaa esille tämä kuva vanhojen aikojen muistoksi, koska voi itku, haha. Minä Lontoossa keväällä 2013. Ne, jotka ymmärtävät, ymmärtävät.

Tammikuun 14. päivä oli ympäri maailman suuri päivä, sillä silloin oli International Launching Day Les Millsin BODYPUMP 100 -ohjelmalle. Kun uusi ohjelma tulee aina neljä kertaa vuodessa, tuosta voitaneen laskea, että BP on 25 vuotta vanha formaatti. Itse olen ohjannut vain ohjelmasta 94 lähtien, joten en ehkä ollut tästä virstanpylväästä niin tohkeissani kuin monet muut ohjaajat, jotka ovat ohjanneet älyttömän kauan, mutta kuitenkin.

Yleensä launching-tilaisuudessa on tarjolla vesipulloja ja klementiinejä tai banaaneita, mutta tällä kertaa oli kakku. Koska BP100. Kakku taisi tosin olla sokeriton ja voiton, mutta hyvää se silti oli.

Osallistuin taas Palo Altossa olevalla kuntosalilla uusien ohjelmien julkaisutilaisuuteen niin kuin aina ennenkin. Mentorini toi bodypumpin tuolle salille 18 vuotta sitten, ja tuo paikka oli ilmeisesti silloin tällä alueella yksi ensimmäisistä kuntosaleista, jossa bodypumppia oli tarjolla. Kuten olen aiemminkin kertonut, Les Millsin formaatit eivät ole niin iso juttu USA:ssa kuin Euroopassa.

Minä ohjaamassa 100-ohjelman bonus-kyykkybiisiä etualalla. 

BP100 on mielestäni hyvä ohjelma, vaikka odotinkin ehkä jotain mindblowing-kokemusta. Mutta kuten eräs kollegani totesi, "how could it be?". Rakastan kyykky- ja ojentaja-biisejä. Rinta-biisi on kamalinta ikinä, mikä tarkoittaa sitä, että se on juuri sitä, mitä ihminen tarvitsee. Askelkyykky-biisi on kohtalaisen yksinkertainen ja voisi mielestäni olla haastavampikin, mutta onneksi siihen on vaihtoehtoinen bonus-kappale, jonka saamme ottaa käyttöön täällä sen jälkeen, kun alkuperäistä on vedetty 2-3 viikkoa. Olkapäiden uusi liike Slow Clean on parasta ikinä, mutta olen ehkä ainoa, joka on sitä mieltä.

Koska BP100:n julkaisu on ainutlaatuinen tilaisuus, mentorini hankki Les Millsin Presenterin ja Trainerin Will Pritchardin vetämään tunnin meille ohjaajille ja kuntosalin muille osallistujille Palo Alton kuntosalilla eilen lauantaina. Will on ollut muutamassa BP-ohjelman videossa esiintymässä ja ohjaamassa, ja oli myöskin tässä uusimmassa 100:n videossa. Olen tavannut hänet kerran aikaisemmin Mini Quarterlyssa, jossa hän veti kokonaisen pumppitunnin. BP100 hänen kanssaan oli loistava kokemus.

Bodypumppia ja kakkua kahtena peräkkäisenä lauantaina. Ei voi valittaa. Kakun teksti ei ole patrioottinen ilmaisu, vaan LM-sisäpiirivitsi, sillä Will käytti tuota lausetta BP100:n videolla. (Hän on muuten uusiseelantilainen, mutta edustaa LM:n USA-tiimiä.)

Will ja mentorini, joka lahjoi Willin laukulla. Keräsimme hänelle myös rahaa ($10/ohjaaja) lahjaksi siitä, että hän tuli ohjaamaan meille, sillä kuntosali ei todellakaan maksanut hänelle mitään tästä. Hän oli kuulemma yrittänyt kieltäytyä rahasta sanomalla tulleensa rakkaudesta lajiin, ei rahasta. 

Keskityin välillä enemmän syynäämään Willin tekniikkaa ja kuuntelemaan hänen ohjaustaan kuin omaan treeniini. Enkä kyllä omaa pumppitreeniä olisi tarvinnutkaan.

Tunnin jälkeen eräs ohjaajapariskunta oli kutsunut kaikki ohjaajat kotiinsa syömään lounasta ja viettämään iltapäivää. He ovat italialaisia, ja noin puolen tunnin välein pöydille tuotiin lisää pastaa, leipää ja kaikkea muutakin mahdollista suoraan uunista ja kattiloista. Voin muuten kertoa, että kun kasa ryhmäliikuntaohjaajia kokoontuu yhteen, ruokaa menee aika paljon.

Tämä pariskunta oli rakentanut autohalliinsa todella tyylikkään kuntosalin, jossa harjoitella lajeja. Sain luvan ottaa kuvan ja julkaista, koska voi luoja olen kateellinen. Kaiken lisäksi heillä on Les Millsin Smart Bareista (=nuo BP-välineet) suurimmat painokiekot! Yhdelläkään kuntosalilla täällä ei ole tuollaisia! 10 lbs:n eli vajaan 5kg:n levypaino on suurin, mitä täällä näkyy välinemerkistä riippumatta, ellei lasketa joitain satunnaisia isoja kiekkoja, jotka pölyttyvät jumppasalin nurkissa ja joita kukaan ei koskaan käytä. Kaverini sanoi noiden isoimpien Smart Bar -kiekkojen olevan laittomia täällä jostain käsittämättömästä syystä, mutta eräs toinen ohjaaja osasi kertoa, että San Josen yliopistolle hankittiin juuri muutama kappale noita isoimpia. 

Niin ja satanutkin täällä on taas ja paljon, mikä on totta kai vielä yksi oiva syy sille, etten ole bloggaillut, koska sateella ei tietenkään voi tehdä mitään hyödyllistä. Hyvä että olen säilynyt hengissä lukuisista työmatkoistani, sillä ajosää motareilla on ollut muutaman kerran aika mielenkiintoinen. Ja porukka on silti ajellut aika lujaa, vaikka näkyvyys on paikoitellen ollut noin 10 metriä eteenpäin: ajovauhti yhdessäkin rankkasateessa oli kaikilla 60mph, mikä on noin 95 km/h! Tilannenopeudessa olisi siis monilla ehkä vähän säätämistä. Lisäksi yksi motari oli yhtenä aamuna täynnä vettä molemmilta reunoilta ja kun autot ajoivat niistä lammikoista yli kovaa vauhtia, takana tulevilla ei ollut kamalan kivaa. Kätevää.

Motarin vesikaaoksesta en voinut ottaa kuvaa, mutta tässä esimerkki siitä, mitä kodimme lähellä olevalle risteykselle (ja monelle muullekin paikalle) tapahtuu joka kerta, kun sataa paljon. Kuvasta ei erotu kunnolla se, että tuo on oikeasti syvä ja iso lammikko, jonne tavallinen henkilöauto oikein pulahtaa renkaitaan myöten. Pari tuntia tämän kuvan ottamisen jälkeen lammikko oli kadonnut eli joku oli käynyt imemässä veden pois. 

Onneksi sade sentään vähentää liikennettä, kun ihmiset jäävät kotiin. Ja onneksi ensi viikolla sataa jo vähemmän. Pikkuhiljaa alan olla sitä mieltä, että sade, jota yhdessä vaiheessa kaipasin kovasti, saisi jo riittää tältä erää.

Kuvaa hyvin kalifornialaista mentaliteettia, josta olen kertoillut jo monesti.