sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vihdoin sadeton viikonloppu

Lauantaina oli kaunis ilma, aurinko paistoi, oli melkein pilvetöntä ja lämpöä oli lähemmäs 15 astetta. (Aikaisin aamulla oli kuulemma ollut vain muutama lämpöaste ja nurmikko kuurassa!) Lähdimme kavereiden kanssa vähän ulkoilemaan Coyte Hills Regional Parkkiin Fremontiin San Franciscon lahden rannalle, puolen tunnin päähän kotoa. Emme olleet ainoita, jotka hieno ilma oli saanut ulos: parkkipaikat olivat aika täynnä ja ihmisiä oli kävelemässä isot joukot.
Kävelimme kukkuloilla San Franciscon lahden reunassa.
Maisema oli aika hieno, mutta ei vaihtunut tästä mihinkään. Oli vähän sumuista/pilvistä, joten SF:n silhuettia ei näkynyt lahden toisella puolella. 
Koirakin oli mukana.
Puistossa pääsisi kävelemään myös "veden päälle".
Olemme käyneet mieheni kanssa tuossa puistossa kerran aikaisemmin (olen näköjään kirjoittanutkin siitä täällä). Se oli ekana kesänä, kun asuimme täällä, ja koko alue oli aivan kuiva ja keltainen (kannattaa tsekata vanhat kuvat vertailun vuoksi). Ihmettelimme silloin, milloinkohan tuolla on ollut vesialueita, sillä täysin kuivan maan ja heinikon keskellä oli siltoja, mutta paikka näytti siltä, ettei siellä ole ollut vettä ikuisuuksiin. Nyt selvisi siltojen syy. Tosin niillä ei nyt ollut mitään virkaa, sillä koko alue tulvi aika pahasti. Aikalailla on menty siis ääripäästä toiseen.
Vettä oli muuallakin kuin vain lahdessa, sateiden jäljiltä.
En ehkä parkkeeraisi tuonne.
"Boardwalk closed due to flooding." Oh you don't say...
Onneksi emme olleet suunnitelleet ottavamme tätä ulkoilureittiä.
Jotkut sanovat Kalifornian kuivuuden olevan tältä erää ohitse. Tietyllä tavalla. Suurin osa osavaltiosta on nyt paremmassa kunnossa sateiden jäljiltä kuin se on ollut viime vuosien aikana. Virallinen hätätila kuivuuden takia on kuitenkin edelleen voimassa, sillä kuvernööri ei ole poistanut sitä. Vähän huvittavaa sinänsä, sillä Kaliforniaan julistettiin juuri hätätila myös sateiden takia. Kaksi vastakkaista hätätilaa siis. Tosin sateista johtuva hätätila liittyi lähinnä siihen, miten sade on esimerkiksi rikkonut teitä, aiheuttanut mutavyöryjä ja tulvia.
Onneksi linnuilla on sentään kivaa tulvan keskellä.
Myös tänään sunnuntaina oli ihana ilma, ja lämpöä 16 astetta. Minä sijaistin aamulla bodyattackin, mutta muutoin vietimme mieheni kanssa leppoisan rentoilupäivän. Sisätiloissa totta kai, haha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti