Ihanat kamalat verot

Tiedättehän amerikkalaisista tv-sarjoista ja elokuvista repliikin "I need to do my taxes" ja sitten henkilö kaivaa jostain kaapin nurkasta jonkun pölyisen laatikon, joka on täynnä papereita ja lippulappusia?

Nyt on se aika vuodesta. Täytyy tehdä verot. Eikä voi muuta taas sanoa kuin että voi herramanjestas, suomalainen esitäytetty veroilmoitus on taivaasta! Eihän Suomessa tarvitse tehdä juuri mitään, verohallinto on tehnyt lähes kaiken puolestasi. Toista se on täällä (luonnollisesti, kun kyseessä on julmetun iso maa). Jokainen joutuu itse tekemään veronsa eli täyttämään kasan lomakkeita ja ilmoittamaan tulonsa. Veroja maksetaan sekä liittovaltiolle että osavaltiolle, ja totta kai jokaisella osavaltiolla on omanlaisensa käytännöt. Kaikissa osavaltioissa ei taida edes olla omaa veroa.

Minä en tiedä veroista täällä oikeastaan mitään. Paitsi sen tiedän, että ensimmäisenä asuinvuotena meidän verotus meni vähän mönkään: saimme tuhansien dollarien mätkyt liittovaltiolle ja parin tonnin mätkyt osavaltiolle. Meidän verotus tehtiin viime vuonna lisäajalla vasta lokakuussa, vaikka normaalisti verotus tehdään juuri näihin aikoihin keväällä. Näin ollen viime vuosikin eli toinen asuinvuotemme on suurimmaksi osaksi mennyt samalla tavalla, joka aiheutti mätkyt ekana vuonna. Voi siis olla, että tulossa on lisää mätkyjä. Saa nähdä.

Täällä ei ole sellaisia selkeitä veroprosentteja, jotka voisi itse laskea niin kuin Suomessa, vaan ennakonpidätyksen määrä perustuu lukuun, joka voi olla 0, 1, 2 ja niin edelleen. Tähän lukuun vaikuttaa esimerkiksi se, onko lapsia tai puoliso, joka ei työskentele. Liittovaltion verolle ja osavaltion verolle tulee oma lukunsa, joka voi olla tai sitten voi olla olematta sama. Nuo luvut ja omat tulot sitten määrittävät sen, kuinka paljon ennakonpidätys palkasta on. En tiedä, miten homma käytännössä toimii, mutta tällaisellä lomakkeella omaa lukua etsitään:

Kai tämä on ihan selkeä, jos asian ymmärtäisi syvällisesti. Paitsi että käytännössä luvuksi voi ilmoittaa jonkun muunkin kuin sen, minkä tämän lomakkeen perusteella saisi, ihan tilanteesta riippuen. Ikävöin selkeitä suomalaisia veroprosentteja, vaikka toisaalta on kyllä kivaa, että täällä saa verohelpotuksia, jos puoliso ei ole töissä ja jos on lapsia. Minä olen muuten täyttänyt näitä lukujani työnantajilleni kaksi kertaa managerien läsnäollessa. Managerit ovat auttaneet muiden lomakkeiden täyttämisessä, mutta tässä kohtaa he ovat vetäytyneet sivuun ja todenneet: "I am NOT allowed to help you with this. You need to know yourself." Toinen managereista sanoi: "Most people put the same for federal and state, but I don't know how you want to do this", mikä oli mielestäni aika rohkea neuvo maassa, jossa oikeusjuttuja vedetään siitäkin, jos kännissä kaadut kaverin pihalla (ihan off-topicina tähän: kosmetologini on ollut jury dutyssa tällaisessa oikeusjutussa eli tämä ei ole urbaani legenda).

Tämä lukukuvio meillä ehkä meni ekana vuonna mönkään. Joskin alun perin meillä saattoi olla oikeanlaiset numerot, mutta sitten tuli kirjanpitäjä, joka oli sitä mieltä, että meidän pitäisi miettiä lukuja uudestaan. Hän ei siis tietenkään antanut mitään ohjetta tai sanonut juuta eikä jaata, kehotti vain katsomaan tilanteen uudelleen. Eli emme voineet syyttää häntä jälkikäteen. Päädyimme korjaamaan lukuja, minkä jälkeen tulikin sitten ne isot mätkyt. Asiantuntijoihin ei siis aina kannata luottaa. (Toki syy saattoi olla joku muukin, mutta olen totta kai varma, että olisimme osanneet itse paremmin. :D)

Täällä aviopari voi tehdä veronsa joko yhdessä tai erikseen. Tilanteesta riippuen toinen tapa voi olla kannattavampi kuin toinen. Me olemme tehneet veromme yhdessä, mikä on syy siihen, etten minä tiedä prosessista juuri mitään. Head of household eli mieheni hoitaa meillä nämä jutut, kotirouva vain on ja ihmettelee ja ilmoittaa miehelleen, että tämän pitäisi kirjoittaa veroista blogipostaus, koska tämä jopa ymmärtää asiasta jotain. ;) Paitsi ettei kuulemma miehenikään ole ihan kartalla näissä verokuvioissa. (Onko joku muka?!) Tosin totta kai viime vuonna kotirouvallakin oli omia yhdysvaltalaisia tuloja, jotka sekoittavat nyt pakkaa entisestään.

Periaatteessa varmaan verotuksen tekeminen on kohtalaisen helppoa, jos tuloja on vain Yhdysvalloista ja jos vaikka käy vain palkkatyössä. Työnantajat ilmoittavat vuoden alussa lomakkeella (W2) työntekijälle, kuinka paljon ovat viime vuonna maksaneet palkkaa ja kuinka paljon on maksettu ennakonpidätystä ja sosiaaliturvamaksuja (kyllä, tässä maassa on sellaisiakin). Minulla näitä lappuja on nyt kolmelta eri työnantajalta, ensi vuonna ainakin neljältä.

Meillä on kuitenkin tuloja myös Suomesta, ja tietenkin kaikki ulkomaan tulot ja varat pitää ilmoittaa. Homma menee siis hiukan mutkikkaammaksi. Minä sain vielä viime vuonnakin palkkaa Suomesta, sillä olin virkavapaideni keskellä vuosilomalla ja sain siis lomarahoja. Lisäksi meidän pitää ilmoittaa kaikista ulkomaan tileistämme vuoden korkein saldo ja korkotulot, ja meillä tietenkin on edelleen useampia tilejä suomalaisissa pankeissa. Mitä enemmän tilejä, sitä enemmän hommaa. Korkeimpien saldojen etsimisessä menee hetki, kun eivät ne suomalaiset verkkopankitkaan ihan kaikkeen pysty. Saldot eivät vaikuta verotukseen, mutta viranomaiset haluavat tietää ne. Jos tileillä esimerkiksi olisi älyttömiä summia, voisi nousta epäilyjä ties-mistä terroristien rahoittamisesta tai muusta. Ja tietenkin kaikki muut mahdolliset ulkomaiset tulot ja varat pitää ilmoittaa.

Tässä yksi esimerkki siitä prosessista, kun mieheni on laskenut tilille tulleita korkoja. Oikeastikin korot pitää laskea käsin, koska ei meidän nettipankista löydy tietoa muutoin. Ainakaan tässä tapauksessa, kun korkoja tulee näin vähän - jonkun tilillä on nyt selkeästi kauhean vähän rahaa, haha. Ehkä löytyisi, jos kyseessä olisi oikeasti merkitykselliset summat. Tilien saldot ja korot pitää ilmoittaa muuten myös amerikkalaisten pankkien tileistä. Tässä kohtaa sitä toivoo, että tilejä olisi vain pari eikä montaa niin kuin meidän tapauksessa ja vielä eri maissa.

Suomalainen veroilmoitus on kohtalaisen yksinkertainen iso läpyskä. Nyt miehelläni on kourassaan 50-sivuinen nivaska paperia, josta suurin osa vaikuttaa ihan turhanpäiväiseltä. Verolomakkeitakin taitaa olla tsiljoonaa erilaista, joten ensiksi täytyy tietää, mikä lomake kuuluu täyttää. Me käytämme apunamme kirjanpitäjää, certified public accountant, joka tulee mieheni työnantajan kautta. Verotuksen voi tehdä täällä myös ihan itse käyttämällä maksullisia nettiohjelmia, mutta meillä ei ole kokemusta niistä. Me käytimme kirjanpitäjää viime vuonnakin ja silloin meidän piti lähinnä vain ilmoittaa hänelle tulomme ja varamme, mutta nyt meidän täytyy itse täytellä lomakkeita. Tuntuu siltä, että saman homman voisi tehdä sen nettiohjelmankin avulla, mutta onneksi nyt emme sentään joudu itse maksamaan tämän kirjanpitäjän palveluita.

Mieheni tuossa nyt siis pähkäilee papereidensa kanssa. Minulle vaikein tehtävä oli se, kun laskin, kuinka paljon olen ajanut työmatkoja viime vuonna. Syksystä alkaen, kun aloin ohjata näitä kaikkia lukuisia tuntejani, ajoin viikottain noin 184 mailia eli vajaa 300 kilometriä. En olisi ikinä uskonut, sillä vaikka tiedän ajavani paljon, eivät välimatkat täällä Bay Arealla tunnu juuri miltään. Aiemmin olenkin jo kertonut, että käytän viikossa jotakuinkin 6 tuntia työmatkoihin eli siitä voitte taas päätellä, miten kamalissa ruuhkissa istun, kun 300 kilsaan menee aikaa yhteensä 6 tuntia. Nykyään työmatkoja on vielä pikkaisen enemmän, kun olen aloittanut uusia tunteja. Saan muuten ilmoittaa verotuksessa myös Les Mills -koulutukseni. Yksi työnantajani on korvannut kolmesta koulutuksestani yhden, joten sitä en voi ilmoittaa, mutta kaksi ensimmäistä voin. Tuskin moiset pikkusummat vaikuttavat mitään, mutta koitetaan nyt kuitenkin.

(Edit 28.3: Okei kirjanpitäjältä tulikin jo vastaus, etteivät koulutukseni ole maksaneet tarpeeksi tuloihin nähden, eikä kilometrejäkään huomioida tässä minun tilanteessani. Höh.)

Vaikka en osaa sanoa näistä verojutuista mitään, halusin kirjoittaa aiheesta ihan vain siitä syystä, että nyt osaan jälleen arvostaa Suomen yksinkertaista ja helppoa byrokratiaa pikkaisen enemmän. Suomesta puheen ollen - totta kai me joudumme tekemään veroilmoituksen myös Suomeen sitten, kun sen aika tuossa kohta on. Ja helppoudesta puheen ollen - mieheni teki juuri valituksen Suomen verohallinnolle vuoden 2014 veroista, sillä häneltä oli peritty sosiaaliturvamaksuja koko vuodelta, vaikka hän ei edes ole ollut oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan muuttomme jälkeen. Yksi valituskirje, muutama liite ja hakemus postiin. Meni noin kuukausi ja hän sai vastauksen ja veronpalautuksia tililleen. En halua edes miettiä, miten monimutkainen ja kuukausia vievä prosessi tuollainen olisi USA:n byrokratian kanssa....

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta myös siksi, että verotus on hyvin pinnalla tällä hetkellä, kun ihmisten aika kuluu tässä projektissa nimeltä doing taxes. Facebookissa porukka tekee statuspäivityksiä verojen kauheudesta. Viime viikolla näin mentoriani, jota tervehdin iloisesti ja kysyin jotain, johon sain kaamean aggressiivisen vastauksen. "Why on earth you are so angry?!" minä kysyin. "I just did my taxes!" hän vastasi lähes huutaen ja oli koko loppuajan äärimmäisen vihaisen oloinen. Jos siis satut tapaamaan näihin aikoihin kiukusta puhisevan USA:ssa asujan, verot saattavat olla syynä puhinaan.

Mahdolliset veronpalautukset tai mätkyt tulevat täällä tietoon lähes samantien, kun verot on tehty. Ei siis ole tulossa lisää rahaa jouluksi (tai lisää menoja jouluksi) niin kuin Suomessa, vaan iloa tai surua kevääseen.

Jos tienaat alle 250 000 USD vuodessa, olet muuten tosi keskiluokkaa. Ainakin Piilaakson ytimessä Palo Altossa.

Edellisen blogipostauksen aiheeseen liittyen SF Gate uutisoi toissapäivänä, että Palo Alton kaupunki suunnittelee alkavansa tarjota tuettua asumista perheille, jotka tienaavat vuodessa alle 250 000 dollaria. Eli hiukan alle 230 000 euroa. Nämä perheet kun ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa asua Palo Altossa.

Minusta tuntuu, että on täysin mahdotonta selittää jollekin, joka ei asu Piilaaksossa, mitä täällä on käynnissä. Miten pieni oma kuplansa ja maailmansa tämä paikka on. Mutta tässä on oiva esimerkki, joka todistaa, että Piilaaksossa ollaan täysin vieraannuttu muusta maailmasta.

250 000 dollarin vuositulot Palo Altossa pudottavat perheen keskiluokkaan. Middle classia ollaan ja vahvasti.

Paitsi jos asiaa katsotaan koko USA:n kannalta. Siinä tapauksessa tuollaiset vuositulot heittävät perheen kolmen rikkaimman prosentin joukkoon. Keskiluokkaa Palo Altossa, rikkainta väestöä koko maassa.

Joskus kuulee sanottavan, että tällä alueella perheen pitäisi tienata vähintään 200K vuodessa, jotta täällä pystyisi asumaan hyvin, ainakin jos aikoo asua San Franciscossa tai Palo Altossa. (200K = 200 000 dollaria = noin 180 000 euroa.) Minä en tiedä, mitä isot it-firmat maksavat palkkaa, mutta olen aika vakuuttunut siitä, ettei "tavallinen keskiluokka" varmastikaan yllä tuollaisiin summiin. Puhumattakaan muista. Mutta eivätpä ne muut varmaan asukaan SF:ssa tai Palo Altossa.

Piilaaksossa asumisen kalleuteen ja alueen asumiskuplaan liittyen katsoin tällaisen Youtube-videon siitä, miten tavallinen keskiluokka on hinnoiteltu ulos Piilaakson kuplasta, miten he joutuvat lähtemään rikkaiden it-alan ihmisten ja ulkomaisten investoijien alta pois. Jos aihe yhtään kiinnostaa, suosittelen kovasti katsomaan tuon 23 minuutin pätkän, sillä se kertoo juuri sitä tarinaa, jota minä en osaa pukea sanoiksi täällä blogissa. Todella mielenkiintoista ja hyvin hullua, mutta täysin totta. Yli miljoonan maksavia taloja, jotka eivät ole luksusta, vaan kaameita rötisköjä... Kondoasunto ison motarin vieressä asbestikatolla sekin lähes miljoonan... Nainen, jonka vuokra nousi yli 300 prosenttia kertaheitolla... Takapihoilla teltoissa asuvia ihmisiä... Kiinalaiset, jotka tulevat ja ostavat Piilaaksosta taloja käteisellä ja tarjoavat paljon oli pyydetyn hinnan...

Kuvakaappaus videosta. San Franciscossa sijaitseva läävätalo, hinta kuvassa. Myytiin nopeasti ja ostettiin käteisellä.

Kammottava Palo Altossa oleva omakotitalo, joka kaiken lisäksi sijaitsee tulva-alueella. Halvalla lähtee.

Videolla haastatellaan huippukiinteistövälittäjää, joka tuntuu edustavan sitä ryhmää, jonka mielestä nykyinen tilanne on luonnollinen ja jopa edistystä. Totta kai ahkerilla ja älyttömän fiksuilla it-nörteillä on oikeus asua täällä enemmän kuin niillä, jotka eivät ansaitse tarpeeksi eivätkä työskentele tarpeeksi. Lopussa hän toteaa, että kenellä tahansa on mahdollisuus elämään Piilaksossa. Hanki vain hyvä koulutus ja hyvä työpaikka. "Just work harder."

Näin Piilaaksossa.

Uusi vuokrasopimus tehty

Taas on ollut se aika vuodesta, kun meidän piti päättää, teemmekö uuden vuokrasopimuksen nykyiseen asuntoomme vai muutammeko muualle. Täkäläisissä asuntokomplekseissa vuokrasopimukset ovat määräaikaisia. Aika voi vaihdella muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen. Sopimukset ovat määräaikaisia, jotta vuokranantaja voi nostaa vuokraa sopimuksen päätyttyä vastaamaan Piilaakson naurettaviin mittoihin nousevia vuokria.

Meillä on nyt kahdesti ollut sopimus vuodeksi kerrallaan. Viime vuonna, kun ensimmäinen sopimuksemme päättyi, kävimme katsomassa uusia asuntoja, mutta päätimme jäädä asumaan vanhaan paikkaan. Silloinen vuokran korotuksemme oli hyvin pieni: pienen tinkauksen jälkeen korotus jäi vain 25 dollariin kuukaudessa. Joskin meillä oli koko ensimmäisen vuoden ajan ollut ns. uuden muuttajan alennus, jonka poistumisen jälkeen jouduimme oikeasti maksamaan vuokraa $340/kk enemmän kuin aiemmin, mutta kuitenkin oikeasti korotus oli vain tuon parikymppiä. Olisimme saaneet silloin uuden asunnon muutaman sata dollaria halvemmalla, mutta päätimme kuitenkin olla muuttamatta.

Ei sitä nyt täältä haluaisi muuttaa pois.

Tämän toisen asuinvuoden aikana asuinalueellemme North San Josehen on valmistunut jonkin verran uusia asuntoja. Emme kauheasti ole seurailleet hintoja, mutta olemme kuitenkin huomanneet (ja kuulleet), että vuokrat niissä ovat korkeammat kuin meillä. Täällä vuokran määrä on aina kiinni muuttoajankohdasta, ja siksi aiemmin alueelle muuttaneilla voi olla edullisemmat asunnot kuin vastikään muuttaneilla, jopa ihan saman asuinkompleksin sisällä. Esimerkiksi kaverimme, jotka asuvat naapurissamme samassa kompleksissa, maksavat täysin samanlaisesta asunnosta vähemmän kuin me, sillä he ovat muuttaneet kämppäänsä vuotta aiemmin kuin me.

Meidän vuokrasopimuksemme umpeutuu huhtikuun puolessa välissä ja vähän mietimme, mahtaako vuokranantajamme nostaa hintaa lähemmäs tasoa, jossa uusien asuntojen vuokra tällä hetkellä pyörii. Tältä alueelta ei saa enää uutta asuntoa alle kolmen tuhannen dollarin - itse asiassa nykyiset vuokrat pyörivät useampia satasia yli kolmen tonnin - , ja meidän vuokramme on ollut alle tuon. Pelkäsimme, että nyt nousu yli tuon rajan tulee tapahtumaan. Yllätyimme kuitenkin hyvin positiivisesti: vuokranantaja korotti hintaa vain $112/kk.

Pysymme siis edelleen juuri ja juuri alle kolmen tuhannen, mikä tuntuu todella omituiselta, mutta en tietenkään valita yhtään. Keskimääräinen vuokra San Josessa on erinäisten epämääräisten lähteiden mukaan ollut noin $2200/kk vuonna 2015. San Jose on kuitenkin erittäin suuri kaupunki ja sisältää paljon epämääräisiä alueita, joissa asumus on tasoa "hökkeli", mikä ehkä selittää kohtalaisen edullisen kuuloista keskivuokraa. Tuo $2200/kk nimittäin on todella edullinen. Minä en tiedä yhtäkään, jolla vuokra olisi noin halpa (varmaan koska tunnen lähinnä insinöörejä ja heidän puolisoitaan, haha). Uudet asuntokompleksit ovat erittäin kalliita. Ja itse asiassa San Josessa on edullista asua, sillä monissa Piilaakson pikkukaupungeissa vuokrataso on paljon korkeampi. Kävimme jokin aika sitten tuttujemme asunnossa Palo Altossa, jossa on San Franciscon ohella Piilaakson (ja itse asiassa koko USA:n) kalleimpia asuinalueita. Asunto oli aivan kaamea vanha läävä, jostain 70-luvulta varmaan, ja heidän vuokransa oli niin järkyttävän iso, etten voi edes käsittää. (Vuokraa selittävät esimerkiksi koulut: Palo Altossa on laadukkaat koulut, mikä nostaa asumisen hintatasoa paljon.)

Me emme siis nyt hetkeäkään miettineet, että muuttaisimme uuteen asuntoon. Ihmettelimme hiukan edullista vuokrankorotusta, mutta mietimme, että ehkä San Josessa on rent control. Sitten kuitenkin selvisi, että tuossa kilometrin päässä eri asuntokompleksissa asuvien kavereidemme vuokranantaja nosti vuokraa $500/kk! Selvisi, että joo, onhan täällä rent control, mutta se koskee vain jotain tosi vanhoja taloja. Me olemme siis älyttömän onnekkaita siitä, että meidän korotukset ovat kohtalaisia, emmekä joudu muuttamaan.

Joku varmasti päivittelee, miten voi olla näin kallista. Espanjan lomallamme lankoni ja hänen vaimonsa kauhistuivat, miten voi olla mahdollista, että me maksamme vuodessa enemmän vuokraa kuin he maksavat Suomessa asuntolainaa paritalon puolikkaasta. Noh, Piilaakso on oma maailmansa, eikä vuokria voi verrata Suomeen, koska palkkatasokin on täällä ihan erilainen. Ja joku varmasti päivittelee, miten meillä voi olla näin halpa vuokra ja miksi ihmeessä edes kehtaan sanoa sitä kalliiksi. Me asumme oikeasti todella edullisesti, jos verrataan vaikkapa juuri siellä Palo Altossa tai San Franciscossa asuviin tai vaikkapa joissain muissa USA:n suurien kaupunkien keskustoissa asuviin. Kaikki on suhteellista.

Asumiskustannukset Piilaaksossa ovat joka tapauksessa hullut. Vuoden 2006 ja 2014 välissä vuokrahinnat alueella nousivat 42 prosenttia (lähde), mikä on Yhdysvaltojen suurin nousu. Täällä saa koko ajan lukea lehtijuttuja ihmisistä, joiden elämä on täysin katastrofaalista asumisen kalleuden takia. Viime viikolla luin yh-äidistä, jonka kotiin ei mahtunut joulukuusta ja joka lopulta joutui muuttamaan pois koko Bay Arealta, jossa kuitenkin yhä joutuu käymään töissä. Hän aloittaa työmatkansa joka arkiyö kello 2:30! Muutama kuukausi sitten luin nuoresta naisesta, joka jäi San Franciscossa asunnottomaksi, koska hänen vuokranantajansa päätti nostaa vuokraa 150 prosenttia. Ei ole mikään salaisuus, että sanfranciscolaiset vihaavat Googlea, Facebookia, Twitteria ja mitä-näitä-nyt-on, jotka nostavat hinnat sfääreihin, joihin vain ko. firmojen palkkoja saavilla on varaa. Niistä rekoissa ja teltoissa asujista olenkin jo kirjoittanut aikaisemmin. On olemassa myös termi hacker house: samassa talossa asuu monta nörttiä kimppakämpässä. Ja nyt ei ole kysymys mistään opiskelijoista, vaan työssäkäyvistä aikuisista ihmisistä.

Meidän asuinkompleksi. Koko komeuteen kuuluu vielä kolmaskin talo, joka valmistui viime vuonna.

Mihin tämä kaikki voi johtaa? En osaa sanoa. Kauppalehti kuitenkin juuri uutisoi, että Piilaaksosta tuli viime vuonna muuttotappioalue, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Ihmiset, etenkin perheelliset, lähtevät, kun ei ole enää varaa. Tuossa jutussa mainitaan myös siitä, kuinka monta miljönääriä isot it-yritykset ovat synnyttäneet. Että sellaiset tyypit tätä asumisen hintatasoa sitten varmaan nostavat.

Katsellaan, miten tilanne kehittyy tulevaisuudessa. Tämä meidänkin asuinalue North San Jose on kiintoisassa vaiheessa, sillä Samsung avasi jokin aika sitten uuden ison toimistorakennuksen ihan tuohon meidän lähelle ja Apple on ostanut myöskin tuosta kivenheiton päästä jonkun ison vanhan toimistorakennuksen sekä ison peltoalueen ja aikoo ilmeisesti rakentaa alueelle jotain, kukaan ulkopuolinen ei taida tietää vielä mitä. Saa siis nähdä, vaikuttaako moinen tämän alueen hintatasoon tulevaisuudessa. Asuminen kun tuppaa olemaan paljon kalliimpaa siellä, missä isojen it-yritysten konttorit sijaitsevat.

Oli miten oli, täällä me nyt kuitenkin jatkamme asumista, samassa paikassa, johon kaksi vuotta sitten muutimme "kahdeksi vuodeksi". Ajattelimme asunnon olevan väliaikainen, koska "mehän asutaan täällä Kaliforniassa kuitenkin vain pari vuotta ja ehkä ekan vuoden jälkeen täytyy muuttaakin". Harmi, että ostimme alussa suurimman osan huonekaluistamme halvasta Ikeasta, koska ajattelimme, ettei vain parin vuoden ajalle kannata satsata. :D

Vihdoin se tapahtui: meidän oli pakko ostaa toinen auto

Se päivä on vihdoin koittanut: olemme antaneet periksi amerikkalaiselle elämäntyylille ja hankkineet toisen auton. Kahden aikuisen kotitaloutemme on pärjännyt vain yhdellä autolla yllättävän pitkän aikaa, kaksi vuotta - ja se on muuten saavutus, sillä me sentään asumme alueella, jossa tarvitsee autoa käytännössä ihan koko ajan minne tahansa päästäkseen. Paitsi silloin, kun mieheni menee töihin. Tämä seikka on pelastanut meidät tähän saakka: mieheni on voinut joko kävellä tai mennä naapurissa asuvien kollegojen kyydillä.

Mies-parallani ei ole ollut autoa käytössään oikeastaan koskaan täällä asuessamme. Kun tulimme tänne, hän osti avoauto-bemarin ja rakastui siihen, mutta valitettavasti tämä kotirouva on tarvinnut sitä autoa koko ajan. Ensimmäisen vuoden ajan ajelin kuntosalille lähes päivittäin ja toisen vuoden aikana aloin käydä töissä (eli ajelen edelleen kuntosalille, haha). Pienoisia ongelmia yhden auton kanssa alkoi muodostua siinä vaiheessa, kun aloin käydä töissä iltaisinkin. Mieheni kun ei pääse edes kauppaan ilman autoa (tai no, pääsisi, jos haluaisi kävellä 3 km/suunta).

Olemme miettineet toisen auton ostamista oikeasti pitkään. Ensimmäisenä vuotena mietimme sitä muuten vain, toisen vuoden aikana sen takia, että se alkoi tuntua oikeasti hyvältä ajatukselta. Kun minä aloin käydä töissä, mietimme, että pitäisi varmaan ostaa sellainen auto, jolla minun olisi fiksu hoitaa työmatkani. Toisin sanoen ekologinen auto, hybridi- tai sähköauto. Moiset autot ovat täällä aika suosittuja, ja Kalifornian osavaltio antaa tietynlaisiin ekologisiin autoihin tarran, jolla saa ajaa carpool-kaistaa ruuhka-aikana, vaikka autossa olisikin vain yksi ihminen. Carpool saattaisi auttaa minua, kun ajelen töihin aamuisin ja joskus iltaisinkin.

Kävimme koe-ajamassa muutamaa hybridi-ja sähköautoa viime vuoden loppupuolella, mutta emme erityisemmin ihastuneet niihin. Sitä paitsi auton lataaminen meidän asuinkompleksissa olisi todella kallista, eikä minun työpaikoillani ole latauspisteitä (paitsi tietenkin Googlella, mutta se ei paljoa auta). Bensa on täällä sen verran kohtuuhintaista, ettei sähköauton ostaminen loppujen lopuksi tuntunut kannattavalta. Etenkin kun niiden range eli matka, jonka yhdellä akun latauksella ajaa, ei ole mikään huima (ellei osta Teslaa, mikä ei valitettavasti meille ainakaan ole ihan realistinen vaihtoehto :D). Minä en ainakaan halua yhtään stressiä yhdestä autosta ja siitä, kestääkö akku vai ei; auton tankkaaminenkin on jo tarpeeksi ärsyttävää ja sitä ei sentään tarvitse ihan joka päivä tehdä. Hybridiauto taas ei oikein innostanut meitä ajatuksena.

Kaiken tämän päälle minä muistin hirveän hyvin, miltä minusta oli tuntunut viime keväänä, kun ajoin SUV-autoa, jonka lankoni ja hänen vaimonsa vuokrasivat kyläillessään meillä. Se oli ihana auto! Olen aina pelännyt isoja autoja, mutta kun ajoin sitä, en voinut uskoa, miten hyvin sieltä näki eteenpäin. Näkymä motareilla muuhun liikenteeseen oli aika huima. Siis eihän meidän matalasta kaarasta näe yhtään mitään siihen verrattuna.

Aloimme siis kääntyä vähän SUV-auton puoleen. Meidän avobemari kun kuitenkin on vain 2-ovinen ja 4-paikkainen pienellä takaluukulla, niin toisen auton olisi järkevää olla isompi. Hyppäsimme siis kertaheitolla ekologisesta sähköautosta SUV-autoon. Aikamoinen hyppy vai mitä?

Valinnaksi päätyi lopulta BMV:n X3, joka on SUV, mutta kohtalaisen pieni sellainen. Mieheni teki tämän valinnan, koska minä en todellakaan ole mikään autoihminen. Osallistuin kuitenkin valintaan toistelemalla lauseita kuten "Mä en ainakaan luota amerikkalaisten automerkkeihin!", "Mä en ainakaan aja mitään japanilaisten autoa!", "Voiko saksalaisiin autoihin muka vielä luottaa?" ja "Ei hitsit vie kyllä ruveta miksikään bemariperheeksi!" :D

Kävimme koe-ajamassa muutamaa X3:sta jo vuoden alussa. Meillä oli hakusessa käytetty auto, joten se tietenkin rajasi valikoimaa paljon. Emme kuitenkaan päätyneet ostamaan, koska vaihtoehdot olivat jotenkin vähän huonoja ja koska emme me nyt kuitenkaan ihan oikeasti välttämättä tarvinneet toista autoa. Päätimme siis vain sinnitellä, koska käytännössä molemmat pääsivät töihinsä ja koska kauppareissut voitiin hoitaa silloin, kun oli aikaa ja se auto. Ei ollut kauhean monimutkaista, vähän vain ärsyttävää.

Mieheni työpaikka on nyt kuitenkin muuttamassa. Se on edelleen lähellä kotiamme, mutta sellaisen matkan päässä, ettei kävely enää oikein onnistu, ainakaan helposti. Tuli siis vain aika antaa periksi.

Eilen lähdimme sitten koe-ajamaan yhtä potentiaalista vaihtoehtoa Santa Cruz -kaupunkiin ja päädyimme ostamaan sen. Kätevästi käytän tässä nyt termiä "me", vaikka oikeasti mieheni on käytännössä se, joka tekee nämä autopäätökset ja minä vain enemmän katselen vieressä. En edes uskalla koe-ajaa autokaupan autoja.

Meidän autot. Ei auttanut, bemari-perheeksi piti ruveta. ;) 

Me ostimme ensimmäisen automme heti tänne muuton jälkeen käteisellä, joten emme tarvinneet silloin lainaa. Uuden maahanmuuttajan, jolla ei ole credit historya, on mahdollista saada täällä jonkinlainen autolaina, mutten osaa sanoa siitä prosessista tarkemmin mitään. Nyt tällä kertaa päädyimme ottamaan lainan. Tässä on käynyt ilmi, että tietyllä tavalla olisi ehkä silloin ensimmäisellä kerrallakin kannattanut ottaa se laina joka tapauksessa, sillä nyt mieheni on täällä first time car buyer. Emme ole ihan varmoja, miten tuo vaikutti lainan saamiseen mieheni hyvästä credit scoresta huolimatta, mutta ajattelin nyt mainita kuitenkin, jos tätä lukee joku suomalainen Yhdysvaltoihin muuttaja, joka pohtii, ottaako autolaina vai ei. Kannattaa tutkia asiaa!

Ostoprosessissa kävi ilmi, että vaikka kuinka olisimme amerikkalaistuneita, koska haluamme SUV-auton, niin emme kuitenkaan ole vielä tarpeeksi sulautuneet uuteen asuinmaahan, sillä meillä ei ollut mukana shekkivihkoa. Maksoimme downpaymentia yli puolet auton hinnasta, ja totta kai tuollaiseen summaan olisi tarvinnut kirjoittaa shekki. Hahahaha, miksi meillä nyt shekkivihko olisi taskussa?! Meidän piti siis ajaa tänään aamulla uudestaan Santa Cruziin viemään shekki ja nappaamaan uusi automme mukaan.

Päädyimme syömään aamupalaa erääseen autokauppiaamme suosittelemaan raflaan, joka tuntui olevan paikallisen väen suosima. Raflan edessä haisi voimakkaasti kannabis, ja asiakaskunta koostui elämäntapasurffareiden näköisestä jengistä sekä boheemista ja vähän epämääräisestä sakista. En ole varmaan koskaan kirjoittanut blogiini paljon mitään Santa Cruzista, mutta se on pieni surffikaupunki rannikolla, ja siellä on todella hämärää porukkaa aina liikenteessä. :D 

Onneksi jäi shekkivihko ekana päivänä kotiin, niin oli hyvä tekosyy mennä aamulla syömään epäterveellistä aamupalaa sen sijaan, että olisi syönyt kaurapuuroa kotona.

Meidän automyyjä oli tekoruskettunut valkoihoinen amerikkalainen, joka heitti mielestäni vähän rasistisen oloista läppää. Myyjä pohti toisen myyjän kanssa, mistä mahdamme olla kotoisin. Ensin hän totesi, että "I can hear from your accent that you totally are BMV people", mutta hän ei kuitenkaan ajatellut meitä saksalaisiksi. Hän heitti jonkun oudon kommentin liittyen aasialaisiin (en muista enää miten se meni, mutta outo se oli) ja totesi sitten, että " - - and you are way too nice to be Russians!" Öh okei. Kun olimme koe-ajamssa (täällä autokauppias tulee lähes aina mukaan koe-ajamaan), hän kommentoi edellä ajavia meksikolaisia hivenen korviin särähtävään sävyyn.

Täällä päin muuten näkee kaikenlaisia automyyjiä: vain pieni osa on sellaisia siistejä niin kuin voisi luulla autokauppiaan olevan ja enemmistö on sitten ihan mitä sattuu sakkia. Osa myyjistä näyttää siltä, että he saattaisivat olla asiakkaita. Tai ehkä autokorjaajia. Oikeasti pari viikkoa sitten luulimme yhtä myyjää huoltomieheksi. Hänellä oli likaiset lötköt vaatteet ja kun hän kipusi autoon, puoli takamusta näkyi. Ostaisitko auton sellaiselta kaverilta...?

Myös autokaupat ovat aina välillä sellaisia mitä-lie epämääräisiä hökkeleitä. Tiettyjen automerkkien omat liikkeet ovat toki usein isoja liikkeitä, mutta eivät nekään mitään hienoja välttämättä ole. Mieheni sanoin: "Suomessa kävellään sellaiseen lasipalatsiin, täällä mennään nyrkkipajaan." Ehkä vähän kärjistetty, mutta aika hyvin paikkaansa pitävä kuvaus.

Miten muutoin auton ostaminen eroaa täällä, jos verrataan Suomeen? Autokaupassa menee aikaa. Kun istutaan alas puhumaan hinnasta, pitää kuunnella myyjän kaikenmaailman bullshittia huomattavasti enemmän kuin yleensä Suomessa ja sitten jos asiakas yhä epäröi, niin yleensä myyjä hakee paikalle managerin. Ja sitten bullshitti alkaa alusta. Onneksi monissa paikoissa myyjää ei välttämättä kiinnosta ja niistä pääsee helposti eroon, mutta kyllä me olemme jo mieheni kanssa oppineet sen, että tietyssä vaiheessa katsomme toisiamme ja toteamme, että "Ihan just kohta toi hakee paikalle managerin." Autokaupassa menee täällä siis yleensä noin puoli päivää.

Myös totta kai itse auton ostaminen on huomattavasti vaikeampaa täällä kuin Suomessa. Suomessa riittää ehkä yksi tai maksimissaan kaksi allekirjoitusta, mutta täällä allekirjoitetaan monia eri papereita ja ainakin kymmeneen eri kohtaan. Meidän ostoprosessi eilen kesti yli tunnin, eikä tähän ole laskettu sitä, kun on keskusteltu hinnasta. Mutta me otimme lainan autoliikkeen kautta, joten se toki pidensi prosessia.

Mutta nyt on toinen auto. Koska me asumme kahden makuuhuoneen asunnossa, meillä on koko ajan ollut kaksi autopaikkaa asuintalomme autohallissa eli mitään lisämaksuja tai ongelmia parkkipaikan suhteen ei tule. Paikkamme ovat typerästi peräkkäin sillä tavalla, että toinen auto ajetaan nokka edellä kohti seinää ja toinen siihen perään. Periaatteessa emme siis voi pitää "minun autoa" ja "mieheni autoa", koska käytännössä joudumme ajamaan molempia logistisista syistä.

Piilarihyvitys

Hankin tuossa vuoden alussa taas itselleni kuukausipiilarit vuodeksi. Kävin samalla silmälääkärillä kuin viimeksikin. Löysin aiheeseen liittyen luonnos-kansioni kätköistä yli vuoden vanhan pienen pätkän kirjoitusta otsikolla "Pointsit amerikkalaiselle asiakaspalvelulle". Silloin yli vuosi sitten, kun ostin piilarit lääkäriasemalta ensimmäisen kerran, asemalta soitettiin minulle pari kuukautta ostoksen jälkeen ja kysyttiin, olenko ollut tyytyväinen. Olen täällä blogissa valittanut niin paljon erinäisistä asioista, että olin näköjään kerrankin päättänyt kehua oikein olan takaa tällaista loistavaa palvelua. Minulla oli oikeasti ollut jopa vähän ongelmia ostamieni piilareiden kanssa, ja minulle tarjottiin kontrolliaikaa ja mahdollisuutta vaihtaa jo ostetut piilarit toiseen merkkiin, mutten koskaan tarttunut tilaisuuteen. Olin kuitenkin ällistynyt tällaisesta palvelualttiudesta. Näköjään en kuitenkaan niin paljon, että olisin jaksanut kirjoittaa postauksen kuntoon ja julkaista sen. Oho. No, nyt tuli vähän korjattua sekin asia. Eli siis painotetaan vielä: kyllä tässäkin maassa todella osataan ja joskus paljon paremmin kuin Suomessa! ;)

Mutta palataanpa tähän päivään. Viime vuonna kirjoitin, että meidän silmävakuutukseen sisältyy vuosittainen lääkärikäynti ja 150 dollarin korvaus piilariostoksista, jos ei hanki silmälaseja. Näin lukee mielestäni vakuutuspaperissa. Menin siis silmälääkäriasemalle, koska piilarini olivat loppu ja koska he olivat itse asiassa jo aiemmin jälleen soittaneet ja ilmoittaneet, että olisi aika tulla tarkistukseen. Sitten kävikin ilmi, että vakuutuksemme korvaa kyllä tarkistuksen, mutta ei piilarisovitusta (sitä ei kyllä korvattu ensimmäiselläkään kerralla) eikä myöskään piilareita. Vakuutusehtojen mukaan piilarit korvataan vain joka toinen vuosi.

Olin hämmentynyt, menin kotiin ja etsin vakuutuspaperit. Siellä sanotaan mielestäni kohtalaisen selkeästi, että piilariostokset korvataan silmälasien sijasta 12 kuukauden välein. Soitin vihaisena vakuutusyhtiöön. Käytiin seuraava keskustelu:

minä: "It says here that I can have contacts every 12 months."
asiakaspalvelija: "No, it's every 24 months."
minä: "But I have this paper and it says here that it's every 12 months."
asiakaspalvelija: "No, it's every 24 months."
minä: "Then why does it say here that it's every 12 months?!"
asiakaspalvelija: "It's every 24 months."
minä: "Okay, thank you, bye!"

Ota näistä nyt siis selvää. Ehkä jossain on joku pikkupräntti, jota en todellakaan ole lukenut. Rehellisesti sanottuna en edes ole lukenut koko sivua, joten ehkä asia on selitetty jossain, ja siihen yhteen lauseeseen ei ole uskominen. Tai ehkä vakuutusehdot ovat muuttuneet vuoden aikana. Tai ehkä jotain muuta.

Oli miten oli, jouduin siis maksamaan tämän toisen vuoden piilarit itse. Vakuutukseni korvasi silmälääkärikäynnin, mutta ei piilarien sovitusta eikä piilariostosta. Viime vuonna minulle jäi maksettavaa vuoden piilareista $96 eli noin 80 euroa. Sain kaiken lisäksi $40 rebaten eli hyvityksen piilarien valmistajalta, joten loppujen lopuksi en maksanut vuoden piilareista juuri mitään. Tällä kertaa jouduinkin sitten maksamaan jo aika paljon enemmän: $294 eli noin 260 euroa sisältäen sekä piilarien sovituksen ja kontrollin että vuoden kk-piilarit. En muista yhtään, mitä olen Suomessa maksanut piilareistani, joten en osaa sanoa, onko tuo halpaa, kohtalaisen hintaista vai kallista.

Viime vuonna hain siis hyvityksen ostoksestani. Siitä tuntui loppujen lopuksi olevan melkein enemmän haittaa kuin hyötyä. Hyvitys tuli kortilla, jossa oli 40 dollaria. Kortti oli ilmainen tietyn ajan. Summa piti käyttää tuona aikana tai sen jälkeen kortista oltaisiin alettu periä maksua kuten mistä tahansa pankki- tai luottokortista. Aika oli pitkä, monta kuukautta, mutta arvatkaapa kuinka helppoa oli käyttää tasan tuollaista summaa kokonaan pois. Maksoin kortilla kerran jonkun 35 euron ravintolalaskun ja kerran pienen karkkiostoksen, minkä jälkeen siellä pyöri joku vajaa 2 dollaria pitkän aikaa. Mihin tuollaisen summan nyt sitten käyttäisi? Yleensä kaupoissa käytän itsepalvelukassoja, joissa en osaa jaata ostosta kahdelle eri kortille, ja jos asioinkin ihmiskassan kanssa, en nyt kehtaa alkaa siinä jonossa pyydellä, että "anteeksi, voisitko veloittaa tältä kortilta 1,68 dollaria ja loput tältä kortilta". Hyvityskortin voi vetää myös miinukselle, minkä jälkeen vasta ongelmissa ollaankin. Lopulta sain handlattua dollarit pois Starbucksissa ja kortille jäi joku 2 senttiä. Olin oikeasti ihan varma, että kortista aletaan veloittaa maksua noiden parin sentin takia - en ihmettelisi yhtään, vaikka homma olisi juuri niin typerää. Mutta ei kuitenkaan. Kortti siis oli ja meni.

No totta kai hain tälläkin kertaa rebaten! Kuitista, joka sisältää vain kahdet erilaiset piilarit ja sovituskäynnin, piti ympyröidä piilariostokset ja käynti, jotta tyhmäkin tajuaa.

Kauhea vaiva joka tapauksesa muutaman kympin takia. Koska tämä hyvityskulttuuri on kuitenkin mielestäni jotenkin kiintoisa, päätin tänä vuonna tehdä saman ruljanssin uudelleen, vaikka tiesin, että saan taas samanlaisen kortin, jonka käyttäminen on hermoja raastavaa. Ja vaikka hyvityksen saadakseen pitää täytellä ja tulostella lomake, kopioida pari kuittia ja ympyröidä itsestäänselviä asioita.

Tällä kertaa minulla oli eri valmistajan piilarit, mutta sain itse asiassa vähemmän hyvitystä kuin viimeksi: vain $35. Kohta saa siis taas stressata siitä, miten käyttää muutama jäljelle jäänyt dollari... :D

Hyvityskortti tuli kotiin parissa viikossa.

Tähän 2-vuotissyntymäpäiväänsä viettävään blogiin eksytään tavalla jos toisella

Eilen blogini täytti kaksi vuotta. Suuri kiitos kaikille teille lukijoille, jotka käytte lukemassa juttujani kerta toisensa jälkeen! On kiva huomata, että kävijöitä edelleen on, vaikka postaustahtini on tämän toisen bloggailuvuoden aikana hiljentynyt, kun olen eksynyt mukaan työelämään ja tullut väsyneeksi. Joskus aiemmin mietin, mitenköhän postausaiheita mahtaa riittää, kun elämään täällä tottuu, mutta riittäisihän niitä. Nyt on enemmänkin kysymys siitä, milloin viitsii ja jaksaa kirjoittaa. Tsemppaus on kuitenkin kova, ja ajattelen blogiani ja teitä lukijoita päivittäin! :)

Tein viime vuonna postauksen siitä, millaisilla googlauksilla tänne blogiini on eksytty. Sittemmin olen vähän keräillyt googletuksia aina välillä ylös, joten nyt voin tehdä samanlaisen.

Suurin osa tulijoista etsii juuri tätä blogia ja googlettavat blogin nimeä, nimerkkiäni tai jotain noiden yhdistelmää. Sitten on niitä erinäisiä amerikkalaisia asioita googlettavat: porukka ihmettelee amerikkalaisia keittiöitä, ruokakauppoja, turisteja tai kaupunkeja, yleensä Dallasia tai Chicagoa, ei niinkään San Joseta tai edes San Franciscoa. No okei, San Franciscoa joskus, San Joseta ei koskaan. :D Kalifornian googletus, milloin missäkin asiayhteydessä, tuo myös blogiini. Ehkä Piilaaksokin joskus. Bloggerin tapa kerätä tilastoja on sen verran puutteellinen, etten pysty sanomaan, kuinka usein ihmiset googlettavat mitäkin ja päätyvät blogiini, mutta tuollainen on yleiskuva.

Tässä kuitenkin listaus muutamista satunnaisista googletuksista, jotka ovat mielestäni hauskoja ja jotka ovat johtaneet blogiini. Joitakin blogini tilastoista löytyy vain kerran, joitakin ehkä pari tai muutama enemmänkin.

Saslik
Wtf? Tätä googlaamalla on eksytty blogiini 5 kertaa. Mikä ihmeen Saslik?! Olin todella hämmentynyt, kun kiinnitin tähän huomiota, joten googlasin itse asiaa ja selvisi, että Saslik on ravintola Helsingissä. Selvä siis se. En kyllä tiedä, miten se liittyy blogiini.

virkattu patjanpäällinen
Ööh, miksi joku haluaisi sellaisen? Vai tarkoitetaanko tällä jotain päiväpeittoa? Virkkausjuttuja tästä blogista on kuitenkin ihan turha etsiä.

purjehdustakki vapaa-aikaan, arkeen
Pitääkö jostain syystä vapaa-aikaan ja arkeen olla erilaiset purjehdustakit...?

Paimion yöelämä
Hahaha ihan paras! Mieheni on paimiolainen, ja kiusoittelen häntä usein pienestä Paimiosta, koska olen itse mukamas niin city-tyttö - paitsi nykyään tietty asun paikassa, jossa on yhtä paljon maaseutua ja yhtä vähän katuvaloja kuin Paimiossa, haha. Mutta joo, sääliksi käy sitä, joka Paimion yöelämää googlettelee. Mieheni mukaan sitä ei kuulemma kauheasti ole.

aurinkorasvan haju vaatteissa
On todellakin iso ongelma tässä paikassa, missä aurinkorasvaa tarvii käyttää ärsyttävän usein ja missä pesukoneet ovat vähintäänkin vähän onnettomia. Jos jollakulla on ratkaisu tähän ongelmaan, kertokaa! Minulla sellaista ei ole.

Spotify+muutto ulkomaille
On äärimmäisen huono yhdistelmä ja olen valittanut tästä aiheesta blogissani ainakin kahdesti.

Vanha aviopari istuu kuistilla
Kuulostaa joltain Anton Tsehovin novellilta eikä miltään, mikä liittyy blogiini. Minä ja mieheni istumme vain tietokoneiden ääressä, emme kuistilla.

"talonmiehen suudelma"
Tulee tarpeeseen, jos asuu amerikkalaisessa talossa.

amerikkalaiset ihmettelevät suomalaisia
Ja suomalaiset ihmettelevät amerikkalaisia, joskus sankoin joukoin, kun Piilaakson Suomi-naisia kerääntyy yhteen kahvittelemaan ja valittamaan. ;)

teennäiset amerikkalaiset
Ovat todellisuutta, eivät vain tv-sarjojen luomaa kuvitelmaa.

kiitoskortti tekstejä
Amerikkalaiset osaavat tehdä maailman parhaat kortit, joten eiköhän näitä löydy.

Chicago kieltolain aikana
Oli mielenkiintoinen paikka, jos on uskominen sitä gangsteri-turistikierrosta, jolla kävin Chicagossa.

etelä kalifornia
On varmasti todella ihana paikka, mutta täysin erilainen maailma kuin tämä Piilaakso, joten sori vain, väärä blogi! Niin ja väärä kirjoitustapa. ;)

Thanksgiving onko kaupat auki
Jos joku selittäisi minulle logiikan siitä, miten amerikkalaiset kaupat ovat auki erinäisinä juhlapäivinä, olisin kiitollinen. Mutta eihän se ole mahdollista, sillä logiikkaa ei ole. Vastaus tähän kysymykseen on sekä kyllä että ei.

kuka saa ajaa carpool
Se, jonka autossa on enemmän kuin yksi ihminen tai se, joka ajaa ekologista sähkö- tai hybridiautoa ja joka on sen takia saanut autonsa kylkeen carpooliin oikeuttavan tarran. Tai ehkä joissain carpooleissa se, joka on hankkinut itselleen Fast Trakin. Näin siis Kaliforniassa.

bodyattack kokemuksia
BODYATTACK IS GO GO GO!!!!! What are you waiting for, go try it NOW!! Bodyattack on muuttanut elämäni ja voisin kirjoittaa attackoinnista blogipostauksen vaikka joka päivä, mutta sellainen ei ehkä ihan taida mennä tämän blogin aiheen alle.

kumpi sormi fitness 24 seven
Tämä on hämmentävä googlaus, vaikka tajuan kyllä, mitä tässä on haettu takaa. Valitettavasti vain se Suomen saliketju, joka sisältää sanat "24" ja "fitness" on ihan eri kuin se saliketju, josta minä täällä joskus kirjoittelen.

naisten kotirouva kurssi
Kotirouvailu on taitolaji, sitä ei opita kursseilla!

Ja ylempään liittyen sekä viimeisimpänä, syvällisimpänä ja ehdottomasti parhaimpana:

onko kotirouva syrjäytynyt?

Tähän en aio edes vastata. Lue blogiani ja päätä itse.

Heinäsirkat ovat muuten hyviä

Jaksoimme lähteä eilen illalla vähän juhlistamaan merkkipäiväämme nimeltä "Kaksi vuotta täynnä Kaliforniassa". Ajattelimme, että olisimme aloittaneet perinteen, ja menneet samaan raflaan, jossa kävimme viime vuonna merkkipäivän "Ensimmäinen vuosi täynnä Kaliforniassa" kunniaksi. Vaikka ravintola olikin silloin pettymys. Mutta perinne kuin perinne hei.

Kun saavuimme San Joseen downtowniin, ei tarvittu kuin muutama minuutti ennen kuin tajusimme, että suunnitelmamme oli huono. "Miksi ihmeessä täällä on näin paljon ihmisiä liikkeellä, eihän täällä koskaan oo ketään? Hei... miksi noilla on Sharksien pelipaidat? Voi ei, onko tänään joku peli?!" Me emme tiedä mitään San Josen tapahtumista, joten emme tienneet, että keskustan on valloittanut San Josen Sharksien kannattajat. Ravintola, johon olisimme halunneet, on hyvin suosittu eikä ota vastaan varauksia, joten sinne on tavallisenakin päivänä ja etenkin viikonloppuna vaikea päästä. Näin Sharksien peli-iltana odotusaika oli 1,5-2 tuntia. Emme jääneet odottamaan. Perinne ei siis alkanut alkaakaan ennen kuin se jo loppui.

Menimme sitten erääseen raflaan, joka minulle edustaa ihan vain meksikolaistatyyppistä paikkaa, vaikka oikeammin sanottuna paikka tarjoileen Oaxaca-alueelle tyypillistä ruokaa. (Älkää huoliko, en minäkään oikeasti tiennyt, mikä on Oaxaca, ennen kuin googletin sen.) Tämä rafla on lueteltu 100 Things to Do in San Jose Before You Die -kirjassa. Vaikka välillä mietinkin tätä kirjaa ja sitä, että voisin kirjoittaa niistä asioista tänne blogiin, oikeasti kirjan listan läpikäyminen on todellakin jäänyt. Tämä yksi rafla on kuitenkin pysynyt mielessäni pitkään. Alueella asuville lukijoille tiedoksi, että paikan nimi on Mezcal.

Ei tarvinnut odottaa kuin vain noin vartti, kunnes pöytä jo vapautui. Muistin, että San Jose -kirjassa oli mainittu grasshopper-alkupala. Pakko oli siis heti etsiä listasta, löytyisikö näitä heinäsirkkoja, ja kyllähän niitä löytyi. En ole ikinä elämässäni syönyt hyönteisiä, joten pakkohan oli kokeilla.

Heinäsirkkoja oaxacalaisen keittiön tyyliin. Minä sanon nam! Maistaisitko?

Ruoka kulkee nimellä chapulines. Heinäsirkat on maustettu valkosipulilla, limellä ja suolalla, ja ne tarjoiltiin quacamolen ja tortillasipsien kanssa. Sirkat olivat todella hyvin maustettuja ja aika rapsakoita. Ihmettelin vähän, miten sipsit ja quacamole liittyvät hyönteisiin, mutta itse asiassa noiden kolmen yhdistelmä oli todella toimiva. Suosittelen!

Muutoinkin ruoka oli ihan jees, joskin minun banaaninlehtiin käärityt tamalekset eivät oikein maistuneet paljon miltään. Ihmettelin, mikäköhän raflassa on niin erityistä, että se on mainittu San Jose -kirjassa, mutta mieheni sen taas totesi oikein osuvasti: "Eiköhän se kerro enemmän San Josesta ja siitä, mitä tekemistä täällä on, kuin tästä raflasta."

Jälkkärit haettiin Cheesecake Factorysta. Juustokakkutehdasrafla ja suuri kauppakeskus, jossa tämä ravintola sijaitsee, vasta kuhisivatkin lauantai-iltana kahdeksan aikaan. Merkkipäivämme teeman kunniaksi saattoi taas tehdä vähän vertailuja, joissa ei ole mitään järkeä: "Suomessa ei mikään kauppakeskus ole varmaan edes auki lauantaina illalla tähän aikaan, mutta täällä on niin paljon populaa, ettei löydy edes parkkipaikkaa!" :D

Onneksi Cheesecake Factorylla on aulassa tiski, josta saa ostettua kakkupaloja mukaan.

Äkkiä kakut kainaloon ja kotiin! Pala kakkua, yksi lasi skumppaa, eka jakso House of Cardsin uusimmasta kaudesta ja olin valmis nukkumaan jo yhdeltätoista. Ei sitä jaksa enää enempää juhlistaa, vaikka mikä merkkipäivä olisi...

Kakkupalat ovat mielestämme pienentyneet sitten viime kerran, josta kylläkin on hiukan aikaa. Ovat kyllä niin tuhtia tavaraa, että ehkä ihan hyvä vain. Minä jaksoin omani, mieheni jätti neljäsosan syömättä.