Autoilupäivä Big Sur -rannikolla

Veimme eilen äitini ajelemaan kuuluisalle Kalifornian rannikkoa pitkin kulkevalle tielle, Pacific Coast Highwaylle (PCH), ja ihastelemaan maisemia Big Suriin. Big Surilla viitataan yleensä noin 140 kilometrin pituiseen rannikkoalueen pätkään PCH:n varrella. Olen kirjoittanut Big Surista ennenkin, kun olemme mieheni kanssa viettäneet pari lomapäivää siellä. Vanhan postaukseni ja enemmän kuvia löytää täältä. (Huom. Tiedäthän, että kaikki blogini kuvat aukeavat suuremmiksi niitä klikkaamalla...?)

Rannikon maisemat Pacific Coast Highwayn varrella ovat kauniita.

Tyynen valtameren väri on joskus yllättävän turkoosinen. Tämän kuvan on ottanut äitini.

Meiltä ajoi eilen Big Suriin melkein kolme tuntia, sillä otimme moottoritien sijasta kivemman reitin ja ajoimme pitkälti Pacific Coast Highwayta, joka on motaria huomattavasti hitaampi tie. Lähdimme kotoa vasta puoli yhdentoista aikaan, joten olimme Big Surissa kohtalaisen myöhään. PCH:n varrella oli vähän ruuhkaisaa, sillä monet ovat lomilla ja toki alueella on varmasti myös jonkin verran turisteja tähän aikaan vuodesta. Lisäksi Big Surin alueella oli muutamassa kohdassa tietöitä, jotka loivat lisää hidasteita matkan varrelle.

Vuonna 1932 rakennettu Rocky Creek Bridge. 

Kuuluisa Bixby Bridge, myös vuonna 1932 rakennettu. Tämän luona palloilee aina iso kasa turisteja. Me emme nyt edes mahtuneet pysähtymään sillan vieressä olevalle näköalapaikalle, vaan piti jäädä vähän kauemmaksi.

Emme valitettavasti ehtineet kovinkaan kauas etelään Big Surin syvyyksiin ennen kuin ilmoitin, että minulla on nälkä ja haluan syömään. Menimme erittäin suosittuun Nepenthe-nimiseen ravintolaan, jossa olemme mieheni kanssa jo aiemmin käyneet. Paikka on todellakin toisen kerran arvoinen, sillä maisemat ja puitteet ovat hienot. Valitettavasti vain pöytää piti odottaa hiukan yli tunti, joten koko ravintolareissuun menikin sitten kaksi ja puoli tuntia.

Näkymät Nepenthe-ravintolasta.

Big Surissa oli todella lämmin päivä eilen. Pääsimme istumaan ulos ravintolan terassille, jossa mieheni tarkeni t-paidalla ja äitinikin pitkähihaisella t-paidalla. Minulla pysyi huppari päällä. Aurinko lämmitti kivasti, vaikka olikin tässä kohtaa jo laskemaan päin.

Koska ravintola vei niin paljon aikaa, syömisen jälkeen oli jo aika lähteä kotimatkalle. Aurinko kun laskee viideltä, niin eipä Big Surissa pimeällä mitään tee. Onneksi saimme nauttia auringonlaskusta.

Ihastelin auringon matkaa auton ikkunasta.

Auringonlasku värjäsi vuoriston.

Pysähdyimme myös katsomaan, kun aurinko painui meren taakse, vaikkei siinä nyt paljon katsomista ollut.

Äitini valokuva.

Auringon laskemisen jälkeen lämpötila muuttui muuten hetkessä kylmäksi ja pakenin nopeasti takaisin autoon.

Kotimatka kestikin sitten taas pari tuntia. Naureskelin siinä autossa, että ajoimme sitten pari tuntia syömään ja pari tuntia takaisin. Vähänkö amerikkalaista?