Joulujunassa yhdellä Kalifornian vanhimmalla rautatiellä: Niles Canyon Train of Lights

Kävimme perjantaina mieheni ja äitini kanssa pienellä historiallisella juna-ajelulla. Meiltä vajaan 30 kilometrin päässä pohjoisessa Fremontin kaupungissa sijaitsee Nilesin kanjoni, joka on tunnettu siitä, että sen vierustaa kulkee yksi Kalifornian ensimmäisistä rautateistä. Ehkä kanjoni ja rautatie ovat jollekulle tuttuja esimerkiksi Charlie Chaplin -elokuvan Kulkuri kautta, jos ei muutoin. Ensimmäinen junamatka raiteilla oli vuonna 1866. Raiteet on kunnostettu 80-luvulla, ja nykyään raiteilla operoi Niles Canyon Railway.

Näin joulun alla Niles Canyon Railway järjestää Train of Lights -ajelun. Juna koristellaan valoin ulko- ja sisäpuolelta. Kuulin tästä viime vuonna, ja päätin hankkia liput tänä vuonna. Valojuna kulkee vain kiitospäivän ja uudenvuoden välissä, ja liput myydään kuulemma helposti loppuun. Sinä aamuna, kun liput tulivat myyntiin, minä olin kärppänä valmiina netissä. Vartti lipunmyynnin alkamisen jälkeen suurin osa lipuista oli jo mennyt.

Juna lähti Fremontista Nilesin historiallisesta kaupunginosasta puoli viideltä. Me olimme suomalaisina paikalla asemalla hyvissä ajoin. Junaakaan ei näkynyt vielä siinä vaiheessa. Juna kulkee Nilesista Sunolin kaupunkiin. Matkan pituus taitaa olla jotakuinkin 7 mailia, mutten nyt ole tästä aivan varma.

Emme sentään olleet ainoita paikalle ajoissa tulleita.

Juna tulee! 

Juna matkan päätyttyä pimeällä.

Olin hankkinut meille peruslippuja hiukan paremmat liput, joilla pääsimme junan ns. kupolivaunuun. Koska olimme paikalla ajoissa, saimme paikat vaunun pienestä yläkerrasta eli sieltä kupolista. Mitkään valojunan liput eivät sisällä tiettyjä varattuja istumapaikkoja, vaan istumapaikat menevät first come, first serve -periaatteella. Kupolipaikkaa ei saanut edes pitää sekä meno- että paluumatkalla, vaan menomatkan päätyttyä piti siirtyä, jotta kaikki paremman liput ostaneet saivat nauttia pienestä yläkerrasta. Tämä ei kyllä meitä haitannut, sillä halusimme joka tapauksessa liikkua junassa.

Junan yläkerrassa kupolissa.

Koska juna lähti matkaan puoli viideltä, menomatkalla riitti vielä vähän päivänvaloa maisemien ihasteluun. Maisemissa ei kyllä ollut kehumista. Juna ajoi Nilesin kanjonin vierustaa ja tässä kohtaa kanjoni tarkoittaa lähinnä pientä puroa, joka menee kukkuloiden välissä. Mistään suuresta kanjonista tai rotkosta ei siis ole kysymys. Junan ikkunasta näkyi lähinnä pöpelikköä. Toki taustalla näkyivät välillä Piilaakson kukkulat, mutta ne nyt ovat kohtalaisen nähtyjä maisemia meille. Eikä äitinikään ollut erityisen otettu.

Nilesin kanjonin varrella.

Auringonlasku värjäsi taivasta kauniisti. 

Maisemien katselu ei ehkä kuitenkaan ollut valojunan idea. Jokainen vaunu oli koristeltu erilaisin valoin, ja junaa pääsi kävelemään edestakaisin. Me istuimme menomatkan paikoillamme, mutta paluumatkalla kävelimme junan päästä päähän. Vaunut oli koristeltu hienosti ja runsaasti, mutta ei liian överisti. Ja oli muuten monta vaunua. Junassa oli myös muutama ulkovaunu, jossa olisi varmasti kiva istua valoisalla, ainakin jos on pukeutunut kunnolla. Auringon laskiessa ulkoilma on kylmä. Mielestäni junassa sisälläkin oli aika vilpoisaa.

Osassa vaunuista soi joulumusiikki kaiuttimista. 

Hienot jääpuikkokoristeet. Yksityiskohtia vaunuissa oli paljon, esimerksi erilaisia lahjapaketteja matkatavarahyllyillä. 

Ulkovaunu. 

Junamatka oli käsittääkseni loppuunmyyty, mutta mitään kamalaa ruuhkaa junassa ei joutunut sietämään, mikä yllätti minut positiivisesti. Lapsiperheitä oli luonnollisesti paljon. Myös joulupukki ja joulumuori kiersivät junassa. Monella matkustajalla oli mukana aitoon amerikkalaiseen tapaan omat eväät ja juomat. Meillä ei ollut mitään eväitä, sillä juuri ja juuri pärjäämme ilman snäksejä pari tuntia. Minua kyllä vähän pelotti, että tulee nälkä, haha. Onneksi parempiin lippuihimme sisältyi pieni ilmainen tarjoilu: rajaton määrä keksejä, kahvia, teetä, mehua, limsaa ja kuumaa omenasiideriä, jolla ei ole mitään tekemistä siiderin kanssa, vaan joka on kuuman omenamehun tyyppinen juoma; siiderinsä sai muuten lorauksella brandya, jos halusi. Junasta löytyi myös ravintolavaunu niille, joilla ei ollut lippuun sisältyvää tarjoilua eikä omia eväitä, sekä pieni krääsäkauppa.

Junan kyydissä kuvaamassa. 

Menopaluu-matka kesti kokonaisuudessaan reilun parisen tuntia. Matka oli ihan hauska kokemus, mutta ei rahan arvoista. Meidän kupolivaunuun oikeuttavat liput maksoivat nimittäin noin $50 per henkilö plus käsittelykuluja hiukan päälle. Eli maksoimme 160 dollaria kolmen ihmisen pienestä junamatkasta. Halvempi peruslippu olisi tainnut irrota noin hintaan $30. En missään nimessä suosittelisi kenellekään kalliimman lipun hankkimista.

Jouluinen palmuteema. 

Tällainen valojuna ei ole mikään tämän Niles Canyon Railroadin erikoisuus, vaan samanlaisia joulu- tai valojunia löytyy hyvin monesta paikasta. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen perinne Yhdysvalloissa. Niles Canyon Railroad järjestää myös muunlaisia erikoisjunamatkoja, esimerkiksi oluen- tai viininmaistelua, ystävänpäiväajelun ja äitien- ja isänpäiväajelut.